Sivu 2/2

ViestiLähetetty: 25 Touko 2011, 20:10
Kirjoittaja Aksutar
Henry, Harald

Hymy levisi jälleen vanhan miehen kasvoille Kerrin myönteisen vastauksen päästyä ilmaan. Tyttö kuitenkin kertoi tekevänsä mieluummin omanlaisen puutarhan, kuin suoran kopion edesmenneen kuningattaren puutarhasta.
"Sopiihan tuo" Harald totesi "Jokainen kaunis neito on omalla tavallaan uniikki ja niin kuuluu olla myös heidän kättensä jäljet".
"Mutta nyt" Kuningas aloitti kääntyen Henryyn päin "Minun on aika rientää vielä yhteen kokoukseen. Oli oikein ihastuttavaa tavata sinut, Kerensa. Olet ilo silmälle ja mitä lämpimimmin tervetullut hoviin. Jätän nyt teidät nuoret kahden, uskon että rauhassaoleminen lienee teille mieluista ennen tanterelle lähtöä. Näkemiin".
Noiden sanojen jälkeen kuningas kumarsi pienesti sekä Henrylle että Kerensalle ja poistui, jättäen jälkeensä oudon haikean tunnelman.

Henry kumarsi pienesti isälleen tuon kumaraessa hänelle, jääden sitten katselemaan kuninkaan perään hetkeksi, kunnes käänsi katseensa takaisin Kerriin hymyillen.
"Eihän hän niin pelottava ollut?" Henry kysyi ottaen askeleen lähemmäksi Kerensaa "Sehän meni suorastaan hyvin... Isäni taitaa todellakin pitää sinusta".
Kuningas harvemmin lämpeni nuorille naisille. Tuo tuskin jutteli juhlissa nuoremmalle sukupolvelle, mutta jokin Kerensassa oli saanut Haraldin suorastaan innostumaan. Lienikö tuon persoonallisuus, omalaatuinen ulkonäkö vai se fakta, että poikansa aikoi mennä naimisiin tämän neidon kanssa? Sitä ei tiennyt kuin kuningas itse.

ViestiLähetetty: 27 Touko 2011, 08:11
Kirjoittaja Ros
Kerri

Olisi ollut tuskaa ainoastaan kopioida toisen naisen makua ja valintoja, olisi sitten kyseessä ollut kunnioitettava kuningatar tai ei. Kerri oli taiteilija - ainakin hän olisi halunnut olla - joten hän teki päätökset itse ja luotti eniten omaan estetiikan tajuunsa. Onneksi kuningas arvosti tätä näkemystä ja totesi, että kauniin neidon kädenjäljen kuuluikin olla uniikki. Tyttö hymyli vastaukseksi.
Oli ihmeellistä, kuinka mies, jota hän oli vasta hetki sitten pelännyt suunnattomasti, osoittautuikin mukavaksi - ei, ei ainoastaan mukavaksi. Osoittautui, että kuningas piti hänestä. Se, mistä se johtui, ei ollut tärkeää. Jos Harald kohteli tyttöä hyvin ainoastaan, koska hän olisi tuleva miniä, silloin Kerri oli tyytyväinen edes siihen.
Kuninkaan täytyi kuitenkin lähteä mutta Kerri huomasi olevansa helpottunut. Kuten Harald totesi, hän olisi mieluusti rauhassa Henryn kanssa, eihän hän olisi halunnut päästää poikaa lähtemään lainkaan.
"Oli kunnia tavata", tyttö sanoi hieman virallisemmin ja niiasi pienesti kuninkaan poistuessa. Hän sai kenties yksityisesti sinutella kuningasta, mutta hän halusi silti kunnioittaa miehen arvoa - ei, arvoa vaan vaikuttavaa olemusta. "Näkemiin."

Kerri punastui hienoisesti pojan toteamukselle.
"Ei, ei ollut. Tosin pelkäsin muutaman kerran, että hän suuttuisi", tummatukka totesi ja hymyili. "Minä taidan tarvita käytöskoulun kuin kuriton kulkukoira, joka on tullut hienoon kotiin."
Sormet hakeutuivat Henryn kädelle ja Kerri tarttui kummallakin kädellään kiinni pojan käsiin. Hän astui askeleen eteenpäin ja painoi kasvonsa pojan rintaa vasten.
"Mutta hyvä, että tulimme hyvin toimeen. En edes uskaltanut toivoa, että se menisi näin hyvin."
Kerri hengitti sisäänsä Henryn tuoksua. Hän oli kenties itsekäs, mutta hän olisi halunnut omia nuorukaisen itselleen, hengittää hänen tuoksuaan, kuunnella ääntä aina tästä hetkestä siihen, kun prinssin olisi pakko lähteä. Ennen Henryn tapaamista tyttö ei olisi koskaan uskonut ajattelevansa tällaista vaikka yleensä dramaattinen olikin.

ViestiLähetetty: 13 Kesä 2011, 21:28
Kirjoittaja Aksutar
Henry

Henry ei voinut olla hymyilemättä huvittuneesti Kerrin kertoessa pelänneensä kuninkaan suuttuneen muutaman kerran. Kuningas osasi pelästyttää moniakin noin, mutta mikäli vanha mies oikeasti suuttuisi tai loukkaantuisi, sen kyllä varmasti huomaisi. Tosin, eihän Kerri tuntenut kuningasta pahemmin, joten ei tuo varmastikkaan osannut sanoa koska harmahtuva mies oli tosissaan suuttunut.
"En usko että sinä käytöskoulua tarvitset... Kuriton kulkukoira on sitäpaitsi erittäin ruma kuvaus kuvaamaan sinua" Henry lisäsi, samalla kun tunsi Kerrin sormien hakeutuvan käsilleen.
Henry vastasi toisen otteeseen tarttumalla kevyesti tuon käsiin, samalla kun Kerri painoi kasvonsa prinssin rintakehää vasten. Kerri oli iloinen, että tuli toimeen kuninkaan kanssa. Henry hymähti pienesti. Hän ei voinut olla laskematta päätään hieman lähemmäksi Kerrin päätä, tuon tultua lähelle.

"Uskon että kukatahansa tulisi sinun kanssasi toimeen" Henry totesi hieman matalammalla äänellä mitä normaalisti. Ei ollut syytä puhua suureen ääneen, toisen ollessa näin lähellä "Ja se joka ei tulisi, on joko hullu tai erittäin ilkeä persoona".
Henry irroitti kätensä Kerrin otteesta vai kietoakseen ne kevyesti tytön ympärille. Prinssi piti tuota syleilyssään täydessä hiljaisuudessa. Hänen päänsä tyhjeni lausesita. Prinssi ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän vain halusi pidellä Kerriä lähellään, tuntea tuon tuoksun ja kuulla tuon hengityksen. Toinen käsi hakeutui silittämään tytön hiuksia, samalla kun Henry laski kasvonsa kevyesti vasten Kerrin päälakea.

ViestiLähetetty: 24 Kesä 2011, 19:59
Kirjoittaja Ros
Kerri

Tyttö hymyili pojan kieltäessä kulkukoiran kuvaavan häntä. Moni muu olisi sanonut tuon sanavalinnan olevan mitä parhain, olihan hän kaikkea muuta kuin prinssin arvoinen jos puhuttiin ainoastaan hänen pienistä ja säälittävistä myötäjäisistään.
"Juuri noin toivoinkin sinun vastaavan", nuori nainen totesi hymyillen. Kerri ei tarvinnut kehuja muttei voinut väittää, etteikö olisi ollut onnellinen kuullessaan niitä Henryn suusta. Hän oli kuitenkin tyytyväinen jo siihen, että sai olla näin lähellä nuorukaista.
Henryn kädet tarttuivat Kerrin käsiin ja painoi kasvonsa lähemmäs hänen päätään siten, että tummatukka pystyi haistamaan hänen ihanaisen tuoksunsa.

Pojan ääni oli muuttunut huomattavasti hiljaisemmaksi ja matalammaksi kuin aikaisemmin hänen jatkaessaan. Kerri hymyili ja oli tyytyväinen siitä, ettei poika kyennyt näkemään hänen onnellista hymyään. Hän ei halunnut vaikuttaa kehuja kerjäävältä ja huomionhakuiselta.
"Sillä ei ole väliä niin pitkään kuin minulla on sinut", tyttö totesi päästäen hiljaisen naurahduksen sanojensa perään. Hän ei olisi koskaan uskonut sanovansa mitään näin dramaattista ja kliseistä. Hän yllätti jopa itsensä romantiikankaipuullaan.
Henry kietoi kätensä hänen ympärilleen ja tyttö kuljetti kätensä pojan selälle, edeten hitaasti kohti niskaa. Hän leikitteli prinssin niskahiuksilla hiljaisuudessa, haluamatta särkeä kaunista hetkeä.

Hengitettyään minuuttikaupalla pojan tuoksua keuhkoihinsa Kerri kuitenkin päätti särkeä hiljaisuuden.
"Henry", nuori nainen piti pienen tauon. "Saanko joskus tavata siskosi?"
Hän ei tiennyt halusiko Lily tavata hänet - oletettavasti - ja Kerrikin halusi tavata tytön.

ViestiLähetetty: 28 Kesä 2011, 19:09
Kirjoittaja Aksutar
Henry

Kerrin kliseisen romanttinen lausahdus sai prinssin hymyilemään. Hän olisi itse halunnut sanoa nuo sanat, mutta Kerri ehti ensin. Tyttö ei tiennytkään kuinka paljon jo merkitsi prinssille, vaikkeivat he olleet tunteneet kovin kauaa. Henry tiesi Kerrin olevan se oikea. Hän ei koskaan ollut tuntenut täin suurta kiintymystä perheensä ulkopuolisiin henkilöihin.
Kerrin käden liikkeet saivat kylmät väreet nousemaan prinssin selkää pitkin. Se tuntui hyvältä. Jokainen kosketus mitä tyttö saattoikaan antaa olivat taivaallisia. Prinssi halusi tuntea tuon ihollaan entistä paremmin, mutta sivistyneenä ja siveliäisenä ihmisenä hän ei uskaltanut toivoa vielä mitään. Ei ennen kuin he olisivat lupautuneet toisilleen.

Kerrin seuraava kysymys sai Henryn vilkaisemaan tyttöä kysyvästi, mutta sitten ymmärtäväinen ja iloinen hymy nousi nuorukaisen kasvoille.
"Totta kai saat" Henry aloitti "Hän varmasti pitää sinusta. Itseasiassa voisin esitellä teidät ennen tantereelle lähtöä... voisitte tutustua toisiinne paremmin sillä välin, kun me olemme poissa".
Termillä 'me' Henry tarkoitti hovin miehiä. Niin Henry kuin kuningas olivat lähdössä tantereelle, mutta myös prinsessan puoliso, kuninkaan velho lähtisi mukaan. Nuoret neidot voisivat yhdessä murehtia lemmittyjensä perään, heidän ollessa poissa. Näin Kerri myös saisi teitää kaikki kunikaallisia koskevat uutiset tantereelta heti ensimmäisenä, kun ne tuotaisiin hoviin.

"Haluaisitko kenties tavata hänet jo tänään? Uskallan sanoa, ettei hänellä ole mitään tärkeää enää loppu päivän puolella" Henry kysyi sitten hymyillen, odottaen vastausta kysymykseensä.

ViestiLähetetty: 04 Heinä 2011, 19:52
Kirjoittaja Ros
Kerri

Tyttö tiesi olevansa ulkopuolinen mutta hän halusi tutustua pojan perheeseen. Hän halusi oppia tuntemaan hänen perheensä, sen jota siitä oli jäljellä ennen kuin sota repisi sen kappaleiksi. Nyt hän oli tavannut isän, miksei hän voisi siis tavata myös Henryn ihanaisen kaunista siskoa? Lilyn kanssa hänellä kenties olisi enemmän puhuttavaa kuin hieman pelottavan kuninkaan kanssa, vaikka mies vaikutti pitävän hänestä.
Henry suostui Kerrin pyyntöön, mikä ei suoranaisesti yllättänyt tyttöä. Hän ei kuitenkaan hymyillyt pojan todetessan, että hän voisi tutustua Lilyyn paremmin miesten ollessa sodassa. Sen sijaan Kerri tuntui jännittyvän nuorukaisen käsivarsilla, mutta tummatukka ei tuonut mielipidettään esille.
Hän ei halunnut, että Henry menisi! Hän halusi, että Henry jäisi tänne, turvaan, mutta hän ymmärsi mitä nuorukaisen asema vaati, mitä hänen kunniansa vaati. Jos hän ei olisi ymmärtänyt tätä, olisi Kerri vaatinut nuorukaista jäämään hänen vuoksen ja ryhtynyt hankalaksi.
Miksi hänen oli pakko olla näin fiksu ja käytännöllinen?!

Prinssin ehdotus siitä, että hän voisi tavata prinsessan jo tänään sai tytön kohottamaan katseensa Henryyn yllättyneenä.
"En voi väittää, että olisin itsekään kiireinen", tyttö totesi ja hänen huulilleen pääsi jälleen pienoinen hymy. "Joten jos hänellä ei ole mitään sitä vastaan, tapaan hänet mielellään. Jos hän puoliksikaan yhtä mukava kuin sinä, tulemme varmasti hyvin toimeen."
Kerri nojautui vielä hetkeksi lähemmäs poikaa ja siveli hänen hiuksiaan ennen kuin päästi irti.

ViestiLähetetty: 05 Heinä 2011, 21:50
Kirjoittaja Aksutar
Henry, Lily

Prinssi tiesi hyvin, ettei Kerri halunnut hänen lähtevän sotaan. Sen näki jo tuon silmistä, jos osasi katsoa. Ei Henrykään rauhaarakastavana sieluna halunnut lähteä sotaan, sotimaan entisiä ystäviään vastaan. Mutta petos, jonka hän oli kokenut, ajoi jopa rauhallisimmankin sielun vaatimaan oikeutta, kostamalla. Joten Henry ratsastaisi isänsä rinnalla tantereelle, palaten joko voitokkaana tai ei palaisi ollenkaan...
Kerri kuitenkin suostui tapaamaan prinsessan nyt, mikäli tuolla ei ollut kiireitä. Henry nyökkäsi pienesti hymyillen, samalla kun Kerri siveli vielä prinssin hiuksia, kunnes päästi irti.
"hyvä on" Henry totesi samalla kun tarttui Kerriä kädestä "Mennään sitten".

Henry johdatti Kerrin ylempään kerrokseen, käytävälle, jossa sijaitsi kuninkaallisten makuuhuoneet. Käytävä oli huomattavasti koristeellisempi mitä muut käytävät linnassa. Lisäksi täällä oli vartijoita, jotka pitivät silmällä ettei kukaan ylimääräinen astuisi tälle käytävälle. Pian he saapuivat ovelle, johon Henry koputti kolmesti, jääden odottamaan, että joku tulisi avaamaan tai kävisi kutsu sisään.
"Ei tohdi rynniä sisään tuosta vain, niinkuin pienenä meillä oli tapana" Henry totesi virnistäen pienesti, koittaen jälleen keventää tunnelmaa. Prinssillä ja Prinsessalla ei ollut ketään muuta leikkikaveria, kuin toisensa nuorempana. Siitä johtuen heillä olikin erittäin vahva side välillään.

Lily oli viettämässä jopa tylsänkin hiljaista päivää huoneessaan, lukien tuttuun tapaansa runokirjoja. Nyt kuitenkin tämän rutiininomaisen päivän keskeytti koputus ovelta, jota Lily ei ollut osannut odottaa. Prinsessa katsoi hetken kysyvästi oveen, kunnes nousi ylös tuolilta ja käveli ovelle, raottaen sitä varovaisesti.

Oven avautuessa Henry nosti kasvoilleen tutun ystävällisen hymyn, johon Prinsessa vastasi yhtä ystävällisellä hymyllä, samalla kun tuo aukaisi ovensa kunnolla.
"Toivottavasti emme häiritse" Henry aloitti katsellen onnellisena säteilevän pirteää siskoaan "Halusin esitellä sinulle tulevan puolisoni. Lily, tässä on Kerensa Rosen. Kerri, tässä on siskoni Lily".
Lily siirsi iloisen ja ennenkaikkea kiinnostuneen katseensa Henrystä Kerriin, veljensä esitellessä heidät toisilleen.
"Ette toki häirinneet" Lily vastasi, tutkaillen Kerriä "Mukava vihdoinkin tavata teidät, Kerensa. Olen kuullut teistä jo jonkin verran".

ViestiLähetetty: 21 Heinä 2011, 20:06
Kirjoittaja Ros
Kerri

Kerri ei ollut tottunut tällaiseen loistokkuuteen, missä kuninkaallisen perheen yksityistilat kylpivät. Hän ei voinut uskoa, että hän oli tosiaan menossa naimisiin tämän perheen ainoan pojan kanssa, kaikki tuntui yhdeltä suurelta vitsiltä. Hän kuitenkin suoristi ryhtiään ja oli parhaansa mukaan välittämättä vartijoista, jotka olivat täällä varmistamassa, ettei kukaan ylimääräinen tunkeutuisi tänne.
Pian he saapuivat ovelle, johon Henry koputti. Sydän tuntui hakkaavan jälleen kuin hullu hänen rinnassaan mutta tyttö ei voinut väittää, että tämä olisi tuntunut enää miltään kuninkaan tapaamiseen verrattuna. Tällä kertaa hän oli tulossa tapaamaan itsensä ikäistä nuorta naista - ei koko valtakunnan hallitsijaa.
"Minun veljeni tuskin noudattaisi samanlaista kohteliaisuutta", tyttö totesi ja hymyili hienoisesti jännityksestä värisevää hymyä. Hänellä oli ollut aina läheiset välit veljeensä, olivathan he kaksoset.

Prinsessa Lily tuli avaamaan oven. Hän oli juuri niin kaunis kuin huhut kertoivatkin, jollei kauniimpikin. Hänen keijukaismaiset kasvonsa tuntuivat suorastaan hehkuvan kauneuttaan ja jos Kerri olisi ollut mies, hän ei olisi yhtään epäillyt, etteikö olisi langennut tuohon kauneuteen.
Tytön kasvoilla oli niiden kaiken kauneuden lisäksi vielä mitä ystävällisin hymy, samanlainen hymy, jonka tummatukka oli useaan otteeseen nähnyt Henryn kasvoilla. Kaksikosta näki, että he olivat sisaruksia ja että he olivat kasvaneen yhdessä.
Kerri jäi hetkeksi tuijottamaan prinsessaa tytön puhuessa hänelle. Ylhäinen nainen teititteli häntä, mutta tietenkin prinsessa oli kasvatettu hyvin, olihan hän kuninkaallisesta perheestä. Henryn esittelyn ja Kerrin niiauksen välillä oli aivan liian pitkä aika, mutta lopulta tyttö niiasi prinsessalle.
"Tämä on suuri kunnia", tummatukkainen totesi ja kohotti katseensa. "Läheltä katsottuna olette vielä kauniimpi, kuin osasin odottaa."
Kerri yskäisi.
"Anteeksi, kokoan itseni."

Tummatukka nousi seisomaan.
"Hauska tavata."

ViestiLähetetty: 05 Elo 2011, 14:32
Kirjoittaja Aksutar
Henry, Lily

Lilyn kasvoilta näki, että tuo tykästyi Kerensaan ensitapaamisella. Prinsessa ei löytänyt mitään valittamista veljensä tulevasta vaimosta, ainakaan näin lyhyellä ajalla. Kerri oli nätti, käyttäytyi asiallisesti, osasi puhutella oikein...
"Ah, Tulitte varmaan tapaamaan isäämme tänään?" Lily tokaisi herättyään ajatuksistaan "Henry kertoi, että aijotte tavata hänet tänään... joko tapasitte vai oletteko vasta menossa?"
"Tapasimme jo.. Ja se meni yllättävän hyvin. Isä tuntui pitävän Kerensasta" Henry vastasi siskonsa kysymykseen saaden prinsessan kasvoille nousemaan helpottuneen hymyn.
"Puolet hovista jännittivät tapaamistanne. Jokainen tietysti toivoi että Kuningas pitäisi sinusta, kukaan ei jaksa odottaa toista kahtakymmentä vuotta, että veljeni löytäisi sopivan kuningattaren itselleen" Prinsessa totesi virnistäen veljelleen, joka hillitsi kielensä tällä kertaa. Siskostaan oli kasvanut lipeväkielinen keskustelija, jota ei saanut ajettua pussiin enää niin helpolla. Lisäksi Henry ei halunnut aiheuttaa minkäänlaista riitaa tai kränää siskonsa kanssa ennen sotaan lähtöä. Mikään ei olisi kamalampaa kuin hyvästellä vihaisissa tunnelmissa.

"No, Kerensa, mitä sinä pidät veljestäni?" Oli seuraava kysymys prinsessan suusta, samalla kun tuo astui pois ovensa edestä ja toivotti kaksikon sisään oleskeluhuoneeseensa.

ViestiLähetetty: 09 Elo 2011, 19:16
Kirjoittaja Ros
Kerri

Lily oli vilpittömästi onnellinen siitä, että kuningas ja Kerri tulivat toimeen. Tyttö nyökkäsi. Hän oli samaa mieltä.

Tyttö asteli sisälle Lilyn sievään huoneeseen ja tuijotti hetken prinsessaa tämän esittäessä hieman.. intiimin kysymyksen. Kerri ei arvostanut siirappisia rakkaudentunnustuksia vaikka hän tiesikin Henryn seurassa syyllistyvänsä sellaisiin joten hän käänsi hienoisesti punastuneena katseensa pois.
"Katselisin mieluummin häntä, kuin kauneintakaan auringonlaskua tai voimakkaimpia meren aaltoja", Kerri totesi, mikä oli hänen kaltaiseltaan melankoliselta taiteilijasielulta voimakas rakkaudentunnustus. "Jos hän pyytäisi minua karkaamaan kanssaan, kysyisin mitä pakkaamme mukaan."
Kerensa kohotti katseensa Lilyyn. Hän ei ollut hyvä puhumaan tunteistaan suoraan, koska sanat eivät tuntuneet riittävän. Pelkkä minä rakastan häntä ja haluan elää loppuelämäni hänen kanssaan ei ollut läheskään se, mitä Kerri tunsi. Se... ei ollut tarpeeksi voimakkaasti ilmaistu.
"Anteeksi, en ole kovinkaan hyvä puhumaan tunteistani."
Kerri tunsi olonsa hermostuneeksi Lilyn seurassa koska... hän oli niin kaunis. Niin lempeä. Niin lämmin.
Ja muistutti hermostuttavan paljon Henryä.

Kaikki tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö Kerri olisi pitänyt tytöstä. Ei, hän totesi jo nyt lähes rakastavansa tyttöä, mikä pelotti häntä. Hän oli aina elänyt omassa pienessä kuplassaan, tuijottanut merta ja tuntenut yhteenkuuluvuutta ainoastaan veljensä kanssa.

ViestiLähetetty: 14 Elo 2011, 15:25
Kirjoittaja Aksutar
Lily, Henry

Lempeä hymy nousi prinsessan kasvoille tuon kuullessa Kerrin vastauksen. Ei ollut epäilystäkään, rakastiko tuo oikeasti prinssiä vai oliko tyttö vain vallan ja rahan perässä. Prinsessa oli onnellinen veljensä puolesta. Viimeinkin tuo oli löytänyt jonkun, jonka kanssa halusi viettää loppu elämänsä, eikä tunne ollut vain yksipuoleinen.
Kerri pahoitteli sanojaan, kertoen ettei ollut kovin hyvä puhumaan tunteista. Lily naurahti pienesti ja pudisti päätään.
"Kukapa meistä olisi" Prinsessa totesi "Joten älä suotta pahoittele. Pääasia on, että puhut totta. Ja sinusta näkee, ettet valehtele".
Henry oli enemmän kuin mielissään siitä, että Kerri ja Lily näyttivät tulevan hyvin toimeen. Molemmat olivat persoonia, joista oli vaikea olla pitämättä. Joten ei ihme, että he tulivat toimeen keskenään. Näytti siltä, että koko kuningas suku oli hyväksynyt tulevan kuningattaren. Ainoa, joka ei vielä mielipidettään ollut päässyt sanomaan, oli kuninkaan veli, Donald. Ehkä tuokin vielä pääsisi mielipiteensä sanomaan, mutta sen kuuleminen ei välttämättä ollut mukavaa. Näin Henry ainakin pelkäsi.

No, Lily ja Kerri tutustuivat toisiinsa, keskustellen niitä näitä. Koska kumpikaan ei ollut kikattava aatelisneito tyyppiä, ei keskustelu kääntynyt missään vaiheessa vaatteisiin tai miehiin.

ViestiLähetetty: 17 Elo 2011, 18:37
Kirjoittaja Ros
Kerri

Aika tuntui suorastaan lentävän prinsessan seurassa ja Kerri huomasi, ettei edes paremman tutustumisen jälkeen pystynyt missään määrin vihaamaan prinsessaa. Tai edes sanomaan hänestä mitään negatiivista - mitäköhän kaiken tuon täydellisyyden taakse kätkeytyi? Kerri ei suostunut uskomaan, että kukaan voisi olla noin ihana.
Mutta hän olikin pessimisti.
Ajatuksistaan huolimatta hän suorastaan nautti Lilyn seurasta.

Tummahiuksinen tyttö vilkaisi ulos.
"Olen kiitollinen siitä, että otitte minut vastaan", Kerri totesi. "Mutta päivä on jo pitkällä, joten minun on mentävä."
Hän hymyili. Kerrin pää oli pyörällä, ihmiset olivat aivan liian mukavia hänelle ja se sai tytön täysin hämilleen! Hän oli olettanut kohtaavansa paljon koppavampaa käytöstä ja ylenkatseita.

Todellisuudessa perheen ainoa koppava jäsen oli Donald, jolle Keresaa ei onnekseen mentäisi nyt esittelemään.

ViestiLähetetty: 18 Elo 2011, 22:03
Kirjoittaja Aksutar
Henry, Lily

Aika tosiaan tuntui lentävän ja liian pian Kerensan pitikin tehdä lähtöä. Lily oli siitä harmissaan, mutta ei näyttänyt sitä ulkoisesti. Oli mukava vihdoista viimein löytää "älykästä" seuraa itselleen, toisin kuin suurin osa hänen nykyisistä ystävättäristä, jotka olivat lähinnä kiinnostuneita miehistä. Kerensa oli toista maata, kuten tuli huomattua.
"Oli erittäin mukava tavata sinut, Kerri" Lily totesi hymyillen "Ja toivon että tapaamme vielä toistamiseen".
Noiden sanojen jälkeen Lily saattoi Kerrin sekä veljensä huoneensa ovelle, josta kaksikko suuntasi kulkunsa ulos linnasta. Henry oli enemmän kuin helpottunut ja iloinen näiden tapaamisten jälkeen. Kaikki oli täydellistä. Ja tulisi varmasti olemaan. Kerri oli parasta, mitä hänelle oli tähän mennessä tapahtunut. Tyttö oli täydellinen ja hänen perheensä piti Kerensasta, joten mitä muutakaan Prinssi olisi enää voinut toivoa.

Henry saattoi Kerensan linnan porteille, toivotti tuolle hyvät yöt ja pyysi vartijaa saattamaan tytön turvallisesti kotiin.

// Tämä taisi olla tässä? Kiitos jälleen mahtavasta seurasta~ //

ViestiLähetetty: 28 Elo 2011, 08:34
Kirjoittaja Ros
Kerri

Tyttö hymyili Lilyn sanoille.
"Epäilen, että on lähes mahdotonta olla tapaamatta minua toistamiseen", nainen totesi. Hän oli menossa naimisiin Henryn kanssa, Lilyn olisi kaiken järjen mukaan hankala vältellä häntä, jos sitä haluaisi. Ja tyttö tuskin haluaisi, Kerri oli saanut voimakkaan mielikuvan siitä, että prinsessa piti hänestä.
"Mutta toivon, että saan uudelleen nauttia seurastanne - kahdenkesken."
Hän ei pannut Henryn läsnäoloa pahakseen. Mutta vaikka hän puhuisi mieluusti uudelleen tytön kanssa, hän haluaisi tehdä sen siten, ettei puolet hovista ollut kuuntelemassa.

Kerri seurasi Henryä ulos selvästi itsevarmempana kuin oli ollut heidän sisälle saapuessaan. Hän toivotti nuorukaiselle hyvät yöt, miettien kuinka olisikaan halunnut vain viettää lisää aikaa hänen kanssaan. Tämä päivä oli mennyt kokonaan prinssin perheeseen tutustumiseen
Vartija saattaisi hänet turvallisesti kotiin. Kerri olisi mieluusti nauttinut yksinäisyydestä mutta toisaalta oli onnellinen saadessaan suojelusta.

//Kiitos pelistä :3\\