Vanha Rotta otti kunnolla etäisyyttä ja suojautui puoliksi puun taakse. Mikään raha ei ollut tämän kaiken arvoista, eikä varsinkaan hengen arvoista. Henki tässä nimittäin menisi, kun vastassa oli hullu johon ei edes miekka purrut, ja joka mitä selvimmin halusi tappaa. Ensimmäinen, jo kertaalleen moukaroitu mies vaikutti tosin kiitettävän paljon haluttomammalta jatkamaan enää, mutta tämä uusi lupaili murhaa. Jollakin senkin täytyi kaatua, ei se voinut tuolla tavalla vain nauraa kaikelle. Ihminen se ei ollut, vaan jokin muu. Vampyyrikö? Demoni? Vihainen haamu? Jotakin sellaista ehkä. Tarkka määritelmä ei Vanhaa juuri kiinnostanut, vaan se millä sen saisi nujerrettua.
Hopea kuului usein, ainakin tavallisen kansan taruissa, olevan hyvä keino melkein mitä tahansa yliluonnollista vastaan. Jotkut sanoivat että se poltti kaikkia tällaisia olentoja, jotkut taas että se vain kuvotti. Yleensä Vanha Rotta ei korvaansa lotkauttanut tällaisille saduille, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että sitäkin olisi hyvä kokeilla. Hopeaa Vanhalla tosin oli vain yhdessä muodossa, ja siitä eroaminen koski sydänjuuria myöten. Mutta siitä huolimattakin rotta alkoi koluta läpi kukkaroaan, jota ei koskaan jättänyt reppuunsa varkaiden vietäväksi.