Viesti La Tammi 15, 2011 8:02

//Täällä ollaan, hieman myöhässä//

Se oli ihan totta, että sodan alettua oli valoisatkin päivät muuttuneet synkemmiksi kuin ennen. Se näkyi muissa ihmisissä, eläimissä, sekä kaikessa muussa elollisessa. Haltiatar kääntyi katsomaan ympärilleen, mutta ne joita hän katsoi, vaikenivat ja käänsivät katseensa pois, karaten paikalta. Oli pakko myöntää, ettei sota ollut tuonut nuoren haltianeidon elämään mitään hyvää sen pahan tilalle, mitä se aiheutti. Toisaalta, jos Ean elämää katseli hänen vampyyripuolensa kannalta, nämä ajat olivat paljon paremmat kuin entiset. Ihmisiä saattoi saalistaa helpommin, kun tunnelma oli niin epävakaa ja hermostunut. Mutta tänään nuori neiti pärjäisi hyvin ilman "elämäneliksiiriä", joten illan suunnitelmissa oli hieman muuta.

Suunnitelma oli täysin selvä. Haltia haroi mustia pitkiä hiuksiaan vitivalkoisilta kasvoiltaan ja naulitsi katseensa erään oven yläpuolella riippuvaan kylttiin. Tänään oli viinan vuoro, sillä sitä hän nyt kovasti kaipasi. Jotain millä turruttaa aivot niin totaalisesti, ettei mitään masentavaa tarvinnut enää sen jälkeen ajatella - ainakaan hetkeen.
Muutama ohikulkija vilkaisi haltiatytön raitatatuointeja oudoksuen, ja osa jopa naurahti. Hittoako se Eámanëa kiinnosti jos joku tuijotti häntä tämän ulkonäkönsä takia. Ja tyttö tiesi ettei jäisi edessään olevan majatalon baarissakaan ilman pistäviä tai muita huomauttavia kommentteja.
Haltia ojensi jalkaa toisen eteen ja asteli suoraan majatalon ovelle, livahtaen sisään samalla ovenavauksella muutaman haltiamiehen tullessa ulos. Talo oli tupatentäynnä väkeä, ja kesti hetken ennen kuin Ea sai kiemurreltua itsensä muun väen seasta tiskille. Haltiatar nojautui kyynärpäällään tiskiin ja odotti, kunnes majatalon henkilökuntaan kuuluva hieman iäkkäämpi mies tuli hänen luokseen, tiedustellen mitä tämä ottaisi. "Mahdollisimman vahvaa, kiitos", neito totesi suoden sanojensa perään pienen hymyn, ja kääntyen katsomaan sitten ympärilleen kun baarimikko lähti toteuttamaan hänen tilaustaan.