Kirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 28 Syys 2009, 18:48
Kherdin
Lopultakin, Kherdin oli onnistunut aiheuttamaan vastustajalleen jotain vahinkoakin. Hänellä ei kuitenkaan ollut juuri nyt aikaa minkäänlaiseen ilonpitoon tuon johdosta, taistelun aikana ei käytännössä koskaan ollut. Taistelun aikana olikin parasta keskittyä nimenomaan taisteluun, sen nykytilanteeseen ja siihen, miten taistelu luultavasti sujuisi muutaman hetken päästä. Miten sen saisi sujumaan paremmin.
Tavallisesti vastustajan loukkaantuminen, pienikin naarmu, saisi Kherdinin arvioimaan tilanteen pikaisesti uudelleen, mutta nyt sillä ei olisi paljoakaan väliä. Haltian itsensä loukkaantuminen oli sen verran suurempi, ettei oikeastaan olisi väliä, hidastaisivatko vihollisen haavat tuota ajan myötä. Kherdinin kylki ei kestäisi taistelua niin pitkää aikaa. Ja eivätköhän drown tekemät viillot olleen sen verran pinnallisia, ettei vastustaja niistä olisi muuta kuin harmistunut.
Kaikesta huolimatta haltia ei kuitenkaan voinut olla tuntematta jonkinnäköistä tyytyväisyyden ja ylpeyden sekoitusta kuullessaan "pirulainen"-nimityksen itsestään. Kylki ruhjeilla, keskellä kirkasta päivää, ja silti hän kykeni saamaan vastustajaan edes muutaman viillon. Kherdin olisi varmasti kyennyt parempaankin, jollei taistelu olisi alkanut tuon loukkaantumisella. Haltia olisi voinut yrittää aiheuttaa toiselle muutakin kuin mielipahaa ilman tuota aloitusta. Tuota aloitusta, ja tätä kirottua auringonpaistetta...
Asia oli kuitenkin niin kuin oli, eikä Kherdin voinut sanoa, että oli ollut täysin kykenemätön estämään asioiden kehittymistä tähän pisteeseen. Hän oli tehnyt virheitä ja myönsi sen itsekin - ensimmäinen askel niistä oppimiseen. Liiallinen ylpeys, se ettei suostunut myöntämään että oli tehnyt jotakin typerää, se oli aivan liian monen soturin kompastuskivi. Kivi, jonka yli Kherdin oli hypännyt ketteränoloisesti jo nuorena. Nokka pystyssä käyskentely ei ollut koskaan kuulunut Kherdinin perusluonteeseen.
Tilanteista selviytyminen, ja hengissä pysyminen siinä samalla, sen sijaan kuului Kherdinin ajatusmaailmaan kriittisesti. Niin myöskin tästä tilanteesta selviäminen. Ja olihan herra tehnyt jo alustavan suunnitelmansa siitä, miten kummassa pääsisi kaikista vammoistaan ja auringosta huolimatta pois tilanteesta. Siinäkin oli riskinsä, mutta eiköhän täysin riskitön taistelu ollut käytännön mahdottomuus jokatapauksessa.
Ihmisen saadessa lopulta hyökkäysvuoron itselleen Kherdin väisti vikkelästi taaksepäin, keskittyen samalla manaamaan yhtä synnynnäisistä voimistaan, jotka kaikki drowit omistivat. Kyvyn aktivoimiseen tarvittiin vain muutaman hetken keskittyminen, eikä sitä kumottaisi yhtä nopeasti jonkun toisen taholta. Lyhyesti sanottuna, drowien synnynnäinen magia oli varsin kätevä juttu, ainakin tässä tapauksessa.
Haltian peruutettua muutaman askeleen kaksikon ympärillä koko maasto pimeni. Moinen oli kummallista jo siksikin, että nyt oli päivä, mutta vielä kummallisempaa oli, ettei tuo ollut tavallista pimeyttä. Tavallisen pimeyden läpi näkivät niin jotkut pimeydessä paljon liikkuvat olennot, kuten drowit lämpönäöllään, kuin jotkut joilla sattui olemaan tarkka pimeännäkö. Mutta drowin manaamassa lumotussa pimeydessä et kykenisi näkemään yhtään mitään, olisi näkösi miten hyvä tahansa ja käyttäisi se hyväkseen mitä tahansa, valoa tai lämpöä. Miinuksena oli tietenkin se, että Kherdinkään ei nähnyt yhtään mitään, mutta moinen oli sivuseikka sen rinnalla, että haltia todennäköisesti pääsisi pakenemaan tilanteesta takavasemmalle, jollei minkään muun niin yllätyksen turvin.
Kherdin jatkoi peruuttamistaan pimeyden ilmestymisen jälkeen, toivottaen sen oikeastaan tervetulleeksi lepotaouksi hänen silmilleen, joita aurinko päivisin satutti säälimättömästi. Tuo onnistui törmätä siihen samaiseen puuhun, jonka kanssa oli tehnyt aiemminkin tuttavuutta. Moinen ei kuitenkaan aiheuttanut pientä tömähdystä lukuun ottamatta mitään ääneä, ja Kherdin pyörähti nopeasti puun toiselle puolelle, jatkaen matkaansa eteenpäin ja toivoen, että tavoittaisi pimeyden rajan ennen seuraavaa puuta. Nämä pimeyden kehät eivät olleet kovinkaan laajoja, eivätkä myöskään kestäneet kauaakaan - mutta vastustajahan ei sitä tiennyt..
//No jaa, mitäs sanomista minulla olisi, kun itsellä kesti näin kauan. Pahoittelen, on ollut kiireitä ja jokin flunssanpoikanen aiheuttaa väsymystä, tämä on väliaikaista... ^^//