Jatkoa täältä
Millenium
Millenium käveli hitain ja varmoin askelin yhä syvemmälle metsään. Sen kävely näytti hankalata ja vaivalloiselta. Vanha koira tiesi että pian olisi senkin aika... mutta ei vielä.
Matka oli melko hiljainen.. Millenium ei keksinyt mitään sanottavaa, joten hän päätti pitää suunsa kiinni, ainakin vielä. Toisaalta hänelle olisi kyllä tullut ties mitä mieleen, mutta ehkä parempi pitää suu vain kiinni. toinen oli juuri ollut tappelussa eikä näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä tekoonsa. Suloista, mutta tuollainen murehtiminen vastustajien perään aiheuttaisi vielä hankaluuksia. Millenium itse ei pitänyt tappamisesta, mutta ei myöskään säälinyt niitä jotka piti päästää pois päiviltä. Hän oli jo nähnyt ja kokenut niin paljon, ettei tappaminenkaan tuntunut kovkinaan pahalta asialta.
Pian he saapuivat reviirille.. päivä oli jo valkenemassa ja kostean viileä sumu leijaili reviirin yllä, tehden ruohosta kostean. Siellä täällä liikkui satunnaisia partioita, mutta muuten koirat olivat vielä nukkumassa luolilla.
"Perillä ollaan.." Millenium totesi astellessaan ruohikolle, kohti lampea.
Lammelle päästyään vanha uros istui alas ja vilkaisi nuorempaansa.
"Juo jos sinulla on jano. ruokaa saat sitten kun ensimmäinen saalistus ryhmä palaa" Vanhus sanoi ja nosti sitten katseensa ylös taivaalle, kohti aurinkoa joka pikku hiljaa hiipi ylös puiden takaa, lämmittäen ja kirkastaen päivää.
Kostea nurmikko kimalteli auringon noustessa yhä ylemmäs ja ylemmäs, tehden reviirin ruohikosta erittäin kauniin näyn.
// ja täällä sitten jatkuu :) //