Kuninkaan kutsumana


Jos ja kun saat luvan astua kuninkaan saliin, on näky komea. Suurten, jykevien ovien takaa avautuu mahtipontinen, koristeellinen sali. Keskellä salia kulkee punainen matto, joka johtaa suoraan valtaistuinkorokkeen eteen. Koroke itse on noin kymmenen rappusen kivinen kokonaisuus, jonka ylimmällä tasanteella on koristeellinen, vankka valtaistuin. Kuninkaan istuimen vierestä löytyy paikka tuon puolisolle oikealta puolelta ja vasemmalta puolelta vielä yksi kuninkaallinen paikka. Kaksi muuta istuinta ovat hienoja, koristeellisia, mutta eivät niin mahtipontisia mitä itse päävaltaistuin. Valtaistuin koroke on salin peräseinällä. Seinä on koristeltu seinäkankaalla, johon on kirjailtu suuri, ihmisten vaakuna, sekä Scarlingtonin suvun vaakuna.

Salista löytyy penkkirivejä itse punaisen maton molemmin puolin, mikäli salissa joskus suurempaa tapahtumaa järjestetään. Salin oikealla seinällä on suuria ikkunoita ja vasemmalla seinällä löytyy muutama ovi sivuhuoneisiin, jotka sisältävät pienen, yksityisen ruokailutilan, strategiahuoneen, jossa asiaan kuuluvat henkilöt voivat keskustella valtakunnan tilanteesta kera karttojen, sekä pieni oleskelutila.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 05, 2007 9:03

Kuninkaan kutsumana

Ophelia

Ophelia käveli pitkin pitkiä linna käytäviä. Hänellä oli ollut jokseenkin vauhdikas päivä, ehkä vähän enemmänkin jännitystä hänen mieleensä. Merkittävin koho kohta oli tavata kylän ennustaja Helga, joka nähtävästi piti omenoista ja ehkä vähän liikaakin omasta äänestään.
Kaiken tuon tohinan jälkeen hän sai kuulla Prinsessa Lilylta tämän isän, kuningas Haraldin halauavansa tavata hänet. Ophelia käveli hitaasti pitkin käytävää, jonka päässä kuninkaan sali sijaitsisi. Häntä ehkä kaikista eniten pelotti se, että kuninkaan neuvonantaja, velho Black olisi myös paikalla.

Hän oli saapunut ovelle, vartioita ei näkynyt missään, joten hän otti vapaat kädet käyttöönsä ja työnsi suuret puu ovet auki.
"Kuninkaani, tahdoitte tavata minut?" Ophelia sanoi niiaten syvään, kasvot alaspäin suuntautuen, kuninkaan edessä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 12:14

Harald

"Ophelia! meidän vannoutunut papitar, tämäpä mukavaa että saavuit tänne näin pian! luulin että sinulla menisi ikuisuus!" Harald jyrisi valtaistuimeltaan levittäen kätensä tervehdykseksi. Jälleen kerran, salissa kaikui Haraldin ääni pitkään, kumisevana kaikuna.
Harald tarkasteli Opheliaa hetken aikaa.
"Oletpas sinä kasvanut sitten viime näkemän" Hän totesi ja nousi ylös istuimelta.
Hän lähti kiertelemään Ophelian ympärillä innoissaan. Hän ei ollut nähnyt papitarta pitkään aikaan ja oli innoissaan tämän tapaamisesta. Haraldin aika meni nykyään enimmäkseen Blackin kanssa.
"mitäs sinulle nykyään kuuluu? Kai pikku kappelisi on vielä kunnossa? Emmehän me voisi sallia sen rupsahtavan vanhuuttaan, kuten me vanhat ihmiset" Harald sanoi nauraen.
"niin.. minulla on sinulle pieni tehtävä.. tai no oikeastaan tehtävä ehdotus" Harald jatkoi ja jätti sanat leijumaan ilmaan epämukavan mystisesti.

//HA! täällä taas! ou jeaah, taas pukkaa lyhyttä tekstiä.. voishan sitä käyttää tilaa enemmän tunteiden tilaamiseen >8D //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 12:28

Ophelia

Kuninkaan tervehdyksen jälkeen, tämä pieni papitar tunsi olonsa helpottuneemmaksi, pelko joka hänen isällään vielä hetki sitten myllensi oli kateissa. Ophelia tosin tuskin sai suun vuoroa kun kuningas Haraldin ääni jylisi kaikuen salissa, lopulta päätyen kiertelemään ympäri Opheliaa innoissaan. Opheliakaan ei ole ollut nähnyt kuningasta pitkään aikaan ja kuningas oli selvästi mielissään nähtyään taas Opehlian. "hahaha, minulle ja kappelille kuuluu hyvää!" Ophelia vastasi naurahtaen kuninkaan viimeisiä sanoja.
"Tehtävä ehdotus? Mitä teidän korkeutenne minulta toivoo?" Tämä pikku tyttö kysyi ihmeissän osottaen itseään etusormella, odotellen kuninkaan vastausta. Hän oli myös iloinen ettei Blackia näkynyt missään.

//MESEEN SIELT! XD Ei se ebuddy niin kamala ole!//[/i]
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 12:41

Harald

"hahaa! hyvä tyttö!" Harald sanoi taputtaen Ophelian päätä.
Hän siirtyi takaisin istuimelleen, nojasi kunnolla taakse ja risti kämmenensä vatsansa päälle.
"niin, se ehdotus" Harald aloitti ja aivasti "huu, tulihan se sieltä. niin tosiaan! Sinähän tiedät Blackin? noh, olen kuullut sellaista juttua, että Black ei oikein usko ylempiin, taivas herroihin. Noh, haluaisin sinun ottavan tästä asiasta selvää ja jos tosiaan on näin, että hän ei usko, saat luvan koittaa käännyttää hänet! uskon että jos sinä et pysty siihen, niin ei sitten kukaan. Tosin, eipä se pahemmin haittaisikaan vaikka Black ei uskoisi, mutta toisi se nyt paremman kuvan kuningaskunnasta jos kuninkaan velho ja paras neuvonantaja uskoisi siihen mihin muutkin." Harald sanoi heritäen sormeaan viimeisen lauseen kohdalla.
Sitten Harald veti syvään henkeä ja sulki silmänsä. Hetken näytti jo siltä että hän olisi nukkunut.
"oh, aivan. anteeksi, minulla on kauhea päänsärky" Harald avasi silmänsä ja jäi odottamaan Ophelian vastausta tähän epätavalliseen pyyntöön.
' ei kai hän sentään kieltäytyisi? eihän kukaan kuninkaan pyynnöstä kieltäydy' Harald naurahti itsekseen.

// on se X__x no joo, pakko kai se on tai sä nirhaat mut//
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 1:19

Ophelia

Ophelia hymyili iloisesti kuninkaan haraldin taputtaessa tämän päätä. Sen jälkeen hän seurasi kuninkaan istuutumista takaisin valtaistuimelleen, ottaen mukavaa asentoa itselleen. Ophelia pisti korvansa hörölle kuullakseensa mikä tämä tehtävä olisi. "Terveydeksi" Ophelia sanoi hiukan säikähtäneenä, kuningas Haraldin voimakkaan aivastuksen jälkeen. Lopulta kuningas Harald alkoi jälleen puhumaan tehtävästä, Ophelian silmät loistivat mielenkiinnosta, mutaa hymy hyytyi siihen paikkaan kun hän kuuli nimen: 'Black'.

Black, black, black, black.... Kaikui Ophelian mielessä, hän tunsi olevansa pimeydessä. Kuningas edelleen puhui hänelle, mutta ainoat sanat mitkä hän kykeni kuulemaan olivat Black, taivas herrat, käännyttää, uskoa...

Ophelia ravisteli päätänsä, saadakseen itsensä taas tajuamaan ajan ja paikan, lopulta läimäyttäen itseään poskelle. Hän käänsi katseensa paremmin kuninkaahan, joka näytti siltä, että tämä olisi nukkunut.

"B-Blackö? T-Teidän neuvonantajanne?" Ophelia pelkäsi Blackia varmaan kaikista eniten, heti haltijoiden ja demoneiden jälkeen. Ophelia alkoi tosin tosissaan miettimään tätä tarjousta, painaen päätänsä alas. Jos hän onnistuisi, hänen pelkonsa ehkä Blackia kohtaan helpottuisi, mutta se ei olisi helppoa ja-! ...
"En voi tehdä sitä..." Ophelia vastasi pää painautuen alas.

"En voi tuputtaa omaa uskoani jollekkin toiselle väkisin, jeesus sanoi ettei kristinuskoa tule tuputtaa toiselle väkisin." Ophelia sanoi, nosti päänsä ja jatkoi "Mutta! Voin yrittää, ensin Blackin pitää antaa mielelleen mahdollisuus ja hänen täytyy antaa se itse!" Ophelia lausui nuo sanat aivain kuin sankarin käsikirjoituksesta. Hän oli valmis yrittämään, tosin nyt hänestä tuntui siltä että häntä revittäisiin kahteen eri suuntaan.
Nyt hän vain seisoi siinä odottaen kuninkaan reaktiota nolona.

//Voi pentele, pitää kyll opettella kirjoittaa oikein xD//[/i]
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 1:42

Harald & Black

"hmmmm, voit olla oikeassa, mutta Black on sitä sorttia että ei usko mihinkään ennen kuin kuulee kunnon perusteet! koittaisit edes kertoa hänelle tästä asiasta. Kaiken lisäksi, luulempa että teidän pitäisi lisätä yhteistyötänne. Olettehan te molemmat sentään kuninkaallisia neuvonantajia." Harlad sanoi innoissaan omista ajatuksistaan.
"Tosiaan! ho, tein sen taas! osoitin älykkyyteni. toden totta, yhteistyötä. hmmm..." Harald sanoi voitonriemukkaana ja alkoi miettimään ajatusta.
Taas näytti hetken siltä että harald olisi nukkunut, mutta hän vain katsoi kenkiään. Lopulta hän kohotti katseensa takaisin nuoreen Papitareen.
"umm.. kai olit tietoinen että Black on tulossa tänne? Saattaa saapua aivan näillä minuuteilla." Harald sanoi vähän vaisummin.
Samassa ovet avautuivat ja ovella seisoi mustiin pukeutunut mies joka laski huppunsa astuessaan sisäpuolelle, pelkästä kohtelijaisuudestaan.

Black asteli pitkin ja nopein askelin kohti kuningasta. Hän näytti määrä tietoiselta, mutta tajutessaan kuka kuninkaan seurassa oli hän suorastaan törmäsi seinään.
' Mitä hittoa TUO ipana TÄÄLLÄ tekee?!' Black ajatteli ja manasi mielessään.
Hän saapui Ophelian viereen ja mulkaisi tätä murhaavasti, pitkin nenänvarttaan.
"Te kutsuitte kuningas ja tässä minä taas olen" Black sanoi kumartaen kuninkaalle.
Sen jälkeen hän otti vakio asentonsa: Toinen käsi selän taakse taitettuna ja käsi nyrkkiin puristettuna ja toinen käsi piteli kiinni mustasta sauvasta.
Hän mumisi itsekseen ja tunsi suurta epämiellyttävää tunnetta seistessään pienen tytön vieressä, joka oli lähes yhtä suuressa arvossa mitä hän itse.

"kyllä vain Black, kyllä vain. Asian laita on näet niin että sinä ja Ophelia saatte viettää nyt pienen rupattelu hetken. Menkää vaikka kävelylle ja keskustelkaa rauhassa.. ja tämä ei ole ehdotus!" Harald sanoi, painottaen viimeistä lausetta.

Olisittepa nähneet Blackin ilmeen! Hän oli ällikällä lyöty, eikä uskonut korviaan.
"Asia selvä teidän majesteettinne" Black sanoi nöyränä ja mulkaisi taas Opheliaa.
"Selvittänemme tämän asian pihalla? vai menisimmekö jopa minun asunnolleni, neiti Ophelia?" Black kysyi ja hänen silmistään saattoi nähdä murhanhimoisen, mutta kiinnostuneen katseen.


//muahaa, buahaaaahahaa, olempas ilkeä! >8DD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 2:31

Ophelia

Ophelia vain hymyili ja naurahti pienesti mukana kuninkaan sanomisille, kunnes taas näytti siltä että kuningas olisi nukahtanut kesken kaiken. Nukkuuko hän? Minähän olen vielä täällä... Ophelia ajatteli kun näki Kuninkaan painaneen päänsä kohti maata, tosin pian Kuningas taas kohotti päänsä, katse suoraan häneen ja ilmoitti Blackin olevan tulossa. "Mitä?!"-Ophelia huusi puoliääneen, mutta hänen äänensä ei kuulunut yli salin suurien puuovien avautumisen takia. Siellä hän oli, mies jonka kaapu oli synkkääkin yötä synkempi, jonka kasvot olivat kapeat ja lumeakin valkeammat ja jonka silmät olivat synkät ja kylmät tätä pientä papitarta kohtaan.

Ophelia käänsi nopeasti päänsä kuninkaan puoleen ja tuijotti vain eteenpäin. Hän tunsi kuinka askeleet lähestyvät häntä ja lopulta pysähtyivät hänen viereensä. Hänen sydänmensä pumppasi lujaa, mutta onnistui pitämään päänsä kylmänä. Hän käänsi varovasti päätänsä yläviistoon, yrittäen luoda hymä aikaiseksi, mutta joutui pian taas kääntämään katseensa omiin varpaisiinsa. Ei ole todellista! En minä pysty! Mitä minä teen, mitä minä teen, mitä minä teen!?! Ophelia ajatteli mielessään panikoiden, hän ei selviäisi tuon ihmisen kanssa edes viittä minuuttia samassa huoneessa. Ophelia pystyi kuulemaan Blackin muminan hänen vierellään heti sen jälkeen kun tämä oli tervehtinyt kuningasta. Hänen asentonsa oli jäykkä, toinen käsi nyrkissä selän takana, ja toinen käsi sivulla pidellen sauvaa, Ophelia oli erityiseti kiinnostunut juuri siitä sauvasta. Mitä mutinaan tulee, ei Opheliaakaan suuremmin miellyttänyt olla hänen kanssaan siinä vain seisomassa.

"Au~au~au~au..." Ophelia inisi hiljaa itsekseen.
"---Ja tämä ei ole ehdotus!"-Kuului seuraavasti Haraldin suusta. Blackin ilme oli kerta kaikkiaan näkemisen arvoinen, Ophelia olisi varmasti tirskahtanut nauramaan ellei hän olisi pelännyt siitä mahdollisesti johtuvia seurauksia, joten hän vain käänsi katseensa pois päin. Mutta, näin kuninkaan käskyttämänä, Black ei tietenkään kieltäytynyt, hän loi nenänsä vartta pitkin menevän katseen Opheliaan. Ophelia tunsi itsenä hyvin pieneksi kuin muurahainen siinä tilanteessa.
"I-ihan.. Mi-miten, velho i-itse ha-haluaa..!" Ophelia onnistui sanomaan hieman hätääntyneellä äänensävyllä, silmät kuin sumun sokaisemana, katse kohdistuneena kohti jäätäviä silmiä.

//YRITÄKSÄ SÄ TAPPAA MUT? Okei! Seuraavaksi ryntäämme Blackin talolle! Olen aika ylpeä tästä oätkästä =D Jollei typoja lasketa...//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13549

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 2:30

Harald & Black

"HYVÄ! asia on sillä selvä, nyt menkää, luulempa että minä otan nokoset" Harald sanoi painaen päänsä alas ja kohta kuuluikin jo kuorsausta.

"kuten kuningas sanoo" Black sanoi ennen kuin Harald nukahti. Sen jälkeen hän kääntyi erittäin nopeasti kohti Opheliaa kumartui tämän puoleen ja otti hänen olkapäästään kiinni.
"Kuules pikku tytteli, en pahemmin pidä sinusta ja sinun elämäntavoistasi, mutta koska kuningas määrää, vietän aikaani sinun kanssa" Black sanoi painaen kasvonsa lähelle Ophelian kasvoja, mutta vetäytyi pois päin, koska opheliassa tuoksui kaikki maailman sulotuoksut mitä hän käytti kappelissaan ja sekös Blackkiä ällötti. Black kuuli kuinka Ophelian sydän löi nopeasti ja hän aisti jonkinlaista pelkoa hänessä... ja siitä Black oli ylpeä.
Lopulta hän irrotti otteensa papitaresta, käänty nopeasti ovelle päin ja lähti kävelemään hitaasti ja maltillisesti kohti ovea, odottaen että Ophelia lähtisi häntä seuraamaan.
Kävellessään Blackin sauva kolahteli lattiaan tasaisin väliajoin, tuo kumahdus mikä siitä kuului, kuulosti aivan tuomion ratsun kavion kopseelta.

// MUAHAHAHAHA!! >8D juu sinne siis, mä voin vaikka alottaa seuraavan sitten ^^ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 06, 2007 4:31

Ophelia hieman säikähti Blackin ottaessa hänen olkaäästänsä kiinni. Hän vetäisi valkoisen lisähihansa puoliksi kasvojensa eteen Blackin kasvojen lähestyessä hänen omiansa, mutta pian ne taas vetäytyivätkin pois. Ophelia huokaisi mielessään helpotuksesta Blackin irrottaessa otteensä hänestä. Papitar seurasi hetken aikaan paikallaan seuraten Blackin hidasta kävelyä kohti uloskäyntiä, kunnes pian tajusi lähteä seuraamaan häntä. Rakas jumala, jos en tästä selivä, varaa taivaspaikka minua varten! Ophelia rukoili mielessään kädet ristissä, sillä hän saattoi jo kuulla tuomion kavioiden kopsuttavan hänen edellään.

//Okei! Nähdään sitten siellä! Ja jos otsikossa tulee pulaa ni "Kuninkaan pyynnöstä"-sopisi minusta hyvin 8D Over and out!//


jatkuu

Paluu Kuninkaan sali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö