Kirjoittaja Sands » 12 Elo 2012, 00:15
Roswell hymyili kuunnellessaan kuninkaan sanoja. Toinen ymmärsi mitä oli tekemässä, mikä oli hienoa. Ei demoni kyllä epäillytkään sitä, mutta olihan se aina mahdollista, ettei joku ymmärtänyt kaikkea sitä, mitä teoista voisi seurata, sitä kuinka pitkälle teot ylettyivätkään. Henry oli nuori, kenties vielä paikoitellen naiivi, mutta tuo oli astunut kuninkaan virkaan oikealla asenteella. Tuon sanat olivat myös viisaita ja ajattelevaisia, tämä koko asia ei tainnut olla mikään aivan tämän hetken ajatus... Tai sitten kuningas osasi katsoa jo noin nuorena todella kauas.
"Se on totta, Teidän Majesteettinne," vanhempi miehistä myhäili myöntyvänä, samaa mieltä siitä, että se muuttaisi toisten mielipiteitä hänestä. Oi kyllä, ja kuinka paljon se muuttaisikaan... Selän takana kuuluisi kyllä enemmän kuiskauksia, mutta ne taitaisivat olla enemmän itse kuninkaasta tai kuninkaan ja demonin suhteesta. Häntä itseään kohtaan, ainakin kasvotusten, olisi kunnioitusta. Lukuun ottamatta niitä harvoja, jotka uskaltaisivat sanoa mielipiteensä ääneen hänenlaiselleen demonille. Ja ne tulisivat olemaan kovin äänekkäitä mielipiteitä.
"Minua kohtaan tämä koko asia olisi vain positiivinen, Teidän Majesteettinne. En menetä mitään, kun taas Te menettäisitte. Kunnioituksen ja kyvyn tehdä päätöksiä kansanne silmissä, jos tämä ei tule toimimaan. Mutta kenties silloinkin muut leppyisivät, jos näyttäisitte minulle vihdoinkin mikä demoneiden paikka on tässä maailmassa, huomatessanne millaisen virheen teitte," Roswell naurahti, ajatellen niitä pahoja seurauksia leukaansa hieroen, aina yhtä hyväntuulisena, vaikka yksi niistä miettimistään virheen korjaavista teoista olisi häntä kohtaan kovin ikävä.
"Ehdottomasti saisitte enemmän vihaa, kuin minä, Teidän Majesteettinne. Sehän tässä minua huolestuttaakin," demoni jatkoi tuumailuaan. Tämä olisikin helppoa, jos hän olisi ainoa, joka tästä joutuisi kärsimään. Hän oli mukana tässä ja syy olisi myös hänen, yritti sitä katsoa miltä kantilta tahansa. Kaikki aina johtaisi takaisin hänen läsnäoloonsa, mutta reaktiosta kärsisi Henry. Se ei ollut kovin hyvältä tuntuva ajatus, ei laisinkaan. Tilaisuuteen tartuttaisiin hetkessä, jos se ei tarkoittaisi jonkun toisen kärsimistä.
"Oi, uskokaa pois Teidän Majesteettinne, on monia, jotka eivät ole aivan yhtä kärkkäästi muita olentoja vastaan. Kaikkialla ympärillänne. Siitä puhuminen ei tosin ole kovin suotuisaa kansanne kesken, joten ymmärtänette varmaankin sen hiljaisuuden. Kukapa uskaltaisi olla ensimmäinen, joka suunsa avaa, vaikka tietämättään kaikki ympärillä olisivat täysin samaa mieltä. Ei tarvita kuin yksi huuto petturuudesta ja elämä käy kovin hankalaksi," Roswell ilmoitti hymyillen,
"Kenties tämä saisi ihmiset puhumaan, Teidän Majesteettinne... Tai kenties se saisi vastustajat vain huutamaan isompaan ääneen, pelottaen muut hiljaisuuteen taas kerran. Kovin moni ei uskalla arvostella tekojanne kasvotusten, mutta asenteenne tulee ratkaisemaan kuin äänekkäästi selän takana uskalletaan puhua ja mistä asioista. Sitä ei koskaan voi hiljentää ja se voi olla hyödyksi, mutta jos puheet käyvät liian negatiivisiksi Teistä, olemme pulassa. Niistä pitää yrittää päästä eroon. Mutta on helpompi olla pelätty kuningas kuin rakastettu sellainen, Teidän Majesteettinne. Teidän täytyy löytää kultainen keskitie arvostuksen ja nöyryyden välillä," lasista siemaistiin se viimeinenkin pieni tilkka punaviiniä kostuttamaan kurkkua kaiken tuon puheen jälkeen. Kenties... Kenties hän pystyisi auttamaan sen löytämisessä, jos kuningas antoi, mutta itse Henryn täytyisi se löytää ja laittaa käytäntöön.
"Otatte ainakin sanani kuuleviin korviinne, Teidän Majesteettinne," vanhus naurahti kuninkaan ilmoittaessaan omasta kuninkuudestaan ja kuinka muut olivat alamaisia, olihan se mukava nähdä toisen ymmärtäessä asemansa ja uskaltaessa vaatia sen arvoista kohtelua. Henry oli kovin kiltti nuorukainen ja asemansa uusi, mutta kyllä tuo oppi. Lasi laskettiin takaisin pöydälle Henryn noustessa kovin hermostuneenoloisena jaloilleen.
"No mutta... Tunnutte kovin hermostuneelta, Teidän Majesteettinne. Tämä on suuri päätös ja teko, mutta tunnutte miettineen tätä jo kauan. Paljon kauemmin kuin minä. Uskotte sen olevan parhain vaihtoehto?" Roswell enemmänkin ajatteli ääneen, sulkiessaan silmänsä hetkeksi mietteliäänä, ennen kuin itsekin nousi tuolistaan seisomaan. Ei ollut kovin soveliasta istua, kun kuningaskaan ei. Rauhallinen katse etsi kuninkaan silmät.
"Ette ehdottaisi tätä minulle turhaan, Teidän Majesteettinne. Päätöksenne ovat nopeita, mutteivät äkkipikaisia. Olisi kunnia palvella Teitä neuvonantajanne ja ottaisin nimikkeen ilomielin vastaan, Teidän Majesteettinne. Teen mitä voin ja toivon, ettette joudu kärsimään," demoni myöntyi lopulta, kumartaen toisen kovin syvän kumarruksen, pitäen katseensa maassa.
((No hyi joku Lily. Aran tykkäsi Lilystä vain, että pääsisi vähän lähemmäs herkkupylly-Henryä. Mutta kyllä, nyt Garrett on ehdottomasti täydellisin, kun Aran on silmänsä häneen iskenyt. Pitää nukkua vieressä (alastomana), jos ei hyvällä niin sitten sidottuna. On turha itkeä, jos ei ole enää mukavaa. Omapa oli syynsä. Ehkä se oppii nukkumaan nätisti vieressä. Tietenkin, se Aran ja Garrett peli, missä Garrett kidnapataan ja Garrettilla kun vain on niin huvittavat reaktiot, ettei Aran vain voi olla sekaantumatta asiaan ja kiusata meidän pientä kreivitärparkaa. Ja sitten joku prinssi valkean ratsunsa kera pelastaa Garrettin ja Garrett on iloinen jee. :>
Odotan vielä sitä hetkeä, kun Roswell törmää kaikkiin niihin kirjoihin, mitkä läsnäolollaan on saanut naiset kirjoittamaan. Ja hemmetti kun koko päivä meni pelatessa Laytonia tyyppien kanssa ja vietetään tunteja laskiessa jotain yhtä tehtävää, saadaan oikea ratkaisu ja sitten se on aivan KYLLÄ, JOS KATSOT TÄTÄ KUVAA NÄIN PÄIN, LÖYDÄT VASTAUKSEN SUORAAN!))