Alla lehtikaton

[Zaubares]

Morne

Morne olisi tahtonut lentää ihastelemaan kaupunkia, mutta hillitsi itsensä ja lenteli Emilién ympäri tämän kävellessä kohti kaupunkia. Morne kuunteli tarkkaavaisesti kun Emilié kertoi haltioiden kaupungista. Tämä vaikutti juuri oikealta paikalta hänelle. Morne näki muutaman keijun siellä täällä, mutta nämä näyttivät kiireisiltä, joten Morne ei häirinnyt heitä, vaan keskittyi taas kaupungin ihailuun. Kaupunki näytti siltä kuin siellä ei olisi yhtään pimeää kujaa, toisin kuin ihmisten kaupungeissa. Miten Emilié voi elää siellä pesässään metsässä, kun vieressä on näin ihana paikka? Morne ihmetteli ja kiinnitti sitten huomionsa kentauriin, joka jutteli kiivaasti kykloopin kanssa. Ei keskustelu Mornea kiinnostanut, vaan nämä kaksi taruolentoa, joita Morne ei ollut koskaan nähnyt. Sitten kinaajien editse käveli yksisarvinen ja Morne alkoi katsella sitä. Kauniimpaa olentoa tuskin olikaan. Morne tuijotti kaikkea silmät suurina ja kiepsahti huomaamattaan ylösalaisin ilmassa.

[Aksutar]

Emilié

Emilié hyräili iloisesti heidän kävellessään eteenpäin. Hän ei voinut olla huomaamatta Mornen innostusta, kun tämä tarkasteli ympärillä liikkuvia taruolentoja. Emilié oli nähnyt melki jokaisen "tavanomaisen" taruolennon, mitä Cryptistä saattoi löytää, joten hän ei yhtään ihmetellyt näiden menoa. Ainoa taruolento jota Emilié ei vielä kunnolla ollut nähnyt, oli lohikäärme.. eikä hän ollut varma halusiko hän ollenkaan tavata kyseistä otusta.
Siinä vaiheessa kun Morne kiepsahti ylösalaisin ilmassa, Emilié ei voinut olla nauramatta.
"sie et tosissaan taija olla käyny tääl ennen?" Emilié kysyi, pysähtyen lopulta.
He olivat saapuneet torille, jossa kävi valtava vilkse ja vilinä. Siellä täällä myytiin ties mitä, aina taikajuomista tavallisiin omenoihin ja lohikäärmeen muniin. Toisin kuin ihmisten kylässä, täällä ei näkynyt orja kauppiaita. Niitä kyllä löytyi haltijoidenkin kylästä, mutta he myivät kauppatavaraansa vankiloiden luona, eikä yleisellä torilla.

[Zaubares]

Morne

Emilien naurahdus ja kysymys herättivät Mornen todellisuuteen. Hän ei kuitenkaan meinannut saada katsettaan irti kylästä. "En tosiaankaan ole. Jos olisin, en olisi varmaan koskaan lähtenyt", Morne julisti ja kiepsahti oikein päin. Hän oli huomannut, että jos lensi kauan pää alaspäin, tuli huono olo. "Tuota, Emilié..." Morne kysyi uteliaisuuden kasvettua vastustamattomaksi, "Miksi sinä asut siellä metsässä? Olethan sinä metsänhenki ja kaikkea, mutta eikö sinun olisi täällä mukavampaa? Metsä on ihan vieressä, siellä voi käydä päivittäin?" Morne alkoi katua kysymystään jo sitä sanoessaan, se oli aivan Emilién oma asia jos hän halusi asua rakastamiensa puiden luona. Toivottavasti hän ei suutu, Morne ajatteli. Kylä ei vaikuttanut enää niin mielenkiintoiselta, kun Morne epäili suututtaneensa Emilién, joka oli ollut hänelle niin ystävällinen.

[Aksutar]

Emilié

Emilié hymyili yhä Mornen innotukselle, mutta tämän kysymys sai Emilién hymyn hyytymään. Hän kuunteli kärsivällisesti loppuun Mornen lauseen, ennen kuin avasi itse suunsa.
"Mie alan voimaan pahoin jos oon liian kauaa pois mettäst... ja pidemmän päälle se vie miult hengen. Meidät tryadit luotiin metsään ja siel meidän pitää pysyäkkin. Kuten Seireenien vedessä ja ihmisten kylissä. Mie kuihdun pois jos oon liian kauan pois mettäst..." Emilié selitti naurahtaen pienesti.
Eihän keiju sitä voinut tietää, joten täytyihän se selittää. Mornen kysymys oli ihan asiallinen, vaikka melko suoraan esitetty.. mutta ei siinä mitään pahaa ollut, ainahan sitä sai kysellä.
"mutta entäs si? Miks sie et oo muiden keijujen kanssa lentelemässä? Mie kun luulin että keijut on lauma olentoja" Emilié jatkoi, tällä kertaa esittäen Mornelle kysymyksen, samalla kun hän pysähtyi torin reunalle ja kapusi istumaan laatikko kasan päälle katselemaan torin vilskettä.

[Zaubares]

Morne

Morne kuunteli Emilién vastausta iloisena siitä, ettei hän ollut suuttunut. Olisi ollut ikävää suututtaa niin mukava ystävä kuin Emilié. Kun Emilié sitten kysyi puolestaan miksi Morne oli yksin, istahti Morne Emilién viereen laatikoille ja haroi hiuksiaan kunnes löysi hiukan kuivunutta verta ja arpensa. "En oikeastaan tiedä miksi. Minulla on tämä arpi täällä päässä", Morne kumarsi hiukan ja näytti arpea Emiliélle, "en muista mitään lapsuudestani. Heräsin vain jostain päin Mor vuoria tämä päässäni. En muistanut yhtään mitään mistään, enkä oikein muista mitä sen jälkeen tapahtui, olin varmaan vielä sekaisin iskusta joka vei muistini." Mornea harmitti se ettei hän muistanut mitään lapsuudestaan. Hän mietti usein millaisia hänen vanhempansa mahtoivat olla ja missä he olivat. Joskus hänellä kävi myös mielessä etteivät hänen vanhempansa olleet halunneet häntä ja olivat yrittäneet hankkiutua hänestä eroon heittämällä hänet pienenä alas kalliolta. Mornen silmät alkoivat vetistää ajatusten käydessä hänen mielessään.

[Aksutar]

Emilié

Emilié vilkaisi Mornen arpea kun tämä näytti sitä hänelle.. siellähän se oli ja sitten Morne kertoi tarinansa. Hän ei siis muistanut mitään lapsuudestaan. Emilién kävi keijua sääliksi, Hänestä ainakin olisi ollut kamalaa jos hän ei oilisi muistanut mitään menneisyydestään.. toisaalta, ei hänen menneisyytensä ollut kovinkaan ruusuinen, joten ei kai hän olisi pistänyt pahakseen vaikka olisikin unohtanut kaiken. Mutta toisaalta se oli ihanaa muistaa äiti, ne kaikki muistot mitä hänestä oli jäänyt, ne kaikki ihanat hetket mitä he olivat yhdessä kokeneet. Vaikka hänen äitinsä oli nyt poissa, tämä eläisi aina muistoissa.
sitten Emilié huomasi että Mornen silmät alkoivat kostua. Dryadi mietti hetken, ennen kuin laski kätensä Mornen olalle ja hymyili lohduttavasti.
"Ehk sie viel saat joku päivä tietää. Siitähän kehittyis kunnon seikkailu.. ja jos sie haluat tietää, niin siehän voisit mennä ennustajalle.. mie oon kuullu et he pystyvät katsomaan myös menneisyyteen" Emilié sanoi laskiessaan kätensä pois Mornen olalta.
"Ja siulhan on koko tulevaisuus edessä.. ei sitä tiiä mitä nurkan takana odottaa" Dryadi lisäsi, pitäen kasvoillaan yhä pienen hymynsä.

[Zaubares]

//Lyhyt, anteeksi//

Morne

Morne niiskaisi äänekkäästi ja alkoi itkeä hiljaa. Oli niin surullista ajatella etteivät vanhemmat ollet halunneet häntä. Onneksi Emilié oli siinä lohduttamassa. Emilien sanat rauhoittivat Mornea ja pian Mornen niiskutus loppui ja hengitys tasaantui. Pari kertaa Morne veti syvään henkeä ja pyyhkäisi silmiään. "N-niin. Onhan mi-minulla vielä tulevaisuus", Morne henkäisi äänekkäästi ja suoristautui. Sitten hän hengitti vielä pari kertaa syvään. Kun itkukohtaus tuntui menneen ohi, nousi Morne taas siivilleen. "Kiitos Emilié", Morne kiitti hiukan hämillään Emiliétä lohdutuksesta ja kumarsi hänelle ilmassa. Kumarruksen aikana Mornelta pääsi vielä yksi kyynel karkuun ja se putosi huomaamattomasti maahan kumarruksen aikana. Tällä kertaa se ei kuitenkaan johtunut surusta vaan siitä ilosta että hänellä oli niin hyvä ystävä.

[Aksutar]

Emilié

Koko tuon ajan, kun Morne itki, Emilié piti huulillaan lämpimän ja ystävällisen hymyn, katsellen rauhoittavasti Morneen. Hän arvosti olentoja jotka osasivat itkeä silloin kun siltä tuntui. Morne ei todellakaan itkenyt turhaan, näin Emilién mielestä.
Hetken Morne itki ja koko tuon pienen hetken Emilié pysyi tämän vierellä, välittämättä katseista joita tuo kaksikko keräsi. Haltijat ja taruolennot pysähtyivät hetkeksi ihmettelemään mitä oli meneillään, mutta huomatessaan ettei mitään sen kummempaa tapahtunut, nämä jatkoivat matkaansa sen enempiä kyselemättä tai ihmettelemättä.
Pian Mornen niiskutus loppui ja tämä veti syvään henkeä pyyhkien silmiään. Emilié nyökkäsi pienesti kun Morne totesi, että olihan hänellä vielä tulevaisuus edessä. Siihen Emiliékin luotti.. Huominen olisi uusi päivä, uusi alku, jonka voimalla Emiliékin jaksoi yrittää eteenpäin.
Sitten Morne kiitti Emiliétä. Emilié vilkaisi keijuun kysyvästi kun tämä kumarsi hänelle. Hetken Emilién kasvoilla oli hämmentynyt ilme, kunnes hän alkoi hymyillen pudistamaan päätään.
"Sitä varten ystävät ovat" Emilié totesi hymyillen hypäten alas laatikolta.
"mut miun pitää kohta men.. alkaa olla jo ikävä metsää" Emilié sanoi vilkaisten ympärilleen.
Koko tuon ajan hän oli tuntenut olonsa melko turvattomaksi, kun lähistöllä ei näkynyt yhtään puuta tai pensasta..

[Zaubares]

//Anteeksi kesto//

Morne

Tuntui mukavalta kun Emilié kutsui itseään Mornen ystäväksi. Olisi pitänyt tulla tänne paljon aikaisemmin. En ole ollut täällä vielä päivääkään ja minulla on jo ystävä, Morne ajatteli iloisena. Hiukan häntä suretti kun Emilié oli lähdössä. Mutta sehän olisi ollut edessä muutenkin ennen pitkää. Mornea jännitti ja ehkä pelottikin hieman jäädä yksin kaupunkiin, mutta tuskinpa näin ihanassa paikassa mitään oikeasti pelottavaa olisi. Onneksi Emilié asui lähellä, joten Morne pystyisi käymään hänen luonaan helposti. Sitten Morne tajusi ettei ollut kysynyt sopisiko se Emiliélle. "Äh... Tuota noin. Haittaisiko jos tulisin aina välillä käymään luonasi siellä pesäpuullasi?" Morne kysyi hieman epävarmana. Hänellä ei ollut ennen ollut ystäviä, ainakaan sellaisia jotka olisivat asuneet jossain kauempana kuin samassa taloudessa, joten hän ei ollut varma voisiko vain mennä tapaamaan Emiliétä tämän pesäpuulle. Morne kyllä heti kysyttyään rupesi ajattelemaan että totta kai hän voisi mennä tapaamaan Emiliétä halutessaan, hehän olivat jo ystäviä. Hän oli kuitenkin jo kysynyt, joten sille ei voinut mitään.

[Aksutar]

Emilié

Emilié Vilkaisi Morneen kysyvästi tuon kysyttyä, voisiko hän tulla käymään aina välillä Emilién luona.
"totta kai sie voit! Tosin mie oon varmaan suurimman osan päiväst' metässä, mut illasta tulen takaisin pesäpuulle. Jos sie satut paikalle ennen ku mie siellä oon niin käy toki peremmälle" Emilié sanoi hymyillen.
Olihan se tietysti sääli lähteä jo näin pian.. mutta Emilié oli yhä melko turvaton kun puita ei ollut lähistöllä ja lisäksi hänellä oli vielä vaikka mitä tekemistä.
Morne oli oikeastaan ainoa henkilö jonka kanssa Emilié oli jutellut muutamaan kuukauteen.. ja se tuntui hyvältä. Hän oli jo melki kokonaan unohtanut miltä tuntuikaan keskustella älyllisen elämän kanssa. Puut vain kuiskivat epämääräisiä asioita ja eläimet eivät pahemmin puhuneet, joten näihin verrattuna Morne oli nero!
"mutta nyt täyt' mennä.. nähdään taas pian" Emilié sanoi, moiskautti pienen pusun Mornen poskelle ja lähti juoksemaan kohti metsää, vilkuttaen vielä olkansa yli keijukaiselle.

//eipä mitään. mutta tämä taisi sitten olla tässä :) kiitos pelistä! //