Shall we meet again...? || Mori~!


Suurimman joen Meinradin ja suurimman järven Aodhán lähettyvillä aukeaa suoalue, joka tunnetaan nimellä Nenad. Suoalue on suuri ja vaihteleva, mutta varmaa on, että tulet suohon uppoamaan, jos liian syvälle ja liian varomattomasti kuljet. Suoalueella tuntuu alati olevan usvaa ja hämärää, vuorokaudenajasta riippumatta. Puhutaan, että suoalue on kirottu ja siellä liikkuu alkusotien aikaisia aaveita.
Varsinaisia muita soita Quinn metsästä ei löydy, ellei satunnaisia vettyneitä alueita lasketa.

Valvoja: Crimson

Viesti Ke Syys 03, 2014 6:59

Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon

Suoksikin kutsuttu oli tuo rämeikkö, joka kulkijan tieksi taipui. Päivä oli tavallinen, jopa tukahduttavan kostea. Juuri sellainen, joka teki liian nopean matkan taittamisen hankalaksi hengittää, ja pakotti paksumman vaatekerroksen alle kuumuuden kertymään. Aurinko paistoi viistosti, kuin ärsyttäen antamalla silmille aihetta siristellä täydeltä kirkkaudeltaan. Jalan piti varoa, ettei suonsilmään kuitenkaan päätyisi. Tuo petollinen maa oli poloisia vetänyt niin monia sisäänsä.

Calanon kulki varoen yhdellä rämeellä kulkevista poluista. Katse pysyi tarkasti jaloissa ja tulevassa määränpäässä, ettei vain saapas olisi erehtynyt silmäkkeeseen solahtamaan. Vyöllä roikkui musta miekka, se kalahteli välistä hiljakseen haltian solakoihin jalkoihin. Vihreäsilmä oli kulkenut matkaansa jo muutamia päiviä, ja takaisin jo tie kävi kohti haltiain salaista kylää. Mieltä painoi hieman reissu ja sen määränpää: olihan hän jättänyt kukat noille kauan sitten hyvästellyille haudoille. Määränpää oli vielä pahempi, kohdata taas kaksonen joka ei häntä sietää voinut. Pidemmän aikaa oli kulunut kun he viimeksi olivat kohdanneet, mutta nyt kun yksi vuosipäivä oli taas takana päin tuntui siskon näkemin aina vain kovemmin sydäntä riistävän. Vain hetken oli mies haudoilla viipynyt, mutta Śāpita Talavāra tuntui kuiskivan entistä pahemmin pikimustan huotransa suojista.

Miekkamies totesi olevan aika hieman levähtää, ja katsahti opivan tukevan alustan saadakseen hetken istahtaa. Ehkä myös kerätäkseen henkisesti voima nähdäkseen ainoan verisukulaisensa kylässä. Jos hän ei viivyttelisi, ei matkakaan määränpäähän olisi päätähuimaava.

//Mori tseh tseh~ Here we aaare >:D
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Syys 03, 2014 9:21

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Susi oli kaksikertaa isompi, kuin mikään toinen susi. Sen turkki oli mitä hyväkuntoisin. Niin ruskea ja pehmeä. Eikä susi muutenkaan ollut sitä tavallisinta sutta. Ihmissusi kun levitti kiroustaan, jos vain saisi ilkeän näköisen hammasrivistönsä upotettua verisesti lihaan. Edward ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä työtä. Mielummin hän pysyttelisi näkymättömissä ja välttelisi tilanteissa, jossa saattaisi purra toisia, muuttaen heidät ihmissudiksi, mikä olisi kamalinta maailmassa.
Ed nuuhki ilmaa ja ilmassa leijuvat tuoksut ilmoittivat suon olevan edessä. Noh, mitäs sitä tutkimaan suota, jossa Ed ei kyllä halunnut käydä, silti häntä kiinnosti jokin tietty haju, joka leijui liian tuttuna. Caladhielin haju, joka tuntui jotenkin väärältä.

Susi loikkasi komean hypyn ja lähti juoksemaan. Sen tassut hipaisivat vain vähän maata, ainakin se näytti siltä. Vaikka oikeasti ne ottivat tukevasti vauhtia, jonka takia susi kiiti kuin tuuli suon yllä. Mitä enemmän hän sai vainua kuonoonsa, sitä ennemmän hän oli syvemmällä suolla. Silti tuo ihmissusi ei uponnut ja loistavasti vältti suohon uppoamisen. Se taisi olla vain eläimen vaisto, joka varoitti häntä juuri oikealla kohtaa ja korjasi virheet. Edward vaihtoa muotoaan hyvin helposti hypyn aikana ja laskeutui pehmeästi maahan. Hän rupesi juoksemaan ja väisti kivet ja kannot edestään.

Kunnes hän näki hahmon edessään. Mutta se ei ollut Caladhiel. Haju oli erilainen, voimakkaampi, miehekkäämpi. Silloin yksi ainut asia kävi miehen ajatuksissa. Tuon täytyi siis olla naisen veli. Edward pysähtyi ja veti syvään henkeä, tasatakseen hengityksensä. Hän oli vielä kaukana, mutta hän tiesi tuon olevan naisen veli. Kiitos pedon aistien. Veri jyskytti hänen päässään. Kysymykset riesasivat hänen ajatuksensa ja täyttivät pään, samalla kun korvista tuntui kuuluvanb sydämmen jyske.
"HEI!" Edward huusi niin kovaa, kuin keuhkoista lähti. Sitten hän ponkaisi niin nopeasti, että se hyppy olisi ollut maailmanmestaruus. Ihmissusi laskeutu parinmetrin päähän haltijasta. "Sinä!" Ed huohotti ja kiristeli hampaitaan. Hän mietti, mitä halusi oikein kysyä. "Sinähän olet Caladhielin veli!? Eikö niin?" Ed kysyi. Kaksoset, kuin kaksi marjaa. Täydelliset. Ed tuijotti miehen kasvoja, ne olivat niin Caladhielin näköiset.

//Wuf! I'm not a cat!
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti To Syys 04, 2014 1:55

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon

Haltia avasi silmänsä, joita oli hiljalleen kiinni lepuuttanut kuullessaan vauhdilla lähestyvät askeleet. Erehtyivätkö tarkat korvat vai olivatko ne ennen nykyistä askellusta neljällä jalalla kulkeneet? Vielä enemmän hän hämmästyi, kun kuuli ilmeisesti hänelle osoitetun huudon. Äänen aiheuttanut ilmestyikin pian hänen eteensä pitkän loikan saattelemana. Kuullessaan siskon nimen lausuttavan vihreäsilmä kohotti kulmiaan kysyvästi mutta myös hieman ärtyneesti.
Calanon nousi lepopaikaltaan rauhallisesti ylös ja vasta sen jälkeen soi nostaa katseensa toiseen. Vihainen katse kohtasi toisen, vihreä vihreän.

Haltia nosti kätensä lanteilleen, käden koskettaessa miekkaa samalla kuin refleksinä, mutta jätti asian sikseen. Mies soi asiakseen vasta nyt vastata, ääni tyynenä mutta kylmänä.
"Minäkö?"
Calanon ei ollut varma mitä olisi tulijasta ajatellut. Hän ei ollut miestä ikinä nähnytkään, mutta tämä näytti hänet tuntevan. Tai ainakin hänen siskonsa. Kaksosethan muistuttivat todella kovasti toisiaan.
Miekkamies huokaisi.
"Entä jos olenkin? En ymmärrä miten asia sinua koskee millään lailla."
Samalla kylmä katse tarkkaili häiritsijää ärtyneesti.

//Noh.... Tule tule? :3
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Syys 04, 2014 7:13

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Mies näytti kysyvän hänen kysymyksensä perään. Edward kallisti rauhallisesti päätään. "Vastaa ihan suoraan. Tai oikeastaan. Sinä olet hänen hänen veljensä. Näytätte muutenkin niin samanlaisilta." Ed totesi itsekseen. Hän pysytteli tarpeeksi kaukana miehestä, joka piteli kädellään miekastaan. Miekka ja tuo miehen katse ei ennustellut hyvää. No jaa. "Caladhiel pelkää sinua." Edward totesi hyvin hitaasti. "Mutta suostuttelin hänet tapaamaan sinut." ihmissusi sanoi. Hän ei tiennyt, minkälaisen kuvan antoi itsestään. Tunkea nyt nenänsä toisten asioihin. Silti Edward halusi jotenkin auttaa sitä naista, joka joutui kokemaan jotakin niin kamalaa hänen takiaan. Hän halusi hyvittää tekinsa.

"Miksi hän pelkää sinua?" Ed kallisti päätään ja nuuhkaisi kerran, sitten toisen kerran. "Haiset kirotulta." hän totesi, aivan kuin hänkin haisi. Imelä haju, joka kertoi kirouksesta. Mikä riivasi sielua ja elämää kuolemaan asti. Heillä ei ollut samanlaisia, mutta Ed osoitti miehen miekkaa. "Miekka." hän vastasi. Ihmissusi murahti. Hän perääntyi hetkellisesti. Jos menisi liian lähelle, saisi varmasti tuosta miekasta lihaansa, mikä ei olisi niin mukavaa.
"Senkö takia olet vältellyt siskoasi?" kysyikö hän liikaa, uteliko hän liian arkoja asioita? Kenties, mutta jostain syystä, Ed ei voinut pysäyttää itseään. Hän tunsi suurta huolta ja ärtyneisyyttä tähän mieheen. Olisi tullut kertomaan mikä oli vikana ja minkätakia mies vältteli sisartaan.

"Jos olet mies. Menet sisaresi luo ja puhut asiat selviksi." hän puhutteli tällä hetkellä itseään vahemman näköistä miestä. Osittain Edward ei kyllä halunnut tietää kuinka vanha haltija oli oikeasti, mutta tämä oli selkeästi häntä vanhempi. Jo fyysisesti.

//En tule! :P
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti To Syys 04, 2014 8:38

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon

Haltia tarkkaili miestä varuillaan. Kuka hän oikein oli ja mitä asia häntä liikutti? Kaksosten kasvoista ei voinut erehtyä, heistä näki samankaltaisuuden heti. Mutta tulijan sanat upposivat kuin nuolet maaleihinsa. Calanon ei tiennyt pitäisikö hänen olla murtunut vai vihainen kuullessaan Caladhielin häntä pelkäävän suusta miehen, jota hän ei koskaan ollut nähnytkään.

Kun ilmeisesti erittäin paljon asioita tietävän, tai aistivan, miehen katse kääntyi haltian kantamukseen, siristi hän silmiään. Toinen näköjään aisti kirouksen hänessä... ja arvasi sen alkulähteenkin oikein. Kun Śāpita mainittiin, tuntui miekkamiehestä sen kuiskausten kuuluvan yhä raivokkaammin hänen ajatustensa mukana. Haltia syrjäytti ne hetkellisesti mielestään, koska hänellä oli jotain aivan muuta edessään keskityttävänä. Calanon ei voinut kuin ihmetellä, miten hyvin tuntematon oikaan asioista perillä. Caladhielin hän oli ainakin tavannut, se oli selvää. Mutta miksi tuota ihmistä haltiasisarusten välit suuntaan jos toiseen liikuttivat? Mitä hän ylipäätään heistä välitti? Caladhiel olisi ehkä voinutkin tulla mokoman kanssa toimeen, mutta veljestä tuntui ettei voisi ensinäkemältä miestä sietääkään. Ehkäpä miekka hänen mielialoihinsa tällä hetkellä vaikutti, mutta Calanon oli erittäin ärtynyt tulijan kysymystulvasta. Mikä se ihmistä tippaakaan kiinnosti?

"En tiedä, miten tiedät miekasta, saati kirouksesta", hän aloitti. Olihan toisen arvaus oikein mennyt, sen verran hän oli sen kuullessa hätkähtänyt että mitä moista peittämästä. "Ja ihmettelen yhä, miten tämä koskee sinua sinne tänne. Ettehän te yleensä voisi muista roduista vähempää välittää", hän äyskähti mulkaisten ihmistä käsi edelleen miekan vierellä.

//Haa tosta on tullu roturasisti! Aagh nyt käyttäydy jo hyvä ihme kunnolla >.<
Eikö.... *sigh* Tule vaan, mä tarjoan ruokaa *epätoivoinen yritys* OwQ
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Syys 05, 2014 3:54

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Vai ei miestä kiinnostanut, jos hän välitti tämän sisaresta? Siis ystävätasolla, sillä Ed oli jo mahdollisesti löytänyt mielitietyn, mutta ei itsekkään ollut varma siitä. Lisäksi, haastoiko toinen riitaa sanomalla häntä ihmiseksi, joka ei välittänyt toisista roduista. "Kyse ei ole rodusta." tolvana! Hän olisi voinut sanoa loppuun, mutta koska toinen oli häntä huomattavasti vanhempi, jotain kunnioitustakin piti löytyä, eikä Edillä ollut tapana haukkua ketään. Tämä tapaus tässä nyt vain näytti haluavan sitä erittäin paljon.
"Kyse on sinun sisaresi ja sinun välisestä suhteestasi. Hän kertoi, että teit jotakin, joka erotti teidät toisistanne. Mikset siis voisi vaikka kertoa syytä sisarellesi...?" Ed kysyi ja näytti harkitsevan hyvin hitaasti sanojaan. He eivät olleet esittäytyneet, mutta hänestä oli parempi vain mennä itse asiaan. Ihmissusi ei aikonut alkaa esittäytymään tälläiselle synkistelijälle.

Heissä oli ehkä ripaus samaa. Yksinäisyyttä, kirous ja kalvava menneisyys. Ed kuitenkin tunsi vähän ärtyneisyyttä tätä persoonaa kohtaan. Eikö tuon paksuun kalloon oikein mahtunut se ajatus, että hänen sisarensa oli huolissaan veljensä ja itsensä suhteesta toisiinsa?
"Kun sitten mainitsit 'rotuni'." mies totesi äkisti. Hänen rauhallisuutensa näytti olevan hetki hetkellä kauempana, ehkä se oli pedon syytä tai sitten Ed vain menetti itsehillintänsä. "En ole ihminen, ei minua voi laittaa siihen hyllykköön. Olen alempana kuin te. Haltijat ja ihmiset." ihmissusi murahti ja lähti äkisti liikeelle.

Ed ei aikaillut. Hän takoisi tiedon tuon jääräpään mieleen. "Minä en ole ihminen!" mies karjaisi, joka muuttui suden ulvaisuksi. Kun mies yritti lyödä toista suoraan kasvoihin. Siitä hän väisti nopeasti mahdolliset tulevat iskut ja muuttui ihmisen ja suden välimaastoon ja näytti valkoisia, teräviä hampaitaan. Peto oli päästetty irti. Muodonmuutos jatkui, kunnes kaksinkertianen susi murisi miestä vastassa.

//Okei. *haukkaa ruuan sekä käden*
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti La Syys 06, 2014 1:45

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon

Tuntematon mies näytti olevan yllättävänkin hyvin perillä kaksosten elämästä. Niin paljon että haltia ärsyyntyi yhä enemmän. Ai miksi hän ei voinut puhua Caladhielille? Tuon kysymyksen kohdalla ensimmäistä kertaa miekkamiehen välinpitämätön ulkokuori värähti. Tulijan sanat osuivat yhä kovemmin ulkopuolen alle, hänen suojaisan haarniskansa avoimiin koloihin.¨Calanon hymähti yhtäkkiä.
"Luuletko, etttä mikään korjaantuisi puhumalla...? Jos kertoisin, hän ei sietäisi minua silmissään."
Haltia katsoi käsiään, joita niin inhosi niiden vahingottaessa ja vetäessä kaiken muilta pois. Niin ne olivat vetäneet myös sisarusten perheen.

Mies näytti menettävänsä itsekin malttinsa. Tuo lähti niin nopeasti liikkeelle, että jos haltia ei olisi valmiiksi pitänyt miekastaan kiinni, hän ei olisi ehtinyt sitä esiin vetäistä. Vihreäsilmäinen tajusi tulevat iskut ja väisti, jonka jälkeen huitaisi sokeampaan kulmaansa hieman huolimattomasti saadakseen toisen perääntymään. Ihmisen sijasta hänen edessään seisoi nyt isokokoinen ja voimakasrakenteinen susi. Tätä toinen oli siis tarkoittanut... ihmissusi.
"Loistavaa." hän mutisi. "Nyt meitä on kaksi alemmas kuin rotunsa vajonnutta... Mikäs siinä!"

Mies kohotti mustaa miekkaansa. Nyt, kun Śāpita oli vedetty huotrastaan, haltia kuuli sen kuiskausten nousevan huudoksi ja kirkumiseksi hänen päänsä sisällä. Jos terällä olisi ollut kasvot, se olisi tällä hetkellä nauranut pirun tavoin: pitkästä aikaa miekka pääsi tositoimiin. Miekkamies virnisti ylimielisesti,kun tuo sadistinen, julma luonne ottii valtansa haltiasta. Terä nousi kevyesti taisteluasentoon ja valmistautui kohtaamaan vastustajansa.

//Waaaaaah! My hand!
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti La Syys 06, 2014 4:59

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Susi hyökkäsi hyvin nopeasti. Peto ei välittänyt, jos se puraisi toiselta vaikka jalat irti. Sen edessä seisoi vihollinen ja osittain miehen mielessä hakkaava ajatus sai myös osittain pedon oikein nauttimaan tästä tilanteesta. Enemmän kuin mitään muuta peto rakasti. Se rakasti raastaa ja repiä. Se raaskati verilammikoita ja veren roisketta. Mitä enemmän se saisi silputa, sitä enemmän se saisi myös nautintoa.
Vastutajan ilmeitä peto ei kuitenkaan huomionut. Olkoon niin sadistinenn kuin tahtoi. Heiluttaisi tuota typerää miekkaa, susi näyttäisi kyllä, kuka täällä määräsi. Kuka saisi upottaa ensimmäisen piikkiä tuohon pehmeään ja kiinteään lihaan.

Peto avasi suuren kitansa sen kohde ei ollut miehen jalat tai kädet. Susi tarrasi miehen huitomaan miekkaan. Valkoiset suden hampaat pitivät miekan terää suussaan, ilman että se viiltäisi suden kieltä. Peto yritti nykäistä miekkaa ja horjuttaa haltijaa. Se päästi nopeasti irti, väisti mahdollisesti tulevat hyökkäykset ja lähti kynsin ja hampain kohti saalistaan. Tänään se nauttisi tuon haltijan ruuaakseen.
Tällä kertaa susi söisi haltijan lihaa. Riistäisi tältä hengen ja takoisi tämän pään murkaksi. Samassa susi oli muuttunut. Ihmistä muistuttavaksi sudeksi. Se juoksi kaksin jaloin ja oli valtavan kokoinen.

Peto yritti raapaista haltijan kättä ja yritti potkaista samaan aikaan toisen jalkaa, jotta saisi tämän maahan. Polvistu! Peto näytti nauravan. Sen kurkusta kantautui jotain ulvahduksien ja käkätyksen tapaista ääntä. Sen huulet paljastivat vain raa-asti hampaat ja kuono oli aivan rutussa. Vihreät silmät välkähtivät, kun pupilli oli syönyt sen vihreän ja silmät näyttivät lähes mustilta. Peto hyökkäsi taas, se yritti viiltää kynsillään miehen kylkeä. Siinä kaikessa tohinassa oli petokin saanut jonkin verran pikkuisia naarmuja ihoonsa.
Mitäs se välitti niistä? Hän ei tuntenut kipua! Hah! Kiitos korkean sietokyvyn. Hän voisi saada piikin lihaansa ja toimia silti kuin ei olisi käynyt kuinkaan. Ihmissusi oli pysäyttämätön.

//Muhahahah! Omnomnomnom yummy hand!
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Syys 08, 2014 11:01

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon

Kirottu miekka täytti huudollaan haltian mielen. Jos pieni myötätunnon tai humanistisen luonteen ripekin oli ollut niin nyt se kaikki oli kadonnut. Tatuoinnin kiertämät silmät pilkehtivät ilkikurisesti. Calanon kohotti asettaan, joka tuntui niin täydellisen kokoiselta ja painoiselta nyt, kun kirous oli päästetty valloilleen. Kuiskauksia ei enää edes erottanut, vaan äänet huusivat nyt täydellä voimalla miehen mielessä. Huusivat halua verestä ja kuolemasta. Ja hän virnisti: oli aika tappaa.

Oli susi kuinka voimakas tahana sehän ei häntä pysäyttäisi. Senkun yrittäisi häntä saalistaa pedon hampaillaan saati kynsillään.
Vastustajan tähdätessä kiinni miekkaan mies laski painopistettään alemmas ja aavistuksen verran antoi vetävän liikkeen viedä itsään mukana ettei olisi menettänyt tasapainoaan. Kun sitten susi päästi irti, hän sivalsi terän ohjatulla liikkeellä kohti sen kaulaa. Toisen torjuttua se hyökkäsi kynsiensä kera. Calanon väisteli nopeasti osoitetut iskut ja torjui pedon kynnet. Mies hypähti ja löi kovalla voimalla mutta halitusti miekallaan kohti sutta.

Kun toinen muuttui, nyt suden ja ihmisen välimuotoon, Calanon sai toisen kynsistä muutaman naarmun. Mutta ottaen riskin saamalla nuo iskut hän pääsi pujahtamaan pienempänä ja ketteränä suden käsien alle, lähemmä turkkia. Mies pisti ja sivalsi, nopeasti yrittäen vahingoittaa suden rintakehän yläosaa ja kaulavaltimon arempia kohtia. Tilaisuus oli kuitenkin pieni, ja miekkamiehen piti väistää kynsien alta nopeasti. Haltia otti muutaman askeleen etäisyyttä ja henkäisi. Sitten hän hymähtäen juoksi kohti sutta sivaltaen.

Caladhiel

Nainen juoksi. Hän oli jättänyt kaiken mitä olikaan kantanut, ja hän juoksi. Metsän oksat ja pensaat yittivät tarttua hänen vaatteisiinsa, repivät hänen kasvojaan naarmuille. Haltian nilkat muljahtelivat maastossa, kädet kurottelivat koko ajan pidemmälle.
Caladhiel oli ollut lähttyvillä. Hän oli aistinut jotain, jotain niin kovin tuttua.... ja niin kovin vierasta. Silti hän tunsi molemman tunteen paremmin kuin tiesi itsekään. Pian haltiankorvat olivat siepanneet miekan äänen... joka tuntui kirkumiselta. Järkihän sanoi ette miekkaa voinut 'kuulla', mutta tämän miekan Caladhiel tunsi... se oli sama jota hänen veljensä kantoi! Ja suden ääni.... hän ei voinut erehtyä Edwardista. Nainen jatkoi hätääntyneenä juoksuaan, kiitäen niin nopeaa kuin vain ikinä pystyi, kohti suorämeiden rajoja.

//Buhuu QwQ
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Syys 08, 2014 1:15

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Peto sai pienen sivalluksen rintakehäänsä, kun tuo onnettoman näköinen haltija sitä yritti niin mukavasti silpota. Veri vana valui pitkin sen karvaista rintakehää. Vuoto tyhrehtyi kuitenkin siinä kaikessa hässäkässä ja aloitti parantumisensa. Peto väisti miehen sivaltavan liikkeen, kun tämä syöksyi häntä päin. Peto kumartui hypähti käsilleen ja yritti potkaista pienen piruetin kanssa. Se ponnistu käsillään takaisin ylös. Urahti ja ärisi, mutta se lipoi huuliaan ja näytti taas nauravan.
Sudeksi se muuttui jälleen ja yritti tavoittaa hampaillaan toisen koipea. Oikein makoisan koipipalan tämä saisikin. Jos olisi onnekas. Haltija taas, olisi vähemmän onnekkaampi, sillä jos Edward pääsisi tekemään pahempaa jälkeä, kuin pintanaarmuja. Haltijasta tulisi lopun elämäänsä viettävä kirottu ihmissusi. Tai haltijasusi, ihan miten itse halusi sen sanottavan.


Petohan siitä vähät välittä kun se väisti ja yritti taas hakea miekkassa kiinni olevaa rannetta suuhunsa. Äkisti jokin pysäytti pedon. Se väisti kyllä hyökäykset, mutta se ei hyökännyt. Peto nousi kahdelle jalalleen ja muuttui ihmiseksi. Edward tuijotti haltijaa. Peto oli päättänyt pistää lopun tälle jo tylsältä alkavalla leikille. Ed oli tullut hetimiten todellisuuteen ja sai väistää pian iskuja, joita tuli mahdollisesti.
Mies ei sanonut mitään ja tunnusteli rintakehäänsä, jonka päälle oli jo muodostunut arpikudos. Hän katsoi haltijaa, syöksyi tätä kohti ja yritti lyödä nyrkillä päin naamaa huutaen samalla: "Tajuatko sinä yhtään, minkälaikseksi itsesi teet oman sisaresi silmissä!?"
Asia nyt oli vain niin, että Edward oli haistanut hetki heräämisen jälkeen Caladhielin. Hän tiesi haltija naisen olevan lähellä, joten hän ei halunnut tämän veljen olevan tuollaisessa tilassa. Osittain se oli hänen itsekontrollinen menettämisen syytä.

"HÄN HALUAA TAVATA SINUT!" Edwrad huusi vielä kerran ja yritti potkaista toisen miekan tämän kädestä ja lyödä tätä vielä kerran naamaan. Sitten hän tarttui miestä tämän paidan kauluksista. Ravisti haltijaa minkä jaksoi. "Sinulla sentään on joku! JOku, johon voit tukeutua! Minulla ei ole ketään! Ei ketään!"
"Sillä tapoi kaikki omin käsin." ihmisusi murahti lähes kuolettavalla äänellä. Hän päästi irti miehestä ja vähät välitti, jos tämä nyt päättäisi lävistää hänen lihansa. Hän tiesi naisen olevan täällä.

//Toivon, että nuo ns. naamaan lyönnit osuvat ja Edward saa oikeasti ravistella miestäsi näin kauniisti, koska musta tuntuu, että sen pitää oikeasti takoa vähän järkeä tohon kylmään kuoreen. Lisäksi kannattaa laittaa ihan siihen viesti alkuun molemmat nimet. (Like this! Calanon & Caladhiel) Järkevämpää!~
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Syys 08, 2014 3:09

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Calanon & Caladhiel

Mies onnistui hieman sutta haavoittamaan, mutta saikin huomata itsensä kakomasta vatsaansa saanutta potkua. Henkeä ei kuitenkaan ehtinyt tasata, saatika tasapainoaan tavoitella kun joutui teräviä hampaita muuttuneen suusta väistämään, ettei olisi ollut kohta jalkaa köyhempi. Calanon oli hyökkäämässä jo takaisin, oman hulluutensa sokaisemana. Jokin sai kuitenkin miekkakäden pysähtymään kesken liikkeensä. Vastassa kun ei enää ollut susi, vaan häntä katsova ihminen. Ennen kuin tajusikaan maistoi hän oman verensä lyönnin jälkimakuna suussaan.

Miekka tuntui manaavan, yrittävän saada haltian taistelemaan. Mutta kirous oli väistynyt, jäänyt Calanonin mielen taka-alalle. Mihin hän nyt keskittyi oli tuntemattoman puhe, ei verenhimo. Śāpita potkaistiin Calanonin kädestä, eikä hän vastustanut. Ensimmäistä kertaa hänen mielensä ei täyttynyt pelosta jos hänellä ei ollut teräänsä turvanaan, itse asiassa, jopa helpotus saattoi olla oikea tunne kuvailemaan. Jos vain hänen henkensä ei riippuisi miekasta, kuinka helppoa sitä ilman olisikaan...
Mies sai vielä toisen lyönnin naamaansa. Otti sen hiljaa vastaan horjahtaen hieman. Ihmissuden sanat upposivat aina vain syvemmälle, aina paremmin kuin iskuaan vuosikausia hionut peitsi. Haltian teki mieli huutaa, käskeä lopettamaan, antaa kaiken olla ja lähteä. Mutta se kaikki johtui vain siitä että hän ei halunnut kuulla enää noita totuuksia toisen suusta. Hän ei halunnut edes ajatella tapaavansa siskonsa. Naisen olisi parempi olla ilman häntä ja elossa, kuin päätyä miekan uhriksi!
Calanon sylkäisi veriklimpin maahan ja kohotti sumean katseensa mieheen. "Ja minä perheeni. En voi nähdä häntä: ajatuskin siitä että vahingottaisin häntä on sietämätön!" Haltia oli aikeissa sanoa vielä jotain sotkuisen pehkonsa takaa, mutta käänsi katseensa kuullessaan äänen.
Vihreät silmät kohtasivat toiset, tismalleen samanväriset.



Caladhiel juoksi niin kovaa kuin ikinä pystyi ja osasi. Ja kun hänen jalkansa saapuivat paikalle, katse kohtasi tilanteen, hän ei tiennyt mitä ajatella. Nainen värisi kauttaaltaan. Haltia painoi kätensä järkyttyneenä suulleen ja tuijotti miehiä.
"Ed...ward?" Hän kuiskasi. "...veli?" Nainen tasasi yhä hengitystä juoksustaan mutta nyt hänestä tuntui että hänen sydämensä jätti muutaman hypyn välistä. Samaan aikaan tuntui kuin se olisi tykyttänyt kovempaa kuin oli kaiken järjen mukaan mahdollista.

//Jep, hyvä kun saa vähän paiskontaa. Jospa Edward takoi sille vähän järkeä kalloon~
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Syys 08, 2014 3:52

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Caladhielin ääni särisi pitkin hiljaiseksi laskenutta tapahtumaa. Kaiken sen suon ja maan myllertämä ihmissusi käänsi hitaasti kasvonsa haltijanaiseen. Sitten hän käänsi katseensa tämän veljeen. "Kop, kop." hän lähes kuiskasi, ennen kuin hän lähi liikkeelle. Hän tarttui tuohon miekkaan, joka kuiski. Ed saattoi tuntea sen koston ja verenhimon. Se kuiski sanoja, joilla ei ollut merkitystä.
Mies piteli miekkaa kädessään, kun hän asteli kohti toista miestä. Sen näyn voisi tulkata teurastukseksi ta tappoyrityksesksi. Edward ei kuitenkaan ollut niitä miehiä, jotka tappoivat vapaaehtoisesti. Hän viskasi miekan toisn jalkojen ääreen.
"Se pitää sinut elossa. Niinhän?" hän kuiskasi, niin, ettei Cakadhiel voinut kuulla häntä. Hän oli nuorempi kuin nämä kaksi haltijaa, mutta hän ehkä sillä hetkellä vaikutti paljon vanhemmalta.

"Caladhiel. Veljelläsi on paljon selitettävää. Olen hyvä ja kuuntele häntä. Hän kertoo sinulle kyllä." ihmissusi loi haltijamieheen syvän ja rauhallisen katseen. Sitten hän asteli Caladhielin luo. Hän pyyhki vähän käsiään paitaansa ja hymyili naisell anteeksi pyytävästi. "En näytä tehneen hänestä ihmissutta. Onneksi." Ed totesi ja työnsi nasen hellästi liikkeelle. Hän itse jäi paikoilleen ja laskeutui istumaan. Hänen täyti saada hengähtää vähän.
Okeasti hänen kehonsa tärisi ja häntä pelotti aivan hirveästi, vain sen takia, että hän oli muuttunut pedoksi. Hän olisi voinut tappaa toisen! Ed kietoi kätensä ympärilleen ja veti syvää henkeä.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ke Syys 17, 2014 4:57

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Caladhiel & Calanon

Siinä suolle saapuneessa hiljaisuudessa ihmissusi oli ainoa joka uskalsi liikahtaakaan. Kun Calanon näki miekkansa kalahtavan jalkojensa juureen hän kohotti kyselevät silmänsä ihmiseen. Sitten katse laskeutui ja hän nyökkäsi hieman. Hän kuiskasi hiljaa jotain, jonka olisi voinut ehkä kuulla kääntyvän sanaksi "kiitos."
Haltia nosti terän ja tarkasteli sitä silmänräpäyksen verran. Kun huuto täytti hänen päänsä, jostain kumman syystä käsi totteli käskyä ja löi mustan miekan huotraansa välinpitämättömästi. Mies syrjäytti sen kaiken verenhimon, valituksen ja tuskan joka hänen päänsä takapiruna kummitteli ja onnistui kääntämään katseensa peilikuvaansa. Yhdennäköisyys oli hämmästyttävä: kaikki, jopa pienenpienet kasvojen tai liikkumisen eleet olivat kuin luotu toisiaan muistuttamaan.

Caladhiel katsoi Edwardia ihmeissään ja kun tämä tuli luokse nainen hipaisi miehen kättä hieman kiitoksena ja nyökkäsi vaiti. Hän olisi toivonut tapaavansa ystävänsä jollain muulla tavalla ja jossain muussa paikassa... mutta hän oli auttanut haltiaa taas. Hieman askeliaan varoen, mieli ajatuksia täynnä hän asteli lähemmäs toista puoliskoaan. Nainen vilkaisi hermostuneesti miekkaa, joka tuntui kuiskivan suojistaan. Jos hän kuuli sen, mitä Calanon kuuli? Mutta kun Caladhiel kohotti katseensa neulasenvihreisiin, sävy sävyyn hänen silmiensä kanssa hohtaviin silmiin, hänen katseensa sumeni. Kaikki ne ajatukset jotka olivat risteilleet hänen mielessään selkenivät. Kaikki mitä hän oli Edwardin kanssa puhunut, kävi järkeen.
Naisen ääni tärisi kun hän vihdoin avasi suunsa, ilme surullisen ja vihaisen väliltä kasvoilleen maalattuna.
"....Miksi?"
Veli näytti olevan hämillään itskin, mutta sanat kaartuivat sison kieleltä enempää ajattelematta. Monen vuoden ajatukset ja puhumatta jääneet lauseet, muutamassa sanassa.
"Vain.... Miksi? Miksi sinun piti kadota pois? Miksi.... mikset päästänyt minua enää lähellesi?" Nainen haukkoi nyt henkeä kun katkeransuolaiset kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
"... Miksi se Calanon, jonka minä tunsin, lähti pois? Mi..... miksi sinä...." nainen laski katseensa kun kaksoten isän kasvot välähtivät muistiin.
"..tapoitko hänet..?" Hän kuiskasi lähes kuulumattomasti.

Calanon ei voinut kuin katsoa siskoaan, joka kysymyksillään ja katkeruudellaan viilsi auemmat haavat auki aina vain pahemmin ja pahemmin. Mies kohotti kätensä tajutessaan kuinka paljon olikaan Caladhielia kaivannut.... mutta veti sen täristen pois muistaessaan kirouksen. Jos hän vielä vahingoittaisi Caladhielia...
Haltian ääni oli kuin santapaperilla kaiverrettu ja hiljainen.
"Minä..."
Sitten hän vilkaisi istahtanutta miestä. Hänen huutamansa asiat kaikuivat nyt suippokorvan päässä. Hän kertoi, että teit jotain, joka erotti teidät toisistanne. Mikset siis voi vaikka kertoa syytä sisarellesi...?
Samaa haltia kysyi itseltäänkin. Omaksi ihmetyksekseen hän huomasi pakottavan halunsa halata siskoaan. Ja hän melkein olisi voinutkin. Vaan piti itsensä kaukana.... mutta kuunteli ihmissuden sanoja, tarkasteli niitä vielä kerran.
Haltian ääni sai hieman enemmän kuuluvuutta, ja ehkä varmuuttakin, kun käsi laskeutui pois levosta miekan päältä. Nyt hän ei halunnut mokomaan koskeakaan.
"Caladhiel." Calanon melkeinpä ihmetteli, miten vieraalta, mutta niin tutulta sisaren nimi kielen päällä tuntui.
"Minä... kerron kaiken. Suostuisitko kuuntelemaan?"

//saat autohittailla jos huvittaa/tarve tulee, se nyt kuitenkin kertoo siskolleen totuuden miekasta sun muusta~
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Syys 18, 2014 7:49

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Edward

Caladhiel näytti purskahtavan itkuun ja Calanon näytti olevan neuvoton. Hieman pakenevalta näytti. Ed käänsi katseensa jamätkähti makaamaan. Hän vei käsivartensa kasvojensa suojaksi. Oli tämäkin tapa viettää päivä. Hän saattoi kuulla mitä kaksikko toisilleen puhui. Kuinka Calanon pyysi sisartaan kuuntelemaan. Ihmissuden kasvoille laskeutui hymy, joka tunsi samalla yksinäisyyttä sekä onnea. Yksinäisyys itseään kohtaan ja onnellisuutta noita kahta kohtaan. Ehkä Caladhiel ymmärtäisi? Ehkä noiden ei tarvinnut pelätä toisiaan ja antaa menneiden olla? Toisin kuin hän, hän ei voinut saada ketään enää takaisin. Ei perhettään, ei ystäviään, ei rakkauttaan. Ei hän kellekkään ollut vihainen, hän oli kirottu hirviöksi ja sen kanssa hänen tuli elää. Kuin rangaistus, joka oli syötetty hänelle.
Edwardin peitetty ilme vääntäytyi hiljalleen mutruun, kun hänen silmiään kirveli. Hän saattoi nikotella hyvin vähän, mutta häntä itketti ja pari kyyneltäkin siinä saattoi vuodattaa tuohon märkään maahan.

***

Kun kaksikko oli saanut selvitettyä asiansa Edward nousi hitaasti ylös ja asteli kaksikon luokse. "Saitteko asianne selviksi?" hän kysyi kallistaen päätään ja hymyili rohkaisevasti. "Toivottavasti teitte niin, koska minusta ei ole mukavaa, jos on joku rakas. Eikä saa tilaisuutta selittää asioitaan. Se ei ole oikein, kaikilla pitäisi olla mahdollisuus siihen. Toisin kuin minulla. Minulla ei ollut tilaisuutta selittää, ennen kuin virheeni oli tehdyt." ihmissusi totesi ja naurahti siihen kevyesti. Hieman punertavat silmät katselivat molempia.
"Näytettä täydellisesti toisiltanne. Onneksi olette eri sukupuolta tai muuten saattaisin vahingossa sekoittaa teidät pahasti toisiinne. Tosin se ei olisi mahdollista. Tuoksutte erilaisille." Ed totesi vielä ja virnisti vähän vinosti. Kiusoittelua loppuun vähän keventämään tunnelmaa. Hän saattoi vain toivoa, ettei Caladhiel saanut mitään hepuleita.

//En nyt ruvennut ihan hirveästi autohittailemaan, jos tuokaan voidaan sellaiseksi laskea :3
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all

Viesti Ma Loka 13, 2014 7:32

Re: Shall we meet again...? || Mori~!

Caladhiel ja Calanon

Nainen piti katseensa maassa, antaen kysymyksen kohdalle muodostua hetkellisen hiljaisuuden. Sitten, hän nyökkäsi vaiti, peläten ettei saisi ääntä suustaan vastaukseksi asti muodostumaan. Veli takelteli aluksi, mutta kertoi oman versionsa. Tuo versio, jonka hän oli kuvitellut olevan samankaltainen kuin omansa, olikin niin kovin erilainen. Calanon kertoi tuosta kummallisesta miekasta ja miten se syövytti huutonsa läpi hänen ajatuksiinsa. Kun kertomus pääsi kaksosten siskon karuun kohtaloon asti, ei Caladhiel enää voinut pitää kyyneleitä sisällään, vaan antoi niiden hitaasti valua poskilta leukaperille ja siitä maahan. Katse sumentui eikä siitä tuntunut selkeävän, vaan veljen ääni kuului entistäkin kovempana siskon mielessä. Kaikki se mitä hän ei ollut tiennyt kuului kerrottuna Calanonin kieleltä, antaen oman täyttönsä palasiin jotka olivat muistojen seassa leijuneet jo vuosikausia vailla järkevää selitystä, muistikuviin, joita hän ei ollut tajunnut muistavansa.
Calanon päätti puhumansa yhteen hiljaiseen, lähes äänettömään sanaan.

Anteeksi.

Caladhielin jalat tärisivät. Hänen päätään huimasi. Jostain syystä, vastaukset aukesivat järkevänkuuloiseksi totuudeksi paljon helpommin kuin hän olisi koskaan voinutkaan tajuta. Ehkä koska tyttö tiesi milloin kaksonen puhui totta, eikä nyt kertomassa ollut näkynyt valheen varjoakaan. Kuin se niin simppeliä olisi ollut, ehkä jopa pienessä shokissa, Caladhiel ymmärsi Calanonin kertoman. Hän hyväksyi sen. Järki olisi antanut harkinta-aikaa tarinalle, mutta sydän... se tiesi, se tajusi paremmin kuin kukaan muu.

Jalat liikkuivat. Kyyneleet jatkoivat virtaustaan. Caladhiel kietoi kätensä halaukseen veljensä kaulaan, huutaen nyt itkuaan kuin pieni lapsi. Niin kuin hän olisi ensi kertaa tajunnut miksi itkeä. Hän huusi ääni käheänä. Hautasi kasvonsa Calanonin takkiin. Tuntien sen saman tutun tuoksun. Nainen tärisi kun hän yritti pukea tuntemansa sanoiksi.
"Mi...minä..."
Caladhiel nosti kätensä kuin olisi halunnut lyödä veljeään, mutta voimaton kämmen laskeutui ja nousi aina uudestaan höyhenenhentoa läimäytystään jatkaen miehen takkia vasten. Lihaksista oli kadonnut kaikki voima ja vain kättään aina vain kohottaen joka sanalla Caladhiel itki.
"Sinä.....typerys....älä....pyydä...anteeksi...."
"Älä......pahoittele....."
"......"
"...Calanon...."


Calanon kitoi kätensä silmänsä kiinni puristaen siskonsa ympärille, aivan kuin olisi voinut pelkällä olemassaolollaan heittää naisen kaiken tuskan pois. Punertavat silmät tuijottivat voimatonta siskoa surren.
Sitten hän vain pysyi vaiti, halaten kaksostaan. Pitäen toista pystyssä antaen tämän vuodattaa kyyneliä hänenkin puolestaan.

*****

Caladhiel kuivasi kasvonsa viittaansa. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut, mutta nyt hän kääntyi kohti Edwardia punottavine kasvoineen ja verestävine silmineen.
Hän katsoi ihmissutta heikko hymy huulillaan.
Sitten hän hyppäsi tämän kaulaan, jos toinen ei vain ollut liian nopea haltian halihyökkäystä väistämään.
"KIitos", hän kuiskasi.
"Jos voin ikinä korvata sinulle tämän... kerro vain kun tarvitset apua."

Edwardin virnistäessä haltianainen punastui hieman kääntäen katseensa vieressä seisovaan peilikuvaansa.
"Vihjaatko että näytän mieheltä tai jotain?" Nainen purnasi puolitosissaan. Muka loukkaantuneena hän virnisti hieman haikeasti veljelleen. Kaikki ei ehkä ollut vielä selvää, mutta tilanne oli paranemaan päin.

Yhtäkkiä nainen risti käsivartensa.
"Mitäs muuten se oikein oli tänne saapuessani? Tappelu kesken! Isot miehet sietäisitte hävetä", hän nuhteli kuin paraskin äiti suojateilleen. Sitten hän laski katsettaan hieman.
"...Säikäytytitte minut..."
Seuraava

Paluu Suoalue Nenad

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia