roid rage! || Ivy


Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 6:16

roid rage! || Ivy

Lily

Oli kulunut viikko siitä, kun rakastettu kuningas Harald oli saatettu hautaan. Suuret hautajaiset olivat keränneet väkeä niin ylimystön kuin tavallisen kansan keskuudesta. Sota oli hävitty ja haltiat olivat ottaneet yliotteen, pyrkien nyt täyttämään tavoitteensa: Cryptin takaisin valtaamisen. Valtakunta oli aivan sekaisin. Viestintä Nahor kylään oli katki, kukaan ei päässyt arojen ylitse Mor vuoren juurella sijaitsevaan kylään. Saatettiin vain toivoa, että Nahor kylä pystyi pitämään viholliset kurissa.
Myös ihmisten kylä oli kaaoksen vallassa. Muureja piti vahvistaa ja puolustusta lisätä. Joukot olivat vähentyneet, osa kuollut sodassa, osa haavoittunut niin pahasti, etteivät kyenneet puolustamaan kylää. Haltiat olivat lopettaneet hyökkäyksensä kaupunkiin ja vetäytyneet aroille, tekemään jotain Huhujen mukaan nuo olivat alkaneet rakentaa kaupunkia keskelle aroja. Ihmisten avuksi kuitenkin oli saapunut kääpiöitä, kaukaa pohjoisesta, joten kaupunki kykeni pitämään paikkansa.
Länsikujat olivat yhä raunioina. Suurin osa kylästä oli surun ja epätoivon vallassa, kuninkaan kuoltua. Kovin moni ei luottanut prinssi Henryn, joka nyt kuninkaan paikalle astui, taitoihin.

Henrykin oli vetäytynyt omaan rauhaansa. Prinssi oli selvästikin surun murtama. Tuo oli ollut poissaoleva, eikä puhunut pahemmin kenellekään. Kääpiöiden kanssa asiat neuvoteltuaan, oli Prinssi vetäytynyt siskonsa kanssa tuon huoneeseen. Nyt prinssi poistui juuri siskonsa huoneesta, jättäen Lilyn yksin paikalle.. Henry puolestaan suuntasi kulkunsa kohti omaa huonettaan.
Lily seisoi ikkunan ääressä katsellen talvisen rauhallista maisemaa. Prinsessalla oli yllään haarniskansa, sillä tuo oli ollut mukana katupartioiden järjestämisessä ja organisoinnissa. Lily olisi halunnut ottaa osaa kokoukseen, joka juuri oltiin pidetty, mutta sekä velho että kuningas olivat kieltäneet prinsessalta pääsyn. Keitä he olivat kieltämään häneltä mitään! Kyllä hänelläkin oli oikeus tietää, mitä tantereella oli tapahtunut. Ja mitä nyt suunniteltiin tapahtuvaksi. Henry oli kuitenkin tullut kertomaan Lilylle jotain, mitä tantereella oli tapahtunut
Nyt prinsessa vain tuijotti ulos, toinen käsi puuskassa, toinen nostettuna suun eteen. Naisen sisällä kiehui. Jos osasi yhtään tulkita prinsessaa, tiesi myrskyn alkavan aivan juuri.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 7:04

Ophelia

Tappio oli tuntunut ja lujaa ihmiskansan keskuudessa. Kuninkaan kuolema oli ollut shokki, niin nuorelle papittarelle joka oli vakaasti uskonut rukouksiinsa kuin niin monelle muulle ettei enää tietty, miten tulevaisuuden kanssa tulisi käymään. Sekasorto ja murhe näkyi päälle päin, se ei ollut ihme ja ne jotka yrittivät pitää yllään urheita kasvoja muiden vuoksi, olisivat halunneet myös vetäytyä hiljaisuuteen jos vain olisivat voineet. Ophelia oli yksi näistä, mutta hänellä ei juuri ollut aikaa itsesääliin sodassa kaatuneen kuninkaan hautajais-seremonian jälkeen, jossa hän oli kirkon papin kanssa pitämässä muistopuhetta ja lukemassa rukouksia. Ihmiset jotka kaipasivat lohtua, tulivat entistä enemmän hänen luokseen ja sairastuvalle tuodut loukkaantuneet saivat osansa papittaren parantavista kyvyistä minkä tyttö vain jaksoi. Toisinsanoen hänen almanakkansa oli tuupattu niin umpeen kuin olla ja voi ja loppua kiireisille päiville ei tuntunut näkyvän.
Hän tunsi kuitenkin syyllisyyttä aherrukseltaan, ettei hän ollut ehtinyt prinsessan luokse ollenkaan. Eri asia olisi, jos häntä oltaisiin kutsuttu, mutta kamarineidot olivat laulaneet prinsessan vetäytyneen omiin oloihinsa kruunun prinssin tapaan, murheenmurtamina isänsä menetyksestä.

Ophelia oli päättänyt tänään keskittyä prinsessaan. Sotilasmassa niin linnan kuin kylän sairastuvilla olivat täynnä, mutta papitar uskoi että alanosaavat riittäisivät tähän hätään. Hän suuntasi kohti prinsessan huonetta. Ylempien kerrosten käytävät tuntuivat ontoilta ja niin hiljaisilta, että pienenkin äänen aiheuttaminen olisi tuntunut synniltä. Lilyn makuuhuoneen ovelle päästyä, Ophelia veti syvään henkeä ennen kuin kohotti nyrkkinsä ja koputti kevyesti ovelle.
Prinsessa Lily... Anteeksi häiriö... Mutta haluaisi saada nähdä teidät. Hän teititteli, ei tiennyt miksi sillä prinsessa ei sitä häneltä ikinä ollut vaatinut. Tilanne vain.. Tuntui kovin viralliselta ja jännittynyt ilmapiiri oli onnistunut kiirimään huoneesta käytäville. Kuuluvampaa vastausta odottamatta, Ophelia käänsi ovenkahvaa ja raotti ovea, kurkistaen ensin ennekuin astui sisään sulkien oven takanaan ja otti pari hiljaista askelta eteenpäin.
Olen... Pahoillani menetyksestänne prinsessa. Sanat eivät riitä kuvaamaan osan ottojani... Isänne oli suuri mies ja kuten te, mekin jäämme kaipaamaan häntä. Hän painoi päätänsä hieman alas, pitäen kuitenkin katseensa jonnekin päin prinsessaa. Haarniska synnytti kysyviä aatteita, mutta ei tuonut niitä esille... Ehkä tämä toimi mustaa pukua paremmin prinsessalle?
Tulin tänne siltä varalta, että haluaisitte puhua... Hellittää sydämesi taakkaa, mutta ymmärrän kyllä... Mikäli haluatte olla yksin... Haluaisin vain sanoa, että jumala oli varmasti varannut hänelle taivaspaikan viereltänsä. Ophelia jatkoi ja jäi odottamaan joko käden heilautusta poistumaan tai lähestymään, ellei tämä ollut liian katkera lausumaan sanoja näiden sijaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 7:31

Kauaa ei prinsessa rauhassa saanut olla, kun oveen koputettiin. Tuttu ääni pyysi oudon virallisella tavalla lupaa astua sisään huoneeseen. Vastaukseksi papitar sai vain hymähdyksen, joka tuskin edes kuului oven toiselle puolelle. Nuorempi neito kävi sisään huoneeseen ja päätti pitää hiljaisuuden poissa, aloittamalla puhumaan edesmenneestä kuninkaasta. Ilme prinsessan kasvoilla muuttui tuimemmaksi, katseen pysyessä yhä ulospäin suunnattuna. Ophelia valitsi puheenaiheista juuri sen tulenarimman. Mitä enemmän tuo päästi suustaan sanoja, jotka pahoittelivat kuninkaan poismenoa, sitä huonommalta prinsessasta alkoi tuntua.
Ei ole mitään puhuttavaa Lily totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, katseen siirtyessä vakavana Opheliaan Kuulitko kuka hänet tappoi?
Kädet laskeutuivat puuskasta alas sivuille, samalla kun Lily käveli lähemmäksi Opheliaa.
Aran. Aran päästi isäni päiviltään. Huijaamalla, mikäli puheita on uskominen Prinsessa jatkoi, samalla ääni otti lisää volyymia sanojen myötä Eikä hänelle riittänyt, että tappoi isäni. Ei, hän päätti vielä nöyryyttää kuolevaa miestä, kertomalla hänelle meidän pienen salaisuuden!
Hän kertoi kenen lasta kannoin! Hän kertoi kuolevalle miehelle salaisuuden, joka murskasi jo heikentyvän sydämen täysin! Lily lähes huusi värisevällä äänellä, kunnes volyymi taas laskeutui normaalille puhetasolle Black vei isäni turvaan Henry kertoi hänen itkeneen. Isäni. Ei sen takia, että teki kuolemaa. Hän ei edes puhunut mitään kunniallisia viimeisiä sanoja. Tarttui vain Hansin kaapuun vetäen tuon lähemmäksi ja kyseli viimeisillä voimillaan, oliko se totta? Oliko hänen kaunis kukkasensa joutunut sen suippokorvan uhriksi?.

Lily veti syvään henkeä. Prinsessan oli vaikea pidätellä sitä raivoa, mikä hänen sisällään velloi.
Viimeiseksi hän sekavana kyseli, kuka lapsen isä oli Syytti Hansia siitä, ettei hän ollut suojellut rakastaan. Hän oli kuulemma huutanut, vaatien saada tietää missä lapsi nyt oli kunnes oli hiljentynyt Prinsessa jatkoi. Kertoessaan Henryn kertomaa tarinaa Ophelialle, alkoi Lily miettimään olisiko hän edes halunnut tietää totuutta.
Kaikki sanoivat sen olevan kuolevan miehen hourailuja kukaan ei siitä sen koommin nostanut kysymyksiä esiin
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 8:26

Ophelia

Katkera? Kyllä. Hiljainen? Ei. Papitar sinetöitsi huulensa tiukasti yhteen nostaen katsettansa ylemmäs prinsessaan tuon kääntyessä hyytävän näköisenä ikkunalta hänen puoleensa. Ophelia ei vastannut tuon kysymykseen kun vastaus jo tulikin ja prinsessa korotti ääntänsä askel askeleelta lähestyessään häntä, saaden Ophelian tuntemaan kurkkunsa tukalammaksi mutta ei perääntymään. Uutiset... uutiset olivat mitä kamalimmat. Lily kailotti mitä Aran oli tehnyt, aiheuttanut kuolevalle miehelle. Hän ei halunnut uskoa, tuskin kukaan olisi halunnut uskoa, ilmapiiri oli lamaannuttava. Ophelia laski katseensa taas hiljaisuuden laskeutuessa alas ja tunsi piston jos toisenkin, mutta nieli ja katsahti taas prinsessaan tämän jatkaessa, nyt rauhallisemmin mutta tarina ei parantunut. Kuunteleminen oli kamalaa. Kuunteleminen ei ollut ennen koskaan näin kamalaa. Aran oli mennyt paljastamaan salaisuuden jonka piti pysyä visusti salassa, poissa kuninkaan korvista, mutta... Tästä oli tullut viimeinen asia minkä kuningas oli saanut kuulla.

Papitar olisi halunnut istahtaa siltä seisomalta, parahtaa itkuun ja purkaa jo patoutuneen kyynelmeren mutta pysyi selkäsuorana jaloillaan, leuka eteenpäin sanattomana, nielaisten pariin otteeseen avatakseen tukalaa kurkkuansa. Ei kuitenkaan sanoakseen mitään. Mitä hän voisi sanoa? Ymmärtävänsä? Kuningas ei sentään ollut hänen isänsä vaikka hänkin Haraldia oli rakastanut. Raivota haltia kuninkaan tekoja uutisten perään? Ei... Kukaan ei halunnut muistutusta. Ettei kuninkaaseen enää sattunut? Laiha lohtu kun tapa lähteä oli niin kamala. Koston himon kyteminen loisti syvällä prinsessan silmissä.
Ophelia hetken hiljaisuuden jälkeen käveli lopun välimatkan Lilyn luokse ja nosti kämmenensä hellästi vasten tämän käsivartta ja katsahti ylös tähän.
Ymmärrän, että sinuun sattuu... Sattuu varmasti kaikista meistä eniten. Mutta sinun on pysyttävä lujana... Annoin isällesi siunaukseni kirkkoherran kanssa, hän lepää nyt paratiisissa, hän ei tunne kipua ja hän... Hän olisi ylpeä teistä. Ophelia vaihtoi päälle tuttavallisemman sävyn ja lausui juuri ne sanat jotka hän tunsi ontuvan, mutta tällaiseen tilanteeseen ei oikeita sanoja räätälöity.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 8:50

Papitar oli hiljentynyt prinsessan avattua suunsa. Ymmärrettävää sinänsä. Mitä tuo nyt muka olisi sanonut? Mitä tuo olisi voinut sanoa? Ei oikeastaan mitään, mikä olisi voinut Lilyä lohduttaa. Oikeastaan prinsessa ei halunnut edes kuulla minkäänlaisia puheita, joiden oli tarkoitus piristää tai keventää mieltä tai saada kuulijan tuntemaan olonsa paremmaksi. Sellaiset eivät nyt auttaneet. Hänen isänsä oli kuollut. Hänet oli tappanut haltia, jota Lily vihasi yli kaiken. Lisäksi tuo haltia oli lähettänyt hänen isänsä toiselle puolen murskaavan tiedon kanssa.
Lily halusi koston. Hän halusi tehdä sen itse. Ja siinä hän varmasti onnistuisi, kunhan vain ryhtyisi toimeen. Mutta ei vielä. Hän oli heikko. Kouluttamaton.. kuukausi tai pari.. sitten olisi aika harkita suunnitelmien toteuttamista.

Ophelian avatessa suunsa laski prinsessa katseensa nuorempaansa. Pieni ääni sisällä käski haudata kaiken vihan ja olla ystävällinen papittarelle, joka halusi vain auttaa.. Mutta juuri nyt Lily oli niin voimakkaiden tunteiden vallassa, ettei järjelle ollut sijaa hänen ajatuksissaan.
Ylpeä minusta?! Lily parkaisi Ophelian suljettua suunsa Ylpeä tyttärestään, joka on häpäisty, raiskattu kuin katuhuora. Ylpeä tyttärestä, joka kantoi hirviön äpärää yhdeksän kuukautta! Ylpeys olisi viimeinen asia, mitä hän tuntisi minua kohtaan!.
Prinsessa kuulosti raivohullulta. Mikäli joku olisi ollut oven takana kuuntelemassa, olisi tuo varmasti perääntynyt ja nopeasti paikalta. Tämä täysin uusi puoli prinsessassa oli alkanut pikkuhiljaa kukkia, saaden sen todistaneet hovin jäsenet ymmälleen. Väittivät, että prinsessa oli menettämässä järkensä. Ettei hento mieli tulisi koskaan toipumaan rakkaan isänsä surmasta. Lily oli eri mieltä. Hän ei ollut hullu. Hän oli määrätietoinen. Itsenäinen. Kukaan muu täällä ei näyttänyt saavan aikaan mitään, joten kaikki piti tehdä itse!

Ja mistä sinä tiedät pääsikö hänen sielunsa jumalan tykö?! Mitä jos hän on yksi niistä jotka itkevät yöllä verikentillä armoa, apua päästä rajan toiselle puolen, mutta eivät kykene siihen yksin, jonkin asian vaivatessa sieluparkoja loputtomiin?! Lily huusi, kääntyen nyt kunnolla kohden Opheliaa, näyttäen hetken siltä että olisi voinut jopa mottaista tuota Kuka sinä olet tietämään?!
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 9:37

Ophelia

Prinsessa toisti parkaisten viimeisen sanat jotka hän oli sanonut, saaden papittaren vetäisemään kätensä nopeasti taas omalle puolelle ja katumaan sanojaan prinsessan ladellessa syitä miksi kuningas EI olisi hänestä ylpeä. Ophelia ei itse olisi muotoillut asioita niin kuin tämä ja olisi toivonut prinsessan pitävän pienempää ääntä, ettei koko hovi kuulisi likaisia totuuksia Lilyn raivotessa lujemmalla äänellä kuin koskaan ennen! Papitar oli hätkähtänyt tästä raivonpuuskasta eikä uskaltanut katsoa prinsessaa enää kasvoihin, ennen kuin taas varovaisesti kohoitti ne kysyvänä Lilyn lähtiessä kyseenalaistamaan hänen tietämystä hänen isänsä sielusta.
Ophelia peruutti kunnioittavan askeleen tästä, pitäen katseensa naulittuna tämän katseeseen tuntien jo pelkoa kun tämä kääntyi tätä kohden, tivaten vastausta yhtä raivokkaana kuin hetki sitten.

Koska minä saatoin hänet! Koska... Lily sinä tiedät kyllä! Koska häntä odotetaan toisella puolella! Hän ei jäisi tähän maailmaan. Hänelle tarjotaan mielenrauha taivaassa! Uskon, että hänet otettiin vastaan avosylin ja en halua ottaa näitä asioita esille Lily, en todellakaan halua mutta sinun täytyy uskoa! Sinun täytyy rukoilla niin! Ophelia ei aikaillut vastauksensa kanssa ja korotti jo hieman omaakin ääntänsä, mutta ei kuitenkaan huutanut ja nappasi Lilyn molemmat kädet omiinsa ja toi ne väkisin yhteen omien kämmentensä sisään vasten omaa rintakehäänsä. Halusi tuo sitten mottaista häntä tuon johdosta tai ei, papitar ei jaksanut välittää.
Ja hän olisi ylpeä sinusta... Niin ylpeä. Sinun suuren sydämesi takia, sen uhrauksen vuoksi minkä teit! Et voi vaipua epäuskoon... Et nyt! Sinun pitää uskoa Lily. Sitten sinunkin mielesi pääsee rauhoittumaan..! Ophelia sanoi ja puri huultansa silmäillen prinsessan kasvoja, pidätellen kyyneltippaa joka oli vierähtämässä tytön silmäkulmasta minä hetkeä hyvänsä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 9:56

Lily tuijotti vakavana Opheliaa, joka puolestaan lähti latelemaan oman kantansa asiaan. Ophelia vakuutteli, että Harald oli päässyt taivaaseen. Hänet oli saatettu sinne. Hän oli päässyt toiselle puolelle. Ei niin hyvä sielu jäisi vaeltamaan maanpäälle päämäärättömästi. Lily ei vastannut mitään. Sen sijaan Ophelia jatkoi, kertoen Haraldin varmasti olevan ylpeä tyttärestään. Muista syistä, kuin siitä, mitä Lily oli juuri huutanut pää punaisena.
Uskoa!? Mihin minun pitäisi uskoa?! Täältä löydy enää mitään uskomisen arvoista! Lily rääkäisi Ophelian sanoihin ja ennen kuin tuo ehti mitään vastalausetta enää lataamaan, otti Prinsessa jalat alleen ja marssi ulos huoneesta.
Lähes juosten Lily käveli käytävää pitkin rappusille, alakertaan ja sieltä suoraan linnan pihalle, suunnaten sitten suoraan talleille. Oli Ophelia kintereillä tai ei, huudahti Prinsessa tallipojalle jo linnan pihan keskivaiheilta tuomaan ratsunsa pihalle. Tallipoika ei käynyt kyseenalaistamaan selvästikin vihaisen prinsessan käskyä, vaan kävi nätisti hakemassa Jimin, satuloiden tuon nopeasti prinsessaa varten. Tallipoika talutti hevosen sitten pihalle, antaen ohjat prinsessalle. Yhdellä kepeällä loikalla prinsessa nousi ratsaille, vaikka sitä ei olisi uskonut haarniskaa kantavasta naisesta.

Ratsaille päästyään komensi prinsessa ratsunsa laukkaan. Ja Jimihän lähti. Täyttä häkää ulos linnan porteista, suunnaten kulkunsa kylän läpi kohti metsää.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 10:30

Ophelia

Puhe ei auttanut. Prinsessa oli raivona ja papittaren kieli meni solmuille Lilyn irtautuessa ja huutaessa, ettei täällä olisi enää mitään uskomisen arvoista. Ophelia oli pöyristyksestä nauliutunut paikoilleen prinsessan marssiessa ulos huoneesta, mutta säpsähti pian takaisin todellisuuteen ja ryntäsi perään mitä kankeilta jaloiltaan pääsi.
Se ei ole totta Lily! Ophelia huusi perään ovelta käytävälle ja jatkoi tuon seuraamista ripein askelin, huutaen tuon nimeä vähän väliä, anellen tuota odottamaan, mutta prinsessalla oli jo etumatkaa eikä kysyviltä katseilta säästytty pihamaalla kun prinsessa lähti laukaten Jimillä ties minne, jättäen papittaren puremaan tomua.

Papitar ei lähtenyt kilpailemaan hevosen kanssa vaan vetäisi henkeä ja katsoi porteille kunnes Lilystä ja hevosesta ei näkynyt enää mitään. Punertavat posket olivat kastuneet ja Ophelia oli pyyhkimässä niitä kuiviksi leveihin hihoihinsa, ennen kuin äkkäsi nenäliinan taskustansa. Kerättyään hetken itseään, papitar lähti kävelemään arkisesti kohti kylää, toivoen ettei jäisi kiinni jonkun kyläläisen kiireiseen pyyntöön ja löytävänsä Lilyn ennen pitkää... Toivon mukaan ennen pimeää.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 28, 2012 10:47

Jim ei hidastanut vauhtia. Lily ei antanut sen laskea laukkaansa, eikä ori vielä väsyneeksi käynyt. Prinsessa porhalsi massiivisella ratsullaan kylän katuja pitkin. Kaikki jotka sattuivat olemaan samalla kadulla ratsukon kanssa, joutuivat hyppäämään alta pois, etteivät jääneet kavioiden tallomaksi.
Kylän muureilla vartijat katsoivat pitkään lähestyvää ratsukkoa. Yksi miehistä uskaltautui jopa astumaan keskemmälle porttikaarta, aikeissaan pysäyttää ratsun turhaan kuitenkin. Hevonen kiisi niin nopeasti ohi vartijoiden, ettei kukaan ollut varma, kuka siellä selässä loppujenlopuksi istui..

Hevonen jatkoi matkaansa metsään. Syvälle metsään. Massiivisen hevosen ei ollut vaikea liikkua syvässä hangessa, joten kinokset eivät hidastaneet vauhtia lainkaan. Lämmin hengitys nousi hevosen sieraimista, sen puskiessa yhä syvemmälle metsään
Pian he saapuivat metsä-aukealle. Kaikki ne muistot mitä tämäkin paikka toi mieleen. Pieni Anton parka. Oliko siitä jo vuosi, vai enemmän? Hevonen hidasti vauhtiaan. Jimin ollessa vielä liikkeellä, hypähti Lily alas tuon selästä ja otti muutaman kompuroivan askeleen eteenpäin, pysähtyen sitten keskelle metsä aukeaa.
ARAN! Nainen huusi minkä keuhkoiltaan sai OLEN TÄÄLLÄ! TULE HAKEMAAN! TULE NYT SAATANA HAKEMAAN, KUTEN AINA ENNENKIN, ARAN!
Huudot kaikuivat pitkin aukeaa, sulautuen lopulta hiljaiseen metsään. Lily huohotti. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hengästytti. Jim oli jäänyt seisomaan muutamien metrien päähän prinsessasta. Lily potkaisi lunta ja päästi ilmoille karjahduksen ja kiljaisun välimuodon, saaden Jimin samalla pelästymään pienesti. Hullu nainen.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 12:38

Delia

Juhlia, juhlia kaikkialla! Haltia kansan elämä oli ollut yhtä juhlimista siitä ilosanomasta asti kun uutinen heidän kuninkaasta, ihmiskuningas Haraldin surmaajasta että sankarista oli kiirinyt kansan korviin. Osa sotilaista palasi koteihinsa halaamaan äitejään ja suutelemaan vaimojaan, osa taas joutui jäämään siivoamaan sodan jättämiä jälkiä ja siirtämään linnaketta uudelle valloitetulle alueelle. Näihin vaimoihin jotka joutuivat vielä odottamaan miehensä jälleen näkemistä, kuului myös haltia kuningatar Delia.
Kuningatar ymmärsi, että kuningas olisi mitä kiireisin juuri nyt. Tämä oli täyttänyt lupauksensa, tuonut paremmat ajat koko kansalle ja palannut tantereelta ehjänä, näin hänelle oltiin ainakin kerrottu. Delia malttoi kättänsä värisemästä ja kaatamasta mustepulloa joka kerta kun hän sulkakynänsä siihen kastoi kirjoittaessaan siskollensa sen viikon viimeistä kirjettä, ilmaisten helpotustaan, onneansa ja jännitystä kuninkaan pian jälleen tapaamista. Enää siisti taittelu ja sinetöinti ennen kuin Delia nousi kirjoituspöydältään ja nosti valkean, paksukankaisen hupun päänsä päälle ja suuntasi tiensä ulos, antaen kirjeen matkan varrelle eräälle palvelijattarelle toimitettavaksi.

Viikon aikana oli linnalla pidetty muutama muodollinen tapaaminen aatelisten keskuudessa, joissa kuningatar oli seissyt edustavana ja jakanut sanan jos toisenkin haltioiden ja muutaman muun taruolennon kanssa. Linnassa kävi muina aikoina valmistelut ajoittain meluisaksi kun palvelijat riensivät paikasta toiseen ja kylällään haltiatungos ei antanut tilaa hiljaisuudelle, varsinkaan kuningattarelle. Delia halusi siis vetäytyä rauhaan, vielä kun voisi, hetkeksi. Ei sillä, etteikö hän olisi yhtä iloinen mitä kansakin, mutta kuningatar kaipasi hetken hiljaisuutta ja näyn koskemattomasta lumesta.
Delia suuntasi siis talleille, käski tallipojan valjastaa hänen yksisarvisensa van'lorin jonka oli saanut viime vuotiseksi syntymäpäivä lahjakseen, nousi ratsaille pienellä avustuksella ja otti suunnakseen vielä suppean kylän rajat sen paremmin ilmoittelematta, mihin olisi matkalla.
Ilma tuntui raikkaalta, taivas oli pilvetön ja lumi narisi Vanin kavioiden alla.
Tätä kuningatar kaipasi, hiljaisuutta, rauhaa, niin korville että mielelle. Käveltyään lähemmäksi metsän rajaa, kuningatarta alkoi vallata tuttu, kaukainen tunne, mikä toi pienen hymyn tämän suupielelle. Tämä puristi päätänsä ja taputti ratsunsa kaulalle ennen kuin astui sisään metsään ja muisteli reittiä alueelle, missä hänellä oli tapana käydä vähä väliä nuorempana tyttönä.

Delia ei ollut varma hyväksyisikö Aran hänen vierailua metsässä, mutta kuningatarta valtasi luottamus, ettei metsä olisi enää yhtään niin vaarallinen kuin se oli sodan alussa.
Sitten, lähestyessään määränpäätä, kuului karjahdus, kiljuntaa ja huutoa mikä pelästytti linnut lentoon puistansa ja mikä sai Vanin hirnahtamaan ja ottamaan askeleet sivummalle ennen kuin kuningatar hyssytteli tämän takaisin rauhalliseksi. Äänien sulautuessa takaisin hiljaisuudeksi ja tumman lintumassan lennettyä turvallisemman välimatkan päähän, Delia silitteli ratsunsa harjaa ja suuntasi katseensa vakavana äänen suuntaan.
Kuningatar ei ollut varma, oliko hänen viisasta lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin, mutta pian hän oli nilkkojaan myöten paksussa lumihangessa sitomassa valkeaa yksisarvista ohjaimista lähimpään puuhun.
Sulaudu siihen... Delia kuiskasi ja sai vastaukseksi vain hörähdyksen ja lähestyi metsäaukeaa. Kiljaisu ja Delia piiloutui puun taakse. Äänen sulautuessa jälleen kerran metsän hiljaisuuteen, kuningatar käänsi päänsä mekkalan aiheuttajaa. Hän näki... nuoren naisen. Ainakin Delia oletti henkilön olevan nainen tai erittäin siro mies ja hevosen joka vaikutti rauhattomalta.
Varmistettuaan ettei tuolla ollut näkyviä aseita, kuningatar kirosi uteliaisuuttaan ja astui metsäaukealle kerättyään ensin kaiken rohkeutensa.
Ottakaa rauhallisemmin, pelästytätte ratsunne. Delia uskaltautui sanomaan ja pysyi sopivan välimatkan päässä naisesta, pysyen lähinnä tämän hevosen vierellä, päätyen silittämään tuon turpaa ja rauhoittaakseen paran, kääntäen samalla katseensa vieraaseen... Jäätyen.

Delian ilme oli näkemisen arvoinen, mikäli se oli hupun varjoista nähtävissä. Punaiset kikkaraiset hiukset, vihreät silmät, somat kasvot... Kaikki palasi ryminällä takaisin kuningattaren mieleen, kaikki ne muistot hänen ystävästään vuosien takaa, josta hän oli joutunut eroamaan lapsenmielisen iän päädyttyä. Oliko aika pysähtynyt ja sitten kääntynyt taaksepäin?
Elisa... Delia sanoi hauraalta tuntuvan nimen ja otti yhden haparoivan askeleen kohti vierasta.
Ei... Et voisi olla... Voisitko? kuningatar pysähtyi epäröimään tuttujen kasvojen olevan vain harhakuvitelmaa. Se ei voisi olla mahdollista. Ei näiden vuosien jälkeen.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 5:35

Sydän oli hypätä prinsessan rinnasta ulos, tuon kuullessa vieraan äänen lähettyviltä. Nainen kääntyi nopeasti äänen suuntaan, huomaten tuntemattoman, valkoviittaisen naisen seisovan Jimin lähettyvillä. Tuo nainen ottikin omankädenoikeuden käyttöön ja kävi rauhoittelemaan hevosta, joka selvästi oli stressaantunut emäntänsä tilasta. Saadessaan rauhoittelevia silityksiä turpaansa, Jim suorastaan rentoutui silmissä.
Lily veti viittansa alla piilossa olevat miekkansa esiin, valmistautuen puolustamaan itseään. Sen hän jo osasi, tosin tämä ilmiselvä nainen ei ollut mitenkään uhkaavan oloinen. Ei näkynyt aseita, eikä tuo ollut tehnyt ensimmäistäkään uhkaavaa liikettä. Miekat kuitenkin pysyivät prinsessan käsissä. Jos hän jotain oli elämänsä aikana oppinut, niin mikään ei ollut vaaratonta ensisilmäyksellä

Vihainen katse prinsessan kasvoilla muuttui kysyvän hämmentyneeksi, tuon naisen päästäessä ilmoille tutun nimen. Moni oli todennut prinsessa Lilyn muistuttavan erehdyttävän paljon äitiään, edesmennyttä Elisaa Mutta kysymys kuului, mistä tuo nainen hänen äitinsä tunsi? Tai no ei kai se kovin ihme ollut, kerta kuningatar oli kyseessä. Eikö tuo sitten tiennyt kuningattaren kuolleen ajat sitten? Muukalaisen ottaessa askelia lähemmäksi, perääntyi Lily vuorostaan pari askelta.. Vaikka käsissään olikin miekat.
Ensin menetän isäni ja nyt joku metsäkeiju tulee muistuttamaan kuolleesta äidistäni?! Lily ärähti, vihan jälleen noustessa nuoren naisen kasvoille.
Mitä sinä äidistäni haluat?!
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 6:29

Delia

Naisen yhdennäköisyys oli ollut niin hämmästyttävä, ettei haltia ollut aluksi huomannut esille tuotua asetta. Tämä olisi voinut käydä kohtalokkaaksi, mutta nainen ei sentään hyökännyt. Ainakaan vielä. Kuningatar laski katseensa aseisiin jotka olivat paljastuneet viitan alta ja takaisin naiseen tämän ärjyessä, sivuttaen puolet mitä tuo oli sanonut. Varsinkin metsäkeijun.
...Pyydän, meillä ei ole tarvetta aseille. Delia vakuutteli ja levitti kylkien peittävän kaapunsa hetkeksi todistaakseen alustavasti aseettomuuttaan, luottaen ettei nuorukainen lähtisi sohimaan häntä. Valkea hopeinen asukoristus olisi voinut jo kieliä, ettei nainen ollut ainakaan tavanomainen ihminen, mutta korvat pysyivät visusti hupun suojissa, lähinnä siksi koska oli kylmä.

En... Halua mitään. Tiemme erkanivat ajata sitten... Hetken jo luulin, että tapaisin hänet jälleen... Heh, olet kuin ilmetty Elisa, olet varmasti tietoinen? Delia asetti kätensä sivuillensa takaisin kaavun suojiin ja kohotti katseensa suoraan naiseen, tarkkailen tuon piirteitä tarkemmin hennolla, melankolisella hymyllä, pitäen kuitenkin kunnioitetun välimatkan.
Saanen kysyä miten hän meni? En.. ole kuullut hänestä sen jälkeen kun hänen piti lähteä naimisiin. Haltia otti vapauden kysyä aran kysymyksen. Hän halusi tietää kuinka hänen sydänystävänsä oli saanut loppunsa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 7:22

Valkoviittaisen huomatessa aseet, kävi tuo vakuuttelemaan, ettei itse ollut vaaraksi prinsessalle. Uskoisiko nyt tuota? Mikään ei kertonut, etteikö tuolla ollut maagisia voimia, joita olisi käynyt käyttämään heti kun aseet oli laskettu. Nainen kuitenkin altisti itsensä harvinaisen typerästi iskulle.. joten kai tuo tosissaan halusi todistaa, ettei ollut vaaraksi.
Lily laski aseensa, mutta piti ne vielä käsissään. Nainen kertoi tunteneensa Elisan paremmin, vielä ennen kuin tuo oli mennyt naimisiin itse ihmisten kuninkaan kanssa kuka tämä nainen oikein oli? Prinsessa hymähti pienesti naisen huomauttaessa hänen ja äitinsä yhdennäköisyydestä. Siitä oltiin kuultu jo lapsuusvuosista asti. Tosin ei näin salaperäiseltä tasolta.

Sitten tuo kävi kyselemään, mitä Elisa oli menehtynyt. Eikö nainen tiennyt? Eikö tuo tiennyt rakastetun kuningattaren poismenon syytä? Koko kylähän sen tiesi. Tai no, ne jotka olivat siinä iässä, että saattoivat tietää.. Nuoriso nyt ei enää tiennyt, tuskin edes välitti.
Kuoli synnyttäessään Lily vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Hän ei ollut nyt sillä tuulella, että olisi lähtenyt kaunistelemaan asioita yhtään.
Laske huppusi Lily pamautti seuraavaksi, suorastaan vaatien naista laskemaan huppunsa Jos muka olet vaaraton, ei sinulla ole syytä kätkeä kasvojasi. Laske huppusi
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1757

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 8:09

Delia, Ophelia

Nainen vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi että Elisa olisi kuollut synnyttäessään. Ennen kuin Delia sai lausuttua osan ottojansa tai edes käsittämään itse asiaa kunnolla, nainen käski häntä jo laskemaan huppunsa. Haltia pysyi paikallaan kun käsky kävi jälleen, sen nimissä, ettei hänellä olisi syytä niiden peittämiseen, mikäli olisi vaaraton. Delia ei ollut kovin iloinen ajatuksesta saatikka uskonut että se tosiaan voittaisi nuoremman luottamusta häntä kohden, juuri voittaneen vihollispuolueen jäseneen.
...Jos lupaat ettet käy heilauttamaan kättäsi pidempää. Delia lausui lopulta ja otti kiinni huppunsa yläreunasta, vetäen hupun yhdellä sulavalla liikkeellä olkapäille lepäämään, paljastaen kasvonsa korvineen kaikkineen. Tämän keltaiset silmät lähtivät etsimään reaktiota Elisan tyttären kasvoilta, ainakaan häntä ei oltu vielä sohaistu.
Asiat olivat erilailla silloin, ei niin tulenarat... Varsinkaan kahden naiviin tytön mielestä. Delia soi kevyen naurahduksen lauseensa loppuun mutta vakavoitui taas.
Onko teitä enemmänkin? Lapsia siis. Kuningatar yritti udella syvemmälle tämän harvinaisen tilaisuuden aikana.

Papitar oli kysellyt ohikulkijoilta, kaupan pitäjiltä, kerjäläisiltä mikäli nämä olisivat nähneen prinsessaa, mutta nämä joko antoivat sekavaa tietoa kuinka prinsessa oli hullun lailla rynninyt hevosellaan torin halki, melkein talloen heidän varpaansa alleen tai etteivät olleet nähneet tätä lainkaan. Jokatapauksessa Lilystä ei näkynyt enää jälkeäkään kylässä eivätkä linnanmuurien vartijat myöntäneet prinsessan palanneen. Ophelia päätti kuitenkin varmistaa vielä itse kertaalleen juostuaan ensin kylillä kuin päätön kansa. Jalat vipelsivät ylös rappusia, pitkin käytäviä ja lopulta takaisin Lilyn huoneelle.
Lily!? Papitar tempaisi oven auki, mutta ei löytänyt prinsessaa. Nopealta silmäilyltään hän kuitenkin havaitsi epämääräisen mötikän prinsessan sängyltä.
Black! Black, auta, Black en löydä Lilyä mistään! Ophelia ryntäsi peremmälle sängynpäätyyn parkumaan.
Hän ei ole kylällä, hän ei ole missään! Kuului niiskutus tytön samalla yrittäessä tärisyttää sänkyä sen päädystä, mutta vankkarakenteinen sänky ei ottanut heilahtaakseen.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 29, 2012 8:56

Lily odotti jännittyneenä, että nainen laskisi huppunsa. Pian tuo kuitenkin suostui laskemaan huppunsa, kunhan prinsessa ei kävisi seivästämään häntä siihen paikkaan. Lily ei vastannut mitään tuohon sopimukseen, mutta miekat kuitenkin löysivät paikkansa tupesta.. Hupun kuitenkin laskeuduttua, oli Lily vähällä vetää miekat takaisin esille.
Haltia. Olisihan se pitänyt arvata. Kuka ihminen nyt täällä keskellä metsää hiippailisi?! Ennen kuin Lily kuitenkaan ehti reagoimaan pahemmin tähän näkyyn, jatkoi haltia neito puhumista. Tuo oli ilmeisesti tuntenut Elisan silloin, kun sota ei ollut vielä liekeissä.
Kaksi Oletteko te tosiaan noin tietämättömiä, siellä korven keskellä, täynnä itseänne aina suippoja korivanne myöten? Lily tokaisi tylysti. Osa ihmisistä tiesi, haltia kuninkaalla olevan jo vaimon ja yhden lapsen.. lähes kukaan ei tietänyt, kenen se lapsi oikeasti oli
Mistä sinä äitini tunsit?



Black oli vihdoista viimein päässyt vetäytymään rauhaan kaikilta kokouksilta ja kysymyksiltä. Velho oli väsynyt. Tuo tuskin oli nukkunut kahteen vuorokauteen yhtään. Nyt kaljupäinen, selvästikin kovia kokenut miehenraato oli lysähtänyt prinsessan huoneen sängylle, ajatellen vihdoista viimein saavansa nukuttua edes hetken. Oma asuntonsa olisi ollut huomattavasti mieluisampi paikka nukkua, mutta sitä asuttivat tällä hetkellä Aavekoira kera perheineen. Velhon oli tarkoitus käydä korjaamassa heidän asuntonsa jossain välissä, jahka ehtisi.
Unta velho ei kuitenkaan ehtinyt saamaan, papittaren rynnätessä huoneeseen huutaen prinsessan nimeä. Laiskasti velho raotti silmiään ja vilkaisi ovelle, josta Papitar pian ryntäsikin sängynpäätyyn parkumaan, kertoen ettei löytänyt Lilyä mistään.

Vaivalloisen oloisesti velho nousi istumaan sängyn reunalle, hieroen hetken takaraivoaan. Tummat silmänaluset kertoivat siitä, että tuo oli pahemman kerran unentarpeessa.. Lisäksi velho oli huomattavasti kalpeampi, mitä normaalisti. Ruskeiden silmien katse kuitenkin hakeutui Ophelian puoleen, odottaen että tuo vielä jotain parkuisi. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten avasi velho kuivat huulensa.
Ja millä perusteella päättelet, että hän olisi poistunut kylästä? Et varmasti tarkistanut koko linnaa Oletko varma ettei hän ole sotilastuvalla tunkemassa sievää nokkaansa johonkin, mihin ei kuuluisi?
Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö