Onko haltija pieni eksynyt? || Ivory

[Ivy]

Aaron

Kappas keppanaa, Kalma oli kuin olikin tullut perään. Tosin saarna jonka tämä piti hänet löydettyään, Aaron kuunteli vain toisella korvallaan, samalla kun nousi istumaan ähkien ja karjahdellen nilkkansa venähdykselle. Vai ei muka petturi? Hah! Aaron oletti kaikkien friikkien automaattisesti olevan heidän puolellaan ja se, että näitä löytyi ihmisten puolelta, teki näistä automaattisesti pettureita.
Ai et satuta haltioita? Katso nyt mitä teit minGh! Aaron ärjähteli, tarkoittamatta kuitenkaan mitä sanoi. Aaron veti syvää henkeä, asetti laukkunsa vierelleen ja kaivoi sieltä vihreän siderullan jota oli liotettu yrttiuutteissa ja asetti sen veirelleen. Sitten Aarn ärähti vetäessään saappaan pois jalastaan, kääri lahkeensa polveen ja otti vihreän rullan viereltään, alkaen käärimään sitä nilkkansa ympärille.
En tarvitse apua. Osaan kyllä huolehtia itse itsestäni Aaron sanoi mutisten samalla kun hoiti itseään kuntoon. Yrtti uutteiset siteet oli vain yksi haltioiden ihmeistä, tämä lieventäisi kipua ja pian Aaron pystyisi kävelemään vain hieman ontuen.
Saatuaan koipensa valmiiksi, Aaron laski lahkeensa ja pisti pötkölleen sammaleelle, peittäen silmänsä toiselle käsivarrellaan.
.Et ole siis petturi, olet puolueetonse osapuoli joka tekee kaikkensa vain oman nahkansa vuoksi Aaron sanoi hieman väsähtäneesti, miettien kuka ihmisten kylässä ottaisi friikin ystäväkseen, sitä hän ei tosin tohtinut ääneen kysyä. Sitten Aaron säpsähti, katsahti kalmaan ja osoitti tätä etusormellaan.
Missä vaiheessa sinä koiraksi muutuit?! Oletko sinäkin velho...? eikun sanoitkin aavekoira, haha haOlet ihan kuin se velho ihmistenkylästäHeh Aaron sanoi vaipuen takasi pitkälleen ja jäi mutisemaan vielä jotain haltijakielellä.

//Yay! \o///

[suskari]

Kalmankoira

Aavekoira ei voinut olla hymyilemättä Aaronin valittamiselle ja jatkuvalle suun käyttämiselle... Muistuttaa kaukaisesti jota kuta? Ainakin siinä mielessä ettei osannut varoa mitä tuli suustaan päästettyä, etenkään sille vanhemmalle tai korkea-arvoisemmalle henkilölle. Hän arvosti vain niitä jotka olivat hänelle todistaneet olevansa arvonsa veroisia, eivätkä vain puhuneet suuria. No haltia poika sitten rupesi paikkaamaan jalkaansa Kalman seuratessa siintä vierestä, ja että oli huvittavaa seurata tuon pälpätystä. Hyvä ettei nauruun siinä revennyt itse.
"Niin näkyy." Kalma hymähti kun tuo mutisi jotakin, että osasi hoitaa itse itseään. No jos poika osasi niin ei hän sitten puuttuisi asiaan millään tavalla, antaa pojan hoidella itsensä iiiihan rauhassa.
Sitten käytiinkin pötköllensä maahan ja Kalma kallisti päätään tuon puheiden myötä. Puolueeton? No kai häntä sellaiseksi voisi kutsua? Puolueeton joka asui ihmis kylässä ja tappoi vähän kumpaakin osapuolta, eikä ihmiset sormeaansa lotkauta. Niin hän tappoi haltoitakin jos sattuvat tulemaan hänen eteensä kun oli nälkäinen. Kaikki liha kelpasi kunhan se on lihaa ja vielä tuoretta sellaista, puolueesta viis.
"Jep, sellainenhan minä olen... Valitettavasti kuitenkin kunkun tossun alla." Kalma hymähti ja mumisi lopun lähinnä itsekseen. Puolueeton, joka totteli ihmisten kuningasta? Tai no totteli ja totteli, hän oli ollut jo useaan kertaan ongelmissa verenhimonsa takia. Ja olihan hänellä ystäviäkin hyvin yllättävältä taholta kylässä, vaikka hän olikin aika paljon yksi ja syrjitty.

Kalma melkeinpä säikähti tuon älähdystä ja jäi tuijottamaan tuota kysyvästi hetken aikaa, kunnes naurahti kepeästi.
"Blackiäkö tarkoitat? Heh, niinhän sitä on velho itsekkin sanonut... ja olemme oikeastaan ystäviä tai ainakin kavereita." Kalma selitteli Aaronille asettuen makaamaan tuon jalkopäätyyn ja ihan huomaamattaan kävi nuolemaan tuon vahingoittunutta jalkaa... Refleksi.

[Ivy]

Aaron

Jos Kalman kieli olisi tuntunut siteen läpi, Aaron olisi potkaissut tätä nassuun saman tien. Hän ei ottanut kutituksen tunnetta hyvällä vaan puraisi aina veljeäänkin saman tien käsivarteen jos joku näistä tarttui väärästä kohdasta väärällä tavalla. Aaron ei heti reagoinu Kalma sanomisii, mutta havahtui pian tajutessaan tämän sanoneen velhon nimen.
Sinä tiedät sen!? Aaron älähti nousten kyynärpäilleen ja katsoi alas kalmaan, huomaten vasta että tämä nuoli koirana hänen nilkkaansa ja antokin tälle uhkaavan mulkauksen. Ihminen se tavallaanei, ei ihminen vaan joku sen tapainen! Tosin nyt se oli koirajokin sellainen, silti se oli outoa! Aaron nousi seisomaan ja vetäisi jalkansa perinteiseen istuma-asentoon jota haltiat käyttivät, risti-istuntaan ja selvitti sitten kurkkunsa.
Neee, olet sen kaveri oikein? Hah! Voihan maahinen, minäkin satun tuntemaan ukon! Aaron sanoi osoittaen peukalollaan ylpeään virneeseensä joka oli levinnyt pojankoltiaisen naamavärkille.
Tosin hän taitaa ennemminkin vihata minua Aaron lisäsi menettämättä kuitenkaan ylpeää virnettänsä.
Hei, osaatko tehdä puoliksikaan mitään niin siistiä kuin Black? Minä näin hänet kerran taistelevan lohikäärmettä vastaan! Siellä lensi tuli ja sylki! Haltia poika sanoi innoissaan kun muisteli viime kesän tapahtumia ja ponkaisi jaloilleen, lähtien heiluttamaan käsiään ja muita raajojen samalla kun sepitti ja kuvaili kuinka velho oli ottanut, ei pelkästään lohikäärmettä, vaan kokonaista haltia armeijaa vastaan! Imitoiden aina välillä ketäkin kuin lapsen keksimässä sadussa, ehkä liioitellen välillä asioita, varsinkin velhon taikoja ja voimaa... Niin ja sitä armeijaa.

Aaronin nilkka kipu oli tipotiessään ja saatuaan huikean tarinointinsa päätökseen, Aaron lässähti takaisin istumaan, yhä virnuillen ja hieman puhkuen päästyään irroittelemaan sillä tavalla. Tosin jos Kalma nyt sanoisi ettei uskonut sanaakaan tai kehuisi hänen mielikuvitustaan hurjaksi, Aaron vihastuisi tälle ja käskisi painua lähimpään kuuseen tässä lehtipuuvoimaisessa metikössä.

[suskari]

Kalmankoira

Haltia nousi huudataen istumaan ja sitten jalka vedettiinkin sitten pois koiran ulottumattomista ja Kalma tuijotti hetken aikaa poikaa hölmistyneenä. Eikö tuo pitänytkään kun tälläinen pieni musta söpö (?) kavakasa piti tuota hyvänään? Haltiat olivat outoa sakkia.
Aavekoira kallisti päätään kun tuo jatkoi sanojaan ja höristi korviaan kun tuo ilmoitti tuntevansa ukon, eikä voinut olla hymähtämättä. Ei Black pidäkkään haltoista yhtään, tuon omia sanoja lainatakseen. Tuo suorastaan taisi vihata niitä hautaansa saakka. Kalma taas ei ainakaan vielä nähnyt haltoissa mitään pahaa, mutta sekin saattaisi vielä joku päivä muuttua tässä. Olihan hän ihmisten puolella ja näin haltoiden vihollinen, mutta kai oli parasta jättää koko asia mainitsematta tuolle. Ties mitä saa vielä pikku päähänsä.
Kalma kurtisti kuoaan kun tuo alkoi vähättelemään hänen voimia. Ei hän heikkokaan ollut, sillä hän pärjäsi voimassa jopa itse velholle, mutta ei Kalma ehtinyt mitään vastaamaan kun tuo alkoi puhua päpättämään kuin papupata konsanaan. Kalma kyllä kuunteli sen.. puolella korvalla. Ei etteikö hän olisi uskonut velhon tapelleen lohikäärmettä vastaan ja haltia armejaa.

Lopulta tuo sitten lopettikin anaten Kalmallekin välillä puheen vuoron.
"...Black onkin kerran tainnut mainita minulle vaihvikkaa tuosta seikkailusta." Kalma sanoi aluksi. Niin tuo oli kysynyt häneltä kerran oliko hän ikinä taistellut lohikäärmettä vastaan. Eipä ole kun sellaiset olivat muualla maailmassa aika harvinaisia tapauksia ja hänhän vasta tullut tänne. Ei vuottakaan vielä täällä ollut.
"...Ja mitä voimiini tulee, niin olen itse ottanut jopa yhteen velhon kanssa ja pärjännyt tuolle voimassa. ...Kuinka moni onkaan käynnyt helvetissä ja palannut sieltä elävien kirjoihin?" Kalma hymähti virnistäen kettumaisesti. Oikeastaanhan se kakkonen on velhon kanssa ottanut yhteen, mutta ei kai sillä mitään väliä ole.
"Kykyjänikin sinä varmaan haluat kuulla? Annas kun Kalma setä luoettelee: osaan luoda usvaa, joka peittää kivasti näkyvyyttä, teleportata joitakin matkoja lisäksi olen muutenkin nopea liikkeistäni, en kuole mitenkään helposti voin vaikka repiä sydämmeni rinnasta ilman että kupsahdan tai tunnen kipua, pystyn luomaan voimakkaita hallusanaatioita ja myös tappaa niiden avulla ja lopuksi eikä vähäisimpänä pystyn menemään seinien läpi- olenhan kuollut." Kalma luoetteli tuolle kykyjään kun tuo kuitenkin niitä ryhtyisi kysymään häneltä jossakin välissä.
"...Niin ja sisälläni asustaan hirviö, joka tuottaa Blackillekin jos jonkin moista pään vaivaa." Kalma lisäsi vielä puhuen tietysti kakkosestaan.

"En minä mikään heikko peikko ole." Kalma tuhahti vielä kuin olisi loukkaantunut.

[Ivy]

Aaron

Puusepän nulikka kattoi hölmistyneenä mieheen joka väitti pärjäävänsä voimassa jopa velholle! Aaron ei uskonut sen ihan heti olevan mahdollista, velho oli ollut tähän asti hänen käsityksensä maailman voimakkaammasta ihmisestä, tai ainakin ihmisestä joka pärjäsi heidän kuninkaalleen, mutta ei sanonut mitään. Aaron ei todellakaan tiennyt miten reagoida tai edes tajuta mitä Kalma tarkoitti elävien kirjoihin palaamisella vaan virnisti tälle jotenkin oudosti. Sitten Kalma sanoi että hän varmaan halusi kuulla tämän voimia? Totta ihmeessä! Aaron nyökkäsi korjaten istuma-asentoaan ja naurahti pienesti Kalma kutsuessaan itseään kalma sedäksi ennen luetteloa. Lista kattoi vaikka mitä, mutta se että miehessä ja velhossa asusti jokin niin sanottu hirviö, meni täysin ohi, sillä Aaronilla ei todellakaan ollut hajua että velholla sellasta olisi, eikä tiennyt asiasta yhtään sen paremmin muutenkaan. Aaron nojasi kämmeneensä kuunnellen Kalman voimia, jääden sen jälkeen hetkeksi hiljaa ja toljotti Kalmaan.
Siinäkö kaikki? Aaron möläytti hieman pettyneenä.
Älä nyt pahastu, mutta oletin sinun voivan luoda edes tulipalloja! Sateitakin jopa! Kyllä minun äitinikin osaa usvaa luoda kun saa vain pölyhuiskan käteensä! Aaron jatkoi ristien kätensä rintansa päälle ja tuhahti turhautuneesti.
Ei sillä etteikö tuo kaikki olisi ollut järin vaikuttavaa Mutta odotin jotain näyttävämpää, olit kuolematon tai et. kuului lisäys lisäyksen perään ja ei, Aaron ei uskonut että Kalma olisi kuolematon, vain lohikäärmeet olivat kuolemattomia! Aaronilla ei tosin ollut mitään varaa vähätellä Kalman luettelemia voimia, hän itse ei osannut minkäänlaista taikuutta ja nolo totuus oli, ettei hän osannut käyttää mitään muuta asetta niin luetettavasti kuin ritsaansa, varsinkaan jousta jota häneltä tultaisiin vaatimaan ennemmin tai myöhemmin.

//.___.//

[suskari]

Kalma kurtisti kulmiaan pojan sanoista, että tuossa oli muka kaikki. No niinhän se oli mutta ei ne voimat aina kaikki kaikessa olleet. Herra mahtavalla velhollakin oli oma heikkoutensa ja hänellä oli jopa jotakin sellaista mitä tuolla ei ollut. Ja se oli: sitkeys ja kestävyys. Johan Blackin ruumiin rakeenteesta kykeni näkemään, ettei tuo ollut maailman kova kuntoisin. Ei sillä etteikö Kalma olisi vähätellyt Blackiä ja tuon voimia, mutta se oli totuus. Jos tuota tarpeeksi väsyttäisi herralta loppuisi kunto kesken.
"Hmph, oleppas nokkava..." Kalma tuhahti vaihtaen hahmonsa takaisin ihmismäisemmäksi vain istahtaen tuon viereen eräänlaiseen intiaani istunta asentoon. Kylläpäs olisi tehnyt mieli antaa tulle kunnon korvapuusti, kun korvat noinkin hyvin näkyivät hiusten alta. Kalma kuitenkin jätti sen tekemättä.
"Ihan tiedoksesi: voima ei ole aina se jolla voitetaan, on myös muitakin keinoja." Kalma hymähti tehden pienen luunapin pojan otsaan vain äskeisten törkeyksien takia. Käsi siirtyi takaisin syliin.

"Ja ihan näin sinua vakuuttaakseni olen ottanut yhteen kuninkaallisen armeejan kanssa ja olisin varmasti tuhonnut jokaisen tieltäni, ellei Black olisi vähän häirinnyt keskittymistäni." Kalma hymähti kertoen sen kerran kun hän oli yrittänyt ihmisten kuninkaan kylmää murhaa.

[suskari]

//Kalma poistuu nyt taka vasemmalle, kun peli tuntuu olevan hieman kuollutta//

[Ivy]

Tosiaan, olen pahoillani pitkästä, ilmoittamattomasta poissaolostani ja pidän täysin ymmärrettävänä että pistit pelin poikki. Voimme varmaan sopia että Kalma ja Aaron ovat kuitenkin nyt tavanneet, sillä uskon että Aaron olisi piakkoin lähtenyt kotiinsa muutenkin? ^^

[suskari]

Kyllä se minulle sopii ^^