Kiristyvää


Jos ja kun saat luvan astua kuninkaan saliin, on näky komea. Suurten, jykevien ovien takaa avautuu mahtipontinen, koristeellinen sali. Keskellä salia kulkee punainen matto, joka johtaa suoraan valtaistuinkorokkeen eteen. Koroke itse on noin kymmenen rappusen kivinen kokonaisuus, jonka ylimmällä tasanteella on koristeellinen, vankka valtaistuin. Kuninkaan istuimen vierestä löytyy paikka tuon puolisolle oikealta puolelta ja vasemmalta puolelta vielä yksi kuninkaallinen paikka. Kaksi muuta istuinta ovat hienoja, koristeellisia, mutta eivät niin mahtipontisia mitä itse päävaltaistuin. Valtaistuin koroke on salin peräseinällä. Seinä on koristeltu seinäkankaalla, johon on kirjailtu suuri, ihmisten vaakuna, sekä Scarlingtonin suvun vaakuna.

Salista löytyy penkkirivejä itse punaisen maton molemmin puolin, mikäli salissa joskus suurempaa tapahtumaa järjestetään. Salin oikealla seinällä on suuria ikkunoita ja vasemmalla seinällä löytyy muutama ovi sivuhuoneisiin, jotka sisältävät pienen, yksityisen ruokailutilan, strategiahuoneen, jossa asiaan kuuluvat henkilöt voivat keskustella valtakunnan tilanteesta kera karttojen, sekä pieni oleskelutila.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 01, 2015 3:00

Re: Kiristyvää

Monarkin katse käväisi nopeasti eliitissään, tuon tehdessä selväksi, että nuori hallitsija oli tainnut tehdä pahemmanpuoleisen virhearvion. Ehkä, todennäköisesti, mutta juuri nyt Henry katsoi tehneensä oikein. Oli piispalle korkea aika tavata tämä paljon puhuttu ja vihattu demoni, joka loppupeleissä vaikutti olevan lauhkeampi kuin lammas. Piispa ei kuitenkaan näyttänyt ottavan hyvin sarvipäisen neuvonantajan saapumista. Olihan se odotettua, mutta että vanha mies tuolla tavoin kävi riehumaan.
Henry ei ollut väkivaltainen mies. Mutta, kun Albinus rukoustaan alkoi raivopäisenä huutamaan ennen kuin kukaan edes sai mahdollisuuden puhua pidemmälle, olisi nuoren monarkin tehnyt mieli vain läimäistä vanhaa piispaa. Nyt kun oli muutenkin näreissään. Silti, siitä kaikesta polttelevasta kiukusta huolimatta Henry koitti vielä löytää ymmärryksen rippeitä vanhaa miestä kohtaan, joskin pikkuhiljaa alkoivat nekin rippeet loppua. Albinus tässä käyttäytyi kuin kakara, jos Henryltä kysyttiin. Ja se mielipide vahvistui entisestään, kun piispa kävi kirjaimellisesti hyökkäämään kohden kuningasta ja tuon neuvonantajaa.

Jos Henryllä olisi ollut molemmat jalkansa kunnossa, olisi tuo todennäköisesti ehättänyt väistää lentävien esineiden tieltä. Mutta ei jalkapuolisena. Monarkki ehättikin nostamaan vain käsiään hieman eteensä, kun sarvipäinen demoni päätti puuttua peliin ja ottaa iskun kuninkaan puolesta. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että siniverinen sai hetken kasailla itseään takaisin tilanteen tasalle. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi Roswelliin, Henryn halutessa varmistaa, että ystävänsä oli kunnossa. Puhumaan tuo ainakin kykeni, jahka seisomaan oli päässyt. Hyvä, Roswell oli siis ainakin jotenkuten kunnossa.
"Et suinkaan.. Olethan sinä kunnossa?", oli nopea vastaus sarvipäiselle, ennen kuin huomio kiinnittyi eliittikenraaliin ja piispaan.
"Piispa hyvä!", Henry huudahti, nyt selvästi ääntään kohottaen, "Mitä ihmettä te teette?". Se äänen kohottaminen toi selvästi esiin sen pienen värinän Monarkin äänessä, joka väen väkisin pintaan tunki.
"Isäni ei olisi koskaan hyväksynyt tuollaista käytöstä kirkolta! Tuosta hyvästä olisitte menneet hirteen, jos hän olisi saanut päättää", Henry jatkoi, mutta pidemmälle ei päässyt sanoissaan kun siskonsa hänet pysäytti.

Lily oli seurannut tilannetta lähinnä sivusta ja valehtelematta näytti suorastaan järkyttyneeltä siitä, mitä demonin saapuminen saliin oli aiheuttanut. Tietenkään Lily ei halunnut oman rakkaan veljensä kärsivän, mutta tässä tilanteessa hän ennemmin oli Albinuksen kannalla, kuin verisukulaisensa. Lilyn silmissä Albinus oli tehnyt vain oikein ja tällä hetkellä Henry, Bartholomeus ja Roswell olivat syntipukkeja kaikkeen!
"Isämme ei olisi myöskään hyväksynyt demonia hoviinsa! Saatikka sitten neuvonantajakseen!", Kuninkaan sisar kävi parahtamaan, "On vain oikeutettua, että Arvon Piispa reagoi näin. Henry kuinka sinä voit ottaa demonin neuvon---"
"Isäni otti neuvonantajakseen velhon. Velhon, jonka sinä nait. Velhon, jota vieläkään ei katsota hyvällä hovissa. Lily etkö käsitä, kuinka tekopyhää tuo saarnaamisesi on?", Henry keskeytti sisarensa samalla kun askelsi kävelykeppinsä avustamana lähemmäs ristiä, jonka piispa oli kohden heittänyt, ja potkaisi sen kauemmas Roswellista. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Moiset sanat veljeltä saivat Lilyn hiljenemään ja katsahtamaan toisaalle. Ei Nuoremmalla ollut mitään puolustuksekseen tuohon, mutta kiukku Henryä kohtaan vain kasvoi toisen siniverisen sisällä. Kuinka tuo kehtasi!

Jahka ristin oli kauemmas potkinut, käänsi Henry katseensa hetkeksi Bartholomeukseen. Varmistaakseen, että eliitti oli edes jotenkuten päällispuolisesti kunnossa, ennen kuin kiinnitti katseensa takaisin piispaan.
"Mikäli ette kykene keskustelemaan asiasta sivistyneesti ja rauhallisesti, katsoisin parhaaksi että poistutte paikalta, Arvon Piispa Hillgore Kolmas", Henry sanoi, katsoen vakavasti piispaa. Niin vakavasti, että nuori kuningas muistutti jopa pelottavan paljon edesmennyttä isäänsä, jolla oli tuo sama katse silmissään aina, kun asiat piti ottaa tosissaan.


// melkein en häpeä että kesti näin kauan anteeksi kaikki //

Viesti Su Tammi 10, 2016 3:48

Re: Kiristyvää

Bartholomeus raahasi epämääräistä älämölyä päästävän veljensä kivilattiaa pitkin kauemmas kuninkaan valtaistuinkorokkeesta. Sitten hän tarttui tätä harteista, ja kiskaisi raivoisaasti äijän pystyyn. Bartholomeus oli todella vihainen. Tälläistä ilmiötä ei usein päästy näkemään. Nyt sinä menit liian pitkälle Albinus! Sinä kävit uhkaamaan kuninkaan henkeä!" Kuului eliittikenraalin pelottava jyrähdys.
Albinuksen jalat eivät tuntuneet toimivan, ja Bartholomeuksen oli suhteellisen helppoa työntää mekastava veljensä kuninkaansalin ovea kohti. Albinuksen suupielistä lensi vaahto, ja hän huitoi käsillään ympäriinsä ja koetti saada muodostettua järjellisiä vastalauseita, mutta hän ei voinut estää Bartholomeusta mitenkään.
"Palaan pian!" Bartholomeus huusi, ennenkö tarttui Albinuksesta kunnolla kiinni, ja ärähtäen viskasi miehen kuin risun vahvoille harteilleen. Sitten hän työntyi veljineen ulos salista, ja jätti massiivisten ovien kumahduksen jälkeensä.

Jeremiah oli vallan innoissaan tästä kaikesta, ja olisi mielellään jäänyt paikalle seuraamaan tapahtumien kulkua loppuun, mutta ei uskaltanut jäädä aloilleen kun piispa poistettiin salista. Jollei muuten kukaan hänestä piittaisikaan, niin tuo kuninkaan sarvipäinen demoni taatusti ottaisi hänet silmätikukseen.Hänen olisi parasta seurata piispaa, minne ikinä eliittikenraali Albinusta olikaan raahaamassa. Bartholomeus oli vaikuttanut niin hurjalta, että ties vaikka omine lupineen ottaisi ja mestauttaisi veljensä siihen paikkaan? Oijjoi, se vasta olisikin mahtavaa!

Bartholomeuksella meni suunnilleen varttitunti, jonka jälkeen hän palasi takaisin saliin.
Hän asteli kuninkaan korokkeen juurelle. Yhä vihainen eliittikenraali katsoi Roswelliin puhuessaan, ohittaen tarkoituksella Henryn:
" Piispa on linnan tyrmässä. Pahoittelen sekä kuninkaan eliittikenraalina että piispan veljenä, että tällätavalla pääsi käymään. Nyt toivoisin, että te autatte minua puhumaan tälle pässinpäiselle kuninkaallemme järkeä, poikahan toimii kuin mikäkin vastuuton pikkumuksu! Täydellinen katastrofi lie vieläkin vältettävissä, jos vain osaa pelata oikein.Heitin myös palvelijan tyrmään piispan kanssa. Tieto tästä ei saa levitä ainakaan vielä mihinkään."
Roswell oli tietämättään ansainnut Bartholomeuksen täyden kunnioituksen heittäytyessään suojaamaan vaaraan joutunutta kuningasta.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Tammi 10, 2016 6:49

Re: Kiristyvää

Roswell tunsi olonsa helpottuneeksi Henryn näyttäessä olevan kunnossa. Hän ei ollut vahingossakaan käynyt satuttamaan toista… Se oli hyvä. Olihan se huojentavaa, mutta tilanne ei ollut vielä lopussa – ei lähimaillakaan. Kuningas oli… Ymmärrettävästi vihainen. Tunteet purkautuivat pintaan yhdeltä jos toiseltakin taholta, kireän tilan purkautuessaan päästessään räjähtämään. Nyrkit eivät onneksi lennelleet, mutta sanoja tulikin sen edestä. Ihmiset kävivät valitsemaan puolensa, kuningas kääntyi kirkkoa vastaan, kirkko kuningasta, sisko veljeään… Henry oli käynyt potkaisemaan ristinkin kauemmas.

Raivopäinen, vaahtoava piispa käytiin nappaamaan mukaan eliittikenraalin toimesta, eikä siihen ollut paljon kenelläkään mitään sanomista. Kenraali Hillgore pamautti oven perässään, äänen kumistessa kovin tyhjässä salissa kaiun kera moneen kertaan, hiljentyen pikku hiljaa joka kerta, kunnes täysi hiljaisuus sai vallan. Mitä piispa oli tehnyt, oli iso rikos. Kenraalin toiminta oli siten kuninkaan turvallisuuden kannalta aivan oikein. Roswell kuitenkin toivoi, ettei kenraali olisi liian kovakourainen tai tekisi jotain… Peruuttamatonta. Sanoi laki mitä tahansa, piispan mestauttaminen ei olisi se kaikista paras teko tässä tilanteessa.

Pieni henkäys karkasi demonin huulien välistä. Tuo otti pari askelta kohti piispan sauvaa ja kumartui hitaasti napatakseen sen käsiinsä. Sen pää oli onnistunut värjääntymään verestä tummaksi, mutta ei sitä paljon ollut… Ja toivottavasti sen pystyisi pyyhkimään pois. Sauva kädessään Roswell käveli sitten lähemmäs kuningasta, asettaen kätensä tuon hartialle pieneksi hetkeksi katsellessaan pojan kasvoja hiljaisena. Mitä oli tapahtunut, oli nyt tapahtunut. Siitä oli turha itkeä. Kuninkaan… Kannattaisi nyt kuitenkin rauhoittua.

Hetken pysähdyksen jälkeen neuvonantaja lähti kävelemään siihen suuntaan, mihin poika oli saanut ristinkin tönäistyä. Olihan se lentänyt aika matkan päähän, mutta sarvipää ei ollut aikonut sitä sinne jättää. Sen sijaan vanhus kumartui rauhallisesti luut natisten ja otti krusifiksinkin käteensä – tosin, itse teokseen tuo ei koskenut, olihan hän jo tuntenut sen poltteen kerran ihollaan. Sen sijaan tuo kävi tarrautumaan ketjuun, joka oli riuhtaisun jälkeen näyttänyt katkeavan.

Ovien avautuminen sai neuvonantajan kääntämään katseensa äänen suuntaan, ennen kuin tuo nousi jaloilleen ja suoristi selkänsä risti – sekä sauva – kädessään. Kenraali oli tullut takaisin. Roswell lähestyi miestä, mutta pysähtyi kuitenkin kuninkaan rinnalle, eikä heti rientänyt toisen luokse. Piispan kohtalo kävi heti selväksi kysymättäkin. Ehkäpä hetki tyrmässä todellakin auttaisi miestä ymmärtämään, kuinka vakavan asian oli tehnytkään; olipa piispa ollut kuinka temperamentaalisessa tilassa, mikään ei antanut lupaa hyökätä kuninkaan kimppuun.

"Kiitän avustanne, kenraali. Ja… Teillä ei ole mitään syytä pahoitella tästä. Minun taas pitää. Pahoittelen. Oletin, että Hänen Majesteettinsa olisi kertoneet teille tulostani," sarvipäinen vanhus kumarsi sotilaalle, ennen kuin otti pari askelta lähemmäs, ja ojensi sauvaa ja krusifiksia toisen suuntaan,
"Mutta… Toivoisin, ettette vertaisi Hänen Majesteettiaan mihinkään sarvipäiseen," Roswell antoi hymyn nousta uurteisille kasvoilleen. Vaikka he olivat kuninkaan puolella, täytyi heidänkin totta kai kohdella poikaa kunnioittavasti tittelinsä takia – vaikka tuo oli heitä molempia nuorempi.

"...Niin kauan kun Hänen Majesteettinsa haluaa minun pysyvän rinnallaan, on totta, että piispan kuten kirkonkin täytyy hyväksyä olemassaoloni," neuvonantaja aloitti, perääntyen takaisin Henryn vierelle,
"Mutta kuilu kirkon ja kuninkaan välillä ei saa kasvaa. Kansalle kirkko on tärkeä, emmekä voi pakottaa heitä valitsemaan kahden välillä. Se… Johtaisi häviöön tässä sodassa," demoni jatkoi, luultavastikin sanoen ne asiat, jotka kaikki tässä huoneessa tiesivät jo. Silti, ehkäpä ne oli hyvä kerrata nyt, että jokainen muisti mahdolliset vakavat seuraukset.

"Kuninkaan vahingoittaminen tai edes sen yrittäminen on rikos. Vakava sellainen. Loppuikä tyrmässä olisi armollinen tuomio," Roswell vilkaisi Henryn suuntaan, katse vakavana. Jos joku yrittäisi satuttaa kuningasta, siitä ei saanut päästä liian helpolla. Muutenhan yrityksiä tulisi tulevaisuudessakin. Mutta jos piispan vangitsi tai mestasi… Sekään ei ollut kauhean hyvä vaihtoehto.
"...Mutta en tiedä, oliko se, mitä piispa yritti. Hän osui minuun, ei Hänen Majesteettiinsa. En tiedä hänen aikeitaan, enkä hänen heittotaidoistaan," vanhus tuumi. Jos totta puhuttiin, hän uskoi kyllä piispan yrittäneen satuttaa Henryä. Vaikka piispa oli myös vanhempi mies, eikä tuolla tainnut olla sotilaallista taustaa, isku oli kuitenkin tarkka ja harvinaisen voimakas – revitty iho demonin leukapielessä kertoi kyllä siitä, vuotavan tumman tahnan kiiltäessä hennosti valossa.

Mutta hän ei tiennyt sitä varmasti. Kukaan ei voinut väittää, että piispa olisi satuttanut kuningasta, sillä tuo oli osunut vain demoniin – ja se epävarmuus oli demonille kaikista paras aarre, sillä se saisi totuuden muuttumaan haluttuun muotoon.
"Kuninkaan neuvonantajankin kimppuun hyökkääminen on rikos – ja minun kimppuuni hyökkääminen menee vasten Hänen Majesteettinsa tahtoa. Mutta se ei ole yhtä vakavaa, enkä… Minä henkilökohtaisesti koe mitään tarvetta rangaista niitä, jotka minua satuttavat. On hyvin ymmärrettävää, miksi uskonnollinen mies hyökkäisi demonin kimppuun. Kaikki riippuu siitä, mitä piispa sanoo yrittäneensä," Roswell sanoi rauhallisesti, katseensa hakeutuen kuninkaasta kenraaliin. Kaikki he tiesivät, mitä oli tapahtunut. Mutta jos he halusivat – ja jos piispa itsekin ymmärsi, missä liemessä oli – rikos pystyisikin muuttumaan helposti paljon viattomammaksi. Ehkä säikähdys olisi piispalle tarpeeksi, eikä tuo koskaan yrittäisi sitä uudestaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 10, 2016 8:45

Re: Kiristyvää

Siinä missä eliitti vlejeään lähti raivoissa kiikuttamaan pois paikalta, poistui myös Lily huoneesta. Hän oli nähnyt tarpeeksi ja perustanut mielipiteensä näihin tapahtumiin - lapsellinen, lellitty kakara kun oli. Hän oli raivoissaan veljelle ja tuo tulisi vielä kuulemaan tästä. Nuoremman siniverisen silmissä piispa oli tehnyt oikein ja Henry tässä se tahditon idiootti oli! Puhumattakaan sitten tuosta sarvipäisestä perkeleestä tai kenraalista, joka kehtasi piispaa kohdella kuin mitäkin heittopussia! Ei noista kolmesta idiootista kukaan kuuntelisi häntä - olihan hän "vain" nainen - joten Lily katsoi täysin turhaksi jäädä pidemmäksi aikaa tilanteeseen mukaan. Sen sijaan siniverinen seurasi hetken, minne Bartholomeus veljensä kiikutti raivopäissään. Tyrmille, yllättäen, jättäen tuon sinne. Tyrmien puolelle Lily ei itse mennyt, mutta odotti sen aikaa että Bartholomeus sieltä pois tuli ja lähti ravaamaan takaisin kuninkaan salille. Eliitille suotiin vihainen mulkaisu, ennen kuin prinsessa käänsi suuntansa kohden puolisonsa asuntoa. Hansin piti saada kuulla tästä, ehkä tuo osasi auttaa. Olihan velho ollut edesmenneen kuninkaan neuvonantaja, varmasti pätevämpi sellainen, kuin Roswell koskaan kykenisi olemaan.

Henry oli jäänyt seisomaan paikoilleen, Hillgoren kaksikon poistuessa kera Lilyn ja sen piispan palvelijan. Nuori kuningas vain tuijotti ovea, josta nuo olivat lähteneet. Totta kai sitä tuli mietittyä, mitä oli tullut tehtyä. Pikkuhiljaa se ahdistus ja pelkoreaktio koittivat pyrkiä pintaan, vaikka Henry kuinka uskotteli itselleen, että oli tehnyt oikein. Hänellä oli neuvonantajanaan demoni, sen tiesivät kaikki, joten Piispan olisi pitänyt itse varautua kohtaamaan sarvipää! Itse tuo oli tuonut palvelijan mukanaan, luulisi vanhan miehen ymmärtävän, että kuninkaalla tietenkin olisi neuvonantajansa rinnallaan tapaamisessa kuin tapaamisessa. Piispa tässä oli ollut kohtuuton, tuolla lailla nyt raivostua ja hyökätä kohden.
Huomio kääntyi ovista Roswellin puoleen, demonin laskiessa kätensä kuninkaan hartialle. Väreilevästi, nopeasti hengittävä kuningas vain katsoi kaikessa hiljaisuudessa sarvipäistä silmiin, koittaen rauhoitella itseään. Koittaen pidätellä sen paniikin pintaan puhkeamista. Hän olisi halunnut vain juosta pois paikalta. Hypätä ratsun selkään ja lähteä metsään. Ja pysyä siellä metsässä. Ei hänestä ollut kuninkaaksi. Ei tässä valtakunnassa.
Roswell oli haavoittunut iskusta, tuon kasvojen vuotaen sitä mustaa verta. Henry halusi käskeä tuon käymään hoitajanpakeilla haavansa kanssa, mutta mitään nuori ei hämmennykseltään ja epävarmuudeltaan saanut suustaan ulos.

Hiljaa Henry seuraili, kuinka Roswell kävi sen krusifiksin poimimaan maasta, siinä missä aikaisemmin oli piispansauvan nostanut. Eikä aikaakaan kun tovin päästä myös eliitti Hillgore palasi paikalle. Pienesti hätkähtäen Henry vilkaisi oven puoleen eliittikenraalin marssiessa sisään ja lähemmäs heitä. Pieni ääni päässä käski luikkimaan piiloon, ettei tulisi isän kädestä typeryyksien takia. Mutta siinä hän seisoi silti paikoillaan. Hiljaa, silmät suurina katsellen eliittikenraalin puoleen.
Bartholomeus kertoi vieneensä piispan palvelijoineen tyrmään. Puhuessaan eliitti näytti kiinnittävän enemmän huomiota demoniin - tuon lopulta käyden pyytämään Roswellia auttamaan puhumaan järkeä "pässinpäiselle" kuninkaalle. Siinä vaiheessa Henry naurahti. Pienesti, surkuhupaisan korkealta, kuulostaen siltä että halusi saman tien vain toivottaa hyvät päivänjatkot herrasväelle ja painella muualle. Bartholomeushan alkoi kuulostamaan Fritziltä. Tosin oliko se sitten ihme, että kaksi edesmenneen kuninkaan eliittiä kuulostivat toisiltaan. Tosin erosivat nuo toisistaan siinä, että tässä vaiheessa Fritz olisi varmasti huutanut yhtälailla Roswellille, mitä Henrylle.

Kuningas ei sanonut mitään. Tuijotti vain lattianrajaan mietteliäänä, kuunnellen kuinka Roswell kävi suunsa avaamaan. Tuoden esille sen, että Piispa oli toiminut todella harkitsemattomasti koittaessaan käydä kuninkaan kimppuun. Moista ei voinut hyväksyä. Jos joku muu olisi yrittänyt sellaista tempausta kuninkaan salissa, olisi tuo jo viety teloitettavaksi. Mutta nyt kyseessä oli piispa. Kansan - tai ainakin osan kansan.. - rakastama ja kunnioittama uskonpaimen. Ei tuota voinut teloittaa, ilman että siitä syntyisi suurempi soppa. Ja jos totta puhuttiin, ei Henry halunnut piispaa teloittaa. Ei hän halunnut ketään varsinaisesti koskaan teloituttaa. Sen verran armollinen luonne hän oli, mutta moista armollisuutta ei katsottu aina hyvällä...

Jahka Roswell oli mielipiteensä ilmoille tuonut, kävi Henry viimein avaamaan suunsa. Vaisusti, vailla varsinaista tunnetta sanoissaan.
"En tiedä mistä puhutte", Nuori kuningas hymähti, pitäen katseensa seikkailemassa jossain lattian ja seinien puolella, "Piispa kaatui. Hänen sauva lennähti kädestään ja valitettavasti osui neuvonantajaani", Henry jatkoi, lähtien puujalkaansa nilkuttaen kävelemään valtaistuimen puoleen. Hänen piti päästä istumaan, ennen kuin jalat pettäisivät alta.
"Se oli vahinko. Vahinkoja sattuu", Henry lisäsi, vaikuttaen turhankin välinpitämättömältä tilanteeseen nähden. Todellisuudessa se oli lähinnä paniikkireaktio nuoremmalta. Kiistää nyt kaikki, mitä oli tapahtunut.

Viesti Su Tammi 10, 2016 10:17

Re: Kiristyvää

Bartholomeus nyökkäsi, ja tarttui Roswellin ojentamiin esineisiin. Albinuksen piispansauvaan ja komeaan krusifiksiin. Hän katseli osumaa ottanutta Roswellia ja virnisti tämän sanoille ettei kuningasta tulisi verrata mihinkään sarvipäiseen.
Hän oli jo melkolailla rauhoittunut, mutta harvoin kuohahtava eliittikenraalin kiukku oli kuitenkin yhä vielä hyvällä hiilloksella pinnan alla, vaikka Bart vaikuttikin omalta leppoisalta itseltään. Kun se kerran syttyi, sammuttaminen kesti hetken aikaa.
Eliittikenraali nyökytteli Roswellin seuraaville sanoille hyväksyvästi. "Olen samaa mieltä kanssanne, neuvonantaja." Hän sanoikin ilmaistakseen tukensa toiselle.
Kun keskustelu oli edennyt ja Roswell ja kuningas olivat kertoneet mielipiteensä, Bartholomeus katseli heitä kumpaankin pitkään ja tarkkaavaisesti, vuoron perään, vaihtaen Henrystä Roswelliin ja Roswellistä Henryyn.
Sitten hän karautti kurkkuaan saadakseen miesten huomion. "No niin. Minusta totuudeksi voidaan hyväksyä se, mitä tässä päätämme hyväksyä. Se käy oikein hyvin, voimme pelastaa paljon. Mutta siitä huolimatta on erittäin vaarallista lakaista todelliset tapahtumat maton alle. Henry, Albinus uhkasi sinun ja Roswellin fyysistä koskemattomuutta. Se on asia, joka meidän täytyy ottaa jatkossa huomioon. Viis siitä, millaisena sen ulkomaailmaan myymme. Sinun täytyy tiedostaa, että aivan oikeasti se ei ollut vahinko, Henry.
Piispaa ei tietenkään voi tuomita kuolemaan, enkä voi väittää että hinkuisin päästää oman veljeni -vaikka viheliäisenkin- pois päiviltä. Mutta asia vaatii jonkinlaista ratkaisua silti...jos piispa vaikka vahingossa kompastuikin ja tuli osuneeksi kuninkaalliseen neuvonantajaan, hän on silti hyvin hurjistunut ja vihainen saamastaan kohtelusta. Hän saattaa aiheuttaa vielä paljon harmia, ellemme tee jotain. On täysin väärin kuvitella että hän säikähtäisi ja nöyrtyisi tyrmässä ja osaisi olla kiitollinen kun ei menetäkään henkeään. Ei Albinus. Hän on loukattu, ylpeä ja vihainen.
Jonkinlainen myönnytys olisi ehkä paikallaan kuningashuoneen suunnasta? Ymmärtääkseni sisarenne Lily on piispan kanssa hyvissä väleissä, ja hänen kauttaan sen voisi mahdollisesti järjestää. Ehkäpä se riittäisi piispalle. Tosin, minusta näyttää Henry, että sisarennekin suuntaan olisi nyt väleissä paikottavaa. En tosin ole siihen mikään puuttumaan niin kauan, kun eripura ei paisu turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi....mutta saattaisipa tässä olla sellaiseenkin aineksia, pahimmillaan. Minä voin vain antaa neuvoja parhaan ymmärrykseni mukaan, ja toivoa teidän niitä kuuntelevan. Mutta päätät mitä päätät Henry, minä tietenkin toimin tahtoasi myöten." Bartholomeus uskoi Henryn kyllä tietävän, että päätökset olivat hänen, vain ja yksin hänen, ja ehkä jopa juuri sen asiainlaidan hermostuttavan häntä suuresti, mutta tahtoi siitä huolimatta tuoda kuuliaisuutensa ja alamaisuutensa ilmi. Eritoten, koska oli juuri haukkunut kuninkaansa pässinpääksi ja saattoi vain toivoa, ettei tämä antaisi syytä tehdä sitä uudelleen.
Puhuttuaan Bart jäi hiljaa, käyrään sauvaan tukeutuen seisomaan aloilleen ja seuraamaan, mihin tilanne tästä kehkeytyisi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Tammi 11, 2016 3:30

Re: Kiristyvää

Roswell käänsi katseensa kohti kuningasta tuon avatessa suunsa, hiljentyessä itse. Poika ei ottanut katsekontaktia keneenkään, tuon silmien oikeastaan yrittäessä katsoa kaikkialle muualle, paitsi kenraaliin tai neuvonantajaan. Demonin keltaisista silmistä sen sijaan loisti huoli tuon yrittäessä katsoa Henryä silmiin, suun mutristuessa viivaksi. Ehkä oli hyvä, ettei poikaa kiinnostanut kosto ja verenhimo, vaikka Roswell olikin ottanut sauvasta naamaansa. Mutta… Selvästikin toinen oli pois tolaltaan. Ei kai sitä joka päivä joku yrittänyt hyökätä noin vain kimppuun – etenkään, kun kyseessä oli vielä piispa!

Demoni pysytteli paikallaan hetken, katsellen kuninkaan nilkuttamista valtaistuimelleen, minne tuo sitten istahti alas. Roswell taasen lähti seuraamaan, hakeutuen taas toisen vierelle seisomaan. Katse tosin käännettiin kohti kenraalia, sillä eihän tuota toki saanut unohtaa. Kenraali Hillgorella olikin paljon sanottavaa, johon neuvonantaja sitten lopuksi nyökkäsi.

"Kompastui tai hyökkäsi… Emme voi sanoa mitään, mihin arvon piispa ei itse suostu. Tässä tilanteessa itse tekijän sana painaa enemmän, kuin meidän," vanha sarvipää vilkaisi kuninkaan suuntaan,
"Mutta mitä hän sanoo, ei meidän sitä tarvitse vastustaa… Ellei arvon piispa ole kovasti inttämässä aikoneensa hyökätä Hänen Majesteettinsa kimppuun. Se ei olisi kovin järkevää. Mutta jos tämä kaikki oli vain vahinko, pelkään arvon kenraalin ylireagoineen kovasti telkeämällä piispan kalterien taakse," Roswell käänsi katseensa takaisin kenraaliin, ääni rauhallinen, mutta vakava. Vaikka Henry sitä kovasti halusi, ei tätä niin vain tultaisi unohtamaan. Nyt vain päätettiin, puhuttaisiinko piispan vai kenraalin ylireagoinnista.

"Lisäksemme huoneessa oli myös kaksi ylimääräistä henkilöä. En tiedä, kävisikö kumpikaan heistä väittämään vastaan, jos tietävät sen koituvan piispalle kohtaloksi… Mutta meidän on parempi pitää se mielessä," Roswell kallisti päätään ja antoi katseensa valua sivuun miettiessään. Niin, tuskinpa heidän tarvitsi huolehtia siitä paljoa, piispan hyökkäyksestä ei tultaisi kuulemaan hyökkäyksenä kuningasta vastaan. Mutta vaikka piispa selvisikin kaikesta säikähdyksellä… Oli tuo silti raahattu huutaen ja potkien tyrmään. Kenraali Hillgoren mielestä mies ei sitä helpolla unohtaisi. Uusi hyökkäys kuningasta kohtaan ei todellakaan ollut demonin mieleen.

Ja Lilykin oli suuttunut kovasti veljelleen. Prinsessa ei ehkä ollut nyt se kaikista suurin uhka, sillä tuo ei taitanut saada koko kirkkoa käännytettyä kuningasta vastaan noin vain. Mutta ongelma se oli silti, ja tässä tilanteessa oli monta henkilöä, jonka kanssa piti yrittää paikata välejä… Ennen kuin se oli liian myöhäistä.
"...Tällä kertaa minä olin se syy, miksi piispa kävi tuohtumaan. Uskon, ettei arvon piispa sitä arvostaisi, mutta minun olisi parempi puhua hänen kanssaan ennemmin tai myöhemmin. Ehkä se auttaisi häntä tottumaan minuun… Ja samalla voisin yrittää saada selville, mikä kenties saisi piispan mielen rauhoittumaan."

"Mutta mitä siskoonne tulee, Teidän luultavasti kannattaisi puhua arvon prinsessan kanssa itse, Teidän Majesteettinne."
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 15, 2016 12:50

Re: Kiristyvää

Tilanne oli turhankin mutkikas Henryn mielestä. Ei hän ollut koskaan aikaisemmin tällaisia selkkauksia joutunut setvimään, joten totta kai yhä katsekontakteja välttelevä nuori kuningas koitti miettiä miten Isänsä oli tilanteen ratkaissut aikanaan. Se tosin oli vähän vaikeampi tehtävä mietittäväksi, isänsä kun ei koskaan tällaiseen tilanteeseen olisi joutunutkaan. Kaikenlisäksi Henry ei tiennyt olisiko hänen pitänyt sittenkin tuntea syyllisyyttä ja myöntää tehneensä väärin vai pitää kantansa siitä, että Piispa oli ylireagoinut ja tehnyt väärin.
Vaikka päätään puhki miettikin, keskittyi Henry silti myös kuuntelemaan Bartholomeuksen ja Roswellin pointit. Sentään nuo osasivat katsoa tilannetta rationaalisesti ja puhua järkevästi. Jopa eliitti näytti äskeisestä puuskastaan rauhoittuvan, tai sitten tuo osasi vain kätkeä raivonsa todella hyvin.

"Rauhoittukoot hetken... Ehkä arvon piispa ymmärtää myös itse, mitä on tehnyt...", Henry mutisi lähinnä itsekseen kämmenensä takaa, joka leukaa ja partaa hieroi. Täytyihän tuon itsekin tajuta mitä oli yrittänyt ja mitä siitä yleensä seurasi - jahka nyt siitä hysteerisestä raivostaan rauhoittuisi.
Kyllä Henrykin ymmärsi mitä juuri oli tapahtunut, eikä sitä totuutta voinut noin vain matonalle lakaista... vai voisiko?
"Emme voi teloittaa häntä, se repisi kansan kahtia. Mutta emme voi myöskään antaa tiedon tapahtumista levitä...", Henry jatkoi, nostaen viimein sen katseensa ensin Eliittinsä, sitten Roswellin puoleen. Jos tieto siitä, että kuninkaan kimppuun sai hyökätä ja siitä selvitä elossa, leviäisi, olisi kohta puolet kansasta uhmaamassa onneaan ja heittelemässä ties mitä päin monarkkia, sikäli mikäli tuo kansan keskuudessa liikkuisi. Tai vastaavasti hyökkäämässä Roswellin kimppuun, jos totuus vääristettiin siihen malliin, että piispa oli koittanut demonia vain vahingoittaa. Eikä sekään ollut hyvä vaihtoehto, ei Henryn mielestä. Roswellilla oli jo muutenkin vaikeaa olla valokeilassa ja kohdata se kritiikki mitä pelkkä rotunsa sai aikaan, vaikka tähän asti demonista ei ollut koitunut minkäänlaista harmia kenellekään. Ei ainakaan Henryn tietääkseen - jos ei laskettu velhoa joka joskus nurisi, että kuningas saisi pitää demoninsa kurissa, kun tuo kuulemma luvitta velhon asuntoon luikki.

"Meidän pitää puhua hänelle, mutta en usko että minä saatikka Roswell on hyvä vaihtoehto siihen", Nuorin miehistä naurahti surkuhupaisasti, "Kykenisitkö sinä puhumaan veljesi kanssa asiasta?", katse kääntyi varovaisesti Bartholomeuksen suuntaan, olettaen tuon olevan nyt heistä kolmesta paras vaihtoehto.
"Mitä Lilyyn tulee, keskustelen hänen kanssaan jahka hänet jälleen näen... Sikäli mikäli hän suostuisi edes kuuntelemaan minua", Kuningas lisäsi tuhahtaen, tietäen kyllä ettei Lily häntä koskaan tulisi kuuntelemaan kunnolla. Siskonsa näki hänet yhä kapinallisena, isää pakoilevana kakarana, jonka suunnitelmat eivät ehkä aina olleet kaikkein parhaimmat. Ei Lily ottanut veljeään tosissaan kuninkaana, vaikka olisi jo korkea aika.

Viesti Ma Tammi 18, 2016 6:18

Re: Kiristyvää

Bartholomeus kuunteli tarkkaan sekä kuningastaan että tuota sarvipäätä. Hän hymähteli, nyökytteli ja rapsutteli siistiksi ajeltua partaansa. Lopulta hän irvisti Henrylle täydellisen poikaviikarimaisesti, kun tämä ehdotti, että eliittikenraali puhuisi veljelleen. Jäänsiniset silmät mulkaisivat kuningasta kuin kovinkin pahasti mielensä pahoittaneena. Toki Bartholomeus oli samaa mieltä, että tehtävä luonnollisesti lankeaisi hänelle, mutta se ei tehnyt siitä yhtään sen miellyttävämpää toimenpidettä suorittaa. "Hyvä on, Henry, Hyvä on", hän sanoi alistuneesti ja lopetti leukansa rapsuttelun. "Uskon saavani puhuttua hänelle järkeä. Se on mahdollista, tiedän sellaista tapahtuneen", Bart sanoi hieman leikkiä laskien ja jatkoi; "Minusta tuntuu, että en suin surminkaan halua raahata piispaa enää tänne kuninkaan saliin, joten menen itse tyrmille", Bart totesi. "Mutta...minut kun saatetaan tässä tilanteessa katsoa jääviksi, niin toivoisin jonkun mukaani sinne. Vaikkapa teidät molemmat? Viisasta lie olisi että pysyttelette poissa näkyviltä kuitenkin. Noh, voi olla, että tarvitsen Henryltä konkreettisen kuninkaan vakuutuksen jossain kohtaa. Tarkoitukseni ei ole antaa ymmärtää, että teidän taholtanne olisi tulossa mahdollisesti epäluottamuslauseita, mutta kansa; ihmiset. Tälläiset kuviot monesti kärjistyvät useampikin kärkisiksi miekoiksi, enkä silloin halua joutua minkäänlaisten epäilyjen kohteeksi. Moinen todennäköisesti hankaloittaisi jo ammatillistakin asemaani ikävästi, eikä sellainen ole suotavaa. Ja vaikkeivät hämmennys ja huhut suoraa minun henkilööni liittyisikään millään tavoin, on tässä kohtaa suuri riski että asioita aletaan värittää ja uskotaan mitä sattuu; totuudelle on hyvä saada todistajia." Bartholomeus oli nähnyt niin paljon kaikenlaista sopanekoittoa elämässään, että vaikka itse olikin suora ja rehellinen, oli oppinut ottamaan huomioon sen, että muut eivät sitä välttämättä olleet. Tämänkaltaisista tilanteista sai hyvällä keittotaidolla aikaan vaikka mitä, ja silloin oli hyvä, jos tosiasiat olivat edes jollakulla selvillä kaikki. Kuninkaalla ja hänen neuvonantajallaan etunenässä tuli selvyys totuudesta olla.
Bartin kokenut turvallisuuspoliittinen silmä havaitsi tässä käynnissä olevassa kuviossa kirkon, kuningashuoneen ja siniveristen sisarusten ristiriitameressä hyvin paljon vaaroja ja jakaantumisvaara oli iso. Jos he olisivat yhtaikaa sisällisodassa ja sodassa haltioita vastaan, ei hyvin kävisi, ja kyllähän sen jokainen ymmärsi.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Tammi 18, 2016 6:48

Re: Kiristyvää

Roswellin katse oli valunut alaviistoon katselemaan valtaistuimella istuskelevaa kuningasta vierellään. Olihan tilanne varmasti ollut pelottava, mutta nyt alkoi jo näyttää siltä, että poika oli hiljalleen rauhoittumassa. Se oli hyvä, mutta ikävä kyllä heillä ei ollut aikaa loputtomiin miettiä. Varmasti muut olivat nähneet, kuinka piispa kiikutettiin tyrmään eliittikenraalin toimesta. Kysymyksiä ja huhuja oli varmasti jo syntynyt. Mitä nopeammin päätös tehtiin ja mitä nopeammin asiasta saatiin se oikea tarina muiden tietoon, sitä helpommin huhupuheet saatiin kitkettyä.

Demonin silmät vastasivat pojan katseeseen, mutta muuten tuo pysyi hiljaisena ja kuunteli. Henry aikoi puhua siskonsa kanssa, sitten kun tuon näki – jos vain saisi prinsessan kuuntelemaan. Olihan se ainakin yrityksen arvoinen. Mitä taas piispaan tuli… Henry pyysi kenraaliaan, piispan veljeä, puhumaan tuolle jotain järkeä. Roswell kohotti katseensa pojasta ja katsoi nyt kenraali Hillgorea – joka ei nyt näyttänyt olevan ajatuksesta niin innoissaan, mutta huumorillahan tuo sen kuitenkin otti ja hyväksyi pyynnön. Sarvipää vain hymyili. Perheasioiksihan nämä nyt meni, veljet molemmat puhuen omille sisaruksilleen tapahtuneesta. Siihen neuvonantajan oli paha mennä sanomaan mitään, eihän tuolla itsellä ollut sisaruksia – perheestä nyt puhumattakaan! Ehkäpä hän ei oikein ymmärtänyt tätä kaikkea, eikä voinut juurikaan tarjota apuaan… Mutta ei hän nähnyt ajatuksessa mitään vikaa näin omastakaan näkökulmastaan.

Roswell nyökkäsi syvään, nostaen katseensa lattiasta kenraaliin ja kenraalista kuninkaaseen.
"Seuraan Hänen Majesteettinsa päätöstä loppuun asti," demoni puhui rauhallisesti, tuon silmät pojassa. Vaikka toiselle annettiin päätösvalta – niin kuin kuuluikin, olihan tuo kuningas – ei toista kuitenkaan aiottu jättää aivan yksin tässä.
"Meidän on paha mennä päättämään mitään, jos emme ole vielä kuulleet, mitä arvon piispa on tästä kaikesta mieltä. Voimme yrittää sanoa mitä haluamme, mutta piispan täytyy hyväksyä se. Meillä kaikilla täytyy olla sama tarina," Roswell oli toki puhumassa kaikille tässä huoneessa, mutta enimmäkseen tuo oli nyt auttamassa kuningasta päätöksessään. Nopeat päätökset tällaisissa tilanteissa osasivat olla hankalia, mutta pikku hiljaa askel askeleelta ne olisi helpompi tehdä.

"Tosin… Ehkäpä tämä voi olla pieni ongelma," demoni hymyili ja käänsi taas katseensa kenraaliin, hieraisten tummaa tahnaa leuassaan sormellaan. Jokuhan voisi sen nähdä. Mitä muut siitä ajattelivat, sitä hän ei osannut sanoa. Mutta jos joku mielsi sen haavaksi, muut tietäisivät hänen ottaneen osumaa ainakin. Se, oliko se sitten ongelma vai todistusaineistoa, joka hyvitti kenraalin tekemiset… Se riippui aivan näkökulmasta ja siitä, miksi tarina lopussa muuntuisi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Huhti 11, 2016 3:37

Re: Kiristyvää

Henry hymähti pienesti Bartholomeuksen lupautuessa puhumaan veljelleen. Tuota piispa varmaan kuuntelisi, ainakin jossakin määrin - juuri nyt tuntui täysin turhalta Henryn tai Roswellin koittaa piispalle puhua. Ehkä sitten kun vanhus olisi rauhoittunut ja ensinnäkin saatu pois tyrmistä ilman, että sen suurempaa haloota tästä pitäisi järjestää.
"En usko, että meidän olisi hyvä paikalle saapua - vaikka piilossa olisimmekin...", Henry tuumi. Oikeastaan hänellä oli kaksi syytä, miksei hän tyrmille halunnut. Hän pelkäsi piispaa eikä tältä jälkikohtaukseltaan kyennyt edes harkitsemaan sen hullun tapaamista uudestaan, pumpun yhä tykyttäen rinnassa kuin viimeistä päivää. Ja toisekseen tyrmään vievät rappuset olivat todella vaikeakulkuiset puujalkaiselle monarkille. Hänellä kestäisi ikuisuus laskeutua alas, puhumattakaan siitä, että pitäisi myös takaisin ylös konkata.

Hetken Henry pysyi hiljaa. Miettien jälleen asioita itsekseen, vaikkakin hienoinen kiire päätöksillä varmasti oli. Heidän piti saada yhteinen tarina kasaan, jonka takana myös kaikki muutkin pysyisivät ja se tarina piti saada ilmoille, ennen kuin mahdolliset juorut lähtisivät liikkeelle. Mietteistään Henry havahtui katsahtamaan Roswellin puoleen, joka vuotavaa leukaansa hieraisi. Ehkä oli paras, ettei kukaan ulkopuolinen neuvonantajaa nyt tulisi näkemään ainakaan, sillä tuota oli vaikeampi selittää - tai voisivathan he sanoa Roswellin kompastuneen rappusissa, kukapa sitä väitettä voisi kumota...
"Sinun pitää päästä hoitamaan itsesi kuntoon. Lienee parasta, jos liikut salakäytäviä pitkin - yksi lähtee heti tuon seinäkankaan takaa yläkertaan", Henry neuvoi, nyökäten kohden takaseinustalla olevaa suurta seinäkangasta, johon oli kirjailtu kansanvaakuna.
"Mitä piispaan taas tulee... En tiedä, olisiko siskostani apua hänen rauhoittelussa?", Henry jatkoi, kääntäen huomionsa kenraalinsa puoleen, "On sanomattakin selvää että he ovat hyvissä väleissä, joten ehkä Lily voisi puhua hänelle järkeä, toimia kuningashuoneen osapuolena tässä asiassa. Sikäli mikäli Lilylle nyt saisi puhuttua ensin järkeä - ja edes tietäisi mihin hän lähti".



// ahahahahahaha. "koitan vastailla ainakin tähän" //

Viesti La Elo 13, 2016 10:22

Re: Kiristyvää

/ Olen pahoillani tästä kökköydestä, mutta nyt on pää auki taas!/

Tilanne tuntui pysyvän melkoisen kimuranttina. Eliittikenraali Hillgore huokaisi. "Hyvä on. Kannatan ajatusta siitä, että neuvonantaja hiippailee vähin äänin tiehensä, itseään paikkaamaan. Ja Majesteetin ehdotus sisarenne liittymisestä seuraani, kun laskeudumme tyrmään, kuulostaa sekin varteen otettavalta. Mutta Prinsessa Lily todella oli hieman tolaltaan, mahtaako hänestä olla rauhoittelemaan Piispaa? Ettei vain lopulta kävisi päin vastoin? Sitten siellä alhaalla on lopulta kaksi ylikiehuvaa sielua työstettävänä? Ja heistä kumpaakaan en voi vain motata saadakseni heidät rauhoittumaan." Bartholomeus puhui vakavalla äänellä, mutta virnisti siitä huolimatta hiukan viimeisen lauseen kohdalla. Sellainen olisi yksinkertainen ja järkiperäinen toimenpide, mutta valitettavasti poissa laskuista.
"Mistähän kyseessä olevaa Ladya kannattaisi tässä aloittaa etsimään? Ehkä hän vetäytyi huoneisiinsa? Vai voisiko otaksua, että Prinsessa-lily ilmestyisi oma-aloitteisesti tai teidän hätyyttämänäne tyrmille, jos minä siirryn sinne jo tästä etukäteen?"
Viimeksi muokannut Lörri päivämäärä Su Elo 28, 2016 10:24, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Elo 28, 2016 11:13

Re: Kiristyvää

Roswell nyökkäsi syvään, kuin kumartaen hyväksyvän niin kuninkaan kuin kenraalinkin huolet ja ehdotukset hänen suhteen. Hän ei sitten tulisi näyttämään kasvojaan muun hovin keskuudessa, kun ne vielä tässä kunnossa olivat – vaikka ehkäpä hän olisi saanut siitä joiltain neitosilta säälipisteitä ja hellyydenosoituksia. Silti, eiköhän tämä vain ollut parempi. Niin kukaan ei oikeastaan saisi tietää, kuinka pahaksi tilanne oli päässyt käymään. Salakäytävät eivät olleet aivan yhtä tuttuja neuvonantajalle, kuin kuninkaalle, joten näissä asioissa hän sitten aivan mieluusti kääntyi Henryn puoleen. Hitaasti, mutta varmasti, suunnitelma alkoi kehittyä. Ikävä kyllä Roswellilla ei juurikaan ollut paikkaa siinä, hän kun tässä oli se, no, syypää. Piispa taikka prinsessa, kumpikaan ei haluaisi nähdä häntä nyt.

"Uskoisin, että kaikille olisi parasta rauhoittua yksinään hetken aikaa – niin arvon piispalle, kuin prinsessallekin. Äkkipikaisessa tilassa mikään ei korjaannu," demoni otti itse puheenvuoron, haluten ainakin kaikkien osapuolien laantuvan vihastaan näin ensitöikseen. Samaa tunnetta oli monesti hankalampi jälkikäteen herätellä, mutta sen jatkaminen olikin sitten paljon helpompi tehtävä.
"Jos prinsessa Lily on tällä hetkellä piispan luona, suosittelisin hänen korkeutensa poistamista omiin tiloihin – ja Hänen Majesteettinsa puheille tuloa mahdollisimman pikaisesti. Maininta siitä, etten ole paikalla, voi olla tarpeen," sarvipää hymyili, tuntuen kovin rauhalliselta. Ainahan tuolla tuntui tapana olevan moinen käytös, mutta näin leukaperä auki se varmasti näytti kummalta.

"Voisitte odottaa siihen asti, kunnes arvon prinsessa on rauhoittunut ja valmis keskusteluun, kenraali Hillgore. Sitä ennen pelkään, että hänestä voisi olla enemmän haittaa, kuin apua. Tällä hetkellä te kuitenkin taidatte olla ainoa, joka voi laittaa tämän kaiken vireille. Minusta ei ole nyt käskyttämään ketään, ikävä kyllä," Roswellin hymy muuttui pahoittelevaksi. Eihän hänessä periaatteessa ollut mikään vikana, mutta jos he halusivat pitää nirhauman salaisuutena, hän ei voinut kasvojaan käydä näyttämään muille.
"Hänen Majesteettinsa pyytää sisartaan sitten hakeutumaan seuraanne myöhemmin, eikö?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Syys 19, 2016 10:48

Re: Kiristyvää

Henry hymyili itsekseen kätensä takana eliittinsä sanoille Piispan tai prinsessan mottaamisesta. Tottahan se oli, ei noihin voinut väkivaltaa käyttää, mutta toisinaan Herny toivoi että joku läppäisi siskoaan kunnolla, että tuo palaisi maan tasalle pilvilinnoistaan. Tilanne oli yhä räjähdysherkkä ja täten Roswellin ehdotus hetken rauhoittumisesta itse kenenkin kohdalla kuulosti hyvältä. Lily oli varmasti raivona, joten tuolle oli turha puhua ihan heti. Totta kai jos Henry velhonsa hätyyttäisi vaimolleen puhumaan, niin ehkä kaljupää saisi taottua prinsessaan järkeä...

"Tehdään niin..", Henry aloitti lopulta hetken asiaa pohdittuaan, "Että sinä vetäydyt omiin oloihisi nyt. Tulen tapaamaan sinua sitten, kun tämä kaikki on jonkinlaisessa päätöksessä", nuorin jatkoi, puhutellen ensin Roswellia, ennen kuin käänsi huomionsa Hillgoren puoleen.
"Minä etsin sisareni ja keskustelen hänen kanssaan. Mene sinä odottamaan tyrmille päin, kenties voisit arvon piispaa koittaa rauhoitella jo etukäteen? Lähetän Lilyn paikalle heti kun voin, uskoisin hänen suostuvan yhteistyöhön jahka hän todellakin on hieman rauhoittunut", Henry lisäsi, "Jos minä en saa Lilyä rauhoittumaan, niin sitten Hans. Mutta toivottavasti tilanne ei vaadi sellaisia toimia".
Hitaasti nuori monarkki lopulta nousi ylös, kopauttaen puisen raajansa nikaman suoraksi siinä samalla. Käveleminen ei todellakaan ollut hänen mieleensä vieläkään, mutta pakko se oli itse etsiä Lily ja mennä tuon luo, kuin käskeä jonkun hakemaan Lily tänne - siitähän sisko vasta olisi närkästynytkin.

"Olen pahoillani että näin kävi", Henry vielä tokaisi, katsomatta kumpaankaan vanhemmista miehistä, ennen kuin lähti kävelykeppinsä avustamana kävelemään poispäin tilanteesta.



// MA PAHOILLANI OLEN TÄSTÄ PITKÄSTÄ KESTOSTA //

Viesti Ti Syys 20, 2016 9:14

Re: Kiristyvää

Bartholomeus tiesi, että hänen veljensä kuulisi hänen askeleensa jo kauan ennen, kuin hän saapuisi tyrmän ovelle. Eliittikenraali oli viskannut piispan yksityiseen holviin, joka häämötti yhden lyhdyn valaiseman portaikon ja pitkän käytävän päässä. Saapuessaan kalterien eteen, Bartholomeus kohotti edessään Albinuksen piispansauvaa ja krusifiksiä, kuin rauhan eleenä. Hänen mielessään viivähti hetkisen ajatus siitä, että krusifiksi tanassa hän oli kuin tulossa torjumaan pahaa...olisi naurahtanutkin, mutta sai toki itsensä pidettyä kurissa. Moisesta aloituksesta ei olisi seurannut yhtään mitään, mitä hän oli täältä nyt hakemassa.

Albinus istui ohuella puulaverilla kohottaen vetistävän katseensa ja riutuneen näköisen naamansa Bartholomeuksen puoleen. Albinuksen palvelija istui hänen jalkainsa juuressa hyiseen kiviseinään nojaten, ja näytti hänkin rektisteröivän eliittikenraalin saapumisen. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Hetki oli raskas, metallinen, ja yhtä hyisevä kuin tuo kostea kiviseinä palvelijan takana.
"Minä aion nyt avata tuon oven, ja astua sinne sisään Albinus." Bartholomeus lopulta sanoi, ja hänen rauhallinen äänensä tuntui samanlaiselta kirskaisulta kuin miekka kivessä.
Ei vastausta.
"Suosittelen, että kukaan ei ala rettelöimään yhtään mitään. Tämä on nyt sellainen asia, että ei sillätavalla toimien hoidu." Tämän sanottuaan Bart siirsi tuomansa esineet yhteen käteen, kaiveli raskaan avaimen vyöltään ja avasi lukon. Astuttuaan sisäpuolelle, metallinen kalteriovi läimähti kiinni hänen takanaan niin että mäjähdys oli salvata hiljaisessa tyrmässä häämöttäjien hengen. Bart asteli laverin vierelle, ja laski Albinuksen esineet siihen hänen viereensä. Bart liikkui hitaasti ja valppaana, sillä hänellä ei ollut kunnollista käsitystä näiden hiljaa tuijottavien henkilöiden mielentilasta.

Albinus mulkaisi esineitään, ojensi sitten kätensä ja kaapaisi ne lähemmäs itseään.
"Minä en voi sanoa, että mitä tässä nyt tulee tapahtumaan Albinus." Bart aloitti, ja koetti napata veljensä katseen omaansa, mutta piispa vain tuijotti eteensä. "Mutta kuningashuone lie halukas sovittelemaan sinun kanssasi jollain lailla."

Albinus henkäisi kiivaasti, ja nyt hänen katseensa kääntyi suoraa kohti Bartholomeusta. "Sovittelemaan?!" Sana sähähti hänen huuliltaan niin että sylki lensi.
Bartholomeus ei hätkähtänyt, vaikka pisarat räiskyivät hänen kasvoilleen.
"Miten sinä kuvittelet, että tuon helvetillisen näytöksen jälkeen minä olisin halukas sovittelemaan kuninkaan kanssa yhtään mitään?!" Albinus loikkasi yllättävän ketterästi seisomaan äskeiseen apaattisuuteensa verraten, ja alkoi harppoa kiivaasti pitkin tyrmän kivistä lattiaa. "Minua ei ole eläissäni kukaan tai mikään noin halventanut ja loukannut! Koska kyseessä on kuninkashuone itse, asia on vakavin mahdollinen! He eivät ole loukanneet vain minua, vaan...sietäisi sinunkin ymmärtää, mitä täällä nyt tapahtuu! Sinä mielistelet ja keikistelet ja myyt itsesi ja sukusi ollaksesi jotain, herra suuri eliittikenraali! Katsot vierestä ja avustat, kun he iskevät suoraa sinun oman veljesi sydämeen ja nujertavat niin maan rakoon kuin voivat! Tai he kuvittelevat voivansa! Mutta Hillgoreja ei Herra isä taivaissa anna näin kohdella, eikä Hän anna tämän tapahtua Cryptin kansalle! Niin kauan kuin minussa henki pihisee, on Herra oleva puolellani ja auttava kostamaan tämän kaiken häväistyksen ja pelastamaan maan vääräuskoisilta ja saatanalta! Minä..."
"TUKI TURPASI ALBINUS JA KUUNTELE." Sanoi Bart hurjalla voimalla, kuitenkaan huutamatta, samalla kun harppasi eteenpäin ja iski ilmat pihalle hysteerisenä kiehuvan veljensä palleasta.
Albinus taipui kaksinkerroin ja ulisi tuskasta sen minkä iskun voimalta saattoi.
Bart seisoi nyt kaikessa voimassaan ähkivän Albinuksen vierellä, ja Jeremiasm joka näki kaiken, pidätteli henkeään ja odotti eliittikenraalin seuraavaa iskua, joka päättäisi piispan päivät.
Mutta kyse ei ollut sellaisesta lainkaan.
"Sinä juuri itse päästit suustasi sen, jonka vuoksi sinun on nyt yksinkertaisesti kuunneltava minua. Minä olen täällä sinun apunasi, sillä jollet sinä kuuntele mitä minä sanon ja lopeta tuota mielipuolista riehumista, he todellakin tulevat päättämään sinun päiväsi, Albinus. Henkesi ei enää silloin pihise." Bartholomeus puhui rauhallisesti, mutta hänen äänessään soi niin arvovaltainen käsky, että Jeremihainkin teki mieli loikata ylsö ja kumartua eliittikenraalin jallkoihin.

Bartholomeus tarttui veljeään käsivarresta, ja veti tämän takaisin pystyyn.
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Syys 21, 2016 6:11

Re: Kiristyvää

Ehdotukseen näytettiin suostuvan, sillä eipä kenelläkään ollut enää mitään vastaan sanomista. Ehkä heidän olisi pitänyt olla siitä huojentuneita, mutta tämähän oli vasta kaiken alku – ja ikävä kyllä demoni oli tässä tilanteessa kovin voimaton, hänen läsnäolonsa kun ei saisi prinsessaa saati sitten piispaa rauhoittumaan lainkaan. Ei, niin ei kävisi, hän kun oli tähän kaikkeen se suurin syy. Se jos mikä kaiveli Roswellin mieltä, hänenhän piti olla kuninkaan neuvonantaja auttamassa Henryä, eikä aiheuttamassa lisää ongelmia…

Sarvipää nyökkäsi ja kävi kumartumaan kuninkaan käskylle, aikoen tietenkin toteuttaa sen. Muuta hän ei nyt voinut tehdä, kuin kadota paikalta mahdollisimman vähin äänin, huomaamatta. Kenraalilla ja kuninkaalla oli omat tehtävänsä, ja se heistä nuorin kävikin jo nousemaan jaloilleen – no, jalalleen.
"Teidänkin kannattaisi rauhoittua hetki, Teidän Majesteettinne," Roswell ehdotti, huomauttaen toki, että kaikkien oli parempi ottaa rennosti hetken. Tunsihan hän pojan. Tällaiset tilanteet eivät olleet tuolle helppoja. Aivan hiljaahan hän ei siten voinut katsella toisen hidasta kävelyä.

"...Ei. Minä olen pahoillani," demonin katse lankesi kohti lattiaa. Kuningas oli nyt se viimeinen henkilö, jonka piti pahoitella. Hänen läsnäolonsa oli saanut tämän kaiken aikaan – eikä pelkästään tässä tilanteessa. Ei, demoni neuvonantajana oli saanut kuilun kuninkaan ja kirkon välillä vain kasvamaan entisestään, ja tähän se sitten kaikki kiteytyi.

Mikä sotku.

Hänen taas täytyisi tehdä lähempää tuttavuutta linnan moniin salakäytäviin pysyäkseen poissa silmistä…



((Roswell taitaa hipsiä nyt muualle ja jättää teidät rakastavaiset hetkeksi rauhaan. Jatkakaa!))
EdellinenSeuraava

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö