Auringon alla

[ZeZininenWalomiekka]

Päivä oli aurinkoinen, mikä sopi useimmille eliölajeille hyvin. Linnut lauloivat, kukat kukkivat. Suurin osa olisi viihtynyt moisena kauniina päivänä ulkona, kuunnellen ja katsellen. Kherdin kuitenkin kuului siihen joukkoon, joka olisi ollut iloinen pilvisellä säällä. Auringonpimennyksestä hän olisi riemastunut. Drowhaltian lähes äänettömät askeleet liikkuivat metsässä. Tuo ei ollut vielä uskaltautunut kävelemään lähemmäs metsän sydäntä, sillä Kherdinin kokemuksen mukaan syvimmällä metsässä asuvat metsän todelliset asuttajat, eikä Kherdiniä oikein huvittanut törmätä yhteenkään olentoon, ainakaan taistelunhaluiseen. Varsinkin kun tuo kirottu auringonpaiste terrorrisoi Kherdinin näköaistia varsin tehokkaasti. Drowsoturi kohottu toisen musta-ihoisen kätensä ja nykäisi lumotun viittansa huppua vielä vähän syvemmälle. Kangas ei ollut tarpeeksi paksua pitämään auringonvaloa poissa Kherdinin silmistä, varsinkin kun se ympäristön vuoksi oli muuttunut heleän limenvihreäksi. Mutta olihan pieni varjostus parempi kuin ei mitään.. Se, ettei Kherdin voisi nyt pahemmin ympäristöään tarkkailla, oli asia erikseen. Olihan haltian kuulo varsin mainio, ja tällä hetkellä tärkeintä oli olla turmelematta näköaistia tämän enempää.

[suskari]

Jaegar

Kaunis päivä linnut lauloivat puissaan ja yhtä muuta kivaa saisshea, josta tämäkään puoliverinen ei pahemmin välittänyt. Etenkin kun nyt sattui olemaan puoliksi vampyyri ja ihohan siinä kärventyi nornaalia herkemmin. Yksi syy miksi kenraali oli vetänyt pitkän mustan kaavun yllensä suojatakseen ihonsa pahimmalta palasimelta. Eihän hän kärventyisi sekunneissa aurinkoon, mutta ensinmäisen asteen palovammat eivät ole oikein houkuttavia. Silmät taas kestivät aurinkoa kuten aina ennenkin, kiitos siintä Luojalle jos siihenkään uskomista.
Eikä kenraali ollut liikkeellä suinkaan ihan ypösen yksin, hänellä oli heppa, sellainen rusehtavan sävyinen valkoisine sukkineen etujaloissaan ja tumman ruskeine harjoinensa. Seurahan sekin oli ja hyödyllinen sellainen. Ei tarvinnut kävellä itse minnekkään kun armas matka kumppani kantoi hänet miltein joka paikkaan, nytkin.
Jaegar oli nimittän menossa tai oikeastaan tulossan Nahor kylästä käytyään viemässä kuninkaalta viestin kylään, joka oli erittän herkkää tietoa ja sen viemiseen oli tarvittu luotettava henkilö. Ja kukapa se olisikaan ollut kuin hän, vapaana kun sattui olemaan. Nyt kenraali oli palaamassa takaisin pää kylään hevosensa selässä.

Kuitenkin puoliverinen sai hieman punertaviin silmiinsä, jonkun hahmon edessään. Jaegar tapitti tuota olentoa apaattisesti mutta omalla tavallaan murhaavasti, kunnes kasvoille levisi se tuttu julma puoli hymy. Haltia, miten herttaista ja vielä yksin. Hän taitaakin saada sittenkin älykkäämpää matka seuraa ja totta kai hän tunnisti haltan vaikka kuinka olisi pettänyt itsensä. Sitä ruipelo ruumista oli vaikea olla tunnistamatta. Hymy pyyhkiytyi miehen kasvoilta ja ohjasti hevosensa haltian takavasemmalle hiljaa. Miekka vedettiin tupesta metallisen helinän kera nopeasti ja asetettiin haltan kurkulle.
"Guten tag, elfe.*"

* "Hyvää päivää, haltia"

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Kherdinin tarkat korvat tavoittivat pienen äänen takaansa, ja mustan haltian pää liikahti automaattisesti kohti ääntä. Liikahdus oli näkemistarkoituksessa yhtä tyhjän kanssa, olihan Kherdin suojannut silmänsä auringonvalolta ja samalla muun maailman näkökentältään. Osaksi tähtä johtuen Kherdin ei huomannut tulijaa tai tuon vaarallisuutta läheskään tarpeeksi nopeasti. Kaikesta saattoi syyttää tuota kolmesti kirottua päivänvaloa, vaikkakin Kherdin manasi myös omaa tarkkaamattomuuttaan. Tähän saakka hengissä selviäminen oli kai saanut tuon luottamaan liikaa onneensa, tai sitten väriä vaihtavaan viittaansa. Ensimmäisinä päivinään maan päällä drow ei tosiaankaan olisi lähtenyt vaeltelemaan ympäriinsä puolituntemattomassa metsässä kirkkaan auringonpaisteen aikaan. Eikä yksikään pilvenhaituva suostunut vieläkään piilottamaan aurinkoa taakseen..

Kherdin ehti nähdä varjon vaaleanvihertäväksi väriä vaihtaneen huppunsa läpi, ja lähes samaan aikaan haltiakorvat tavoittivat äänen, joka syntyi miekkaa paljastaessa. Ääni kertoi sadan prosentin varmuudella, että Kherdin oli pulassa, eikä edes ensimmäistä kertaa. Tästä johtuen haltian kädet liikahtivat sapelien kahvoille ennen kuin hän itse edes tiedosti liikettä. Nopean liikkeen ansiosta Kherdinin onnistui saada toinen sapelinsa ulos huotrastaan ennen kuin metallin kylmyys siirtyi Kherdinin kurkun seutuville. Hyökkääjän käyttämä kieli oli tuntematonta Kherdinille, mutta drow luki äänensävyjäkin varsin mainiosti.
"Tervehdys", kuului Kherdinin vastaus hämmästyttävän tyynesti tilanteeseen verrattuna. Haltialla oli tapana pitää päänsä kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa, tai ainakin antaa vastustajan olettaa, ettei Kherdiniä saisi yllättymään tai järkyttymään sitten mitenkään. Nytkin drowsoturi antoi tilanteen kehittyä omalla painollaan - niin kauan kun vastustajalla oli miekka Kherdinin kurkulla, joutuisi haltia harkitsemaan liikkeensä tarkasti etukäteen.

[suskari]

Jaegar

Kapea hymy ja vielä ylimielinen sellainen levisi kenraalin kasvoille tuon tervehtiessä häntä takaisin niinkutsutulla yleiskielellä. Kappas tuo osasi sentään päätellä hänen äänensävystä mitä hän oli sanonut, tai tuo oli vain todella hyvä yhteen sattuma- mikä aika varmasti olikin. Ja tosiaan oli tuon onni että tuo oli saanut sapeli lelunsa hänen miekkansa esteeksi painamasta tuon suloista kurkkua jossa tuon suloinen punainen neste sisälsi. Sääli myöntää, mutta hän tarvitsi nykyään näin vampyyrinä aina välillä verta elääkseen ja ettei hyökännyt kenenkään kurkkuun suin päin, etenkään kenenkään lähiesen, joita hänellä oli säälittävän vähän- tuskin ollenkaan. Mutta tämä haltia taas saattaisi hyvinkin joutua hänen ruokalistallensa.. Kenraali kurtisti kulmiaan.. Musta haltia? Eipä hän moista ole ennen nähnytkään, vaikka onkin elännyt jo kaksi tai kolme ihmis-sukupolvea.
"Oletko sattumoisin pudonnut nokeen tuossa vast ikään kun noin musta olet, elfe?" Jaegar kysyi halveksivalla äänensävyllä tuolta neekeri haltialta. Ja hän vain sai entisestään lisää syitä vihata tuota haltian ronttia, minkä ei edes kuuluisi elää tällä saarella. Tämä oli nykyään ihmisten hallinnassa ja vanha rotu saisi väistyä tai hyväksyä sen tosiasian ja häipyä. Tätä ajatusta puoliverinen ei kuitenkaan ääneen sanonut, kunhan liikutti hitaasti miekkansa kimmeltävää terää tuon kaulalla. Yksikin kunnon osuma ja tuo olisi vainaa, har har.

Miekka liikahti salaman nopeasti kun Jaegar koitti kaulan sijaa isekä tuota outoa haötiaa miekallaan kylkeen, ehkä tästä olisi elävänä enemmänkin hyötyä. Niin ehkä ja jos olisi pääsisi torille ihmisten iloksi naruun keikkumaan tai lyhentyisi pään mitalla.

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Haltian ilme ei värähtänytkään toisen ajattelun aikana, eihän Kherdin edes kyennyt näkemään, miten tuon vastustajan ilmeet vaihtelivat. Oikeastaan näkökentän pienuus oli tällä hetkellä suuri ongelma, sillä Kherdin ei uskaltanut hellittää otetta kummastakaan sapelistaan huppuaan siirtääkseen, eikä sapelilla selkään tai korvaan tökkääminen hupun liikuttelun yhteydessä ollut kovinkaan suotavaa. Ongelmaan ei kuitenkaan näyttänyt olevan ratkaisua ilman, että Kherdin muuttaisi tilannetta muutenkin, joten haltia keskittyi kehittämään ratkaisua kurjaan tilanteeseensa näin yleisesti. Suunnitelmia vain oli hivenen hatara tehdä niin kauan kun herra ei voinut vastustajaansa nähdä, ja näin Kherdin pääsi ajatuksissaan jonkinlaiseen noidankehään: suunnitelmia tehdäkseen pitäisi nähdä, mutta näkökenttää laajentaakseen pitäisi tehdä suunnitelma.

Onneksi vastustaja ratkaisi ongelman Kherdinin puolesta, tavalla joka oli Kherdinille tuttu. Miekka katosi drowhaltian kaulalta, ja hänen reaktionsa tuli salamannopeasti. Taaksepäin ja vauhdilla, sapelit torjumaan mahdollista ja todennäköistä iskua. Yhtä asiaa Kherdin ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon, sillä tuo oli olettanut muukalaisen sivaltavan saman tien tappoiskun, tai ainakin yrittävän sitä. Iskun suuntautuminen kylkeen piti huolen siitä, ettei Kherdin olisi välttämättä kuollut iskun osuessa täysinkään, mutta teki myöskin turhaksi jollei drown väistö- niin torjuntayrityksen ainakin. Mustan haltian rengaspanssaripaita auttoi hivenen iskun vastaanottamisessa, mutta drowtekoa olevat tavarat tapasivat haurastua auringon alla ainakin hieman, eikä Kherdinin suojavarustus ollut lähellekään tarpeeksi kestävä torjumaan iskua täysin. Muutamat silmukat repeytyivät miekan sivulluksesta, ja iskun jäljiltä haltian paidalla oli nähtävissä punainen häivähdys. Kherdinillä ei ollut aikaa miettiä moisia. Tuo oli taaksepäin heittäytyessään siirtänyt päätänsä sen verran, että ilmavirta siirtäisi huppua edes hivenen. Onnistuneen liikkeen ansiosta Kherdinin karmiininpunaiset silmät loistivat pikku hiljaa alaspäin liukuvan hupun alta. Auringonvalo hyökkäsi saman tien noihin silmiin, ja haltia joutui siristämään silmiään hivenen arvioidakseen pikaisesti vastustajansa.
"Synnyin näin", Kherdin totesi vastaukseksi toisen kysymykseen, samaan aikaan kun päätti pikaisen tilanneanalyysinsa. Vastustaja vaikutti kokeneelta taistelulta, ja tuo oli liikkeellä ratsain - harmillista, tosiaan. Kherdin madalsi painopistettään hivenen ja samaan liikkeeseen haltia liitti vielä sulavasti sapeleiden siirtämisen valmiusasentoon. Kylki tuntui laittavan vastaan taistelun jatkamista ajatellen, mutta sille ei voinut mitään juuri nyt.

[suskari]

Jaegar

Hah, osuma! Ei ehkä niin täydellinen kuin kenraali oli ihan ajatellut, mutta osuma mikä osuma tämäkin ja hidastaisi tuota varmasti edes hieman... etenkin jos tästä taistelusta tulisi pitkä. Totta kai hän aikoisi tuon maahan hakata, haltioista harvoin oli mihinkään- etenkään kaksintaisteluihin. Miekka valui kyljen viereen lepäämään ja roikkumaan terä kohden maata hieman viistoon. Hopeinen terä oli nyt värjääntynyt kiiltelevän punertavaksi.. Jaegarin olisi tehnyt mieli nuolla se puhtaaksi omaan verenhimoonsa, mutta jätti tekemättä jääden tapittamaan tuota vain hiljaa kylmästi.
Neekeri haltia pomppi iskun jälkeen kauemmaksi kädet aseillaan ja hupun laskeutuessan kenraali kohautti hieman toista kulmaansa laiskasti, mutta kysyvästi. Punaiset silmät mitkä hohtivat punaisena? Olipas tässä mielenkiintoinen haltian rontti, jopa hänestä. No syy taisi olla ihan se ettei hän tiennyt tai koskaan ole nähnyt mustaa, tai kauniimmin sanottuna neekeri haltiaa. Ja se sai Jaegarin halun nylkeä tuon friikki haltia omista nahoistaan ja jättää lihat metsään.. Ja oli turha kuvitella, etteikö hän kykenisi siihen. Häntä väkivaltaisempaa sai etsiä suurennuslasin kanssa ihmiskylästä, heti velhon jälkeen. Mutta niin hän ei aikoisi tuolle tehdä vaan vanhan suunitelman mukaan iskisi hampaansa heti tuon kaulaan kun tilaisuus tulisi. Ei hyvää ateriaa sovi jättää.

"Du spinnst...*" Kenraali mutisi pyöräyttäen silmiään päässän kerran ympäri hypäten sitten hevosensa selästä, suorituen koko pituuteensa huomaten olevansa tuota useita senttejä pitempi. Että hän rakasti olla pitkä ja komea. Miehen kylmät kasvot taas eivät paljoa kertoneet mitä mies silloin ajatteli, ne olivat ihan jäässä ja vakavat kuin kiviellä- jos niillä sellaisia olisi ollut.
Jaegar otti pitkiä ja nopeita askeleita kohden haltiaa miekan ollessa sivulla ja tarpeeksi lähelle päästyään koitti leikata tylysti haltian kurkun auki. Ja vielä varmuuden vuoksi törkätä miekka tuon vatsasta läpi, Jaegras siirtyi kauemmaksi.

*"Niin varmaan..."

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Ilmeisimmin mustalle haltialle ei suotu hengähdystaukoa, oli tuon kyljessä ruhje tai ei. Kuitenkaan tämä ei osoittanut muuta kuin sen, että myös vihollinen tunsi sodankäynnin strategiaa, eikä ainakaan säälisi vastustajaa. Siinä läksy, jonka jokaisen soturin oli opittava, ennen kuin nuo voisivat olla todellisia sotureita. Jos tahdot miettiä kätesi teon oikeutta, mieti sitä silloin, kun vastustajasi ei ole edessäsi. Taistellessa ei ole sijaa epäilykselle, jota vastustaja ei kantanut. Kherdin oli oppinut turtuneiden tunteiden läksyn jo niin nuorena, ettei voinut sanoa, oliko drow syntynyt tietoisena maailman synkimmistä laeista. Kun otti huomioon sen, ettei drowhaltioiden yhteiskunnassa voinut menestyä tietämättä moraalittoman pelin sääntöjä, ei olisi ollut ihme, jos jokainen nuori drow olisi tiennyt syntymästään asti miten pelata säännöillä, joista jokainen voitiin mitätöidä olemattomaksi. Sellaista voitaisiin verrata veikkapa koirien saalistusviettiin tai saaliseläinten vaistomaiseen pakenemiseen vaaran uhatessa.

Kahden miekkailijan taistoon ei kuitenkaan saataisi lisätyksi mitään kovinkaan moraalitonta, varsinkaan kun nuo eivät tunteneet toisiaan etukäteen, joten Kherdin keskitti huomionsa lähinnä nykyhetkeen. Toinen oli pidempi kuin Kherdin, mahdollisesti ja luultavasti myös vahvempi. Aiemman perusteella haltia osasi myös sanoa, että tuon tämänkertainen vastustaja osasi taistella. Kherdinin sapelitkaan eivät olleet tehty raskaan miekan kovien iskujen torjumiseen, eikä drow halunnut missään nimessä muuttaa sapeleitaan mahdottomien torjuntojen vuoksi entisiksi sapeleiksi. Puhumattakaan Kherdinin kyljestä. Kuitenkaan haltian tilanne ei ollut täysin toivoton. Hänellä oli puolellaan ainakin koulutuksensa (jos tuo ei tiennyt edes drowhaltioita, miten sitten drowhaltioiden miekkailutekniikoita?), sekä tietenkin haltiain ketteryys. Jälkimmäinen tulikin tarpeeseen ihmisen syöksyessä kohti Kherdiniä, ja haltian väistäessä alaspäin, pienempää kokoaan hyväksi käyttäen. Sivallusta seuraava pisto olikin sitten ongelmallisempi tapaus, ja Kherdin joutui liikkumaan sivulle hivenen huono-tasapainoisessa asennossa, samalla kun löi lyhestyvää miekanterää ensin toisella sapelillaan ja sitten toisellaan, saadakseen aseen pois kurssistaan. Kherdinin kylki oli kovasti sitä mieltä, etteivät moiset, hankalahkotkin liikkeet sopineet laisinkaan, mutta drow ei ehtinyt välittää tästä. Vastustaja lopetti ensimmäisen hyökkäysvuoronsa tähän, ehkäpä tarkistaakseen tilanteen ensimmäisen iskunvaihdon jälkeen. Miten tahansa, Kherdin ei antanut hänelle tilaisuutta hengähdystaukoon. Ihmismiehen vetäytyessä haltia otti saman tien sulavan askeleen lähemmäs, koetellen heti tuon puolustusta muutamalla keskivartaloon suunnatulla sapelinviillolla. Kylki tuntui vastustavan joka kerta kun se venyi hivenenkin, yleensä muulloinkin. Toinen isku samaan kylkeen voisi tehdä pahaa jälkeäkin, joten Kherdinin olisi vain pidettävä peli sellaisena, ettei vastustaja ehtisi huomata ensimmäisen iskun aiheuttamia vaurioita. Eikä ainakaan käyttää havaintojaan hyväkseen. Drow varmaankin kykenisi pitämään tilanteen hallussaan niin kauan kuin taistelu oli hänellä hallinnassa. Kuinka kauan hän saisi pidettyä edes hyökkäysvuoronsa, oli sitten asia erikseen.

[suskari]

Jaegar

Kyllä, tämä nekru haltia oli siinä ihan oikeassa, ettei hän tuntenut mitään sääliä tappaessaan. Etenkin jos kyseessä tulisi olemaan joku hemmetin seka sikiö, jonka ei pitäisi olla edes olemassa. Menkööt hänen puolestaan vain palamaan helvetin lieskoihin mokomatkin saatanan palvelijat. Hänkin ehkä kuului nykyään niihin hirviöihin ja hän vihasikin itseään tämän likaisen veren takia. Hän ei kuitenkaan kyennyt tappamaan itseään mitenkään, kun kantti ei riittänyt mitenkään. Joten hän vain toivoi salaa mielessään että kuolisi joskus nopeasti ja tuskattomasti päästäkseen eroon tästä kamalasta ruumiista lopullisesti. Hän ei tätä itselleen halunnut..

Kenraalin ensinmäinen isku meni ohi pikkuisen käyttäessä pientä kokoaan häntä vastaan, mutta tuolla taisi olla pieniä vaikeuksia väistää tulevaa pistoa. Klang, metallinen kalahdus kuului kun sapeli sekä miekka iskeytyivät yhteen ja toisen sapelin iskun tullessa miekka siirtyi pois kursisstaan. Jaegar sihahti tuhahtaen. Ehkei tämä herra ollutkaan ihan niin huono vastus kun hän oli aluksi luullut, mutta haava tuon kyljessä tulisi ainakin hidastamaan tuota. Ei tuo loputtomiin jaksaisi häntä vastaan.
Haltian kummajainen hyökkäsi sitten heti peräään ja Jaegar puristi hennosti miekkaansa kädessään valmistautuen kaikkeen mahdolliseen. Sapelit terävine terineen suuntautuivat kohden puoliverisen keksiruumista. Ensinmäisen iskun Jaegar väisti astumalla nopeasti taaksepäin ja toinen taas estettiin miekan kanssa, niin että terät kalahtivat taas yhteen. Kenraali ei antanut lepo taukoa haltialle tuon jälkeen, vaan syöksähti tuota kohden tarkoituksenaan heittää tuo itsensä yli maahan. Oli onnistunut tai ei miekka heilahti ilmassa välähtäen hopeisena osuessaan aurinkoon ja miekan kärki otti kohteekseen haltan vatsan tarkoituksenaan lävistää tuon saastan ja lopettaa tämä tähän.

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Musta haltia yritti päästä kiinni tavalliseen taistelurytmiinsä. Kherdin joutui harmikseen myöntämään, ettei luultavasti kykenisi taistelemaan tavalliseen, nopeuteen ja ketteryyteen nojaavaan tapaansa. Tämän esteenä oli muutama ongelma, jotka tulivat esille yhä uudelleen ja uudelleen. Se, että vastustaja oli onnistunut tekemään tyhjäksi Kherdinin hyökkäyksen, ei johtunut niinkään Kherdinin ongelmista kuin vastustajan taitavuudesta. Vastustajan taitavuus sen sijaan oli tullut huomattua jo paljon aiemmin. Jos vastustaja ei olisi ollut taitava, Kherdin olisi voinut taistella ilman kylkensä kivuliasta vammaa. Ja kyljen ruhje oli taasen yksi Kherdinin ongelmista. Se haittasi Kherdinin taistelua jo nyt, ja myöhemmin, adrenaliinin kadottua haltian verestä, haavasta olisi varmasti vielä enemmän harmia. Mutta tilanne kerrallaan.

Tämänhetkinen tilanne ei kuitenkaan näyttänyt kovinkaan hyvältä drowhaltian näkökulmasta. Vastustajakaan ei antanut enää lepotaukoja, mikä olisi tavallisesti sopinut Kherdinille paremmin kuin hyvin, mutta nyt... Haltia ei halunnut lyödä vetoa siitä, miten pahasti tuon kylki oli loukkaantunut, mutta pintanaarmu se ei ollut. Ja kun drowsoturin pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti, tuo tulisi lähes vaistomaisesti käyttäneeksi tavallisia nopeatahtisia, ketteryyttä ja kuntoa vaativia torjuntojaan ja väistöjään, mikä ei välttämättä sopisi kyljen vammalle.

Kherdin ei oikeastaan ollut valmistautunut ihmismiehen uusimman hyökkäyksen tekniikkaan, ja löysi itsensä retkottamasta maasta varsin epäedullisessa asemassa. Haltialle ei jäänyt kauaakaan aikaa reagoida, kun ihmismiehen miekka lähestyi tuota jo varsin uhkaavasti. Kherdinin väistöliike oli nopea kierähdys, jolla oli sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Ensinnäkin, drown silmiä vihlaisi pahasti kun aurinko heijastui miekan metallisesta terästä vielä tavallistakin kirkkaammin. Mutta väistöliike sentään pelasti haltian hengen, sillä miekan terä sivuutti elintärkeät elimet. Kuitenkaan se ei olisi voinut parempaa ei-tappavaa kohdetta löytää, sillä minnekäs muualle isku olisi suuntautunut kuin Kherdinin kylkeen.

Haltia irvisti, mikä oli ihmeen voimakas tunteenpurkaus tuon kasvoilta, mutta ei kuitenkaan jäänyt seisomaan paikalleen. Alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, ettei tämä tosiaankaan olisi Kherdinin taistelu. Drow nousi ketterästi ylös maasta, toivoen ettei ihminen ehtisi tehdä mitään yllättävää pystyyn nousemiseen tarvittavana aikana. Kherdin seisoi pian pystyssä, sapelit käsissään. Hän ei ollut missään kohtaa hellittänyt otettaan niistä, sillä jos Kherdin pudottaisi sapelinsa, hänet voisi saman tien julistaa kuolleeksi. Ja jos taistelu jatkuisi pitkäänkin tällä mallilla, sen voisi tehdä joka tapauksessa. Kherdin ei edes tahtonut vilkaista sitä kohtaa maasta, jolla oli äsken maannut. Kyljen kivusta päätellen sitäkin koristi nykyään punainen läikkä. Kherdin otti muutaman askeleen taaksepäin antaakseen itselleen edes hetken ilmeensä tyyneyttämiseen ja kivun työntämiseen pois mielestään. Drown kokemuksen mukaan hänen vastustajansa ei soisi haltialle kovinkaan pitkää hengähdystaukoa, mikä oli harmillista. Taistelu alkoi käydä Kherdinin voimille, kiitos noiden loukkaantumisten.

//Meinaatko muuten sitten vaihtaa hahmon sulavasti Johniin vai tehdäänkö uusi topic kun sen aika tulee?//

[suskari]

Jaegar

Miekan hopeinen hopeisen värinen terä oli jälleen värjäytynyt uudella punaisella kerroksella. Mikä taas merkkasi osumaa, sääli vain ettei tuo rumilus jäänyt maahan asti. Häntä alkoi tympimään tuo friikki mikälieotus oikein kunnolla. Kuolisi jo! Hänkin pääsisi jatkamaan matkaansa yhtä haltiaa vähemmän ja voitokkaana, ellei tuo karkuun keksi livistää. Mikä olisi aika suotavaa hänen kanssaan ainakin. Armoa ei tulisi jos tuo sitä kävisi vinkumaan. Ja ah miten kaunista olikaan tuon kivusta vääristyneet kasvot, niin kaunista. Miekka heilahti kenraalin olkapäälle lepäämään ja tuo katsahti sen punertavaa terää virnisteän. Ei ainakaan taidot minnekkään kadonneet tässä vuosien saatossa minnekkään ja se oli hyvä. Haltaian kummajainen perääntyi ja kenraali kallisti aavistuksen päätään virneen vain levitessä entisestään.
"Mitä jonnekkin lähdössä? ..Eihän tässä ole edes hiki." Jaegar jaaratteli haltialle ihan rauhallisella äänellä kuin mitään hätää ei olisikaan ollut. Miksi olisikaan? Tuohan oli häviämisen partaalla jo. Enää vain pikku tuupasu ja tuo putaisi kalliolta alas kuolemaan, näin kuvainollisesti sanottuna. Miekka laskeutui olkapäältä sivulle ja kenraali otti nopeita askeleita haltiaa kohden koittaen ensin tuikata miekkansa kärki edellä toisesta kädestä läpi. Oli onnistunut tai ei miekka liikahti jälleen ja kohteena oli haltan polvet.

//Lyhyt, mutta just nyt en parempaa saa aikaiseksi >_>//

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Musta haltia ei vaivautunut vastaamaan vastustajansa jopa irvailuksi luokiteltaviin kommentteihin. Jotkut uskoivat, että vihaisena taisteleminen jotenkin parantaisi taistelutaitoja, ja ehkä viha auttoikin joitakuita unohtamaan pelon tai kivun. Mutta Kherdin oli aina luottanut kirkkaaseen ajatteluun, nopeaan päättelyyn ja suunnitteluun, eivätkä minkäänlaiset tunteenpurkaukset tekisi hyvää oikeastaan yhdellekään noista kohdista. Ehkä siinä olikin osasyy siihen, miksi Kherdin oli aina niin harkitsevan tyyni, lähes ärsyttävyyteen asti. Kherdiniä hyvin harvoin näki minkäänlaisen tunteen vallassa. Aiemmin tässä samaisessa taistelussa drown kasvoilla välähtänyt, kivusta johtunut irvistys oli jo ollut Kherdinin tunteidennäyttämisen ääripäätä. Vastustajalle ei kannattanut antaa liiaksi tietoa siitä, kuinka vakavia omat haavat olivat.

Tällä kertaa haltia tuskin joutui murehtimaan siitä, oliko tuo tullut vahingossa paljastaneeksi liikaa siitä, ettei hän kykenisi taistelemaan kovinkaan pitkää aikaa. Tällä kertaa se taisi näkyä päällepäin. Myönnettäköön, ettei Kherdinillä ollut ollut aikaa tai halua vilkaista kylkensä kuntoa, mutta mustan haltian tuntoaisti kyllä kertoi tarpeeksi sen kunnosta. Ja viimeistään tässä kohtaa taistelua Kherdinin asema alkoi lipsua alaspäin alaspäin lipsumisenkin jälkeen. Drow oli käyttänyt turhankin monta hetkeä tilanteen ja uusien vammojen kartoittamiseen, eikä tuo ollut ehtinyt miettiä, miten kääntää tilanne hivenen otollisemmaksi. Niinpä hän joutui vastustajan hyökätessä perääntymään muutamin vikkelin askelin, samalla kun käytti piston torjumiseen aiemmin hyväksi todettua tekniikkaa, kahta peräkkäistä sapelin iskua. Seuraava vastustajan sivallus tuli kuitenkin niin nopeasti, ettei Kherdin yhäkään ehtinyt ottaa tilannetta haltuun, vaan joutui perääntymään mahdollisimman pikaisesti, jottei olisi loukannut vielä jalkaansakin.

Alamäki jatkui kuitenkin, sillä drowhaltian selkä kohtasi viimeisimmän väistöliikkeen lopuksi puun. Taistelu ei sujunut lainkaan niin kuin Kherdin olisi suonut sen sujuvan. No, jos kerran tie taaksepäin oli enemmän tai vähemmän tukittu, piti liikkua eteenpäin. Siksipä drow otti saman tien askeleen eteenpäin, sivaltaen sapeleillaan ensimmäisen hyökkäyksen ja jatkaen siitä toiseen, kolmanteen ja niin edelleen. Totuus oli, että haltia alkoi olla jo aika kurjassa kunnossa, eikä tuo halunnut ottaa sitä riskiä, että toinen pääsisi jakelemaan lisää iskuja vahingoittuneeseen kylkeen. Ainut tarpeeksi nopeasti haltian mieleen pälkähtänyt ajatus oli pitää toinen niin kiireisenä, ettei tuo ehtisi tähtäillä liiaksi iskuihin vastatessaan. Onnekseen Kherdinillä oli apunaan haltiain ketteryys, mutta tätä peliä tuo ei varsinkaan kestäisi kauaakaan. Hän oli hävinnyt tämän taistelun, ja myönsi sen itsekin - nyt vain pitäisi päästä pois tästä tilanteesta, ennen kuin toinen onnistuisi saada drown puolustuksen lävitse jonkin tappavan iskun. Mutta miten..? Huolimatta nopeatempoisesta hyökkäysvuorostaan Kherdin tai idean, johon liittyi hyvin läheisesti drowien synnynnäiseen kykyyn pimentää lähiympäristö hetkellisesti täydellisesti. Yleensä Kherdin ei tätä kykyään käyttänyt, eikä sitä ensimmäiseksi tullut ajatelleeksi, mutta ehkä se nyt voisi tuoda sopivan harhautuksen. Drow löi mielessään suunnitelmansa lukkoon, samalla kuin koetteli toisen puolustusta vielä yhdellä suunnilleen hartioiden kohdalle suunnatulla sivalluksella.

[suskari]

//Anteeksi kesto, inspiraatio ihan hukassa >_>//

Jaegar

Kenraali virnisti huomatessaan kuinka haltia omaksi epäonnekseen puuhun ja oli jumissa siinä kuin kujaan ajettu koiranpentu. Miten herttaista, nyt hän ainakin saisi viilellä tuon kappaleiksi miekallaan.
"Pysyhän aloillasi, niin teen sinusta suikaleita." Jaegar virnisti ja heilautti miekkaan taitavasti yhdessä kädessään iskeäkseen tuohon sen paikalleen pysäyttävän miekan sivalluksen, niin ettei tuo enää pystyisi kunnolla liikkumaan. Sitten hän lopettaisi tuin omaa ihanuuttaa hitaasti viiltelemällä syviä haavoja pitkin tuon kehoa ja hakkaisi melkein kuoliaaksi, kunnes isksi sen viimeisen iskun. Hyvästi neekeri haltia ei tule ainakaan ikävä.
Kuitenkin vastoin kenraalin kaikkia odotuksia haltia lähti uuteen nopeaan iskuun suoraan häntä kohden. Ensinmäinen viilto osui kenraalia olkapäähän, tehden siihen pienen viillon ja toisen hän esti miekalla juuri ja juuri, kolmaskin olisi estynyt miekkaan ellei Jaegar olisi.. ollut hidas. Miekka kyllä onnistui suistamaan saplein radaltaan, mutta onnistui luiskahtamaan suoraan juuri ja juuri rinta suojuksen alapuolelle tehden mukavan viillon kylkeen. Mies irvisti ja astui taaemmas haltiasta.
"Pirulainen.." Jaegar sähähti pidellen kylkeään irvistäen ja henkeä vetäen hyökkäsi haltiaa kohden tarkoituksenaan viiltää tai oikeastaan katkaista tuon pää pois harteilta nopealla sivallus liikkeellä.

[ZeZininenWalomiekka]

Kherdin

Lopultakin, Kherdin oli onnistunut aiheuttamaan vastustajalleen jotain vahinkoakin. Hänellä ei kuitenkaan ollut juuri nyt aikaa minkäänlaiseen ilonpitoon tuon johdosta, taistelun aikana ei käytännössä koskaan ollut. Taistelun aikana olikin parasta keskittyä nimenomaan taisteluun, sen nykytilanteeseen ja siihen, miten taistelu luultavasti sujuisi muutaman hetken päästä. Miten sen saisi sujumaan paremmin.
Tavallisesti vastustajan loukkaantuminen, pienikin naarmu, saisi Kherdinin arvioimaan tilanteen pikaisesti uudelleen, mutta nyt sillä ei olisi paljoakaan väliä. Haltian itsensä loukkaantuminen oli sen verran suurempi, ettei oikeastaan olisi väliä, hidastaisivatko vihollisen haavat tuota ajan myötä. Kherdinin kylki ei kestäisi taistelua niin pitkää aikaa. Ja eivätköhän drown tekemät viillot olleen sen verran pinnallisia, ettei vastustaja niistä olisi muuta kuin harmistunut.
Kaikesta huolimatta haltia ei kuitenkaan voinut olla tuntematta jonkinnäköistä tyytyväisyyden ja ylpeyden sekoitusta kuullessaan "pirulainen"-nimityksen itsestään. Kylki ruhjeilla, keskellä kirkasta päivää, ja silti hän kykeni saamaan vastustajaan edes muutaman viillon. Kherdin olisi varmasti kyennyt parempaankin, jollei taistelu olisi alkanut tuon loukkaantumisella. Haltia olisi voinut yrittää aiheuttaa toiselle muutakin kuin mielipahaa ilman tuota aloitusta. Tuota aloitusta, ja tätä kirottua auringonpaistetta...

Asia oli kuitenkin niin kuin oli, eikä Kherdin voinut sanoa, että oli ollut täysin kykenemätön estämään asioiden kehittymistä tähän pisteeseen. Hän oli tehnyt virheitä ja myönsi sen itsekin - ensimmäinen askel niistä oppimiseen. Liiallinen ylpeys, se ettei suostunut myöntämään että oli tehnyt jotakin typerää, se oli aivan liian monen soturin kompastuskivi. Kivi, jonka yli Kherdin oli hypännyt ketteränoloisesti jo nuorena. Nokka pystyssä käyskentely ei ollut koskaan kuulunut Kherdinin perusluonteeseen.
Tilanteista selviytyminen, ja hengissä pysyminen siinä samalla, sen sijaan kuului Kherdinin ajatusmaailmaan kriittisesti. Niin myöskin tästä tilanteesta selviäminen. Ja olihan herra tehnyt jo alustavan suunnitelmansa siitä, miten kummassa pääsisi kaikista vammoistaan ja auringosta huolimatta pois tilanteesta. Siinäkin oli riskinsä, mutta eiköhän täysin riskitön taistelu ollut käytännön mahdottomuus jokatapauksessa.

Ihmisen saadessa lopulta hyökkäysvuoron itselleen Kherdin väisti vikkelästi taaksepäin, keskittyen samalla manaamaan yhtä synnynnäisistä voimistaan, jotka kaikki drowit omistivat. Kyvyn aktivoimiseen tarvittiin vain muutaman hetken keskittyminen, eikä sitä kumottaisi yhtä nopeasti jonkun toisen taholta. Lyhyesti sanottuna, drowien synnynnäinen magia oli varsin kätevä juttu, ainakin tässä tapauksessa.
Haltian peruutettua muutaman askeleen kaksikon ympärillä koko maasto pimeni. Moinen oli kummallista jo siksikin, että nyt oli päivä, mutta vielä kummallisempaa oli, ettei tuo ollut tavallista pimeyttä. Tavallisen pimeyden läpi näkivät niin jotkut pimeydessä paljon liikkuvat olennot, kuten drowit lämpönäöllään, kuin jotkut joilla sattui olemaan tarkka pimeännäkö. Mutta drowin manaamassa lumotussa pimeydessä et kykenisi näkemään yhtään mitään, olisi näkösi miten hyvä tahansa ja käyttäisi se hyväkseen mitä tahansa, valoa tai lämpöä. Miinuksena oli tietenkin se, että Kherdinkään ei nähnyt yhtään mitään, mutta moinen oli sivuseikka sen rinnalla, että haltia todennäköisesti pääsisi pakenemaan tilanteesta takavasemmalle, jollei minkään muun niin yllätyksen turvin.

Kherdin jatkoi peruuttamistaan pimeyden ilmestymisen jälkeen, toivottaen sen oikeastaan tervetulleeksi lepotaouksi hänen silmilleen, joita aurinko päivisin satutti säälimättömästi. Tuo onnistui törmätä siihen samaiseen puuhun, jonka kanssa oli tehnyt aiemminkin tuttavuutta. Moinen ei kuitenkaan aiheuttanut pientä tömähdystä lukuun ottamatta mitään ääneä, ja Kherdin pyörähti nopeasti puun toiselle puolelle, jatkaen matkaansa eteenpäin ja toivoen, että tavoittaisi pimeyden rajan ennen seuraavaa puuta. Nämä pimeyden kehät eivät olleet kovinkaan laajoja, eivätkä myöskään kestäneet kauaakaan - mutta vastustajahan ei sitä tiennyt..

//No jaa, mitäs sanomista minulla olisi, kun itsellä kesti näin kauan. Pahoittelen, on ollut kiireitä ja jokin flunssanpoikanen aiheuttaa väsymystä, tämä on väliaikaista... ^^//

[suskari]

//Jaegar poistunut keskuuedesta..//

[ZeZininenWalomiekka]

//I can see it...
Alunperinhän meillä oli suunnitelmissa, että oltaisiin hankittu Kherdin huonoon kuntoon ja sitten otettu jonkinlainen peli Kherdinin ja Johnin kanssa.
Suunnitelma pätee yhä? (Voisin melkein määritellä, että Kherdin on jo huonossa kunnossa..//