Älä ota minut vangiksi


Suurimman joen Meinradin ja suurimman järven Aodhán lähettyvillä aukeaa suoalue, joka tunnetaan nimellä Nenad. Suoalue on suuri ja vaihteleva, mutta varmaa on, että tulet suohon uppoamaan, jos liian syvälle ja liian varomattomasti kuljet. Suoalueella tuntuu alati olevan usvaa ja hämärää, vuorokaudenajasta riippumatta. Puhutaan, että suoalue on kirottu ja siellä liikkuu alkusotien aikaisia aaveita.
Varsinaisia muita soita Quinn metsästä ei löydy, ellei satunnaisia vettyneitä alueita lasketa.

Valvoja: Crimson

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Heinä 29, 2009 6:04

Suan

Haltia naista nauratti, kun Aber oli sanonnut hänelle mistä saisi kuivia risuja. Hän itse ei tiennyt myöskään, mutta Suanista asia tuntui, kuitenkin mahdottomalta.
" Oletko varma, että löytäisit kuivaa risuja tällaisella ajalla. Onnea. " Suan sanoi.
Onneksi he jatkoivat matkaa, koska hän ei halunnut jäätyä paikoilleen kylmästä sateesta. Melkein monia sekunteja välein täytyi käsillä puhdistaa vettä silmistä. Hiljalleen he astelivat tutulla paikalla mistä Suan oli aijemmin kävellyt. Paikka ei ollut lähellä kotiaan mikä harmitti, mutta lähistöllä olisi maa-alainen maja. Toivoen, että ei olisi vedestä täyttynyt.
" Seuraa minua Aber. Paikka alkaa olla tuttua minulle. " Suan sanoi hymyillen.
Pikaisesti hän löysi puunkin minkä hän oli etsinnyt. Puu oli kovaa ja kasvillisuuden peitossa. Puussa ei ollut koloa, mutta siinä oli ovi sisään. Suan astui sisään ja pian naisen jalat olivat vienneet liukumäki alas.
" Tule. Vesikään ei ole tänne asti yltänyt. " Suan sanoi.
Suan oli löytänyt vanhan piilo paikan uudelleen. Naisen haltia hyräily kuului maan alta. Omasta puolestaansa hän oli iloissaan, että kukaan muu ei ollut täälä. Jäljistä saattoi huomata, että suunilleen kaksi viikkoa täälä on ollut joku. Puhtaita vaihto vaatteita ja ruokaakin löytyi.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2451

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti To Elo 13, 2009 7:27

Aberec

Haltia tuhahti hieman naisen vastaukselle risuasiasta, mutta hymyili sitten pienesti. Hän käveli eteenpäin sateessa, ja katseli märkiä vaatteitaan kuin toivoen, että ne yhtäkkiä kuivuisivat, ja taivas valkenisi.
Yhtäkkiä nainen kertoi, että paikka alkoi olla tuttua. Huh! Viimeinkin!
Aber pyyhälsi lujaan tahtiin Suanin perässä, ja vilkuili uteliaana eteenpäin metsikköön. Pian Suan asteli suurehkon puun eteen, ja pian oli jo kadonnut puun "ovesta" sisään. Aber katsoi hölmistyneenä puuta, ja kurkkasi koloon. Aika kummallinen... Mutta kai turvallinen. Haltia astui ovesta sisälle, ja lähti liukumaan.

Pian haltia tömähti kylmähköön maahan, ja näki toisen pienen välimatkan päässä. Hän hyräili huolettomasti, joten Aber arveli ettei tässä ollut mitään hätää. Ruokaakin näytti olevan... Tosin vaihtovaatteita hän ei ottanut vastaan, sillä hän suhtautui aika varjelevasti omiinsa. Eikä hän nyt vieraan naisen edessä alkaisi itseään riisumaan - ei tulisi kysymykseenkään!
"Mitä haluaisit syödä?" Aber kysyi ennen kuin oli vilkaissutkaan ruokiin, ja totesi mielessään että ruoka oli aika yksipuolista. Kasviksia, marjoja ja sieniä sekä jonkinsortin pähkinöitä, mikäpä muu voisi säilyä täällä? Myös hedelmiä ja leipää löytyi liinojen päältä. Leivät saivat Aberecin ihmettelemään, ettei paikassa ollut rottia tai muita pikkueläimiä.

"Muuten... Miten me pääsemme täältä ylös?" haltia kysyi hieman hermostuneena huomattuaan, ettei löytänyt uloskäyntiä.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Elo 17, 2009 7:40

Suan

Pian herra oli seurannut naisen perään. Suan yritteli houkutella miestä vaihtamaan, mutta nähtävästi ei kelvannut. Itse hän löysi vaihtovaatteensa. Joka kerta hän käytti samaa vaihto vaatetta, jos olisi täälä kastuneena.
" Voit vaihtaa jos haluat minä menen toiseen huoneeseen. " Suan sanoi.
Suan haahuili toiseen huoneeseen missä hän vaihtoi vaatetustaansa pikaisesti. Takaisin tuleessaan hän kääntyi katsomaan miestä. Naisen ylläänsä oli sininen mekko. Oman asunsa hän laittoi narulle mikä oli tarkoitettu siihen, että vaatteet saisi kuivua.
" Nyt olisi liha pitoista hyvä. Minä voin mennä katsomaan, jos lihaa oli vielä säilössä. Teen kanssa. " Suan sanoi.
Ennen kaikkea, jos olisi lihaa nuotio pitäisi saada aluksi ylle. Hän lähti samaan suuntaan missä oli vaihatnut asunsa. Nopeasti hän tuli.
" Kelpaako sinulle peuran kylkeä? " Suan kysyi.
Pää oli kalleellaan ja lempeästi katsoi miestä. Hän asetti ne lautaselle ja muhentua ilman lämpöiseksi ennen paistamista. Aberin kysyessään hän kääntyi katsomaan häneen.
" Sieltä mistä tulin vaihtamasta vaatteetni ja ovi aukko missä ei ole ovea pääsee ulos. Toinen ovi vie jonnekkin minne entiä, koska se on pelottava käytävä. " Suan selitteli.
Avatar

Hovinarri
Hovinarri

Viestit: 2451

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti To Syys 03, 2009 5:36

Aberec

Haltia alkoi tekemään nuotiota kuin käskystä, melkein heti naisen palattua toisesta huoneesta. Ihan käyttökelpoisia riepuja täällä ilmeisesti oli säilössä, mutta Aber ei nyt rupeaisi mitään vaihtamaan... Ei nyt jaksa.
"Peuran kylkeä? Sopii minulle!" tämä tokaisi, ja sai samassa pari kipinää syttymään kuivissa oksissa. Vähitellen tuli levisi, kasvoi ja loimusi iloisesti haltian kasvojen edessä. Pienet kipunat kohosivat nuotiosta korkeuksiin, ja laskeutuivat sitten mustina pisteinä luolan lattialle. Vihdoin oli lämmin.
"Tuntuu siltä, kuin olisin jo hieman kuivanut", Aber totesi mietiskellen itsekseen, mutta saattoi vain kuvitella kuivuuden tunteen, koska oli läpeensä märkä.
"Vai niin", haltia nyökkäsi toisen puheille. Vai että pelottava käytävä... Ajatus kiehtoi kaukaisesti, mutta nyt olisi ehkä parempi pysyä turvallisissa ajatuksissa. Hän ei nyt jaksaisi ehkä puolustaa naista, mikäli siellä joku vaara olisi. Tai no, ehkä ajatukset vaihtuisivat kun ruokaa saataisiin kupuun, mutta se nyt oli vain ajan kysymys, milloin ruokaa saataisiin.

"Haluaisitko tutkia käytävän, vai mielummin lähteä heti kun sade hellittää?" Aberec kysyi nostaen katseensa, ja asetti sitten lämmenneen lihan nuotion päälle paistumaan. Hän halusi ruokaa - ja äkkiä!
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 0/2
Aberec 2/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 1/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 1/2
Arasinya 1/2

Miten olisi kuutamokävely?

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Syys 04, 2009 5:27

Suan

Mieshaltialle oli sopinut tämä peuran kylkeä mikä iloitsi naisen kasvoilla. Juoksu jalkaa Suan meni hakemaan peuran kylkeä varastosta. Hyvän laatuisina hän toi Aberin eteen. Suan uskoi, että mies halusi laittaa lihat kypsymään. Itse meni hakemaan kannua kaapista ja pisti siihen raiaksta vettä. Takan reunassa oli pidike mikä oli tarkoitettu kannun roikkumiseen. Siihen Suan asettui ja istahti lämmittelemään nuotion ääreen. Kädet lähellä nuotiota ja samalla hieromassa käsiään.
" Et sinä vain siltä näytä. Sinun kannattaisi mennä vaihtamaan vaatteetsi muuten saatvarmasti vilun yllesi. " Suan sanoi pienellä huolestuneella äänellä.
Aberec kysyi todella yllättävästi häneltä seikkailua. Mitä viime reissuun katottiin nyt Suan taitaisi päästä paljon piedemmälle edelliseen verrattuna. Pienesti hän hymyili, mutta mitää sanoja ei oikein saanut suustaansa.
" Jos sinä tulet mukaan tutkailemaan käytävää sitten voin ja sinä kuljet ekana. " Suan sanoi.
Hän ei halunnut kulkea ekana yksi kujaisessa tiessä missä oli mutainen pohja. Hämähäkkejä oli joka puolella ja samoin niiden seitit. Paikka oli erittäin pimeä, että soihdun tarvittaisi siihen. Huolimatta niistä Suanta pienesti kavvelvasti katsoi miestä, että lähtisikö ruoan jälkeen seikkailemaan vielä lisää. Sinäänsä hän voisi lähteä seikkailemaan, koska halusi nähdä mitä sielä oli oikein. Monia vuosia hän ei ole rohjennut mennä astelemaan.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1572

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Syys 16, 2011 7:15

//Tultiin siihen päätökseen, että peli keskeytyy kokonaan eli sinäänsä valmis ja voi pistää lukitukseen//
Edellinen

Paluu Suoalue Nenad

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia