Onko haltija pieni eksynyt? || Ivory

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Onko haltija pieni eksynyt? || Ivory

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Touko 2009, 19:29

Kalmankoira

Ah, niin ihanan tuttua ja turvallista metsää... tai siintä turvallisesta ei voisi mennä ihan takuuseen. Ties mitä tässä yöllisessä metsässä hiipi ja vaani, mutta Kalma luotti vaistoihinsa ja kykyihinsä tarpeeksi että osaisi varoa ajoissa. Lisäksi hän tunsi metsän jo hyvin osaten eksyttää sinne kenet tahansa typeryksen, ellei tuo sitten tuntenut metsää häntäkin paremmin. Sitten oltaisiinkin oltu jo pulassa... Oli miten oli, nyt hän oli lähtenyt kävelemään ja jaloittelemaan ulos ihmis kylästä ja vain sen takia, ettei hänellä ollut oikein ystäviä siellä joille olisi voinut puhua mitään, eikä aavekoira viitsinyt juosta joka yö Blacillekkään kuokkimaan. Oli tuollakin oma elämänsä, eikä tuo nyt varmastikkaan hyvällä katsoisi kun hän juoksisi joka yö tuolle käymään... kuningas sitä vähemmin katsoisi hyvällä. Eihän tuo ollut edes tullut kiittämään kun hän oli pelastanut tuon tyttären tyttären... Kaikki muut olivat kiittäneet häntä, jopa Black josta ei ensi näkemällä olisi uskonut. Ihan mukava heppu Black loppujen lopuksi oli.

Kalma katsahti kaulassaan roikkuvaa timantti korua, jonka Ane oli hänelle tehnyt... tai siinä olevan timantin oikeastaan. Se miksi hän sitten halusi itselleen korun... Hän oli vain halunnut muistutksen itselleen siintä, että hänessä oli vielä jotakin jäljellä. Normaalisti kun hän olisi varmasti jättänyt Anen metsään tai jopa tappanut tuon kun olisi ollut loistava tilaisuus karsia kuninkaan seuraajia. Miksi hän ei tehnyt sitä? Miksi...? Hän ei todellakaan ymmärtänyt välillä itseään.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 08 Touko 2009, 18:40

Aaron

Aaronille oli jälleen kerran riittänyt kotona oleminen! Itseasiassa hän oli saanut tarpeeksi koko kylästä ja sen haltioista vähään aikaan. Uuden lapsen syntymä ei voinut olla niin huisia, että hänen koko sukunsa oli aivan pakko tulla juuri samalla punaisella sekunnilla katsomaan pientä epämääräistä nyyttiä hänen äitinsä käsivarsilla ja täyttämään koko taloa!
Aaron ei osannut itse edes iloita pikkusiskon saamista, vaan oli pakannut olkareppunsa, vetäissyt telttamaisen, rusehtavan beigen takkinsa päälle ja lähtenyt jonnekkin mihin hänen äitinsä oli aina ankarasti kieltänyt mennä. Metsään.
Olihan hän käynyt ihmistenkin kylässä! Ja selvinnyt siitä nippa nappa ehjin nahoinkin... Vaikka olisi varmasti kuollut ilman ulkopuolisten apua. No, ei sen väliä..! Ei hän kovin kauaksi ainakaan suunnitellut kylän tuntumalta karalta.

Aaron käveli hetken aikaa, koko ajan tarkkaavaisena ja tietoisena ympäristöstään, yrittäen turvata selustaansa edes vähän. Löydettyään mieluisimman puun, Aaron otti olkalaukkunsa ja heitti sen oksalle, kiiveten lopulta vikkelästi itse perään.
Haltijapoika henkäisi syvään ja nojautui puunrunkoa vasten, katsellen hetken aikaa pelkästään eteensä, kunnes sai aikaiseksi lähteä kaivaamaan repustaan hänen sitä yhtä ainoaa aarettaan; Isoisältään saatua hopeista huilua ja lähti pian soittamaan vaimeaa, matalaa sävelmää.
Ei lähistöllä ketään olisi joka valittaisi hänen soitostansa, ei ainakaan viisi minuuttia sitten ollut ja jos joku valittaisikin, hän tuskin välittäisi.

//Elloo! ^--^//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 08 Touko 2009, 20:01

Kalmankoira

Mies nosti katseensa korustaan ja piilotti sen paitansa alle piiloon, ettei se suinkaan herättäisi liikaa huomiota ylinmääräisissä... Etenkin niissä maallisen mammoonan perässä juoksijoissa, joka hän itse ei ollut todellakaan. Hänelle riitti köyhemmätkin olot ja hän oli tyytyväinen siihen kaikin puolin. Eihä Kalma nytkään mitenkään luksaalisti elännyt, varsin karussa oikastaan, mutta pää asia oli että katto oli pään päällä ja ...no ruokaa hän ei syönnyt tuskin koskaan sotilastuvassa sillä hän ei pitänyt ihmisten moskista paljoakaan ja vältti sitä kaikin tavoin. Itse metsästi omat sapuskansa.
Joku saikin aavekoiran yht`äkkiä pysähtymään ja kääntämään päänsä äänen suuntaan... Kuin joku olisi soittanut huilua tai jotakin vastaavaa? Kalman mielenkiinto heräsi ja tuo lähti hiljaa tuskin ääntäkään päästämättä hiipimään kohti tuota ääntä varoen astumasta yhdenkään oksan päälle. Lisäksi pimeys kätki aavekoiran lähes täydellisesti mustaan verhoonsa, joten Kalmaa oli varsin vaikea havaita.

Soitto lähestyi lähemtymistään ja viimein Kalman eriparsiset silmät kapusivat puuta pitkin oksalle, jossa istui joku ihme lapsi jolla oli suipotkorvat. Haltija kenties? Vaikea sanoa kun ei pahemmin koskaan ole tullut nähtyä ilmi elävää haltijaa. Niin noloa kuin se olikin, lisäksi hän oli tavannut monia demoneja joilla oli myös suipot korvat... Laji mahdollisuuksia oli paljon jos häneltä kysytään, eikä se nyt niin tärkeää edes ollut. Elävä olento kuitenkin ja se riitti.
"Soitat poju kauniisti..." Kalma tuumasi kävellen esiin piilostaan jonkin matkaa lähemmäs puuta jossa tuo poika istuskeli. Hänellä ei ollut aihettakaan vahingoittaa toista, eikä oikeastaan halujakaan... Ellei hänen kakkosensa päättäisi ottaa puikkoja itselleen hänen mielessää, sitten olisi suippokorva poika vaarassa ja pahassa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 09 Touko 2009, 13:41

Aaron

Soitettuaan hetken täydellisessä hiljaisuudessa, Aaron kuuli täysin tuntemattoman äänen kehuvan hänen soittoansa. Sävel päättyi inhottavaan vihlaisuun ja Aaron mulkaisi vihaisesti olkansa yli alas ketä oli häirinnyt hänen pyhää rauhaansa!
Hän näki miehen, joka muistutti enemmän ihmistä kuin haltijaa, mutta kuitenkin enemmän taruolentoa taikka muuten kirottua olentoa. Tottakai hän huomasi ensimmäisenä tämän toisen silmän olevan erillainen kuin toinen ja jopa epätävalliset kynnet, jos tätä siis pystyi ihmiseen vertaamaan. Tarkkailtuaan otsa rutussa miestä, hän nousi jaloilleen, käännähti piilostaan tullutta miestä kohti ja asetti kätensä lantiolleen.
"Kuka olet ja mitä sinä teet minun metsässäni?" Aaron nosti ääntään mahtitempoisesti, osaksi vihaisena siitä että tuo oli onnistunut hiipimään näinkin lähelle hänen huomaamattaan! Mitä se sellainen oli olevinaan? Niin siis eihän se ollut milläänlailla ylimielistä Aaronilta väittää omistavansa koko metsää saatika jättää kiittämättä miehen kehuista. Kaipa hän testasi uskoisiko tuo häntä jonkinlaiseksi metsänhengeksi. Seuraavaksi pitkin selvittää mikä tuo herra itse oli.

//Pahoittelen lyhkäsyyttä ^^' Syytänpä väsymystä kun onnistuin sairastumaa viikonlopuksi.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Touko 2009, 17:37

Kalmankoira

Poika avasi suuna ja Kalma jäi tuijottamaan tuota hetkeksi aikaa suu hieman auki ja toinen kulma koholla... sitten kasvoille ilmestyi hymy ja Kalma olikin purskahtaa vähällä nauramaan, mutta pidätteli itseään ihan vain tuon lapsen mieliksi.
"Sinunko vai? Ja minä kun luulin, että metsä on tarkoitettu kaikille..." Kalma selitti ja oli ihan repeämis pisteessä, kunnes sitten repesikin nauramaan maha kippurassa. Hyvä että pystyssä sentään pysyi. Siinä jonkin aikaa naurettuaan mies alkoi rauhoittumaan ja karaisi kurkkuaan... Eihän lapselle saisi nauraa, mutta tuo nyt sattui olemaan varsin koomista. Tuonko metsä? Joo, ja hän olisi itse Lucifer omassa pirullisessa persoonassaan!
"Sori tuosta..." Kalma pyyteli sitten anteeksi pientä repeämis kohtaustaan, vaikkei sitä nyt ihan tosissaan sanonnutkaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 13 Touko 2009, 17:58

Aaron

Aaronista alkoi tuntua, ettei häntä otettu tosissaan juuri missään kun hänelle jälleen kerran purskahdettiin nauramaan. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta ja tuskin tuli olemaan viimeinenkään. Rima lieni haltijapojalla liian korkealla... Masentavaa, koko päivä oli ollut ja muutenkin ihan tarpeeksi masentava aina veljien lähdöstä, pikkusiskon syntymästä, talon täyteen tungettuun, poskista nipistäviin täteihin ja nyt tämä hyypiö tuli kruunaamaan kaiken. Aaron huokaisi syvään, kyykkäsi sammakko kyykkyyn ja painoi pään alas, aikomuksenakaan peitellä harmaata pilveä päänsä yläpuolella joka satoi.
Neeeen taida muistuttaakaan niin paljoa metsänhenkeä kun luulin Aaron tuhahti ironisena ja kohautti sitten päätään takaisin alhaalla olevaan äijään.
Kuka sinä olet minun musiikkiani edes arvostamaan?...mikä sinä edes olet? Et ainakaan ihminen etkä haltija! Jokin outo friikki ilman oikeaa rotua Pojankloppi puuskahti ja vaihtoi kyykkyasentonsa istuvaksi ja roikutteli nyt jalkojaan alas, katsellen miestä nyrpeänä ja arvostelevasti kuin kuninkaallinen narria jonka oletti viihdyttävän tätä tai hänen kädenheilautuksensa lyhentäisi tämän elämää kummasti noin pään verran.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Touko 2009, 16:09

Kalmankoira

Hups, hän taisi hieman pahoittaa pikkuisen mieltä nauramisellaan... Mutta ei hän voinut sille mitään, tuo tokaisu kuulosti vain niin ratki riemukkaalta ettei tosikaan. Metsänhenki... Kaikkea sitä. No kuitenkin vaikutti siltä että tuo napero ei kauaa sitä murjotellut vaan piristy hetkessä. Hyvä niin, ei tarvinnut käydä lohduttelemaan hän kun ei ollut tunnetustikkaan kovinkaan hyvä siinä hommassa.
"Et tosiaankaan... Ihmistä enemmänkin, jolla nyt sattuu olemaan suipotkorvat." Kalma tuumasi pojalle kun tuo harmitteli, ettei muistuttanut metsänhenkeä. No eipä todellakaan... Lapsi tuo oli, ei muuta.
Haltia lapsen seuraaviin sanoihin aavekoira pudisti vain pienseti päätään surkuhuvittuneeti. Oli siinä pojalla pokkaa käydä uhittelemaan vanhemmalleen ja varsin suoraan. Ihailtavaa, todella ihailtavaa.
"Olisiko sitten pitänyt sanoa, että soitat huonosti? Käy se niinkin... Hyvin arvattu napero..." Kalma tuumasi ja naurahti lopun ilmestyen tuon viereen oksalle istumaan, jalkojen roikkuessa maata kohden. "...Mutta en ole roduton... Olen aave, kuolleen koiran sielu ja nimeäni kyselet kuitenkin nii se o Kalma."
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 25 Touko 2009, 19:00

Aaron

Aaron hymähti epähuvittuneena, tuon olisi pitänyt vain kävellä omille teillensä eikä poiketa hänen rauhaansa häiritsemään. Vaikka, täytyi myöntää että Aaron oli jossain sisimmässään otettu saamistaan kehuista hänen soittotaitoa kohtaan. Sitten, kuin tyhjästä, ukkeli jota Aaron oli katsellut nyrpeänä ylhäältä alas, ilmestyikin siihen hänen viereensä. Aaron heitti kätensä vastakkaiseen suuntaan miehestä ja katsoi tätä silmät suurina ja kulmat kurtussa lievästä säikähdyksestä. Helkkari ku tuo ei edes kysy lupaa saako viereen istuutua! Tosin olisiko hän pyytänyt jos olisi meinannut? No Aaron nyt oli Aaron. Aaron ei tiennyt pitikö hänen ottaa kaikki miehen, nyt kalmaksi paljastuneen- miehen selitykset itsestään kuin kuuroille korville. Selitys oli melko sekava hänen päänupilleen, tosin toinen punainen silmä ja kalman äskeinen pien temppu riitti niinkin yksinkertaiselle pojanklopille todisteeksi moneen asiaan.
Aave? tsh, ja saanen kysyä mitä aave, henki, mikälie tekee haudan toisella puolen, roikkumassa puussa minunlaiseni haltijaklopin kanssa?...varsinkin vielä koiran aave joka muistuttaa ennemminkin demonia Aaron tuhahti pöyhkeänä hinattuaan ensin itseään kauemmaksi kalmasta ja lopulta nousten seisomaan takaisin oksanpäälle, koittaen pitää tasapanonsa ja sullo huilunsa takaisin laukkuunsa kuin tuo olisi sitä varastamassa. Kalma tosiaan näytti enemmän karujen satukirjojen demonien ja ihmisten risteytykseltä kuin hellyttävältä koiranpennulta, saatika sellaisen raadolta.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Kesä 2009, 15:57

Kalmankoira

Herttaista, poika kulta ihan pelästyi häntä. Siintä onkin pitkä aika kun joku on pelästynyt häntä kun hän katoilee tuolla tavalla. No, ainakin nyt hän tietää että hänessä oli vielä jäljellä jotakin pelottavaakin. Arvokkuus talella ainakin. Kalma kohautti kulmiaan kysyvästi pojan kysymykselle. Normaalisti hän olisi ärähtänyt, mutta koitti olla ystävällinen kun lapsi oli kyseessä eivätkä nuo kuola naamat välttämättä tajua miten arkoja aiheita kyselevätkään. On hän itsekkin joskus ollut lapsi, hyvä että muisti sitä aikaa ollenkaan. Mutta kuitenkin...
"Se ei sinun korvillesi valitettavasti kuulu. ...Ja ulkonäköhän pettää varsin usein poikaseni." Kalma sanoi sitten melkein suoraan miten asia oli ja toivoi salaa mielessään ettei suinkaan olisi loukannut poika rukkaa mitenkään. Hän vihasi parkuvia kakroita kun niiden huuto sattui muutenkin hänen herkiin korviinsa. Ei ollut kivaa ei.

"Mutta edelleenkin: kuka sinä olet ja mitä teet täällä?" Kalma kysyi sitten tuolta pojan klopilta ja venytteli siinä sivussa jalkojaan. Kalma hiljeni hetkeksi aikaa käyden tuota haltian koltiaista läpi eri parisilla silmillään. Ktase laskettiin sitten maahan kun ei aavekoira keksinyt tuolle mitään sanottavaa.

//En ollut huomannut ollenkaan vastaustasi O.o//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Kesä 2009, 14:53

Aaron

Aaron ei onneksi ollut sitä parkuvaa kakara-tyyppiä mitä Kalma niin pelkäsi. Hän ei edes kunnolla muistanut koska viimeksi olisi itkenyt jostain, yleensä hän vain raivosi ja kiukutteli jos oli surua ilmaistavana. Joten jälleen kerran Aaron vain tuhahti, vai ei hänen korvilleen. Häntä oli melkein jopa kiinnostanut, tästä äijästä olisi varmasti irronnut jonkinmoinen hurja tarina jos kaikkeen tähän astiseen oli uskominen ja niistä jos mistä harvoista asioista, Aaron piti.
Hm? Enkö minä jo vastannut tuohon? Aaron tiuskahti hieman ärtyneeseen sävyyn, tosin tajuten ettei se hänen vastauksensa ollut viimeksi kovinkaan todenmukainen.
Aaron puusepän poika Aaron vastasi, tällä kertaa rauhallisesti ilman -huonoksi todistettuja- mahtipontisia eleitä kääntäessä katseensa samaan suuntaan mihin Kalmakin katsoi.
Olen täällä koska en voi olla missään muualla Kuului jatko yhtä rauhallisesti, melkein surullisen huokauksen kanssa. Sitten puusepän poika oli hetken hiljaa, kunnes käänsi katseensa kulmat kurtussa kalmaan.
Onko sinulla sisaruksia?! Aaron kysyi kääntyen istumaan oksalle haarapoikittain päin kalmaa.
Minulla on kolme veljeä, ei siinä mitään, he ovat minua isompia! Mutta nyt naneth meni pyöräyttämään minulle siskonkin! Aaron jatkoi, lausuen äidin tottumuksen mukaan haltijakielellä, mutta Kalman lieni parasta kiinnittää huomio Aaronin äänensävystä syntyvään epätoivoon jos pojan parkumista niin pelkäsi. Tosin itkuun pillahtaminen ei ollut Aaronin aie ollenkaan!
Veljeni ovat suurimmaksi ajaksi poissa, totta kai minulta odotetaan jonkinlaista roolimallia! Aaron jatkoi tilitystään kuin asia olisi maailman traagisin. Sitten Aaron huokaisi, nosti jalkansa takaisin toiselle puolelle.
Niinsiksi olen täällänäin lyhyesti Aaron sanoi vielä sarkastisesti naurahtaen samalla kun nojautui käsiinsä ja jäi tuijottamaan eteenpäin pää tyhjänä.

//EI OLE MAHDOLLISTA! DDDX//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Kesä 2009, 22:26

Kalmankoira

Aaron, puusepän poika. Hmph, tulihan se vihdoinkin sieltä tosin hän haki vain ja ainoastaa tuon nimeä, ei tuon ammattia tai mikä nyt ikinä olikaan. Nimi vain kiinnosti. Sitten perään tuli seuraava vastaus, joka tuli suoraan puun takaa. Ei voinut olla missään muualla? Jotenkin tuttu tunne. Ei hänkään voinnut liikkua rauhassa muuta kuin metsässä ja korkeintaan linnan pihalla, ainoastaan murhaavien mulkkausten ja selän takana suputteluiden vainotessa perästä. Hän ei ollut pidetty ihmis kylässä. Mutta ei hänellä muutakaan paikkaa ole. Hän ei tiennyt missä haltia kylä oli, eikä voinut enää noin vain vaihtaa puoltaan. Eikä sillä paljoa väliä missä hän oikein oli loppujen lopuksi. Ei hän kantanut mitenkään erikoisemmin kaunaa kantanutkaan noille suippokorville ja ihmiset tuntuvat olevan ihan okei. Ja tuolla okeilla hän tarkoitti niitä joiden kanssa oli tutustunut paremmin mm. itse prinsessa Lily. Black? Ei, se velho oli puoliverinen, joten se ukko oli friikki siinä missä hänkin. Ihan kiva heppu sekin, vaikkakin hieman... omaperäinen? Ainakin aika-ajoittain. Ja jos totta puhutaan hänellä ja Blackillä taisi olla jo jonkin sortin kaveri suhde jo toisiinsa. Ei tarvitse enää paljoakaan, että heistä tulisi ystäviä ihan totaallisesti.

Hänellä sisaruksia? Tuon kysymyksen myötä Kalman ilme muuttui ihan kokonaan synkäksi ja jotenkin surumieliseksi. Ei hänellä koskaan ole ollut mitään kontaktia sukulaisiinsa millään tavalla ja nykyään ilmeisesti sukunsa viimeinen hengissä oleva. Eikä hän kyennyt edes jatkamaan sitä pienien ongelmien takia. Toki Kalma kuunteli myös tuon sanat mitä tuo hänelle kertoi... ja naurahti lopuksi kevyesti.
"Perhe ongelmia? ...Sääli että minusta tuskin pahemmin apua ole kun--" Alku sanottiin hilpeästi, mutta loppua kohden ääni murtui ja muuttui peräti susrumieliseksi. Kalma oli muutaman sekunnin hiljaa kuin miettien mitä sanoisi tai oikeastaan uskaltaisiko hän edes sanoa sitä.
"...Kun minulla ei ole mitään." Kalma kuiskasi hiljaa puoli ääneen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 05 Heinä 2009, 13:28

Aaron

Puusepän tenava vilkaisi sivusilmällä vierellä istuvaan kalmaan kun tämä aloitti puheen hilpeästi mutta keskeytti lauseen niin että Aaron tunsi kummasti valpastuvansa ja väänsi kasvoilleen puolikkaisen irvistyksen, hän ei halunnut vierelleen pillittävää miestä! Miehet eivät itkeneet, se oli Aaronin miehekkyyden periaate, vaikka poikanen vasta olikin. Sitten silmäpuoli saikin sanottua mikä mätti. Ei ollut ketään? Olike se nyt niin hirveää? Aaron ei ihan äkkiseltään voinut kuvitella miksi Kalma perheen ympärillensä ylipäätänsä tahtoi.
Älä nyt pillittää ala! Mieti kuinka onnekas sinä olet! Voit mennä mihin tahansa, tehdä mitä tahansa eikä kukaan ole mäkättämässä sinulle suoraan korvan takanasi jos pidät haarukkaa väärässä kädessä. Aaron tuhahti motaten kyynärpäällään Kalman käsivartta.
Jos voisin, jättäisin itse kaiken tämän ja ryhtyisin soturiksi! Mutta aion toteuttaa sen mieluummin täällä, heti kun vaan armeijaan pääsisin Aaron lähti sepittämään ja jatkoi.
Minulla on jopa jo yhteyksiä! Usko tai älä mutta olen ehtinyt jo ratsastamaan lohikäärmeelläkin! Veljeni eivät tosin sitä uskoneetpässit Puusepän päpätys jatkui, välittämättä siitä oliko Kalmalla mitään asiaa mihinkään väliin. Tosin sitten Aaron hiljeni hetkeksi, jääden hymyilemään miedosti muistellen kuinka hän oli hetkenmielijohteesta mennyt kiipeämään lohikäärmeen pään päälle silläkin uhalla että olisi joutunut hotkaistuksi hetkessä. Sitten poika heräsikin todellisuuteen peläten näyttävänsä typerältä hymyineen.
Mutta mikä sinut sitten tänne tuo? Eivät ainakaan perhe ongelmat Aaron totesi naurahtaen. Se kenen puolella Kalma oli, Aaron ei älynnyt virelä kysyä, sillä ei tämä ollut häntä ollut ainakaan vielä nistinyt mikäli ihmistenpuolella oli ja olihan tuo ennemminkin taruolento kuin ihminen, näin Aaronin mielestä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Heinä 2009, 15:53

Kalmankoira

Kyllä se oli hirveää kun oli elännyt viimeiset parisataa vuotta ilman läheisiä tai minkään näköisiä sukulaisia, ei hänellä oikeastaan ystäviäkään ollut. No tällä hetkellä ainakin oli Black, mutta sille ei kehdannut mennä omia henkilökohatsia ongelmia mennä selittämään. Ties minkä repeämis kohtauksen sekin saa jos hän menisi hieman avautumaan tuolle.
Sitten tuo poika avasikin suunsa ja alkoi vikisemään hänelle, ettei nyt pillittämään pitäisi käydä ja tökkäsi vielä käsivartta pienellä kädellään. He, ei hän ollutkaan käymässä kunhan kertoi sen synkän salaisuuden ettei hänellä ollut mitään. Ja sitten alkoikin jumalaton pälpätys jonka aika Kalma ei saanut ainuttakaan suun vuoroa...
Lopulta se pälpätys sitten päätettiin kysymykseen, johon Kalma ei sitten heti vastanutkaan mitään. Hän kun ei oikein tiennyt uskaltaisiko tuolle kertoa miksi ja mistä hän tänne metsään tuli pyörimään. Reppana voisi vaikka pelästyä pahemman kerran. Kalma huokasi ja kääntyi sitten pikku haltian puoleen.
"Kyllä se on poika kuule aika turruttavaa jos on viimeiset parisataa vuotta ollut ilman minkään näköisiä sukulaisia joihin voisi pahoina aikoina turvautua... Mutta mitäs sinä siintä?" Kalma sanoi ensin ihmeellisen rauhallisella äänellä ja jatkoi sitten.
"...Äläkä säiky nyt, mutta tulin ihmiskylästä vain hieman omaa rauhaani viettelemään. Asun siellä... Mutta en minä sinua satuta." Kalma sanoi toivoen ettei poika lähtisi loikkimaan karkuun, lopuksi. Kalma pörrötti vaarattomuutensa vakuudukseksi Aaronin kullan värisiä hiuksia.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Heinä 2009, 14:45

Aaron

Haltijapoika toljotti kysymyksensä jälkeen vielä kalmaa, yrittäen päätellä mitä tuo loppujen lopuksi oli miehiään. Ajatus tosin tyssäsi Kalman väittäessä kahden sadan vuoden yksinäisyyden olevan puuduttavaa. Puusepän poika, joka ei ollut elänyt edes vielä niin pitkää uskalsi mielessään kuitenkin väittää että pärjäisi hyvinkin ilman ketään niinkin kauan, tämä väite tosin lieni yhtä haavetta mitä hänen sotilaaksi pyrkiminenkin oli. Seuraavat Kalman sanat sai Aaronin jähmettymään, eikä miehen kehoitukset olla säikkymättä meni kuin kuuroille korville kun Aaron jo pinkaisi ylös ja hutaisten Kalman käden päälaeltaan.
Oletko ihmisten puolella? Ihmis kuningas otti tuollaisen friikin hoiviinsa?! Aaronin äänensävy ei ollut järkyttynyt eikä hän pelännyt, päinvastoin! Hän oli lähestulkoon innoissaan ja nauroi uskomattomalle sattumalleen!
Vai oletko vakooja? Ei, et sinä voi olla! Jos olisit vakooja et olisi puussa rupattelemassa kanssani vaan tekemässä lähempää tuttavuutta johonkin korkea-arvoiseen! Aaron totesi laittaessa olkalaukkuaan olalleen ja hyppäsi puusta tasajalkaa maahan, kääntyi kalmaan ja osoitti ylös tähän.
Olet petturi! Ihan varmana olet! Odotas kunnes kaikki kuulee että lymyilet täällä! Sinut polttomerkataan ja hirtetään! Aaron reimuitsi vielä ennen kuin syöksyi juoksuun ohi kalman ja puun, ollen tosin hieman epävarma mitä oli tekemässä.

Joko Kalma lähtisi perään tai sitten ei, jokatapauksessa Aaron luotti sen verran nopeuteensa että uskoi pääsevänsä sen verran lähelle kylää josta löytäisi vartijan tai sitten ennen jonkun partioryhmän jotka saisi hoidella kalman, ellei silmäpuoli älynnyt poistua paikalta ja antaa vartijoiden etsiä Aaron keksimää mielikuvitusolentoa ja antaa Aaronin saada korvilleen heidän aikansa tuhlaamisesta. Se olisi noloa! Aaron meinasi hyötyä tästä, kuinka moni hänen ikäisistään olisi napannut petturia!?
Paha vain että Aaron kaatui kesken hyvin sujuvan juoksumatkaansa yrittäessään hypätä märän kannon yli joka johti turpalentoon, pariin kuperkeikkaan ja sammaleelle mätkähtämisen. Aaron jäi hetkeksi shokista paikalleen, kunnes hieraisi päätään, nousi istumaan, liikautti vasenta nilkkaansa ja--
AI SAAMARI! Aaron parahti ja löi kämmenensä suulleen tajutessaan ettei metsässä niitä pelkkiä haltija partioita pyörinyt.

//Pahoittelen myöhästymistä *kumarrus*//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Heinä 2009, 22:12

Kalmankoira

Käsi läppäisiin pois haltia pojan päältä ja tuo ponkasi pystyyn alkaen tekemään ihan päättömiä syytöksiä häntä kohtaan. No ehkä hän oli ihmisten leivissä, mutta ei sillä tavalla kun tuo meinasi. Hän vain pyöri noiden mukana ei muuta... Haltia hyppäsi alas puusta ja alkoi saarnaamaan hänelle lisää ja väittämään, että hän oli joku ihmeen petturi ja saisi siintä hyvästä jonkun polttomerkin, jonka jälkeen päätyisi hirteen. Ahaha, hänpä ei kuollut sellaisesta!
"Ei, ym--!" Tuon enempää Kalma ei hetinyt tuolle sanomaan kun tuo jo viipotti omia teitään pikku kintuillaan. Kuvitteliko tuo kenties voittavansa koiran juoksukilpailussa keskellä metsää? Eihän hän tietenkään voisi päästää tuota noin vain karkuun ja kertomaan hänestä valheita. Hän ei ollut kumpikaan tuon epäillyistä, mutta jos tuo pääsisi haltia kylään asti kertomaan hänestä... Hän saisi joka tapauksessa kuulla kunniansa haltoilta kun saisivat tietoonsa hänen olevan ihmisten puolella. Tai oikeastaan hän oli sielä vain parin ihmisen takia ja tietysti Blackin- jonka hän laski friikiksi.
No joka tapauksessa Kalma hyppäsi alas puusta lähtien Aaronin perään muuttuen matkalla koiraksi, että liikkuminen metsän keskellä olisi huomattavasti sulavampaa ja nopeampaa. Aavekoira vain seurasi Aaronin tuoretta haju jälkeä ja-- Pysähtyi muutamaksi sekunniksi kun tuo parkasi. Mitä tapahtui? Kalma lähti juoksemaan vauhdilla ääntä kohden, kunnes pysäytti itsensä vain metrin päästä maassa istuvasta Aaronista. Kalma tuijotti tuota hetken hiljaa katsahtaen sitten tuon jalkaa päätään kallisten, näyttän varsin söpöltä ja halittavalta silloin.

"Aaron minä en ole vakooja, enkä petturi. Enkä aijo satuttaa haltoita niin kauaa elle minulla ole syytä, enkä edes aio ottaa osaa tähän sotaan. Asun ihmisten kylässä vain siksi, että hyödyn siintä ja minulla on ystäviä siellä joista välitän." Kalma kertoi varsin lyhyesti miksi oli ihmisten kylässä. Olihan moni kysellyt häneltä tuota samaa ja hän oli aina vastanut noin. Nuo "hyödyn" -asiat olivatkin sitten henkilökohtaisia asioita, joista hän ei halunnut puhua mielellään.
"Taisit loukata jalkasi?" Kalma kysyi katashaten varsin merkittävästi tuon jalkaan.

//Ei haittaa ^^//
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron