Sivu 3/3

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2012, 16:44
Kirjoittaja Aksutar
Kaiken sen hiljaisuuden rikkoi Ophelia, joka toi esille sen parhaimman puolen tapahtumasta. Kaikki olivat vielä ehjinä, lukuun ottamatta Blackia joka yhä piteli kättään ja mitään pahempaa ei ollut sattunut. Lily vilkaisi papittareen joka totesi itse olevansa onnellinen siitä, että prinsessa oli vielä yhtenä kappaleena. Lisäksi Ophelia kietaisi kätensä prinsessan ympärille, halaten tuota sivusta.
Katse kohosi papittaresta velhoon, joka näytti yhä siltä, kuin olisi voinut repiä jonkun pään irti. Velho kuitenkin otti askeleen taaksepäin ja samalla Lily laski miekkansa. Molemmat tiesivät, että tässä oli turha alkaa toisillensa huutamaan. Sen voisi sitten hoitaa kotona kun kukaan ei ollut kuulemassa.

satutitko itsesi pahasti? Lily kysyi Velholta laittaessaan miekan tuppiin.
Black ei vastannut. Piteli vain kiinni käsivarrestaan. Velho kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohti metsäaukean reunaa, suuntaan josta he olivat tulleet. Lily vilkaisi nopeasti ja kysyvästi Opheliaa, mutta katse kohosi takaisin Blackiin.. Joka tuuskahti turvalleen lumeen makaamaan.
Minusta tuntuu että hän on väsynyt Lily huomautti, ennen kuin lähti lähestymään maassa makaavaa velhoa.


// when the devil wants to dance with you, you better say never because a dance with the devil might last you forever! //

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2012, 17:07
Kirjoittaja Ivy
Ophelia

Jännite tuntui helpottavan prinsessan kysyessä velholta tämän vointia ja vihdoinkin pistäessä miekan pois. Papitar katsoi kysyvänä mieheen joka ei kuitenkaan vastannut mitään, vakka selväksi kävi, että tämän olkapää teki kipeää. Sanomatta sanaakaan Black lähti kävelemään yksinään suuntaan josta he olivat tulleetkin, jääden vain puolimatkaan tuuperettuaan hankeen...
Ni-niin... Ophelia vastasi Lilyn tuumaukseen ja vilkaisi Jimiin.
Hän tavallaan... Olikin lepäämässä kun löysin hänet. Papitar tunnusti irtautuessaan Lilystä ja lähti kävelemään velholle päin.
Saammeko nostettua hänet Jimin selkään? Ophelia kysyi katsoen lumessa makaavaan mieheen epäluuloisena, miten he jaksaisivat tällaisen niin korkealle nostaa? Papitar kuitenkin auttoi minkä kykeni että velho saataisiin kyytiin ja silitti Jimin kylkeä, silläkin raasulla oli varmasti ollut turhan jännä päivä.

Lily... Mitä sinä oikein sitten teit haltian kanssa? Papitar kysyi vaisusti kääntäessä kysyvän katseensa tähän. Ophelia ei ollut oikein perillä tapahtuneista, ei myöskään siitä että prinsessa oli auttanut tuota pakenemaan.
Uhkailiko hän sinua?

//...ooops too late//

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2012, 17:40
Kirjoittaja Aksutar
Ophelia vahvisti Lilyn epäilyt siitä, että Black oli väsynyt. Lisäksi papitar kertoi herättäneensä velhon, jotta olisi voinut raahata tuon mukanaan prinsessaa etsimään. Lily tiesi ettei Black ollut nukkunut muutamaan vuorokauteen lähes lainkaan, joten ihmekös jos tuo nyt sammui. Kaiken sen lumessa tarpomisen ja muodonmuuttelun jälkeen.
eiköhän Lily totesi Papittaren kysellessä saisivatko he velhon nostettua Jimin selkään. Lily taluttikin Jimin Blackin viereen ja lähti sitten Papittaren pienellä avustuksella nostamaan velhoa hevosen selkään. Hyvin se onnistui, Jim jopa päätti auttaa hieman käymällä kumaraan.
Kun velho oli saatu ratsaille tai no, roikkumaan poikittain hevosen selkään Avasi Ophelia suunsa, kysellen mitä Prinsessa oli tehnyt haltian kanssa.

Lily vilkaisi Opheliaan, vastaamatta aluksi mitään.
Juttelin Kuului lopulta vastaus, samalla kun prinsessa tarttui hevosen ohjista kiinni Nouse ratsaille Oli seuraava komento papittarelle. Mikäli tuo nousi, auttoi Lily lyhyempäänsä pääsemään korkean hevosen satulaan. Mikäli ei, lähti matka kulkemaan kohti ihmiskylää, samaa reittiä mistä he olivat tulleetkin.

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2012, 17:57
Kirjoittaja Ivy
Ophelia

Juttelin Siinä kaikki? Ophelia ei ymmärtänyt eikä pitänyt siitä alkuunkaan. Mitään lisätietoa neuvonantaja ei kuitenkaan lähtenyt vaatimaan prinsessan vaikuttaessa puhe haluttomalta. Heitä kaikkia varmasti väsytti ja kolotti ja hän halusi vain kotiin Lily ja Black mukanaan, vetäytyä vihdoista viimein myös omaan rauhaan vaikka hämärä oli hädin tuskin kerinnyt edes laskeutumaan Cryptin ylle.
Tee palvelus Lily... Äläkä juokse enää metsään. Ophelia neuvoi... Tai pyysi samalla kun nousi hevosen selkään prinsessan avustuksella. Papitar pystyi olemaan vain yhtä mieltä haltian sanojen kanssa... Toivottavasti nuo kaksi eivät enää tapaisi.

//the endo?//