Unihiekka

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Syys 2012, 21:08

Hyvä tapa todellakin. Henrylle oltiin pienestä pitäen opetettu, että lupaukset pidetään ja sanojaan ei sovi syödä. Henry halveksuikin pettureita ja niitä, jotka lupauksia heitteli miten sattui, mutta eivät koskaan toteuttaneet niitä. Hän oli törmännyt moisiin liian monta kertaa lyhyen elämänsä aikana.
Kuningas alkoi pikkuhiljaa toeta jo aamuhorroksestaan, sen saattoi nähdä nuoren miehen kasvoilta. Yhä oli hieman heikohko olo juominkien jäljiltä, mutta ei Henry siitä halunnut valittaa. Oma vikansa, itseään hän vain sai syyttää. Demonin sanoille kuningas ei voinut olla naurahtamatta pienesti.
Ei sinun tarvitse minusta huolehtia.. ei ainakaan tämän asian suhteen Henry tokaisi ottaen muutaman askeleen kohden ovea, siinä missä demoni tarjoutui saattamaan kuninkaan ovelleen.
Pärjään kyllä. Ei kukaan minua nyt tästä lahtaamassa ole, ei ainakaan keskellä päivää. Katsotaan sitten illalla, jos joku meinaa hiipiä makuuhuoneeseeni murhaamaan minut Henry virnisti pienesti Tai ehkä tulen taas tänne nukkumaan. Tuskin kukaan uskaltaa demonin huoneeseen hiipiä.

Henry pysähtyi vielä ovelle, nostaen katseensa Roswelliin.
Kyllä tämä tästä.. Ennemmin tai myöhemmin. Nyt kuitenkin toivotan sinulle hyvät päivänjatkot, tulen häiritsemään sinua tahi lähetän jonkun muun toimittamaan viestiä sinulle, jahka sinua aletaan kaipaamaan yleisön edessä Sanojensa päätteeksi Henry nyökkäsi pienesti, ennen kuin kävi astumaan ulos ovesta ja suuntasi kulkunsa kohden omaa huonettaan, näin aluksi. Hän ei voinut mennä edustamaan mihinkään tämännäköisenä


// Kaikki tykkää kun Marduk tykkää.
Vähän vilahtelee aina kun Sands foorumille saapuu. Vähän vain.

SENKIN HÖLMÖLÄINEN! Ei auton kanssa tapella lähitaistelussa. Niiden taakse hiivitään kun ne nukkuu ja sitten hakataan ne pesäpallomailalla kuoliaaksi. Sen jälkeen ne nyljetään ja irrotetaan kaikki syötävä pataan ja sitten syödään kun ruoka on valmista.
Ei kai painovoima pahasti iskenyt? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 23 Syys 2012, 22:19

Roswell ei voinut olla naurahtamatta kuninkaan vakuutellessa, että hän kyllä pärjäisi ja hoitaisi kuntoon aivan omin päin. Mitään pahaa hänelle ei tulisi tapahtumaan, ainakaan pojan omien sanojen mukaan. Pitihän vanhus toki toisesta kovasti ja suojelisi kyllä Henryä niin hyvin kuin vain pystyi, mutta jotkin taistelut eivät olleet Roswellille laisinkaan, vaikka tuo kuinka tahtoisi auttaa. Oli toinen nuori tai ei, piti Henryn antaa tehdä asioita itsenäisestikin ja luottaa siihen, että hän kykenisi. Mitä kokemukseen tuli, nuorukaisella oli kuninkuudesta sitä enemmän, kuin demonilla itsellään. Eihän hän ollut tai koskaan ollutkaan kuningas.
"Toivottavasti mitään sellaista ei tule tapahtumaan," Roswell hymyili hieman pahoittelevasti, vaikkei voinut olla kokematta jonkin sortin huvittuneisuutta Henryn tapaan kohdella murhausasiaa, kuin se ei olisi mitään. Kai hankalissa tilanteissa piti osata nauraa ja vitsailla karuistakin asioista, etteivät ne päässeet musertamaan synkkyydellään.

"Kovin moni ei luultavasti uskaltaisi tulla kutsumatta tai edes kutsun kera luokseni, ainakaan vielä. Sänkyni on kyllä aina vapaana Teille, jos koette sen käytön tarpeelliseksi," sarvipää nauroi kävellessään kuninkaan mukana makuuhuoneen ovelle. Demoniksi hän tässä maailmassa oli kovin voimaton, eikä siten minkään sortin uhka tunkeilijalle, mutta pelkän rodun mainitseminen oli enemmän, kuin tarpeeksi. Kukapa tahtoisi koetella onneaan jonkin sellaisen otuksen kanssa, kuin demoni. Ja jos ei muuta, olisi Henryllä vieressään kaksi tarkkaavaista silmää suojanaan, jotka kyllä huomaisivat salamurhaajan kuin salamurhaajan hiipivän vieressään.
"Ah, tietenkin, samoin. Pitäkää pintanne ja olkaa varovainen, mh?" Roswell hymyili kuninkaalle hyvästelynsä, avaten huoneen oven toiselle, että pääsisi ulos. Henryn nyökkäykseen vastattiin kumarruksella, silmien seuratessa hetken lattiankatselun jälkeen nuorukaisen poistumista. Demoni suoristi selkänsä viimein toisen kadottua ja sulki oven perässään, omina aikeinaan myös siistiytyä hieman eilisen äkkiseltään lopetetusta hurjastelusta ja kuninkaan aamiaisen rippeet pitäisi myös siivota ja toimittaa jollekin muulle... Sen jälkeen ei voisi muuta kuin odottaa ja toivoa, että Henryllä meni hyvin.




((Pyh, kerjäsi verta nenästään. Minähän teen, mitä haluan! Painovoima on säälittävä, eikä edes mitään mennyt rikki. Nössö. Mutta kai tämä nyt oli tässä, laita viestiä, kun tahdot lisää pippelipeliä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Edellinen

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron