To battle!


Lampi sijaitsee kylän laitamilla. Suurehko, soikea lampi on kaunis näky vuodenajasta riippumatta. Puhtaankirkas vesi antaa katsojan nähdä aina pohjaan asti. Lampi on syvimmillään kolme metriä syvä, sijaintinsa ansiosta lähes aina peilityyni.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 8:27

To battle!

Lounatuuli

Kevät teki tuloaan kovaa vauhtia. Samaa vauhtia eteni myös sota, joka oli saanut alkunsa jo aikaisemmin talvella. Yli puolet haltioiden arsenaalista olivat siirtäneet fyysisen olemuksensa tantereelle. Lounatuulenkin oli määrä olla tuolla verta tihkuvalla kentällä, mutta lohikäärme oli ottanut oman vapauden - henkensä uhalla - ja lähtenyt toimittamaan tärkeää, henkilökohtaista asiaa.
Valkoinen lohikäärme liiteli nyt aurinkoisella taivaalla, kohti haltia kylää. Se oli ottanut iskun jos toisenkin tantereella, joten valkoinen suomupeite ei ollut mitä puhtain. Päästyään kylälle, lohikäärme suuntasi kulkunsa kohti lampea. Se oli ensimmäinen paikka, mistä tuo aikoisi etsiä henkilöä, jota kaipasi. Ei liennyt suurikaan yllätys, että lohikäärme oli puusepän pojan perässä. Tuo nuori haltia oli onnistunut piristämään omalla kärttyisällä olemuksellaan lohikäärmettä niin paljon, että käärme perkele oli ihan kiintynyt nuorukaiseen. Omalla tavallaan. Mutta kiintymys ei ollut ainoa syy, miksi lohikäärme pellavapäistä poikaa etsi.

Lohikäärme oli onnekas etsintöjensä suhteen. Puusepän poika löytyi sieltä mistä lohikäärme oli toivonutkin, lammelta. Se mikä pienessä lätäkössä poikaa kiehtoi näinkin paljon, oli sitten toinen mysteeri.
Lohikäärme laskeutui haltia klopin taakse, nostattaen kevään lumia paineaallon saattelemana.
"Joskus teidän kaksijalkaisten yksinkertaiset huvit saavat minut miettimään, kuka onkaan se viisaampi osapuoli" Lohikäärme totesi lähinnä itsekseen, samalla kun laski päänsä Aaronin lähettyville "Oliko jo ikävä?"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 9:22

Aaron

Kevät, mitä nenää kutkuttavinta aikaa, uusia tuulia, viherrystä. Aaron oli tapansa mukaan omassa ihanassa seurassaan lammella, katselemassa josko näkisi kevään ensimmäisen lehden nupun puhkeavan. Hän ravisteli huilua toisessa kädessään samalla kun naputteli sormillaan toista polveansa hermostuneena. Tämä oli osa hänen ja veljiensä vedonlyöntiä; se joka veisi kotiin ensimmäisenä puhjenneen lehden nupun, saisi kahden muun veljen osuuden jälkiruuasta seuraavan viikon ajalta. Suurempaa aktiviteettia ei keritty järjestämään, Adrian ja Arnold olivat myös lähdössä sotatantereelle piakkoin juoksupojiksi, minkä vuoksi heidän äitinsä hääräsi kahta kauheammin tehden kotona olemisesta lähes sietämätöntä.

Mitään ei näkynyt missään, lintujen viserrystä kummempaa ei kuulunut, mutta puusepän kloppi uskoi aistivansa jotain. Aaron kuunteli hetken tähystellen ympärilleen, mutta vasta saatuaan osansa kylmästä ja märästä lumiaallosta niskaansa hän saattoi älytä katsoa taakseen.
Aaron ponkaisi pystyyn ja kääntyi kasvotusten yllättäjäänsä ensin vihaisensa, sitten hämmentyneenä ja sitten iloisempana kuin miesmuistiin. ÄIJÄ! Aaron huudahti välittämättä hieman likaisen että muutenkin ränsistyneen lounatuulen puheista vaan lähestyi tätä reippain askelin tapauttaakseen tätä kuonolle pari kertaa tervehdykseksi.
Ikävä? Suurella yksinkulkija Aaronillako? Aaron naurahti yrittäen peittää läpikuultavaa totuutta joka huusi Missä sinä olet ollut?? Tajuatko kuinka tylsää ja tympeää minulla on ollut!
Uutisia sotatantereelta? Joko me voitimme? Tapoitko sinä ketään? Haluatko lennellä kesän kanssani? Aaron yritti päivitellä asioita lohikäärmeen kanssa jota ei ollut nähnyt hetkeen samalla kun nousi tuon kuonolle polvilleen, nojautuen käsivarsiinsa ja tuijotellen tuota tuon suuriin silmiin josta hän saattoi nähdä kuvajaisensa.
Vai miksi olet täällä? Ehkä se oletkin sinä jolle tuli ikävä Pojankloppi virnisteli, odottaen yhä jonkinmoisia suuria sankari-tarinoita mitä hänen isoisällään oli ollut tapana hänelle aina kertoa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 9:38

Lounatuuli

Pojankoltiainen oli enemmän kuin iloinen suomukkaan ystävänsä näkemisestä ja sekös sai lohikäärmeen hymyilemään. Oli ilmiselvää että tällä klopilla oli ollut ikävä lohikäärmettä, vaikka tuo sitä kovasti yritti kieltääkkin. Poika ei tainnut olla kovin hyvä valehtelemaan. Poika kyselikin missä Lounatuuli oli ollut ja ilmoitti olleensa kuolemassa tylsyyteen. Ennen kuin lohikäärme tuohon ehti mitään vastata, tuli seuraava kysymys ja taas seuraava. Utelias poika halusi heti tietää kaiken näemmä. Lohikäärme jatkoi hymyilyä, kunnes Aaron oli saanut viimesenkin kysymyksen ulos suustaan.
"Mistähän sitä aloittaisi" Lohikäärme tuumas mutristaen suutaan "Sota etenee hitaasti kuin etana mudassa, emme ole lähelläkään voittoa, mutta eivät ole ihmisetkään. Tapoin, vaikka sitä ei sinulle saisi kertoa ja lentäminen kuulostaa hyvältä idealta, mikäli sota on päättynyt siihen mennessä".
Lohikäärme veti henkeä ja työnsi päänsä vielä lähemmäksi poikaa, vilkaisten nopeasti ympärilleen.

"Olen täällä koska tuon uutisia" Lounatuuli aloitti "Oraakkeli on jälleen vienyt vuorille neidon ihmiskylästä".
"Tämähän ei sinua liikuttaisi yhtään, mutta odota kun kerron loppuun. Tällä kertaa Oraakkeli vei vuoren huipulle Papittaren.. ei ketätahansa papitarta, vaan prinsessan neuvonantajan".
Virnuillen lohikäärme vetäytyi kauemmaksi pojasta. Kyllä tuo tiesi että Aaronilla oli jotain heräileviä tunteita sinisilmäistä papitarta kohtaan. Olihan tuo nätti tyttö ja kutakuinkin samaa ikäluokkaa haltia pojan kanssa. Joten ihmekkös tuo, jos pojan sydän jätti lyönnin jos toisenkin välistä sen tytön nähdessään.
"Kai tiedät mitä neidoille tapahtuu ylhäällä vuorilla?"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 10:54

Aaron

Puusepän pojan virnistykselle ei tuntunut näkyvä loppua Lounatuulen viimeinkin saadessa puheenvuoronsa vastatakseen tämän kysymyksiin. Aaron kuunteli silmät kiiluen, vaikkei kovin yksityiskohtaisia kuvailuja sotatantereen tapahtumista saanutkaan. Erityisesti tätä hymyilytti tämän myöntäessä tappaneensa ihmisiä, vaikkei tämä ilmeisesti saanut sitä kertoa, ken tietäköön miksi. Yllättyneempi Aaron olisi ollut, jollei tämä olisi paria muutama vihollis sotilasta poskeensa pistänyt.
Hmm? Aaron hymähti kysyvästi ja nojasi korviaan lähemmäksi tätä lohikäärmeen elehtiessä kuin hänellä olisi tarjottavana suurempikin salaisuus vilkuilleen ensin ympärilleen mahdollisien salakuuntelijoiden varalta, ennekuin kertoi todellisen syynsä vierailulleen.

Aaron kuunteli korvat höröllä loppuun asti Lounatuulen tarinaa Oraakkelista, josta hän itse oli jo entuudestaan kuullut tarinan jos toisen veljiltään ja kylän juoruilevilta piioilta, mutta se miten tämä tarina päättyi, ei jättänyt Aaronia haltioituneeksi. Sen sijaan hän kalpeni. Hymy jota hän oli niin häpeilemättä Lounatuulelle esitellyt, oli pyyhkiytynyt pois.
Aaron tiesi varsin hyvin ketä Lounatuuli tarkoitti puheillaan. Hän otti ison henkäyksen suoristaen samalla selkänsä.

Ehe..he.. Keitetäänkö ja syödäänkö heidät? Aaron heitti parhaimman arvauksensa.
E-en tiedä mistä puhut, miksi minä välittäisin siitä sorsasta? Aaron tuiskaisi samalla kun kääntyi poispäin valkosuomuisesta ystävästään peitelläkseen lievää paniikkia kasvoillaan. Tämä tuotti tietenkin huonoa tulosta kun loputkin hänen kehostaan käyttäytyi kuin sätkynukke. Hetken Aaron mietti kuumeisesti, ennen kuin käänsi katseensa olkansa yli kohti Lounatuulta.
Joten... Mitä ehdotat? Mitä minä asialle mahdan? Olen kuullut että Oraakkeli on ainakin kylämme kokoinen, hönkii tulta ja syö yhden armeijallisen sällejä aamiaisekseen. Minä en osaa ampua edes jousella ja se tuskin edes nipistäisi sitä! Aaron tuskasteli katsoen Lounatuulta hetken.
Sinäkin olet vain sytytin verrattuna siihen tulivuoreen! Kuului loppupamautus kun Aaron heittäytyi märälle nurmelle katsomaan taivasta kuin syyttääkseen sitä kaikesta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 11:11

Lounatuuli

Pojankoltiaisen hymy oli tipotiessään tuon kuullessa uutiset. Tätä Lounatuuli oli osannut odottaakkin. Aaronin arvaus siitä mitä neidolle mahtaisiin tehdä ylhäällä, ei ollut kovin kaukana totuudesta. Kyllä heidät lopulta syötiin, mutta ei oraakkelin toimesta. Yleensä oraakkeli heitti kuolleet koristeensa ulos luolastaan, alempana asuvien lohikäärmeiden iloksi. Karuahan se oli, mutta minkäs teet.
Sorsa kommenttiin lounatuuli virnisti kujeilevasti.
"Kyllähän sen sinusta näkee kilometrin päähän, että olet sorsiin päin" Lounatuuli totesi "Eläimelliset vaistotkin sen jo kertoo".

Aaronin ehdotuksille oraakkelin kaatamisesta Lounatuuli ei voinut olla nauramatta. Tuo ei todellakaan tiennyt minkä kanssa oli tekemisissä, saatika miten saattoi pelastaa prinsessansa tästä pulasta.
"Mikäli joku lähtisi kiipeämään vuorelle haastaakseen itse oraakkelin, voisi tuo pyytää viimeisen siunauksen jo heti vuoren juurella" Lohikäärme tokaisi "Edes vanhat, isommat lohikäärmeet eivät lähtisi joukolla haastamaan yhtä suurimmista, VARSINKAAN Oraakkelia".
"Sinun täytyy mennä puhumaan oraakkelille" Lounatuuli pamautti jäätävän rauhallisena "Vain niin voi saada Oraakkelin luopumaan koristeestaan.... mutta lieneekö sinusta puhujaksi?"
"Mikäli ei, sitten papitar taitaa jäädä sinne ikiajoiksi, kunnes heittää lyhyen kuolevaisen henkensä" Lounatuuli lisäsi nostaen päänsä ylös ja mutristaen suutansa jälleen, katsellen alas arvioivasti haltia poikaa, joka nurmelle oli mätkähtänyt.
Totta kai joku huolestuisi Opheliasta myös ihmisten kylässä. Se oli eriasia tiesikö joku siellä mihin tyttö oli joutunut, saatika uskalsiko kukaan lähteä uhmaamaan Oraakkelia... yksi ainakin tiesi, mutta tuo ei lähtenyt uhraamaan omaa henkeään toisen tähden näin nopeasti. Se yksi oli Lounatuulen sisko, jolta siniharjainen käärme oli saanut kuulla tämän uutisen.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 11:49

Aaron

Aaron hieroi otsaansa molemmin käsin kuunnellen Lounatuulen pätemistä. Hän voisi pyytää viimeistä siunausta tässä ja nyt. Lohikäärme teki varsin selväksi että oraakkelin haastaminen olisi silkka itsemurha, kuinka edes toiset, pientä keskenkasvuista hatliapoikaa miljoona kertaa isommat lohikäärmeetkään eivät lähtisi haastamaan yhtä vanhimmista. Tämä sai Aaronin tuskastelemaan ääneen yhä entisestään.
Täh...?! Aaron keskeytti valituksensa Lounatuulen lopulta tarjotessa jonkinlaista ratkaisua. Puhumista! Aaron nojautui kyynerpäilleen ja toljotti Lounatuuleen leipäläpi auki. Hänestäkö puhujaksi? Puusepänpoika nousi lopulta istumaan, raapi hiuspehkoaan hetken, pitäen Lounatuulta nyt ennemminkin hulluna kuin viisaana.

Ja sanoisin mitä...? Kiltti päästä tyttö menemään jotta voin itse saada rukkaset myöhemmin? Aaron tuhahti raapien vuorostaan niskaansa. Olenko minä tosiaan paras vaihtoehto? Haha! Surullista, todella surullista! Tyttö on niin tuomittu! poika nousi läimäisten samalla polveaan kuin olisi vitsin murjauttanut, kykenemättä kuitenkaan nauramaan kovinkaan kauaa.
Aaron ymmärsi, ettei Lounatuuli ikinä pääsisi pyytämään apua keneltäkään ihmistenpuolelta ja kukaan, ei kukaan suostuisi lähtemään pelastamaan parannuskykyjä omaavaa ihmispapitarta heidän puoleltaan, paitsi siis, ehkä hän... Ehkä. Laskettiinko tämä petturuudeksi? Ehkei kukaan huomaisi, tämä siis mikäli hän ikinä palaisi.

...Että minä puhumaan Aaron toisti, todeten hiljaa mielessään ettei hän ole kovin diplomaattinen ole ollut koskaan ja hyvä ettei ansainnut selkäsaunaa joka kerta kun suunsa vaan avaisi.
No... Myönnettäköön... Se olisi vaihtelua... Jollen kuole siellä niin kuolen viimeistään tylsyyteeni täällä Puusepän poika, kohta entinen poika sanoi lopulta ja kääntyi Lounatuulta kohden.
.....Saat kostaa puolestani mikäli hän syö minut
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Maalis 08, 2011 1:11

Lounatuuli

Lohikäärme hymähteli Aaronin lauseille. Tuolle oli ihan se ja sama menisivätkö he pelastamaan tyttöä vai ei. Se oli Aaronista kiinni ja mikäli huhut pitivät yhtään paikkaansa, oli tämä pikku koltiainen korviaan myöten ihastunut sorsa neitiin. Pojan ajatukset harhailivat selvästi siellä sun täällä, ensin tuo tuomitisi koko pelastusretken siltä seisomalta ja nyt jo harkitsi matkaan lähtemistä. Lohikäärme piti suunsa kiinni, antaen pojan pälätellä päänsä selväski. Lopulta Aaron teki päätöksensä lähteä pelastamaan tyttöä, vaikka ei sitä suoranaisesti myöntänyt tekevänsä Ophelian vuoksi. Lohikäärmeen kasvoilta saattoi lukea huvittuneisuuden, tuon virnuillessa itsekseen Aaronin päätökselle. Haltia poika vielä huomautti, että Lounatuuli saisi kostaa pojan puolesta, mikäli tuo tulisi syödyksi.
"En usko että hän sinua söisi" Lounatuuli huomautti "Heittäisi muiden lohikäärmeiden syötäväksi".

"Mutta mikäli päätös on tehty, lähdemmekö samantien?" Lounatuuli kysyi lopulta kohottaen päänsä ylös "Vai haluatko käydä kotonasi? Tekemässä mitä te kuolevaiset teettekään ennen reissuun lähtöä".
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 16, 2011 7:39

Aaron

No kostat puolestani, mikäli heittää toisten syötäväksi! Aaron korjautti Lounatuulen ei niin lohduttavan- toteamuksen perään. Ihan sama kenet hänet siinä tilanteessa söisi, vaikka oraakkelille hän varmasti menisikin kivuttomasti yhdellä hotkauksella.
Puusepän poika sulki leipäläpensä hetkeksi jääden miettimään tarvitsisiko tämä mitään enne matka lähtöä. Testamenttia lieni turha kirjoittaa kun ei mitään juurikaan omistanut.
Täytyy käydä Aaron totesi lopulta siirtäen katseensa Lounatuuleen.
Mutta sinä et tule, naneth ei halua ylimääräisiä vierailijoita nyt heti kun Aniel syntyi. Se pieni päivänsäde yrittää saada käsiinsä kaiken mitä näkee ja huutaa kuin syötävä. Aaron sanoi kaivaen korvaansa muistaessaan sanomansa ohella sen tärykalvoja vihlovan äänen mitä hänen uudesta sisaruksesta lähti.
Käyn vain hakemassa pari asiaa, tulen sitten takaisin. Että paikka. Aaron lisäsi vielä osoittaen maahan kuin olisi puhunut koiralle, kääntyi ja lähti reippain askelin sorateitä pitkin kohti kylää lopulta kadoten.

Aaron, kaikessa reippauksessaan huolimatta siitä että saattoi olla kiiruhtamassa kohti ennen aikaista kuolemaa, pakkasi mukaansa puukon veljensä yöpöydältä, keittiöstä leipää että puolillaan olevan viinipullon ja tyynynsä. Tyynyn koska koskaan ei tiennyt mihin sellaistakin saattoi tarvita ja kaulahuivin hän kietoi varmuuden vuoksi kaulansa ympärille, vuorilla oli kuulemma kylmä. Kukaan ei onneksi arvannut häiritä häntä ja Aaron katosi kotoansa yhtä hiljaa mitä oli huoneensa ikkunasta sisään livahtanutkin.
Tähän kaikkeen meni vaivaiset kaksikymmentä minuuttia kun Aaron juoksikin jo takaisin lammelle reppu selässään, etsi Lounatuulen silmiinsä ja palasi tuon luokse. Pojankloppi oli selvästi aikeissa vielä sanoa jotakin ennen lähtöä, mutta sulki kuitenkin suunsa puristaen päätään, astui Lounatuulen kuonolle ja kapusi tämän päänpäälle asettaen itsensä tämän sarvien taakse. Tunne oli nostalginen, sama lohikäärme se oli vähän nuhjuisempanakin.
Okei, ja jos en palaa ja jos joku ikinä keksii sinulta kysyä minne se nilviäinen katosi niin surmasin ainakin kolme lohikäärmettä ja ihan vain huvikseni ennen kuin he saivat minut ja jakoivat jokaisen raajani keskenään.

//Naneth = Äiti//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 16, 2011 8:59

Lounatuuli

Lohikäärme virnuili Aaronin täsmennykselle kostamiseen johtavista toimista. No, puusepän poika mietti hetken, pitäisikö hänen kotosalla käydä. Vastaus oli myöntävä. Lohikäärme virnisti itsekseen, mutta virne katosi kasvoilta Aaronin käskiessä lohikäärmeen odottaa. Lounatuuli olisi halunnut mukaan! No, suunvuoroa saatika vastalausetta lohikäärme ei ehtinyt sanoa, kun poika oli jo juossut tiehensä.
Lohikäärme oli kahden vaiheilla lähtisikö tuon perään vai ei, mutta päätti kerrankin olla kiltti ja jäi lammelle köllimään ja odottamaan haltia pojan paluuta.

Ei aikaakaan, kun tuo jo palasi mukanaan reppu mihin oli sullonut kaiken mitä uskoi tarvitsevansa. Lounatuuli ei lähtenyt kyselemään repun sisällöstä vaan antoi sen olla arvoitus, ainakin jonkin aikaa.
Poika kapusi lohikäärmeen kyytiin kuin vanha konkari ja asettui tuttuun paikkaan tuon sarvien taakse.
Nostalgista se oli myös lohikäärmeen mielestä, mutta kumpikaan ei sitä sanonut ääneen. Vielä ennen lähtöä Aaron sanoi, mitä Lounatuulen tulisi kertoa mikäli haltia poika kuolisi vuorilla. Lohikäärme naurahti kuivahkosti, samalla kun nosti päänsä ylös.
"En usko että minäkään elän sitä päivää pidemmälle" Lounatuuli totesi lohduttavasti.
Ja sitten mentiin.

Lohikäärme ponnisti ilmaa, kohoten nopeasti korkeuksiin. Mitä ylemmäksi he nousivat, sitä kylmemmäksi ilma muuttui. Lisäksi kasvoja raiskaava tuuli ei helpottanut asiaa. Lopulta, kun lohikäärme oli tyytyväinen korkeuteen, tuo lähti lentämään vaakatasossa kohti kaukaisuudessa kohoavia Mor vuoria.
"Sinuna alkaisin väkertää suunnitelmaa, varmuuden vuoksi" Lounatuuli totesi lentäessään pilvien yläpuolella "Jos ei muuta niin ainakin oraakkeli arvostaisi sitä, mikäli et ihan tyhjin mielin hänen eteensä astu".
Lohikäärme purskahti nauruun. Syy miksi tuo nauroi, oli tuliletkulle itselleenkin arvoitus. Nauru raikui pitkin taivaankantta, samalla kun tuo avasi kitansa ammolleen ja päästi kipinöiden koristeleman karjahduksen, joka kaikui aina kaukaisuuteen asti.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 17, 2011 5:47

Aaron

Lounatuulen viimeinen lisäys asiaan sai Aaronin yllättäen nauraa räkättämään samalla kun he ponkaisivat ilmaan suurella voimalla, pakottaen Aaronin takertumaan lohikäärmeen sarviin lujemmalla otteella. Näin jännittävää hänellä ei ole ollut pitkään aikaan! Kasvoja raiskaava tuuli sai Aaronin kääntämään kasvonsa toisaalle siksi aikaa kunnes lohikäärme oli päättänyt heidän olevan tarpeeksi korkealla ja pian he liitelivätkin nätisti pilvien yläpuolella.
Huh..! Aaron totesi löysentäen otettaan ja pyyhkäisi kasvot hihaansa, keskittyen sitten hetkeksi katselemaan ympärilleen ihastelemaan korkealla olevaa aurinkoa ja alapuolella virtaavaa pilvimerta, vakavoituen sitten Lounatuulen sanoista.

Suunnitelmaa vai... Aaron toisti naurahtaen, hämmentyen sitten lohikäärmeen puskista tulleen naurukohtauksen ajaksi joka mahdollisesti kuului maahan asti karjahtaen sitten lopusta mikä varmasti kuului kauas Mor vuorille asti. Aaronkin nauroi hetken aikaan lohikäärmeen rauhoituttua ja pisti vatsalleen pitkäksi lohikäärmeen päänpäälle, katsellen eteenpäin tyynenä nauttien viileähkön mutta lempeän ilmavirran hyväilystä.
En ole hyvä suunnitelmissa, toimin improvisoiden Puusepän poika sanoi lopulta, mutta jäi silti miettimään mitä tekisi tai sanoisi Oraakkelin kohdatessaan. Tämä muuten ärtyisä haltiapoika näytti aivan toisenlaista puolta Lounatuulen seurassa kuin mitä muiden haltioiden eikä viisastellut läheskään niin paljoa mitä teki veljiensä seurassa, lohikäärmeet olivat vain niin hemmetin siistejä otuksia.
Mitä luulet... Pitäisikö se sorsa minusta? Aaron uskaltautui kysymään lopulta, valmiina mottaamaan toisen paksua kalloa mikäli tämä erehtyisi nauramaan uudelleen.

Paluu Lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia