Oppitunti

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Oppitunti

ViestiKirjoittaja Ros » 15 Joulu 2009, 20:35

Donald

Oli jo myöhä. Taivas oli ollut päivällä pilvessä ja peittänyt auringon tumman verhonsa taa. Nuo pilvet olivat kuitenkin väistyneet kuun nousessa taivaalle ja paljastaneet tähtien loisteen mennessään.
Yö tuoksui pakkaselle.
Lämpö oli selvästi pakkasen puolella ja kuninkaan linnan jokaisessa takassa paloi houkutteleva tuli. Jokaista huonetta yritettiin pitää epätoivoisesti lämpimänä vaikka kivinen linna soti tuota lämpöä vastaan.
Useissa huoneissa oli koleaa takkatulesta huolimatta.

Pianon sointi kaikui käytävillä. Donald oli jättänyt oven raolleen, koska inhosi huoneensa huonoa akustiikkaa. Käytävät tarjosivat huomattavasti parempaa tilaa kaikua kuin pieni makuuhuone, jonka seinät olivat suurimmaksi osaksi koristellut seinävaatteilla. Ne eivät antaneet kaiulle mitään tilaa.
Hänen soittonsa oli taidokasta, mutta koska hän tällä hetkellä soitti ainoastaan itselleen, prinssi halusi tietää miltä hänen musiikinsa olisi kuulostanut suuremmassa salissa.

Prinssin huone näytti mystiseltä ainoastaan takasta tulevan valon valaistessa sitä. Donald istui kaukana siitä, joten hänen hahmonsa näkyi pelkkänä varjokuvana seinää vasten. Kapeat sormet juoksivat huonossakin valossa pianon koskettimilla, antaen vaikutelman siitä, että ilman tätä kehnoa valaistusta nuo sormet olivat löytäneet paikkansa koskettimilla.

Kyseessä oli hieman surumielisempi, mahtipontisempi kappale. Muutama päivä sitten oli mennyt sen päivä vuosipäivä, jolloin mies oli tavannut ihanaisen Elisan joten useamman päivän ajan ne raukat, jotka sattuivat asumaan lähellä miehen huonetta, olivat joutuneet kuuntelemaan hänen surumielistä soitantaansa. Tämän iltainen konsertti kuitenkin ilmoitti, ettei mies enää itkenyt naista, että hän oli vaihtanut mahtipontisempaan sointiin, että hän tappelisi yksinkertaisesti vastaan.

Ainoa jonka mies oli viimeisimpien päivien aikana nähnyt, oli hänen palvelijansa, joka oli käynyt tuomassa ruokaa, hivuttanut tarjottimen ruokaa ovenraosta ja kadonnut paikalta tietäen miehen haluavan olla rauhassa.
Nuo ruuat oltiin syöty vasta äskettäin. Liha oli ollut kylmää ja sitkeää, mutta Donald tunsi itsensä elinvoimaisemmaksi kuin aikoihin. Hän oli tavallista paremmalla tuulella, nyt kun oli noussut jaloilleen. Ehkä hän vaivautuisi olemaan ystävällinen palvelijalle sitten kun poika uskaltautuisi astumaan sisälle arasti, peläten herransa vihaa.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Joulu 2009, 21:36

Lily

Kylmä, talvinen ilta oli jälleen laskeutunut Cryptiin. Pihalla paukkuva pakkanen sai jokaisen työläisenkin vetäytymään ajoissa koteihinsa, lämpimän takan ääreen. Kaduilla liikkui vain sinne epäonnisesti määrätyt vartijat, jotka saivat palella aina vahdin vaihtoon asti. Linnan muureillakin paleli vartija jos toinenkin, onnellisen tietämättöminä siitä, mitä linnan sisällä tapahtui.
Lily oli viettänyt koko päivän sisällä. Prinsessa ei uskaltautunut pihalle näin kovilla pakkasilla, sillä tiesi vilustuvansa yllättävän helposti. Onneksi hänen paras ystävänsä oli parantaja, joka paransi flunssan tai toisenkin vaivattomasti. Lily oli kuluttanut aikaansa kirjastossa, lukemalla runoja ja äitinsä vanhaa päiväkirjaa. Kuningattaren päiväkirjan hän oli löytänyt papittaren kanssa puoli vuotta sitten, eikä Lily vieläkään ollut päässyt lukemaan sitä loppuun.

Tänään kuitenkin oli ollut täydellinen päivä syventyä lukemaan. Kukaan ei viitsinyt tulla kyläilemään pakkasen takia ja kaikki linnassa asuvat olivat kiireisiä omien tehtäviensä parissa. Jopa velho. Joten prinsessa oli viettänyt rauhallista päivää yksinään.
Nyt tuo kuitenkin oli matkalla omaan huoneeseensa. Lily kantoi käsissään äitinsä päiväkirjaa. Sitä hän ei halunnut jättää kirjastoon muiden luettavaksi. Lily käveli hitaasti käytävää pitkin, hyräillen omiaan samalla. Hyräily kuitenkin hiljeni, Lilyn kuullessa vaimeaa soittoa. Soitto kaikui kauniisti pitkin käytäviä ja voimistui, mitä eteenpäin Lily käveli.

Prinsessalla ei mennyt kauaa arvata, mistä soitto tuli. Ainoa, tässä kerroksessa asuva, pianoa soittava henkilö oli hänen setänsä, Donald. Donald oli aina ollut hieman etäinen Lilylle, syytä tyttö ei kuitenkaan tiennyt. Ei, hän ei ollut tietoinen Donaldin ja hänen äitinsä, Elisan suhteesta. Kukaan ei ollut halunnut kertoa siitä prinsessalle. Prinssi Henrykin oli saanut tietää siitä vasta vanhemmalla iällä, pimittäen kuitenkin tiedon siskoltaan. Tuo ymmärsi ihan hyvin, miksi moinen tieto oli Elisan lapsilta salattu.

Lily käveli varovasti prinssin ovelle, puristaen äitinsä päiväkirjaa tiukasti vasten rintaansa. Vaikka Donald oli hänen setänsä, silti Lily ei voinut kieltää, että hieman vierasti tuota. Eiväthän he paljoa puhuneetkaan, jostain syystä.
Prinsessa kurkisti varovasti sisään ovesta, joka oli auki. Donald istui pianon ääressä ja soitti mahtipontista, mutta surumielistä kappaletta. Lily kuunteli hetken ovelta, kunnes hipsi varovasti sisään. Olihan se rumaa olla koputtamatta, mutta tyttö halusi kuunnella kappaleen loppuun. Jos hän nyt olisi koputtanut, kappale olisi keskeytynyt.

Lily asteli lähemmäksi setäänsä, pysähtyen lopulta tuon viereen, tuijottaen miehen käsiä, jotka suorastaan tanssivat pitkin pianon koskettimia. Lily ei sanonut mitään ja saattoi vain toivoa, ettei setänsä saanut slaagia näin yllättävästä hiippailusta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 17 Joulu 2009, 08:38

Donald

Mies oli liian keskittynyt soittamaan ja miettimään sitä, kuinka ystävällinen olisi palvelijalleen - hän antoi itselleen tyhjiä lupauksia, sillä tuskin hän olisi tästä lähin tavallista ystävällisempi. Musiikki oli temmannut hänet mukaansa, saanut miehe tuijottamaan jonnekin etäisesti ikkunan suuntaan, mutta ulos hän ei voinut väittää katselevansa. Hän ei kuullut mitä ympärillään tapahtui samalla tavalla, kun ei nähnyt mitä ikkunan takana oli, vaikka katsoi sinne päin.
Vasta lopettaessaan kappaletta prinssille tuli olo, että joku katseli häntä. Hän käänsi hitaasti katseensa, valmiina huutamaan sille, joka kehtasi häiritä häntä. Tummat silmät laajenivat miehen huomatessa kuka siinä oli, tätä vierasta hän ei ollut osannut odottaa.
Jos tuossa olisi seissyt kuka tahansa muu kuin hänen pieni, kaunis, täydellinen Lilynsä, mies olisi antanut tuon kuulla kunniansa. Lilylle hän ei kuitenkaan hennonnut huutaa, neitoon Donald juuri halusi parantaa välejään, Lily oli se, jonka hän halusi rakastavan häntä.

Mies kääntyi tuolillaan katsomaan tyttöön, ärtynyt ilme ei ollut kadonnut hänen päivänvalon puutteesta kelmeiltä kasvoiltaan, mutta niiden ilme oli hienoisesti pehmentynyt.
"Tulitko kuuntelemaan?" mies kysyi, voimatta kuulostaa yllättyneeltä. Hänellä oli sanaton sopimus veljensä kanssa siitä, kummalle heistä Lily kuului. Valitettavasti Harald voitti aina tuollaisissa sopimuksissa.
"Olisit koputtanut, on epäkohteliasta tunkeutua toisen huoneeseen", Donald jatkoi, pystymättä kuitenkaan kuulostamaan kovinkaan toruvalta.

Prinssi loi kunnollisen katseen Lilyyn, joka näytti puristavan jotain pienissä käsissään. Kirja oli painettu neidon rintaa vasten, mutta koska Elisan päiväkirja ei missään nimessä ollut Donaldille tuttu - vaikka hän olisi mieluusti lukenut sen - hän ei tunnistanut, mikä se oli.
Mies ei huomioinut paljoakaan kirjaa, enemmän hän oli ihastunut siitä, että Lily oli tullut katsomaan häntä vapaasta tahdostaan.
"Haluaisitko kenties oppia soittamaan pianoa?" prinssi kysyi, itselleen harvinaista ystävällisyyttä äänessään. Prinsessa sai varmasti samankaltaisen reaktion aikaan kaikissa, yleisen lempeyden.
"Tietenkään minä en ole kummoinenkaan opettaja." Mies naurahti matalasti, hän ei tosiaankaan osannut opettaa. Lily olisi kuitenkin turvassa hänen raivonpuuskiltaan, mitä hän saattaisi saada huomatessaan, ettei toinen ottanut oppiakseen.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2009, 16:44

Lily

Lily huomasi kuinka keskittyneesti Donald soitti, tuo ei näemmä reagoinut mitenkään vieraaseen kuuntelijaan. Hyvä, ainakin sai kuulla kappaleen loppuun. Prinssi näytti katsovan ikkunasta pihalle, mutta sitä Lily ei voinut sanoa, mitä tuon päässä saattoi liikkua. Lily itse sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemiseen.
Vasta kappaleen lopussa Lily avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan setäänsä, joka hitaasti käänsi katseensa kohti Lilyä. Prinsessalla ei ollut hajuakaan, miten tuo saattaisi reagoida tällaiseen varoittamattomaan tunkeiluun.
Vihreät silmät tarkkailivat reaktioita vanhemman miehen kasvoilla. Samalla Lily mietti, miksei hän tuntenut omaa setäänsä yhtä hyvin, mitä isäänsä tai veljeään. Jopa aatelisten seurapiirit tuntuivat tutummilta, mitä tämä yksinäiseltä vaikuttava mies.

Donaldin ensimmäiseen kysymykseen Lily nyökkäsi nopeasti. Siitä oli pitkä aika kun he viimeksi olivat edes olleet samassa huoneessa, joten tietenkin Lily vierasti miestä pienesti.
"A-anteeksi.. en halunnut keskeyttää kaunista soittoasi.. siksi en koputtanut" Tyttö vastasi vaivautuneen oloisena.. olisiko pitänyt teititellä? Ei kai.. ei Donaldkaan teititellyt.
Alku hämmennyksen jälkeen tytön huulille nousi jälleen, se tuttu, lempeän ystävällien hymy. Tuo hymy tuntui olevan tytön kasvoilla, oli hän missä seurassa tahansa.
Hymy kuitenkin muuttui yllättyneen kysyväksi, Donaldin seuraavan kysymyksen myötä. Ei tuollaista olisi tarvinut edes erikseen kysyä.
"Totta kai haluan" Lily vastasi. Tuon silmistä saattoi nähdä innostuksen. "Olen aina halunnut.. koskaan en vain ole saanut opettajaa..".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 18 Joulu 2009, 19:54

Donald

He eivät olleet kovinkaan läheisiä. Muutamasta syystä - Haraldin omistuksenhalusta ja Donaldin luontaisesta ilkeydestä - he eivät olleet päässeet tutustumaan toisiinsa niin hyvin, kuin mies olisi toivonut. Hän olisi halunnut, että prinsessa olisi voinut lukea hänet mukaan perheeseensä, vaikka se tällä hetkellä mahdottomalta tuntuikin.
Lily näytti siinä seistessään äidiltään, ihmelliseltä Elisalta. Punatukan hymyillessä lempeää hymyään mies ei voinut olla muistamatta, kuinka viehättävältä tuon äiti oli ollut hymyillessään samankaltaista hymyä. Mies vastasi tuohon hymyyn, vaikkei hänen hymynsä ollut yhtä suloinen ja vilpitön kuin Lilyn kaunis hymy.

Lily suostui miehen tarjoukseen soittaa hänen kanssaan. Hän saattoi nähdä innostuksen tytön suloisissa silmissä, pystyi näkemään kuinka onnellinen tuo oli hänen tarjouksestaan.
"Jos olisit kysynyt, minä olisin voinut opettaa sinua", prinssi totesi ja otti paremman asennon tuolillaan. "Ehkä on nytkin parempi, että sanot sinun ehdottaneen sitä itse, jos joku sattuu kysymään."
Mies hymyili hienoisesti. Tämä oli Haraldin alueelle astumista, omistushaluisen kuninkaan reviirille tallaamista mutta miksi hänen pitäisi pysyä kaukana Lilystä? Miksi Donald oli se, joka joutui pysymään kaukana tuosta ihmeellisen kauniista olennosta, jonka Elisa oli viimeisenä tekonaan tuonut tähän maailmaan?

Prinssi kääntyi takaisin pianoonsa päin.
"Istu viereeni, minä opetan sinua. Tänään käymme kuitenkin vain alkeita", mies totesi hienoisesti hymyillen. "Haluaisitko oppia soittamaan jotain yksinkertaista näin aluksi?" Viimeiset sanat oli lausuttu vähän liian epäystävällisesti, jotta sitä voisi sanoa ystävällisesti kysymykseksi. Mihinpä tiikeri olisi raidoistaan päässyt? Ei Donaldkaan päässyt ilkeydestään, vaikka rakasti suuresti Lilyä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2009, 21:12

Lily

Lily tiesi, ettei hänen isänsä ja tämän veli tulleet kovinkaan hyvin toimeen. Syytä nuori nainen ei tiennyt, eikä ollut uskaltautunut kysymäänkään. Hän uskoi, että jos joku syyn hänelle haluaisi kertoa, se kerrottaisiin ilman että sitä täytyi kysyä. Harald ja Donald vaikuttivat kyllä erittäin erillaisilta persoonilta, joten ei kai se ihmekkään ollut vaikka nuo eivät tulleet toimeen.
Donald kertoi, että Lily olisi vain voinut kysyä setäänsä opettamaan häntä. Tyttö hymyili pienesti, hieman vaivautuneena. Hänelle ei ollut itsestään selvyys kävellä setänsä luo ja pyytää tuolta moisia palveluksia. Donaldin seruraavalle huomautukselle Lily mutristi pienesti suutaan, miettien mistä mies moisen idean päähänsä oli saanut. Lily kuitenkin epäili, ettei kukaan pahemmin tulisi kyselemään hänen pianon soitostaan. Kamarineidot eivät uskaltaneet, kuningas tuskin näki tytärtään ja prinssi Henry tuntui olevan kiinnostunut jostain ihan muusta.

"Ai nytkö?" Lily kysyi astetta hämmästyneempänä Donaldin kehottaessa Lilyä istumaan viereensä "... no jos teillä ei muuta ole, niin toki se käy".
Lily laski käsissään olleen päiväkirjan lattialle, tuolin viereen ja iski sievän takamuksensa setänsä viereen.
Epäystävälliseen äänensävyyn Lily ei reagoinut, ainakaan näkyvästi. Hän oli kuullut että Donald oli astetta ilkeämpi persoona, mutta tuskin tuo nyt veljentyttärelleen viitsisi kovin ilkeä olla. Siitä saisi kuulla yllättävän monelta taholta, mikäli Lilylle alkaisi huutamaan. Toisinaan Lilyä otti päähän se, että jokainen oli häntä suojelemassa pieniltäkin vastoinkäymisiltä ja yhteenotoilta. Aivan kuin hän voisi mennä rikki, jos joku huutaisi päin naamaa.
"äitini päiväkirja" Lily totesi vilkaistessaan lattialle asetettua kirjaa "Löysin sen muutama kuukausi sitten... Edes isäni ei tiennyt hänen pitäneen päiväkirjaa".
Miksi Lily sen kertoi? Olihan se kohteliasta kertoa ja näin Lily ilmoitti, ettei tarkoituksella salaillut omaisuuttaan.
"En tosiaan ole koskaan soittanut pianoa... muutaman kerran kokeillut, mutta siihen kokemukseni rajoittuvat".
Donald sai olla kiitollinen siitä, että Lily oli nopea oppimaan, mikäli halusi. Vain harva opettaja oli menettänyt prinsessan kanssa hermonsa, mutta harvoin tuolle oli tarve alkaa opettamaan mitään kovemmin ottein. Jos tyttö ei kerrasta, niin sitten toisesta oppi asioita.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 28 Joulu 2009, 09:48

Donald

Mies naurahti. Kasvoilla käväisi hetken puhdas ilo - miten Lily osasikaan muistuttaa niin paljon Elisaa? Kuinka mieluusti prinssi olisikaan kasvattanut tytön omana tyttärenään, tuo ei ollut perinyt ainoastaan kauniita kasvoja äidiltään.
"En kai sotke suunnitelmiasi?" prinssi kysyi hienoisesti hymyillen. "Itselläni ei ole juuri koskaan menoja, joten voimme elää sinun aikataulusi tahtiin."
Donald kun ei ollut kiireinen, kuten veljensä. Hän oli selvillä asioista, mutta toisin kuin Haraldin, miehen ei täytynyt käydä kokouksissa. Hän pystyi katoamaan päiviksi ja kukaan hänen lähintä palvelijaansa lukuunottamatta ei olisi huomannut hänen katoamistaan.
Tavallaan se oli aika surullista.

Mies käänsi katseensa kirjaan, joka oli pudonnut lattialle. Elisan päiväkirjasta hän ei ollut kuullutkaan ja olisi kieltämättä ollut valmis antamaan oikean kätensä saadakseen lehteillä sen sivuja. Lily ei kuitenkaan tarjonnut sitä miehelle selattavaksi eikä Donald tiennyt, olisiko soveliasta pyytää vilkaista sitä - hän ei tiennyt, miten prinsessa suhtautuisi asiaan. Prinssi ei ollut tiennyt Elisan pitäneen päiväkirjaa mutta Lilyn sanojen mukaan ei ollut tiennyt Haraldkaan - hetken ajan mies tunsi voitonriemua siitä, ettei hän ollut ainoa.
"Sepä hienoa", mies totesi kääntäen katseensa päiväkirjasta Lilyyn. "Pääset tutustumaan äitiisi, tietämään millainen nainen hän oli." Donald olisi mieluusti edes raottanut tuota kirjaa, nähnyt Elisan käsialan sen sivuilla, lukenut mitä nainen oli ajatellut. Lukenut mitä nainen oli ajatellut hänestä tuolloin hänen ollessaan nuori, typerä ja rakastunut. Hänhän oli ollut pelkkä teinipoika tuolloin.

Keskustelu kääntyi uudelleen soittamiseen.
"Niinkö?" mies totesi hymyillen tytön toteamukselle. "Sitten meidän täytynee aloittaa alusta - musiikkia käsittelevien kirjojen lukeminen auttaa, jos et ymmärrä jotakin. Teoria auttaa ymmärtämään käytäntöä."
Donald ei tiennyt, millainen oppija neiti oli, mutta hauraalle, kauniille Lilylle hän ei pystyisi huutamaan. Ei ainakaan, jos tuo oppisi edes kolmannesta kerrasta, kun hän opetti - Henryn kanssa hän olisi ollut paljon lyhytpinnaisempi.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Tammi 2010, 19:49

Lily

"voi et, ei minulla ole tälle päivälle mitään suunnitelmia, ei ainakaan mitään tärkeää" Lily huomautti Donaldin kysymykseen. Hän tiesi että Donald oli melko yksinäinen mies, mutta hänellä ei ollut hajuakaan tuon päiväjärjästyksestä tai menoista. Kuten jo moneen kertaan todettu, eivät he pahemmin jutelleetkaan, joten ihmekkös tuo, ettei Lily mitään Donaldin asioista tiennyt.
Jos Lily olisi tiennyt kuinka "huomaamaton" ihminen Donald oli, tyttö olisi varmasti säälinyt setäänsä ja viettänyt enemmän aikaansa tuon kanssa. Jostain syystä sitä aikaa tuntui nykyään olevan yhä enemmän ja enemmän, kerta miehillä oli omat työnsä tehtävänä ja ystävillä omat menonsa. Ja jäljelle jäävä seura ei ollut sitten mitään maailman rakentavinta. Kikattavat aatelistytöt eivät olleet Lilyn mieleen.

Keskustelun siirtyessä kuningattaren päiväkirjaan, Lily nyökkäsi pienesti. Näin hän todellakin pääsi tutustumaan äitiinsä, ainakin jotenkuten.
"Päiväkirjan perusteella hän oli erittäin lempeä ihminen... ja innostui pienistäkin asioista" Lily totesi, jättäen kertomatta sen enempää päiväkirjan sisällöstä. Hän oli päättänyt ettei antanut kenenkään edes vilkaista sitä, ennen kuin oli itse saanut sen loppuun.

Lily nyökksäi jälleen setänsä sanoihin. Kyllä Lily tiesi ettei soittamaan oppisi yhdessä yössä, vaikka se toki olisi mukava ominaisuus.
"En ole koskaan edes koskenut pianoa.. vain kuunnellut kun sinä soitat.. tai joku muu" Lily totesi, nostaen siron kätensä pianon koskettimille, painaen yhden niistä alas.
Pianosta pääsi kaunis sointu, joka sai Lilyn hymyilemään itsekseen, kuin lapsi jouluna. Vielä kun osaisi asettaa sormensa oikein ja painella koskettimia niin, että syntyisi kokonaisia kappaleita, sointuja toisen perään, jotka saisivat mielen rauhoittumaan.
"olen kateellinen sinulle" Lily totesi pian "osaat soittaa niin hyvin".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 14 Tammi 2010, 13:24

Donald

Mies oli entistä uteliaampi lukemaan tuota kirjaa. Hän halusi tietää entisen rakastettunsa mietteitä, vaikka noista onnellisista päivistä olikin aikaa. Se, mistä Lily oli saanut tuon kirjan käsiinsä, mietitytti luonnollisesti myös miestä.
Sinä muistutat häntä melko paljon, prinssi totesi pehmeästi. Sinun on kuitenkin paras olla varovainen. Saatat saada tietää hänestä jotain sellaista, mitä et olisi halunnut tietää. Päiväkirja kuitenkin on erittäin yksityinen.
Henry vihasi Donaldia hänen entisen rakkautensa takia eikä poika näyttänyt ymmärtävän, minkä ikäinen Donald oli noihin aikoihin ollut. Prinssin silmissä hän oli oletettavasti syntynyt vanhana tai oletti hänellä olleen teinipoikana aikuisen miehen arvostelu - ja harkintakyky. Joskus lapset osasivat olla julmia ja Henry tosiaan osasi tuon julmuuden.
Lily oli aina ollut noista lapsista se, josta Donald oli pitänyt enemmän, joten hän ei toivonut tytön katsovan häntä sillä samalla, kylmällä tavalla kuin isoveljensä.
Siitä saattaa selvitä muidenkin salaisuuksia, kuin äitisi.
Mies hymyili hienoisesti tytölle. Lily luultavasti piti sitä tietäväisenä hymynä ja sitä se joissain määrin olikin.
Ehkä voisit joskus antaa sen minun luettavakseni. Äitisi oli minulle hyvin tärkeä. Se ei ollut tunnustus minkäänlaisesta romanssista, ainoastaan ilmoitus että isoveljen vaimo oli ollut nuoremmallekin veljelle tärkeä.

Mies naurahti tytön sanoille. Hän katsoi, kuinka tuo painoi yhden pianon koskettimista alas - se jätti jälkeensä kauniin soinnun, mikä sai Lilyn selvästi ilahtumaan.
Velho ei ole kiinnostunut musiikista, prinssi totesi kuivasti. Tai sitten kyse oli vain hänestä, Black ei selvästikään kestänyt hänen aikaansaamia sointuja. Lily saattaisi olla eri asia - Lily tuntui olevan lähes poikkeuksetta poikkeus kenelle tahansa.
Mies naurahti kylmästi tytön sanoille. Kateellinen hänelle? Miksi kukaan vaivautuisi olemaan kateellinen hänellaiselleen erakolle?
Nuorempana veljenä minua ei ole koskaan pidetty tärkeänä, Donald totesi, voivottelematta. Hän oli tyytyväinen osaansa eikä mistään hinnasta vaihtaisi paikkaa Haraldin kanssa. Joten koska juhlat, vaimon etsiminen tai muut huvitukset eivät ole mieleeni, minulla ei ole ollut paljoakaan muuta tekemistä, kuin soittaminen.
Se ei ollut totta. Donald olisi varannut itselleen aikaa pianon äärestä, vaikka hänellä olisikin ollut tärkeää menoa. Musiikki oli kuitenkin hänen intohimonsa.
Joten olet turhaan kateellinen. Minun pitäisi enemmin olla kateellinen sinulle, Lily. Sinä olet vielä nuori ja sinulla on koko elämä edessä.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Tammi 2010, 18:30

Lily

"Olen kuullut monen sanovan noin" Lily totesi hymyillen, setänsä huomauttaessa Lilyn muistuttavan äitiään. Lily ei valitettavasti tuntenut äitiään persoonana, mutta oli nähnyt tuosta kuvia ja kuullut kerrottavan. Muotokuvamaalauksissa kuningatar muistutti kyllä tytärtään, mutta heissä oli kyllä erojakin.
Donaldin seuraaviin sanoihin Lily ei reagoinut muuta kuin pienellä nyökkäyksellä. Tähän mennessä hänen äidistään ei ollut paljastunut tytölle mitään epämiellyttävää, mutta nyt kun Donald sen mainitsi, osasi Lily odottaa jotain. Vain aika näyttäisi, tulisiko Lily löytämään mitään salaisuuksia, jotka eivät olisi sopineet hänen korvilleen. Muiden salaisuuksista Lily ei tiennyt, mutta varmasti niitäkin tulisi esille päiväkirjan myötä.
"Toivottavasti et vihjaa mitään" Lily totesi lähinnä itsekseen, pitäen katseensa jostain syystä koskettimilla.

Donaldin seuraavan ehdotuksen myötä Lilyn katse kohosi pianosta setäänsä.
"Ehkä voisin.. sitten kun saan sen itse luettua" Lily totesi, miettien tarkkaan mitä menisi lupailemaan.
Velhon tullessa puheeksi Lily tuhahti, ehkä hieman halveksuen.
"Velho ei ole kiinnostunut nykyään mistään muusta, kuin uusista 'ystävistään' ja tulevasta sodasta" Prinsessa huomautti, eikä hänen äänestään voinut olla huomaamatta sitä pientä, katkeraa sävyä. Hän oli katkera, mutta ei kertonut sitä velholle. Tuo saisi itse huomata, miten itse oli ajautunut etäisemmäksi prinsessasta. Toivoa saattoi, että velho huomaisi sen ajoissa..
Donald selitti, ettei häntä nuorempana veljenä koskaan ollut pidetty tärkeänä. Pieni säälivä ilme nousi prinsessan kasvoille. Donald kuulosti niin yksinäiseltä. Tuo kuitenkin kertoi, ettei juhlat tai muut huvitukset kiinnostaneet pahemmin häntä, joten hän käytti aikaansa soittamiseen. Lilyäkään ei pahemmin juhlat enää jaksaneet kiinnostaa ja hän olisikin mieluusti viettänyt aikaansa soittamalla tai lukemalla omissa oloissaan.

"Joskus tuntuu että elämäni on jo ohi" Lily totesi miehen seuraaviin sanoihin "kaikki tuntuu seisovan paikoillaan.. lieneekö se hyvä vai huono asia, sitä en tiedä, mutta tuntuu ettei minulla ole enää virkaa tässä hovissa".
Lily oli vain turhan kriittinen, mutta tyttö oli muutenkin alla päin tähän vuodenaikaan, sille ei voinut mitään. Hovi saikin kiittää onneaan, ettei tyttö koskaan ollut itsetuhoinen eikä tulisi olemaankaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 30 Tammi 2010, 09:40

Donald

Donald hymili huvittuneena tytön sanovan, että toivoi, ettei hän vihjannut mitään.
"Miten voisinkaan? Enhän minä ole harmikseni päässyt lukemaan tuota kirjaa", mies totesi vinosti hymyillen. Henry oli ottanut erään asian hänen menneisyydessään vakavasti eikä mies tiennyt, olisiko Lily samanlainen. Henry ei ollut pitänyt hänestä ennestään ja muistutti muutenkin kiivaudeltaan isäänsä. Kakara kuvitteli, ettei aikuisilla ollut oikeutta tehdä virheitä - edes lapsuudessaan. Harald tuntui olevan samanlainen, vaikkei sitä yhtä kiivaasti näyttänytkään, kuin prinssi.
Lily puolestaan oli hieman rauhallisempi, joten hänen reaktiotaan oli vaikea päätellä.
Mies nyökkäsi tyytyväisenä saatuaan ehkä luvan lukea kirjaa. Se riittäisi hänelle näin aluksi, Lilya ei voisi pakottaa mihinkään eikä Donaldilla ollut mitään oikeuksiakaan tuohon kirjaan.

Prinssi hymähti osaanottavasti Lilyn sanoille. Hän oli tyytyväinen tähän tilanteeseen - eihän hän olisi halunnut, että Elisan kaunis tytär menisi naimisiin sellaisen miehen kanssa, kuin Black ja olisi onnellinen, jos tyttö näkisi parhaaksi ottaa etäisyyttä miehestä. Ehkä Lily huomaisi, kuinka typerä oli ollut ja alkaisi edes tapailemaan mukavampia, järkevämpiä miehiä, jonkalaisen Donaldkin voisi hyväksyä.
Onneksi Lilyn miesten suhteen Haraldilla oli melko samanlainen mielipide kuin veljellään.
"Joten sinunkin on parempi viettää aikaa jonkun muun kanssa - pääset katsomaan tilannetta hieman etäämmältä", mies totesi. Noiden sanojen takana piili toive siitä, että ehkä Lily kauempaa tarkasteltuaan tajuaisi, ettei Black ollutkaan oikea aviomies tytölle. Velholla ei tuntunut olevan kykyjä pitää parisuhdetta koossa ja vaimoaan tyytyväisenä. Ulkopuolisen olisi helppo siepata Lily aviomieheltään ja luultavasti joku oli jo tekemässä niin.
Mies päätyi kertomaan itsestään, itse valitusta yksinäisyydestään ja naurahti nähdessään säälivän ilmeen prinsessan kasvoilla. Ei hän tarvinnut sääliä - hänhän piti tästä hiljaisuudesta.
"Ei sinun tarvitse näyttää noin surkealta", mies totesi hienoisesti hymyillen. "Minä en ole surullinen osastani. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse olla se, joka päättää asioista. On helpompi kritisoida muita, kun ei tarvitse näyttää, miten tekisi ne itse."

Seuraavat sanat saivat miehen yllättymään. Lily kuulosti tosiaan masentuneelta, kyllästyneeltä hovielämään, missä mikään ei tuntunut muuttuvan. Tilanne ei ollut aivan noin, mutta ilmeisesti Lily ei ollut sitä huomannut.
"Siinä sinä olet väärässä, Lily", prinssi totesi. "Eikä merkityksesi määrity siten, kuinka tärkeä olet hovissa - jos et halua viettää aikaa hovineitojen kanssa, vietä aikaa veljesi, minun tai Ophelian kanssa. Olin myös varma, että Harald olisi onnellinen, jos saisi viettää edes hieman vapaa-ajastaan seurassasi."
Donald vaihtoi asentoaan.
"Sinulla ei ehkä ole samanlaista tärkeää tekemistä kuin veljelläni tai aviomiehelläsi, mutta sodan suunnittelu tuskin on ainoa, mitä täällä voi tehdä."
Tietenkin mies olisi halunnut antaa tytölle neuvon - hanki rakastaja, vietä tämän kanssa aikaa, ole onnellinen ja edes hetken ajan vapaa avioliiton puristavista kahleista.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Helmi 2010, 21:32

Lily

Eihän Donald voinutkaan pahemmin vihjata mitään kirjan sisällöstä, kerta ei sitä ollut lukenut. Lily hymähti pienesti, Hän ei malttanut olla lukematta äitinsä päiväkirjaa, mutta samalla se oli pelottavaa. Pelottavaa tietää, mitä lähes tuntematon nainen oli aikoinaan ajatellut, toivonut ja miettinyt. Tuntematon, joka kuitenkin oli Lilylle niin tärkeä. Prinsessalla ei yhäkään ollut aavistustakaan, kuinka tärkeä hänen äitinsä aikoinaan oli ollut Donaldille. Mutta vaikka Lily siitä olisi tiennytkin, tuskin tyttö olisi osannut kantaa kaunaa kenellekkään. Olihan hänkin itse syyllistynyt toisen miehen kanssa flirttalemiseen, velhon ollessa hänen miehensä. Mutta Lilyllä oli siihen omat syynsä.

Donaldin ehdottaessa, että tyttö viettäisi aikaansa jonkun muun kanssa kuin velhon, Lily ei ollut yllättynyt. Hän tiesi ettei velhon ja prinssin välit olleet kovinkaan lämpimät, joten ei ollut yhtään ihme ettei Donald suositellut velhon seuraa prinsessalle.
"Saatat olla oikeassa" Lily totesi kieltämättä Donaldin ehdotusta.
Donald kertoi myös olevansa tyytyväinen siihen, ettei hänen täytynyt olla se, joka päätti asioista. Että hän oli tyytyväinen yksinäisyyteensä. Lily ei moista voinut ymmärtää, hän itse kun oli seurallinen ja seuraa kaipaava sielu, eikä kestänyt päivää pidempään yksin. Nytkin hän olisi varmasti etsimässä seuraa itselleen.. kenestä tahansa muusta paitsi aatelisneidoista.

Prinssin seuraavat sanat saivat tytön hymyilemään. Hänellä oli taipumusta vähätellä osaansa tässä hovissa, mutta yleensä joku aina muistutti, että hänkin oli tärkä. Tällä kertaa hänen setänsä. Lily ei kuitenkaan tiennyt mitä vastata miehen sanoihin, joten Lily tyytyi hymyilemään ujosti, samalla kun laski katseensa pianon koskettimiin.
Rakastajan hankkiminen tosiaan oli käynyt mielessä, mutta Lily ei moista uskaltanut oma-aloitteisesti edes harkita, vaikka hänellä oli jo joku mielessä. Ei hän kehdannut ja lisäksi velho olisi repinyt koko hovilta päät irti jos moisesta olisi saanut tietää.
"Soita minulle jotain" Lily totesi pienen hiljaisuuden jälkeen "Niin minä voin laulaa mukana"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Helmi 2010, 20:21

Donald

Lily ei sanonut juuta eikä jaata miehen ehdotukseen vaihtaa seuraa. Hänen sanansa olivat varmasti arvattavat - prinsessakin tiesi varmasti hänen huonoista väleistään velhoon. Välillä Donaldista tosin tuntui, että lähes jokaisella oli huono välit edellä mainittuun.
Luultavasti olen, mies totesi hienoisesti hymyillen. Mutta sinä teet juuri, niin kuin itse päätät. Donald ei vaivautunut määräilemään tyttöä - hän olisi saanut sillä tytön vain huonolle tuulelle tai surulliseksi.
Prinssi pystyi lukemaan neidin kasvoilta, että hänen yksinäisyyteen tyytymisensä kummastutti Lilyä, mutta kohteliaana tyttönä siro neito ei kommentoinut asiaa sen kummemmin. Hienoa, koska Donald ei yleensä vaivautunut perustelemaan kantojaan.

Prinssi ei ymmärtänyt Lilyn itsensä vähättelyä. Ehkä jokaisella neidillä oli samanlaista, ehkä jokainen pikku prinsessa mietti, oliko yhtä tärkeä kuin miehet. Donald itse oli hyväksynyt sen tosiasian, ettei ollut kovinkaan tärkeä osa hovia ja se ei oikeastaan haitannut häntä, kuten mies oli Lilyllekin useamman kerran tuonut esille.
Myöskään rakastajaan tyttö ei kehdannut kommentoida mitenkään, mutta arvoituksellinen, ujo hymy ja pianon koskettimien sively kertoi tarpeeksi. Kenties tytöllä olikin jo joku mielessä, joku joka osaisi tehdä hänet onnellisemmaksi, kuin Black. Velhosta ei muutenkaan ollut mihinkään, hyödytön aviomies.

Mies hymyili hienoisesti huvittuneesti prinsessan vaihtaessa puheenaihetta heidän puhuttuaan rakastajista ja velhon pettämisestä.
"Hyvä on", Donald totesi ja antoi pitkäsormisten käsiensä juosta pianon koskettimilla. Hän soitti laulun, jonka Lily varmasti tunsi, laulun jota oli kuullut tytön laulavan aikaisemminkin. Miehellä itsellään ei ollut laulun lahjaa, kuten Lilyllä. Hänen äänensä oli matala ja omalla tavallaan miellyttävä, mutta miehen musikaaliset lahjat olivat ennemmin soittamisessa. Tai ehkä ennemmin, hän tunsi olonsa luontevaksi ennemmin silloin, kun soitti musiikkia kuin lauloi.
Lilyn ääni puolestaan oli kaunis.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Helmi 2010, 12:04

Lily

Prinsessa tiesi turhankin hyvin kuinka suosittu velho oli. Toisinaan Lily ihmetteli miten itse kuningas vielä kesti velhon seuraa. Hän epäili että Black manipuloi kuningasta, velho kun osasi olla erittäin lipevä luonteeltaan. Odotettavissa kuitenkin oli, että velho lähtisi ja lujaa kun prinssi Henry astuisi valtaan. Mutta Lily oli yrittänyt sivuuttaa tuon tosiasian miettimisen.
Lily itse ei halunnut tämän enempää puhua hänen miesasioistaan, koska pelkäsi vielä sanovansa jotain ohi suunsa. Tosin, mikäli prinsessa olisi lipsumassa velhon sylistä toisen miehen syliin, niin olisiko häntä siitä tuomittu? Enenmmän kuin puolet hovista olisivat siitä enemmän kuin mielissään!

Lily katseli sivusilmällä kun Donald liu'utti sormiaan pitkin koskettimia. Pian tuo alkoi soittamaan ja Lily kuunteli kappaletta hetken. Ei mennyt kauaakaan, kun Lily tunnisti jo mitä kappaletta Doland oli lähtenyt soittamaan, joten mukana laulaminen ei todellakaan ollut vaikeaa. Lily avasi suunsa ja lähti laulamaan mukana, sulkien samalla silmansä. Silmät kiinni oli helpompaa keskittyä olennaisimpaan, eli laulamiseen. Katse ei harhaillut ympäristössä ja sitäkautta ajatukset eivät lähteneet laukkaamaan omia teitään.
Oli mukavaa laulaa pitkästä aikaa musiikin säestämänä. Donaldin soitto sai Lilyn hymyilemään itsekseen. Lily lauloi koko kappaleen alusta loppuun, kunnes Doanld lopetti soittamisen. Hitaasti Lily avasi silmänsä hymyillen pirteästi.
"Se oli mukavaa.." Lily totesi "Mutta parempi kai mennä.. alkaa tulemaan myöhä. Kai sinullakin on vielä iltatoimia tehtävänä"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 27 Helmi 2010, 21:10

Donald

Mies säesti Lilya. Oli kai turhaa kuvailla, kuinka paljon hän rakastikaan prinsessan laulua. Lily oli kuin seireeni, pystyi viettelemään laulullaan kenen tahansa sydämen puolelleen ja Donald oli menettänyt sydämensä jo vuosia sitten. Hänen musikaaliset lahjansa eivät olleet mitään verrattuna tuohon taitoon laulaa. Hänen lahjansa eivät riittäneet voittamaan ketään hänen puolelleen vaikka joku saattoikin liikuttua kyyneliin parhaimmista taidonnäytteistä.
Toisin kuin Lily, Donald ei ummistanut silmiään. Hän piti katseensa kiinni prinsessassa, hän halusi katsella laulavaa tyttöä. Jopa silloin Lily oli lähes liian kaunis, lähes liian kaunista katseltavaa.
Jos Donald olisi nuorempi, Lilyn ja Henryn ikäinen eikä sukua prinsessalle, hän olisi rakastunut tyttöön samalla tavalla, kuin Elisaan aikoinaan. Nyt tyttö oli hänelle kuitenkin kuin oma tytär, ei henkilö jota hän olisi toivonut itsellee rakastajattareksi.
Henry saattoi pitää häntä niin kuvottavana, mutta pikku prinssi oli väärässä.

Donald lopetti soittamisen. Hän olisi mieluusti soittanut enemmänkin jos olisi saanut kuunnella tytön laulua. Hän olisi soittanut vaikka läpi yön jos se olisi tarkottanut, että Lily olisi jatkanut huuliltaan päästämiä sulosointuja koko sen ajan. Neiti kuitekin oli luultavasti väsynyt, sillä Lily huomautti myöhäisestä ajankohdasta ja että olisi paras jättää mies rauhaan hänen iltatouhujaan varten.
"Minun unirytmini on toisenlainen, kuin teillä muilla", Donald totesi pehmeästi. "Mutta sinun on varmasti päästävä nukkumaan - ties kuinka väsynyt olet. Tulenko saattamaan sinut huoneellesi?"
Prinssi saattoi valvoa yöt ja nukkua päivät jos se häntä huvitti. Kuun ja tähtien valossa oli inspiroivampaa soittaa ja usein Donald huomasi vasta aamun sarastaessa, että olisi pitänyt mennä nukkumaan tunteja sitten.

Jos Lily otti vastaan miehen tarjouksen saattamisesta, hoikka prinssi nousi ylös ja avasi oven. Linnan käytävät olivat jo pimeät tähän aikaan ja vaikkei Lilylle mitään voisi täällä sattua - kotonaan! - Donald lähti silti mieluusti hänen mukaansa. Mies itse piti öisistä kävelyretkistä. Oli mukavaa unohtua tuijottamaan kuutamoa linnan ikkunasta tai jäädä miettimään syntyjä syviä lumista puutarhaa tarkastellessaan.
Ros
 

Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron