Ranyu juoksi pimeässä rämeikössä ja kirosi itsekseen:' Helvetti! Tähän menee ikuisuus'. Hän oli ollut matkalla vanhaan metsään kun hän oli törmännyt sotilasjoukkoon jotka eivät ilmeisestikkään tienneet hänen petturuudestaan, jos sitä siksi nyt voisi kutsua, sillä kuningashan hänet oli pettänyt. Ranyuu oli yrittänyt näytellä olevansa vain tavallisella murhareissulla ja joutui kiertämään sitten suon kautta, ettei olisi aiheuttanut sotilaissa epäilyksiä menemällä laumansa reviirille. Toisaalta villikoirien reviirin läpikulkeminen oli epätavallista, sillä suurin osa niistä oli hyvin väkivaltaisia, mutta Ranuy'lla oli muutakin ajateltavaa kuin oma turvallisuutensa.'Olisi ollut kätevää tappaa ne heti, mutta se ei olisi hyväksi suunnitelmalleni, joka...' Hänen ajatuksensa keskeytyivät hänen astuessaan suonsilmään. Tassuterien aiheuttamaa haavaa kirveli.
Suo haisi mädäntyneelle, näytti kaikin puolin epämiellyttävältä ja ennen kaikkea suosilmäkkeeseen kiinni jääminen voisi olla kohtalokasta. Ranyu vetäisi tassunsa ylös silmäkkeestä.
'Ei auta muuta kuin mennä yli'
Ranyu katsoi tarkasti mihin astui ja onnistui välttämään suurimman osan suonsilmäkkeistä. Pieni tuulen vire kulki suon läpi ja pystyyn kuivaneet puut natisivat. Samassa Ranyuun aistit herkistyivät. Hän ei ollut suolla yksin.