Rose of Pain [sov] K-18


Tämä kylän suosituin majatalo sijaitsee lähellä aukiota. Majatalosta löytyy huoneita niin suurille, kuin pienillekin matkaajille, jotka etsivät yöksi kattoa päänsä päälle. Hinnat ovat jokaisen kukkarolle suhteellisen sopivat. Majatalosta löytää myös yhden parhaimmista ruokailupaikoista, mitä kylällä on tarjota. Kaiken maailman matkaajien tarpeet on otettu huomioon ja majatalolla onkin aina jotain, jolla kestitä myös erikoisempia vieraita.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ma Huhti 04, 2011 9:11

Emare Rilien

Aivan, vain pojan perhe tiesi miten antaa oikeaa hoitoa, ja osasi auttaa lääkityksen kanssa. Lisäksi Adrian ei voisi olla vahtimassa koko ajan, ja mitä jos kohtaus iskisi juuri silloin... Tosin Emare itsekkin oli sanonut että liika vahtiminen vain ahdisti häntä. Nyt varsinkin kun hän oli saanut pienen maistiaisen vapaudesta ja omasta vapaasta tahdosta.
"Jos sinua ei päästetä, niin siinä tapauksessa. Tai ilmoitat minulle telepaattisesti, niin tulen vastaan.", poika virnisti takaisin. Ei häntä olisi haitannut vaikka Adrian olisi hiippailuut katsomaan häntä, hiippaili hänkin aina ulos.

Ruoka kannettiin pöytään, Emaren nuuhkiessa innoissaan. Oluttuoppi sai pientä ihmetystä, ja Adrian mainitsi siitä ääneen. Emi vain huitaise kädellänsä.
"Huit hait, pitäähän sitä joskus maistaa!", tuo heti totesi, ei Emare koskaan ennen ollut maistanut olutta. Tuskin siitä haittaa olisi, eihän? Emare oli ainakin utelias alkoholin suhteen.

[[Känniin vaan! >DDD Emillä kolahtaa päähän nopeasti >3 ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ma Huhti 04, 2011 9:35

Adrian Nibencarden

Adrian katsahti hätkähtäneenä Emarea, joka tokaisi että pitäisihän tuon olutta maistaa. Ei miehellä kyllä ollut oikeutta kieltääkään poikaa vaikka halusi. No jos vähän maistat. Mies totesi vaivaantuneena, vilkaisten vielä emäntää. Kiitos vielä kerran. Haltia kiitti, jolloin nainen vain hymyillen tokaisi; Ei kestä, hyvää ruokahalua. Emäntä kääntyi ympäri ja siirtyi palvelemaan muita asiakkaita.
Mies tarttui lautasella oleviin ruokailuvälineisiin ryhtyen viipaloimaan kanankoipeaan. Välillä hän kuitenkin katseli poikaa, hän todella toivoi ettei alkoholilla olisi mitään vaikutusta toisen sairauteen ja muutenkin toisen keho ei sietäisi alkoholia niinkään hyvin.

//Sitä arvelinkin xD No Adrianiin yks tuoppi ei niinkään, mutta jos Emi heittäytyy hieman no katsotaan miten käy xD//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ma Huhti 04, 2011 9:47

Emare Rilien

Jippii! Emi sai luvan alkoholin juontiin! Emare vilkutti vielä emännälle kilttinä poikana iloisen hymyn kanssa, ja kääntyi sitten ruokaansa päin. Parasta olisi ehkä syödä ensin, ja juoda sitten vasta kun tulisi jano. Onneksi tuoppi ei ollut kovinkaan iso, mutta mistä sen tiesi miten Emaren lääkkeet vaikuttaisivat sen kanssa. Ruuan huumaavaa tuoksu, ja nälkä joka tunnetusti oli paras mauste, olivat loistava tekosyy olla puhumatta, vaan keskittyä syömiseen. Varmasti emäntäkin ilahtuisi kun näkisi Emaren nautiskelevan ja ilahtuneen ilmeen tuon syödessä kanaa...

Oli kulunut puoli tuntia, Emare oli jo oppinut että kannattaisi syödä hitaasti nälkä ei tulisi ihan heti uudestaan. Kaiken lisäksi hän tunsi pientä pisteliästä kutitusta päässään, kasvot hiukan punehtuneina. Poika hieraisi poskeansa varovaisesti, hän oli jo juonut oluensa, ja saanut myös ruuan syötyä. Ei olut kauhen hyvältä ollut maistunut, mutta koska sattui olemaan niin kiltti että ei kehdannut asiasta sanoa, niin joi sen mukisematta. Lisäksi Manwë oli sanonut, että maku paranee kokemuksen myötä.

[[Katsotaan mitä tapahtuu >'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ma Huhti 04, 2011 10:07

Adrian Nibencarden

Adrian haarukoi viimeistä perunanpalaa suuhunsa, mutta piti katseensa Emaressa, joka oli mennyt ja juonut koko tuopin! Mies kulautti loput omasta oluestaan, ei yksi liioin häneen vaikuttanut, korkeintaan keho ilmoitti että jotain hän oli ottanut. Ei haltia itsekään ollut liioin alkoholiin tottunut, siihen kun ei ollut niinkään usein varaa.
Millainen olo? Adrian kysyi pojalta, joka tosiaan vaikutti humaltuneelta, vaikka toisaalta punehtuneet kasvot olivat todella suloinen näky ja kuinka toinen vielä hieraisi poskeaankin. Ehkei sinun olisi pitänyt juoda koko tuoppia. Mies totesi hymähtäen.

//Voi ku se on sulonen >w<//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ma Huhti 04, 2011 10:20

Emare Rilien

Vai ei olisi kannattanut juoda!? No okei, häntä hiukan huimasi, ja silmät räpyttelivät hiukan tavallista enemmän, ja sisällä kuumotti oudosti... Mutta silti, ei hänestä mitenkään kamalalta tuntunut!
"Kuinka niin?", poika kysäisi samantein, kallistaen päätänsä ehkä hiukan liikaa, mutta hänellä oli muutenkin ajatukset hiukan hukassa. Emi hieraisi vielä silmäänsäkkin käsi nyrkissä, ja nosti sitten katseen taas mieheen, joka oli viettänyt hänen kanssaan aikaa, ja joka oli hänelle jo nyt tärkeä...
"Hyvä on, minua hiukan väsyttää mutta ei se ole syy miksi en olisi saanut juoda.", tuo sitten naurahti. Tai ei oikeastaan väsyttänyt, huimasi. "Tosin minulla on hassu tunne... ihan kuin vatsassa ja rintakehässä olisi jotain lämmintä... mukava tunne oikeastaan, voisin vain käpertyä nyt jonnekkin pieneen paikkaan ja vaipua vaikka horrokseen.", tuo koetti selittää sanoin, miltä hänestä tuntui, mutta se oli mahdotonta.

[[Emin pään kääntelystä tuli tämä mieleen. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ma Huhti 04, 2011 10:33

Adrian Nibencarden

Adrian ei voinut olla hymyilemättä Emaren kummastellessa hänen kysymystä pää kallellaan. Kuinka soma. Mietin jos joit hieman liikaa, sinulle saattaa tulla jälestäkäsin pahaolo. Mies vastasi toiselle, jääden sitten hiljaisena kuuntelemaan kuinka poika selitti olotilaansa. Hupsultahan se kuulosti, mutta mies piti sitä vain suloisena ja pääasia oli ettei nuorempi ollut aivan sekaisin tai muutenkaan pahassa tilassa, josta voisi koitua ikävyyksiä.
Kenties on parasta sitten että menemme takaisin huoneeseen, jos sinua kerran väsyttää. Adrian totesi, nousten jakkaraltaan, kiertäen pöydän astuen toisen vierelle. Pitääkö tasapainosi? Mies kysyi ja oli valmiina auttamaan toista jos tarve vaati.

//AAAAAAAAAAAAAHAHAWWWW<3! muuta en osaa sanoa u__u //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ma Huhti 04, 2011 11:05

Emare Rilien

Ei hän sekaisin ollut... ainakaan vielä. Ainakaan siltä ei tuntunut. Vähän vain höpsöltä. Adrian totesi että olisi ehkä parasta viedä Emi takaisin omaan huoneeseensa, jos tuota väsytti. Emare nyökytteli pariin kertaan hajamielisenä, ja nousi sitten ylös. Whii, korkealla olo oli hauskaa! Okei, ehkä juominen ei ollut hänelle se paras vaihtoehto, jos se sai hänen päänsä surisemaan. Poika otti lapsekkaasti kiinni Adrianin kädestä, katse hiukan harhaillen lattiassa.
"En ole varma... Luulen että joo.", haltia sitten myönteli, toivoen tosissaan että hänen askeleensa pysyisivät suorassa. Emäntä katsoi hiukan ihmeissään nuorempaa, joka virnisti nolostuneena ja pahoittelevana.

Matka yläkertaan sujui miltein ongelmitta, mitä nyt välistä Emin oli pakko ottaa Adrianista tukea ja lämmin olo vain syveni entisestään.
"Minun pitäisi kokeilla tätä useammin, en tajua miksi vanhempani aina puhuvat Manëlle että tämä olisi jotenkin vaarallista...", tuo naurahti. No, viimeistään aamulla olisi toista mieltä, kun krapula iskisi...

[[Se koira on älysöpö! >w< ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ma Huhti 04, 2011 11:17

Adrian Nibencarden

Adrian katsahti siroa kättä, joka tarttui hänen omaansa ja päätti sitten kietoa sormensa toisen käden ympärille. Pitihän toisella olla jonkinlainen tuki jos kompuroisi.
Hyvin pojalla tasapaino näytti pysyvän, mitä nyt muutamaan kertaan otti miehestä tukea, joka avitti tuota parhaansa mukaan. Kaksikko sai useita katseita osakseen, muttei haltia välittänyt, päälisin puolin sehän näytti vain siltä että hän avitti nuorempaa, joka oli nyt juonut hieman liikaa.
Älä puhu liian aikaisin. Mies totesi hymähtäen Emin pohdintaan ja pysähtyi jo tuon kanssa tutulle ovelle. Avain kaivettiin taskusta ja ujutettiin lukkoon. Huone odotti heitä samanlaisena kuin he olivat sen jättäneet. Puoliksi syöty leipä lojui lautasella ja Adrianin peti oli petaamatta.
Menetkö vuoteeseen suoraa? Haltia kysäisi, hölläten jo otteensa toisen kädestä.

//Joo se huppana oli saman rotunen ku meijän piski ówò Mutta nyt nukkumaan, öitä~//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ti Huhti 05, 2011 1:24

Emare Rilien

Kun he pääsivät viimein huoneeseen, Emare joutui hieromaan kasvojansa taas, ja ravisti sitten päätänsä hiukan.
"Toisaalta tämä ei ole erityisen kivaa pidemmän ajan jälkeen...", tuo tunnusti, ja sipaisi hiuksensa korvan taakse nopeasti. Adrian kyseli sänkyyn menosta, ja pojan mieleen heti putkahti ihan omituisia ajatuksia. Tuo ravisti taas päätänsä saadakseen ajatukset tasaisiksi, ja hymyili sitten Adrianille.
"Voisinhan minä.... tuletko viereen?", sanat tulivat vahingossa, ja Emi säpsähti tajutessaan että oli vahingossa liittänyt yhden ajatuksistaan mukaan, ja pamautti kätensä heti ohimolle. "Ei, siis, äh, mitä minä sanoin!?", tuo punastui rajusti, puristi silmänsä kiinni ja yritti saada kaikki epäilyttävät ajatukset taka-alalle, ettei vahingossakaan telepatisoisi toiselle niitä. Emille tämä oli aika omituinen kokemus, olihan hän vielä teini-iässä...

[[Piti herätä aikasin aamulla että saisin tähän vastattua, mutta herääminen menikin pitkälle päivään... agh... ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ti Huhti 05, 2011 1:47

Adrian Nibencarden

Adrian kohotti kulmiaan Emaren kysymykselle, tulisiko hän pojan vierelle vuoteelle? Eihän siinä mitään outoa ollut, hehän olivat jonkin aikaa sitten makoilleet kahdestaan samalla sängyllä, mutta poika näytti yllättäen punastuvansa rajusti.
Sanoit, tulisinko viereesi. Mies toisti nuoremman sanat hivenen huvittuneena pojan reaktiosta. Mutta voin minä tulla vierellesi jos haluat. Haltia kuitenkin myönsi, muttei voinut olla miettimättä mikä oli saanut toisen noin hätääntymään, eikä sitä ollut vaikea arvata, kysehän oli ollut vuoteesta. Alkoholi taisi tehdä temppuja Emin päässä, onneksi Adrian itse ei ollut ottanut enempää. Tilanne olisi voinut karkaa käsistä heti kättelyssä tai eihän mies tiennyt että se olento oli päättänyt ruokkia hänen syntisimpiä ajatuksiaan. Pahin saattaisikin tapahtua.

//Eipä tuo haittaa tässä muutenkin töihin pitäisi keskittyä krhm xD ...ja mun vaan oli pakko lisätä noi pari viimestä lausetta argh mitä tästäkin seuraa :'D //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ti Huhti 05, 2011 2:23

Emare Rilien

Adrian myönsi tulevansa Emaren vierelle, ja poika hymähti nolostuneena, ja sipaisten toiseltakin puolelta hiuksiansa pois kasvoiltansa. Alkoholia ei voinut ainoastaan syyttää, vaikka se vetikin joitakin estoja pojalta pois. Emare veti syvään henkeä ja halasi taas Adriania, ilman järkevää syytä. Mutta ainahan hän oli ollut kova halailemaan muita, syyllä tai ilman.
"Kiitos.", tuon sanottuansa hän päästi irti, ja käveli sänkyjä päin, vetäen samalla paksut päälivaatteet pois ja heittäen ne omalle sängyllensä. Housut hän jätti, mutta pitkähihasesta hän luopui suosiolla. Emi istahti vielä sänkynsä laidalle ja sitoi hiuksensa nopeasti takaalta löysälle letille, hiusten setviminen unien jälkeen oli jotain kamalaa puuhaa... Khta tuo nousi, vilkaisten Adrianin suuntaan ja mennen sitten tuon sängylle, tipauttaen itsensä siihen selällensä. Syvä henkäisy, ja hiukan haparoiva katse kattoon...

[[Kyllä, Emare on hiukan hakoteillä juuri nyt x'DD ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ti Huhti 05, 2011 2:50

Adrian Nibencarden

Adrian hymähti hiljaa saadessaan halauksen Emarelta, ei hän tiennyt siihen oikein syytä, mutta mukavaahan se oli kun toinen häntä halasi. Mies kietoi itsekin kätensä tuon ympärille ja hölläsi sitten kun nuorempi päästi irti. Ei kestä. Haltia kuiskasi hiljaa pojalle takaisin.
Adrian asteli Emin perässä vuoteelle tuon saatua ylimääräisiä vaatteita pois päältään ja sidottuaan hiuksensa takaa kiinni. Poika rojahti selälleen vuoteelle, kun taas haltia itse istahti sen reunalle. Voitko hyvin? Mies kysyi huomatessaan toisen hieman haparoivan katseen.

//Hakoteillä millätavalla :'D //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ti Huhti 05, 2011 3:07

Emare Rilien

Mies istahti selällään pötköttelevän Emaren vierelle, ja haltia hymähti tuon kysymykselle.
"Kyllä voin~", poika vastasi, alkaen sitten hyräilemään itsekseen. Kohta tuo käännähti vatsallensa painaen nenänsä miehen kylkeä vasten, ja kiertäen kätensä tuon ympäri, pienen hymyn kanssa, ja kierähti sitten taas selällensä, pää miehen sylissä ja leikkien tuon pitkillä hiuksilla kissamaisesti. Katse oli hiukan hämärtynyt, ja hyräily ei lakannut.
"Et usko kuinka mukava tässä on olla...", poika hymähti miehelle, kiertäen taas kätensä niin hyvin tuon ympäri kuin tästä asennosta pystyi. Samalla hän sulki silmänsä, hymy ei kadonnut mihinkään. Oli taas se mukava lämmin olo vatsassa ja rintakehässä, minkä Emare olisi mieluusti jakanut miehen kanssa... hän kierähti kyljellensä, halaten miestä vain paremmin painaen nenänsä tuon alavatsaa vasten.
"Voisin vain makoilla tässä enkä liikkua yhtään mihinkään..."

[[Ajatusmaailmaltaan ja teoiltaan x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.

Viesti Ti Huhti 05, 2011 3:39

Adrian Nibencarden

Adrian otti paremman asennon vuoteella Emaren kierähtäessä vatsalleen ja siitä takaisin selälleen päätyen painamaan päänsä miehen syliin. Tämä hymyili nuoremmalle, joka oli hoksannut hänen olkapäidensä yli roikkuvat hiukset ja leikitteli niillä kuin kissa, toisen hyräilystäkin tuli mieleen kehräys.
Enpä kai Haltia totesi edelleen hymyillen pojan tokaisuun. Adrian laski kätensä silittämään nuoremman päälakea. Käden liike oli rauhallinen ja hellä, hän kuin paijasi Emiä, joka jälleen vaihtoi asentoa. Toinen ei kerta kaikkiaan malttanut pysyä aloillaan, vaikka totesikin että voisi vain makoilla siinä eikä liikkua yhtään mihinkään. Totta, ei mieskään halunnut liikkua mihinkään, uoneen tunnelma oli rauhoittava, he olivat omassa pienessä maailmassaan kahden,
Adrian huokaisi hiljaa nojautuen seinää vasten rentoutuakseen. Käsi ei lähtenyt minnekään nuoremman hiustenlomasta, toinenkin käsi asettui lepäämään nuoremman solakalle kyljelle. Muistatko Emi kun vannoit minulle että saan jonain päivänä vielä kauniita muistoja, jotka saavat minut hymyilemään? Mies rikkoi hiljaisuuden, katsellen samalla poikaa syvälle silmiin. Sinä olet minun kaunein muistoni, en voi lakata hymyilemästä. Adrian jatkoi tietenkin hymy huulillaan.

//Se on söpö tolleen ja menipä Adrianin puheet siirappihunajaksi x'D //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1953

Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00

Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Viesti Ti Huhti 05, 2011 4:02

Emare Rilien

Adrianin käsi eksyi silittelemään Emaren hiuksia, jonka hymy vain syveni punastuksen myötä. Oliko se muka niin väärin nauttia tälläisestä? Ei ainakaan Emin mielestä. Nautinto oli jotain joka oli niin ihmisille kuin haltioillekkin annettu jotta he sitä tuntisivat, ei jotta sitä häpeiltäisiin. Silittely jatkui, ja Emi sulki silmänsä jälleen, kuunnellen Adrianin ensimmäisen lauseen, ja nousten hiukan katsomaan miestä ihmeissään. Kyllä, kyllä hän muisti sen keskustelun... Adrian jatkoi, ja pojan huulet raottuivat hiukan ihmeissään. Kohta Emaren kasvoille nousi kuitenkin se ihana tuttu lämmin hymy, ja tuo nousi kunnolla istumaan, halate Adriania taas, istuen osittain tuon sylissä, siirtäen kätensä tuon niskalle. Toinen käsi eksyi Adrianin olkapäälle, ja poika painoi nenänsä miehen kaulan sivuun.
"Sanoinhan että saisit kauniita muistoja. Olen iloinen, että minä olen se muistosi...", tuo sanoi haltialle, halaten tuota vielä hiukan syvemmin, silmät yhä kiinni ja puna poskilla. Joskus tuo vanhempi haltia oli vain liian suloinen! Vasta nyt Emarekin alkoi tajuamaan mitä tarkoitti kun toiselle sanottiin, että "olet suloinen".

[[Hunajapupu >w< ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"Hey, what I've been saying? I am impossible to kill - I had to do it MYSELF, and even then I got back in the books of living just to piss people off."

Ava (c) Minä.
EdellinenSeuraava

Paluu Dúlin Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia