Loputonta jaarittelua


Tämä kylän suosituin majatalo sijaitsee lähellä aukiota. Majatalosta löytyy huoneita niin suurille, kuin pienillekin matkaajille, jotka etsivät yöksi kattoa päänsä päälle. Hinnat ovat jokaisen kukkarolle suhteellisen sopivat. Majatalosta löytää myös yhden parhaimmista ruokailupaikoista, mitä kylällä on tarjota. Kaiken maailman matkaajien tarpeet on otettu huomioon ja majatalolla onkin aina jotain, jolla kestitä myös erikoisempia vieraita.

Valvoja: Crimson

Viesti Ma Elo 08, 2011 7:32

Nion

Tyrskähtävä nauru karkasi Nionin huulien välistä merkiksi kahdesta asiasta. Hänestä oli huvittavaa, että Varne löi itseään ja toiseksi kaikki oli muutenkin alkanut olla hauskaa.
"Voihan...!" Nion naureskeli tuolissaan ja nojautui taaksepäin. Tuolin jalat narisivat puista lattiaa vasten, Nionin alkaessa kiduttaa sitä keikkumalla.
"Tiedätkös..." Nion aloitti ja lopetti keikkumisen, "Olen tavannut hyvin paljon erilaista väkeä Cryptiin saavuttuani", hän siirsi ärsyntyneen katseensa katosta Varneen.
"Toinen toistaan sekopäisempiä ja ärsyttävämpiä." Nionin kasvoista pystyi täysin näkemään hänen sen hetkiset tuntemukset. Tällä hetkellä hän todella näytti ärsyyntyneeltä kaikkiin ja kaikkeen. Pientä hetkeä myöhemmin hän rojahti nojaamaan pöytää vasten ja sai siten oluttuopin tippumaan räsähtäen lattialle. "Etkä sinä ole poikkeus!" hän tokaisi ja nyt hänen ilmeensä oli vaihtunut ärtyneisyydestä huvittuneeseen ärsyyntymiseen. Mikä lupasi sitä, että kohta saattaisi käydä jotain, mitä muut majatalon vieraat tulisivat halveksumaan.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ti Elo 09, 2011 10:53

Varnefindon

Tyyppi otti häntä päähän, mutta Varnefindon ei halunnut näyttää sitä.
"Tiedän", Varnefindon totesi ja nojasi taaksepäin tuolillaan.
"Etpä ole ensimmäinen joka kertoo minulle sen", hän sanoi.
Ja olen minäkin nähnyt kummallisia ja ärsyttäviä henkilöitä Varnefindon murahti mielessään ja yritti nähdä edes hetkellisesti toisen silmänsä. Elän heidän kanssaan päivittäin. Varnefindon huokaisi syvään ja laski päänsä pöydälle.
"Onko sinulla aavistustakaan millaista on herätä ammulla ja kuulla että on yön aikana polttanut kylän tai repinyt kappaleiksi lajitoverinsa? Tiedätkö sattumoisin yhtään millaista on vaelella koko ajan sellaisella ruumiilla jolla on joka paikka kipeänä kun se saa maattua tunnin vuorokaudessa? Tai mitään hajua siitä kuinka kaikki ystävät jättävät pienen välikohtauksen saattelemina?" Varnefindon kysyi ja nosti päänsä takaisin ylöspäin.
"Minä tiedän. Enkä ihmettele jos minua sanotaan sekopääksi."
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti Ke Elo 10, 2011 8:38

Nion

Haltia tuhahti huvittuneesti. Ja tuota kutsut rankaksi menneisyydeksi?
"Onpa sinulla ollut kauheaa..." Nion sanoi muka-empaattisesti ja kopautti sormellaan pöytää. Mielluummin kuolleet sukulaiset, kuin hylkiönä oman kansansa, Nion ajatteli ja oli aika varma, että tulisi katumaan tuota ajatusta heti palattuaan järkiinsä.
"En aio luetella sinulle elämäntarinaani ja kaikkia ´traagisia´", Nion näytti sormillaan lainausmerkit, "kohtauksia lapsuudestani. Ehen!" Mies pyyhkäisi kädellään dramaattisesti ilmaa ja nousi seisomaan.
"Minähän voisin kirjoittaa siitä kokonaisen romaanin!" hän sanoi sarkastisesti uhoten ja majatalon asukkaat kääntyivät taas katsomaan heitä. Noussut desibelitaso ja kiivas ilmapiiri, mikä alkoi pikku hiljaa nousta, herätti mielenkiintoa.
"Hahah, sen minä tosiaan voisin tehdä", Nion sanoi ja siveli miettivästi leukaansa. Ja ensipainoksen lahjoitan Varnelle, hän ajatteli hykerrellen.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Ke Elo 10, 2011 9:19

Varnefindon & Morna

Varne pamautti nyrkkinsä pöytään ja rävähti seisomaan.
"Perhana minä sinusta piittaan!" Varnefindon karjaisi ja oli niin vihainen että hänen hermonsa eivät kestäneet.
"Alan käydä päivä päivältä enemmän petturista, enkä voi edes asialle yhtään mitään!" hän karjui Nionille. Tämän typeryys, itsekkyys, ärsyttävyys. Se kaikki oli liikaa Varnelle. Varne niska alkoi nykiä vähän väliä. Hän sulki silmänsä eikä vastustanut Mornan tuloa.

Morna avasi silmänsä ja oranssi valo levisi hänen kasvoilleen. Morna nakkasi tuolinsa sivuun ja kiersi pöydän marssien suoraan Nionin eteen.
"Voisin vaikka repiä korvasi irti!" Morna kirosi ja sai koko majatalon väen säikähtäneeksi. Morna irvisti niin että hänen hampaansa näkyivät. Väliäkö hällä, mitä tästä seuraa! hän murisi mielessään ja venytti jo nyrkkinsä taaksepäin.
"Siis heti kun olet saanut mustansilmän", Morna murisi ja lähti työntämään nyrkkiään nopeasti eteenpäin. Kaksi sekuntia ja se olisi Nionin turvassa. Mutta Mornan toinen käsi psäytti hänen nyrkkinsä.
Varnenkin silmä oli auki.

Varne vilkaisi Mornaa ja kysyi:
"Voi ei, etkai sinäkin ole siinä?" Varne työnsi omaa nyrkkiään vastaan ja se kaiketi näytti majatalon vierailijoista hieman kummalliselta.
"Tiedän että hän on ärsyttävä mutta sille on joku looginen selitys. Toivon mukaan", Varnefindon mumisi Mornalle kun tämä lopetti nyrkkinsä eteenpäin työntämisen. Varnefindon laski kätensä ja silloin Morna löi toista puolta päästään.
"Auts!" Varnefindon sihahti ja löi takaisin. Hän valahti lattialle istumaan kun hakkasi toista puoliskoaan. Majatalon väki katsoi Varnefindonin mielipuolista tappelua itseään vastaan.
"Häivy Morna!" Varnefindon käski. Morna ei nähnyt syytä panna vastaan varsinkin kun majatalon väki näytti siltä että he lisivat tulossa väliin. Varnenhan tässä kuului pakosalle juosta. Morna sulki silmänsä ja Varnefindon sai taas toisen kätensä hallintaansa. Varnefindon vilkaisi Nionia.
"Anna anteeksi että vaivasin sinua", Varnefindon pyysi ja lähti kävelemään kohti ovea. Hän oli valmis poistumaan paikalta vaikka rankkasateeseen.

//Tuli kuitenkin meijän pahojenpuolien tappelu. Sori. Voit päättää jatkuuko vai poistuuko Varne sateeseen :)
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Viesti La Elo 13, 2011 5:46

Nion

Haltia vihelsi kimeästi hämmästellessään Varnen sekoasmista ja miten paljon tämä ei itseasiassa muuttunut vaikka taisi tulla toinen persoona määräämään valssin tahdin. Nion tuijotti suoraan silmiin, tätä Varnen uutta puolta eikä räpäyttänyt edes silloin, kun tämä oli lyömässä.
"Tahtoisinpa nähdä sinun yrittävän..." hän myhäili ja otti pienen askeleen kauemmas. Nionia ei tällä hetkellä haittaisi pieni tappelu, mutta majatalon omistaja asiakkaineen oli varmaan erimieltä. Nionia ei kyllä kiinnostanut mitä mieltä majatalon omistaja olisi, jos hänellä olisi mahdollisuus pitää hauskaa ja Varne tarjosi nyt niin paljon hupia. Tämän sisäiset taistelut eivät näyttäneet olivan lainkaan sisäisiä sillä tämä lähti muksimaan itseänsä karjuessaan samalla Mornaksi kutsutulle toiselle puolelle. Tätä kesti hetken ennen kuin tilanne oli kokonaan ohi.
"Kuinka?" Nion kysyi Varnen esittäessä pahoittelunsa. Samalla hetkellä syyt, seuraukset ja estot palasivat omistajalleen ja Nion katsoi hetken aikaa hölmistyneenä ympärilleen. Tajutessaan äsköisten tekojensa seuraukset, hän hieraisi kasvojaan pitkään ja totesi yksinkertaisesi:
"Voi itku..." Ovi kävi ja majatalo oli hetken hiljainen ennen kuin tavanomainen puheensorina palasi takaisin.

//Jätetään tää tähän, koska koulukiireet painaa päälle ja mitä vähemmän pelejä sen parempi ^^ Kiitos Nionin viihdyttämisestä ja oivasta pelistä
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti La Elo 13, 2011 10:08

Varnefindon

Varnefindon ravasi nopeasti sateeseen eikä vaivautunut vilkaisemaan enää taakseen. Puheensorina yltyi vielä sateenkin ylitse. Varnefindon päätti lähteä jonnekkin. Minne tahansa, metsään tai joelle. Morna oli taas kerran onnistunut pilaamaan hetkellisen rauhallisuuden tunteen. Hän juoksi hetken matkaa, mutta liukastui ja kaatui kuraiseen maahan.
"Pahuksen pahuz", Varnefindon murisi ja nousi ylös pyyhkien kuraa vaatteistaan. Hän jatkoi pois haltioiden piilopaikan alueelta aina metsän reunoille asti.

//Kiitos inspiroivasta pelistä! Ehkä he voivat tavata vielä joskus uudestaan. ;)
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Edellinen

Paluu Dúlin Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö