
Aatelinen
Viestit: 1965
Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 7:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta
Epävarmuus, hiukkainen pettymys mutta myös iloisuus hänen tulonsa takia sai Emaren hymyilemään miehelle varmasti, halaten tuota yhä ja siirtämään toisen kätensä Adrianin käteen.
"Usko pois, näin on parempi.", hän vielä koetti rohkaista miestä viattomalla hymyllänsä. Totta, jos Emare jäisi kotiinsa nyt, ei Adrian välttämättä edes pääsisi näkemään häntä! Isänsä oli aika tiukkana hänen yöllisistä seikkailuistaan, jos hän kiinni jäi, ja yleenä kielsi häneltä samantein kaikki kontaktit ulkopuolisiin henkilöihin aina siihen asti kunnes äitinsä heltyi.
Adrian käski lepäämään, johonka Emi myöntyi, nyökäten päätänsä. Ja sen jälkeen tuli puolittainen komento hyvästellä perheensä. Emare nyökkäsi tähänkin, hänen huulillensa nousi pieni hymykin. Totta, hän ei näkisi isoa veljeskatrastansa vähään aikaan, Koataa jäisi kyllä ikävä... ja Aktaa... ja hiukan Manwëta myös. Sadrinia ja Sadronia hän ikävöi jo valmiiksi, nuohan olivat olleet sotatantereella jo jonkin aikaa. Ja jäihän sitä vanhempiakin ikävä, vaikka Emare oli siinä iässä ettei sitä myönnettäisi. Nuori haltia nyökkäsi Adrianille, ja antoi kevyen suukon tuon poskelle, ennenkuin meni takaisin peiton alle. Housut jäivät silti sängynreunalle.
[[Onneks on hiukan kipeänä, voi jäädä kotiin vastailemaan ja kirjoittamaan päättötyötä eikä oo kiire \o/ ]]
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.
"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"
Ava (c) Minä.