I don`t pity you at all, so just fight! || Aksu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2009, 14:44

Darius

Rehellisesti yhteen? Kuinka tuollaisen vähä-älyisen otuksen kanssa voisi edes ottaa REHELLISESTI yhteen?! Itsehän tuo oli alkanut pelaamaan likaista peliä ja kuten sanottu, eiväthän he mitään sääntöjä olleet sopineet.
Kalman sanoihin Darius ei vastannut mitään... mistä tuo tiesi bluffasiko hän vai ei? Jos tuo todellakin uskoi että vihollinen väsyi silloin kun tuo näytti väsähtäneen, niin tuolla oli vielä paljon opittavaa.
Kalma muka aseeton? Sattuiko herra vilkaisemaan kynsiään?! Nehän olivat terävämmät mitä kotkalla ja ihan hyvin tuo näytti pärjäävän ilman aseitaan... ja tuskin se arvo asema loppu peleissä mitään ratkaisi... oli vain olentoja, toisen heikompia, toiset vahvempia.
Darius ei VIELÄKÄÄN vastannut mitään Kalman loukkauksiin vaan odotti tuolta seuraavaa hyökkäystä.. mikä tulikin pian. Tuo hyppäsi samalle oksalle ja yritti vetää jalat alta, mutta Darius väisti hyökkäyksen hyppäämällä kepeästi ilmaan ja sen jälkeen - kun Kalma jo oli vetänyt jalkajousensa esittel - Darius nappasi ylemmästä oksasta kiinni ja heilautti itsensä ylös, josta hän ponnisti seuraavaan puuhun.. kuluttane jällleen kallis arvoista energiaa.
Laskeuduttuaan alas Darius hymähti pienesti, kunnes alkoi nauramaan äänekkäästi. Nauru kaikui tyhjässä metsässä, kunnes Darius nosti pienessä hymyssä olevan kasvonsa kohti Kalmaa.
"suu käy kuin ämmällä, mutta vieläkään et ole saanut minua hengiltä... joten ei, en voi olla kaikkien aikojen surkein vastus, vaikka mitä sanoisit" Darius sanoi hymyillen, mutta tällä kertaa hymy oli enemmänkin ymmärtäväisen ystävällinen, kuin pirullinen ja pilkkaava.
Darius ei voinut muuta kuin ihmetellä Kalman valintaa aseensa kanssa.. kuinka tuo kuvitteli osuvansa häneen tiheässä latva kasvustossa? Kyllä Dariuskella vielä sen verran vauhtia riitti, että hän muutaman nuole väisti.. kiitos erikoisten silmiensä.
"Mihin olemmekaan itsemme ajaneet" Darius totesi ääneen haltiakielellä samalla kun suoristautui seisomaan ja valmistautui ottamaan seuraavan iskun vastaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Elo 2009, 15:17

Kalmankoira

"Sanoo se joka pomppii karkuun kuin jänis kettua." Kalma huomautti Dariukselle pitäen jalkajousen pois. Se todellakin oli huono ase näin keskellä puiden latvustoja, mutta jos hän pääsisi tarpeeksi lähelle hän kyllä käyttäisi sitä heti kun tilaisuus tulisi. Ja kuten hän tuossa sanoikin se oli tällä hetkellä hänen ainoa aseensa, joten valinnanvaraa ei ollut.
Ja jälleen Kalma pomppasi Dariuksen perästä seuraavaa puuhun ja vielä samalle oksalle, jossa oli riski saada keihäästä tai tuo voisi työntää hänet alas. Hän kun sattui olemaan sillä vaarallisella puolella oksaa ja tuo luonnollisesti turvassa.
"En käsitä mitä sinä karkuun juokset kokoajan... Itsehän ensin haastat minut taisteluun ja nyt juokset karkuun. Ei tästä poika kulta tule mitään jos sinä kartat minua kokoajan." Kalma sanoi oksalla tasapainoitellen kävellen lähemmäs Dariusta varsin perus ilme kasvoillaan. Eikä noita sanoja edes sanottu pilkkaavasti. Häntä vain alkoi pikku hiljaa kismittämään se että tuo juoksi karkuun kuin paraskin pelkuri. Kohta hän kysyisi kakkostaan tekemään tuosta selvää, joka kyllä saisi tuohon taistelu intoa.

Päästyään tarpeeksi lähelle Kalma sykäshti suoraan Dariusta kohden koittaen vetää tuota kynsillään jälleen kasvoihin ja vielä perään napata tuon rinnuksista kiinni sekä pudottaa tuon alas oksalta. Hän kyllä itsekkin varmaan menisi mukana, mutta ei se mitään. Ei hän kuolisi siintä ihan helposti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2009, 15:59

Darius

Haltia naurahti huvittuneena nostaen katseensa Kalmaan joka hyppäs isamalle oksalle.
"Haastoinko? Minä kun luulin että kävin vain hyökkääjän kimppuun.. jos olisin haastanut sinut kaksintaisteluun, siitä olisi saanut kyllä kuulla. Sitäpaitsi tarkoituksena on vain voittaa aikaa..." Darius sanoi hymyillen..
Mitä Kalma luuli? Ettei pakoon pinkoneet haltiat hälyyttäisi apuja, vaikka Darius ei niitä varta vasten pyytänyt? Totta kai nuo lähettäisivät apujoukkoja, vaikka Darius olisi kieltänyt heitä.. Ensimmäinen sääntö oli ettei saanut sooloilla, muutenhan hommasta ei tulisi mitään. Darius tiesi että hänen peräänsä lähetettäisiin jopa kokonainen osasto, jos oli tarpeen.. kannatti olla sen verran korkea-arvoinen.

Kalman seuraava hyökkäys tuli taas suoraan edestä. Darius heilautti kehästään ylhäältä alaspäin Kalman edessä, tarkoituksena repiä tuo kahtia, jonka jälkeen Haltia ponnisti korkealle ilmaan ja iski kaikilla voimillaan keihäänsä oksaan, jossa he olivat seisoneet. Oksa katkesi hienosti yhdellä leikkauskella ja lähti rymisten tippumaan alas, repien samalla kaikki oksat altaan mukaan. Siinä rytäkässä Darius lähti syöksymään puun rungon vieressä vapaalla pudotuksella alaspäin. Päästyään tarpeeksi alas, haltia ponkaisi puun runkoa vasten ja lennätti itsensä kauemmaksi oksa kasasta, mikä alas rojahti. Darius laskeutui melko kepeästi muutamien metrien päähän, mutta jouti taas ottamaan tukea lähimmästä puusta...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Elo 2009, 18:01

Kalmankoira

Silmät laajentuivat tuon heilauttaessa keihästään ylös päin katkaistakseen hänet kahtia. Oitis Kalma hyppäsi taaemmas tuntien vain kun keihään terä lähti leikkaamaan hänen rintaansa muutaman millin auki veren tullessa haavasta ulos punaisena nesteenä. Onneksi ei kuitenkaan ehtinyt käydä pahemmin ja Kalma oli turvassa... sen muutaman sekunnin kun tuo keksi katkaista oksan heidän altaan ja totta kai Kalma sen mukana kun ei ehtinyt ottaa mistään kiinni.
Se putoaminen olikin yhtä seka melskaa milloin lyötiin selkä johonkin oksaan tai muuten vain ruumis hakkaantui oksiin, kunnes lopulta tuli maa vastaan ja Kalma jäi jonnekkin sen kaiken massan alle. Nyt hän tosiaan kiitti sitä että oli hopean arka, eikä vahingoittunut näin pienestä. Silti se oli kyllä sattunut ihan kivasti. Irvistäen Kalma käänsi itsensä kyljelleen ja heitti sen oksa kasan pois päältään sähisten siinä itsekseen niskaansa hieroen. Kas kun sekään ei murtunut siinä rytäkässä. Aavekoira nousi jaloillensa ja putsasi itseään roskista katseen käydessä myös rinnan yli menevässä haavassa, joka oli pitkä muttei haitaksi asti. Ei vuotanut mitenkään pahasti.
Katse lipui haltiaan joka taas oli ottamassa tukea puusta... Ei tuo enää kauaa jaksaisi tätä leikkiä, etenkin kun Kalma päätti nostaa hieman panoksiaan taas aavistuksen verran. Hitaasti tuo lähti kävelemään kohti Dariusta ja pysähtyi jonkin matkan päähän.
"Hyvä, hyvä oikein kiva temppu. Sääli ettei minua tuolla saada pois pelistä ja mitä viivyttelyysi tulee... Minä en enää jaksa leikkiä tätä. Eiköhän ole aika ottaa ihan täysillä? Mitäs sanot?" Kalma kysyi kuin olisi epäillyt Dariuksen ottaneen edes täysillä häntä vastaan. No totta kai kun hän oli sattumoisin tottunut vähän voimakkaampiin vastuksiin, kuten Blackiin jonka kanssa onkin tultu otettua yhteen useammin kuin kerran... kakkosen muodossa vain.

"Kuulitko? Saat tulla leikkimään kanssani." Kalma pyyteli kakkostaan joka oli lievästi sanottuna innoissaan, ei sekään ole Dariusta unohtanut ja sitä kohtelua.
Noiden sanojen jälkeen Kalma iho lähti mustumaan, korvat suippenivat jonkin verran, kynnet kasvoivat hieman pituutta ja sininen silmä muuttui punertavaksi. Se oli siinä se muutos... Jos Kalma muuttuisi kokonaan vaarana olisi tajunnan menettäminen jopa tunneiksi ja se ei olisi hyvä juttu hänelle yhtään. Haltiathan tappaisivat hänet siihen paikkaan ja se olisi Kalmankoiran loppu.
"Nyt me teemme sinusta silppua... ei vaan jotain paljon kivempaa." Kalma naurahti kaikuvaisella äänellään, kuin kaksi olisi puhunut yhtä aikaa. Aavekoira syöksähti liikkeelle niin että katosi kokonaan näkyvistä. Tuo ilmestyi Dariuksen taakse, mutta ei jäänyt sinne tekemään mitään vaan koitti syöksähtään tuon kyljen ohi ja viiltää kynsillään mennessään. Kalma pysähtyi ja kääntyi ympäri syöksyen jälleen edestä Dariusta kohden tarkoituksenaan raadella kynsillään tuon rystyset auki jommasta kummasta kädestä. Kalma perääntyi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2009, 20:27

Darius

Darius katsoi kuinka Kalma kampesi itsensä ylös puiden seasta.. harmi ettei puu ollut hopeasta, muuten tuo olisi varmaan jo kuollutkin. Heh, hopeinen puu.. Kaunis symboli puhtaudelle ja vapaudelle.
Kalman puheet menivät kuin kuuroille korville. Darius ei enää yksinkertaisesti jaksanut kuunnella tuon puhetta, vaan haltia keskittyi täysin tuon seuraavaan hyökkäykseen ja miettimään sitä, miten tästä oikein hengissä selviäisi.
Kalman tehdessä muodonmuutoksen Darius vain kohotti kulmiaan.. oli hän jo kerran nähnyt tuon tekevän muutoksensa, joten tuo ei voinut yllättää häntä enää. Sitten tulikin seuraava hyökkäys, jälleen kerran suoraa edestä. Tällä kertaa Kalma kuitenkin katosi kesken hyökkäyksen ja ilmestiy Dariuksen taakse. Sitä hyökkäystä Darius ei ollut olettanut, joten tuo pääsi yllättämään hänet täysin. Darius tunsi nykäisyn kyljessään ja huudahti pienesti, loikkien sitten TAAS kauemmaksi Kalman seuraavia hyökkäyksiä pakoon.

Päästyään muutaman metrin päähän haltia pysähtyi ja naurahti peienesti, vilkaisten kylkeensä. Ei naarmun naarmuakaan.
"heh.. mithril.. kestävämpää kuin lohikäärmeen suomut" Darius sanoi heikosti naurahtaen ja otti jälleen tukea puusta.
"Ja mitä sinä puuhaat...? Otat kovemmat paukut käyttöön kun minä olen jo kaatumis pisteessä.. pitäisi kai olla imarreltu että pidät minua noinkin vaikeana kaadettavaksi.." Darius sanoi pienesti virnistäen, samalla kun oli rojahtaa polvilleen.
"ja enhän minä pakoon juokse... vain välttelen sinua. Jos juoksisin pakoon, pinkoisin pää kolmantena jalkana kauas, kauas sinusta" Darius huomautt hymähtäen..
Tottahan se oli.. tämä oli vain hyökkäysten väistelyä ja välttelyä, ei pakoon pinkomista.. siinäkin oli hiuksen hieno ero. Mutta vaikka Darius selvästi oli jo häviöllä, hän silti jäi paikalle eikä lähtenyt pakoon, tai kutsunut apuvoimia.. ainakaan omasta tahdostaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Elo 2009, 21:22

Kalmankoira

Kalma kohautti kulmiaan kun tuo oli kyljestään täysin vahingoittumaton, vaikka hän oli saanutkin suoran osuman tuohon. Sitten tuo pöpisi jotakin mithrilistä, joka oli kestävemmät kuin lohikäärmeen suomut... Okei, hän ei tiennyt tuollaisesta yhtään mitään, muttei käynnyt kysymäänkään yhtään mitään tuolta siintä.
"Joko sinä muka väsähit? Ja me kun ei edes ole lämmetty pahemmin... odotimme sinulta huomattavasti enemmän." Kalma sanoi päätään pudistaen samalla kun kakkonen palasi takaisin hänen mieleensä perukoille. Jos vastus tosiaan oli näin surkea ei sekään nähnyt syytä tulla riehumaan, vaikka tappamisesta pitikin. Kakkonen on muutenkin viimeaikoina tuntunut olevan kumman hiljainen ja vaisu.. Se ei ole puhunut hänelle tai edes heitellyt uhkauksiaan jonkun `maukkaan´ ihmisen läheisyydessä. Kai sekin vielä lepäilee viime kertaisesta rökityksestä?
"Yritit pelata vain aikaa, niinhän? No valitettavasti ei onnistu, sinä lähdet poika kulta mukaani ystäviesi kanssa." Kalma sanoi ja huikkasi maassa olevia ruumiita, joilta hän kohta veisi päät. Onneksi tuo ei tuhonnut sen yhden päätä katkaistuaan sen halki. Kalma käveli lähemmäs Dariusta noukkien yhden mukavan kokoisen kepukan mukaansa, jotta saisi tuon tajuttomaksi matkan ajaksi. Ei tuo kuitenkaan kiltisti tulisi.
Kalma kiersi Dariusta ympäri kepukka käsissään ja alkoi hakkaammaan tuota sen kanssa koittaen osua minne milloinkin, eikä pahemmin yrittänyt säästää voimassa. Tämä oli vain pienen pieni kosto siintä mitä hän sai kokea silloin. Vain viaton kosto... Kun tuota oli sitten möyhennetty tarpeeksi Kalma oli nostamassa vetääkseen tuon tajun kankaalle, mutta keksi sitten jotakin kivaa. Tuo jätti kenraalin rauhaa ja käveli noiden ruumiiden luokse ja ihan Dariuksen kiusaksi alkoi tuon nenän edessä repimään noiden päitä harteilta irti silkalla lihas voimalla. Niskaluut rutisivat ja arortasta tuli vielä hieman verta kun Kalma repi päitä irti ja keräsi ne yhteen kasaan. Mites hän ne kantaisi? Aavekoira mietti hetken aikaa ja riisui sitten yhden haltia ruumiin vaatteet tehden siintä itselleen säkin johon laittoi jokaisen pään, jopa sen vauvan. Pakkohan siintäkin on jotakin saada...

Katse laahusti Dariukseen ja Kalma käveli takaisin tuon luokse ja nosti kepin pamauttaakseen tuolta tajun vihdoin ja viimein pimeäksi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Elo 2009, 00:21

Darius

Darius naurahti pienesti... Tuohan toisteli itseään. Joko sinä muka väsähit? Itsensä toistaminen ei todellakaan ollut terveen merkki, mutta eipä tuo otus näyttänyt muutenkaan olevan terve.
"mitä muuta mahdoitkaan odottaa jäljittämässä olevalta haltialta... pyh, ihan kuin teikäliäisiä kävelisi joka päivä metsässä vastaan." Darius huomautti tuoden esiin sen pikku seikan ettei hän TODELLAKAAN ollut valmistautunut taistelemaan jotain mielipuoli friikkiä vastaan.
Sen jälkeen Darius ei enää sanonut mitään Kalman puheisiin vaan tuijotti tuota hiljaa itsekseen. Kalma tuli lähemmäksi ja nappasi kepin maasta.. vihdoinkin tuolla oli jokin ase. Tosin nyt tuo olisi voinut ihan hyvin käyttää jalkajoustaan kun Darius seisoi hänen edessään ilman mitään esteitä.
No, Kalma aloitti hyökkäyksensä jonka aikana Darius torjui kaikki iskut mitä kykeni, mutta ei voinut kuitenkaan olla saamatta iskuja sinne tänne.. jumalauta tuo otus löi lujaa! Darius tunsi kuinka hänen kehonsa alkoi antaa periksi ja voimat ehtyä, Lopulta kun Kalma vihdoin alkoi lopetella pikku hyökkäystään, haltia kenraali rojahti kontilleen maahan ottaen käsillään vastaan, ettei sentään turvalleen tuuskahtanut.

Päiden repiminen meni Dariukselta täysin ohi.. hän oli niin pökkyrässä ja veren hukan partaalla ettei enää tajunnut mistään mitään. Kalman repiessä päitä irti Darius yritti vielä päästä tolpilleen, kunnes mätkähti maahan kyljellensä. Kroppa antoi jo periksi, vaikka henkisesti kenraali olisi ollut valmis jatkamaan kunnes kuolisi.
Darius näki kuinka Kalma lähestyi uudestaan, mutta tuo ei kuitenkaan kerennyt iskemään Dariusta tajuttomaksi, kun tuo teki sen jo omasta takaa.. kuitenkin ennen tajuntansa menettämistä darius kerkesi sanomaan sanat "Amin feuya ten' lle"...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Elo 2009, 12:48

suskari
 

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 12 vierailijaa

cron