I don`t pity you at all, so just fight! || Aksu

[suskari]

HUOM!! Teksti sisältää rajua väkivaltaa, joten lukeekahan omalla vastuulla.

//Aksu tänne siis Dariuksen kanssa//

Sama vanha tuttu ilta ja kuun puolikaskin oli nousemassa parhaillaan taivaalle möllöttämään muutaman tähden kanssa, joita oli jo pari syttynyt kuu ukon seuraksi.
Kalmakin oli lähtenyt vihdoinkin liikkelle linnalta jonkin aikaa kestäneen parantumis session jälkeen, kun olivat haltat hänet mukavaan kuntoon hakanneet. Pari päivää hänhän oli joutunut olemaan vuodepotilaana ja näin edes päin... muisti ei kuitenkaan vielläkään täydellisesti ollut palautunut, vaan hän ei esim. vielläkään muistanut Anea ja siintä eteenpäin tapahtuneita kunnolla. Lyhyitä pätkiä vain sieltä täältä ja yksi oli hämärästi se kun hän oli istunut tyrmässä... ja itkenyt. Sitä hän ei muistanut miksi hän oli, mutta eiköhän sekin palaudu ajan kanssa. Blackille hän ei kuitenkaan kerro siintä yhtään mitään. Eikä hän ole muutenkaan enää puhunut tuolle koko tapahtuneesta, eikä kenelle muullekkaan. Jotenkin se vain oli tuhonnut hänen itsetunnon kokonaan... joutua nyt niin helposti kiinni ilman taistelua.
Itse vammoista hän oli parantunut suurimmalta osin ihaniltavasti, ellei nyt lasketa vielä siellä täällä olevia arpikudoksia tai isompien mustelmien jäänteitä.

Nyt kuitenkin Kalma oli lähtenyt jaloittelemaan ihan yksikeen mestään ja päästäkseen välillä omaan rauhaan... Black kun tuntui nykyään vahtivan häntä jatkuvasti. Varmaan ihan siksi kun hänellä ei vielläkään ole niitä lääkkeitä.
Rasahdus ja askleia... Kalma pysähtyi kuuntelemaan pää hitusen kallellaan ääniä jotka kuuluivat menevän siintä vierestä. Ei kuitenkaan kaukana. Kalman kasvoille levisi se tuttu pirullinen virne... Pääsee taas tappamaan pitkästä aikaa, jos eivät ole paikallaisia ihmisiä. Niin hän tappoi eksyneitä kulkureita jos tielle tulivat. Ei kuningas niiden tappamista suinkaan ole kieltänyt, joten ei hän siinä mitään pahaa nähnyt.
Nyt kuitenkin Kalma lähti nopeasti, mutta hiljaa lähestymään tuota ääntä ja sai nopeasti... melkein äänen aiheuttajat syliinsä. Kyllä siinä itsekkin hieman säikähti, mutta taisivat nuo säikähtää sitäkin enemmän. Kalma siristi silmiään, suipot korvat? Kalman kasvoille levisi kettumainen virne ja katse muuttui sillä sekunnilla verenhimoiseksi. Kieli lipasi huulia kevyesti ja Kalma lähti iskuunsa voimalla ja nopeudella, joka oli kaukana ihmisestä. Krunts, kynnet rintakehän sisään ja kynnet työnnettiin hitaan tuskallisesti sydämmen läpi. Tietenkin haltia huusi kivusta, kunnes kaatui maahan puoli kuolleena. Vielä kolme... Mites ne? Nuo lähtivät juoksemaan karkuun ja Kalma vain tuhahti siihen ilmestyen noiden eteen.
"Jonnekkin menossa?" kalma kysyi tarraten vauva haltian päästä kiinni ja hitaasti, hitaasti käänsi päätä ympäri ällöttävien rusahduksen kera pudottaen sitten kakaran maahan, hups.

Uusi hyökkäys kaksikkoa kohden ja hampaat upetettiin naisen kurkkuun kiinni niin että veri lensi ympäriinsä ja tuo kaatui kurkku aukinaisena maahan. Kalma nuoleskeli verisiä huuliaan kääntyen hitaasti noin 15-vuotiaalta näyttävää tyttöä kohden joka oli näköjään vaihtanut lajiaan kummitukseksi. Sen verran kalpea oli. Krash, ja tytön jalat potkastiin polvien kohdilta sijoiltaan tuon kaatuessa huutaen ja itkien maahan. No yhyy, byhyy itsellesi vain lutkan tyttö. Armoa ei tipu enää sen jälkeen mitä nuo tekivät hänelle. Kaikki ystävällisyys oli poissa haltoita kohtaan, jota Kalmalla oli ollut vielä muutama päivä sitten.
Kalma potkasi tyttöä kylkeen ja lähti kiertämään tuota potkaisten aina sinne tänne kun vain siltä tuntui täysin apaattinen ilme kasvoillaan, ei armon hävääkään.

[Aksutar]

//hurrr, Pitäisi varmaan pistää joku varoitus tekstisi alkuun.. Vauvan pään repiminen ei ole ehkä mikään kaunein mielikuva kaikille :'D //

Darius

Jälleen kerran Darius oli liikkeellä, mutta tällä kertaa vain muutaman miehensä kanssa. Tällä kertaa ei oltu varsinaisesti teurastus retkellä, eikä Dariuksella ollut mukana edes omia miehiään.. vain jotain täysin tuntemattomia sotilaita jotka olivat ilmottautuneet mukaan etsintöihin. Muutama haltia oli ollut kateissa jo lähes vuorokauden.. ei noita muuten olisi lähdetty etsimään, elleivät he olisi olleet korkea-arvoisia.. tietenkään nuo eivät nyt olleen mitään maailman tärkeimpiä henkilöitä, mutta olisihan se kiva löytää kadonneet verisukulaiset. Darius oli käsketty vetämään etsintäjoukkoja, kun Sininen kuiskaus oli nyt taas joutilaana ja Darius sattui olemaan hyvä jäljittäjä. Mukanaan hänellä oli kolme hyvin koulutettua sotilasta.. tosin ei taisteluihin, vaan vakoiluun ja jäljittämiseen. Eiväthän he yhäkään olleet menossa taistelemaan.. tai niin he luulivat.

Ryhmä oli jo lopettelemassa tältä illalta, kun kauempaa kuului huutoja.. eikä ihan mitätahansa huutoja. Nopeasti miehet lähtivät liikkeelle kohti ääniä, mutta paikalle saavuttuaan näky ei ollut mikään maailman kaunein. Yksi jäljittäjistä parahti ja oli oksentaa, nähdessään teurastetut haltiat. Dariuksen katse oli apaattisen synkkä hupun suojissa, kunnes hänen katseensa nauliintui verityön tekijään.
"...no mutta" Darius aloitti nostaen kasvoilleen pienen virneen "Selvisit sitten hengissä siitä pudotuksesta. Arvasinkin sen, mutta muut pitivät sitä täysin mahdottomana ajatuksena, joten jatko etsintöjä ei aloitettu... tässä nähdään että olisi kannattanut etsiä ja tuhota sinut täysin" Darius hiljeni ja vilkaisi Kolmea miestä vierellään... ei, nämä eivät varmaankaan tulisi selviämään Kalman käsittelystä. Darius oli nähnyt mihin tuo pystyy eikä sen takia sortunut aliarvioimaan tätä... mutta jos Kalma kiinnittäisi huomionsa enemmänkin noiden kolmen tappamiseen, Dariuksella voisi olla mahdollisuus päästä niskanpäälle..
"menit sitten taas tappamaan meikäläisiä... ihan kun et olisi jo tarpeeksi vihattu keskuudessamme" Darius jatkoi laskien hupun päästään, paljastaen näin nyt kasvonsa, jolla komeili yhä mitäänsanomaton ilme.

[suskari]

//Kalma meidän pikku pahis Mutta joo laittelin ilmoituksen tapaista tekstin alkuun.//

Eipä se tyttö rukka kauaa hengissä elännyt vaan kuolla kupashti säälittävän nopeasti. Miten huonoja leluja teurastettavat ovatkaan sitten nykyään, ei mitään sisua. Ei, tyttö olikin vielä hengissä tajuton vain, no hän voisi viedä tuon vaikka sitten linnalle vangiksi ja kuulusteltavaksi. Pötkötelkööt kuitenkin siinä sen aikaa kun hän vähän täyttää masuaan tuoreella lihalla. Mikäli nyt selviää hengissä, niin ja hänen pitäisi ottaa noiden päätkin mukaan jotta saisi hieman palkkaa taas. Tuolta vinkulelulta se onkin jo revitty irti. Vauvan loppu ruumiin Kalma otti maasta ja oli iskemässä siihen hampaitaan kun melkeinpä pelästyi läheltä tulevaa huudahdusta, kääntyen äänen suuntaan. No voi kun kiva, heti jotkut superhyperhyvikset tulossa apuun, että hän vihasikaan noita.
Sitten yksi noista avasi suunsa alkaen puhumaan jostakin pudotuksesta... Niin hän oli nähnyt useaan kertaan unia putoamisesta ja aina eri version, mutta nyt hän ainakin on saanut selville miksi hän niitä näki. Hän siis oli pudonnut kalliolta alas paetessaan.
"Kuolevainen on erehtyväinen." Kalma hymähti sitten tuon huppu pään vihdoinkin tukkiessa turpansa katsellen tuota punaisella silmällään, josta ei nyt voinut sanoa yhtään minne hän katseli sen kanssa. Silmän hehku peitti pupillin täysin.
Mutta mitä tuon seuralaisiin sitten tulee, niin eipä näytä kummoiselta. Hän voisi teurastaa nuo ihan kaikessa rauhassa, mutta huppupäästä hän ei ollutkaan varma. Itsevarman oloinen hyypiö, eikä varmaan turhaan.

"Hei, pitäähän minunkin syödä ja nämä nyt sattuivat hyppimään syliin omenat suussa suurinpiirtein... Minä harvoin tapan vain omaksi huviksi." Kalma huomautti tuolle huppupäälle yhtä ruumista kevyesti tökäten kengän kärjellä. Metsässä hän tappoi vain ruokaa hankkiessaan, eikä sillä ollut väliä kuka tai mikä se oli lajiltaan... no kunhan ei umpi mätä zombi, hyi.
Tuo haltia laski huppunsa alas ja Kalman kasvoille nousi virne hyvin kettumainen ja kiero sellainen..
"I can't escape this hell. So many times I've tried, but I'm still caged inside. Somebody get me through this nightmare I can't control myself." Kalma päästi laulun lurituksen huuliltaan hiljaa mumisten sanoja omalla kielellään, joita tuskin kuuli. Tässäkin oma jipponsa hän pystyi paremmin maan kamaralla, kun luritteli jotakin kivaa laulua teurastuksen tiimellyksessä. Verenhimon liiallinen nouseminen päähän ei ollut hyvä juttu, järki meni ja sitten ei välttämättä osattukkaan lopettaa.

//Ja nuo sanat eivät ole omasta päästä: 3 days gracen - animal i have become//

[Aksutar]

Darius

Tuon kaverin selitys oli pahempi kuin ontuva muuli... Ja mitä tuo tekojaan selittelemään, olihan se käynyt HARVINAISEN Selväski että tuo oli vähintäänkin aivoton tappaja, jolla ei sen pahemmin motiivia ollut tekoihinsa... idiootti, jos Dariukselta kysyttiin.
"Häpeäisit" Darius aloitti katsellen kuinka Kalma tökkäsi yhtä ruumista kengänkärjellään "Silmäsi söivät näemmä enemmän mitä suusi.. ruokaa ei saa jättää lautaselle, eikö äiti opettanut sitä? Tai no, tuskin tuollaisen muokan vanhemmatkaan sen parempia olivat... lyön vaikka vetoa että äitisi oli huora ja isäsi juoppo" Darius sanoi saaden sotilaat katsahtamaan toisiinsa kysyvästi.. Miksi Darius alkoi tuolle uhoamaan?
Vastaus oli yksinkertainen, Darius ei pelännyt Kalmaa. Mikä oli pahinta mitä tuo voisi tehdä? Tappaa hänet? Kuka tahansa voisi tappaa hänet, joten Kalma ei ollut kuin yksi, mitätön rotjake muiden joukossa. Sitäpaitsi oli Darius ottanut yhteen paljon voimakkaampienkin otusten kanssa... tosin silloin hänellä oli joukkonsa mukana, mutta ei se määrä aina ratkaissut.

"mutta nyt meillän on pikku mutka matkassa" kenraali aloitti nostaen katseensa Kalmaan "tapoit toistamiseen meidän kansalaisia ja kuten arvata saatat, me emme siitä pahemmin pidä.. tietenkin se on sinunlaiselle saastalle yhden tekevää, mutta mitäpä sinunlaisesi hylkiö välittämisestä ja toveruudesta tietäisi" Tuon sanottuaan Darius veti keihäänsä esiin. Sotilaat hänen veirellään olivat täysin jäässä ja aikoivat vetää omat - hyödyttömät - aseensa esille, mutta Darius pysäytti nämä.
"Juoskaa kylään ja kertokaa muille että löysimme heidät.. ja hänet" Darius sanoi haltiakielellä.
Noita ei tarvinnut kahdesti käskeä.. miehet tottelivat kenraalia ja lähtivät juoksemaan uskomattoman nopeasti takaisin päin, kadoten pian yön pimeyteen, jättäen näin kenraalin kaksin tuon epäsikiön kanssa.

//juh, tuttu biisi ja tuttu artisti ^^ //

[suskari]

Kalmankoira

Aivoton tappaja? No ei nyt sentään ja sitä paitsi hän tarvisti näiden haltia rukkien päitä palkka pussiaan lihottamaan, ettei hän ihan huvikseen näitä kaikkia tappanut. Ja hänellä sattui olemaan iso vatsa, hän pystyi syömään kokonaisen ihmisenkin helposti ja vielä mahtui. Sen jälkeen ei kylläkään tarvitsisi vähään aikaan syödä, viikon paasto ainakin.
Tuon alkaessa ilkkumaan hänen syönti tyyliä ja vielä vanhempia, joihin hänellä ei ole koskaan ollut mitään välejä. Kalma vain naurahti räkäsesti noihin sanoihin ja katsoi Dariusta hymyillen.
"Saattoi ollakkin, en ole koskaan nähnyt... Mutta minua kiinnostaa sitäkin enemmän se, että miten kummassa koiran vahemmat voisivat olla juoppoja ja huoria? Ja mitä tulee ylinmääräisiin ruhoihin, voisin vaikka pistää suolaan... ja talteen pahan päivän varalle." Kalma pöpisi Dariukselle ja naurahti lopun melkein huvittuneesti. Kyllä hänellä oli omat ruoka kätkönsä mistä löytyi mitä lihaa milloinkin, mutta hän ei kyllä koskaan suolannut lihoja. Pisti vain kylmään jossa ne säilyivät pitkiäkin aikoja, eikä se pieni mätä häntä haitannut. Hänen elimistönsä kesti pienen mädänkin.
Ja mitä tuon vikisemiseen tuli niin se vasta olikin lapsellista, vaikka nyt itsekkin siihen toisinaan lankesi turhankin usein.

"Sanoi hiiri leijonalle... Ja kyllä minä tiedän toveruudesta paljonkin, mutta et sinä sitä ainakaan ansaitse minulta. Ei ainakaan tuollainen homon näköinen." Kalma hymähti pienesti katsellen ruumiita ja potkimalla siirsi yhden pois tieltään, sillä tästä tulisi tappelu aika varmasti. Keihäs tuli esiin ja Kalma huohahti silmiään pyöräyttäen, nuo kaksikin lähtivät karkuun.
"Herttaista, et edes uskalla taistella yksin pientä piskiä vastaan vaan lähetit hakemaan apua. Mihin se kaikki kunnia on kadonnut miehistä?" Kalma puheli lähtien kiertämään Dariusta kuin saalistava leijona. Iske, iske poika niin Kalma setä tekee sinusta silppua.

[Aksutar]

Darius

Darius katsoi apaattisin ilmein Kalmaa tuon saatua suunsa puhtaaksi, mutta purskahti sitten nauruun. Haltian nauru kaikui pitkin metsiä ja kesti tovin, ennen kuin Darius sai oman, pilkkaavan naurunsa hallittua ja vilkaisi Kalmaan huvittuneesti. Mitä tuo itsestään luuli?!
"Minä en sinun toveruuttasi ansaitse? KUKA SITÄ NYT EDES HALUAISI?! Saastainen sekasikiö, teillä ei ole mitään asiaa meidän maahamme. Olette kuin rutto joka leviää ja tappaa kaiken tieltään ja ennen kuin huomaattekaan, olette tuhonneet itse itsenne." Darius sanoi nostaen keihäänsä kohti Kalmaa.
"Ja kuka sanoi että he lähtivät hakemaan apua?! Luuletko tosiaan että minä tarvitsisin apua sinunlaisesi mitättömän luuserin kaatamiseen?! Ehei, älä luule itsestäsi liikoja. Tiedän jo mihin pystyt, etkä sinä voi millääntavalla hämmästyttää minua enää... jos tarkoituksesi on olla pelottava ja paha suustasi, epäonnistut siinä ja pahasti. Sanasi ovat vain huvittavia yrityksiä todistaa kuinka kova olet, mutta loppujenlopuksi olet vain yksinäinen otus joka ei saa hyväksyntää edes toisilta friikeiltä" Darius sanoi ja hymähti lopuksi... miksi hän edes tuon kanssa puhui? tässähän menisi koko yö jos päätä alettaisiin aukomaan.. tosin ei se auringon valo olisi ollut haitaksi Kalmaa tappaessa.. viimekerralla oli käynyt harvinaisen selväksi ettei tuo kyennyt näkemään kunnolla päivänvalossa.

[suskari]

Kalmankoira

Tuo sitten ryhtyikin vain nauramaan hänelle kuin joku hullu.. Kuka tässä oli muka hullu? Kun se räkätys sitten loppui tuo avasi turpansa ja ilkkui häntä minkä vain ehti. Auts, tuon ensinmäiset sanat eivät olleet Kalman mieleen ja sen saattoi nähdä muutaman sekunnin ajan ennenkuin tuo hymähti pienesti.
"Tiedätkös? Ennenkuin tapasin sinut ja jouduin vangiksi, minä pidin teitä haltoita ystävällisenä ja ymmärtäväisenä väkenä. Silloin kun elin tuossa luulossa päästin ihmiskylään eksyneitä haltoita menemään jos tilanne salli, autoin muutamaa jopa pakenemaan tyrmistä. Juttelin jos tapasin metsässä, ellen sattunut olemaan nälkäinen ja jos muuta riistaa ei ollut. ..Valitettavasti en ajattele niin enää, kiitos vain paljon sinulle." Kalma katsoi aiheeksi selittää Dariukselle, joka myös oli totta. Hän oli tehnyt tuota kaikkea silloin kun eli tuossa luulossa ja nyt pikku sattuman kautta hänestä oli tullut tälläinen.. Paska? Hän luotti vain muutamaan henkilöön tällä saarella, jos nyt niihinkään.

Seuraavat sanat saivat Kalman sitten hymyilemään pienesti, tai ainakin sille alulle. Ehei hän ei ole näyttänyt tuolle kaikkea mihin hän pystyi tai halutessaan kykeni. Tuolla oli vielä paljon oppimista hänestä. Hän oli sitkeä limppu~
Dariuksen loppu sanat taas saivat Kalman vakavoitumaan, kai se oli osittain tottakin ettei hänestä oikein kukaan tykännyt. Hän ei kylläkään tajunnut itse miksi. Yitti hän olla kuinka ystävällinen tahansa niin melkein heti joku iskemässä puukkoa selkään.
"Niin niin niin teidän saarihan tämä on... Ette taida olla yhtään sen ahneempaa kansaa kuin ihmisetkään? Lisäksi olette rasisteja, ette siedä muita tavoiltaan poikkeavia kansoja tai olentoja Olettekohan te jotakin lähi sukua ihmisille?" Kalma puhui Dariukselle sen miten hän nykyään haltiat näki.
Sitten liikahdus tuota kohden ja tarpeeksi lähelle päästyään... ei tehnyt mitään, kunhan seisoi tuon nenän edessä kädet puuskassa tuijottaen Dariusta silmiin omilla eriparisillaan.
"Sanoit tuntevasi kaikki temppuni?" Kalma kysyi sitten virnistäen ja ennenkuin tuo nyt mitään tyhmää kävisi tekemään koitti raadella kynsillään tuon rinnan auki. Lopuksi perään vielä koitettiin tehdä potku mukavasti kulleille. Ehkä säälittävää, mutta tuohan haukkui häntä kokoajan joten ihan oikein. Aavekoira siirtyi kaemmaksi tuosta vain välttääkseen keihaan jossa aika varmasti oli hopeaa.

[Aksutar]

Darius

Mitä enemmän Kalma päätään aukoi ja esitti tietävänsä asiasta kaiken, sitä enemmän Dariusta alkoi huvittamaan ja tuon kasvoille levisi jälleen ilkkuva hymy.
"Joten et ole sen parempi kuin muutkaan.. Jos yksi haltia tekee sinulle pahaa ajattelet että kaikki haltiat ovat pahoja.. stereotypiaa, sanon minä. Lisäksi jos oikein muistan, sinä se aloit meidän kylässämme riehumaan. Kuningas olisi tarjonnut sinulle paikkaa meidän luonamme, mutta kieltäydyit, joten älä sinä ala siinä ketään syyllistämään" Darius sanoi virnistellen yhä ja jatkoi "Ja mitä sinä tiedät Cryptistä?! Et mitään! Sinä et ollut täällä kun ihmiset tulivat ja kävivät valtaamaan maata. Yhteiselo olisi sujunut jos ne saastat eivät olisi käyneet ahneiksi ja nyt te turmelette meidän kotimaatamme ja kutsutte sitä omaksenne. Pyhäinhäväistys, sanon minä! JA kehtaatkin verrata meitä ihmisiin! Ihmiset ovat pohjasakkia, mutta sinä olet heitä alempana".
no, kun vuodatus oli loppunut Darius hiljeni.. kyllä, hän oli ihmisrasisti eikä käynyt kieltämään sitä, mutta miksi yrittääkkään tulla toimeen kansan kanssa, joka oli valmis katkomaan sinulta pään jos edes tervehtisit?

Sitten tuo jo hyökkäsikin.. suora hyökkäys edestäpäin, jonka Darius pystyi helposti väistämään kaartamalla hieman selkäänsä taakse päin. Siinä samassa Darius otti vauhtia ja hyppäsi kaarella taakseppäin, koettaen potkaista tuota samalla leukaan.
Laskeuduttuaan maahan Darius otti pari loikkaa taakse päin ja otti valmiusasennon...
"Yrität päihittää Haltian vauhdissa? Tuskin tulee onnistumaan.." Darius sanoi virnistäen.
Sitten hän teki siirtonsa. Muutama, salaman nopea askel lähemmäs ja valtavan voimakas ja nopea heilautus isoteräisellä keihäällä kohti Kalmaa. Tuon jälkeen Darius lähti valtavin ja suorastaan epäinhimillisin loikin loikkimaan Kalman ympärillä ja välillä tuon yli, yrittäen tuikata tuota milloin mihinkin keihään kärjellä.

[suskari]

Kalmankoira

Potkun Kalma väisti helposti kääntämällä päätään hieman taaemmas ja kenkä sujahti muutaman sentin päästä ohi leuasta. Kalma laskeutui jaloillensa.
"Voihan sitä aina yrittää!" Kalma naurahti kuivasti. Tottakai, kun hänhän oli nopeampi kuin ihminen tai edes haltia- hänen nopeutensa maximissaan vastasi teleporttaamista, joten koitahan pysyä perässä.
Keihään terä väistettiin hyppäämällä sivuun ja sitten tuo alkoikin pomppimaan hänen ympärillään kuin joku jänis tuikkien keihäällään milloin minnekkän ja Kalma tanssi mukana, kunnes kyllästyneenä siirtyi kauemmaksi. Ei hän ihan osumatta kuitenkaan ollut silvinnyt olkapäähän oli tullut viilto ja takkiin reikä. Kiva, miksi kaikki halusivat aina rikkoa hänen vaatteitaan!? Ja hän saa aina maksaa omaisuuksia takkinsa paikkaamisesta tai sitten jopa uuden ostamisesta. Niin hän oli joutunut viimekerrallakin tekemään, kiitos vain paljon eräälle.
"Höh, itsehän yrititte tappaa minut. On minulla oikeus puolustaa henkiriepuani, vai? Ja mitä te olisitte muka hyötyneet kajahtaneesta friikistä, joka tuottaa ongelmia jo ihmis asutuksissakin? Ja olisiko teillä ollut jotakin tyydykettä minulle? Ei varmaan..." Kalma vastasi toisen aikaisempiin esittämiin kysymyksiin. Tomppeli, ei se hänen uuteen leiriin astuminen ihan niin vain käykkään. Hänellä oli omat ehtonsa ja tuskin noilla oli mitään millä täyttää ne kaikki.

Kalma syöksähti jälleen Dariusta kohden suoraan edestä, mutta katosikin jättäen peräänsä harhakuvan mikä meni Dariuksen läpi. Kalma itse ilmestyi tuon hartijoille seisomaan.
"En suinkaan ole liian nopea?" Kalma kysyi Dariukselta naurahtaen ja katosi uudestaan ilmestyen uudestaan pienessä kyyryssä ja koitti pamauttaa tuota nyrkin kanssa vatsaan. Seuraavaksi siirryttiin takaperin voltin kanssa kauemmas ja samalla yritettiin potkaista leuan alle.
"Sinäkö nopea, hah!" Kalma naurahti kylmästi ja tuota alkoi taas vähän laulattaa ja lauloi nyt niin että Dariuskin saattoi kuulla sanat.

"So what if you can see the darkest side of me.
No one will ever change this animal I have become.
Help me believe it's not the real me.
Somebody help me tame this animal!
This animal, this animal

I can't escape myself
So many times I've lied
But there's still rage inside
Somebody get me through this nightmare
I can't control myself"

Laulaminen oli vakava merkki, että kohta hän saattaisi vähän riehaantua, mutta onneksi hänellä oli omat keinonsa rauhoitella itseään. Laulaminen rauhoitti häntä kummasti. Kalma päätti riisua takkinsa pois ja nakkasi sen maahan lojumaan. Ei menisi ainakaan taas rikki. Aavekoira rusautti niskojaan ja venytteli jalkojaan sekä käsiään, eiköhän äskeinen riitä lämmittelyksi.
Kalma syöksähti vauhtiin ja syöksyi taas suoraan edestä ja sopivalla etäisyydellä nappasi multaa sun muuta sontaa maasta koittaen heittää ne Dariuksen kasvoille ja sitten itse perään läimäyttää kynsillään tuota kasvoille, jotta tuolle ainakin saattaisi jäädä kivat arvet muistoksi hänestä, vaikka tämä taistelu joutuisikin kohtaloksi. Kalma ppomppi kauemmas naureskellen kuin tämä olisi ollut hauskaakin leikkiä. Sääli ettei hänellä ollut vielläkään aseitaan...
"Oletko muuten sattunut näkemään aseitani? Ne hukkuivat jonnekkin siinä kaikessa rytäkässä." Kalma kysyi pomppien Dariuksen ympärillä kuin jänis konsanaan.

"Help me believe it's not the real me
Somebody help me tame this animal" Kalma luritteli taas yrittäen pitää itseään maan pinnalla. Hänellä vain sattui olemaan pitkästä aikaa hyvinkin hauskaa, tappelut olivat kivoja <3 Etenkin kaksitaistelut, hän rakasti niitä yli kaiken.

[Aksutar]

Darius

"Linnahannehan on täynnä kaikenlaista saastaa, joten mikset menisi tyydyttämään tarpeitasi kuninkaallisiinne!" Dariuksella ei ollut hajuakaan mistä tyydytyksestä tuo puhui, eikä hän ollut varma olisiko edes halunnut tietää.. tosin siinä tiedon puutteen hämmästelyssä Dariuksen huomio herpaantui himean ja ennen kuin hän huomasikaan, Kalma seisoi hänen harteillaan. Sen enempiä tilannetta ihmettelemättä Darius yritti sivaltaa keihäällään Kalman sukukalleuksia auki.. tosin Kalma oli yllättävän nopea, noin tönkön näköiseksi mieheksi.
Tuo yritti potkaista Dariusta leuan alle, mutta Darius ei omaan temppuunsa langennut vaan väisti liikkeen sulavasti. Sitten tuo alkoi laulamaan.. Dariuksen kasvoille nousi kysyvä ilme, samalla kun tuo kohotti toista kulmaansa epäilevästi. Lopulta Kalma päätti hyökätä saatuaan laulunsa luriteltua.. suora hyökkäys edestä päin, jälleen. Tällä kertaa Darius nosti keihäänsä suoraan eteensä, pitäen siitä kaksin käsin kiinni, joten jos Kalma liian lähelle erehtyisi niin tuo seivästäisi itse itsensä keihääseen..
Sitten tuli likainen temppu.. Kalma heitti multaa maasta kohti Dariuksen kasvoja. Haltia sulki silmänsä ja hyppäsi sillä samalla sekunnilla metrejä kauemmaksi, ettei tuo vain pääsisi yllättämään samalla sekunnilla. Alta aikayksikön Darius oli putsannut kasvonsa ja mulkaisi vihaisesti Kalmaan joka kyseli aseistaan.
"heh.. tiedätkö mikä on hassua?" Darius aloitti kopauttaen Keihästään maahan, jonka johdosta tuo lyheni yhden käden miekaksi "Sanot minua homon näköiseksi, mutta itse laulat kuin yksi. Ja etkö todellakaan usko pärjääväsi minulle kaksintaistelussa, kun kerran pitää niinkin vanhaan ja likaiseen temppuun turvautua kuin roskan heitteleminen vihollisen kasvoille? Säälittävää. Edes minä en sortuisi tuollaiseen."
"ja millainen taistelija sinä luulet olevasi? Alat ilman aseita riehumaan?" Darius kysyi.. oikeastaan se oli helvetin hyvä taktiikka ilman aseita taistella, sillä nyt Darius ei ollut varma miltä piti suojautua.. kynnet tuolla ainakin oli, se oli käynyt selväksi. Tosin nyt Kalma oli melko paljas.. Jos Darius pääsisi iskuetäisyydelle tuolla ei ollut mitään millä suojata itseään tai pysäyttää Dariuksen hyökkäys.

Sen enempiä puhumatta Darius otti keihään - joka nyt oli yhden käden miekan muodossa - käteensä ja toiseen hän otti hopeasta valmistetun, kohtuu pitkän tikarin.. oli käynyt hyvin selväksi että tuo ei hopeaa kestänyt. Sen tehtyään Darius lähti Pomppimaan Kalman perään, tuota hemmetin jänis tanssia. Uskomattoman nopeasti ja ketterästi Darius hyppi Kalman perässä, hypäten välillä tuon sivulle ja välillä tuon eteen, pysyen kuitenkin iskuetäisyydellä. Samalla Darius yritti viiltää Kalmaa arkoihin paikkoihin, kuten kaulaan, kylkiin ja mahaan.
Lopulta Darius kyllästyi tähän pomppimiseen ja hyppäsi muutaman metrin päähän Kalman eteen ja syöksähti tätä kohti, aikeinaan iskeä miekka syvälle tuon rintakehään.

[suskari]

Kalmankoira

Kalma kallisti päätään hieman kun tuo lyhensi keihästään lyhyemmäksi jonkin näköisen miekan tapaiseksi, kuunnellen siinä mitä herjaa tuo taas oli keksinyt hänestä. Eikä Kalma voinut kun naurahtaa siihen kuivasti.
"Höh, on laulaminenkin muka kiellettyä? ...Sinäpä se kumma heppu olet. Ja sillä laulamisella on muutakin tarkoitusta, kuin vain sinulle lurittelu. Sinä paraskin puhuja... sinulla on aseet ja minulla ei mitään. Eikä kumpikaan meistä ole kirjoittanut sääntöjä tähän taisteluun, joten älä vikise." Kalma sanoi Dariukselle takaisin.. Vai ei hän saisi muka laulaa ollenkaan? No ei sitten, mutta hän ei vastaa seurauksista kun hän vähän innostuu liikaa.
"Pesenkö korvasi? Johan minä sanoin, että aseeni ovat jossakin huitin tuutissa- siksi niitä kyselinkin. Ja miksi taistelet aseetonta miestä vastaan aseiden kanssa, sehän vasta raukkamaista onkin." Kalma tuhahti lopun ja valmistautui kun tuo tuli kohden pistellen häntä taas vähän minne sattujaan, tällä kertaa kuitenkin herkkiin paikkoihin. Keihään pätkä meni välillä vaarallisen läheltä hänen lihaansa repien vain hänen paitaansa riekaleille tai korkeintaan teki mitättömiä haavoja pitkin kehoa. Kaulaan tuo ei kuitenkaan saanut osuman osumaa.
Herra tuli uudestaan kohden ja tuon miekka upposi muutaman millin Kalman rintaan, kunnes tuo pysäytti sen iskun siihen pitämällä miekka keihään kärjestä kiinni. Varoi kuitenkin ettei käsiään tai sormiaan leikkaisi mokomalla. Kalma virnisti kettumaisesti ja siirsi miekan terän syrjään ja koitti purra haltiaa kädestä perääntyen samaan tien samalla koittaen viedä mahdollisimman ison palan. Aavekoira lipasi huuliaan virnuillen kuin joku hullu ja kiersi Dariusta kädet sivuillaan kynnet koukistettuna kuin olisi pyytänyt tuota syliinsä. Tulisikin niin hän joisi tuon osittain tyhjiin ja raahaisi tajuttomana linnalle, rah rah.

Tällä kertaa Kalma syöksähti tuota kohden sivusta, mutta rämähtikin tuon jalkoihin ja koitti upottaa kyntensä tuon toiseen reiteen tarkoituksenaan tehdä vain mahdollisimman paljon tuhoa vetämällä nopeasti alas päin. Oli onnistunut tai ei Kalma loikki kauemmaksi jälleen kerran. Ehkä hänen olisi aika käyttää vielä jotakin vlppiä? Sormien napsautus- jota ei olisi oikeasti tarvinnut- ja paksu usva kerros nousi kaksikon ympärille haittamaan Dariuksen näkyvyyttä. Kalma itse näki yhtä hyvin kuin ennenkin ja katosi Dariukselta näkymättömiin usvan suojiin. Täältä hän pystyisi kiusaamaan ja väsyttämään tuon hengilta, hah.

Hiljaa ja äänettömästi Kalma noukki maasta yhden ruumiista ja nakkasi sen Dariusta kohden vain hieman hämätäkseen tuota, mutta eipä tuo tehnyt mitään kunhan räkätti sen tehtyään niin että metsä kaikui. Ei helvetti tämä oli kivaa!

[Aksutar]

Darius

"vai ei ole kuninkaallasi varaa hankkia sinulle uusia aseitakaan... säälittävää" Darius totesi ja oli valmis hakkaamaan päätään lähintä puuta vasten.. idioottiko tuo oli, vai eikö tuo yksinkertaisesti osannut taistella millään muilla kuin ikiomilla pikku puukoillaan? Ilmeisesti ei.
Kalma otti siis vastaan suoran hyökkäyksen.. vaikuttavaa, mutta ei kuitenkaan mitään uutta haltialle. Dariuksen kättä Kalma ei kuitenkaan saanut raadeltua, sillä Darius oli jo ennakoinut tuon liikkeen ja vetäytyi äkkiä kauemmaksi.
Kalman lähitessä kiertämään Dariusta haltia piti katseensa kokoajan hyökkääjässä. Hän kääntyi kokoajan tuota kohden, antamatta tuolle yhtäkään yllätyshyökkäyksen mahdollisuutta.
Äkkiä Kalma syöksähti kohti Dariusta sivusta päin. totta kai Darius oletti että tuo olisi yläruumiiseen hyökännyt, joten hyökkäys jalkoihin tuli täytenä yllätyksenä. Kalman kynsien uppoutuessa syvälle Dariuksen reiteen, haltia päästi terävähkön huudahduksen ja riuhtaisi itsensä äkkiä pois tuon otteesta. Nyt jalassa oli ihan mukavan kokoiset ja syvät haavat, jotka totta kai alkoivat vuotamaan vuolaana kuin vesiputous.
Sitten tuli paksu usva.. Darius ei todellakaan nähnyt mitään usvan keskellä, mutta onneksi näkö ei ollutkaan Dariuksen tärkein asiti. Hän pystyi silti kuulemaan ja aistimaan Kalman.. ei tuo nyt täysin näkymättömiin päässyt häneltä. Pian Darius kuuli kuinka jotain lensi häntä kohti. Nopeasti hän veti miekan ylös ja halkaisi kahtia ruumiin, jonka Kalma oli heittänyt häntä kohden. Veri lensi ja ruumiin osat sinkoilivat sinne tänne iskun voimasta. Dariuksen kasvot ja kädet peittyivät täysin verestä, mikä haittasi ensinnäkin näköä, keskittymiskykyä ja tiukan otteen pitämistä aseesta.
Darius ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen seisomaan ja ihmettelemään, vaan jännitti jalkalihaksensa ja ponnisti niin korkelle kuin pääsi. Hän tarrasi lähimmän puun oksasta ja kiepautti itsensä seisomaan sen päälle, jonka jälkeen hän hyppi reippaat kymmenen metriä kauemmaksi puiden oksia pitkin, kunnes haavoittunut jalka alkoi huutamaan lepoa.

Darius pysähtyi... siinä hyppiessään hän oli kadottanut Kalman näköpiiristään, minkä haltia laski huonoksi asiaksi.. koskaan ei saisi kääntää viholliselle selkäänsä ja hän oli juuri nyt tehnyt tuon alkeellisen virheen. Mutta hän uskoi ettei kalma voinut nähdä mihin päin hän oli lehtien suojissa hyppinyt, mutta tuo tulisi AIVAN varmasti löytämään hänet hajun perusteella.. haltia löyhkäsi vereltä varmasti metrien päähän, ihme ettei raadonsyöjät olleet jo perässä. Mutta sillä välin kun Kalma jäljitteli pikku saalistaan, Darius sai pienen lepohetken.

[suskari]

Kalmankoira

Osasi hän toki muillakin aseilla taistella, mutta hänen veitsellään nyt sattui olemaan tunne arvoakin enemmän tai vähemmän. Se oli kulkenut hänen mukanaan niin pitkään kun hän vain muisti. Ja tosiaan oli hyvin mielenkiintoista, ettei kuningas raaskinut hänelle uusia aseita hankkia. Ei tuo nyt niin paljon voi häntä vihata? Ettei edes olisi valmis hankkimaan hänelle uusia aseita... ilmeisesti sitten vihasi niinkin paljon kun ei ole ainakaan sanonut mitään, että hän saisi uudet. Hän kyllä tarvitsisi niitä kipeästi, vaikka nyt kykeni taistelemaan ilmankin.

Haltia lähtikin sitten puuhun karkuun... Kalma naurahti kuivasti kävellen rennosti puun juurelle seuraamaan kun haltia kipitti aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Eihän tuo häntä voisi nähdä seisomassa puun juurella usvan takia, eikä aistimaan hänen auraansa kun se oli minimissään. Toki hän sitä osasi hallita ja säädellä miten halusi. Ihme kyllä hän ei ole koskaan joutunut turvautumaan täysiin voimiinsa kertaakaan tällä saarella.
"Kissako olet kun kiipeät koiraa karkuun puuhun?" Kalma naurahti kuivasti omalle vitsilleen kuunnellen milloin haltia pysähtyisi... Oli piru hukkunut jonnekkin oksien sekaan, mutta kyllä hän löytäisi tuon- katse seurasi hetken aikaa puussa menevää veri vanaa- ainakin merkkien perusteella, sekä hajun avulla. Sääli ettei hän osannut lentää.
Kalma hyppäsi alimmalle oksalle ja lähti sitten kapuamaan Dariuksen perästä puuhun hurjalla vauhdilla. Vai ei osaa koira kiivetä puuhun, hah.

Päästyään metrin päästä tuosta- toisin sanottuna tuon ulottumattomiin- Kalma tuijotti tuota pieni virne naamallaan. Jos tuo nyt yrittäisi pistää häntä keihäällä hän voisi vetää tuon alas kivaan pudotukseen tai tuo päästää irti ja menettää aseensa.
"Kis, kis kisu ei Kalma setä tee pahaa~" Kalma houkutteli Dariusta alemmas hänen ulottuvilleen, mutta koska tuo ei tietenkään tulisi... Kalma kallisti päätään herttaisesti.
"Ei sitten..." Kalma sanoi vakavana ja hyökkäsi tuon haavoittunutta jalkaa kohden tarkoituksenaan tarrata kynsillään kiinni tuosta ja sitten vasta upottaa hampaansa jonnekkin nilkan tietämille akillis jänteet katkaistaakseen tuolta. Ei sen jälkeen kävely onnistuisi kovinkaan helposti.

[Aksutar]

Darius

Ewh, kissoja. Darius vihasi kissoja.. niinkuin kaikkia muitakin kotieläimiä. Eläinten piti olla vapaita, ellei niistä ollut omistajalleen jotain hyötyä.. kuten esim nyt hevoset ratsuina ja haukat, jotka saattoivat viedä viestejä paikasta toiseen.
"itsekkin luikeit aika vikkelään karkuun haltiakylässä" Darius huomautti naurahtaen kuivahkosi, mutta nauru loppui lyhyeen kun haltia huomasi Kalman tulevan lähemmäksi. Ei hän ollut olettanut etteikö Kalma osaisi kiivetä, kyllähän noilla kynsillä kiipesi vaikka kuinka korkealle!
Haltia jäi tuijottamaan Kalmaa kun tuo alkoi kisuttelemaan häntä. Darius oli lähellä tökätä Kalmaa suoraan silmään keihään kärjellä, mutta ei kuitenkaan tehnyt tuota.. kyllä hän tajusi että mikäli veisi kiehään nyt turhan lähelle Kalmaa, tuo nappaisi siitä kiinni ja hyvässä lykyssä viskaisi hänet alas.

Darius ei sanonut mitään, vaan tuijotti Kalmaa herkeämättä tarkkaillen tuon jokaista liikettä. Ei sitten tokaisun jälkeen Darius oli jo valmistatunut hyökkäykseen ja Kalman hyökätessä häntä kohti Haltia ponnisti kaikilla voimillaan ja hyppäsi viereiseen puuhun, tuon ulottumattomiin. Laskeutuminen toisen puun oksalle ei ollutkaan sitten niin ruusuinen. Haavoittunut jalka alkoi jo huutamaan verenhukkaa, lihakset alkoivat turtua ja muutenkin miestä heikotti jo. Mutta se ei estänyt häntä yrittämästä. Darius laskeutui puun oksalle pienesti kivusta huudahtaen ja otti tukea puun rungosta.. Näkö alkoi jo heiketä ja päässä huipata, mutta Darius uskoi pystyvänä pysymään pystyssä vielä jonkin aikaa... parempi olisi, sillä kaatuminen merkitsisi melko varmaa kuolemaa.

[suskari]

Kalmankoira

Haltia pomppi karkuun toiseen puuhun hänen hyökkäyksen tieltä. Mikä soturi tuo oikein on olevinaan? Ei edes uskalla ottaa pahaisen ala-arvoisen sotilaan kanssa rehellisesti yhteen, vaan poppii karkuun kuin jänis koloonsa. Ja sitten vielä itse kehtaa väittää, että voittaa hänet helposti... Siltä se näyttääkin.
Kalma tuijotti Dariusta, joka oli siirtynyt puun runkoa vasten nojaamaan ja Kalma naurhati kuivasti. Joko tuo oli muka jo häviämässä hänelle? Olipas säälittävä vastus, ei voi muuta sanoa.
"Joko sinua väsyttää!? Hahahahha!" Kalma huusi ja repesi mielipuolisieen nauruun ja ennenkaikkea ivalliseen. Suu tuolla kyllä näköjään osaisi käydä paremmin kuin taistelu taidot ja kehtaa vielä hävitä aseettomalle miehelle. Olihan tuo hei sentään kenraali ja nyt häviämässä sotilaalle. Kalma jänniti jalka lihaksensa ja hyppäsi tuon kanssa samaan puuhun, mutta alemmas. Hän ei aikoisi päästää tuota maan kamaralle muuta kuin hyppäämällä alas hänen ohitseen. Ja tältä korkeudeltahan tuolta menisi jalat poikki ja hän saisi raahattua tuon linnalle ilman suurempia ongelmia. Hän halusi tuon elävänä kidutettavaksi ja tehdä sen vielä itse.

"Tiedätkö? Olet kaikkien aikojen surkein vastus mihin olen ikinä törmännytkään ja vielä säälittävimmästä päästä. Ei mitään sisua ottaa yhteen, suu kyllä käy." Kalma tuumasi Dariukselle kiiveten tuon kanssa samalle tasolle, mutta kuitenkin tarpeeksi kauas tuon keihäästä. Ettei vain tuikatuksia saa. Aavekoira jäi sammakko kyykkyyn tuota vastapäätä katsellen tuota ja katse kävi tuon haavoittuneessa jalassa nopeasti, joka vuosi kivasti.
Kalma katosi ja ilmestyi Dariuksen kanssa samalle oksalle ja tarkoituksenaan pyyhkaistä tuon jalat alta... ja nyt vasta vetäistä esille jalkajousensa, joka oli oikeastaan ainut ase mikä hänellä oli enää. Niin hän oli valehdellut ettei omistanut aseita enää, mutta mitäpä tuosta. Kuten sanottu: tässä taistelussa ei ollut mitään sääntöjä, joten valehtelu oli ihan sallittua.
Jalkajousi nousi osoittamaan Dariusta ja Kalma laukasi sen yrittäen osua ainakin kumpaakin käteen missä tuo piti aseitaan, että niistäkin päästäisiin eroon. Sitten vielä muutama tähdättiin tuon jalkoihin. Hän halusi tuon jalat pois pelistä, jottei tuo enää voisi karkuun mennä häneltä. Nuoli lipas vaihdettiin naksahduksen kera vanhan pudotessa jonnekkin alas maahan.
"Ainiin olihan minulla yksi ase... Ihan unohdin." Kalma virnisti kettumaisesti ja pilkallisesti. Että hän oli sitten ihana...