It's a long road...

Tämä kylän suosituin majatalo sijaitsee lähellä aukiota. Majatalosta löytyy huoneita niin suurille, kuin pienillekin matkaajille, jotka etsivät yöksi kattoa päänsä päälle. Hinnat ovat jokaisen kukkarolle suhteellisen sopivat. Majatalosta löytää myös yhden parhaimmista ruokailupaikoista, mitä kylällä on tarjota. Kaiken maailman matkaajien tarpeet on otettu huomioon ja majatalolla onkin aina jotain, jolla kestitä myös erikoisempia vieraita.

Valvoja: Crimson

It's a long road...

ViestiKirjoittaja Lumppari » 23 Maalis 2012, 20:03

//Avoin, kuka/ketä vain mukaan <3

Ilta oli jo ehtinyt pitkälle, auringon kadottua taivaanrannan taakse jo tunteja sitten. Pimeys oli laskeutunut kylän ylle kuin musta peite, jolla Äiti peitteli lapsensa unten maille. Taivas oli peittynyt pilveen eikä tähtiä näkynyt verhon läpi, vain kalpean kuun vääristynyt kajo levisi pilviverhoa vasten yrittäen epätoivoisesti tunkeutua valaisemaan lastensa pimeitä polkuja. Pitkät varjot kurottelivat seinillä, kiemurrellen ja tanssien lepattavien kynttilöiden tahdissa saaden ympäröivät seinät vaikuttamaan eläviltä. Varjoilla oli paha tapa saada erään Eladrinin muistot liikkeille, tuoden epämiellyttäviä kuvia ja ääniä hänen mieleensä, katkeria ja kivuliaita ajatuksia yön pimeydessä. Lumivalkeaan päällyskaapuunsa pukeutunut pappi istui yksin nurkkapöydässä, eristäytyneenä muista paikallaolijoista. Edessään miehellä oli lähes täysi viinipullo ja pikari täynnä samaista viiniä, johon ei oltu koskettukaan. Pikarin vieressä lepäsi lautasella yksinkertainen pala halpaa leipää, joka myös näytti täysin koskemattomalta. Pappi itse istui hiljaa ja liikkumatta, siniset silmät tuijottaen verenpunaista nestettä pikarissaan.

Hän muisti palavat pellot ja kylän, musta savupatsaat jotka kohosivat kylän ylle luoden sysimustan varjon joka peitti taivaan ja syöksi kaiken pimeyteen. Hän muisti elävästi kuinka hänen oli vaikea hengittää tuossa savussa, kuinka hänen silmiään kirveli hetki hetkeltä kivuliaammin. Hän muisti ne huudot jotka pyysivät apua savun seassa tai kiljuivat viimeiset äänensä ennen kuoleman kylmää syleilyä. Mielessään hän palasi taas tuohon päivään jonka aika oli jo unohtanut, yli sata vuotta sitten tapahtuneeseen murhenäytelmään. Mielessään hän seisoi yhä veren värjäämällä kadulla, katsellen hätäisesti ympärilleen, huudellen uudestaan ja uudestaan nimeä... Nimeä jota pappi ei enää kyennyt muistamaan. Se yksi asia tuosta päivästä jonka hän olisi halunnut muistaa, mutta kohtalo oli päättänyt rajattomassa ironiassaan että juuri se yksi asia katoaisi hänen mielestään. Hän muisti kuinka raskaalta Sielukeihäs oli tuntunut hänen kädessään tuona yönä, muisti kuinka ensi kertaa pitkässä elämässään hän oli vaipunut epätoivoon ja lähes menettänyt uskonsa. Hän muisti äänen. Hän muisti äänen joka kutsui hänen nimeään pimeässä... 'Calanon!'

Säpsähtäen penkillään pappi kohotti katseensa, häkeltynyt ilme kasvoillaan ja katsoi ympärilleen kuin etsien äänen lähdettä. Oliko hän kuullut sen todella? Vai temppuiliko papin mielikuvitus hänen kanssaan. Calanon haravoi katseellaan kaikkien läsnäolijoiden kasvot, koettaen löytää sieltä jotain kaukaa menneisyydestään. Hän katsoi ulos ikkunasta kadulle, etsien sieltäkin, mutta ei mitään... Ei muuta kuin öinen katu. Hiljaa huokaisten Calanon vei kätensä pikarilleen, pyöritellen sormeaan sen pinnalla hetken ennenkuin kohotti sen huulilleen ja kaatoi hieman suuhunsa.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 31 Maalis 2012, 00:11

Mäyrä

Mies ei pitänyt majataloista. Ne olivat toki mainio paikka hänen ammattinsa harjoittajille hankkia tietoa ja ihmisten majatalot olivatkin ihan mukavia. Niissä Mäyrä sai kulkea rauhassa eikä häneen kiinnitetty juuri huomiota. Vaikka hän kävi Dúlinin majatalossa silloin tällöin, hän sai silti osalta asiakkaista pistäviä katseita pyöreiden korviensa vuoksi. Osa antoi asian olla miehen tilatessa teetä täydellisellä haltiakielellä, mutta kuikuilua ihmisen puoleen oli silti. Miehen olisi tehnyt mieli vetää huppu päähänsä, mutta hän antoi asian olla. Ei tässä ensimmäistä kertaa oltu majatalossa, mies tolkutti itselleen, mutta hän ei pitänyt tilanteista, joissa häneen kiinnitettiin paljon huomiota. Se ei vain sopinut hänelle. Mäyrä otti höyryävän teekuppinsa ja maksoi isännälle tasarahan, jonka jälkeen hän siirtyi hiljaiseen nurkkaan teetään puhaltelemaan. Melkein vaistonvaraisesti miehen väsynyt katse lähti kiertämään majatalon asiakkaiden kasvot läpi, korvat nappasivat kaikki lähimmät keskustelut, joissa ei puhuttu mistään muusta ihmeellisestä kuin naisista, taikuudesta tai sodasta. Tutut aiheet, mies ajatteli. Hänellä ei varsinaisesti ollut mitään sanottavaa mihinkään aiheista. Naisia oli kotona yksi ja hänen takia Mäyrä oli juuri tänään majataloon tullutkin, taikuudesta mies ei juuri pitänyt, vaikka sitä osasikin ja sodasta hän ei suostunut puhumaan muuten kuin armeijan väen kanssa ja silloinkaan hän ei suostunut mainitsemaan omaa mielipidettään.
Juuri, kun Mäyrä päätti teen olevan sopivan lämpöistä juotavaksi hän havaitsi äkkinäistä liikettä silmakulmastaan. Eräs haltia näytti havahtuneen hereille, jostain omasta maailmastaan, ainakin ilmeensä perusteella. Mäyrä painoi miehen eleet ja ilmeen muistiinsa, sillä niistä saattoi myöhemmin olla hyötyä. Pienen hetken ajan toisen katse käväisi Mäyrässä, mutta se oli niin nopea, ettei haltia tainnut edes tajuta katsoneensa ihmistä haltioiden majatalossa. Mäyrä antoi asian olla ja siemaili teetään rauhassa. Jos ilta sujuisi hyvin, hän saisi juoda teensä rauhassa ilman, että joku öykkäröivä haltia tulee haastamaan riitaa. Niin kävi melkein aina. Siksi Mäyrä pysyisi mieluusti poissa majataloista...

//Ihmisvakooja Mäyrä, palveluksessanne
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 01 Huhti 2012, 16:28

// Tervetuloa ^_^

Calanon jatkoi öisen kadun katselua ikkunasta, siemaisten jälleen viiniä pikaristaan. Hänen pitäisi jo päästää irti menneestä, ei sitä murehtimalla saanut takaisin. Tai niin eladrin jatkuvasti kertoi itselleen, mutta pieni ääni hänen päässään kielsi päästämästä, käski pitää kiinni. Vain siten hän voisi varmistaa ettei sortuisi samaan virheeseen kuin silloin, kauan sitten. Virheistä täytyi oppia, niitä ei saanut vain unohtaa. Ehkä sitten kun opetus oli täysin iskostunut hänen päähänsä, hän pystyisi siirtymään eteenpäin. Jälleen pappi otti siemauksen punaista viiniä pikaristaan, kääntäen viimein katseensa pois ikkunasta; oli aika keskittyä johonkin muuhun kuin menneeseen. Syvän siniset silmät katselivat majatalon väkeä uudemman kerran, huomaten lähinnä haltioita mutta olipa tuolla yksi ihminenkin. Calanon itse ei vihannut ihmisiä kuten monet haltiat, vaan piti noita saman kaltaisina, saman arvoisina olentoina jotka olivat vain joutuneet ikävän konfliktin toiselle puolen. Ikävä kyllä se näkökanta ei ollut kovin yleinen täällä päin. Hän katseli muita haltioita, tutki noiden kasvojen ilmeitä tekemättä siitä numeroa. Tyytymättömyyttä näkyi monien kasvoilla ja Calanon saattoi melkein nähdä kuinka nuo keskustelivat toistensa pään sisällä, kyeten arvaamaan mikä oli puheen aihe. Lopulta kaksi haltiamiestä nousivatkin pöydästään ja kääntyivät kohti ihmismiestä, astellen lähemmäs Mäyrän pöytää epämiellyttävästi mulkoillen.

Kun kaksikko pääsi Mäyrän pöydän ääreen toinen heistä nojautui käsillään vasten pöytää, mulkoillen miestä.
"Ja mitäpä yksinäinen ihminen hakee täältä päin? Eikö ihmisten tee maistu tarpeeksi hyvältä, vaan sitä pitää täältä hakea?"
Ensimmäinen haltiamies kysyi tylyyn äänensävyyn, kuin pyrkien olemaan loukkaava. Viereinen toverinsa vain nyökähteli mulkoillen Mäyrää ilkeästi. Kumpikaan miehistä ei ollut sen kummemmin aseistautunut, korkeintaan tikareita kantaen, mutta pöytä josta nuo olivat nousseet sisälsi vielä kaksi muuta haltiaa hieman enemmän aseistettuna. Kaksikon häiriköidessä miestä nurkassa istuva pappi katseli tilannetta kauempaa, huokaisten hieman. Jos tämä muuttuisi väkivaltaiseksi, hän joutuisi tekemään jotain. Joko rauhoittelemaan tilannetta tai parantamaan hävinnyttä osapuolta.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 01 Huhti 2012, 17:26

Mäyrä

Mies ei edes yrittänyt näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta, järkyttyneeltä tai joltain muulta tilanteeseen sopivalta kahden haltian tullessa haastamaan riitaa. Mäyrä siemaisi teetään piittaamattakaan kaksikon puheista, mikä sai heidät ärtymään entistä enemmän. Sivusta katselijat osasivat jo varatua tappeluun, kahden muun haltian liittyessä leikkiin mukaan. Kukaan ei kuitenkaan aikonut tulla väliin, vaikka loppua kohden veri alkaisi lentääkin.
"Tiedätkö, että kysyttäessä on tapana vastata?" yksi öykkäreistä sanoi hivellen tikarinsa vartta, jonka terä nopealla ranneliikkeellä sojotti pöytää vasten. Mäyrä vilkaisi tikaria huppunsa alta ja laski teekupin hitaasti pöydälle. Eikö hänen annettu juoda loppuun edes yhtä teekupillista ilman riidanhaastajia? Mies oli nousemassa lähteäkseen, kunnes yksi haltioista tarttui hänen kaapunsa rinnuksista ja riuhtaisi ylöspäin.
"Kuules nyt, saastainen ihminen..." tämä aloitti katsoen vihaisesti suoraan Mäyrän mitäänsanomattomiin silmiin, "Tämä on haltioiden kaupunki. Sinunkaltaisillasi ihmisillä..." haltia vei Mäyrää pitelevän käden olkapään taakse, "Ei ole tänne asiaa!!" Riuhtaisten haltia yritti viskata miehen lähimpään seinään, jos kädessä olisi vain ollut tarpeeksi miestä viskattavaksi. Kaavun levähtäessä seinään, otti Mäyrä pari askelta kauemmas haltiasta ja iski molemmat kädet tämän päätä vasten ja lausui mumisten loitsun, johon yllättynyt haltia ei ehtinyt edes varautua. Kuin puu, tämä jäi jököttämään paikalleen suu puoliksi auki. Kymmenen minuutin päästä tuo palaisi tajuihinsa eikä muistaisi vartin takaisista tapahtumista mitään. Mäyrä kävi hakemassa kaapunsa lattialta ja, ollessaan laittamassa sitä päälle, hän torjui yhden iskun, mutta kaatui toiseen. Kolme muuta haltiaa eivät ilmeisesti sallineet tämän ihmisen poistuvan majatalosta ilman pieniä turpakäräjiä, joten kahden heistä pidellessä Mäyrää, jonka takaraivoa ja poskea tykytti iskun jäljiltä ikävästi, yksi haltia jäi lisäämään miehen kivun määrää.
"Kirottu ihminen..." tämä sanoi hampaiden välistä sähisten. Mies kohotti nyrkkinsä löi yhden napakan iskun Mäyrän vatsaan, mikä sai tuon haukkomaan henkeään. Haltia pyöritteli rannettaan siihen malliin ettei isku tulisi jäämään viimeiseksi. Mäyrä ei vieläkään vaivautunut näyttämään siltä, että häntä kiinnostaisi.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 02 Huhti 2012, 01:19

Calanon pudisti hitaasti päätään kun yksi haltioista toi tilanteeseen tikarin, vaikkei sillä muuta vahingoittanutkaan kuin pöytää. Hän ei halunnut tilanteen muuttuvan veren vuodatukseksi, eikä edes tappeluksi. Eladrin oli jopa hyvin mielissään kun ihminen päätti ettei tämä tilanne ollut tappelun arvoinen, vaan yritti lähteä muttei saanut siihen tilaisuutta. Kaavun levähtäessä vasten seinää pappi oli vielä aikeissa antaa asian tapahtua mutta hänen mielenkiintonsa heräsi kun mies lausui loitsun ja yksi haltia jäi hiljaa seisomaan paikoilleen. Magialla oli paha tapa tehdä pienistäkin tappeluista harvinaisen rumia, mutta ihminen näytti pitäytyvän harmittomissa keinoissa, mikä oli mielenkiintoista; mielenkiintoista ja ihailtavaa. Ikäväkseen ja myös häpeäkseen Calanon sai kuitenkin huomata että hänen haltia-veljensä päättivät kuitenkin yhä estää miestä poistumasta. Ulos heittämisen hän olisi vielä voinut katsoa vierestä mutta kun tilanne meni kiinni pidetyn miehen pieksämiseen päätti pappi puuttua asiaan.

Kun nyrkkiä tarjoava haltia valmistautui uuteen iskuun Calanon nousi tuoliltaan ja totesi kovaan, julistavaan ääneen:
"Nyt saa riittää!" Sanojen kajahtaessa hänen suustaan täyttyi huone silmänräpäyksessä kirkkaasta, sokaisevasta valosta joka sykähti papin olemuksesta. Valo välähti vain hetken mutta se oli tarpeeksi jotta Calanon ehti astua nyrkkiään pyöritelleen haltian luo ja tarttua tämän ranteeseen. Pappi katsoi häntä kohti kääntyvää haltiaa sinihehkuisin silmin ja astui tuon ohitse Mäyrän ja haltian väliin, katsoen kiinnipitävää kaksikkoa silmiin. Hän ei näyttänyt vihaiselta, vaan enemmänkin pettyneeltä ja tuomitsevalta haltia-veljiään kohtaan.
"Tämäkö on meidän tapamme toimia? Neljä miestä yhden ihmisen kimpussa; ihmisen joka ei ole sanonut sanaakaan loukatakseen teitä?"
Eladrin katsoi ympärilleen, kuin puhutellen jokaista haltiaa läsnä.
"Näen silmissänne mitä ajattelette; Ajattelette että ihmiset tekisivät saman teille ja tahdotte purkaa vihanne tähän mieheen. Onko se teistä oikein? Jos meidän tapamme on tämä, mikä erottaa meidät vihollisestamme? Luuletteko että Jumalat hymyilevät teille tällaisen takia?"
Calanon antoi katseensa kiertää hetken, päästäen lopulta irti tuon yhden haltian ranteesta. Sinihehkuiset silmät kääntyivät taas noihin kahteen kiinni pitävään haltiaan.
"Päästäkää hänet irti, Äiti Maan tähden, ja lakatkaa häpäisemästä itseänne. Edes ylivoiman edessä tämä mies ei ole teitä satuttanut, vaikka varmasti olisi voinut jo yhden teistä kohdalla. Jos tappelun haluatte, tehkää se mies miestä vastaan kuten peurat, älkää kuin lauma raivotautisia kulkurakkeja."
Pappi lausui vakaaseen ääneen, laskien kätensä sivuilleen ja katsoi haltiasta toiseen odottavasti, vaativasti. Jos nuo aikoivat jatkaa vielä hänen sanojensa jälkeenkin, niin Calanon oli päättänyt auttaa Mäyrää.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 02 Huhti 2012, 17:20

Mäyrä

Kolme haltiaa katsoivat väliin tullutta lajitoveriaan puntareiden selvästi vaihtoehtojen päästääkö-ihminen-vapaaksi vai antaako-ilonpilaajallekin-turpaan. Muut haltiat katselivat tapausta ja osa nyökytteli myötäillen miehen puheeseen. Jos öykkärit tästäkin huolimatta aikoisivat jatkaa, he saisivat luutavasti koko majatalon väen viskaamaan heidät ulos. Mäyrä yritti yhä saada henkeä haukottua ja vatsa möyri iskun jäljiltä. Miehen olo ei parantunut ollenkaan, kun kaksi haltiaa käytännössä viskasivat hänet kovakouraisesti parkettiin naama edellä ja häipyivät majatalosta ovet paukkuen. Kolmaskin haltia lähti ja ainoastaan paikallaan jököttävä jäi.
"...Hän selviää kyllä..." Mäyrä sanoi korisevasti, noustessaan lattian tasalta. Hänen vaatteissaan oli lattiasta tarttunuttu likaa ja poskeen oli muodostumassa jälki siihen kohtaan, mikä oli osunut lattiaan jo kahdesti. Mies pudisteli vaatteensa ja kävi poimimassa viittansa lattialta, haltioiden jatkaessa rauhassa iltansa viettämistä. Kun viitta oli puettu ja huppu peitti taas miehen pyöreäkärkiset korvat, hän meni sen haltian luokse, joka oli tullut väliin juuri ennen kuin Mäyrä olisi saanut elämänsä selkäsaunan kolmelta aikuiselta haltialta.
"Kiitos, että tulitte väliin", hän sanoi haltialle kumartaen. Kiitollisuus ei ollut kovin selvästi nähtävissä miehen kasvoista, joten oli vain hyvä, että huppu peitti ne. Mäyrä ei muutenkaan ollut kovin luonteva, mitä tuli rehellisten tunteiden esille tuomiseen. Kiitollisuus oli juuri niitä harvoja, joita hän näytti. Nöyristely oli sitten asia täysin erikseen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 02 Huhti 2012, 17:58

Calanon katsoi maanmiehiinsä monien nyökytellessä päätään papin sanoille, sitten jälleen tuohon kolmikkoon joka paiskasi Mäyrän lattialle ja suoritti ylpeän poistumisensa. Eladrin ei ikävä kyllä ehtinyt ottaa koppia kaatuvasta ihmisestä, mutta meni kyllä auttamaan tuota ylös. Kun ihmismies kertoi neljännen haltian selviävän ajan kanssa pappi nyökkäsi ja antoi kevyen, lempeän hymyn piirtyä huulilleen. Kun mies sitten kumarsi, kohotti Calanon toisen kätensä välttelevästi, pudistaen päätään.
"Kiitoksenne eivät ole tarpeen. Heidän, kuten minunkin, sietäisi pikemminkin kiittää sinua." , haltia-pappi totesi viitaten jähmettyneeseen öykkäriin.
"Kiitos ettette vahingoittaneet häntä ja pyydän syvästi anteeksi maanmiesteni käytöstä, emme ole ylpeitä tällaisesti.", Calanon lisäsi kumartaen takaisin miehen suuntaan, äänessään aito ja omituisen selvästi välittyvä pahoittelu. Tuntui kuin pappia voisi lukea kuin avointa kirjaa kuka tahansa.

Tämän sanottuaan pappi astui hieman sivuun, viittoen toisella kädellään kohti pöytäänsä jossa oli juuri istunut yksinään, hymyillen Mäyrälle.
"Pyydän, istukaa alas hetkeksi ja sallikaa minun nähdä jos voin sulkea veljieni aiheuttamat haavat. Minä vaadin.", sinisilmäinen olento totesi ystävälliseen ääneen, katsoen miestä läpeensä sinisillä silmillään, joista ei voinut erottaa iiristä, pupillia tai edes valkuaista, vain sinistä.
"Nimeni on Calanon Sadron, olen yksi kylän papeista."
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 02 Huhti 2012, 19:51

Mäyrä

"Hän ei muista mitään edellisistä 15 minuutista, kun palaa tajuihinsa. Ennen sitä olisi mieluusti pois hänen näkökentästään", Mäyrä kertoi ja jääköön se kaikkien omaan arvosteluun onko muistin pyyhkiminen niin hellävaraista. Yksikin virhe ja taian kohteelle joutuisi opettamaan ehkä kaiken uusiksi puhumista myöten. Mäyrä ei ollut vielä tehnyt moista virhettä, mutta hän kuitenkin jättäisi loitsut mieluummin käyttämättä. Ne olivat niin ennalta arvaamattomia, oli kokemusta sitten parikymmentä vuotta tai ei.
"Ymmärrän heidän käytöksensä hyvin..." Mies vastasi Sadroniksi esittäytyneelle papille, "ja olen kyllä tottunut tällaiseen kohteluun." Tällaisissa keskusteluissa Mäyrä pyrki vaihtelemaan äänenpainoaan, ettei kuulostaisi aivan luetteloa ääneen tavaavalta kirjurilta. Mies seurasi Sadronia tämän pöytään, kun kutsu kävi. Lisää öykkäreitä tuskin tulisi, sillä aikaisemman näytöksen luulisi pitävän muut loitolla.
"Minua kutsutaan Mäyräksi", Mäyrä kertoi haltian esittelyn jälkeen, "Kiitän vielä kerran avustanne, herra Sadron." Mies istuutui pöytään vasta Sadronin jälkeen, koska muu olisi saattanut olla epäkohteliasta, ainakin hänen mielestään. Koko ikänsä haltioiden keskuudessa asunut Mäyrä, oli oppinut kunnolla kumartelemaan ja nöyristelemään. Sen avulla hän oli kai selvinnyt ilman sen pahempia ruumiillisia vahinkoja niinkin pitkälle.
"Saanen kai kysyä, herra Sadron..." Mäyrä aloitti, kun oli tilannut uuden teen, "Miksi tulitte apuun? Ymmärrän toki, että olette pappi, mutta minä olen vain ihminen... Teillä ei ollut velvollisuutta auttaa. Ja olisitte voineet itsekin joutua mukaan siihen."
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 02 Huhti 2012, 22:21

Calanon nyökkäsi Mäyrän sanoille loitsun vaikutuksesta, muttei juuri muuttanut ilmettään. Rauhallinen ja lempeä hymy pysyi papin kasvoilla, olivat tuon ajatukset asiasta mitkä tahansa. Kaikessa magiassa oli riskinsä ja vaikka hän vihasi ajatusta että jokin voisi tämänkin loitsun kanssa mennä pieleen, oli se hänen mielestään parempi kuin tikari päähän. Pappi ei epäillyt hetkeäkään etteikö Mäyrällä todennäköisesti jotain terävää ollut mukanaan, jota olisi voinut käyttää sen sijaan että olisi läimäyttänyt öykkärin pään molemmin puolin. Toisen kertoessa ymmärryksestään pappi pudisti päätään hieman huokaisten.
"Sinun ei pitäisi olla, ystäväiseni. Se on vääryyttä mitä jouduit juuri kohtaamaan, katsoi sitä mistä näkökulmasta tahansa."
Eladrin vastusti, istuen alas huomattuaan että toinen ei istunut ennen häntä. Calanon laittoi kyllä merkille kuinka Mäyrä käyttäytyi, hyvin kunnioittavasti ja nöyrästi. Hän saattoi arvata mistä se saattoi johtua, mutta joka tapauksessa se sai hänet tuntemaan itsensä likaiseksi, lähes vastenmieliseksi. Eikä asiaa parantanut se, että jotkut kyläläisetkin tekivät niin, pitäen häntä muita talonpoikia ylempänä koska hän oli pappi. Miehen sitten esittäydyttyä pappi nyökkäsi, hymyillen yhä ystävällisesti.
"Äiti Maan lämpö öissäsi ja lempeys tuulessa", Calanon vastasi esittelyyn ehkä hieman erikoisella lausahduksella, joskin ehkä odotettavissa papilta. Sanat sanoessaan eladrin myös kumarsi päätään kohteliaasti, jopa nöyrästi.

Kun Mäyrä sitten jälleen herroitteli häntä, tunsi Calanon pienen piston sydämessään, mutta piti sen visusti omana tietonaan. Miehellä oli kysymys ja sen luonne sai eladrinin hymähtämään lempeästi.
"Sillä että olen pappi ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, tein sen koska sydämeni käski minun auttaa. Ihminen tai haltia, olet yhtä kaikki elävä olento ja Äiti Maan lapsi minun silmissäni. Se että olet syntynyt erilaiseksi ei ole mikään syy kohdistaa vihaa sinua kohtaan. Vain tekojesi tuoma viha on edes jossain määrin oikeutettua, enkä silloinkaan ole niitä jotka katsovat hyvällä noin törkeää ylivoimaa yhtä vastaan. En epäile ettetkö olisi pystynyt pitämään puoliasi, huomasin kyllä ettet tehnyt mitään hyökätäksesi takaisin, mutta uskon että olisit voinut tehdä niin jos olisit halunnut. Näin astumalla väliin uskon auttaneeni sekä sinua että heitä, ilman yhtään verenvuodatusta."
Pappi selitti vastauksenaan, siirtäen hänen omaa koskematonta vihanneslautastaan ja viinipulloa kohti Mäyrää, nyökäten.
"Ole hyvä, syö ja juo. Ajattele itseäsi vieraanani.", Calanon tokaisi ja nousi jälleen tuoliltaan, astuen lähemmäs ihmistä ja laskeutui toisen polvensa varaan, näyttäen keskittyvän ruhjeeseen Mäyrän kasvoissa, kuin arvioiden sitä.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 03 Huhti 2012, 00:13

Mäyrä

Papin sanat olisivat voineet olla lohduttavia, jos Mäyrällä olisi ollut sydämellään, jotain lohdutusta kaipaavaa. Jopa papin käyttämä termi "viha" tuntui Mäyrän tapauksessa turhalta, koska hän ei tuntenut haltioita kohden vihaa. Hän oli syntynyt ja kasvanut haltioiden keskuudessa, hän oli vannonut uskollisuutta kuningas Aranille itselleen henkilökohtaisesti. Muiden haltioiden rasistinen kohtelu oli Mäyrän mielestä täysin normaalia, olihan hän kuitenkin vihollisarmeijan rotua. Haltiat saivat ihmisten kaupungeissa aivan samaa kohtelua vaikka olisivatkin heidän puolellaan. Mies ei ollut varma, tajusiko pappi sitä itse, mutta, kun hän oli sanonut, että tämä oli syntynyt erilaiseksi kuin muut, hän oli samalla sulkenut Mäyrän täysin ulos haltioiden yhteisöstä. Mäyrä ei vaivautunut korjaamaan papin käyttämää termiä. Tuo saisi luulla miten halusi, vaikka olikin Mäyrää auttanutkin ja nyt kohteli tätä vieraanaan.
Mies kumarsi kiitokseksi, kun pappi tarjosi hänelle ruokaa, juomaa ja kaiketi myös apua kasvojen ruhjeeseen ainakin tuon arvioivasta ilmeestä päätellen.
"Se on vain pintanaarmu", Mäyrä sanoi jälkeä koskettaen, "Se paranee kyllä itsestään. Kiitän huolenpidostasi", hän lisäsi ja huomasi kiittävänsä lähes kaikesta, mitä pappi teki. Hellitä hieman, Mäyrä tolkutti itselleen ja kaatoi itselleen hieman viiniä. Mies ei ollut mitään juomaveikkoja, mutta joskus lasillinen teki vain hyvää. Siemaistessaan marjaista viiniä, Mäyrä päätti osoittavansa kiitollisuutensa olevansa hieman tavallista sosiaalisempi.
"En yleensä tule haltioiden majataloihin juuri tällaisten tilanteiden takia", Mäyrä kertoi sujuvalla haltiakielellä, jossa ei ollut yleiskielimäistä korostusta laisinkaan, mitä useimmilla ei-haltia haltiakielen puhujilla usein oli.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 04 Huhti 2012, 15:50

Mikäli pappi oli tajunnut sanojensa sulkevan miehen ulos haltioiden yhteisöstä, ei hän sitä ainakaan tuonut mitenkään esille. Eladrin tunsi usein itsensäkin ulkopuoliseksi haltioiden yhteisössä, sillä ei hän itsekään ollut syntynyt haltiaksi tai haltioiden keskuudessa. Moinen erottelu tuli häneltä aivan tahattomasti, vaikkei hän sillä tavoin asioita ajatellutkaan. Nyt Calanonin huomio oli kuitenkin täysin siirtynyt tuohon ruhjeeseen toisen kasvoissa, hymyillen tyynesti miehen puhuessa siitä. Pappi kallisti hieman päätään ja nyökkäsi myöntävästi miehen sanoille.
"Kaikki haavat paranevat ajan kanssa, se on totta. Mutta joskus voimme auttaa niitä paranemaan nopeammin.", vaaleahiuksinen eladrin totesi rauhalliseen sävyyn, katsoen sitten miestä silmiin tuon puhuessa haltiakielellä hänelle.
"On surullista että tällaista tapahtuu, mutta jotkut eivät osaa päästää irti vihasta ja katkeruudesta. Kai se kuuluu useimpien yksilöiden luonteeseen.", pappi totesi yhtä lailla täydellisellä haltiakielellä, joskin hänen sanoissaan oli kevyt aksentti, joka vaikutti enemmän murre-peräiseltä kuin kieli-peräiseltä korostukselta.
"Pysy hetki aloillasi, pyydän.", Calanon pyysi ja kosketti otsaansa oikean kätensä sormenpäillä, mumisten hiljaa rukouksen omituisella kielellä joka ei kuulostanut miltään yleisesti tunnetulta kieleltä täällä päin, mutta jokainen sana tuntui huokuvan lämpöä. Rukous oli lyhyt, mutta se sai eladrinin sormenpäät hehkumaan himmeää valoa ja lämpöä. Rukouksen lausuttuaan Calanon kurotti kätensä kohti Mäyrän otsaa, koettaen laskea sen vasten tuon päätä ja näin parantaa miehen epäoikeutetusti kärsimät haavat ja kivut.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Huhti 2012, 22:57

Mäyrä

Mies päätti olla enää sanomatta poikkipuolista sanaa papille. Jos tämä kerran vaatimalla vaati saada parantaa Mäyrän haavat, Mäyrän kuuluisi vain kiittää kauniisti ja antaa papin tehdä työnsä. Kieli, jolla pappi loitsun lausui, ei ollut Mäyrälle tuttu ja hän aikoi tuoda sen myös esille heti, kun tämä olisi valmis hänen haavansa kanssa, mikä tapahtui yllättävän nopeasti. Papin lämpimän kosketuksen myötä turvotus laski, eikä poskeen sattunut enää yhtä paljon kuin aiemmin. Pieni mustelma oli Mäyrän mielestä mahdollinen ellei jopa pakollinen jälki, mutta illemmalla sen sitten näki. Mies paineli poskeaan ja ei tuntenut mitään mustelmaan tai haavan viittaavaa. Hän ottii hämmästyneen ilmeen kasvoilleen silkasta kohteliaisuudesta, koska ei itse varsinaisesti hämmästynyt ollut. Kyllä hän tiesi, että haltiat kykenivät ties mihin, eikä parantaminen ei ollut mitenkään tavatonta.
"Mitä kieltä tuo oli?" mies kysyi viitaten papin käyttämään loitsuun.
"En ole koskaan ennen kuullut sitä," mikä oli itsessään pienoinen ihme, sillä Mäyrä osasi monia kieliä monilla murteilla ja korostuksilla, kiitos vuosien harjoittelun ja opettelun.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 09 Huhti 2012, 21:24

//Jess, anteeksi hidas vastaus. Kiireinen pääsiäinen.

Vaatia oli juuri oikea sana papin suhtautumisesta miehen parantamiseen, tosin niin se oli lähes kenen tahansa loukkaantuneen kohdalla. Calanonilla oli syynsä yrittää auttaa jokaista loukkaantunutta henkilöä joka tuli vastaan, eikä ollut hänen vihollisensa. Tätä syytä hän ei kuitenkaan ollut koskaan kenellekään kertonut, vaan perusteli vaatimuksensa muilla syillä jos joku kysyi. Eikä siinä kauaa sitten kulunutkaan kun pappi oli loitsunsa lausunut ja lopputulos oli juuri niin hyvä kuin hän oli odottanutkin, hymyillen yhä ja nyökkäsi.
"Tuon pitäisi riittää.", Calanon totesi ystävälliseen sävyyn ja nousi seisomaan, astuen takaisin oman jakkaransa luokse. Mäyrän ilmeeseen tämä parantaja ei tuntunut kiinnittävän juurikaan huomiota, vaan istui alas ja kallisti hieman päätään miehen kysymykselle aiemmin mainitusta kielestä.
"Hmm, olen kuullut sitä kutsuttavan kahdella nimellä. Minä ja kansani, joille kieli on äidinkielemme, me kutsumme sitä [i]Enochiaksi. Monet jotka ymmärtävät ja puhuvat tätä kieltä tosin kutsuvat sitä joskus myös Arvandoriksi. Se ei tietääkseni ole kovin yleinen kieli, tai ainakaan en ole tavannut kovin monta kansani lisäksi jotka myöntäisivät puhuvansa sitä."[/i]
Toden totta tuo papin puhuma kieli oli hänen oman kansansa kieli, Eladrinien oma taivaallinen Pyhä Kieli. Saattoihan tietysti olla että Mäyrä oli kielestä kuullutkin, vaikka useimmiten vain syntyperäisen eladrinit saattoivat puhua kieltä ilman paksua korostusta.
"Puhut erittäin hyvää haltia-kieltä, jos saan sanoa. Puhutko useampaakin kieltä?", Calanon tiedusteli kohteliaasti, ottaen jälleen käteensä silkkisen, hopeakoristeisen rukousnauhansa jonka päässä roikkui hopeinen lehti-riipus. Keveällä kosketuksella mies siveli nauhan sileää pintaa, katsellen ihmismiestä sinisillä silmillään.
Lumppari
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 12 Huhti 2012, 20:59

//Anteeksi hidastus, olin kiireinen leikkimään nörttiä

Mäyrä

Mies kuunteli tarkkaavaisesti papin kertomuksen kansastaan ja painoi tiedon mieleensä. Siitä saattaisi olla hyötyä vielä joskus. Paino sanalla "saattaisi". Mäyrä oli todella kuullut Arvandorista, mutta ei ollut kertaakaan tavannut ketään, joka puhuisi sitä.
"Puhun", Mäyrä vastasi nyökäten, "Monia etelän, pohjoisen, idän ja lännen maiden kieliä haltioiden kielen lisäksi." Työ velvoittaa, ajatteli Mäyrä. Soluttautuminen edellyttää usein muutakin kuin hyvän valeasun ja näyttelutaidot. Mies vilkaisi ruokaa, jota pappi oli tarjonnut hänelle. Mäyrä päätyi siihen, että oli kohteliasta ottaa lahja vastaan ja alkoi hitaasti syömään. Viiniä hän ei aikonut ottaa enempää, koska ei kestänyt alkoholia kovin hyvin. Lasillinen viiniä silloin tällöin ei tuntunut juuri missään, mutta hän silti vältteli mahdollisia humaltumistilanteita kaiken mahdollisin keinoin, ettei tekisi vahingossakaan, mitään katumisen ansaitsevaa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Lumppari » 13 Huhti 2012, 12:42

//Eipä mitään.

Calanon nyökkäsi miehen vastaukselle kielistä, hymyillen edelleen. Hän ihaili kyllä toisen kykyä oppia kieliä, sillä joiltakin meni elinikä opetella edes kaksi kieltä. Calanon itse ei puhunut kovinkaan montaa kieltä, mutta siihen oli syynsä. Nyökäten majatalon pitäjälle pappi viittoi tuota tuomaan toisen pikarin pöytään, kääntäen sitten katseensa jälleen Mäyrään.
"Ihailtava määrä kieliä, minun on myönnettävä. Itse en puhu kuin kansani kieltä, haltiaa ja yleiskieltä, tosin se johtuu osaksi kansastani. Me pystymme kommunikoimaan lähes jokaisen olennon kanssa jolla vain on kieli.", hän selitti nyökäten muutaman kerran itsekseen. Tuo kyky oli yksi eladrineiden kyvyistä haltiakansan 'enkeleinä', joka myös tehokkaasti poisti tarpeen opetella useampia kieliä. Siten jäi aikaa opetella muita tarpeellisia taitoja ja tietoja, kuten teologiaa, magiaa ja taistelutaitoja. Vaikka ne koituivatkin usein myös kohtaloksi ajan myötä. Hetken pappi vain tuijotti eteensä ajatuksissaan, havahtuen vasta kun majatalon pitäjä toi toisen pikarin.
"Kiitokseni, ystäväiseni.", Calanon lausahti lempeästi kiitokseksi ja otti pullon pöydän reunalta, kaataen siitä itselleen pikarillisen.
"Jos saan kysyä; Missä olet oppinut nuo kielet? Useimmat tapaamani kielten tulkitsijat ovat olleet velhoja tai oppineita.", pappi kysyi sitten, siemaisten sivistyneesti viiniä pikarinsa reunasta, huulet hädin tuskin koskettaen pikarin pintaa.
Lumppari
 

Seuraava

Paluu Dúlin Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron