My soul, my spirit

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

My soul, my spirit

ViestiKirjoittaja Kitshi » 22 Maalis 2009, 21:12

// Sovittu peli o_O \\

Satoi vettä. Kuin joku olisi sitä ämpäristä kaatanut. Taivas oli tumma ja pahaenteinen, vaikka oli vasta iltapäivä. Oli satanut aamusta asti, aluksi vain tihuttanut inhottavasti, mutta nyt vesi näytti tulevan valtavina verhoina. Ja mukavaksi lisäksi voimakas tuuli riepotteli puita ja kasveja, repien kaiken mahdollisen mukanaan, jonnekkin kauas pois. Sää, jota joku toinen rakasti niin paljon ja joku toinen vihasi sydämensä pohjasta.

Jossain metsän keskellä, valkoinen, huomattavasti sutta muistuttava eläin, ehkäpä se olikin susi, istui suuren kiven vieressä. Kivi suojasi sitä tuulelta, mutta puut jotka sen yläpuolella notkuivat edestakaisin eivät auttaneet pitämään sadetta. Niinpä eläimen turkki oli märkä ja lässähtänyt, korvat luimussa, suuri häntä ruumiin ympäri ja silmät suljettu. Minnekkään se ei liikkunut, oli kuin patsas pakoillaan.

Olisi voinut luulla, että tässä myräkässä ulkona oleva eläin olisi varsin kurjan näköinen ilmestys ja ennen kaikkea kylmissään. Silti, tämä susi oli varsin ylpeä pelkällä olemuksellaan, eikä näyttänyt palelevan yhtään. Eihän se edes tuntenut kylmää. Se oli aamusta asti siinä istunut, istuisi vielä pitkään, jos jotain kummaa ei tapahtuisi.

Jossain jyrähti ukkonen.

// Göö >_> \\
Kitshi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2009, 14:14

Akuma

Satoi kaatamalla.. ai kun ihanaa. Akuma vihasi sadetta, lähinnä sen takia kun turkki kastui. Sitä oli tuskaa kuivatella. Akuma oli muutaman muun villikoiran kanssa ollut jälleen saalistusretkellä ja nyt he olivat palaamassa voitokkaina takaisin lauman luokse. kaksi suurta villikoira urosta raahasivat yhteisvoimin suurta hirveä kohti reviiriä. Siitä riitti ruokaa mukavasti koko laumalle.
Muut kantoivat hampaissaan pienempää riistaa. Pennut saisivat leikkiä niillä ja lopulta pistellä poskeensa. Akumalla itsellään oli muutama rusakko suussaan, mutta siltikään hän ei ollut kovinkaan pirteällä päällä. Jalat olivat aivan kuraiset, mikä hatutti Akumaa eniten tällä hetkellä. Hänellä kun oli melko lyhyet jalat, joten ne kurastuivat todella, todella helposti, kuten myös mahan alusta.

Lauma eteni melko nopeasti sateessa ja pian he ohittivatkin kauempaa kiven, jonka vieressä istui valkoinen olento. Jokainen pysähtyi katsomaan sitä hetkeksi, mutta sitten kaikki jatkoivat matkaa... paitsi Akuma.
Nuori naaras tuijotti tuota otusta silmät loistaen ihailusta ja mielenkiinnosta. Akuma jäi jo jälkeen laumasta... joten hitaasti se käveli lähemmäksi tuota olentoa ja istui parin metrin päähän siitä, tuijottaen sitä yhä rusakot suussaan.
"... onko nälkä?" Akuma kysyi lopulta, tosin hänen äänensä hukkui melkolailla sateen ropinan alle ja kaikenlisäksi ei ollut kovinkaan helppoa puhua ruoka suussa.

//Oi kun sinun pikkuinen on suloinen ilmestys <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitshi » 24 Maalis 2009, 20:12

// Naww kiits :3 \\

Fenris istui istumistaan. Jääkalikka. Aavistuksen se raotti toista, valkean kuultavaa silmäänsä tuntiessaan jonkin lähestyvän. Harmauden keskeltä se saattoi erottaa hahmoja, jotka kulkivat neljällä jalalla. Ne olivat kuin valkea itse, mutta silti liian erilaisia. Kyllä se tunti nuo. Mukamas veljensä.

Eläimen sulkiessa jälleen silmänsä, se ei avannut niitä kertaakaan vaikka nuo otukset sitä ihmettelivätkin, oikein pysähtyivätkin tutkimaan. Kuolleelta se vaikutti. Aina niin kauan, kunnes joku jäikin sen luokse. Hitaasti susi avasi silmänsä ja käänsi päätänsä, kuin se olisi ollut kohmeessa ja nopea liike olisi sen katkaissut. Fenris tuijotti tuota vierasta hahmoa, joka oli sitä pienempi ja paljon koiramaisempi. Toisin kuin muut toinen ei kuitenkaan lähtenyt, vaan valkean hämmästykseksi tuli, ja jäi siihen istumaan.

Vielä enemmän Fenris hämmästyi kuullessaan kysymyksen. Onko nälkä? Ei kukaan siltä ollut pitkään aikaan kysynyt mitään tuollaista, ei kelleen olisi tullut edes mieleenkään yrittää tarjota sudelle mitään. Fenris ei kuitenkaan näyttänyt hämmästyneeltä, tai uteliaalta, tai muultakaan kummemmalta kuin siltä samaiselta kivipatsaalta. Vähän se kallisti päätänsä, ennen kuin kolmionmalliset korvat kohosivat pystyyn ja häntä heilahti taaemmas, pois ruumiin ympäriltä. Ja patsas oli murtunut. Jää ei.

Vaikkei valkealla ollutkaan nälkä, silti sen hento ääni kantautui toisen korviin;
"Hiukan."
Kitshi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2009, 12:14

Akuma

Naaras susi istui paikallaan tuijottaen tuota outoa olentoa... tämä ei selvästikkään ollut yksi heistä, vaikka erehdyttävästi muistutti kyllä sutta.
Pian tuo olento liikahti, kallistaen hieman päätään ja pian korvat ja häntäkin liikahti.. ainakaan se ei ollut siis kuollut.
Olento vastasi, että sillä oli hieman nälkä. Akuma nousi seisomaan ja muutamalla rauhallisella askeleella se käveli olennon eteen ja laski jänikset sen jalkojen juureen, peruuttaen sitten takaisin istumaan, jääden tuijottamaan tätä hetken aikaa hiljakseen.

"Meillä riittää kyllä ruokaa, enkä itse ole nälkäinen... saat minun saaliini" Akuma sanoi lopulta iloisella äänellään, hymyillen pienesti.. oi kuinka naiivi se osasi joskus olla. Ehkei jokaisen tuntemattoman olennon kanssa kannattanut alkaa kaveeraamaan.
"mitä sinä edes sateessa teet.. kai sinä huomasit että sataa?" Akuma jatkoi vilkaisten taivaalle, josta sade ei ottanut loppuakseen.
"on täällä parempiakin sateensuojia mitä sinun nykyinen.. esimerkiksi luola" Akuma jatkoi ja avasi suunsa vielä kysyäkseen viimeisen asian:
"Kuka sinä olet?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitshi » 27 Maalis 2009, 13:31

Koko ajan Fenriksen katse seurasi toista, tuon tullessa lähemmäksi askel askeleelta, aina siihen asti kunnes istui jälleen jonkun matkan päässä. Sitten hukan katse valui sen edessä oleviin jäniksiin. Oli ennenkuulumatonta että joku antoi sille jotakin, vieläpä täysin vieras. Oliko tälläistä edes koskaan tapahtunut? Ei varmaankaan.
"Kiitos."
Se sanoi sitten, alkamatta kuitenkaan vielä aterioimaan. Sen katse kohosi uudestaan seuralaiseensa.

Niin, miksi valkea edes istui täällä? Olisihan se voinut hakeutua suojaan, mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut. Susi ei tuntenut koko sadetta, joten oli aivan sama missä se aikaansa vietti.
"Huomaan kyllä, muttei sade minua haittaa."
Eläin selitti, mietittyään hetken syvään. Kuin sen olisi pitänyt sanoja hakea jostakin kaukaa.
"Olen pohjolansusi, Fenris Fenrir. Pelkkä Fenris. Entä sinä?"
Fenris kallisti päätänsä hiukan, kunnes laski katseensa jälleen saaliiseen, näyttäen jopa hiukan mietteliäältä.
Kitshi
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Maalis 2009, 11:40

Akuma

otus kiitti.. se riitti kertomaan Akumalle ettei tämä nyt niskaan hypännyt heti ensitöikseen. Akuma istui paikallaan, heilutellen häntäänsä pienesti ja odotteli että tuo otus vastaisi.. se kertoi että huomasi kyllä sateen, mutta se ei haitannut häntä. Akuma vilkaisi nopeasti taivaalle.. ei haitannut? Vettä tuli kuin suoraa ämpäristä... no, kai tuo sitten oli jonkin sortin vesi otus? Ei Akuma tiennyt, mutta veikkasi.

Sitten Otus esitteli itsensä Pohjolansudeksi, Fenris Fenririksi ja kertoi samantien että pelkkä Fenris riittäisi. Akuma nyökkäsi pienesti toisen vastattua ja avasi sitten oman kitansa vastatakseen kysymykseen.
"Pelkkä Akuma. Villikoira lauman jäsen, ensimmäisen metsästysryhmän jäljittäjä" Akuma kertoi ja mainitsi siinä ohimennen paikkansa laumassa.. kyllähän senkin nyt voisi mainita.
Akuma katseli hetken Fenrisiä, kun tämä katseli mietteliäänä saalista. Kyllä Fenris näytti sudelta.. hieman.. mutta Akuma ei aistinut tätä sudeksi.
"tulet siis pohjoisesta? et taida olla Cryptistä kotoisin... tiedätkö että täällä on meneillään sota?" Akuma aloitti kyselemään jälleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Touko 2009, 18:11

// vedän hahmoni pois kun vastausta ei ole kuulunut vähään aikaan, sry :/ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron