Kirjoittaja Mori » 15 Syys 2016, 19:18
Alvara kohtasi Trentin silmät, kun tuo näytti syövän suolattua kalaa pöydässään. Merenneito ei juurikaan syönyt majataloissa, joka ehkä oli varsin outoa. Hän kuitenkin tuijotti Trentiä silmiin, kun tuon ilme vääntyi ilkikuriseksi. Alvara kuitenkin levitti kasvoilleen viekkaan hymyn, hän käänsi silmänsä hitaasti, ehkä ahdistavankin hitaasti miehestä. Hän siirsi sen parrakaaseen haltia sotilaaseen, joka nyt katsoi jotenkin tuhraantunutta kuvaa ja yritti verrata sitä hänen kasvoihinsa. Haltia käänsi lopulta kuvan naiselle. Kuvassa oli toki kihara hiuksinen nainen, mutta piirrustus ei ehkä ollut selvin mahdollinen. "Neiti, tulkaa mukaani", mies pyysi neutraalin kohteliaasti. Alvara näytti suoristavan hieman selkäänsä ja katsovan sotilaaseen pää kallellaan. Hän asetti toisen kätensä poskelleen ja toisen rintojensa alle. "Jos minulta kysytään, niin tuo kuva ei kyllä kuvasta minua", hän totesi rauhallisesti ja viattomalla äänellä. Sotilas hymähti siihen. "Se, ettei kuva näytä välttämättä täysin teiltä ei todista sitä, ettette ole murhaaja, joten pyydän teitä tulemaan mukaani. Haluan vain kansalaisten parasta" mies totesi ja asetti kätensä jo miekalleen.
Alvara laski katseensa miekalle, jolla haltia piti kättään. Hän kohotti katseensa mieheen ja lähti sitten liikkumaan pois päin miehestä. Haltia tuntui hetkessä varautuneen pahimpaan, mutta merenneito vain asteli tiskin takaa pois ja sitten asteli Trentin luokse. "Tulen mukaanne, mutta haluan seuralaiseni mukaani", hän totesi ja laski sievät kätensä miehen hartioille ja hymyili tälle kieron leveästi. Haltia sotilas tuntui rentoutuvan asteen, mutta ei vetänyt kättään pois miekalta. Mies kuitenkin nyökkäsi ja tujiotti sitten miestä tuon käsien alla.
"Ala tulla, en halua aiheuttaa ongelmia, joten teidän olisi hyvä tulla mukaani, en mielelläni vuodata verta ja jos neiti on yhteistyökykyinen teidän kanssanne", mies totesi ja tuijotti silmä kovana Trentin suuntaan. Alvara vain hymyili leveästi, mutta hän kyllä oli jo nopeasti vetänyt kätensä miehen hartioiden päältä. Hän vain hymyili kuin olisi voittanut tilanteet itselleen ja hallitsi sitä mielensä mukaan. Ehkä se olikin niin, mutta Alvara ei kaihtanut keinoja, oli se sitten muiden mielestä kuinka alentavaa tahansa. Lisäksi hän ajatteli erästä henkilöä, joka tietysti voisi auttaa heidät hädästä, jos hän ei saisi heitä ulos siitä. Toisaalta oli hyvin epätodennäköistä, että kenraali olisi paikalla itse täällä pikku kylässä.