Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Tammi 2018, 21:15

Aaron

Oli yhä pimeää... Melkein haudan hiljaista lopputalven auringon vasta alkaessa pilkistämään horisontin takaa, nousten sieltä hitaasti ja uneliaasti, antaen tunnelman kuinka kenenkään täysjärkisen ei kuuluisi vielä olla tolpillaan aloittaakseen päiväänsä. Kukotkin olivat hiljaa, kiireettömiä ojentamaan kaulaansa vielä taivasta kohden herättämään kanankoppia ja kaikkia sen lähietäisyydellä olevia asukkaita, vetäen sen sijaan syviä sikeitä kevyen kujerruksen säestyksellä.
Niin suurin osa Sinisen Kuiskauksen sotilastuvan asukeistakin uinuisi vielä ainakin tunnin, kellon vasta lähestyessä aamu viiden tuntia. Mutta tästä aamuhämärästä, sumuisesta tunnista huolimatta, ainakin yksi tuvan asukeista oli ollut ylhäällä ja reippaana hyvän hetken.
Aaron oli täydessä työssä tuvan keittiössä, haalimassa suurta rinkkaa täyteen ruokaa yhtä innokkaaseen tahtiin mitä tämän pieni lohikäärme kumppaninsa raskaan vihreä hupun alta seurasi.

Säästeliäästi, mukaan tarttui vain yksi suuri juustopyörä, useampi eilen leivottu sämpylä, kasa sipuleita ja makkara köynnös, joka repun pulleudelta jäi osittain roikkumaan tuon ulkopuolelle, toimien houkuttimena pienelle sinisuomuiselle liskolle, mikäli tuo missään vaiheessa jäisi jälkeen. Oraakkelin sanansaattaja uskoi ajatelleensa kaikkea. Mukana oli vaihto housut ja pari vilttiä, kirja, puukko ja hopeinen huilu ja kaksi lyhyttä miekkaa oltiin sidottu myös selkään, ison rinkan -joka oli leveämpi kuin nuoren sotilaan oma torso- peittäen näiden hienot tupet haltianuoren viimein sitoessa laukkunsa vetonaruista kiinni ja nostaessa tämän yhdellä ponnistuksella selkäänsä.

Haltiapoika kävi kuumeisesti läpi mielessään, ettei häneltä puuttuisi mitään. Onkivavankin hän voisi mukaansa haaliman koukun ja narun kanssa kasaan tekaista, mikäli törmäisi veteen joka ei ollut jäätynyt.
Kuiskauksen alokas oli pukeutunut tuvan asemastaan huolimatta Oraakkelin sanansaattaja vaatetukseensa. Juuri nyt hänellä ei ollut viestiä vietävänään, mutta tuon raskas huppu oli lämmin niin hänelle, että pienelle lohikäärmeelle, joka oli oppinut pidättäytymään koskemasta ruokaan ilman lupaa ja toisi tuolle myös turvallisen kolon oleskella, mikäli ilma olisikin oletettua kylmempi.
Aaron puki käsiinsä nahkaiset hansikkaat ja hypähti pari kertaa kevyesti varmistaakseen, että pysyisi tasapainossa melkein koomisen kokoisen reppunsa kanssa, ennen kuin suuntasi ulos, talloen pihan koskemattoman lumen.

Suunnitelmissa oli lähteä aikaisin jo viikkoja. Eliitti kenraalin kisällinä ja Oraakkelin sanansaattajana, puusepänpojalla ei ollut ollut kuukausiin pahemmin aikaa itselleen, mutta tänään... Tänään hän tiesi varmaksi, ettei kenelläkään ollut aikaa eikä tuputettua velvollisuutta häntä kaitsia ja että hän saisi tehdä ajallaan mitä ikinä lystikin, mutta kenellekään hän ei ollut kertonut mitä tällä ajallaan tekisi, pukeutuen myös senkin vuoksi sanansaattajan vermeisiin, antaen kenelle tahansa valheellisen idean, mikäli hänet olisi nähnyt.
Haltianuorukainen suuntasi kaupungille, tietäen vain suurin piirtein minne hänen oli kuulunut mennä. Hän oli aikaisemmin, vain paria päivää etukäteen selvittänyt, missä Winderin puoliverinen, kaukaiseksi sukulaiseksi väitetty enkelinpoika täsmälleen majaili ja oli saanut haparaisen ohjeistuksen, missä Delathos N'drayerin asunto oikein oli.

Sinisen Kuiskauksen kapteeni piti nuorelle nätti pojalle majaa kaupungin hienosto osassa, jossa rakennukset eivät Aaronin silmään vaikuttaneet tarpeeksi erilaisilta tunnistamaan kenen oli kenenkin. Kolmas sieltä... neljäs oikealta... Jotakin sinne suuntaan, mutta tähänkin, Aaron uskoi varautuneensa.
"Taskari, etsi Thoedluin", tuo käskytti henki höyryten pientä liskoaan, joka katsahti ympärilleen ennen kuin lähti voromaisesti kipittämään, että jopa jo hieman liitämäänkin, ikkunalta ikkunalle, ripeä askeileinen isäntä perässään ohitse useammankin rakennuksen. Sinisuomuinen jäi kuitenkin yhdelle, seinän tekstuurista kiinni pienillä kynsillään ottaen, tiirailemaan sisälle ennen kuin lähti uljumaan narisevaa uljutnaa, merkiksi löydöstään.
"Hyvää työtä" Aaron virnisti, saapuen itsekin ikkunan luokse, mutta hetken turhan tiirailun jälkeen haltianuori päättikin ottaa jalansijaa ikkunan syvennyksestä ja ponnisti itsensä paremmin tuon tasolle, tirkistellen huoneeseen silmät siristäen, ennen kuin kävi ujostelematta koputtamaan vasten sen lasia.

//...Tahdon saada suuren//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2018, 22:32

Theodluin Miarora


Aamu oli pikkuhiljaa hiipimässä Cryptiin, yöpakkasten kuitenkin vielä purren luihin ja ytimiin. Tosin, eipä se näin sisällä haitannut, puoliverisen enkelinpennun nauttien vuoteen lämmöstä. Oli hän hereillä, Milkan, kissanpentu jonka Delathos oli kuukausia sitten poiminut matkaansa jostain, halusi hänet hereille ja ruokkimaan itsensä – Vaikkei vielä mikään ruoka-aika ollutkaan. Tai ehkä kissalla oli tylsää, ei Theo ollut varma. Mutta oli syy mikä tahansa, ei jo nyt hieman kasvanut karvapallo aikonut jättää puoliveristä rauhaan, ennen kuin saisi haluamansa.
Tovin pikkuhaukka koitti kissaa kimpustaan hätistellä, kunnes luovutti ja nousi sijoiltaan. Uni olisi kyllä vielä kelvannut, eikä yön aikana kolkoksi käynyt asunto houkutellut yhtään lähtemään vällyjen välistä liikkeelle. Ei hänellä edes ollut kunnon syytä herätä aikaisin, viime viikot kun olivat olleet vain silkkaa odottamista ja tyhjäkäyntiä hänelle. Mitään merkittävää ei ollut tapahtunut, eikä kukaan varsinaisesti häntä missään kaivannut – alkoihan se jo käydä pikkuhiljaa tylsäksi, mutta ei hän valittanut. Asiat voisivat olla huonomminkin, johan hän oli kuolla vierailullaan Nahorin suunnassa ja sentään setänsä ei ollut enää niin kärkkäästi puoliveristä... no, pahoinpitelemässä. Oli hän jopa onnistunut sanan jos toisenkin Dariuksen kanssa vaihtamaan, mutta ei sitä kunnon keskusteluksi olisi vielä voinut kutsua. Silti, oli sekin enemmän kuin ei mitään! Theo ei kuitenkaan aikonut hoputtaa asiaa, lähestykööt Darius häntä miten itse katsoi sopivaksi.

Unenpöpperöinen enkelinpentu lähti lopulta löntystämään kohti keittiötä, jonne Milka oli ravannut edeltä ja nyt tuli häntä vastaan, aivan kuin hoputtaen puoliveristä pistämään vipinää kinttuihin.
"Etkö sinä parka hiiriä löydä mistään seuraksesi...", Theodluin mutisi lähinnä itsekseen, Milkan maukaisten "vastaukseksi".
Väsyneesti löysiin housuihin ja T-paitaan, sekä villasukkiin sonnustautunut enkelinpentu lähti katsomaan kaappeja läpi, josko löytäisi edes jotain millä saisi kissan kimpustaan, lopulta napaten purkillisen kuivattua kalaa ja alkoi kaivamaan paria palaa esiin kissalle. Milka oli innoissaan, ainakin hetken, kunnes kissan huomio kääntyi kyökin ikkunan puoleen, tuon tuijottaen silmät suurina ikkunaa, korvien nykien kuulostelun myötä. Hetken kissa tuijotti ikkunaa, lähtien jopa väijyen kävelemään lähemmäksi. Theo seurasi sen liikkeitä, arvaillen että se oli sittenkin hiiren nähnyt, kunnes yllättäen kissa sähähti ja säntäsi tiehensä häntä pörröllään.
Totta kai Theo hätkähti Milkan reaktiota, katsahtaen heti ikkunalle. Joku oli ikkunan takana, mutta kuka? Enkelinpentu jähmettyi sijoilleen, katsellen kuinka joku koitti sisään tihrustaa – murtovarasko? Onnea sille hölmölle joka tähän taloon uskaltautui murtautua, varsinkin kun käsipuolinen kapteeni oli paikalla.

Mutta sen sijaan että outoon aikaan sisälle tirkistelevä murtovaras olisi alkanut ikkunaa ronklaamaan auki, kävi tuo koputtamaan siihen? Miksi? Nyt kun tarkemmin katsoi, alkoi tässä hämärässä myös erottamaan paremmin – tai ehkä se johtui vain hänen maagisesta katseestaan – ja ei aikaakaan, kun Theodluin tunnisti tutut kasvot ikkunan takana. Nopein askelin enkelinpentu harppoi ikkunalle, nopeasti tempaisten sen auki kisällin nenän edestä.
"Aaron?!", Pikkuhaukka sähähti lähes kuiskaten, harvinaisen hämmentyneenä. Ja ai kuinka se kylmä ilma ikkunasta pistikään suoraan kasvoihin, enkelinpennun joutuen vetäytymään lähes heti taemmas pakkasen kynsistä. Ei ikkunaa kyllä kauaa voinut auki pitää, ettei koko asunto kylmenisi tämän enempää!
"Mitä ihmettä sinä täällä teet –– Miksi tirkistelet sisään toisten ikkunoista?"


// Aaron the pervert behind the window //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Tammi 2018, 23:20

"Se ainoa ja oikea!" Kisälli hihkaisi ikkunan auettua, nähden nyt paremmin sisällekin ilman heijastavaa lasia ja heti kun tilaisuus ilmeni, asettui tuo paremmin ikkunalauteen päälle ettei takaperin suuren rinkan painosta putoaisi.
"Etsin sinua tietenkin." Aaron kävi vastaamaan kuin asia olisi ollut itsestäänselvä, imitoiden nyt paremmin häkeltyneen haltianuoren äänentasoa ja tiiraili selvästi vasta nousseen nätti pojan ohitse huoneeseen, joka paljasti itsensä keittiöksi. Huomaamatta ei jäänyt myöskään tuon läheisyydessä kiertelevä karvakasa, jonka vuoksi varmaan oli turvallista päätellä Theon olevan edes jaloillaan näin aikaisin ja jota Taskari, omistajansa olalle hypähdettyä tiiraili puoliavonaisin silmin, matalasti kurnuttaen.

"Sinä olet sopivasti jo ylhäälläkin..! Pistä vaatteet päälle, lähdemme etsimään lohikäärmettä!" Haltiankloppi hihkui yhä kuiskaavan hiljaisesti, haluamatta myöskään herättää mahdollisesti kotona olevaa rujoa kapteenia.

//Watch out for peeping tom Aaron!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Tammi 2018, 10:32

Theo oli vähällä läntätä kätensä kisällin turvalle, tuon hihkuessa olemassaoloaan. Eihän pikkuhaukka ollut varma, oliko Delathos kotona, mutta varmuuden vuoksi kannatti olla hiljaa. Tummahipiä tuskin olisi kovin iloinen, jos heräisi metakkaan tähän aikaan aamusta, varsinkin jos viimeillan ja yön oli viettänyt pullonääressä.
Häkeltyneenä Theodluin tuijotti Aaornia, joka nyt ääntään onneksi hiljentäen, kävi kertomaan että etsi nimenomaan Haukanpoikasta. Tähän aikaan? Ja miksi? Toiseen kysymykseen tuli vastaus, eliitin kisällin ilmoittaessa, että he lähtisivät etsimään lohikäärmettä.

"Mit-- hukkasitko sinä Taskarin-- et tuossahan se on", Yhä osin uninen enkelinpentu koitti saada kiinni jutun juonesta, näyttäen jopa närkästyneeltä siitä ettei Aaron suoraan kertonut kunnolla, mistä oli kyse. Nimenomaan vain näytti, siinä silmiä siristellessään aamuväsymyksen ja pakkasen takia.
"Mitä sinä haluat?", Pikkuhaukka jatkoi, hieraisten kämmenellä silmiään, koittaen edes herätä itse tilanteeseen. Ehkä tämäkin oli vain unta ja kohta hän havahtuisi lämpimästä vuoteesta! Se kylmä ilma, joka ikkunasta sisään virtasi, herätteli kyllä ihan kiitettävästi tilanteen tasalle.
"Ei nyt ole edes aamu, mene takaisin nukkumaan", Theo manaili, tekemättä elettäkään, jotta olisi lähtenyt vaatteita pukemaan ja valmistautumaan lähtöön tälle mystiselle "lohikäärmemetsälle", josta Aaron mainitsi.



// Aaron be lyek //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 31 Tammi 2018, 16:35

Aaron vilkaisi olalleen tipahtanutta Taskaria ja tästä taas uniseen, ei vieläkään täysin valvemaailmassa olevaan haukanpoikaseen joka sirrisilmäisenä kävikin kysymään mitä hän halusi..? Eikö hän ollut juuri sanonut? "Lähdetään metsästämään lohikäärmettä" oli ainakin hänestä ollut siisti lausepakkaus jossa oli käynyt suurin piirtein kaikki oleellinen ilmi.
Kisälli huomasi ettei ollut aivan vielä myynyt reissua unenpöpperöisellä nätti pojalle, joka ei ollut noussut sängystä samantapaisella pirteällä jalalla mitä hän, tuon käskyttäessä tätä menemään takaisin pehkuihin.
"Se on pointtina" Aaron pudisti päätään, hypähtäenkin jalat tömähtäen keittiön hienolle kaakeli lattialle, suuren rinkan mahtuessa juuri ja juuri perässä mukaan.

Ei kannattanut roikkua ikkunassa liiaksi, ettei joku hienosto maailman katupartiolainen osunut kohdalle, sikäli mikäli nuo eivät sattumoisin salakavalasti myös torkkuisi.
"Lähdemme aikaisin, koska en tiedä kauanko meillä menee" Kisälli sanoi taputellen tumppujaan ja ulkoota nappaamansa lunta yhteen ennen kuin kävi kyselemättä taputtelemaan näitä kylmiä, lumen kosteita käsineitään vasten uneliaan Theon poskia ja silmäkulmia. Ehkäpä tuo auttaisi tuota skarppaantumaan, Taskarin samassa liitäessä tuon olalta tarkistamaan keittiön kaappeja.
"Olen suunnitellut tätä jo kaksi kuukautta. Darius on harjoittanut minua henkihieveriin, mutta nyt minulla on viimeinkin vapaata, joten päätin kiertotien kautta läimäistä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Jos hyvin käy, olemme takaisin jo illalla." Sinisilmäinen selosti, jättäen uinuisen ikätoverin kasvot rauhaan pienen lohikäärmeen rääkäistäessä matalaa kurnutusta merkiksi siitä, että oli löytänyt jotakin.

Kisälli pudottikin reppunsa pois selästä ja kävi ripein askelin keittiönkaapille, nähden oven raotettua sen olevankin vain vuohenjuusto mötikkä. Ei kummoinen saalis... Vaikkakin juustoa, oli parempi olla kähveltämättä mitään kapteenilta, joten se sai jäädä Aaronin ojentaessa kätensä kohti lemmikkiään, että tuo voisi kaappien päältä laskeutua.
"...Lähdemme etsimään Lounatuulta." Haltianuori uskaltautui viimein kuiskimaan, kuunneltuaan hetken ettei kukaan muu ollut asunnossa hereillä ja kääntyi sitten ripakintun puoleen.
"Ja sinä sanoit, että kaveeraisimme."


//then he be lyek//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Helmi 2018, 21:47

Yhä uninen enkelinpentu katsoi kulmat kurtussa kisälliä, joka nyt pointtiaan julistaen hypähti sisään keittiöön. Kamalan kokoisen repun tuo oli itselleen pakannut matkaan ainakin, oliko tuo nyt tosissaan lähdössä pidemmällekin vaellukselle ja halusi hänet mukaan? Aaronin hypätessä sisään, kävi Theo nopeasti sulkemaan sen ikkunan, ettei sen enempää kylmää sisään tulvisi. Johan tässä alkoi jo paleltamaan ja takaisin vällyjen väliin painuminen ei kuulostanut ollenkaan huonolta idealta.
Mutta, sen sijaan että olisi päässyt takaisin pehkuihin, joutui Theodluin kuuntelemaan Aaronin suunnitelman ja siinä samalla sai myös kylmää lunta naamalleen Aaronin toimesta. Theo parahti, jättäen sen kiljahduksen kuitenkin lyhyeen tajutessaan ettei vieläkään hirveää metakkaa halunnut pitää, jos käsipuoli olisikin kotona. Sen sijaan että ääneen enempää olisi protestoinut, läppäsi Theo nopeasti kisällin kädet irti itsestään ja jäi hieromaan kylmiä poskiaan, samalla kuunnellen.
Kuulemma he lähtisivät aikaisin, koska puusepänpojalla ei ollut hajuakaan, kauan heillä kestäisi. Tarkoitus oli kuulemma löytää lohikäärme, Lounatuuli nimeltään, nyt kun Aaronilla viimein oli aikaa tehdäkin jotain muuta, kuin harjoitella Dariuksen johdolla. Ja koska päätti iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, näin Aaronia lainaten, halusi tuo enkelinpennun mukaan, seurakseen ja jotta voisi aikaa tuon kanssa viettää.
Se oli söpö ajatus ja Theodluin totta kai olisi valmis moiseen suunnitelmaan, mutta tietenkin tästä olisi ollut kiva saada tietää etukäteen jotta hänkin olisi voinut kunnolla valmistautua tähän varhaiseen lähtöön.

Aaronin päästyä loppuun suunnitelmansa selittämisessä, jäi Theodluin hetkeksi vain tuijottamaan nuorempaansa pöhnäisenä, kunnes huokaisi syvään.
"Mene ulos odottamaan — ovesta, hiljaa, en tiedä onko N'drayer kotona ja jos on, tuo tuskin arvostaa jos hänet herätät metakalla", Theo aloitti, uskoen Aaronin kyllä tietävän millainen kiukkupussi kapteeni osasi olla. Varmasti tuo oli nähnyt N'drayerin kerran jos toisenkin tuvilla ja kentällä, "Tulen kohta", lisättiin vielä, Theon lähtien sitten saattamaan Aaronia ovelle kaikessa hiljaisuudessa.
Kisälli työnnettiin ulos harvinaisen nopeasti, pikkuhaukan käyden sitten hakemaan vaatteensa, pukeutuen lämpimästi lähes kokomustaan asuun. Eipä se hieno kokonaisuus ollut, tummat housut ja pitkävartiset, lämpimät valkeat nahkasaappaat, villasukkien päälle. T-paita alle ja pitkä hihainen, tummanharmaa villatunikka ylle. Sen päälle vielä musta, pitkä kangastakki ja niskaan tummansinertävä, rähjäinen viitta, jonka huppu heitettiin pään ylle. Kaulaan tietenkin kaulaliina, joka väriltään oli luonnonvalkea ja käsiin yhtälailla valkeat nahkahansikkaat. Matkaan lähti myös olkalaukku, johon Theo nappasi päiväkirjansa, hiilikynän ja tumput. Lisäksi mukaan lähti kuivalihaa ja kuivattuja hedelmiä, muutama yrttinippu ja puinen mortteli, ties vaikka niitä tarvittaisiin. Tietenkin myös tulenteko tarpeet otettiin matkaan, sekä muutama loitsukäärö.
Miekka kiinnitettiin vyölle ja saappaan varteen piilotettiin tikari, mikäli tulisikin tarve niitä käyttää. Toivoa tietenkin sopi, ettei moisille tulisi tarvetta. Ja vielä viimeiseksi Theodluin ruokki nopeasti Milkan ja kirjoitti lapun keittiön pöydälle Delathokselle, sikäli mikäli tuo heräisi ja jostain kumman syystä muka ihmettelisi, mihin äpärä oli kadonnut. Eipä hän kertonut kuin lähtevänsä Aaronin kanssa "retkelle".

Kun viimein oli valmis, suuntasi Theodluin kaikessa hiljaisuudessa ovelle ja pujahti ulos, sulkien etuoven hiljaa perässään, suunnaten sitten Aaronin luokse.
"Mistä päin sinä lohikäärmeen ajattelit löytää?", Pikkuhaukka tiedusteli, puhuen nyt normaalilla äänellä, kerta enää ei tarvinnut hissukseen olla.



// sGFJAEWGAKEHS<333 Oikeesti Delathos heräs ja tuli kattoon keittiön ovelle viinapullo kädessään silleen ece ja näki Aaronin läpsyttelemäs Theon poskia. Sit se totes et liian aikasta tämmöselle ja painu takas nukkuun pullonsa kans //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Helmi 2018, 23:58

Suu viimeinkin tukossa, haltianuori odotti toisen vastausta joka hänen onnekseen, ei enää vaatinut tähän hätään -ehkäpä väsymykseltään- lisäselvityksiä tai suostutteluja, tuon käskiessä häntä menemään ulos odottamaan.
Haltianuoren siniset silmät syttyivät välittömästi, turvan lähes auetessa taas enkelinpojan käydessä hyssyttelemään kapteenin varalta -jonka kotona olemisesta tuokaan ei tiennyt- ja jahka Aaron vaan kävi noukkimassa reppunsa takaisin selkäänsä, lähti ohjastamaan häntä etuovelle. Eipä haltiapoika pistänyt vastaan, vaikka omasta mielestään ikkuna olisi ollut kahdesta nopeampi ja salakavalampikin tie poistua, mutta ei täpinöistään käynyt vastaankaan mitään sanomaan, Theon jäädessä vielä sisälle vaatettamaan itseään.

Se oli ollut... Suhteellisen helppoa! Vaivatonta. Niin hän oli kyllä suurin piirtein tilanteen kuvitellutkin menevän mutta... Silti Aaron tunsi itsensä kumman yllättyneeksi kuinka nätti poika ei ollut kertaakaan vain käskenyt häntä lähtemään keskenään vain voidakseen päästä takaisin pehkuihin. Olihan hän varautunut kieltäviin vastauksiin ja tapoihin suostutella tuota tulemaan mukaansa, mutta mitään niistä hän ei joutunut ääneen sanomaan.
Se oli... mukava tunne. Mukavaa ettei häneltä oltu purtu päätä poikki hänen päähänpistosta, varsinkin näin villistä ja no, spontaanisesta kuten reissu varmasti Theodluinille nyt oli osoittautunut.
Henki höyrysi vasten tummaa, aivan liian varhaista aamutaivasta jonka korkeuksista saattoi heikosti erottamaan vielä tähtiä. Muutama kirkkaampikin tuikki vielä harvakseen, joista yksi näytti täsmälleen suunnan jonne he tulisivat suuntaamaan, josta hän kuvitteli löytävänsä tämän vanhan ystävänsä, joka tunnettiin nykyään petturina jokaiselle haltioiden puolella oleville.

Pakkanen nipisteli poskia ja nenänpäätä, ilman tuntuessa muutoin olevan täynnä positiivista energiaa, kunnes se hetki, jossa Aaron tunnusteli sisäistä onnellisuuttaan ja nautti tästä pysähtyneestä yön hilajisuudesta, keskeytyi korvaan pistävällä lorinalla.
"...Taskari?" Aaron kyseli lemmikkinsä perään, katsahtaen lopulta alaviistoon äänen suuntaan ja hoksasi sinisuomuisen tekevän asiansa vasten N'drayerin asunnon seinää.
"Eishiihen!" Sotilaskokelas sähähti käydessään poimimaan liskonsa niskasta ja juoksahti tuo itsestään pois päin pidellen vastakkaiselle puolelle kulkutietä, tyhjentämään rakkonsa jonkun muun seinustalle.
Pienen hiljaisen kiroilun saattamana, kisälli jäi kyykkimään tämän vierelle samalla kun odotti kolmatta retkeläistä.
Hän oli ehkä ylireagoinut, pieni sinisuomu ainakin oli sitä mieltä, mutta tuo ei tainnut olla kunnolla edes tietoinen kenen talolla he olivat olleet. Delathos oli arpinaamainen, kylmän jyrkältä ja vaikeasti lähestyttävältä vaikuttava haltia, aivan kuten eliitti kenraali Darius Winderkin oli aikoinaan hänestä vaikuttanut mutta... Kapteeni ei silti näyttänyt sellaiselta kaverilta jolle hän voisi puhua niin kuin hän puhui mentorilleen. Näytti sellaiselta, joka katkaisisi niskat ja kysyi vasta sitten.

Hetken siinä polvet koukussa oleskeltuaan, sinisuomuisen kieriessä pientä mäenkäyrää alas, puoliverinen astui viimein ulos vaatetettuna, oman laukun kanssa, valmiina kohtaamaan pimeyden ja kylmyyden.
Aaron nousi kyykystään, hymyillen kohden matkakumppaniaan joka kävikin jo kysymään, mistä tämä kuvitteli löytävänsä Lounatuulen.
"Seuraamme tuota tähteä. Tiedän suunnilleen missä hänen pitäisi olla, seuraat vain minua." Nuorempi kävi vastaamaan, nimeämättä paikkaa tai mäntyä minne he olivat matkaamassa ja lähtikin mitään turhempia aikailematta liikkeelle, ohjaten enkelipoikaa ja jo nyt lahjetta ylös pitkin kiipeävää lohikäärmettä.

Taskarikin, omistajansa repunpäälle päästyä, kurnutti kauniimmalla sävelellä Theolle tervehdykseksi, ennen kuin asettui aloilleen lämmittämään käpäliään.
"Millaista se on?" Aaron kävi kysymään, katse kohti tähden suuntaa.
"Siis asua kapteenin kanssa?" Kuului täsmennys, kisällin vilkaistessa vanhempansa puoleen.
"Hän ei vaikuta tyypiltä joka kestittelisi ketään luonaan" Aaron itse ei ollut koskaan tuon kanssa sanaa vaihtanut. Nähnyt kyllä, mutta pysytellyt tuosta suosiolla sivumpana, molemmilla selvästi ollen tärkeämpääkin tekemistä kun tiedostaa toisiaan.


//:----DDDD Kyllä! Now Aaron be lyek//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2018, 16:58

Aaron kertoi heidän lähtevän seuraamaan tähteä, mikä kuulosti hassulta. Pystyikö sen perusteella muka löytämään lohikäärmeen? Tai no, ehkä sen avulla löytyi paikka, mistä löytyi lohikäärme, ennemminkin. Kisälli kuitenkin vakuutteli kovasti tietävänsä mihin mennä ja otti enemmän kuin mielellään johdon. Hyvä, Theo ei tuntenut reittejä ja teitä näin kaupungista lähdettäessä mihinkään suuntaan. Hän tunsi seudut vain vanhassa metsässä ja sen lähettyvillä, kaikki muu olikin sitten uutta — hän ei todellakaan halunnut eksyä tällä reissulla, kuinka noloa se olisi, jos he johonkin korpeen hukkuisivat ja muut joutuisivat lähtemään heitä etsimään? Tosin olihan Aaronilla taikahelynsä millä siirtyä paikasta toiseen ja Theolla taas Xard, joten eivätköhän he pärjäisi.
Siinä tuli kyllä mietittyä, nyt kun viimein alkoi kunnolla herätä tilanteeseen, oliko tämä sittenkään hyvä idea? Johan vihollisen eliitti oli tappaa pikkuhaukan Nahorin suunnassa, mitä jos he törmäisivät toisiin tahoihin, jotka eivät häntä tai Aaronia niin hyvällä katsoneet? Ja mitä jos jotain sattuisi, hän tai Aaron saisi siitä kuulla jälkikäteen Dariukselta, kenties myös N'drayerilta, joka Theosta "Vastuussa" oli — vastoin tahtoaan tosin. Aaronia kaikesta varmasti syytettäisiin, tuo hänet raahasi matkaan?
Ehkä oli täysin turhaa miettiä näitä asioita nyt. Kenties mitään pahaa ei tapahtuisi, loppujen lopuksi, metsä oli hirveän suuri ja mikä oli todennäköisyys, että siellä kehenkään törmäsi?

Eipä sitä ehditty murehtimaankaan pidemmälle, kun Aaron otti puheeksi N'drayerin. Pienesti puoliverinen hätkähti kun ajatuksistaan heräsi, vilkaisten huppunsa suojista kisällin puoleen, keskittyäkseen tuon kysymyksiin.
"No jos tykkäät viskin tuoksusta ja ainaisista sarkastisista tai muuten vain nyreistä kommenteista, niin kyllä se menettelee", Theodluin tuhahti, "On kai siinä puolensakin... Kyllä hän osaa olla mukavaa seuraa halutessaan. Mutta se on sitten eri asia, kuinka usein sitä idioottia huvittaa olla mukava".
Eihän hän sitä sanonut ääneen, mutta Theodluin oli jo omalla tavallaan kiintynyt käsipuoleen. Sinällään siis harmitti, kun aika tulisi muuttaa jonnekin muualle, sillä Theo ei uskonut että käsipuoli halusi hänen kanssaan enää olla missään tekemisissä kun se tapahtuisi.

"Eipä hän kovin iloinen siitä ollut, kun Darius minut hänen luokseen heitti. Eikä taida olla iloinen vieläkään", Theo jatkoi, matkan jatkuen hiljaisia katuja pitkin kohden alempia tasoja ja porttia, "Mutta kyllä hän minusta eroon pääsee vielä...", ne sanat lähinnä mutistiin itsekseen, Theon tietämättä milloin se varsinaisesti tulisi tapahtumaan.
"Miksi sinä lohikäärmeen näin yllättäen haluat löytää?", Pikkuhaukka kysyi, vaihtaen nopeasti aihetta, "Tunnet sen? Missä siihen olet tutustunut?".
"Minä kun luulin, etteivät villit lohikäärmeet halua pahemmin olla tekemisissä kaksijalkaisten kanssa...".



// KJSFKESKGa <333 TASKARI EI :D BAD DRAGON! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Helmi 2018, 18:20

Hyvillä mielin eteenpäin joukkoa johtava kisälli naurahti pienesti, katsahtaen nyt eteenpäin ettei kompastelisi arvaamattomalla, mahdollisesti liukkaalla tiellä enkelipojan käydessä sana sanalta varmistamaan hänen epäilyksiä oikeaksi mitä kapteenin vieraanvaraisuuteen saattoi tulla. Tai no, ei hän prikuulleen ollut oikein arvannut, ei yksityiskohtaisesti, mutta samapa tuo, ei Aaron käynyt mitään väliin kommentoimaan keskittyessään kuuntelemaan matkakumppaniaan, jolla tosiaan ei näyttänyt olevan mitään paikkaa jossa kaikki olisi tälle mukavia.

Pian vastauksen vuodatettuaan, kävikin tuo vaihtamaan pikaisesti puheenaihetta, pistäen sinisilmäisen nopeasti keräämään sanoja ja muistoja mitä tähän lohikäämeeseen tuli.
"Hän ei ollut villi silloin", haltianuori aloitti "Kuningas omisti hänet, tai no... Hän kuului hänen riveihin, taisteli sodassakin." Aaron jatkoi, naurahtaen sitten mitä oli nuorempana niin vain helposti mennyt tekemään, ilman minkäänlaisia seuraamuksia ajatellen. Eihän siitä todellisuudessa ollut niin kauaa, ei haltioiden mittapuulla, ei normaalisti, mutta Aaronilla aika ei enää ollut normaalia tai se ei ainakaan sitä yhdessä vaiheessa ollut. Se oli ollut sellainen sekasoppa, josta kisälli yhä tunsi ristiriitaisia, mutta enimmäkseen positiivisia tunteita, vaikka se välillä yhä hämmensikin häntä aika ajoin mitä tuli itsensä tuntemiseen.
"En muista kuinka... Mutta taisin olla Arathetin kanssa. Kuninkaalla oli vieraita eikä hän piitannut että jonkun haltiapentu oli läsnä ja hän esitteli meille Lounatuulen... Se oli niin siistiä, en ollut ennen nähnyt yhtä oikeassa elämässä. Vain kirjoissa." Aaron jatkoi sillä pirteällä, jopa iloisella äänensävyllä.
"Päätin, että näytän sinä päivänä kaikille kuinka rohkea olen, ja kiipesin hänen selkään. Kuinka usein sitä näkee lohikäärmettä piilopaikassa? ..Silloin ei ainakaan näkynyt, tai no.. En tiedä, hehän voivat muuttua humanoideiksi. Niitä saattoi olla kaikkialla, en vain tiennyt." Nykyään hän ainakin uskoi olevansa tarkkaavaisempi, kokemuksien karttuessa, mutta ei sitä todellisuudessa pystynyt varmaksi erottamaan lohikäärmeitä muista kaksijalkaisista, ei ainakaan syntyperältään tavanomainen ja maagisesti lahjaton haltia.

"Sitten, seuraava asia minkä tiesin, oli kun olimme melkein pilvien korkeudessa. Se oli todella kylmää, mutta en piitannut yhtään, se oli hienoin asia jonka olin silloin kokenut." Aaron jatkoi vaivatta, huomaten heidän jo kävelevänkin kaupungin alemman tasojen kaduilla.
"Hän myös auttoi minua kerran... Ennen kuin minusta tuli sanansaattaja, mutta sen jälkeen en ole nähnyt häntä." haltiapoika hiljensi ääntään, katsellen ympärilleen ja niiskaisi.
"Myöhemmin kuulin hänen pettäneen meidät, joten tiedän etten tule näkemään häntä enää täällä. Ehkä minä... Haluan tietää paremmin, että miksi. Mutta en usko että hän söisi minua tai mitään sellaista vaikka haltiat pettikin, ei hän ollut sellainen... Sitä paitsi olen halunnut päästä patikoimaan, kuukausi toisen jälkeen hien hajuisessa tuvassa" Kisälli porhelsi eteenpäin, Taskarin, kurotellen tuon hupun ylitse katsomaan myös suuntaan jonne kuljettiin, kunnes kylmänväreet kävivät liiaksi ja pieni lisko päätti kiertää ja livahtaakin hupun sisälle omistajansa seuraksi.

"Sinulle tulisi lämmin jos liikkuisit itse..." Haltia kävi nyrpistämään nenäänsä sinisuomuiselle, joka kieltäytyi yrittämästä moista, ainakin niin kauan kun aurinko ei paistanut.
"Mitä sinä otit mukaan?" Aaron kävi kuitenkin kysymään, katsahtaen enkelinpentuun mitä hupun suojista kykeni samalla kun eteenpäin matkasi.


//No drawing this tiem//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2018, 18:49

Kisälli lähti kertomaan, kuinka lohikäärmeen oli tavannut. Kuulemma tämä Lounatuuli ei alun alkaen ollut villi, vaan kuului aikanaan haltioiden riveihin — tai ainakin siniverisen alaisuuteen. Theo kurtisti kulmiaan pienesti, oliko se sitten hyvä idea mennä tapaamaan "petturi"? Eikö heille suututtaisi, jos joku saisi tietää? Ja mitä lohikäärme heistä mahtoi ajatella, kun kaksi haltiaa paikalle tupsahtaisi? Aaron kyllä tarinointinsa päätteeksi vakuutteli, ettei lohikäärme heitä söisi ja Theodluin todellakin toivoi, että kisälli oli oikeassa. Heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia, sikäli mikäli vähääkään isompi lisko päättäisi päälle käydä!
Mutta, Aaronin kertoma heidän tapaamisestaan kuulosti hienolta. Jopa niin hienolta, että siitä saattoi olla kateellinen. Harvoin sitä pääsi tapaamaan lohikäärmettä, saatikka sitten ratsastamaan tuollaisella. Tosin toisille se taisi olla arkea, pikkuhaukan kyllä muistaen Briarin ja sen lohikäärmeet... Mutta näin yleisesti ottaen, valtaosa Cryptin asukkaista tuskin koskaan sai edes nähdä lohikäärmettä, vaikka kaikki tiesivät noita olevan!

Osa syy lohikäärmeen etsimiseen oli kuulemma se, että Aaron halusi tietää, miksi tuo oli lähtenyt riveistä. Theodluin nyökkäsi pienesti tähän toteamaan, ymmärtäen kyllä hyvin. Kyllä hänkin olisi halunnut tietää Aaronin asemassa! Lisäksi kisälli kertoi halunneensa lähteä samoilemaan vaihtelun vuoksi, kun tunkkainen tupa oli käynyt liian tutuksi.
"No onhan siinä jo syytä lähteä liikkeelle", Theodluin naurahti, katsahtaen ohi kulkeviin vartijoihin, jotka heitä hetken katselivat, mutta kun näkivät kaksikon olevan haltioita, ei heihin sen enempää huomiota kiinnitetty.
"Harva on edes nähnyt lohikäärmeitä... Ja sinä toimit Vanhimman viestinviejänä, olet ratsastanut toisella ja omistat kolmannen lemmikkinä...", Pikkuhaukka huomautti virnistäen, "Taidat suorastaan vetää niitä puoleesi".

"En mitään erityistä", Theo vastasi kisällille, joka kyseli mitä hän oli ottanut mukaan, "jotain tarpeellista, jotain turhaa ja tietenkin ruokaa. Tosin metsästä nyt löytyy aina jotain syötävää, jos nälkä tulee — metsäänhän me olemme menossa, eikö?".



// >>>>: is sad //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Helmi 2018, 23:03

Ei puoliverinen pitänyt reissun motivaatiotakaan näin sen paremmin kuultuaan huonona, mutta silti Aaronista tuntui ettei tuo välttämättä olisi kääntynyt takaisin vaikka hän olisikin vain sanonut "haluan silittää sellaista huvikseni"... Tai ehkä tarkemmin ajateltuna olisi, hän ainakin Theona olisi. Ellei tuokin sitten kaivannut hänen laillaan kovasti taukoa nykyisestä asutuksesta ja tämän tapauksessa Delathoksesta, että tämä olisi lähtenyt mukaan mistä syystä tahansa.
"Metsään, vähän sen lävitse... Yhdelle aukiolle." Kisälli vastasi, empien vastaamatta sen tarkemmin, muistamatta aivan paikkaa, mutta metsässä he pääasiallisesti olivat menossa.
"Joen ja purojen ylitse."

Nätti poika kertoi ottaneensa mukaan ainakin ruokaa, josta tuskin siis tulisi heille sen suurempaa pulaa... Aaron ei ainakaan ollut liian nokkela löytääkseen ruokaa metsästä näin talvella, paksun lumivaipan peitosta ellei se sitten mennyt kalastukseksi tai metsästykseksi ja siinäkään hän ei ollut vielä liian nokkela. Ehkä pieneläimiä, he voisivat virittää ansan helposti mikäli tilanne sitä ikinä vaatisi, mutta mitä hän ja Theo oli ottanut mukaan yhteensä, he varmasti pärjäisivät ihan hyvin niinkin.

Porteilla ei kysytty kummempia kahden haltian näköisen retkeläisen poistuessa aroille. Puusepänpoika piti katseensa pääasiassa taivaalla, kohden kirkasta tähteä jota kohti he suunnistivat ja joka katoaisi näkyvistä seuraavan tunnin sisällä, mutta kisälli oli varma löytävänsä tien ominkin päin, muiden maamerkkien avulla. Pakkanenkin alkaisi hellittämään jahka aurinko vain alkaisi pilkistämään paremmin, taivaskin oli pilvetön ja liikkeellä pysyminen lämmitti mukavasti.
Matkalla kohti yhä lähestyvää metsänreunustaa, kisälli kävi kasuaallisesti kysymään Elwoodista, josta vanhempi oli antanut muutama kuukausi takaperin varsin riettaan ja leveäpolkuisen kuvan, oppien vähän enemmän mistä oli tullut, kaksikon pysyen tiellä aina metsänreunaan asti.
"Olimmeko me siellä silloin? Elwoodissa?" Aaron kävi viimein kysymään, katsellen ylös korkeuksiin kurottuviin puihin jotka pian piirittivät heidät.
"Siellä ilotalossa jonne lennätit meidät - kävitkö siellä usein?" nuorempi kysyi äänensävyllä, joka kieli tämän hymyilevän, mutta ennen kun antoi Theodluinille mahdollisuuden vastata, kääntyikin kisälli tuota kohden, repustaan visusti kiinni pidellen samalla kun jatkoi kulkua yhä takaperin.
"Työskentelitkö siellä?" haltiapoika katsoi tuohon olat koholla, valmiiksi oudoksuen siltä varalta jos nätti poika tunnustaisikin olleensa ilolintu itse.

//But now he be lyek!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2018, 23:54

Tarkkaa ohjetta Aaron ei osannut sanoa määränpäästä, tai kenties ei halunnut. Eipä Theo sen enempää kysellytkään, nyökkäsi vain hymähtäen, matkan jatkuen. Tietenkin se pieni takapiru mielessä käski kyseenalaistamaan, voisiko hän luottaa Aaroniin näinkin paljon? Toisaalta, Aaron ei ollut tehnyt mitään ilkeää ja vaikutti olevan henkeen ja vereen haltioiden puolella, joten tuskin kisälli häntä nyt veisi myytäväksi mihinkään orjakauppiaille tai vihollisille? Se pieni epäilys sai Theon voimaan pahoin, kuinka hän kehtasikaan ajatella mitään tuollaista Aaronin kaltaisesta, vilpittömästä nulikasta? Ehkä hänestä oli vain tulossa liian vainoharhainen, ehkä se oli sukuvika, setänsä kun vaikutti niin epäilevältä alkuunsa Theon suhteen...

Porteista päästiin ulos ja matka jatkui aroilla, osin tallattuja polkuja, pitkin kohden metsänreunaa. Johan siinä aika kuluikin kävellessä ja jutellessa, tahdin pysyen sen verran ripeänä, ettei kylmä ainakaan tulisi. Lopulta keskustelu ajautui Elwoodiin, Theon kertoen enemmän kuin mielellään kotikylästään — tietenkin vain ne hyvät asiat, pitäen huolen siitä, ettei Aaron ainakaan saisi mielikuvaa siitä, että velhojen, noitien ja maagien asuttama kylä olisi täynnä vain demoneita ja kaikkea ikävää. Tietenkin hän kertoi myös Qirasta, Elwoodin johtajasta, mainiten tuon olevan kuin toinen äiti hänelle.
"Olimme", Theodluin vastasi kisällille, tuon kysellessä, olivatko he käyneet itse Elwoodissa silloin kerran, kun maagisen korun ansiosta sinne olivat joutuneet. Seuraavaan kysymykseen Theodluin ei ehättänytkään vastata, kun Aaron jo toisen esitti, tiedustellen oliko enkelinpentu itse töissä ilotalolla. Theo soi mitä vihaisimman mulkaisun Aaronin suuntaan, napaten ohimennen puskan päältä lunta ja nakkaisten sen kisälliä kohden.

"En tietenkään!", Pikkuhaukka parkaisi, "Äitini oli enkeli, luuletko että hän olisi antanut minun edes harkita sellaista uravalintaa?!", naama punaisena enkelinpentu selitti, tosin tällä kertaa posket taisivat punoittaa ennemmin pakkasesta kuin nolostuksesta.
"Tunsin sieltä porukkaa, työntekijöitä... He kaipasivat juttuseuraa, minä tietenkin kuuntelin — ilman taka-ajatuksia. Hekin ovat kuitenkin eläviä olentoja, henkilöitä, kera tunteiden ja tarpeiden. Eivät esineitä, joita miehet ja naiset saisivat käyttää miten mieli tekee loputtomiin", Eteenpäin askeltava puoliverinen selitti, "Sen takia he tuntevat minut. En ole vain kasvo jota viihdyttää yhtenä iltana. Jos olisin asiakas, he tuskin muistaisivat minua seuraavana päivänä — ellen vakituisesti siellä ravaisi, mutta kenellä siihen varaa on?".

"Entäpä sinä?"
, Theodluin jatkoi, koittaen vaihtaa aihetta, "Et ole kertonut itsestäsi tai menneisyydestäsi muuta, kuin papitar tarinan. Puhuvat sinusta joskus Puusepänpoikana? Millainen perhe sinulla on?", kysymykset jatkuivat, pikkuhaukan udellen toisesta enemmän.



// KADFJKAWFKAWF <33 Mä elän näiden sun kuvien tähden //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Helmi 2018, 01:01

Aaron sai pian katua kysymystään, jonka seuraamuksia ei ollut etukäteen käynyt tapansa mukaan ajattelemaan ja sai kohdata haukanpoikasen vihan tai no, lumen naamallaan tuon viskaistessa sitä kourallisen vasten kasvoja. Nuorempi pärskähti peruuttaen ja jäi sitten paikalleen pyyhkimään kasvojansa, yhden silmän tiiratessa kohden kiihtynyttä Theota joka selitti olleensa siellä vain hyvää hyvyyttään? Kuuntelemassa raasuja porttoja joita ei muuten kuunneltu? Se oli... Täysin erilainen maailmankatsomus johon Aaron oli tottunut tai tuntenut, vaikkei kyllä tietyistä syistä ollut syvemmin miettinyt maksullisia naisia tai miehiä ja näiden oloja. Ei ainakaan ennen kun oli ilotalolle vahingossa päätynyt, mutta jonne hänellä ei ollut ikinä ollut rohkeita itsekseen palata. Vastaus oli kuitenkin jämäkkä ei, Theon esittäessä vahvimmaksi syyksi edesmenneen äitinsä.

Sinisilmäinen katsoi kuinka enkelinpentu porhelsi hänen ohitse, lähtien sitten tuon perään, yhä kuunnellen vanhemman tehden selväksi, ettei edes käyttänyt tarjolla olevaa palvelua. Ohikiitävän hetken, Oraakkelin sanansaattaja olisi halunnut vihjaista mahdollisesta varakkuudestaan voidakin käydä moisessa paikassa toistuvasti, mutta piti suunsa tukossa vielä hyvän sään aikana, kysymyksestä nolostuneen vanhemman ikätoverin kääntäessäkin keskustelun hänen perheeseensä.'

"No... Se on se tylsin osuus minusta" Aarton tuumasi ääneen, käyden nyt toisen vierellä.
"Isä, äiti, kaksi vanhempaa veljeä ja nuorempi sisko, taapero vielä... Syntyi vähän ennen kun muutin piilopaikasta aroille" Kisälli aloitti, tuntien nyt ehkä ekaa kertaa voivansa käyvän kertomaan perheestään hieman syvällisemminkin.
"Adrian ja Arnold, veljeni ovat olleet osana armeijan partiojoukkiota niin kauan kun melkein muistan, mutta he olivat usein pitkiä aikoja poissa joten kotona oli yleensä tylsää... Heh, halusin olla kuten he jo silloin, joten yritin usein seurata heitä... Turhaan tietenkin. Adrianilla oli tapana tuoda minulle tuliaisia reissulta, se oli yleensä tosin vain kivi tai hänen mielestään mielenkiintoisen näköinen puunkalikka ja muuten hän on kai... Vakavampi? Mutta ei kuitenkaan? - Kuin Arnold. Arnold ei tunnu piittaavan mistään kurjasta." Aaron mietti, huomaten ettei ollut ennen juuri joutunut tai päässyt kuvaamaan veljiään sen enempää kuin mainita noiden nimet ja ammatin. Se oli jotenkin hauskaa, mutta samalla hankalaa, mutta mikäli Theodluin tykkäsi kuunnella niin kaipa hän yrittäisi parhaansa mukaan myös näistä puhua.

"Tai eihän kukaan piittaa, mutta mikään ei tunnu järkyttävän häntä helpolla tai hän ei ota montaa asiaa kovin tosissaan, aika varma että hän polttaa jotakin." Haltiapoika potkaisi kiven tieltä, ennen kun jatkoi, "Adrian on tosikompi... Mutta pidän hänestä ehkä enemmän sen takia, hän yleensä puhui minulle enemmän ja me kaikki kolme pelasimme palloa kun he olivat kotona." Puusepänpoika hymyili vinosti, muistaen kuinka ei silloin liiaksi arvostanut veljensä tuomia, hassuja tuliaisia, mutta mitä keho ja sitä mukaan mieli oli kasvanut, oli hän alkanut ymmärtämään kuinka paljon nuo hänestäkin välitti.
"Äitini on kai... Tyypillinen kotirouva? Nalkuttava mutta leipoo paljon. Isosta suvusta ja halusi ison perheen... Nai puusepän sellaisen toivossa, mutta puuseppä olisi ennemmin halunnut heittää meidät susien kasvatettavaksi kuin katsoa jaloissaan" Aaron jatkoi, päättäen olla menemättä syvemmälle mitä hänen ja hänen vanhanukon suhteeseen tuli, tämän reissun kuului olla kaikkea muuta paitsi tylsän masentava!
"Itseasiassa opein vasta hiljattain että hän oli myös armeijassa kapteenina ja kaveerasi Windereiden kanssa, mutta hän pilasi jalkansa ja hankki itselleen toisen ammatin eikä välittänyt hiiskua siitä sen koommin, aika syvältä." Sinisilmäinen totesi, pidättäytyen suuremman suolan levitykseltä.

"En usko että äiti saa enempää lapsia, Adrian perii talon ja ammatin ja Arnold on menossa naimisiin minä hetkenä hyvänsä, tiedä mitä hän päättää sitten tehdä." Siinä hänen elossa oleva perhe suurin piirtein oli, siistissä nipussa. Pakkanen kävi puraisemaan kisällin poskipäätä, tuon hieraistessa vielä kuivalla hihalla kasvojaan, nenänpäänkin punoittaessa mitä viehkeimmin.

//Stay tuned in future answers!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Helmi 2018, 01:31

Siinä missä Aaron mainitsi menneisyytensä ja perheensä olevan "tylsin" osuus itsestään, päätyi Theodluin kuuntelemaan korva tarkkana kisällin kertomaa. Häntä todellakin kiinnosti tietää enemmän Aaronista ja tuon perheestä, uskoi sinisilmäinen sitä sitten tai ei. Joten Theodluin kuunteli, kuinka kisälli kertoi veljistään, Adrianista ja Arnoldista, sekä äidistään ja isästään. Veljistä toki enemmän, ymmärrettävästi. Toisinaan Theo oli toivonut, että omaisi veljen tai sisaren, jonka kanssa olisi voinut viettää aikaa, joten hänen mielestään Aaron oli harvinaisen onnekas, omatessaan sisaruksia. Ja kun puheeksi tuli kisällin äiti, ei Theodluin voinut olla vaipumatta ajattelemaan omaansa. Kyllä se yhä kivisti sydäntä, miettiä nyt kuinka oma äiti oli kirjaimellisesti kuollut suruun, sillä välin kun Theodluin oli poissa. Ja kuinka hän oli niin rumia sanoja äidille ladellut, ennen kuin oli juossut tiehensä. Toisinaan hän jopa syytti itseään siitä, että äitinsä oli kuollut. Hän sen faktan oli kertonut, mikä viimein oli saanut äidin tajuamaan, ettei isä palaisi, että he olivat odottaneet turhaan.

"Mutta entä sinä?", Theodluin kysyi Aaronilta, koittaen karistaa sen haikeuden yltään, "Veljilläsi on suunnitelmat, onko sinullakin? Meinaatko koko elämäsi vain olla eliittisotilas?".
"Eikö perhe-elämä kiinnosta sinua lainkaan?"
, Pikkuhaukka jatkoi, metsän ympärillä pikkuhiljaa heräillen aamuhämärässä, heidän jatkaessa matkaa eteenpäin, "Tosin, kai se on turhan aikaista miettiä sellaista — kovin moni kuiskauksen sotilas on vanhemman puoleinen, ilman perhettä... Ei siinä ammatissa kaiketi ehdi miettimään sellaisia asioita...".


// OH YAS PLZ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Lohikäärmettä mä metsästän || Aksu

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Helmi 2018, 02:29

"Minä?" Aaron kysyi väliin, katsahtaen retkikumppaniinsa, pienen lohikäärmeen samassa liikahdellessa levottomana hänen hupussa, ikävästi ylimääräisenä painona niskassa.
Theodluin piti keskustelun kiinni yhä hänessä, eikä lähtenyt esimerkiksi kertomaan omasta perheestään... Vaikkakin kaipa hän suurin piirtein jo tiesikin. Ei paljoa, mutta sen verran että osasi päätellä ettei aihe välttämättä ollut tälle yhtä kevyt mitä hänen omansa. Kysymykset jatkuivat tulevaisuuteen, ammattiin ja perhe-elämään liittyen, saaden kisällin katsahtamaan eteensä kulmat kurtussa, mietteliäänä.
"Siltä vaikuttaa... Ja he ovat kaikki juoppoja, ehkä minustakin tulee siis sellainen." Aaron tuhahti.
"En tiedä, ehkä? Ehkä minä olen koko elämäni sotilas, siitä minä olen lähinnä tähän asti välittänyt. Marduk sanoo, että minusta tulee vielä jotain suurta. Hän näkee tulevan ja sanoo, että minusta tulee jonain päivänä maineikas ja voittoisa." Haltianuori jatkoi mainiten ohimennen oraakkelinkin, joka hänen toiveitaan ainakin yllä pidätteli, kaksikon lähestyessä tien haaraa, joka hajaantui kahtia.

"Ehkä minulla ei olisi aikaa sellaiseen. Tietenkin jos Marduk ei olisi osunut kohdalle, olisin ehkä-- Tai ehkä ei sittenkään." Kisälli keskeytti itsensä, muistaen että olisi ehkä sittenkin enemmin muhennosta kuin elossa ilman tätä ja perhe-elämä silloinkin olisi varmasti osoittautunut melko mahdottomaksi nopeasti ikääntyvälle haltialle, rukkasiin kun ei nyt oikein pystynyt vaikuttamaan.
"Entä sinä? Osaat magiaa... Ja sinulla on jotain suhdekiemuroita meneillään Windereiden kanssa." Sinisilmäinen kävi kääntämään keskustelun tähän, kysymyksestä joka tuntui sopivalta palauttaa kaksikon pysähtyessä ojanpenkalle, keskelle kahtia haarautuvaa tietä ja mallia ja tietä näyttäen, lähti Aaron harppomaan syvän ojan ylitse vastapuolelta kurottuvan puun oksista tukea ottaen.
"--Mutta... Sinäkin olet silti oma henkilösi, sinä ole vielä vapaa tekemään mitä vain." Aaron etsi jalansijaa toiselta puolelta, mutta paksu lumipeite ja suuren repun paino hämäsikin tulevan eliittisotilaan arviointikykyä ja heikko oksa, joka päätti sinä päivänä nimenomaan juuri hänet pettää, katkesi ja pian koko haltia, ojan reunan ohitse lipsahtaneen jalan perässä, löysikin itsensä napaan asti ojan syvennyksestä täynnä pehmeää lunta.

"---SITÄ MENI HOUSUIHIN!" Kisälli parahti tuntiessa kylmän lumen kosketuksen navassaan, lähtien samassa kaapimaan itseään ylös, kohdaten pian aikaisin evakuoituneen lemmikkinsä kasvojensa tasolla, ikään kuin ilkkumassa isäntänsä kohtalolle.

//Oh butterfingers!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron