The Night Fantasy

//Dimmutinta tänne kaipaallaan Deanoicin kanssa... XD//

Mayen

Mayen ja Dean lähtivät majatalolta ja ovat nyt saapuneet metsänreunaan. Mayen katsoo hymyillen metsään päin. Metsähän kuuluu hänen lempipaikkoihinsa. "Käytkö usein ihmismuodossasi metsässä?" Mayen kysyy ja hänen äänensä on rennonpi nyt kuin oli majatalolla, vaikkei sitä sielläkään voinut kireäksi nimittää.
Puolihaltia lähtee kävelemään pientä metsäpolkua pitkin. Hän nauttii metsästä kaikilla aisteillaan, kuuntelee puiden huminaa, tuntee ilmassa hennon tuulenvireen, katselee kaunista kasvillisuutta, ja haistaa metsän sulotuoksuja. Mayen kääntyy kävelemään takaperin nähdäkseen Deanin ja hymyilee...

Deanoic

"Minä viihdyn täällä, koska metsä on osa sutta", Deanoic mutisi ja saattoi tuntea metsän tuoksun - ja tottakai kaikkien niiden pienten, viattomien eläinten tuoksun. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja veti syvään henkeä, mutisten sitten hiljaa; "Sinä olet kasvinsyöjä..." Susi hänessä olisi niin tahtonut juosta kiinni joka ikisen eläimen, jonka kykeni ja syödä ne suihinsa, mutta Dean koetti uskotella itselleen, ettei hän itse ollut susi, vaikka se kävikin varsin vaikeaksi.
"Minnekäs suunnataan?" Deanoic kysyi, "Jotain erityistä mielessä?" Hän lähti sitten loikkimaan itselleen tuttuun tapaan mättäältä toiselle, välillä ottaen jopa käsillään vauhtia.

"Pitäisikö sinun hankkia minulle kaulapanta vai koetatko vain pitää suteni kurissa ja estää minua säntäilemästä sinne tänne?" Dean kysyi Mayenin todennäköisesti jo jäädessä jälkeen ja hän pysähtyikin, kääntyen katsomaan taakseen virnistellen neronleimaukselleen.

Mayen

"Minäkin viihdyn metsässä, täällä on jotain mitä ei ihan muualta löydäkkään..." Mayen sanoo uneksivasti. Puolihaltia virnistää itsekseen Deanin hokiessa olevansa kasvissyöjä. Se on tavallaan hauskaa, susi, joka on kasvissyöjä... Mayen pohtii ja naurahtaa hieman.
"En minä koskaan tiedä minne menen, mene vain... Onko sinulla sitten mielessä joku paikka? Minä tykkään joka tapauksessa kunhan se on metsässä", Mayen sanoo hymyillen kun katsoo samalla Deanoicin menoa mättäältä toiselle. "Hei! Toihan näyttää hauskalta", Hän toteaa ja nauraa.

"No toivotaan että sisäinen sutesi oppii tottelemaan sit mua niin en tartte sitä pantaa..." Mayen sanoo. "Toivottavasti kuulit susilainen! Muuten Mayen täti otta pannan käyttöön!" Puolihaltia lisää nauraen. "En muutes olis uskonut et ystävystyn yhenkään ihmissuden kanssa, mut hei! Sä oot mahtavan hauska..." Mayen sanoo Deanille ja tulee viimein tämän vierelle.

Deanoic

"En tiedä, en muista", Deanoic harmitteli ja jatkoi eteenpäin, "Katsotaan jos löytyy jotain hauskaa!" Hän virnistää ja loikkaa seuraavalle mättäälle.
"Tämä on, liiankin hauskaa...", hän sitten sanoo ja susi haistaa taas lähettyvillä pieniä eläimiä. Dean puraisee huultaan ja sulkee hetkeksi silmänsä, mutta avaa ne jälleen pian.

"Sopii toivoa", Deanoic päästi koiramaisen haukahduksen suustaan ja hyppäsi alas mättäältä, katsellen ympärilleen hetken. Hänellä ei ollut muistikuvaa siitä, missä parhaimmat paikat metsässä olivat, mutta eiköhän täällä saisi aikaa kulutetuksi muutenkin. Ainakaan seurasta ei ollut puutetta.
"Ja sinä olet ensimmäinen puolihaltia, tai ylipäätään haltia, jonka olen tavannut!" Deanoic sanoi hymyillen ja jatkoi sitten, "täytynee myöntää, että minulla oli eri käsitys haltioista. Luulin ettette pitäisi ihmissusista?" Hän sitten ikään kuin kysyi. Eihän hän voinut tietää, oliko Mayen vain yksi poikkeus, joka myönsi hänet hyväksi tyypiksi.
"Ja sinä olet todella mahtava ja kauniskin", hän sitten jatkoi mutinaansa ja punastui köhien, "Ole huoleti, olen enemmänkin...samaan sukupuoleen suuntautunut?" Dean mutisi ja piiloutui häpeältään, luikahtamalla seuraavan hieman suuremman mättään taakse.
"Mutta miten on sinun laitasi?" Hän kysyi hiljaa, eikä ollut varma kuuliko Mayen edes hänen kysymystään. Sen hän tiesi, että hänen poskensa helottivat. Kyllä, hän oli enemmänkin homoseksuaali, eihän hän sitä hävennyt, mutta se aina lipsahti hänen suustaan, kun hän tahtoi tietää, muuttuisiko toisen suhtautuminen häneen, jos tämä tietäisi lisää totuuksia hänestä...

Mayen

"No, kyllä täältä joku kiva paikka varmasti löytyy..." Mayen sanoo ja alkaa matkia Deanoicin tyyliä hyppiä mättäältä toiselle, vaikka esittääkin Deanin versiosta hillitymmän version. Hän hymyilee itsekseen. Ja oikeassa olin, tämä on hauskaa... Mayen ajattelee.

Puolihaltia nauraa Deanin koiramaiselle haukahdukselle. "Voih! Tuo kuulostaa niin söpöltä!" Hän sanoo naurunsa seasta.
Mayen miettii hetken. "No puolihaltioita nyt tuskin kukaan on erikoisemmin nähnyt kun haltiat eivät YLEENSÄ rakastu ihmisiin....Olen pahoillani, mutta en tiedä miten haltiat suhtautuisivat ihmissusiin... No olen varma ainakin että jos sellaisen ihmismuodossa näkevät, niin samoin kuin ihmisiin", Hän sanoo hieman nolostuneena. Olla nyt itse puolihaltia eikä silti tiedä edes tuollaista haltioista. Toisen seuraava kommentti saa Mayenin punastumaan ihan kunnolla. "Mmmm... Kiitos...kai..." Hän mutisee, mutta Deanin lisätessä olevansa enenmmän samasta sukupuolesta kiinnostunut, punastuminen laskee ja Mayen hymyilee. "Minä jo kerkesinkin miettiä miten ihmeessä ystävystyin mies puolisen ihmisen kanssa, tai... mies puolisen henkilön kanssa."Mayen sanoo. "Olet katsos ensimmäinen mies puolinen ystäväni..." Hän lisää.
Mayenin tarkat haltiakorvat kuulivat kyllä Deanin kysymyksen, mutta puolihaltia miettii melko pitkään ennen kuin vastaa siihen. "No... En ole niin kovin varma... En ole koskaan sinäänsä ihastunut tai rakastunut..." Hän selittää hieman nolona. Yht'äkkiä, Mayenin tullessaan taas Deanin luo, Mayen halaa häntä hymyillen. "Eikä sinun tarvitse hävetä homoseksuaalisuuttasi, ainakaan minun seurassani!" Hän sanoo ja päästää irti hymyillen yhä.

Deanoic

"Minä en ole suloinen", Deanoic tuumi huuliaan mutristellen, Mayenin sanoessa hänen haukahduksensa kuullostaneen söpöltä. Hänen murjotusyrityksensä meni kuitenkin piloille, kun virne levisi hänen kasvoilleen pikkuhiljaa.
"Ei sillä niin väliä", Dean sanoo, toisen pohtiessa haltioiden suhtautumista ihmissusiin, "Ainahan on sinunkaltaisiasi poikkeuksia." Hän jatkoi uhkamakkaasti ja oli sitä mieltä, että koko haltiakansa saisi ottaa Mayenista ja tämän hyväsydämisyydestä oppia. Ylienergisenä ja monta tuntia levänneenä ihmissutena Deanoic ei kuitenkaan jaksanut pohtia masentavia asioita juuri nyt...

Hän saattaa aavistella punastuksen toisen kasvoilla ja virnistelee itsekseen.
"Sekös onkin loistavaa?" Hän sitten ulvahtaa surkeasti Mayenin mainitessa, että hän on tämän ensimmäinen miespuolinen ystävä. Ensimmäinen miespuolinen ystävä ja tämäkin on homoseksuaali? Kerrassaan loistavaa...
Seuraava tunne, jonka Deanoic tunteekin on se tietty tunne, kun tuntuu siltä, että leuka olisi vähällä tippua.
"Ystävä?" Hänen silmänsä suurenevat ja hän tavoittelee Mayenia katseellaan, "Minäkö?" Deanilla nousee suoraan sanotusti tippa linssiin, eihän hänellä ollut eilen vielä Movyanin lisäksi kuin Lounatuuli, mutta nyt hänellä onkin yllättäen jo kolmas ystävä, joka oli todennäköisesti ollut majatalossa töissä kaiken aikaa...

Hän vastasi halaukseen ja painoi poskensa toisen olkapäätä vasten hetken ajaksi...
"Eikö? Todellako?" Deanoic kysyi, vaikka salaa mielessään sitä toivoikin. Ehkä suurin syy siihen miksi hän kaikille suuntautumistaan möläytteli, oli se, että hän todella tahtoi tietää, mitä toiset ajattelisivat hänestä sen jälkeen...Siinä jo oli sulattamista, että hän oli ihmissusi, mutta...No, Deanilla oli tapana testailla olentojen rajoja, tietää paljono totuuksia nämä hänestä vielä sietäisivät, koska vain ne todelliset ystävät sietäisivät ne kaikki seikat loppuun asti. Ei hän siltikään epäillyt Mayenin ystävyyttä, sen sijaan, hän oli enemmänkin ylpeä siitä.

Mayen

Mayen virnistää Deanin kieltäessä suloisuutensa. Kaikki saavat olla mitä mieltä haluavat...
Minunkaltaisiani? Puolihaltia miettii. Paitsi että olen vastuussa monien olentojen hengen menetyksestä... En voi edes olla varma että kaikki ne ovat olleet pahoja, mutta toivon silti niin... Mayen mietiskelee itsekseen, mutta herättäytyy taas tähän mailmaan. "Niin... minunkaltaisiani on vähän..." Hän mutisee ja taistelee samalla ristiriidan kanssa. Hän ei haluiaisi pelottaa ainutta ystäväänsä heti ystävystyttyä pois paljastamalle palkkamiekan hommistaan, mutta jos se myöhemmin tulisi ilmi, se luultavasti satuttaisi Deania enenmmän...
"Joo... Sinä olet minulle ystävä... Jos siis saan sanoa sinua ystäväkseni..." Mayen sanoo hieman punastellen taas ja toivoen ettei Dean sanoisi ettei halunnut ollakkaan Mayenin ystävä, korkeintaan joku tuttu. Mayenin sisälle nousi omituinen tunne. KUKAAN, ei ollu koskaan edes halunnut olla hänen ystävänsä ja nyt... joku suorastaan ilonkyynelehti Mayenin sanoessaan häntä ystäväksi... Se on niin kummallisen tuntuista... Jotain aivan uuttaa ja ennen tuntematonta... Puolihaltian miettiessä asiaa tarkemmin, hän on esittänyt vaikka kuinka monesti toiselle ystävää, mutta ei tätä tunnetta ole ennen ollut... Tämä tunne tulee vain oiken ystävän kanssa, hän päätteli, alkoi tietämättään hymyillä ja pieni pelko hänen sisällää katoaa olemattomiin...

Deanoic

"Tottakai", Deanoic naurahti, kuin vastaus Mayenin kysymykseen siitä, saisiko tämä kutsua häntä ystäväkseen, olisi päivänselvä ja niin se Deanille nyt olikin, jos toinen todella tahtoi hänet ystäväkseen, "Mutta siinä on sitten se riski, että teen samoin!" Hän näytti toiselle kieltään ja virnisti sitten.

"Tule nyt tunteilemasta, eiköhän me jotain hauskaa näistä pusikoista löydetä", Deanoic sitten hihkaisi, mutta lisäsi kuitenkin, "Ei siis pahalla, minä olen vain niin pirteä juuri nyt...Tekisi mieleni vaikka len-" Dean oli hypännyt suuremmalle mättäälle ja otti ajatuksissaan askeleen eteepäin, katsoen Mayenia takanaan ja kuin ollakaan humpsahti alas. Mättään takana maa oli alempana ja Deanoic risti kätensä.
"En nyt ajatellut lentämisellä aivan tätä", hän mutisi ja mutristi huuliaan, "Tule nyt sieltä tai minä vedän sinutkin alas!" Dean ei kuitenkaan tehnyt elettäkään noustakseen ylös maasta, vaan jäi siihen "mököttämään".

Mayen


Mayen virnistää ja näyttää kieltä takaisin. "Otan sen riskin mielelläni..."

"Hei! En minä mitään tunteile!" Mayen naurahtaa ja katsoo uuden ystävänäsä menoa. Deanin tipahtaessa, puolihaltia repeää nauramaan. "Anteeks... Ei toisen vahingoille saisi nauraa...!" Hän saa sanottua naurunsa seasta. Hänen sanoistaan ei saa kovin hyvin selvää, mutta kyllä ne jotenkuten ymmärtää.
"Aijjaa haluat minunkin tippuvat sinne alas..." Mayen sanoo kiusoittelevasti virnistellen. "Mitäpä en tekisi ystäväni puolesta", Hän lisää tullessaan seisomaan sille suurehkolle mättäälle, josta Dean oli tippunut. Mayen kääntyy selkä Deaniin päin ja nojaa taakseppäin. Hän tipahtaa selälleen Deanin viereen ja nauraa. "Näitkö? Minä lensin!" Hän huudahtaa nauraen ja heilauttaa käsiään ilmassa. Tuollaista Mayen ei ollut ennen tehnytkään, pelleillyt vain huvikseen... Ja puolihaltian täytyi myöntää sen olevan tosi hauskaa! Sitten Mayen suuntaa katseensa vierellään olevaan Deaniin.

Deanoic

"Pöh, siinäkin ystävä", Deanoic murahti, mutta virne hänen kasvoillaan antoi hänet ilmi, "Ansaitsisit kutituskuurin!" Hän uhosi ja Mayenin tipahtaessa selälleen hänen viereensä hän sai oivan tilaisuuden kostaa toisen vahingonilon.
"Nytpä et voikaan lentää pakoon!" Deanoic huudahti ja hyökkäsi antamaan puolihaltialle lupaamansa kutituksen. Hän vain huomaa pienoisen ongelman vasta nyt, laiha kun on hän ei välttämättä pärjäisi Mayenille, mutta jos tuo kuvittelee pääsevänsä hänen kutitustaan pakoon, niin turha luulo! Dean oli ehkä pieni ja laiha kooltaan, mutta myös uskomattoman itsepäinen!
Deanoic istahti itsepäisesti toisen vatsan päälle, toivoen ettei painaisi Mayenia hengiltä.
"Koetas vain estää minua nyt kun saan kostoni!" Hän sitten julisti, heristi toiselle etusormeaan ja päätti katsoa, josko Mayen kutiaisi kyljistä...

Mayen


Mayen on kyllä yllättävän vahva hennoksi ja laihaksi puolihaltia naiseksi, mutta ei kuitenkaan pääse kutitusta pakoon. "Eieieieieieieiei saaaa!" Hän huutaa ja nauraa. Tästä voi helposti vetää johtopäätöksenä että Mayen kutiaa helposti, ja niinhän se on.
Mayen on varsinaisessa palkkamiekan työssään joutunut pahimmissa tapauksissa peikon alla, joten ei Dean ole hänelle ollenkaan liian painava. Mayen alkaa kiemmurrella ja nauraa. Vähän väliä hän huutaa naurunsa seasta, "Eieieiei saaa!" tai "Lopetaaa!".
Vaikka Mayen ei pystykkään kunnolla keskittymään omiin ajatuksiinsa hänelle tulee pakosti mieleen, että tämä on myös ensimmäisen kerta ainakaan kymmeneen vuoteen kun häntä kutitetaan. Se on tavallaan ihan mukavaa...
Mayen huitoo jaloillaan ja nauraa. "Ei saa kutittaa!" Hän huudahtaa jälleen naurunsa seasta, vaikka tavallaan toivoisi ettei Dean lopettaisi. Huutaminen tuntuu vain olevan pakkorefleksi, joka tulee aina kutitattaessa.

Deanoic

Deanoicia toisen kikatus ja pyynnöt eivät lopettamaan olisi saaneetkaan, nehän vain kannustivat häntä kutittamaan Mayenia entistä armottomammin. Hän oli vähällä nauraa itsekin toisen kiemurtelulle, mutta sai pideltyä nauruaan ja seurasi toista leveä virne kasvoillaan.
"Enkä lopeta!" Hän sanoi kulmiaan kurtistaen ja jatkoi toisen kiduttamista, "Tämä on muuten maailman ehdottomasti paras kidutuskeino!" Dean ei kyllä muista kidutuskeinoista tiennytkään, mutta ainakin molemmilla osapuolilla oli hauskaa, eikä hänestä ollut satuttamaan muita ihmisiä päiväsaikaan, öistä hän ei sitten paljoa muistanutkaan.

"Ei, pakko lopettaa", Dean hengähti, kun hänen kätensä alkoivat väsyä, "Voimat loppuu..." Hän kierähti toisen päältä ja siirtyi makaamaan tuon viereen selälleen.
"Kerro kaikki itsestäsi", Deanoic sanoi sitten hiljempaa, "Olen armottoman utelias, enkä mahda sille mitään..." Hän virnisti ja tasasi hengitystään. Ei uskoisi, että kutittamisestakin hengästyy noin paljon. Eihän tässä näin pitänyt käydä!
Hän käänsi päätään niin, että näki Mayenin ja kohotti tälle kulmiaan.

Mayen

Mayen on kovin hengänstynyt ja hengittää nyt rauhallisesti. Hän hymyilee itsekseen ilosen näköisenä. Tuo oli todella hauskaa... Puolihaltia mietiskelee. Mayen kyllä kuulee Deanin kysymyksen, muttei vastaa heti. Hän ei ole vieläkään varma uskaltaako paljastaa pikku salaisuuttaa. Se saattaisi totaalisesti säikäyttää Deanin pois. Sitä Mayen ei millään haluaisi tapahtuvan... Hänellä on kerrankin niin hauskaa. "Noo... Ei minussa ole paljoa kerrottavaa..." Hän mutise melko hiljaa. "Ihan lapsena elin haltia äitini kanssa... " Mayen sanoo hiljaa ja melko surullisesti. "Hänet murhattiin ja minä lähdin ihmisten kaupunkeihin etsimään isääni... En koskaan löytänyt häntä, mutta jäin silti sinne... Nykyään voin vin unelmoida haltioista... Olisi niin ihanaa päästä edes kerran vilkaisemaan taas heidän kaunista kyläänsä..." Mayen sanoo unelmoivasti.

Deanoic

"A-anteeksi", Deanoic änkytti kun Mayen ei heti vastannut, "Ei kai se loukannut? Haitannut? En kai pahoittanut mieltäsi?" Hän kysyi äkkiä, puhuen nopeasti yhteen pötköön, peläten, että oli herättänyt toisessa ikäviä muistoja ja siltähän se vaikuttikin toisen vastatessa.

"Murhattiin? Kuka murhasi? Etkö halua kostaa?" Uteliaisuus iski taas ja hän löi itseään sekä henkisesti, että fyysisesti. Dean oli jo vähällä juosta lähimmän puun luo ja hakata päätään siihen, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja tyytyi vain lyömään itseään vuorotellen vasemmalle ja sitten oikealle poskelle, ihan vain tasa-arvoisuuden nimissä. Eikä hän suostunut heti lopettamaankaan, kun oli jo alkuun päässyt.
"Paha susi, paha susi", Deanoic hoki hiljaa itselleen ja hakkasi itseään, kuin olisi rankaissut itseään typeristä kysymyksistä ja liiasta uteliaisuudesta...

Mayen

"Eieieieieiei! Ei se mitään, kun ei se loukannut tai haitannut yhtään!" Mayen kiirehtii sanomaan. Hän ei todellakkaan ole kovin innokas puhumaan menneisyydestään tai edes miettimään sitä, mutta ei hän siitä varsinaisesti kuitenkaan loukkaantunut, varsinkaan kun kyselijä oli hänen uusi ystävänsä.

Seuraavien kysymysten tullessa Mayen puree huultaan ja pitää tauon enne kuin nyökkää ja sanoo. "En tiedä kuka murhasi... ja haluaisin kyllä kostaa, mutten pysty..." Sen pidemmällä hän ei halua siitä mennä puhumaan vaan siirtää katseensa Deaniin ja alkaa nauraa tämän läpsiessä itseään poskille. Puolihaltia tarttuu Deania kummastakin ranteesta ja vetää toisen kädet siten maahan. "Älä nyt itseäsi läpsi hupsu!" Hän sanoo hymyillen. "Ei omalle uteliaisuudelleen aina voi mitään..." Mayen järkeilee ja tietää sen hyvin omasta kokemuksestaan. "Tuotaa... Mitä mieltä sinä olet naisista jotka käyttävät asetta..?" Puolihaltia kysyy varovaisesti johdatellen aihetta totuuteen minkä haluaisi oikeastaan kertoa ja oikeastaan jättää kertomatta. Samalla hän päästää irti Deanin ranteista. "Onko se sinusta outoa? Tai siis, oletko sellaisia jotka ajattelevat että vain mies saa tarttua miekkaan ja naisen paikkaa on kotona?"