I saw my future today, it said I'm going away || Aksu

[suskari]

Kalmankoira ja Luca

Iltapäivä, taivas oli paksun harmaan pilvivaipan peittämänä ja lunta satoi hiljalleen maahan, vaikka sitä olikin jo Kalman mielestä jo ihan tarpeeksi. Tännehän meinasi hukkua melkein polviaan myönten.. Luca sen sijaan meinasi ihan oikeasti hukkua lumen sekaan ja joutuikin pomppimaan kinoksissa kuin mikäkin yli syönyt pupu jussikka. Sinänsä koominen näky, mutta näytti saksanpaimenkoiralla olevan ahdingostaan huolimatta hyvinkin hauskaa. Ei sitä vaikuttanut lumivaippa kerros haittaavan yhtään.
Kalma sen sijaa sai näin ihmismuodossa tarpoa kinoksissa hullun lailla, että pääsisi edes eteenpäin kulkemaan joten kuten. Onneksi metsän siimeksissä ei pitäisi näinkään paljoa lunta olla, kuten aukealla. Ja jos taakseen olisi jaksanut vilkaista niin ihmisten linna kylineen möllötti jonkin matkan päässä... monen, monen kymmenien metrien päässä.

Lopulta kaksikko pääsi metsän puolelle, jossa lunta oli juuri ja juuri nilkkoihin asti. Kylläpäs liikkuminen helpottui huomattavasti, joten Kalma vislasi Lucan seuraamaan itseään samalla kun lähti jatkamaan matkaansa syvemmälle metsään. Kalma otti jalkajousen esille ja viritteli sitä valmiiksi, Lucan jolkotellessa edempänä kuonoa maassa.. Ei, Kalma ei ollut haltia jahdissa vaan ihan itselleen ja Lucalle ruokaa hankkimassa, vielä ihan mettän eläväisiä. Mutta jos haltoita tulisi vastaan ja nuo olisivat vihamielisiä hän varmaan vain lähtisi karkuun... Lucan henkeä hän ei omien riehumisien takia kävisi vaarantamaan. Matka jatkui syvemmälle metsään kaikessa hiljaisuudessa vain lumen narskuessa korkeintaan Kalman kenkien alla.
Normaalistihan hän kävi yksin metsässä koira tai ihmis muodossaan, mutta koska Lucallekkin piti välillä olla jotakin viidykettä niin kävihan tuon aina apulaisena jos eläimiä ollaan kaatamassa.
Piti vain toivoa, ettei haltioita tulisi juuri nyt vastaan... Hänkään vielä ihan kunnossa ollut viimekertaisen rökityksen jäljiltä, mutta parempaan päin kokoajan. Haavat olisivat kohta enää vain arpikudoksia.

Luca pysähtyi, istahti ja nousi, istahti ja nousi taas puoliksi seisomaan, sama toistui. Kalma huomasi sen kyllä ja tiesi tasantarkkaan mitä Luca kertoi; tuo oli löytänyt saalista ja pienen tuulen vireen mukana Kalma haistoi mitä olisi tänään tarjolla. Fasaaneja, helppoja kohteita, ei mitään kamalan kehittyneitä aisteja mitä pitäisi ottaa huomioon. Paitsi ettei hän pitänyt sulista..
Kalma nyökkäsi Lucalle ja tuo lähti tuulispäänä lintu parkoja säikyttelemään pusikosta karkuun hurjasti haukkuen. Lintujen ollessa taivaalla, Kalma ampui nuolia ja kolme putosi maahan ja neljä muuta lähtivät karkuun. Noh eiköhän tuo sitten riitäkkin tälle päivälle.. tai illalle.
"Nouda." Kalma komensi ja Luca kävi hakemassa linnut, ensin tuoden kaksi ja viimeiseksi sen yhden Kalman jalkojen juureen ja jäi siihen viereen istumaan.
"Hyvä poika." Kalma hymähti pörröttäen Lucan päätä ja noukki sitten linnut mukaansa, kunhan ensin oli ottanut nuolet talteen. Linnut pitäisi hoitaa kotona.. tänne metsään ei paranisi jäädä pitkäksi aikaa näin valoisalla, jolloin haltiatkin näkivät vielä liikuskella. Eihän Kalma muuten tähän aikaa olisikaan liikkeellä, mutta tämä olikin parasta saalistus aikaa kun eläimet vielä liikkeessä olivat, plus että nyt oli pilvistä mikä peitti sen ah niin ihanan auringon.
"Tule." Kalma sanoi ja kääntyi ympäri palatakseen kotiinsa.

[Aksutar]

Darius & Sininen kuiskaus

Metsä oli hiljainen. Vain lintujen sirkutus helisi siellä täällä, mutta muuten lumen peittämässä metsässä ei näkynyt liikettä missään suunnassa. Lumi oli täysin koskematon ja puhdas. Ihmisten silmissä vaaraa ei siis ollut.. mutta nuo otukset eivät koskaan älynneet katsoa ylös, ennen kuin se oli liian myöhäistä.
Sininen kuiskaus oli jälleen liikkeellä. Kuten tavallista, joukko haltioita liikkui täysin äänettömästi ja huomaamattomasti pitkin puita, loikkien sulavasti oksalta toiselle. Tällä kertaa sinistä kuiskausta olisi kyllä voinut kutsua valkoiseksi kuiskaukseksi, sillä talven tultua joukko oli vaihtanut sinertävät vaatteensa valkoisiin, jotteivat erottuisi maastosta niin helposti.
Mitä Sininen kuiskaus teki tähän aikaan metsässä? He olivat vakoilu tehtävissä. Kuninkaan joukot puhuivat yleensä ohi suunsa metsässä kävellessään, mutta ei se heitä haitannut. Tosin heillä oli liittolaisia ihmisten riveissä, joten uutisia saatiin sitäkin kautta. Kuitenkin tämä vakoilu tehtävä sai uuden käänteen, kun sinisen kuiskauksen johtaja sai silmiinsä erään erittäin tutun henkilön.

Sininen kuiskaus lähti varjostamaan tuota outoa kaksikkoa.. friikki, paremmin tunnettu nimellä Kalma ja ilmeisesti hänen koiransa liikkuivat metsässä.. mitä tekemässä? Siitä Darius vähät välitti.
Haltiat liikkuivat äänettömästi vastatuuleen, pitäen näin huolen etteivät antaneet koiralle saatika friikille minkäänlaista ääni, haju tai näköhavaintoa itsestään. He kyllä osasivat tämän homman, oli sitä tultu harjoiteltua jo parisataa vuotta, joten virheitä ei varmasti tehty. Yhteys toisiin kuiskauksen jäseniin pidettiin telepaattisesti keskustelemalla.. mitä sitä käsimerkkejä keksimään, kun oma rotu oltiin siunattu moisella taidolla.
Kävi ilmi että kaksikko oli vain metsästämässä. Sinisen kuiskauksen jäsenet jäivät paikoilleen katselemaan kun kaksikko teki työnsä. Darius virnisteli itsekseen huppunsa suojassa samalla kun Kalma pudotti lennosta lintuja ja komensi kolmijalkaisen toverinsa sitten noutamaan päivän saaliin. Nuo olivat selvästi tekemässä lähtöä Kalman kääntyessä, mutta tuolloin Darius naurahti itsekseen ja alkoi taputtamaan laiskasti käsillään. Muut haltiat naurahtelivat ja osa taputti muutaman kerran, samalla kun Darius hypähti alas puusta, tukkien näin Kalman paluureitin linnalle.
"Suuri ja mahtava taisteliamme Kalmakos se siinä. Yritätkö kenties leikkiä sivistynyttä vai onko ihmiset vetäneet sinulta selkärangan suoraksi?" Darius aloitti sen pahemmin tervehtimättä Kalmaa.
Muut haltiat laskeutuivat alas puista, piirittäen näin Kalman, estäen tuota pakenemasta mihinkään suuntaan.
"Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi tapasimme.. silloin tosin epäreiluissa merkeissä, mutta sinulle tuo näytti olevan yksi ja sama... kuten se on meillekkin tällä kertaa" Haltia kenraali huomautti virnistäen, samalla kun laski huppunsa alas.
"Tosin, ajattelin pitää tämän siistinä ja yksinkertaisena... joten sinuna en aukoisi päätäni, mikäli haluat edes jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä hengissä" Darius huomautti kohottaen pienesti kulmiaan.. hän kyllä tiesi että Kalma aukoi päätänsä mielellään, mistä syystä Darius todellakin toivoi että tuo pitäisi suunsa kiinni. Hän ei jaksanut kuunnella tuon päättömiä ja typeriä puheita.. tuollaisilla otuksilla ei pitäisi edes olla oikeutta puhua, jos Dariukselta kysyttiin.

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Siinä paha missä mainita.. Taputus sai aavekoiran pysähtymään kuin seinään ja sitten eteen pomppasikin varsin ikävän tuttu naama. Voi miksi kaikkien tämän saaren haltioista juuri tuo!? Kalmalla ei kuitenkaan juuri tässä ja nyt ollut mitään mielenkiintoa taistella tuota vastaan, joten aavekoira teki U-käännöksen ja oli lähtemässä karkuun.. Ellei armaan kenraalin alamaiset olisivat tulleet tielle ja tukkineet pako mahdollisuudet täydellisesti. Kalma sihahti manaten mielessään tilannettaan ja nappasi Lucaa kaulapannasta kiinni ettei kenenkään kimppuun kävisi. Vaikka Kalma epäilikin sitä pahasti, hän oli opettanut Lucaa kovalla kädellä ettei ketään saisi purra edes leikillään ja toisekseen Luca oli liian "kaikkien kanssa kaveria", etenkin jos isäntä- eli Kalma- oli seurassa. Mutta nyt Luca ei ollut ihan varma miten tässä tilanteessa olisi pitänyt oikein reagoida, tämä oli ihan uutta ja nämä tyypit haisivat oudoille. Luca ei koskaan tavannut haltiaa.
"Ei, eivät ole." Kalma murahti hamapidensa välistä Dariukselle, jättäen asian omalta kannaltaan siihen. Hän oli toiminut näin vain antaakseen Lucallekkin jotakin tekemistä välillä, mutta tuskin se tuota kiinnostaisi yhtään. Loputkin ilkut Kalma kuunteli vain hiljaa seuraillen vain Lucan reagointia tilanteeseen.. Koira oli painanut häntänsä kopien väliin ja oli muutenkin sellainen pelokas ja epävarma. Eikä Kalmakaan kieltänyt etteikö samalta tuntuisi.
"Mitä epäreilua siinä muka on jos otat yhteen aseettoman miehen kanssa?" Kalma kysyi ja kallisti hieman päätään seuraavien ilkkujen jälkeen. "...Hengissä? Älä jauha paskaa suustasi, teurastat minut joka tapauksessa. Kappas kun et vielä pistä päätäni takkasi edustalle irvistelemään." Kalma virnisti lopun surku huvittuneesti tarkastellen samalla Dariusta ja tuon miehiä hiljaa. Huolestunut katse siirtyi Lucaan joka oli jo melkein paska halvausta saamassa ja vikisi hiljaa, ihan kuin olisi itkenyt. Olihan tämä koiran ensimäinen näin järkyttävä tilanne.
Kalmalla toisinaan ollut mitään hajua miten tästä olisi päässyt ehjänä läpi.. Lucaa siis ajatellen.

"Ainiin ja onnittelut hienosta paosta." Kalma hymähti ja rapsutteli samalla Lucaa korvan takaa, että tuo rauhoittuisi edes hieman.
"..Ja nyt ilmeisesti aijot säälittävästi kostaa." Aavekoira tuhahti.

//Ja missäs päin maailmaa muuten Luca ja Black voisivat tavata? Tietäisin vain minne suuntaa häntä lähettelisin ^^`//

[Aksutar]

Darius & Sininen kuiskaus

Haltia kenraali naurahti ylimielisesti friikin sanoille.
"Teit sen taas, avasit suusi ja pilasit mahdollisuutesi selvitä. MIEHET! Jos häviän tälle säälittävälle elämänmuodolle, ampukaa se alas, älkää päästäkö sitä pakoon... kaikki tiedämme että hopea on heikkoutesi, joten sinä tulet kuolemaan tänään joka tapauksessa. Olisin tietenkin voinut antaa miehilleni käskyn päästää sinut menemään mutta... empä taida olla niin armeliaalla päällä tänään" Darius sanoi ja veti esiin keihäänsä, joka tällä hetkellä oli lyhyemmässä muodossa "Ja säälittävästi kostaa? HAH! Paraskin puhuja, sinähän se kostojen perässä juokset kuin lapsi pallon perässä."
Darius vilkaisi Kalman vierellä seisovaa koiraa, joka selvästi ei ollut niin kova pintainen mitä omistajansa. Säälittävä otus, jos tuo olisi omillaan elänyt niin se varmasti olisi jo kuollut.
"Koirankin voisi tappaa..." Darius sanoi nostaessaan katseensa miehiinsä "Mutta eiköhän tuo kuole muutenkin piakkoin, kun omistaja on poissa... jos sinä vielä näsäviisastelet, tapamme koirasikin. Joten pidä suusi kiinni".
Darius loi merkittävän katseen Kalmaan, samalla kun alkoi pyörittelemään keihästään kädessään.

// Black on linnan alueella, ei se sieltä minnekkään poistu ilman suurempaa syytä.. tod. näkösesti se on tönöllään //

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Mitä!? Mitä hän oli muka taas tehnyt? Noh vaikka hän kysyisikin tuskin sitä vastausta ikinä tulisikaan. Vain ivallisia kommentteja millainen paska hän onkaan. Eikä se tilannekkaan yhtään sen paremmalta vaikuttanut kun jo keihäs tuli esille. Kalma astui taaemmas Lucan kanssa niin paljon kuin suinkin pääsi ja jäi siihen. Eikä aavekoiran mielessä juuri nyt muuta liikkunutkaan kuin saada Luca pois tästä tilanteesta mahdollisimman ehjänä. Ei tämä koiraa koskenut millään tavalla!
"Riippuunut nyt kuule vähän mistä kostosta sinä puhut." Kalma virnisti pienesti Dariukselle, mutta se hyytyi nopeasti kun puhe siirtyi Lucaan ja tuon tappamiseen. Nuo sanat tuntuivat ihan sydämmessä asti ja Kalma tuijotti haltia kenraalia järkyttyneenä, ihan aidon oikeasti. Olikoo tuo ihan tosissaan? Sekoittaa nyt viaton luoto kappale heidän väliseensä selvittelyyn.. Kalma meni sanattomaksi ja tuijotti haltia kenraalista Lucaan hätääntyneesti.
"ETTE KOSKE SIIHEN!!" Kalma ärähti paniikin sekaisella äänellä ja laskeutui Lucan tasolle kyykkyyn ollen ihan valmis puolustamaan ystäväänsä vaikka hautaansa asti. Kalman kädet vapisivat hermostuksesta ja kuin Luca olisi vaistonut sen, koira lipasi kielelllään isäntänsä poskea. Kalma naurahti pienesti ja käski koiraa lopettamaan.. tämähän menisi muuten ihan koomiseksi. Kalma kapsutteli koiraansa kaulasta ja korvien takaa lempeästi, kuin Darius olisi kokonaan unohtunut.
"Päästä Luca pois.. Ei se kuulu tähän soppaan." Kalma aneli Dariukselta kääntäen nyt huomionsa haltiaan. Jonkin ihme syyn takia kurkkuun putosi iso pala ja rinnassa puristi.. Mihinkä soppaan hän olikaan itsensä tälläkin kertaa tunkenut ja olisi suoranainen ihme jos tästä enää selvitään.
"Kiltti.." Kalma sanoi ja puristi tiukemmin Lucan kaulapantaa kuin koira olisi lähdössäkin jonnekkin.

[Aksutar]

Darius & Sininen kuiskaus

Haltiakenraali sivuutti tylysti Kalman vikinät ja puheet. Häntä ei kiinnostanut mitä tuo otus puhui tai halusi sanoa, hänelle se oli yksi ja sama. Paras olisi jos tuo pysyisi hiljaa, silloin siitä ei olisi kenellekkään haittaa. Darius kohotti kulmaansa pienesti nähdessään Kalman reaktion puheiden siirtyessä tuon neli... tai siis kolmijalkaiseen ystävään. Kykenikö muka tuollainen hirviö niinkin monimutkaisiin tunteisiin kuin välittäminen? Tai kiintyminen? Jo oli aikoihin eletty. Kenraali naurahti halveksuen Kalman aneluille.
"Kerroppa, miksi me antaisimme armoa sinun ystävillesi kun sinä et anna meidän ystäville armoa? Näetkö tuon haltian takanasi, jolla on punaiset hiukset" Darius kysyi nyökäten yhtä miestään kohti "Sinä tapoit hänen perheensä, ilman mitään pätevää syytä taikka tarkoitusta. Tapoit heidät, etkä edes syönyt.. se oli tarpeeton murha, jonka olisit voinut jättää tekemättä... mutta et näemmä kykene tekemään mitään oikein, enkä edes halua tietää mitä saastuneen pääsi sisällä liikkuu."
Seurasi hiljaisuus, joka päättyi pian Dariuksen halveksivaan tuhahdukseen.
"Mutta se on koira... yhdestä koirasta ei ole meille sen enempää vaaraa kuin muurahaisesta. Lähetä se pois ennen kuin muutan mieleni" Haltiakenraali sanoi.
Miehistä osa oli eri mieltä Dariuksen päätöksen kanssa, mutta eivät nuo sitä ääneen sanoneet.. kuitenkin näytti siltä että muutamat noista olisivat olleet valmiita nirhaamaan Lucan heti kun tuo ottaisi askeleen johonkin suuntaan.

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Jotenkin se oli niiiin arvattavissa, että haltia kenraali taas jälleen alkoi pilkkaamaan Kalmaa oikein olan takaa. Kalma vain tujotti Dariusta hiljaa koko tuon puheen ajan, kunhan vain vilkasi nopeasti tuohon punatukkaiseen haltiaan jonka perheen hän oli kuulemma murhannut. Siis tarkoittikohan tuo nyt sitten sitä perhettä, jossa olis silloin se vauva mukana? Voipi olla.. Mutta hän enään mitään kykenisi tekemään asian hyväksi, tehty mikä tehty. Mennyttä ei voinut muuttaa mitenkään.
"No voi anteeksi jos olen tälläinen paska." Kalma sihahti hampaiden välistä tuskin kuuluvalla äänellä ja laski katseensa allaan olevaan lumeen. Hiukset tippuivat peittämään aavekoiran kasvot. Tänään tuo puti puhdas lumi tulisi värjääntymään verestä punaiseksi ja mitä ilmeisemmin Kalman... Ei Kalmalla mitään pakomahdollisuutta tästä tilanteesta, eikä pahemmin Lucakaan jos tulisi jalkoihin jäämään.
Tuli hiljaista, joka kuitenkin päättyi Dariuksen halventavaan tuhahdukseen. Kalma nosti päätään tuon sanojen jälkeen, eikä voinut olla kieltämättä että oli kiitollinen kenraalille osan sydämmestään. Oli tuolla sentään sydäntä paikallaan edes hieman- niin paha kuin se oli myöntääkin.
Kalma meni Lucan eteen kontalleen ja rapsutti koiraansa toisella kädellään kaulan sivusta. Kalma otti Lucan kanssa katsekontaktin ja avasi suunsa.
"Mene kotiin.. ja etsi Black, tulen perästä." Kalma sanoi ja kuiskasi mahdollisimman hiljaa koiralle kun puhe tuli Blackistä ja tuon hakemisesta. Paskat hän perästä pääsisi tulemaan ja enää ihme pelastaisi tästä tilanteesta, todella iso ihme.
"Ala painua." Kalma komensi lähes ärähtäen ja osoitti linnalle päin.. Luca tuijotti Kalmaa hetken aikaa kuin ei olisi tajunnut mitään. Kunnes nousi ja jolkotteli kiltisti Dariusta kohden, kunnes pysähtyi ja kääntyi vielä isäntäänsä kohden haukahtaen kerran, lähtien sitten juoksemaan minkä kolmesta jaloistaan vain pääsi Dariuksen ohi.
Seurasi hiljaisuus..

"Nyt hyvä?" Kalma kysyi katsahtaen Dariusta kulmiensa alta murhaavasti katsahaten kuitenkin vielä kerran Lucan perään, joka meni jo kaukana haltioiden ulottumattomissa.
"Ja sinä kuvittelet, että tämä sen oikuttavampaa kuin minunkaan tekoni?" Kalma huokasi ja valmistautui joka lihaksellaan tulevaan veriseen taisteluun. Paskat hän tästä selviäisi, mutta pitäisi ainakin yrittää.

[Aksutar]

Darius & Sininen kuiskaus

Darius iski keihäänsä maahan ja kiristi viittansa solkia sillä välin kun Kalma herkisteli koiransa kanssa. Hän kyllä tiesi että eläimeen saattoi kiintyä, mutta hän ei yhäkään ymmärtänyt että Kalma pystyisi moisiin tunteiluihin. Se oli friikki, eivät friikit herkistelleet tai lempeilleet. Kuten Angelus, se iso peltipurkki tuskin tiesikään mitä tarkoitti sana rakkaus. Uskollisuus oli taas sille elämääkin tärkeämpi.. mutta se siitä tankista.
Koira lopulta lähti kalppimaan.. Darius ei ylimielisyydessään viitsinyt edes yrittää kuunnella mitä Kalma kuiskasi rakille, vaikka se olisi ollut tärkeää. Jos Darius olisi kuullut mitä Kalma käski koiran tehdä, rakki oltaisiin ammuttu alas samantien.

"Nyt hyvä? Kysy itseltäsi, sinähän sen koiran pois halusit" Darius huomautti riuhtaistessaan keihäänsä irti maasta.
"... Oikuttavampaa? Missä olet oppinut puhumaan?" Haltia kenraali naurahti kohottaen toista kulmaansa erittäin kysyvästi.
"no, hällä väliä" Olivat viimeiset sanat mitkä haltiakenraali sanoi ja heilautti keihästään. Keihään heilautus aiheutti valtavan tuulahduksen, jonka johdosta lumi lennähti suoraan Kalman kasvoille. Darius ei odottanut hetkeäkään, vaan samalla punaisella sekunnilla, kun lumi lennähti Kalman kasvoille, Darius syöksähti tuota kohti ja survaisi hopeapäällysteisen keihäänsä syvälle tuon kylkeen.
Haltiakenraali ei jäänyt paikoilleen vaan siirtyi välittömästi kauemmaksi Kalmasta, ettei tuo kerennyt edes huitaista häntä.

// da autohits, ya know why. Otetaan si samantien seuraavaan viestiin se Luca&Black juttu ni ei veny turhaan sekään juttu? //

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Kalma vain pyöräytti silmiään päässään Dariuksen ensinmäisen kommentin jälkeen vastaamatta yhtään mitään.. Se oli nyt vain ollut ihan muodollisuutta, mutta mitä tuolle jästi päälle mitään selittämään.
Hänen sana virheeseen Kalma murahti pienesti itsekseen jotakin mumisten omalla alkuperäisellä äidinkielellään. Huppista vain jos sattui pikku virhe, ei se maailmaa kaataisi.
Sitten tuo sika meni tekemään täysin saman tempuin kuin minkä hän oli tehnyt tuolle aikaisemmin; roskat silmille ettei mitään näkisi tehdä, tai tässä tapauksessa lunta. Mutta yhtä tehokasta se oli kuten maastakin otettu hiekka ja peitti näkyvyyden täysin hetkeksi aikaa ja häiristi keskittymis kykyä täydellisesti.
Kalma parkasi kivusta kun keihäs upposi syvälle kylkeen ja hoiperteli sitten kylkeään pidellen kauemmas kenraalista. Sikamainen temppu.. ja vielä aseetonta vastaan. Verta tuli vuolaasti ja nopeasti haavan päällä oleva käsi oli veren peittämä ja samoin lumi jonne oli sadellut pieniä punaisia täpliä. Kalma tuijotti haavaa irvistäen ja nosti katseensa kenraaliin.
"Ei paha!" Kalma virnisti ja laski kätensä haavaltaan.. Aavekoira lähti hyökkäykseen vaikka nopeus olikin pudonnut varmasti puoleen haavan johdosta ja vuosi kuviin pikku hiljaa. Eikä rehkiminen auttanut yhtään, se vain pahensi asiaa ja nopeutti vuotamista kun sydän kävisi hakkaamaan nopeammin. Päästyään tarpeeksi lähelle Kalma koitti alkajaisiksi sukeltaa Dariuksen jalkojen välistä tuon taakse ja nosta sitten takana pystyyn, tarrata kynsillään tuon harteita kiinni ja lopuksi upottaa leukansa tuon niskaan.

Luca oli jo ehtinyt kauas Dariuksen ja Kalman taistelu paikasta suunnistaen kokoajan takaisin linnalle.. Ja linnalle päästyään vihdoista ja viimein koira pujahti porteista sisään lähes huomaamattomasti. Kukaan ei pahemmin tavalliseen koiraan mennyt kiinnittämään mitään huomiota, joten Luca sai olla aika hyvin rauhassa.
Siintä Luca jatkoi matkaansa linnalle, jossa muisti joskus Kalman kanssa käydessään haistaneensa Blackin hajun voimakkaana, hyvin voimakkaana. Lopulta koira pääsikin linnan pihalle, vaikka vapaana kulkeva koira herättikin aikamoista hälyä koreka-arvoisemmissa ja joissakin vartijoissa jotka Lucaa kiinni koittivat saada jalkaisin. Turhaan.
Koira meni Blackin asunnolle, jossa luonnollisestikkin velhon haju oli voimakkain ja alkoi haukkua räksyttämään oven edessä, pomppimaan sitä vasten ja raapimaan ovea kynsillään kuin olisi ollut ihan riivattu. Ja Luca jatkaisi tätä vaikka kuolemaansa asti kunhan velho tulisi ovelle.

[Aksutar]

Darius (sk), Black

Darius kyllä muisti Kalman samankaltaisen tempauksen ja se totta vie sillä hetkellä oli tuntunut sikamaisen raukkamaiselta, mutta kun sen pääsi maksamaan samalla mitalla takaisin.. ah, eipä se enää niin ilkeältä tuntunutkaan. Kalman tuskan huudot saivat osan haltioista virnistelemään, osa taas katsoi taistelua ilmeettömästi, aivan kuin eivät olisi olleet paikallakaan.
Darius virnisti siinä missä Kalmakin, ennen kuin aavekoira lähti hyökkäykseen. Darius päästi Kalman lähelleen, hymyillen samalla itsevarmasti ja luottavaisesti. Jälleen kerran Kalma teki suoran hyökkäksen edestä päin, mikä ei tehonnut Dariukseen. Kenraali antoi Kalman sukeltaa jalkojensa välistä, mutta ennen kuin tuo itse pääsi edes kunnolla pystyyn, Darius hyppäsi ilmaan, laskeutui kyykyyn Kalman seläntaakse ja viilsi Kalmaa pohkeisiin ja ponkaisi jälleen hieman kauemmas. Sitä hän ei tiennyt kuinka syvälle tällä kertaa osui, sillä hyökkäys kesti alta viisi sekunttia.. ei siinä pahemmin kerennyt syvällisiä ajattelemaan.
Darius ei tällä kertaa antanut friikille levähdystaukoa, vaan hyökkäsi samantien uudestaan, yrittäen survaista keihään Kalman alaselän läpi.

Black oli viettämässä niitä harvoja vapaa päiviään jylhässä yksinäisyydessä omassa asunnossaan. Kaiken sen hiljaisuuden keskellä Black pääsi vihdoista viimein jatkamaan sitä yhtä ja ainoata harrastusta joka hänellä oli, karttojen piirtäminen.
Velho piirsi hartain ja päättäväisin vedoin paperille erittäin pikkutarkkaa työtä Cryptin kartasta. Sekin homma jäi tosin lyhyeen. Ovelta alkoi kuulua raapimista... Velho pysähtyi täysin ja nosti katseensa hitaasti ovelle päin. Kynttilän valossa Black vain tuijotti oveen, kuunnellen kuinka joku hyppi sitä vasten ja raapi kuin viimeistä päivää. Velho tuhahti pienesti ja oli vähällä vain jatkaa omia hommiaan, mutta koska raapimiselle ei näkynyt loppua, velho nosti luisen ahterinsa ja käveli ovelle.
Black laski kätensä oven kahvalle ja kuunteli vielä hetken oven takaisia ääniä, ennen kuin tempaisi oven auki ja näki Lucan. Velho kohotti toista kulmaansa kysyvästi ja katsoi alas koiraan, kysymättä mitään.. tuskin koira nyt kysymykseen vastaisikaan...
Mutta nyt heräsi kysymys, missä Kalma oli...

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Haltia olikin nopea kintuistaan... mikä ei kyllä ollut kylki avonaisena olevalle Kalmalle mikään suuri yllätys, olhan aavekoiran nopeus tippunut räjähdysmäisesti minimiinsä. Mikä ei ollut ihan hyvä juttu. Pohkesiin tähdätty viilto sai Kalman irvistämään voimakkaasti ja kaatumaan kontallensa kylmään lumi hankeen. Eikä Kalma kauaa rauhassa saanut olla kun haltia teki taas hyökkäystään, mutta aavekoira ehti kuitenkin nähdä sivusilmällä Dariuksen liikkeen ja kierähti pois alta samalla keihäs repi takkia ja lantion reunaa syvältä auki. Nyt Kalma jäi hetkeksi aikaa aloillensa makaamaan kyljellensä ja lähti kampemaan itseään ylös, vaikka pohje lihakset olivat paskana, kylkeen sattui ihan jumalattomasti ja päässä alkoi heittämään. Että hän vihasi verenhukkaa.
Kalma pääsi ylös huohottaen jo nyt- lähinnä kyljessä säteilevän kivun takia- ja yritti lähteä liikkeelle, mutta siintä paskaakaan tullut. Hyvä ettei aavekoira kaatunut nenällensä lumi hankeen jo yhden askeleen jälkeen. Jotkut sivusta katsojat kuuluivat hieman naureskelevan koiran surkealle tilalle, tai sitten Kalma kuuli jo omiaan. Kalma puri hammasta yhteen kiroten Dariusta mielessään alimpaan helvettiin. Hänhän ottaisi tuon mukaansa helvettiin jos sinne takaisin joutuisi!

Kalma astui toisen askeleen irvistäen ja hitaasti askel askeleella lähetyi Dariusta. Se oli varmaan jo säälittävä näky.
"E-et sinä minun henkeäni näin helposti saa!" Kalma ärähti ja hyökkäsi Dariusta kohden pahemmin ajattelematta mitä edes teki. Pää asia oli vain päästä tuon lähelle ja iskemään jonnekkin kynnet tai hampaat, mutta kesken hyökkäyksen jalat pettivät alta ja Kalma kaatui rähmällensä Dariuksen jalkoihin.

Lucan työ tuotti tulosta ja ovi revähti tuttuun tapaan auki ja velho oli ovella. Luca sen sijaan yhtään rauhoittunut vaan pomppi Blackin jaloissa, haukkui, ulisi ja vinkui kuin jossakin olisi ollut tulipalo.. Ja niin kyllä olikin ja iso sellainen. Isännän henki oli vaarassa ja jokainen sekuntti oli kallista aikaa.
Luca nappasi Blackiä housun puntista kiinni ja yritti nykiä tuota mukaansa vähän rajummallakin otteella.

[Aksutar]

Darius (sk), Black

Kalma kerkesi väistämään Dariuksen iskun, mutta otti silti pienemmän osuman. No, ei se mitään, Ei Darius olettanutkaan että Kalma pysyisi paikoillaan kuin idiootti, kun tuota tapettaisiin.
Darius pysähtyi ja jäi katselemaan maassa makaavaa Kalmaa. Joko tuo luovutti? Ei.. friikki yritti vielä nousta ylös ja pääsi kuin pääsikin tolpilleen. Haltia kenraali katsoi kulma koholla kun Kalma lähti ottamaan askelia kohti kenraalia. Hymy levisi Dariuksen kasvoille ja hän laski aseensa alas, ennen kuin Kalma kerkesi edes kaatua maahan. Tuo oli jo mennyttä, sen näki silmistä.
Kalman ärähdyksille Darius vain naurahti ja katsoi, kuinka tuo hyökkäsi häntä kohden, kaatuen kuitenkin turvalleen hänen jalkoihinsa.
"Jumalasi sinua armahtakoot, minne ikinä päädytkin" Darius totesi ja nosti keihäänsä ylös ja iski sen Kalman yläselkään, lävistäen näin koko vasemman keuhkon.

Black katsoi alas Lucaan joka hyppi kuin olisi ollut isompikin hätä. Mitään sanomatta Black sulki silmänsä ja lähti etsimään Kalmaa. Ei hän niin tyhmä ollut, etteikö olisi ymmärtänyt Lucan paniikkia.. tuskin tuo ruuan loppumisen takia noin hyppi.
Black ei reagoinut mitenkään siihen että Luca repi hänen punttiaan, vaikka velho oli viittä vaille valmis potkaisemaan koiran kauemmas.. hän jätti sen tekemättä, ihan vain hyvää hyvyyttään. Ei mennyt kauaakaan, kun Black räväytti silmänsä auki ja hypähti oman asuntonsa katolle. Velho vilkaisi Lucaa nyökäten pienesti ja lähti sitten juosten-lentäen liikkumaan kattoja pitkin muurille. Muurilta velho hypähti alas lähimmän asutuksen katolle - jonne oli matka lähes puoli kilometriä.. miten Black teki sen? Hän osasi lentää.. duh. Velho liikkui uskomattoman nopeasti kattoja pitkin kohti metsän reunoja. Jokainen liike ja hyppy jonka hän teki, muistutti eläimellisiä liikkeitä. Liikkeen jatkuvuus ja sulavuus tekivät velhosta erittäin vaikean edes havaita. Lisäksi Black käytti teleportaatio taitoansa hyväksi ja teleporttaili itseään lyhyitä matkoja eteenpäin, nopeuttaen näin kulkua huomattavasti.
Black saattoi vain toivoa, että ehtisi ajoissa paikalle..

[suskari]

Kalmankoira & Luca

Ennen kuin Kalma ehti edes pahemmin itseään nostamaan ylemmäs, saati tajuamaan sitä kuolettavaa hyökkäystä ylhäältä. Keihään kärki upposi kulkiluiden läpi ja meni keuhkosta läpi toiselle puolelle rintaan. Aavekoiran suusta päästyi vain epämääräinen korhadus ja verta purskahti suusta kuin nenästäkin ulos ja kasvot olivat vääntyneet tuskaiseen irvistykseen. Kalma tuijotti eteensä samein silmin haukkoen ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Henki ei kulkenut ja jokainen hengen veto tuntui olevan edellistäkin vaikeampi, sekä suussa maistui voimakkaasti veri. Yllätys, Kalman keuhkot ja kaikki ruokatorvea myöten alkoi täyttymään verestä, suusta puhumattakaan. Aavekoira tukehtui hitaasti omaan vereensä.
Kalma puristi lunta nyrkkiinsä ja kirosi huuruisissa aivoissaan tilannettaan.. hän kuolisi taas yksin ilman kenekään apua! Kukaan ei ollut auttamassa..
Paskat!
Kalma liikahti ja hyökkäsi Dariusken nilkkaa kohden mikä oli siinä juuri sopivasti näkyvillä ja saatavissa. Vaikka Kalma nyt vahingoittikin itseään entistäkin pahemmin kun keihäs törrötti edelleenkin selässä kiinni. Haava isoni entisestään. Mutta sillä mitään väliä, hän kuolisi tänään, tässä ja nyt. Sitä ennen kuitenkin hänen olisi annettava tuolle haltialle jotakin lahjaksi!
Terävät ja tappavat hampaat upposivat Dariusken nilkkaan ja Kalma repi sitä auki niin että veri vain lensi kun Kalma kaivoi hampaillaan haavaa entistäkin syvemmäksi. Ei ainakaan kävelisi hetkeen, hah! Se kaikki kuitenkin kesti vain muutaman sekunnin ennen kuin Kalman ruumis hölleni hittaasti ja ote nilkasta kirposi.
"I'm not ready to lay, I'm not ready to fade... I'm not ready to d-die..." Kalma sanoi enää heikosti huulien liikkuessa enää heikosti ja sulki hitaasti silmänsä. Elämä sammui aavekoiran kehosta täysin.

Black sitten lähtikin ja koira jäi tyhmänä tuijottamaan tuon perään.. Hetken Luca katseli vain pää kinkallaan velhon perään tietämättä oikein mitä olisi pitänyt tehdä, kunnes otti ja meni valtaamaan velhon asunnon itselleen. Black oli sattunut unohtamaan oven auki.. Koira asettui makaamaan ja odottamaan isäntänsä saapumista takaisin, kuten tuo oli koiralle luvannut.

[Aksutar]

Darius (sk), Black

Dariuksen kasvoilla ei ollut enää sitä ylitsevuotavaa, ilkeää hymyä. Haltian kasvot olivat apaattiset, samalla kun tuo katseli friikin viimeisiä hengenvetoja. Ei, Darius ei nauttinut tappamisesta sillä tavalla mitä Kalma teki. Darius hymähti pienesti ja oli jo vetämässä keihäänsä irti Kalmasta, kun tuo äkkiä liikahti ja iski kiinni hänen nilkkaansa. Haltia kenraali päästi huudahduksen Kalman repiessä nilkan auki. Muut haltiat hätkähtivät ja tulivat lähemmäksi, mutta ennen kuin kerkesivät mitään tekemäänkään, Kalma oli päästänyt irti ja sanoi vielä viimeiset sanansa, ennen kuin veti viimeisen kerran henkeä..
Darius kirosi ääneen vetäistessään keihäänsä irti ja nilkutti kauemmaksi. Muutama miehistä tuli tarkistamaan kenraalinsa haavoja, mutta se toimenpide jäi lyhyeen kun tuuli yltyi äkisti. Valtava tuulenpuuska heitti valtavat määrät lunta ilmaan, sumentaen näköpiirin kokonaan. Oli kuin juuri sille kohdalle metsää olisi noussut pieni lumimyrsky, joka ei ottanut loppuakseen.

Velho oli saapunut paikalle ja seisoi vain muutamien metrien päässä haltioista. Haltiat eivät huomanneet tätä, velho sulautui täydellisesti omatekemään myrskyynsä. Pikaisen tilannetarkastuksen jälkeen haltiat päättivät poistua.. kukaan ei tiennyt mistä myrsky oli noussut tai mikä sen oli aiheuttanut, mutta parasta olisi poistua paikalta. Darius olisi halunnut varmistaa että Kalma varmasti oli kuollut, mutta ylisuojelevaiset alaiset eivät enää päästäneet kenraaliaan kuolleen friikin lähelle, vaan auttoivat tätä poistumaan paikalta... eikä siinä mennyt edes minuuttia, kun haltiat olivat jo tiessään.

Black seisoi hetken omassa myrksyssään, katsellen Kalman elotonta ruumista. Liian myöhään, kuten hän oli pelännytkin. Velhon kasvoilta ei voinut lukea mitään, mutta se oli varma että kyyneleitä niillä ei näkynyt. Kuitenkin.. aivan pienen pieni hymy hiipi velhon kasvoille, kun hän jylhässä yksinäisyydessään käveli ystävänsä ruhon luo ja otti tuon mukaansa pimeään asuntoonsa.
Nyt oli aika huijata kuolemaa... jälleen kerran.


// klick //