Kirjoittaja Lörri » 22 Loka 2015, 06:03
Bartholomeus käänsi nopeasti päätään kun salin ovilta kuului koputus ja ne aukaistiin. Henry ei ollut maininnut että vielä muitakin oli tapaamiseen tulossa, joten Bart oli hitusen yllättynyt. Nähtyään, kuka tämä tulija sitten oli, hän oli aika paljon enemmän kuin hitusen yllättynyt, mutta se ei näkynyt millään tavoin ulospäin, vaan hän tervehti kohteliaasti nyökäten tätä kuninkaansa neuvonantajaa. Bartholomeus ei piitannut siitä mikä tämä mies oli olentojaan, jos hän oli kuninkaan luotettu, niin sitten oli, vaikka olisi ollut mikä manan henki. Mutta nyt oli pojalle kyllä sattunut kaksi erittäin pahaa arviointi virhettä. Yksi; lähestulkoon mikään ei voisi raivostuttaa ja loukata piispaa enää enempää kuin demonin läsnäolo tapaamisessa...eikö Henry ymmärtänyt, vai oliko tämä tahallista ja tarkoituksellista piispan raivostuttamista? Eikö edesw Roswell ollut tajunnut asiaa? Kaksi; Roswellin ilmestyminen paikalle oli sen luonteinen asia, että Bartholomeuksen olisi ehdottomasti pitänyt saada tietää siitä etukäteen voidakseen toimia tapaamisessa siinä roolissa mikä hänelle oli annettu. Oli ilmi selvää, että hänen oli jossain kohtaa puhuteltava Henryä hyvin vakavasti. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä Bartholomeuksen olisi otettava Albinuksesta koppi, ettei tämä pääsisi käymään keneenkään käsiksi. Tällä hetkellä piisa näytti jähmettyneen järkytyksestä aloilleen, kasvot kalman kalpeiksi valahtaneen. Hetkisen ajatus veljensä sydämenkin pettämisestä vilahti Bartholomeuksen päässä hänen lähtiessään astumaan Albinusta kohden. " Kuningas Henry." Bart sanoi vakavasti, taakseen katsomatta, lähestyessään piispaa." Nyt taisi sattua vakavanpuoleinen arviointivirhe."
Albinus tunsi, miten veri pakeni hänen kasvoiltaan ja rintaa alkoi puristaa..hengittäminen alkoi tuntua hyvin hyvin työläältä. Siinä. Siinä se nyt oli. Kuninkaan ikioma paholainen. Demoni. Albinus tunsi jollain lailla olevansa erossa omasta itsestään ja omista tunteistaan kun hänelle tämä asia todelliseksi valkeni. Kuningas oli kutsunut demoninsa hänen kanssaan samaan tapaamiseen! Siinä. siinä se nyt tuli. Sarvineen ja silmineen, jotka näyttivät siltä että välittivät saastaa ja Jumalatonta mustaa magiaa ja paholaisen huuruja suoraa helvetistä. Piispa tunsi jokusen hyvin pitkältä tuntuvan tovin olevansa vankina omassa ruumissaan kykenemättä tekemään yhtään mitään. Hän saattoi vain havainnoida tätä synnin täyttämään kuninkaansalia ja sen tapahtumia muttei tehä mitään, ei sanoa mitään; hän ei hallinut edes omaa vartaloaan. Henryn omahyväiset ja ilkeämieliset kasvot, prinsessa Lily, Bartholomeus...ja sitten tuntui kuin jokin piispan päässä olisi räjähtänyt!Hänen silmissään oli valkeaa, punaista ja mustaa, veri alkoi kohista hänen suonissaan ja hiki pukkasi pintaan, värjäten äsken aivan kalmankalpeat kasvot tulenpalavan punaisiksi. Sitten Albinus tarttui toisella kädellään kaulallaan lepäävään suureen ja koristeelliseen krusifiksiin, puristaen sitä kaikin voimin,. Toisessa kädessään hänellä oli piispansauvansa, ja hän alkoi edetä kohti vastaansa tulevaa Batrholomeusta kolauttaen jokaisella askeleella sauvansa salin lattiaan aiheuttaen vaikuttavan kumauksen. Albinuksen huulilta alkoi purkautua Isä meidän-rukous. Se tuli ensin hyvin hitaasti ja hiljaa, sitten kovempaa, lujempaa ja nopeampaa, eikä aikaakaan kun Albinus pääsi huutamaan sitä täyttä kurkkua salin seinien avustaessa häntä akustiikassa. Mantrallaan piispa kiihdytti itsensä psyykkisesti ja fyysisesti äärimmileen; hän sai siitä voimaa. Yllättäen hän syöksyi nuoren peuranvasan ketteryydellä veljensä ohi, ja ryntäsi kiviportaita ylös kohti kuningasta ja demonia kasvot raivon vääristämässä kouristuksessa ja vaahto suusta lentäen. Hän kuuli miten Bartholomeus huusi jotain, ja sitten hänen vauhtinsa hidastui veljen jotenkin tarttuessa häntä jaloista kiinni. Albinus ei enää päässyt rynnistämään eteenpäin käydäkseen noiden kahden kimppuun, sillä hän oli Bartholomeuksen taklaamana kaatumassa kiviportaille, mutta nousseen adrenaliininsa voimalla piispa teki erittäin taidokkaan rannelliikkeen oikealla kädellään; vei sauvansa taakse saadakseen heittoon voimaa, ja sitten esine sinkoutui voimalla suoraa päin Henryä, tarkoituksenaan osua häntä päähän. Samalla hän käytti vasenta kättään siihen että riuhtaisi raskaan krusifiksinsä kaulastaan ja heitti sen keskipakoisvoimalla lingoten kohti mädänhajuisen demonin hahmoa. Tämä kaikki tapahtui todella lyhyessä ajassa; muutamassa silmän räpäyksessä, mutta Albinus tunsi olevansa kuin jotenkin maagisesti hidastettu, ja ehti jo epäillä tuon epäpyhän otuksen saaneen hänet jotenkin valtaansa. Mädännäinen. Mätä! Piispan nenään demoni todella haisi mädäntyneeltä..se oli selkeä aistiharha, mutta Albinus ei sitä sellaiseksi kokenut. Sitten piispa mätkähti vasten kiviportaita ja ilmojen purkautuessa ulos hänen keuhkoistaan purkautui myös tuskan, mielipuolisuuden ja raivon vääristämä ja uudelleen muotoilema ääni, joka oli ehkä alkujaan ollut ihmisen mutta nyt purkautuessaan kuulosti joltain ulkoavaruuden eläinten metalliselta ja kirisevältä huudolta.
Jereamiah, joka yhä kuuliaisesti roikkui piispan kaavunliepeissä, värähti jo ennen kuin koputus ovelta kuului. Joku tuli sisään saliin. Rottamiehen olisi todella tehnyt mieli nostaa katseensa ja nähdä kuka tulija oli, sillä jotenkin tämä tuntui...tämä tuntui todellakin tulevan huoneeseen. Jeremiah päätti kuitenkin että nyt oli ehdottoman tärkeää pysytellä visusti palvelijan roolissa, ja palvelijoille ei oikein sopinut se että tuijoteltiin, milloin mikäkin herra ja hidalgo saleihin asteli. Hän suuntasi katseensa käsiinsä joiden oli tällä hetkellä helppo pidellä kaavun liepeistä kiinni, sillä piispa oli jollain tavalla jämähtänyt paikalleen. Jeremiah käsitti, että tulijan oli täytynyt vaikuttaa piispaan tällätavoin..ja sitten hän värähti tahtomattaan ja tunsi olonsa hetken aikaa erittäin painostetuksi ja tukalaksi. Huh. Tässä nyt siis oli se kuninkaan neuvonantaja; demoni, josta niin paljon teillä ja toreilla puhuttiin. Rosswell. Jeremiah ei ollut ollenkaan osannut valmistautua demonin läsnäoloon tänään..nyt tämä meni jännittäväksi. Hänen omissa suonissaan oli demonaalista verta vain hyvin laimeana seoksena, mutta saattaisipa tuo jopa hoksata sen, koska myös Jeremiah näin vahvat tuntemukset neuvonantajasta sai. Ja ellei hänen verensä häntä paljastaisi, sen voisi tehdä simpukka, joka oli maaginen esine, ja vielä erittäin aktiivinenkin sellainen tällä hetkellä, joten se oli kyllä hyvinkin aistittavissa. Jeremiah alkoi jo pähkiä erilaisia pakosuunnitelmia ja varavaihtoehtoja tilanteeseensa, mutta ei pätynyt mihinkään ratkaisuun vielä...tähänkin astinen informaatio riitti siihen että hän saisi käärityksi sievoisen summan omiin taskuihinsa, mutta kyllä summa olisi komeampi, jos hänellä olisi näyttää koko tämän hässäkän lopputulema ja ne asetelmat mitkä tähän kuvioon sitten jäävät kytemään.
Näitä miettien Jeremiah jäi aloilleen sekopäiseltä vaikuttavan ja hurjistuneen piispan lähtiessä sauvoineen astelemaan eteenpäin. Hän irrotti piispan liepeistä ja odotteli jännittyneenä mitä tuleman pitää..tämä oli erittäin mielenkiintoista seurattavaa nyt!