Alla lehtikaton

[Aksutar]

Emilié

Hetken Emilié sai itsekseen istuskella puun oksalla kunnes Morne saapui paikalle.. mitä omituisimmalla tavalla, mutta kävihän se noinkin.
"terve terv--" Emilién lause jäi kesken koska alhaalta kuului nyt selviä askeleita.
Puiden oksien lomasta ei näkynyt kunnolla mitä alhaalla tapahtui, ellei sitten tunkenut päätään ulos oksien seasta.
"Alhaal on joku.." Emilié huomautti kuiskaten.
Askelista päätellen alhaalla liikkui ainakin kaksi henkilöä/olentoa. Emilié kuunteli hiljaa, kunnes kuuli puhetta, mikä sai hänet jäykistymään paikalleen ja vetäytymään mahdollisimman syvälle oksien suojiin. Ihmisten puhetta.. Kyllä Emiliékin sitä puhui, mutta miesten äänistä päätellen nämä olivat ihka oikeita ihmisiä. Miehet puhuivat sodasta ja kaikesta siihen liittyvästä, mollasivat haltijoita ja taruolentoja minkä kerkesivät. Kaikesta päätellen tämä oli ihmisten partio.. ainakin nämä miehet olivat aseistautuneet raskaasti ja kulkivat hevosilla.
"mie vihaan ihmisiä.." Emilié kuiskasi Mornelle näin ohimennen, kun oli nyt täysin varma että alhaalla liikkui ihmisiä.
Ja totta kai, juuri nyt näiden miesten piti pysähtyä tämän saman kuusen juurelle, jossa Emilié ja Morne kykkivät piilossa. Emilié kirosi sitä mielessään, mutta samalla oli kiitollinen siitä että he olivat älynneet lähteä liikkeelle. Miehet puhuivat jotain muiden odottamisesta.. tulisiko paikalle lisää ihmisiä? Toivottavasti ei. Emiliéllä ei yhäkään ollut vaikeuksia sulautua puuhun ja luikkia pakoon, mutta eihän hän voinut jättää Mornea tänne! No.. kai he voisivat aikansa odotella.. tai sitten keksiä tavan millä miehet saataisiin lähtemään. Emilién teki kyllä mieli heittää miehiä kävyillä, mutta nuoli takamukseen ei kuulostanut mukavalta ajatukselta.

[Zaubares]

//Sori kun kesti, ei oikein inspannu//

Morne

Morne kiitti onneaan, ettei ollut sanonut Emiliélle pitäneensä häntä ihmisenä. Hän ei halunnut suututtaa uutta ystäväänsä. Morne kuunteli kuitenkin kiinnostuneena alhaalla olevien ihmisten puheita. Sota ei häntä koskettanut, mutta hänestä oli mukava kuunnella sotajuttuja. Tietysti oli eri asia kuulla sodasta sotilaan, kuin bardin kertomana. Kun ihmisten puhe kääntyi taruolentoihin, suuttui Morne hiukan ihmisten puheista. Morne tiesi kuitenkin, ettei voinut heidän puheilleen mitään, joten hän vain kuunteli ja kipristeli varpaitaan, sekä heilutteli siipiään -varovasti, etteivät ne olisi repeytyneet oksiin ja etteivät ihmiset olisi kuulleet niitä. Vaan mitäs nyt tehdään? Morne ajatteli. Eivät he voisi koko päivää puussa kykkiä. Jotain pitäisi tehdä. Kai me voisimme lähteä, Emilié kun osaa sulautua noihin puihin ja minä voin ainakin osittain muuttua aineettomaksi. Mutta jos lähdemme liikkeelle voimme törmätä muihin ihmisiin, Morne mietti. Hänellä ei ollut yhtään ideaa mitä tehdä. Kenties Emilié keksii jotain, Morne päätti ja odotti, että tyttö sanoisi jotain. Samalla paikalle tuli kolmas ihminen. Tämä oli kevyemmin varustautunut kuin muut. Varmaan tiedustelija tai joku semmoinen, Morne arveli.

[Aksutar]

// juuh, ei se mtn ^^ ei aina voi inspata //

Emilié

Siellä he sitten istuivat, täysin hiljaa ja kuuntelivat kuina ihmiset alla puhuivat omiansa. Emilié pyöritteli silmiänsä ja alkoi jo ärtyä, eivätkö nämä meinanneet häipyä minnekkään? Paikalle saapui vielä muutama ihminen. Sen jälkeen nämä alkoivat puhua jo lähdöstä. Emilié alkoi hymyilemään itsekseen, kunnes yksi miehistä huomautti, että hänestä tuntui etteivät he olleet täällä yksin.
Miehet alkoivat katsella ympärilleen, etsien lähistöltä jotain elävää. Emilié suorastaan pidätti hengitystä, kunnes miehet alkoivat nauramaan ja vitsailemaan toisen harhaluuloisuudesta. Lopulta nämä lähtivät poispäin, hitaasti mutta varmasti.
Emilié piti katseensa tiuksasti ihmisissä, kunnes arvioi välimatkan olevan riittävä.
"ihme olentoja.." Emilié huomautti lähes kuiskaten, varmuuden vuoksi.
Se tästä olisikin puuttunut että ihmiset olisivat nyt heidät huomanneet! Emilié ei todellakaan halunnut olla missään tekemisissä ihmisten kanssa, vaikka hän kyllä halusi tietää näistä enemmän.. olivatko nämä sitten niin ihmeellisiä otuksia, mitä hän oli kuullut? Eivät ihmiset ainakaan mitenkään erikoisilta näyttäneet.

[Zaubares]

//Kesti. Sori, mulla taisi tulla ennätys vitkastelussa//

Morne

Morne pidätteli henkeään miesten epäillessä että heitä tarkkailtiin. Hän hivuttaitui hieman lähemmäs puunrunkoa erään miehen vilkaistessa puuta jossa he kykkivät. Onneksi miehet lopettivat etsinnän pian ja alkoivat tehdä lähtöä. Mies joka oli huomauttanut että hänestä tuntui kuin heitä vahdittaisiin, katseli vielä ympärilleen mutta antoi asian sitten olla. Morne katseli kuinka ihmiset vitsailivat toisistaan toverillisesti. Morne toivoi että hänelläkin olisi ystäviä joille vitsailla noin. Jos joskus löydän haltioiden piilopaikan, ehkä saan sieltä ystäviä, Morne ajatteli. "Ihme olentoja? En minä sanoisi ihmisiä ihme olennoiksi... Ei heissä ole mitään ihmeellistä. Kai. En minä tunne ihmisiä kovinkaan hyvin", Morne pohti matalalla äänellä. Ei hän kuitenkaan uskonut että ihmiset enää kuulisivat heitä.

"Voisi varmaan alkaa laskeutua alas pikku hiljaa..." Morne totesi kun ihmisiä ei enää näkynyt ja äänet kuuluivat kaukaa. Hän ei halunnut istua puussa liian kauaa, ettei oksa taas pettäisi hänen altaan. Näin korkealta olisi ikävä tippua.

[Aksutar]

Emilié

Morne ilmoitti ettei pitänyt ihmisiä kovinkaan ihmeellisinä. Emilié puolestaan piti, hän piti näitä ihmeellisinä, koska nämä olivat liian tavallisia! Ei siipiä, erikoisvoimia, erikoisia ihonvärejä, suippoja korvia tai muuta vastaavaa.. he olivat.. tavallisia. No, mielipiteensä jokaisella.
Sitten Morne huomautti että voisi laskeutua piakkoin. Emilié nyökkäsi pienesti ja nosti vasemman käden etusormen pystyyn.
"odota tässä, käyn tarkistamassa" Emilié sanoi ja samantien sulautui puun runkoon, kadoten näkyvistä.
Metsä hiljeni.. lähistöllä ei kuulunut eikä näkynyt mitään elollista, ei edes lintuja. Hetken kuulosti jo siltä, kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki elollinen ympärillä jähmettynyt paikoilleen.
Sitten Emilié astui ulos puun rungosta alhaalla, maan tasolla ja viittoi Mornea tulemaan myös.
"reitti on selvä, he menivät jo" Emilié sanoi käännähtäen sitten ympäri ja katseli lähistön metsää.

// eei haittaa yhtään :D tiedän kyllä tunteen kun ei millään meinaa jaksaa vastata ja sitten sitä tuppaa vain työntämään sitä pidemmälle..//

[Zaubares]

//:D//

Morne

Mornen kävi hiukan kateeksi Emilién kykyä mennä puun sisään. Tämä ei tuntunut verottavan hänen voimiaan yhtään, toisin kuin Mornen oma aineettomuusloitsu. Emilién lähdettyä tuli jännittävä hiljaisuus. Mornen siivet värisivät nopeassa tahdissa, mutta Morne jännitti niin, että ei huomannut koko asiaa. Kun Emilié sitten astui ulos puun juurelta ja ilmoitti ettei ollut enää mitään pelättävää, huokaisi Morne helpotuksesta. "Kiva, odota hetki, tulen alas", Morne sanoi Emiliélle ja lähti kapuamaan kuusen runkoa alas. Hiukan hitaasti sen kävi, sillä Morne oli niin lyhyt ja hänen täytyi varoa etteivät hänen hienot siipensä taittuisi tai repeäisi. Morne ei uskaltanut muuttua aineettomaksi, sillä se verottaisi voimia liikaa ja silloin olisi leviäminen vaarana. Morne kuvitteli miltä tuntuisi levitä tuuleen. Tuntisiko hän olevansa kaikkialla yhtä aikaa? Näkisikö hän kaikkialle, kun hänen silmänsä leviäisivät palasina ympäri maailmaa? Mornea alkoi hiukan puistattaa tämmöinen ajattelu, joten hän lopetti ja keskittyi vain laskeutumaan. Kun hän lopulta pääsi kuusen juurelle, oli hän aivan havujen peitossa. "Onneksi eivät jääneet kauaksi aikaa. En olisi halunnut viettää loppupäivää tuolla ylhäällä", Morne sanoi Emilélle ja pudisteli havuja hiuksistaan ja vaatteistaan. Karheiden oksien jälkeen sammal tuntui mukavan pehmeältä Mornen paljaita jalkapohjia vasten, joten hän ei noussut siivilleen puhuessan itseään pidemmälle metsänhengelle.

[Aksutar]

Emilié

Emilié katseli huvittuneena kun Morne tuli alas puusta. Tältä sieltä alas pääsy ei käynyt yhtä helposti mitä Emiliéltä, mutta ei Emilié siitä keijua voinut moittia. Jokaisella oli omat kykynsä ja niistä piti olla ylpeitä. Emilié kadehti suuresti Mornen taitoa lentää! Hän oli aina halunnut lentää, mutta eihän Dryadeja oltu luotu lentämään.
"totta, mutta ei loppu päivä vielä mitään olisi ollut! Jouduin kerran viettämään kokonaisen vuorokauden puussa piilossa ihmisiltä, kun nuo päättivät leiriytyä samaisen puun viereen.. olisihan minä voinut sulautua runkoon ja tulla ulos toisen puun rungosta, jossain kauempaa, mutta en halunnut jättää puita vartioimattomiksi.. ihmisillä on tapana katkoa oksia ja raastaa kaarnaa nuotioonsa.. tosin sillä kertaa he eivät sytyttäneet tulta ollenkaan, ilmeisesti eivät halunneet paljastaa olinpaikkaansa" Emilié selitti astellessaan himan kauemmaksi puusta.
"mutta nyt... oliko sinulla joku päämääräkin vai vaeltelitko päämäärättömästi? Jos sinulla ei ole muuta tekemistä, haluaisitko tulla mukaani käymään pesäpuullani?" Emilié kysyi kääntyessään Mornea kohti.

[Zaubares]

Morne

Morne kuvitteli millaista oli istua puussa koko päivä ilman ruokaa ja koko ajan peläten että alhaalla huomataan. Morne kunnioitti Emiliétä nyt enemmän kuin hetki sitten. Morne ei uskonut että olisi itse pystynyt kököttämään puussa koko päivää. "En minä varsinaisesti minnekään tiettyyn paikkaan ollut menossa. Ajattelin kyllä mennä katsomaan haltioita jossain vaiheessa, mutta jos sinua ei haittaa, niin tulisin mielelläni katsomaan pesäpuutasi", Morne kertoi Emiliélle. Se, että Emilié asui pesäpuussa, toi Mornelle mieleen jonkun linnun ja Morne kuvitteli hetken millainen lintu Emilié olisi. Mornen mieleen tuli pieni, vihreä lintu, jolla oli Emilién pää. Morne hymyili, sillä mielikuva oli vähän hassu. Sitten Morne nousi siivilleen ja lennähti Emilién viereen, odottaen että hän näyttäisi tietä.

[Aksutar]

Emilié

Emilié nyökkäsi hymyillen kun Morne kertoi että hän olisi haltijoita jossainvaiheessa mennyt katsomaan, mutta päätti nyt poiketa hänen pesäpuullaan.
"no, miun pesäpuu on aik' lähellä haltijoiden paikkaa. Ei siit kauaa kävele, lennä, liidä tai luikertele" Emilié sanoi, samalla kun lähti kävelemään eteenpäin.
Kävellessään Emilié hyräili iloisesti, saaden tunnelman kevenemään ja piristymään huomattavasti. Onneksi päivä oli lämmin ja raikas, eikä aurinko sentään porottanut taivaalta täydellä paahteella. Emilié ei pahemmin pitänyt liian kuumista tai kylmistä päivistä. Liian kylminä päivinä hän suosiolla pysyi pesäpuussaan ja nukkui.. oli hän joskus vahingossa horrokseenkin vaipunut, mutta parhaansa mukaan hän sitä koitti välttää. Talvella oli niin paljon tekemistä, ettei sen ohi voinut nukkua. Joskus hänen kyllä piti mennä talvisin haltija kylään ja pyytää majapaikkaa lämpimästä.. muutenhan hän jäätyisi elävältä puussa.

Pian he saapuivatkin pesäpuulle. Puu oli suuri ja leveä. Sen ympärillä ei ollut paljoa muita puita, vaan se seisoi jylhänä yksikseen. Osa sen juurista risteili maan pinnalla. Nekin olivat erittäin paksuja ja pitkiä. Puun juurella näki muutaman pienen sisäänkäynnin, mutta nuo sisänkäynnit veivät puun alla oleville ruokavarastoille.
"sie voitkin lentää tuonne ylös" Emilié sanoi osoittaen ylhäällä lehtien seassa näkyvää, suuren linnunpesän tapaista palloa.
Emilié itse sulautui puun runkoon ja ilmaantui näkyviin pesän luona.
Pesässä oli ties vaikka mitä rojua! Se oli täynnä kaikke turhaa, kuten "hienoja" kiviä, kiiltäviä esineitä, nappeja, pulloja, rikkinäisiä leluja ja kaikkea mahdollista roinaa, mitä ihmisiltä ja haltijoilta oli jäänyt metsään. Oli Emilié jopa muutaman kolikon ja yhden timantin löytänyt, mutta näitä hän piti rasiassa pesän perällä.
Emilié astui sisään pesään, istahti lattialle ja alkoi kaivelemaan laukkuaan. Hän oli taas löytänyt jotain, mitä piti jättää pesään talteen. Tällä kertaa hän oli löytänyt nätin helmikorun ja ylisuuren kengän.
"mie keräilen melki mitä vaan, mist voi joskus olla hyötyä" Emilié huomautti, vilkaistessaan ympärilleen.

[Zaubares]

Morne

"No sehän on sitten kiva", Morne ilahtui Emilién kertoessa että asui lähellä Haltioiden piilopaikkaa ja lähti sitten lentelemään leppoisasti Emilién ympärillä tämän lähtiessä kävelemään kohti pesäpuutaan, missä se sitten olikin. Emilién hyräily sai Mornen unohtamaan äskeisen jännityksen ja pian Morne itsekin hyräili Emilién kanssa. Siinä lennellessään Morne ihasteli metsää. Metsä näytti auringonvalossa ihanalta paikalta asua. Mornen kävi hiukan kateeksi Emiliétä. Hän asui hienossa paikassa.

Emilién pesäpuu oli valtava. Siinähän olisi voinut asua tusinakin Emiliétä Mornen mielestä. Tällainen koti olisi kiva, Morne ihasteli ja kiinnitti sitten huomionsa linnunpesämäiseen palloon, jonka luokse Emilié oli ilmaantunut. Mornen mielikuva Emilié -linnusta palasi. Nopeasti Morne lensi Emilién "pesäpallon" luokse. Pallon sisällä oli kaikenlaista tavaraa. Emilié taitaa olla keräilijätyyppiä, Morne ajatteli. Morne oli itsekin keräillyt joskus kaikenlaista pientä. Mutta sitten kun hän oli siirtynyt kaupunkiin, kiinnostavaa tavaraa oli niin paljon että ne menettivät hohtonsa. "Kylähän niistä jotain hyötyä on joskus on", Morne sanoi Emilién huomauttaessa keräilynsä syyn, "esimerkiksi talvella voi tarvita varakenkiä, jos omiin tulee reikiä." Mornella ei kyllä ollut kenkiä, ne olivat hänestä epämukavat. Talvella ne olisivat kyllä tarpeen, mutta näin kauniina kesäpäivänä ei jaksanut ajatella talvea.

[Aksutar]

Emilié

Emilié nyökkäsi iloisesti Mornen huomautukseen kengistä. Tosin Emilié ei koskaan löytänyt itselleen sopivan kokoisia kenkiä, saatika samaa paria olevia kenkiä.. itse asiassa se oli aika harvinaista löytää kenkiä metsästä, niitä kun ei pahemmin joka kulkijalta tipahdellut.
"eip tämä mitenkään hääppönen koti ole, mut kyl tääl viihtyy" Emilié sanoi lopulta nousten seisomaan ja hyppeli oviaukolle.

"Jos sie haltia kylään olet menos, ni mie voisin saattaa siut.. en ole käynyt pitkään aikaan siel päin ja ois se kiva nähdä se kylä välil" Emilié sanoi hypähtäessään oksalle ja sulautui puun runkoon, ilmestyen taas näkyviin puun juurella.
Kepein askelin Emilié lähti suuntaan, jossa muisteli haltija kylän olleen... joka kerta hän ei löytänyt sinne, mutta useinmiten hän lopulta eksyi oikeaan paikkaan ja löysi perille. Ei hän edes jäänyt odottamaan että Morne olisi vastannut jotain saattamis ehdotukseen, Emilié oli jo menossa!

[Zaubares]

//Anteeksi kun kesti//

Morne

"Varmasti viihtyy", Morne totesi katsellessaan Emilién pesää. Mornea hieman harmitti että he olivat jo lähdössä. Hän olisi halunnut tutkia Emilién pesäpuuta hiukan tarkemmin, mutta ei siihen enää ehtinyt. "Odota hetki", Morne huikkasi Emiliélle, joka oli jo menossa ja lennähti sitten varovasti alas pesästä. Kenties minullakin on joskus tällainen koti jossain. Tuskin kuitenkaan näin korvessa vaan lähempänä asutusta. Vaikka ei metsäasumuskaan huono olisi, Morne ajatteli laskeutuessaan melkein maan tasalle. Metsässä kun ei voinut lentää kovin korkealla oksien takia. "Kiitos kun opastat Emilié. En varmaan löytäisi kylää itse", Morne kiitti Emiliétä saadessaan hänet kiinni.

[Aksutar]

// eipä tuo haitnne :) //

Emilié

"mitäs pienistä" Emilié huikkasi Mornen kiitoskeen siitä, kun Emilié oli häntä lähtenyt opastamaan.
Emilié kylläkään ollut aivan varma löytäisikö kylään, mutta toivoi että metsän henget opastaisivat häntä.. mikä sinänsä oli hassua, olihan hän itsekkin metsän henki.
Matka kului melko leppoisasti, aurinko paistoi puiden lehtien lomitse, valaisten metsää. Metäsässä oli melko hiljaista, jos nyt ei laskettu muutamaa lintua jotka lauloivat sulosointujaan pitkin metsää, piristäen tunnelmaa mukavasti. Lähistöllä ei näkynyt ketään, mikä oli hyvä asia.. ainakin Emilién mielestä.
Pian he saapuivat hieman tiheämpään metsään. Emilié lähti pujottelemaan pienten pensaspuiden lomitse, hyräillen samalla iloisia sointuja lintujen mukana. Pian puut loppuivat kuin seinään ja he saapuivat haltijakylän ympärillä olevan niityn luo.
"heh.. löyettiin perille sitten!" Emilié hihkaisi lopulta ja lähti iloisesti hypellen kohti haltija kylää, joka voitti kauneudessaan jok'ikisen ihmisten kylän.
"onks siul jottain tärkeetä tääl?" Emilié kysyi, miettien eroavaisivatko heidän tiet nyt.

[Zaubares]

Morne

Kun metsä alkoi tiheentyä, mietti Morne kannattaisiko hänen nousta pienten puiden ylle vai jatkaa jalan. Hetken mietittyään hän päätti jatkaa jalkapatikassa, sillä jos hän nousisi korkeammalle, saattaisi hän hukata Emilién näkyvistään, tämä kun sulautui niin hyvin metsään. Sammal tuntui yhä mukavan pehmeältä Mornen paljaita jalkoja vasten. Pitäisi kävellä useammin, Morne ajatteli ja ujuttautui kahden puun välistä. Puun oksa raapaisi hiukan Mornen siipeä, mutta Morne antoi sen olla. Näin tiheässä pusikossa ei voinut välttää pieniä naarmuja. Sitten puut yhtäkkiä loppuivat ja Morne tuli niitylle, missä Emilié jo olikin. "Oho, tämähän oli nopeaa", Morne ajatteli ääneen ja nousi siivilleen. SAitten hän alkoikin ihastella kylää. Se oli hienomman näköinen kuin ihmisten kylät. Näytti kuin aurinko olisi valaissut koko kylän ja Morne oli varma ettei kaupungissa olisi yhtään sellaista pimeää kujaa kuin ihmisten kaupungeissa olisi. Morne ajatteli myös, että tämä olisi ihanteellinen paikka asua. Jos haltiat pystyivät tekemään jotain noin kaunista, eivät he voisi olla ilkeitä hänelle. Mornen siinä ihaillessa, meni häneltä Emilién kysymys melkein kokonaan ohi. "Häh? Ai, siis ei minulla ole täällä mitään sellaista tehtävää. Etsin vain paikkaa jossa voisin asua ihan omana itsenäni. Minähän kerroin millaista oli ihmisten kanssa", Morne selitti hiukan kiihtyneenä,"tämä kyllä näyttää oikein hyvältä paikalta asua."

[Aksutar]

Emilié

Emilié naurahti pienesti Mornen huomautukselle siitä, että hän etsi paikkaa missä voisi elää omana itsenään. Sen jälkeen Emilié nyökkäsi iloisesti ja lähti kävelemään kylää kohti.
"Tääl ei asu pelkästään haltijoit. Kaikenlaisia taruolentoja täält' löytyy, paitsi yön kansaa.. ne perusti sen oman kylänsä vuorille, tiedät kai" Emilié kertoi samalla kun he saapuivat kylän laidalle ja lähtivät kävelemään valoisia katuja pitkin.
"Eikä tääl kukaan tuijota.. saattaa ne hetken kattoo mikä ihme sie oot, mut sit kun tunnistavat rodun niin kääntävät katseensa pois. Ainut mik' tääl on harvinainen ja kerää katseita, on lohikäärmeet" Emilié jatkoi.
Kadut olivat valoista ja täynnä elämää. Mitä lähemmäksi he saapuivat keskustoria, sitä enemmän he näkivät haltijoita ja muita lukuisia taruolentoja, keijusta yksisarvisiin, aarnikotkiin ja peikkoihin. Yleensä kaikkia nelijalkaisia olentoja - kuten nyt yksisarvisia, aarnikotkia ja pegasoksia - käytettiin täällä ratsuina, mutta muutama niistäkin oli sanonut itsensä irti niistä tehtävistä.
Kyllä haltija kylästä löytyi myös tavallisia eläimiä, mutta ihmisiä ei näkynyt yhtään. Kadtukin olivat paljon erillaisemmat mitä ihmisten kylässä. Ei rottia, kulku kissoja tai koiria, ei orpoja tai köyhiä. Kadut olivat puhtaat ihmiskylän saastoista, mikä Emilién mielestä oli aivan mahtavaa.