Jatkoa täältäDarius
Eliitti hymähti pienesti, Lorythasin kehottaessa häntä ottamaan ohjat matkan suhteen, vedoten siihen ettei lohikäärme tosiaan tietänyt haltioiden reittejä. Olkoon sitten niin, mutta Darius ei tiennyt mitä tästäkin tulisi, hän kun ei koskaan ollut varsinaisesti lentänyt niitä reittejä pitkin ja suunnistaminen puiden yläpuolella lieni hieman erilaista, mitä puiden seassa.
Haltiakaksikko pysyi syrjemmällä, kun puoliverinen vaihtoi ulkomuotonsa lohikäärmeeksi, Haukansilmän hetken aikaa vain katsellen valkeaa nelisiipeä. Siinä samalla eliitti koitti hiljaa mielessään jälleen keräillä itseään, jotta ei kauhusta kangistuisi kun lentoon lähdettiin. Se oli aina yhtä hankalaa ja pelottavaa, vaikka tähän asti jokainen kerta lentäen oli mennyt ihan hyvin. Darius tietenkin luotti Lorythakseen ja tuon lentotaitoihin. Hän ei vain luottanut itseensä ja kykyynsä pysyä siellä selässä, vaikka sarvikruunuinen kuinka nätisti olisi lentänyt.
Haukansilmä havahtui takaisin tilanteeseen Iriadorin äänen myötä, eliitin vilkaisten siinä samassa ympärilleen, katseen kiertäen niissä uteliaissa sivustaseuraajissa. Kunhan pysyisivät sivummalla, kun lentoon lähdettäisiin, ettei kenellekään kävisi mitään.
Uteliaista katseista huomio kääntyi Lorythasiin, joka päänsä oli heidän puoleen laskenut, nyt kysellen, olivatko haltiat varmoja tästä matkustustavasta. Darius tuhahti pienesti, hätäisesti, selvästi indikoiden että oli kenties yhtälailla epäilevällä kannalla.
"Náro ja Nashira ovat vahvoja ja varmasti lähtisivät matkaan, jos niin käskettäisiin. Mutta niiden pitää levätä, Nashiran varsinkin. Nárolle se on se ja sama, syndrae raataisi itsensä hengiltä jos niin käskettäisiin, mutta ennemmin annan sen levätä ja pysyä elossa. En usko, että se kauheasti nauttii rasituksesta ja uudelleen ja uudelleen kuolemisesta", Haukansilmä selitti, toisen kätensä nostaen hellästi silittelemään lohikäärmeen kuononpäätä,
"voisimmehan tietenkin pyytää muita ratsuja lainaan... Mutta niiden palauttaminen olisi oma prosessinsa ja veisi vain suotta aikaa. Joten tämä on paras vaihtoehto, kaikkien kannalta".
"Joten... Eiköhän lähdetä matkaan", oli viimeinen tokaisu haukansilmältä, joka selvästi vaikutti arastelevan ajatusta lentämisestä. Mutta eipä hän siitä mitään ääneen sanonut, sen sijaan auttoi Iriadorin nelisiipisen selkään, nousten itse perästä. Ja jahka kunnon, varman otteen oli saanut istuinsijaltaan, annettiin Lorythakselle lupa lähteä liikkeelle, kohden pohjoista.
Pian Cúthalionin kartano ja piilopaikka jäivät taakse, matkan käyden pohjoiseen. Pakkanen puri heti luihin ja ytimiin ja lentäessä viima tuntui kahta kauheammalta. Sentään lohikäärme alla lämmitti jonkin verran, mutta täytyi sitä jälleen kirota, ettei tullut ottaneeksi ylimääräisiä villasukkia matkaan.
Jahka alkujännitykseltään oli hieman rauhoittunut, kävi Darius kertomaan suuntaohjeita Lorythakselle parhaansa mukaan. Hän kykeni lähinnä kertomaan minne mahdollisille maamerkeille pitäisi suunnata, toivoen, että Lorythas pysyi ainakin kutakuinkin kartalla. Haukankatse koitti tähyillä puiden lomasta merkkejä sotilaista tai muista matkaajista, mutta alkuunsa metsän siimeksessä näytti liikkuvan vain elikoita. Hetken kuitenkin lenneltyä kolmikko lähestyi suoalueen eteläistä reunaa, Dariuksen pyytäen nelisiipistä laskeutumaan alemmas, kun kasvusto kävi harvenemaan. Sen myötä alkoi lumesta erottua jälkiä, joista osa näytti tosiaan suuntaavan takaisin aroille, oletettavasti kohden kaupunkia. Mutta muutamat jäljet harhailivat lähemmäs suota, kauemmas kaikesta, mikä indikoi sitä että kulkija, mikäli heidän ryhmään oli kuulunut, oli selvästi eksynyt reitiltä. Ja se ei ollut ihme, ottaen huomioon, millainen lumimyrsky toissayönä oli ollut. Ja sitten silmään osuikin hahmo, käpertyneenä suuren puun juurelle.
"Laskeudutaan tuonne", Darius kehotti, kun sopivan suuri väli puiden lomasta löytyi. Ja jahka maahan päästiin, liukui eliitti lohikäärmeen selästä alas ripeästi, lähtien korkeassa lumessa kahlaamaan kohden hahmoa, joka näytti kuiskauksen univormua kantavan. Darius kyykistyi nyt selvän naishahmon puoleen, koittaen huhuilla tuttua kasvoa nimeltä, mutta turhaan. Sotilas oli kuollut, kenties haavoihinsa, mutta todennäköisesti pakkanen oli vienyt naiselta hengen.
Darius kirosi, ääneen, noustessaan ylös ja lähtien kävelemään kauemmas Iriadorista ja Lorythasista. Jälleen yksi turha kuolema, jonka hän joutui ottamaan niskoilleen. Pahinta oli, että eliitti joutuisi kertomaan tästä menetyksestä muillekin ja hän tiesi särkevänsä sillä tiedolla vanhemman kuiskauksen sotilaan sydämen, joka oli ollut suhteessa tämän naisen kanssa.
"Se on Siraye, pakkanen lienee vienyt hengen", Darius lopulta aloitti, seisten yhä selkä kohden kaksikkoa, tarkkaillen ympäristöä muiden sotilaiden varalta. Eliitin äänestä kuuli sen turhautumisen ja syyllisyyden, joka nousi kalvamaan silmäpuolisen mieltä.
Katse laskeutui maahan, Dariuksen seuraillen osin jo lumen peittämiä jälkiä, jotka Siraye oli jättänyt. Nainen oli selvästi harhaillut viimeiset hetkensä jalan, mikä pisti miettimään, mitä sotilaan ratsulle oli tapahtunut?
Sanaakaan sanomatta Darius lähti seuraamaan niitä jälkiä, seurasi Lorythas ja Iriador häntä tai ei. Kenties he löytäisivät vielä ratsun tai muiden jälkiä, jos Siraye oli muiden mukana kulkenut ja jostain syystä porukasta eksynyt erikseen? Lähemmäs sadan metrin päästä alkoi erottua suurempi ruho, jonka ympärillä pörräsi susia. Se oli Sirayen ratsu, tavallinen hevonen, joka ilmeisesti oli ennen emäntäänsä kaatunut kylmyyteen tai uupumukseen. Nyt pedot olivat löytäneet raadon ja lähteneet sitä iloisin mielin repimään auki, veren hajun leijaillen kylmässä ilmassa.
Susien huomatessa haltian, ne jähmettyivät hetkeksi sijoilleen ja lopulta alkoivat murisemaan. Darius pysähtyi sijoilleen, katsellen petoja kauempaa, koittaen tähystellä oliko hevosen vieressä muita ruumiita tai kenties jälkiä muualle. Sitä hän ei osannut enää sanoa, paikka kun oli täynnä viisipäisen susilauman jälkiä. Läheisillä puidenoksilla istui variksia ja korppeja rääkymässä, odottamassa vuoroaan päästä aterialle ja kauempana taisi kettukin kierrellä puiden lomassa kyttäämässä, josko hänellekin jäisi jotain purtavaa.
Haukansilmä oli jo kääntymässä ympäri, perääntyäkseen ruokahetkeä häiritsemästä, kun yllättäen susien huomio kääntyi hänestä toisaalle. Ne nuuhkivat ilmaa korvat pystyssä hetken, samalla kun mokomien niskakarvat näyttivät nousevan pystyyn ja häntien laskeutuvan koipien väliin. Ne murisivat ja rähisivät hetken sijoillaan, kunnes lähtivät nopeasti jolkottelemaan kauemmas raadosta, vilkuillen koko ajan taakseen, aivan kuin ne olisivat lähteneet jotain pakoon. Myös linnut lehahtivat oksilta matkoihinsa, mikä sai eliitin kaventamaan katsettaan, Haukankatseen koittaen erottaa kuun valaisemasta metsästä jotain liikettä. Mitään ei kuitenkaan lähitienoilla näkynyt, mutta sikäli mikäli Darius olisi aistinut auroja, olisi hän kenties tuntenut yhden suuremman lähestyvän...
// Syytän TÄYSIN suo tästä otsikosta sitten, mietin jotain eeppistä ja hienoa niiku Clash of the titans II mut. JA EI, MITÄ TAHANSA MUUTA MUTTA EI ERUA PIISKAN KANSSA !!! //