Sticks and stones


Lampi sijaitsee kylän laitamilla. Suurehko, soikea lampi on kaunis näky vuodenajasta riippumatta. Puhtaankirkas vesi antaa katsojan nähdä aina pohjaan asti. Lampi on syvimmillään kolme metriä syvä, sijaintinsa ansiosta lähes aina peilityyni.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 8:17

Sticks and stones

Aaron

Jälleen kerran, Aaron oli saanut marssia suoraan kotoansa lammelle jossa hän harrastutti ritsallansa ammuntaa rauhassa... Lammella harvemmin oli ketään muuta kuin hän, ei ainakaan tähän aikaa päivästä ja siksi Aaron viihtyikin lammella aivan loistavasti. Ei ollut ketään määräilemässä taikka muutenkaan ärsyttämässä hänen mietteitään ja ajatuksiaan, hän sai olla piilossa muulta maailmalta ja karata näin omaansa, jossa ei ollut ketään muuta kuin hän itse. Hänen äitinsä oli kyllä estellyt, sillä ei uskonut ettei poika osaisi pysyä erossa vaikeuksia, mutta lammella ei ollut ketään... Ei siis myöskään vaikeuksia, ellei joku ihminen sitten ilmestyisi paikalle, mutta se olisi jo naurettavaa! Ei ihminen heidän piilopaikkaansa löytäisi!

Aaronin isä taas oli tottunut pojan kolttosiin, eikä siksi korvaansa enää hetkauttanut, mikä taas sopi Aaronille, se äijä ei edes sodi jalkavammansa takia! Täysin epäpätevä syy Aaronista. Hän on ainakin menossa isona armeijaan vaikka selkä katkenneena.

Aaron istahti matalan, kahden pienen puun yhdistäytyneen puun haarautumaan ja ja otti omatekoisen ritsansa esiin. Ritsa oli kestävä ja jäntevä, mutta ei vetänyt vertoja jousille joita Aaron ei osannut käyttää ja siksi vihasikin niitä, tosin hän tiesi ettei hän armeijassa voi ritsallansa sotia... Kerran hän oli jousta kokeillut, mutta nuoli ei ollut lentänyt puoltametriä pidemmälle, jolloin Aaron suuttunut ja luovuttanut, taittanut jousensa ja lähtenyt paikalta lammelle, jättäen näin jousen rämän jälkeensä.

Aaron tuli aina lammelle tähän aikaan päivästä, juuri jälkeen päivällisen. Satoi tai paistoi, suuri tammi tarjoaisi hänelle kuitenkin suojan eikä Aaron pelännyt kastua ja siksi olikin nuhassa aina vähän väliä, äitinsä nuhtelemana. Ja jos häntä huvitti, Aaron saattoi ottaa esille hopeisen huilunsa jonka oli perinyt isoisältään ennen tämän kuolemaa mystiseen kuolio tautiin, johon kuitenkin löydettiin parannus, tosin ei ajoissa, sotilaan kuului kuolla taistelussa, näin Aaron ajatteli ja kirosi. Tämä oli ainoa henkilö jolle Aaron saattoi puhua kunnioittavasti...
Tämä oli ollut osallisensa monia vuosia sitten takaisessa sodassa ihmisiä vastaan, jonka he olivat tosin hävinneet, mutta tämä oli kuitenkin tehnyt osansa! Ja kuollutkin Aaronista ihan liian pian, uusi sota oli sentään syttymässä. Tätä sotaa sai kuitenkin sotia hänen kaksi vanhempaa veljeänsä, jotka nyt olivat enimmäkseen vakoilu hommissa kuin taistelurintamalla. Aaron oli kolmikosta nuorin ja ei siksi päässyt armeijaan, ei ainakaan vielä ja ei ehkä silloinkaan ellei ole keksinyt mitään ritsansa tilalle.

Aaron roikutti toista jalkaansa puun haarautumassa, poimi yhden kiven maasta, asetti sen ritsaansa, jännitti tähdäten kohti lammella uivaa sorsaa ja päästi.
"Osui ja upposi..." Aaron totesi tympääntyneenä, kohottaen kulmiansa ja seurasi sorsaa katseellansa, joka oli ennemminkin lähtenyt lentoon kuin uponnut tuntiessaan kiven pyrstö sulissaan. Tämä kuitenkin laskeutui pian takaisin lajitovereidensa tykö ja jatkoi uiskenteluaan, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Aaron teki tätä usein, kiusasi pieneläimiä jotka eivät hänestä pahemmin näyttäneet piittaavan, ei edes silloin kun näihin osui. Tai no... piittasivathan nämä kun näihin osui mutta aina hetken kuluttua nämä olivat kuin tuo sorsa... tämän Aaron teki tahallaan, oravia hän ampui marjoilla ja vähän isompia otuksia varten hän käytti pieniä kiviä.

Ei sillä että Aaron yhtä mittaa näitä ampuisi, vain jos nämä ärsyttivät häntä pelkällä olemassa olollaan. Ja Aaronia ärsyttikin nämä kohtuullisen usein, ei se ollut näiden vika, Aaron ei vain kestänyt äitinsä höpötyksiä ja paasausta, se oli Aaronista aivan turhaa, kyllä hän pärjäisi hetken kylänkin ulkopuolella! Joten Aaron purkasi sitä ympäristöönsä, eikä se varmasti ole yksin hänen äitinsä aiheuttamaa, Aaronkaan ei tietänyt miksi, hän hausi vain pärjätä jo omillaan, elää ilman huolija ja määräileviä, ylisuojelevaisia vanhempia.

Aaron poimi toisen kiven jälleen maasta, asetti sen ritsaansa ja tähtäsi samaa sorsaa, joka oli pysynyt varuillaan Aaronin ensimmäisestä kivestä ja lähtikin juoksemaan ikäänkuin vetten päällä, rääkkyen nyt saaden loputkin parvesta paniikkiin ja rääkkymään. Aaronin kivi molskahtikin sitten lampeen, mikä sai tämän korkeintaan tuhahtamaan.
"Tyhmät sorsat..."

//MWAH! AKUMA TÄNNE!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 9:04

Arathet

Aratet.. tai no Art näin lyhyemmin, otti nopeita askelia läpi linnan pihan, kohti porttia ja sieltä kylälle. Hänen oli aikeissa hiippailla Aranin luota pois, ei sen takia ettei hän kestäisi Arania, vaan sen takia että hän halusi olla rauhassa, häntä ei juuri nyt kiinnostanut kuunnella sota suunniltemia ja manauksia joita Aran lateli kenraaleille ja muille korkearvoisille haltijoille. Arttia ei siellä edes tarvittu, hän vain olisi seissyt Aranin vieressä ja kuunnellut hiljaa kuin koira joka seuraisi omistajaa.
Kyllälle päästyään hän nosti hopean harmaan viittansa hupun päähänsä, ettei häntä tunnistettaisi. Useinmiten kylillä liikkuessaan Art sai vähän väliä pysähdellä juttelemaan tutuille, puolitutuille ja jopa tuntemattomille. Kaikki halusivat udella tietoja ja jos niitä eivät asianomaisilta saaneet, lähtivät huhut kiertämään kun ihmiset keksivät omia päätelmiään asiasta.

Mukanaan Artilla oli jousi ja nuolet, miekka ja olkalaukku. Aseitaan hän piti aina mukana, koskaan ei tiennyt milloin niitä tulisi tarvitsemaan.. tosin, oli aika epätodenäköistä että kylällä taikka lähi metsässä tarvitsisi aseita, ei yksinään ihminen ollut löytänyt kylää, paitsi ne joille se oli näytetty.
Laukussaan Artilla oli mukanaan muutama hiili ja kansio jossa oli papereita, sekä leipää. Paperi ja hiilet sitä varten että hän voisi piirtää. Art oli ottanut urakakseen piirtää kaikki paikat, mitkä liittyivät edes jotenkin haltijoiden kylään. Linnan hän oli piirtänyt jo viidestä eri kuvakulmasta, kylältä paikkoja joissa oli jotakin erikoista, sekä puistoja ja puutarhoja, sitämukaan mitä hän niitä kerkesi. Tosin hänen aikataulunsa olivat melkein aina täynnä, joten hän piirsi silloin kun aikaa oli.
Leipä ei ollut häntä varten, vaan sorsia. Art oli suunnitellut jo mitä aikoisi piirtää, Lammen ja sen ympäristön ja sen takia otti leipää mukaan, koska lammella oli aina sorsia, joskus jopa joutsenia.

Art poikkesi pikku polulta ja käveli pitkän heinän läpi kohti lampea. Hän näki kuinka yksi sorsa lennähti ilmaan, mutta laskeutui piakkoin takaisin muiden sorsien luo. Art ei pahemmin sorsista tiennyt, mutta harvemmin yksi sorsa lähti lentoon ilman mitään syytä ja laskeutunut sitten takaisin. Arathet katseli hetken aikaa ympärilleen ja näki pienen pojan puussa. Hän näki kuinka poika jännitti ritsaansa ja ampui kohti sorsia. Art kurtisti kulmiaan ja katseli kuinka sorsa parvi lähti rääkyen vettä pitkin pakoon, mutta rauhoittui hetken päästä ja jatkoi puuhiaan.

Art otti jousensa, jännitti yhden nuolen ja tähtäsi kohti poikaa. Hän päästi nuolesta irti. Nuoli lensi läpi ilman pääsäen pienen suhahduksen ja iskeytyi sitten puuhun, aivan pojan pään viereen.
Art käveli lähemmäksi pitäen päänsä yhä hupun suojissa, samalla kun laittoi jousensa takaisin paikalleen.
"Hm, ei se sorsia näytä haittaavan.. siis se että joku ampuu päin. vai haittaako sittenkin?" Art sanoi päästyään tarpeeksi lähelle poikaa.
"Mitä jos seuraavalla kerralla miettisit, miltä se kivi tuntuisi omassa takamuksessa, ennen kuin ammut toisia?" Art sanoi vakavalla, mutta vitsailevalla äänellä.

// HERE!!! \o/ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 9:57

Aaron

Aaronilla kesti hetken, noin sekunnin kaksi tajuta mitä äskeinen korvaa viiltävä suhahduksen ääni oli tullut. Aaron käänsi hitaasti päätänsä ja näki nuolen iskeytyneen puuhun, mikä sai tämän hetkeksi sanattomaksi kun ei tiennyt sen alkuperää taikka miksi joku sen olisi häntä, tai no, puuta kohti ampunut, se oli melkein kuulostanut jousen katkeamiselta hänen isänsä banjosta, mikä oli harhauttanut Aaronin tajuntaa.

Ehkä hetken Aaronin ilme oli lievästi järkyttynyt puuhun iskeytyneestä nuolesta, kunnes ilme vakavoitui, ehkä suutahtavaan puoleen tämän nähdessä nuolen takaa lähestyvän vieraan miehen, häiritsemässä hänen rauhaansa.
Tämä piti kasvojansa hupun suojissa, joten Aaronin oli mahdoton sanoa oliko koskaan nähnyt miestä ennen vai ei, mutta haltijaksi hän tämän tunnisti tämän vihreästä viitasta huppuineen ja aseistuskin oli aika lailla haltijoiden perua, varsinkin jousi jonka tämä asetti takaisin olalleen, mikä kertoi että nuoli joka oli melkein hänen päähänsä osunut oli tältä. Aaron katsoi tätä hiljaa tämän puhuessa, tai no tämä pikemminkin saarnasi tälle siitä että tämä oli mennyt sorsia ammuskelemaan.

"Hee?" Aaron sanoi viekkaasti katsoen mieheen, käänsi päänsä, jännitti jälleen ritsansa, tähtäsi nopeasti ja päästi irti saaden kiven lennähtämään kahden sorsan välille jotka säikähtivät ja alkoivat syyttämään toisiaan asiasta, luoden pian tappelun näiden kahden keskellä. Tällä kertaa hän ei osunut sorsaan ja pottuili nyt tällä, hän ei seuraa kaivannut, yleensä täällä ei ollut ketään hänen ja muutaman hyrsijän että vesieläimen lisäksi.
"On se kumma! Uskoo että pääsisi edes hetkeksi rauhaan luonnon helmaan ja heti ensimmäisenä joku on valittamassa siitä mitä teen." Aaron sanoi välinpitämättömästi, ei edes katsonut mieheen vaan seurasi tyyneesti, huvittumattomana kahden sorsan kinastelua suuressa lammessa. Niiden lajitoverit olivat vetääntyneet näistä kahdesta kauemmaksi ja jos ne olisivat yhtään inhimillisimpiä, ne varmaan juoruaisivat keskenään kahdesta tappelevasta lajitoveristaan, joiden riita oli kokonaan Aaronin syytä, mutta siitä Aaron vähät välitti.
Pian nämä kuitenkin olisivat kuin ei mitään ja jatkaisivat vähäpätöistä elämäänsä suuressa lätäkössä.

//Pätkissä ^^//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 10:31

Art

Art katseli hiljaa kun tämä poika ampui uuden kiven sorsien välille, jotka alkoivat tappelemaan keskenään. Sitten Art naurahti, risti kätensä puuskaan ja katseli yhä sorsia huppunsa suojista.
"On se kumma tosiaan..." Art sanoi ja kaivoi laukustaan leivän.
Hän otti leivästä palan ja asetti sen pojan viereen puulle.
"Mitä jos ampuisit sorsia tällä.." Art sanoi laskiessaan huppunsa.
Hän veti syvään henkeä ja vilkaisi taivaalle jossa liukui kumpuilevia hattara pilviä.
Art lähti kävelemään lammelle päin ja pysähtyi sen rantaan, otti leivästä palan ja heitti sen sorsille jotka pian parveilivatkin leivän murujen toivossa. Art heitteli näille vielä muutaman ja tunki loput leivästä laukkuunsa ja vilkaisi sitten poikaa.
"Kukas sinä olet?" Art kysyi, seisoi vielä hetken aikaa paikallaan ja käveli sitten pojan luo.
Hän istui oksalle pojan viereen ja katsoi lammelle. Sorsat olivat nouseet lammesta ja vaappuivat kohti heitä leivän toivossa.
"Varokkin ampumasta niitä tai heitän sinut lampeen" Art huomautti katsellessaan sivusilmällä pojan ritsaa.

Art ei koskaan nuorena kiusannut eläimiä... ei nyt ainakaan sorsia, mutta joskus hän oli hätyytellyt harakoita. Tosin hän ei paljoakaan lapsuudestaan muistanut, sen verran kauan hän maan päällä oli ollut.

Art vilkaisi nyt poikaa ja leipää joka oli tämän vieressä.
"anna niille ruokaa, ne pitävät siitä enemmän mitä kivistä.. kokeilisit edes" Art sanoi pyöritellen kädessään pientä leivän palaa ja heitti sen sorsille jotka alkoivat tappelemaan siitä, kunnes yksi niistä sai nielaistua sen.

// todellakin pätkissä ^^' //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 11:20

Aaron

Aaron katseli vielä sorsia, kunnes huomasi tämän miehen asettavan leivän hänen vierelleen ja katsoi sivusilmällä tämän menoa rannemmalle ja lopulta tämä ruokkikin jo sorsia. Tämä oli ottanut hupunkin pois päästänsä, paljastaen nyt kasvonsa muttei Aaron tätä tunnistanut, kauheat aseistukset tällä tosin Aaronin mielestä oli, mitä ihmettä tämä tekisi niillä näin lähellä piilopaikkaa?
Aaron tuhahti, ne olivat hänestä vain sorsia ja nekin olivat nyt kaikki uiskennelleet tämän tuntemattoman tyypin luokse leivän perässä, jättäen Aaronille yhtäkään sorsaa ammuttavaksi, ei Aaronia olisi kyllä huvittanutkaan ampua nyt yhtäkään. Ehkä tämä tyyppi lähtisi pian ja jättäisi hänet omiin oloihinsa, niin Aaron ainakin toivoi, sillä hän ei edes tuntenut miestä ja tuskin kiinnosti tunteakaan.

"hm?" Aaron hymähti kohottaen toista kulmaansa, ikään kuin kysyäkseen tätä toistamaan ja vilkaisi nyt miestä joka seisoi yhä rannemmalla mutta hetken päästä kävelikin jo tämän luo. Aaron oli kyllä kysymyksen kuullut muttei tiennyt kiinnostiko häntä antaa nimeänsä noin vain ja päättikin pysyä hiljaa siitä ainakin vähän aikaa. Haltija ei tehnyt elettäkään lähtiäkseen ja sen sijaan istahtikin Aaronin viereen. Aaron puolestaan katseli lammelle ja siitä heijastuvia taivaalla leijailevia pilviä, joiden heijastus tosin pian aaltoitui sorsien takia jotka tulivat kerjäämään lisää leipää.
"Heh.." Kuului Aaronin ainoa kommentti tämän heitto uhkausta lampeen jos vielä ampuisi sorsia maasta poimituilla pikkukivillä.

Sitten tämä kehoitti edes yrittämään ruokkia sorsia.
Aaron katseli hetken aikaa vielä näitä tyhmiä elukoita, vilkaisi vierellä olevaa leipää ja otti sen lopulta käteen, mursi siitä pienen palan ja myttysi sen pieneksi siistiksi palloksi sormiensa välissä, asetti sen ritsaansa ja päästi irti sen kummempia tähtäämättä.
Leivän palanen oli osua yhtä päähän mutta molskahti kuitenkin veteen, saaden ainakin viisi sorsaa tappelemaan yhdestä vaivaisesta leivän murusta, Aaronin silmissä niillä ei selvästikään ollut aivoja.
Sitten hän otti toisenkin palasen ja myttysi sen samalla lailla, asetti sen ritsaansa ja jännitti.
"Aaron." Aaron vastasi miehen aikaisempaan kysymykseen juuri ennen kun päästi irti ja leipä molskahtikin kunnolla veteen, hiukan kauemmaksi mitä äskeinen ja jälleen sen kimpussa oli ainakin kolme sorsaa.
"Puusepän poika." Aaron lisäsi, hänen isänsä oli ammatiltaan puuseppä, mutta siitäkin jäänyt jo eläkkeelle.
"Entäs itse?" Aaron kysyi vuorostaan, mytyten jo kolmannen leivän palasen, syöden sen tosin itse ja katseli lisää kerjääviä sorsia.

//Nuu!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 11:58

Arathet

Art hymyili hieman kun poika tarttui leipään ja alkoi ampumaan paloja kohti sorsia. Hän oli siis Aaron, puusepän poika. Art ei koskaan ollut kuullut Aaronista ennen, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Art kaseli vielä hetken sorsia ja käänsi katseensa sitten Aaroniin.
"Olen Arathet, kuninkaan neuvonantaja" Art sanoi vastaten pojan kysymykseen.
"Mutta voit kutsua minua Artiksi.. niin useimmat tekevät" Art sanoi.
Hän ei sen pahemmin ottanut esille että oli niinkin korkeassa asemassa, kuin neuvonantaja, jopa kuninkaalle. Hän ei pyytänyt Aaronia teitittelemään häntä, taikka kutsumaan oikealla nimellään, se oli hänestä turhan muodollista näin nuorelle pojalle.. vaikka tämän pitäisikin tietää paikkansa yhteiskunnassa ja elää sen mukaisesti.

"kerroppa minulle.." Art aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen "Eikö sinulla ole muuta tekemistä, kuin kiusata sorsia? leikkiä kavereiden kanssa vaikka?" Art kyseli pojalta.
"Itse livahdin tänne... pitäisi olla Aran herran luona, kuuntelemassa sota suunnitelmia ja muuta.. mutta ei minua siellä tarvita joten otin vähän vapaata ja tulin tänne piirtämään" Art selitti välittämättä siitä, halusiko Aaron kuulla vai ei.

// sori, lyhyt T^T häpeän *kyynel* //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 12:37

Aaron

Aaron oli kyllä yllättynyt kuullessaan että haltija jolle tämä oli kaiken aikaa puhunut olikin Arathet, heidän herransa kuninkaan neuvonantaja mutta onnistui peittämään yllättyneisyytensä ja katseli lammessa uiskentelevia sorsia yhä tiiviimmin. Josku täällä saattoi nähdä joutsenia, ainakin aina tiettyyn aikaan vuoden ajasta, Aaron näki useinkin sen saman joutsen parin ja näitä tämä ei kivillä ammuskellut, ne olivat ihan kauniita katseltavaa.
Vaikka Art olikin kuninkaan neuvonantaja, tämä oli Aaronin silmissä kuninkaan alamainen ihan yhtä lailla kun kaikki muutkin eikä ehkä edes älynnyt kuinka korkea-asema kuin kuninkaan neuvonantaja saattoi olla.

Aaron katsoi nyt Artiin sivusilmällään tämän aloittaessa jotakin. Niin, miksiköhän Aaron ei viettänyt aikaansa kavereidensa kanssa? Ehkä koska niitä ei ollut. Aaron joutui yleensä vain riitoihin ja jopa tappeluihin ikäistensä kanssa, ei tiennyt itsekään miksi, he olivat niin erillaisia ja siksi Aaron viettikin aikaa yksikseen omassa pienessä maailmassaan lammen luona. Aaron käänsi katseensa vain takaisin lammelle, Art itse oli tullut kuulemma lammelle piirtämään mikä kuulosti aika oudolta katsottuna että tämä oli viraltaan neuvonantaja eikä mikään taiteilija.
Aaron oli puusepän poikana luonnostaan hyvä kädentaidoistaan, mutta ei ollut kiinnostunut moisesta, hän halusi armeijaan kun sen aika koitti.

"Ei ole." Aaron vastasi hetken päästä lyhyesti. Ei, hänellä ei ollut parempaa tekemistä ja ei hänellä ollut ystäviäkään eikä välittänyt saadakaan, vaikka hänen äitinsä tälle motkottaakin että tämä tulisi jäämään vielä yksin jos tämä ei vaihtaisi asennettaan ja nopeasti.
"Joskus ammun kiviä, joskus heitän leipiä ja joskus soitan huilua, siinä se." Aaron jatkoi. Saattoi kuulostaa että tämä eläisi vain tappaakseen aikaa. Kotona tämä oli vain ruoka-aikoina ja yöllä tämä oli saattanut hiipiä ikkunasta huoneeseensa nukkumaan, heräten taas aamulla ja lähtenyt taas omille teilleen. Kotona oli tylsää ja kylällä ei ollut mitään tekemistä, muuta kuin hankaluuksiin joutuminen.

"...Mihin sinä tuota kaikkea tarvitset? Jos kerran tulit vain ruokkiaksesi näitä sorsia ja piirtämään?" Aaron kysyi hetken päästä, viitaten Artin varastuksiin, kuten esimerkiksi jouseen jonka käytössä Aaron oli erityisen huono. Aaron myttysi vielä yhden leivän palan, asetti sen ritsaansa, jännitti ja päästi irti niin, että leipä lennähti lammen toisen puolen kaislikkoon.
'Menkää hakemaan...' Aaron ajatteli melkein ääneen ja ei ihmttelisi vaikka koko parvi lähtisi kaukaisen leivänpalan perään.

//Shame on you! Ò_Ó//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 1:04

Art

Koko parvi lähti äkkiä Aaronin ampuman palan perään. Ne olivat niin ahneita, että lähtisivät vaikka toiselle puolelle Cryptiä ruuan perään, jos sitä saisi sieltä helpommin.
"hm... jos pitää pelotella pikku poikia, siihen minä niitä tarvitsen" Art sanoi hymyille katsellessaan sorsien perään.
"ei.. ei nyt sentään. Eihän sitä koskaan tiedä keitä täälläkin liikkuu, sekin on vain ajan kysymys kun ihmiset löytävät tänne... Ovat käyneet jo aika lähellä" Art selitti kääntäessään katseensa hitaasti Aaroniin.

Tosiaan, ihmiset olivat käyneet yhä lähempänä ja lähempänä haltijoiden kylää. Nykyään jokaisen, joka kävi kylän ulkopuolella, oli peitettävä jälkensä erittäin hyvin, ihmiset eivät saaneet saada yhtäkään vihjettä kylän sijainnista. Art oli kerran unohtaa tuon ja joutui pikaisesti peittelemään jalajälkiään.. tosin siitä lähtien Art oli muiden tapaan liikkunut puiden oksia pitkin, se oli turvallista ja nopeaa, tosin aika vaikeaa ja vaativaa jos ei osannut pitää tasapainoaan kunnolla. Ja Art.. no, hänen vahvuuksiinsa ei kuulunut tasapaino. Hän oli jatkuvasti putoamassa alas jos ei kunnolla keskittynyt liikkumiseen. Hyvä ettei kerran ollut pudonnut suoraan vihollisten niskaan, se vasta olisi ollut koomista.

Art kaivoi laukustaan kansion ja hiilen. Hän alkoi selaamaan sivuja joissa oli kuvia paikoista, joita hän oli piirtänyt.. kylän katuja, linnan kuvia ja metsiä.. kaikki oli yksityis kohtaisesti piiretty ja viimeistelty, kaikki näytti kuin valokuvalta.
Art otti esille tyhjän sivun ja laski kansioin vierelleen puun oksalle ja käänsi katseensa taas Aaroniin.
"hmm..." Art aloitti lopulta "vai ei ole parempaa tekemistä. Et siis ole seura tyyppiä. Eihän sitä tarvitsekkaan olla." Art sanoi.
"Mutta miksi ammut ritsalla sorsia? Eikö olisi hyödyllisempää harjoitella jousiammuntaa taulujen luona?" Art kysyi.
Häntä oltiin kehotettu kannustamaan nuoria harjoittelemaan sotaa varten. Tosin Art ei ajatuksesta pitänyt, nuorien piti leikkiä ja seurustella, ei huolehtia sodista taikka siitä miten hyvin ampui jousella. Mutta, sana oli laki ja sitä toteltiin, vastoin tahtoakin.
Art otti nyt kansion syliinsä ja alkoi piirtämään samalla, kun odotti Aaronin vastausta.

// I DO!!! I DOO!!! DON'T KILL MEEEHEHEHEEeeee. yääähähähähäää T^T //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 2:07

Aaron

Sorsat tosiaan lähtivätkin leivän palasen perään, oikein todistaen että ne olivat vähä-älyisiä, juosta nyt koko parvi yhden perään, aivan kuin olisi maailmanloppu jollei saanut juuri sitä murua!
Näky oli sinänsä huvittava että ärsyttävä samaan aikaan, kaksi tunnetta kumosivat toisensa ja Aaron jäi neutraalisti tuijottamaan kun höyhenet että sulat pöllysivät nyt pienessä kaisla ryteikössä.
Hän olisi heittänyt sinne kiven ellei häntä olisi nyt vahdittu...
Aaron oli tullut lammelle ettei häntä vahdittaisi, mutta minkäs sille enää voi? Olisi outoa vain poistua paikalta eikä hänellä mitään paikkaa ollutkaan minne poistua, muuta kuin syvemmälle metsään minne hänellä ei ollut lupaa mennä.

"Hah... Eivät ne tänne kuitenkaan löydä..." Aaron sanoi hiljaa itsekseen, tuijottaen yhä sorsiin. Ne tappelivat yhä, vaikka jokin niistä olisi leivänpalasen jo saanutkin, tyhmiä kun olivat, näin Aaron ajatteli. Aaron ei uskonut että ihmiset tulisivat löytämään heidän piilopaikan. Ihmistä Aaron ei ole koskaan tavannut, mutta oli jotenkin saanut vahvan haltijoiden paremmuudesta. Aaron tiesi että ihmisten tuli vihata heitä ja heidän tuli vihata niitä ja että kyllä nämäkin sotiakin osasivat mutta näillä on selvä enimmistö ja silti haltijat ovat onnistuneet pysymään piilossa näiltä näinkin hyvin, eikös sekin kertonut jo aika paljon?

Aaron huomasi ja käänsikin nyt päänsä Artin puoleen huomatessaan tämän kaivelevan laukkuaan ja ottikin sieltä esiin piirrustus kansion. Tämän selailessa sitä läpi, Aaronikin näki monia paikkoja tämän piirrustuksissa, kuten haltijoiden linnan ja kylän monestakin kuvakulmasta, metsiä ja muita paikkoja jotka eivät heti sanoneet mitään Aaronille.
Nähtyään tarpeeksi, Aaron käänsi päänsä jälleen sorsien puoleen jotka olivat alkaneet jo hajaantumaan omiin pieniin ryhmiin, eivätkä edes kerjänneet enempää.
Aaron vain hymähti jotain vastaukseksi sille ettei ollut seuratyyppiä, mikä saattoi olla tottakin, ei hän pahemmin ajatellut joten olkoot niin.
"Koska ensimmäiseksi, en ammu jousella ja toiseksi, taulujen luona on aina liikaa porukkaa ja kuten sanoit, en ole 'seura tyyppiä'." Aaron vastasi hetken vastausta mietittyään.
Todellisuudessa ampumaratojen luona oli useinmiten juuri hänen ikäisiään haltioita harjoittelemassa jousi ammuntaa ja kuten sanottu, Aaron ei tullut näiden kanssa toimeen. Aaron ei vain pitänyt muista, ei siinä sen parempaa syytä ollut, muuta kuin hänen ja muiden ajatusmaailmat tuntuivat hyvinkin erillaisilta ja jos joku kävi oikein kunnolla ärsyttäväksi tai hänen ajatustensa vastaiseksi, Aaron saattoi ryhtyä väkivaltaiseksin ensin kunnon sanaharkan jälkeen, jolloin tämän äiti sai harmia osakseen ja isä taas äidin harmit.

Se oli varma että Aaronin oli turha toivoa yksinoloa tänään, Art ei tehnyt merkkiäkään siitä että lähtisi lammelta vaan pikemminkin korosti jäämistä, sillä tämä piirsi nyt mitä ilmeisesti lammen ympäristöä ja kuvien tarkkuuden perusteella, siinä tulisi kestämään vielä kauan.
Noh... Tämä oli kai Aaronin paras keskustelu vähään aikaan... Vaikkei keskusteluita perustanutkaan. Ja Art vaikuttikin hänestä hieman oudolta, sillä ainakin Aaronin oli yhä vaikea kuvitella tästä Aranin neuvonantajaa, mutta sellaiseksi mies oli esittäytynyt niin kaipa siihen oli uskominen. Tosin, jos tämä kerran oli Aranin oikea käsi, tämä saattoi myös tietää enemmän sodan kuluista kuin muut haltijat. Isältänsä Aaron ei kuullut koskaan mitään mielenkiintoista ja hänen veljensäkin pitivät kaiken tältä salassa.
"...Kuinka lähellä?" Aaron kysyi viimein. Kuinka lähellä ihmiset ovat käyneet?

//X'D "why did the chicken cross the road?"-"I don't know human."-"To get to the other side!"-"LOL!"//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 8:49

Art

Art hymyili itsekseen kun Aaron selitti miksi ei ollut harjoittelemassa. Tämä ei tosiaankaan ollut mitään seuraihmisiä, sen huomasi jo olemuksesta. Art piirteli samalla kun kuunteli Aaronia, hän oli saanut jo hahmoteltua lammen ja kaikki mitä siitä oli viiden metrin säteellä, mukaanlukien pienet kivet, kannot ja kaikki muu pieni ja turha. Art halusi piirtää kaiken yksityiskohtaisesti, sillä joskus tulisi vielä päivä, jona kaikki tämä katoaisi. Art halusi säilyttää sen jotenkin ja mikä olisikaan parempi tapa kuin piirtää ne.. tosin muistoissa ne säilyisivät aina, mutta miten selität jollekulle jotain näin kaunista, sitten kun sen aika on? et mitenkään.

Art käänsi katseensa hitaasti kohti Aaronia, pitäen silmänsä piirustuksessa viimeiseen asti ja laski sitten hiilen paperille.
"Melko lähellä.. Kerran ovat ylittäneet varoitus rajan.. tosin uskon että se oli vain joku satunnainen kulkija, joka etsi tietään takaisin ihmisten kylään.. toisaalta, mitä hän täälläpäin sitten olisi kulkenut, en usko että ihmiset nyt sentään niin huonoja suunnistajia olisivat, että eksyisivät reitiltä enemmän kuin viisi kilometriä.. mutta eihän sitä tiedä" Art selitti Aaronille.

Haltijoille oli itsestään selvyys että osasi arvioida matkoja ja suuntia ilman karttaa tai kompassia. Art ainakin osasi. Hän osasisi sanoa tältä seisomalta, missä päin olisi itä, etelä, pohjoinen ja länsi, unohtamatta väli-ilmansuuntia. Hän osasi jopa sanoa "noin" arvon sille, kuinka monta kilometriä tästä olisi linnaan taikka metsän aukealle. Hän pystyi myös silmämääräisesti arvioimaan painon, nopeuden ja voiman. Tosin nuo taidot oli opetettu koulutuksessa, mikä käytiin kun liityttiin armejaan. Ei Art niitä muuten olisi opetellut.

Arathet otti hiilen takaisin käteensä ja jatkoi piirtämistä. Sorsati olivat viimeinkin rauhoittuneet ja uiskentelivat nyt pitkin lampea kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ne tosiaan olivat vähä-älyisiä, mutta se ei Arttia haitannut. Hänen mielestä riitti, että sorsa osasi etsiä ruokaa, lisääntyä ja varoa ihmisiä tarpeen tullen... ja pieniä haltija poikia jotka kiusasivat niitä.
Toisaalta, Art ymmärsi täysin Aaronia, aina ei voinut hymyillä. Silloin kun Arttia tympi, hän meni metsään ja potki kiviä ympäriinsä ja purki kiukkuaan niihin. Tosin tämä tuntui tyhmältä, aikuinen haltija potki kiviä pitkin metsää naama mutrulla... mutta Artin onneksi kukaan ei vielä sitä ollut nähnyt.

"Haluaisitko käydä?" Art kysyi lopulta piirellen yhä.
"Haluaisitko käydä katsomassa, missä asti he ovat käyneet?" Hän täsmensi kysymystään ja lopetti piirtämisen siirtäen katseensa taas Aaroniin.
Piiros oli vielä kesken, mutta siitä pystyi jo erottamaan, mikä paikka oli kyseessä. Art oli valmis lähtemään metsään, näyttääkseeen Aaronille missä asti ihmiset olivat käyneet. Ei hänellä parempaakaan tekemistä ollut.. ainakaan hänen mielestä.

// :'DDDD lol. Sori! lyhyt, mut pistetään aamun piikkiin! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 5:25

Aaron

Aaron katseli sivusilmällä mitä Art oli lehtiöönsä piirtänyt samalla kun odotti tämän vastausta. Tämä piirsi lampea ja kaikkea mitä sen ympärillä oli, joka ikistä yksityiskohtaa myöten, Aaronista ei olisi piirtämään mitään noin yksityiskohtausta, tämä menetti malttinsa ehkä liiankin helposti voidakseen keskittyä moiseen.
Ihmiset olivat siis käyneet heidän piilopaikkansa lähiössä, tosin lähin kävijä oli joku eksynyt ihminen, hah! Eivät osaa eksyä edes oikeaan suuntaan. Haltioilla oli ihan luontainen kyky suunnistaan, Aaronkin omasi tämän taidon vaikka muuten olikin aika lahjaton.

Ainoat asiat mitä hän haltijana omasi olivat suuntavaisto, nopeus, ketteryys ja tarkkuus, mutta omaa lajia oli musiikki mitä hän huilulla soitti. Hänen isänsäkin soitti banjoa ja kaksi vanhinta veljeä soittivat myös erillaisia huiluja, tosin paljon monipuolisempia mitä Aaron, muttei se hänen elämäänsä haitannut. Hänen isänsä banjosta katkesi aina vähän väliä kieli, jonka hänen äitinsä otti taas pahana enteenä eikä päästänyt Aaronia ulos ainakaan viikkoon, vaikka tämä useimmiten karkaamaan onnistuikin, taikausko ei ollut häntä varten.

Aaron vain nyökkäsi vastaukseksi ja käänsi päänsä jälleen sorsiin jotenkuten ärtyneenä, hänen olisi tehnyt mieli ampua näitä muttei viitsinyt, ottaen huomioon ketä tämän seurassa nyt oli.
Tosin Aaron käänsi pian päänsä puoliksi, kysyvästi takaisin tämän puoleen, tämän alkaessa taas puhumaan.
Kuullessaan että tämä veisi hänet katsomaan minne asti ihmiset olivat päässet, tämän silmät suurenivat ehkä hiukan lievähköstä hämmästyksestä, hänkö veisi tämän metsään katsomaan rajaa jossa ihminen oli kulkenut? Totta hemmetissä Aaron halusi päästä metsään ja olisi sinne mennytkin ellei äiti olisi häntä varta vasten kieltänyt, mutta jos kuninkaan neuvonantaja oli mukana niin tuskin tällä mitään hätää oli. Tai siis! Eihän Aaronilla muutenkaan olisi hätää, ei ainakaan Aaronin mielestä, Art olisi nyt sitä varten että Aaron voisi selittää tämän olleen tämän seurassa, ennen kuin Aaronin äiti ehtisi käynnistämään mitään draama kohtausta asiasta.

Aaron nappasi kiven maasta ja heitti sen veteen tehden leipiä ja nousi seisomaan tähystellen kiven molskahduksia toiselle puolelle rantaa, suoraan sorsaparven lävitse.
"Totta hitossa haluan!" Aaron sanoi viimein ja virnisti innokkaan hymyn, kääntyessään Artin puoleen. Ehkä hän pääsisi näkemään oikean ihmisen!? Ja hän itse halusikin tietää enemmän sodasta, kuten arviota kauanko se tulisi kestämään, mitä tämä uskoi naiviina poikana Artin osaavan arvioida, ihan vain varmistataakseen että saisi vielä omankin osansa taistosta.


//Toi ei oo lyhyt! x'DDD Sä luot hitonmoiset paineet toll veill!//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä La Huhti 05, 2008 9:14, muokattu yhteensä 1 kerran

Paluu Lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö