Puujalkavitsi || Sands

[Aksutar]

// Jatkoa //

Henry

Reilun viikon oli kuningas maannut vuoteen orjana. Päivät olivatkin menneet enemmän tai vähemmän lääkkeidenvaikutuksenalaisena nukkuen. Hoitajia oli tullut ja mennyt, kuten myös vieraitakin, mutta yksi henkilö ei tuntunut lähtevän huoneesta kulumallakaan. Demoni oli pysynyt kiitettävän uskollisesti kuninkaansa vierellä, vaikkei Henrystä kovasti seuraa ollutkaan. Hereillä ollessaan oli Henry ollut kovin vaitonainen tai tokkurainen ja nukkuessaan tuosta ei ollut pahemmin seuraa kenellekään.
Kivut jalassa eivät ottaneet loppuakseen. Alituinen kipu olikin yksi syy, miksi Henry halusi viettää aikaansa enemmän nukkuen, tajuttomassa tilassa. Kun ei ollut hereillä, ei kipuakaan tiedostanut niin selvästi. Lääkärit olivat pitäneet silmällä nuorenmiehen toipumista ja tarkkailleet katkaistun jalan tilannetta. Kukaan ei osannut missään vaiheessa sanoa varmaksi, oliko kaikki loppujen lopuksi aivan hyvin, kerta jalka oli parsittu umpeen asteen tai toisen magiaa apuna käyttäen. Joku olikin ehdottanut, että jalka käytäisiin leikkauskohdasta avaamaan uudestaan ja polttamaan sitten umpeen, jotta oltaisiin voitu olla varmoja tilanteesta. Henryhän ei moista halunnut, tokkuraisesta tilastaan huolimatta oli kovin huutanut ajatusta vastaan.
Se, otettiinko toisinaan tokkuraisen kuninkaan sanoja tosissaan, jäi nähtäväksi.

Aamupäivä oli jo pitkällä aurinkoisena päivänä. Taivas oli tiputellut lunta muutamaan otteeseen, joskin vielä ei voinut sanoa maan omaavan minkäänlaisia kinoksia. Suurin osa pienestä lumimäärästä kävi sulamaan pois, ainakin kaduilta.
Henry oli onnistunut pysymään hereillä ja kutakuinkin fiksussa tilassa aamupäivän. Juuri nyt lääkäri ja pari hoitajaa olivat vierailemassa kuninkaan luona, jonka johdosta neuvonantaja oli häädetty pihalle. Lääkärihän ei demonin läsnä ollessa työskennellyt, kuulemma. Koska Henryllä ei ollut energiaa käydä vänkäämään pässinpään kanssa, oli Roswellia pyydetty poistumaan huoneesta hetkeksi. Kun tohtori oli hommansa hoitanut, poistui tuo harvasanaisen kuninkaan luota kera avustajiensa. Henry autettiin ennen sitä takaisin peittojen alle, jossa kuningas viihtyi piilottelemassa alakroppaansa. Täkkejä oli tuttuun tapaan liikaa, kuninkaalle tulisi varmasti kuuma, mutta Henry mieluummin piilotteli totuutta, kuin katsoi sitä silmiin tällä hetkellä. Kuningas jäi istumaan sängylle, nojaten pienesti sängynpäätyä vasten kasattuja tyynyjä.
Lääkärin poistuessa, annettiin myös demonin palata vahtipaikalleen, mikäli tuo mieli.

En pidä tuosta miehestä.. Henry kävi tokaisemaan kun oli seuraa huoneeseen saanut, viitaten sanoillaan lääkäriin. Katse pysyi peitoissa, samalla kun vasen käsi lepäsi vasemman jalan tai jalantyngän reidellä. Henry ei vielä kertaakaan ollut koskettanut katkennutta jalkaansa ja nytkin epäröi, uskaltaisiko viedä kättään alemmas. Halusiko hän oikeastaan koskeakaan katkaisukohtaa?


// Roswell, neitosi kaipaa huolenpitoa. Hellää sellaista. Ja kylpyä.
Olin luova otsikon suhteen <://

Päivät olivat menettäneet merkityksensä jo pitkän aikaa sitten. Aika oli aina ollut hankala käsite, mutta rutiinin kautta jonkinlainen päivärytmi oli tullut aikaiseksi. Se oli kuitenkin nyt mennyttä. Roswell ei tiennyt edes, kuinka pitkän aikaa oli kuninkaansa sängyn vieressä istunut ja tarkkaillut toisen vointia. Toinen nukkui yötä päivää olihan poika sentään toipilas ja vaati paljon lepoa joten sitäkään ei voinut käyttää apuna ajan kertomiseen. Ihmisiä tuli joskus katsomaan kuningasta, lääkäreitä, hoitajia, vieraita... Ja sitä voisi kuvitella vierailujen tapahtuvan useimmiten päiväsaikaan. Tai sitten aamulla. Mutta miksei illallakin? Voisihan joku tulla yölläkin tarkistamaan Henryn tilan. Paljoa apua ei niiden muistelemisesta kyllä ollut. Demonilla ei useimmiten ollut mitään syytä nousta ylös jaloittelemaan, ei hänellä ollut mitään tarpeita, mitä pitäisi hoitaa. Sitä oltiin aiottu pysyä kuninkaan vierellä niin kauan, kuin toinen halusi, eikä yhtään sanaa sen käskemiseksi ollut vielä tullut. Vaikka suurin osa ajasta Henryn kanssa vietettiin istuen vierellä, ei sitä sentään tuoliin oltu onnistuttu juuttumaan kiinni. Piti hänen joskus lähteä hieman kauemmaksi, jos vieraita tuli ja nuo tahtoivat viettää aikaa kuninkaan kanssa, eikä huolehtia sarvipään hengittävän niskaan. Puhumattakaan siitä, että oli tärkeää pitää huoli pojan saavan kaiken, mitä tarvitsi. Kovin kauas sitä ei silti lähdetty, kaikki huomiokin keskitettiin vain ja ainoastaan nukkuvaan Henryyn. Milloinkohan Roswell oli edes viimeksi katsonut ulos ikkunasta tai haukannut raikasta happea?

Tänään jos päivä ei ollut ehtinyt vaihtua Henry oli kovin virkeällä päällä, ainakin verrattuna aikaisempiin päiviin. Lääkitys ei näyttänyt vaikuttavan tuohon samalla tavalla, eikä poika nuokkunutkaan enää uupuneena, vaikka toipumiseen oli vielä pitkä matka. Se oli kuitenkin suuri askel eteenpäin ja siihen demoni oli tyytyväinen. Iloa hän ei kuitenkaan päässyt jakamaan kuninkaan kanssa koko aikaa, vierailevan lääkärin tehdessä kovin selväksi, ettei Roswellin kaltaisen otuksen läsnä ollessa työskennellyt. Ei se oikeastaan häntä haitannut, pahempiakin reaktioita oli sattunut. Vaikka oli ikävää lähteä Henryn rinnalta, ainakin poika pystyi siihen suostumaan, kun oli tajuissaan. Demoni tunsi kyllä kovaa suojeluhalua kuningasta kohtaan, mutta muut luottivat häneen sen verran, että antoivat olla yksin heikon kuninkaansa kanssa. Hänen pitäisi pystyä myös luottamaan muihin sen verran, vaikka aika pitäisi kuluttaa oven ulkopuolella odottamassa ja seinää tuijotellessa.

Lopulta lääkärikin astui ovesta ulos apureidensa kera, Roswellin taas saadessa luvan astua takaisin huoneeseen. Tuo asteli oven sulkiessaan kuninkaan luokse, työntäen taas kerran tuolinsa lähemmäs sänkyä, vaikkei sille vielä istunutkaan.
"Lääkäreiden työ on raskasta, eivätkä nuo koskaan tapaa potilaitaan hyvissä merkeissä," demoni naurahti rauhaisasti pojan sanoille lääkäristä. Eihän hän tiennyt, mitä huoneen sisällä juuri tapahtui, mutta jos toinen oli tympääntynyt kohtelusta neuvonantajaa kohtaan, ei tuo itse ainakaan näyttänyt pistävän sitä lainkaan pahakseen.
"Uskoisin hänen kuitenkin ajattelevan Teidän parastanne," mies kävi jatkamaan, istuessaan nyt alas tuolille,
"Kuinka vointinne on nyt? Tahtoisitteko jotain?"




((Hoitsu-Roswell kipaisee potilaansa luo, valmiina rankaise- ei hitsi, väärä ammatti.))

[Aksutar]

Demonin läsnäolo ja aina niin rauhallisenmaltillinen ja ystävällinen käytös piristivät kummasti. Oli mukavaa, kun vierellä oli joku. Joku, jonka seurassa kehtasi olla täysin oma itsensä. Vain Henry, ei Kuningas Henry. Kuningattaren tai siskonsa alituinen läsnäolo olisivat todennäköisesti vain hävettäneet monarkkia, joten hän oli tyytyväinen, että se oli Roswell, joka vierellä pysyi. Ei tuntunut mukavalta olla.. no, naista heikommassa kunnossa. Yleensä Henry ei moisia edes ajatellut, mutta nyt hallintokautensa aikana oli nuorta miestä muutaman kerran huomauteltu melko sirosta ulkomuodostaan, verrattu jopa naiseen. Ei Henry mielestään kovin naisellinen ollut, vain hieman.. hintelä. Hän ei voinut muuta kuin pahoitella sitä, ettei ollut tarujen ja legendojen veroinen muskelikasa, joka nosteli härkiä ilmaan ja kaatoi lohikäärmeitä paljain käsin.

Toivon todella, että ajattelee Ajatus siitä, että lääkäri saattoikin vain salaa toivoa kuninkaan kuolemaa, pisti ihon kananlihalle. Mitä hän olisi tässä kunnossa voinut tehdä, jos joku päälle olisi käynyt? Tai myrkyttänyt? Siksi Henry olikin kiitollinen, että juuri Roswell, jonka pelkkä läsnäolo riitti pelottelemaan yleensä kaikkia, oli aina lähettyvillä. Jos ei huoneessa, niin oven takana. Kuningas todella luotti sarvipäähän, sillä Henryllä ei ollut käynyt edes mielessä, että itse Roswell saattaisi olla se, joka hyökkäisi.
Tosin, muutaman kerran painajaisissaan oli kuningas nähnyt unta, jossa Roswell demonina kävi kääntämään takkinsa ja puukottamaan selkään. Ne olivat kamalia unia. Varmasti unet kumpusivat siitä tiedosta, että jalan katkaissut mies, Tsytan, oli ollut demoni. Tai siitä, että Roswell tunsi tuon punaisen paholaisen. Ne olivat kuitenkin vain unta ja Henry osasi tai ainakin uskoi ja toivoi osaavansa erottaa unen todellisuudesta.

On sitä paremminkin voitu Henry vastasi demonin kysymykseen Olo on hieman.. toispuoleinen Surkuhupaisaa vitsailua Henryltä oli lentänyt vähänväliä. Kai nuorimies yritti kätkeä sitä alakuloaan ja masennustaan huumorin alle. Onnistuen siinä melko ontuvasti.
Mutta jos jotain tahdon niin.. Peittoja käytiin yksi kerrallaan nostamaan hartaan hitaasti pois yltä Jaloitella.
Pyyntö oli eittämättä täysin odottamaton. Henry tiedosti kyllä, ettei vielä ollut moisen aika. Lääkäri oli kovasti painottanut, ettei sängystä kannattanut nousta milläköhän tuo luuli kuninkaan nousevan ylös ilman apuja? Kun viimeinen peitto oli nostettu syrjään yltä, jäi Henry hiljaa tuijottamaan omia jalkojaan. Tai jalkaansa ja sitä tynkää, mikä toisesta oli jäljellä. Se oli pysäyttävää, vaikka jalan menettämisestä olikin jo kulunut viikko. Joku olisi saattanut luulla, että siihen olisi jo tottunut ja hyväksynyt asian. Ei siihen tottunut. Kun oli pienen elämänsä elänyt kahden jalan varassa, oli se harvinaisen pelottavaa ja sekavaa ajatella, ettei toista ollut. Saatikka sitten tiedostaa se, ettei jalka siinä enää ollut. Se oli vain poissa.
Kummituskivut olivat kamalia. Kivut ja tuntemukset. Henry olisi voinut vannoa, että joku yö jokin oli kutittanut hänen vasenta jalkapohjaa. Moisen asian tiedostaminen oli ollut astetta karmaisevampi kokemus.

Henry kävi koskemaan jalantyngän päätä. Käsi laskeutui rauhallisesti tyngälle, mutta nousi siitä äkkiä pois, aivan kuin mokoma olisi ollut tulikuuma. Tuntui kamalalta koskea sitä. Tuntui kamalalta tuntea se kosketus.


// No jos on tuhma potilas niin vähän pitää rangaista. Jos ei meinaa makuullaan pysyä niin pitää pistää remmeillä kiinni. Bondagi mean. //

Roswell nyökkäsi hymyillen myöntyvänä pojan toivoessa, että lääkäri oikeasti kuninkaan parasta ajatteli. Eiköhän, kukapa tahtoisi olla petturi, jos olisi niin suuri riski jäädä kiinni. Demoni olisi myös aika nopeasti kimpussa, jos kuulisi pienintäkään tuskaista ääntelyä huoneesta, tämä lääkäri näytti jo tarpeeksi merkkejä pelosta ja tahtoi vältellä sarvipäätä. Tuskin tuo uskaltaisi edes yrittää, kun moinen pysytteli kokoajan lähistöllä kova tarkkana. Henry ei ainakaan jatkanut moitteitaan lääkäristä, joten ilmeisesti sen kummempaa sanottavaa toisella ei miehestä sitten ollutkaan. Tai kenties Roswellin sanat asiasta olivat olleet tarpeeksi, eikä kuningas enää tuntenut mitään sen suurempia kaunoja lääkärin käyttäytymistä kohtaan. Samahan sen, kunhan Henry ei moittisi työtään tekevää lääkäriä liikaa. Tähän asti hommat oltiin hoidettu niin hyvin, kuin vain mahdollista. Eiköhän lääkäri ansainnut enemmän arvostusta.

Henry kävi vitsailemaan olostaan puuttuvan jalkansa kustannuksella, demonin toki suodessa toiselle pienen naurahduksen, mutta pudistellen päätään. Kauhean huvittuneelta tuo ei myöskään näyttänyt. Oli hankala sanoa, auttoiko musta huumori tässä tilanteessa ketään. Oli liian aikaista sille. Jos kuningas pystyisi nauramaan, olisi se mahtavaa, mutta... Ei tuon pitäisi sitä omalla kustannuksellaan tehdä. Se olisi kovin epäreilua. Ainakin pitkästä aikaa poika oikeasti tahtoi jotain ja oli valmis esittämään pyyntönsä, Roswellinkin nostaessa päätään toiveikkaana. Jos hän voisi tehdä mitään saadakseen toisen olon yhtään paremmaksi, yrittäisi hän parhaansa. Kärsivällisesti tuo kävi odottamaan lauseenjatkoa, katsellessaan Henryn kuoriutumista kaikkien niiden paksujen peittojen alta.

Jaloitella. Sana iskeytyi ikävällä tavalla neuvonantajan korviin, tuon jo noustessa hieman varalta tuoliltaan ylös, käden ojennettuna toista kohti, aivan kuin poika pomppaisi sängystä ylös hetkellä millä hyvänsä ja lähtisi juoksentelemaan pitkin käytäviä, eikä toista saisi enää mitenkään kiinni. Lievä kauhistunut ilme löytyi vanhuksen kasvoilta, tuota pyyntöä ei niin vain toteutettaisikaan. Ja se oli kauheaa. Käsi laskeutui aikanaan, viimeisenkin peiton lähtiessä Henryn jalkoja peittämästä. Lopulta Roswell kävi istuutumaan takaisin tuolille, ymmärtäessään kyllä, ettei toinen kovin helpolla pääsisi ylös sängystä. Katse kävi jalassa, siinä polveen loppuvassa raajassa, mitä oltiin käyty piilottelemaan jo pidemmän tovin. Kauaa silmät eivät siinä harhailleet, kuin demoni ei olisi nähnyt sitä suurenakaan yllätyksenä, kuin olisi nähnyt paljon pahempaa, eikä tuo näky ollut sen karumpi. Osasihan hän jo odottaa tuota. Ei, katse suunnattiin kohti pojan kasvoja, toisen tuijottaessa omia jalkojaan... Tai sitä jalan puuttumista. Se oli tapahtunut niin vasta, totuuden katsominen suoraan silmiin ei voinut tuntua Henrystä hyvältä. Kuningas uskaltautui koskettamaankin vasenta alaraajaansa, vetäisten kuitenkin nopeasti kätensä pois. Täytyi olla kauheaa ymmärtää taas kerran, että tuo oli nyt se jalka, mitä oli.

"Tiedän, että haluaisitte päästä jo ylös, mutten usko sen aika vielä olevan. Teitähän on pyydetty pysymään sängyssä," Roswell huokaisi, ei hän tahtonut olla tässä sanomassa näitä sanoja ja rajoittamassa toista, eihän pojalla nykyään muita ollutkaan, kuin rajoitteita... Entä jos Henry vain suuttuisi sanoista? Tekisi päinvastoin vain, koska pystyi? Mitä hän sitten siinä tilanteessa tekisi, pakottaisi toisen sänkyyn ja pysymään aloillaan?
"Teidän ei pitäisi rasittaa itseänne nyt liikaa. Jos jotain sattuu, tulette olemaan vain pidemmän aikaa sängyssä. Te tulette kävelemään vielä, mutta Teidän kannattaisi odottaa vielä," sarvipään katse valui pojan kasvoista kohti maata. Olo oli kuin hirviöllä, joutuen kieltämään kuninkaan tekemiset noin. Eihän toinen ollut muuta pyytänytkään. Ei Henry ollut halunnut muuta, ja nyt kun kerrankin jotain pyydetään, sitä ei saataisi.




((Voi Roswell, minä en pysy tässä sängyllä millään, vaikka pitäisi, älä kuitenkaan käytä tuota köyttä tuolla nukassa sitomisekseni, se on ainoa heikkouteni wink wink nudge nudge. Ei lainkaan läpinäkyvää.))

[Aksutar]

Oletettavastikaan Roswell ei ollut kovin innoissaan Henryn ajatuksesta. Kuningas tiesi, että demoni ajatteli vain hänen parastaan, mutta silti moisen pyynnön teilaaminen sai Henryn kurtistamaan kulmiaan. Ei hän halunnut istua enää. Hänen oli pakko päästä jaloittelemaan tai istumaan jonnekin muualle! Tuntu epämukavalta vain istua samassa paikassa, välillä vierailla tarpeilla jonkun avustamana. Henry halusi tehdä jotain muutakin, kuin istua sängyllä ja puuduttaa takapuoltaan.
Minua pyydettiin myös aikanaan pysymään linnalla. En kuunnellut, en vaikka isäni käski. Luuletko, että kuuntelisin nyt kieltoja? Henry totesi pienesti naurahtaen, samalla kun hivutti itsensä istumaan reunalle. Oikea jalkapohja kävi koskettamaan kylmää, matolla päällystettyä lattiaa. Tuntui niin surulliselta, kun vasen ei sitä tuntenut. Henry kävi päässään oikeaa tunnemyrskyä, mitä tästä nyt ajatella? Jalan menettäminen ja varsinkin tapa jolla se oli menetetty oli surullista ja suututtavaa, mutta toisaalta koko tilanne tuntui niin.. hämmentävältä. Jokin pieni osa Henryssä oli innoissaan tästä uudesta ja eittämättä uniikista kokemuksesta, joka ei kuitenkaan ollut kovin mieluinen.
Odottaminen on niin kovin.. tylsää Henry jatkoi käydessään paljain varpain nypistelemään mattoa Sinulle viikon odottaminen tuskin on pitkä aika, mutta minulle se on Et uskokaan kuinka turhauttavaa tämä on!

Henry kävi hivuttautumaan lähemmäs sängyn reunaa, samalla kun kasvoille nousi ilkikurinen virne. Pitkästä aikaa Henry näytti vähän enemmän.. eläväisemmältä.
Voit joko auttaa tai katsoa, mutta sinä et minua pysäytä Henry tokaisi käyden uhmakkaasti nojautumaan eteenpäin, katseen kiinnittyessä Roswelliin.
Ennen kuin demoni edes vastasi, kävi Henry yrittämään ylös. Melko hatarasti ja tasapainoa hakien. Kaikesta huolimatta, yritti Henry kaatua takaisin sängylle, jos oli kaatuakseen. Suoraan pystyasentoon tuo ei kuitenkaan päässyt omin avuin.


// Ei lainkaan. Mutta onko se yllättävää, kun Henry oikeasti vain haluaa Roswellin, mutta ei sitä suoraan uskalla sanoa! //

Roswell nosti kulmaansa kysyvänä, mutta hymy oli onnistunut nousemaan huulille. Vastaus ei tainnut tulla täytenä yllätyksenä, vaikka ehkäpä toisenlaista toivottiin tilanteen pysyessä mahdollisimman helppona. Henry ilmoitti, ettei ollut kuunnellut kieltoja aikaisemminkaan, eikä ajatellut aloittavan nytkään, vaikka terveys olisi panttina. Tietenkin, varmasti se oli ollut silloin aikaisemminkin pojan elämässä. Niinpä niin, hitaasti, mutta varmasti, kuningas teki tietään kohti sängynreunaa, hivuttautuen lähemmäs patjaa pitkin. Henry tosiaan oli paljon virkeämpi tänään, liikkuessaan itse nyt enemmän kuin pitkään aikaan oli. Kyllähän demoni tiesi, hänhän oli katsonut toista melkein kokoajan. Siinä poika sitten istui, reunalla uhmakkaasti, jalkapohjista oikea ja ainoa koskettaen lattiamattoa. Oli hankala sanoa, mitä toinen tällä hetkellä ajatteli, mutta tahtonsa kuningas oli tehnyt jo aikaisemmin selväksi. Helppoa oli arvata, mihin tämä kaikki tulisi johtamaan, mikä tulisi olemaan toisen tavoite.

Odottaminen tosiaan oli aivan erilaista Roswellille tuon pitkän iän takia. Aika kului kovin nopeasti vuosien kertyessä, joten ei, hän ei osannut sanoa kuinka turhauttavaa tämä toiselle oli. Ei hän itse ollut koskaan kokenut samankaltaista. Kuitenkin, turhautumiseen tapahtuneen takia sarvipää pystyi sisäistymään, tässähän hän istui toimettomana, eikä voinut tehdä mitään toista auttaakseen. Nytkin neuvonantaja istui vain hiljaa paikoillaan, katsellen Henryn touhuja, ennen kuin nousemisen aikeet kävivät turhan selviksi ja tuon oli pakko nousta, kiertää hieman lähemmäs poikaa, ennen kuin jotain pahaa sattuisi. Ilkikurinen ilme ei jäänyt huomaamatta, eivätkä toisen uhkaukset. Mikä vallaton kakara, ei ihmekään, jos tuo usein kävi yhteen lääkäreiden kanssa tuolla asenteella. Virne kuitenkin nousi koristamaan myös Roswellin kasvoja, ja sehän nähtäisiin, keltaiset silmät tuijottivat suoraan toisen silmiä, haastaen mieluusti nuo sanat. Ehkäpä hän piti tästä Henrystä enemmän, sopi tuo asenne toiselle paremmin kuin masennus.

Poika yritti. Poika yritti kovasti päästä ylös, opetellen itsenäisempää elämää yhden raajan varassa. Kauaa tuo ei sitä kuitenkaan saanut tehdä, demonin kävellessä vierelle ja napaten tuota käsivarresta, auttaen toisen pystyyn. Vasen nuorukaisen käsistä käytiin heittämään olan yli, Roswellin pysytellessä sillä puuttuvan jalan puolella tukena, kumartuen hieman, ettei toinen joutuisi kurottelemaan. Jos Henry aikoi kävellä ja uhkasi, ettei häntä voisi pysäyttää, toimisi hän sitten kuninkaan jalkana sillä välin. Yhdellä jalalla toista ei tuossa kunnossa päästettäisi hyppimään.
"Jos Teihin sattuu mihinkään, on Teidän kerrottava minulle heti," demoni uhkasi, mutta ei voinut kuin kirota sisällään turhan antautuvaa luonnettaan.




((Ei se enää ole yllätys kenellekään. Senkin Henry.))

[Aksutar]

Itsensä yksin pystyyn kampeaminen oli kovin.. surkea yritys. Ennen kuin Henry ehti kyllästyä moiseen yrittämiseen, Roswell päätti auttaa määrätietoisen päättävää nuorta miestä. Henry kävi henkäisemään äänekkäämmin päästessään kunnolla pystyyn, Demonin avustamana. Käsi sarvipään olalla kävi tarraamaan demoniin kuin hukkuva oljenkorteen. Henryn pystyssä pysyminen oli kovin huteraa, eikä tuolta meinannut löytyä tasapainoa lainkaan. Ilman Roswellia, olisi hän varmasti jo tuuskahtanut turvalleen. Oli se hassua, miten yhdellä jalalla seisominen ei tuntunut onnistuvan, kun se oli pakollista.
Seisoessaan Henry katsoi alas jalkoihinsa tai no, jalkaansa sanomatta mitään demonin uhkaukseen. Oli huojentavaa tietää tuon olevan näinkin huolissaan kuninkaan voinnista. Henry tosin ei tiennyt, johtuiko se vilpittömästä huolenpidosta vai pelosta siitä, että demonia käytäisiin syyttämään, mikäli kuninkaalle sattuisi jotain. Henry kuitenkin uskoi ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Tuntui ihanalta seistä välillä. Henry oli koko tuon viikon ajan istunut tai maannut, asennossa tai toisessa. Painon laskeminen jalalle oli kuitenkin ehkä huono idea, sillä pitkään levossa ollut jalka ei näin nopeasti ollut valmis ottamaan vastaan minkäänlaista rasitetta, vaikka kunnossa olikin.
Jos minuun sattuisi Henry aloitti, mutta lause jäi kesken kuninkaan horjahtaessa huomattavasti. Tuon horjahduksen johdosta kävi Demonin niskalla lepäävä käsi tiukentamaan otettaan ja samalla vapaana roikkunut käsi tarrasi äkisti kiinni Roswellin vaatteista, rintakehän kohdalla.
Henry päästi ilmoille surkeahkon naurahduksen, ennen kuin jatkoi lausettaan.
Olisit sinä varmasti ensimmäinen, joka siitä tietäisi Lause lopetettiin samalla kun pää kävi painumaan alas, samalla kun kuningas kirjaimellisesti roikkui demonissa kiinni. Olo kävi kurjaksi, kun alkoi tajuta, ettei edes pystyssä pysyminen ollut niin helppoa. Ehkä hänen pitäisi vielä toipua viikko.. tai pari.. miksei enemmän? Ehkä silloin onnistuisi paremmin. Ehkä.
Voisitko Henry aloitti hetken asioita päässään mietittyään Auttaa minut ikkunan luokse?


// Tuollainen se on. Nuori ja avuton. Tarvitsee kunnon karskin Roswellin suojakseen //

Roswell pysyi paikoillaan, antaen toisen pitää kunnolla kiinni ja tukeutua häneen niin paljon, kuin oli tarvetta. Ja paljon tarvettahan löytyi sairaalta yksikoipiselta pojalta, joka ei pitkiin aikoihin ollut koskettanut jalallakaan maata, saati sitten pysynyt sellaisen varassa pystyssä omin voimin. Oikea käsistä kävi ottamaan vyötäisiltä kiinni lisätuen antamiseksi, toisen käsistä taas pitäessä kuninkaan niskan ympäri kiertyneestä kädestä kiinni. Ja irtihän ei päästettäisi, tasapainoa ei toiselta löytynyt tällä hetkellä tarpeeksi, että olisi edes itse voinut seistä ilman apua. Demoni katseli Henryn liikkeitä tarkkaan, yrittäessään nähdä niin, mitä toinen seuraavaksi tahtoi tehdä. Ehkäpä tuo toivoi, että poika huomaisi, kuinka hankalaa tämä oli. Kuinka vaarallista se voisi olla. Lopettaisi yrityksensä tähän ja palaisi sänkyynsä, kuuntelisi kerrankin lääkäreitä ja yrittäisi uudestaan sitten, kun pystyisi. Kuningas yritti tehdä liian paljon liian lyhyessä ajassa, eihän se terve jalkakaan tätä kestäisi yhtäkkiä pitkän vuodelevon jälkeen.

Toisen vastaus katkesi horjahdukseen, Roswellin ajattelematta päästäessä niskasta kiinni pitelevästä kädestä irti, siirtäen oman käsivartensa pojan rinnalle, tukien tuota nyt edestä ja takaa. Henrylläkin tuntui olevan kova ote demonista ja tuon vaatteista, joten aivan heti tuo ei olisi kaatumassa. Kyllä se hieman säikäytti, varmasti kuningasta itseäänkin. Olo ei voinut olla kovin hyvä toisen pikku hiljaa tajutessa, kuinka hankalaa seisominenkin voi olla.
"Tahtoisitteko...?" Roswell jätti kysymyksen lopun avoimeksi, katsellessaan kyljessään roikkuvaa nuorukaista ja miettiessään, oliko toinen jo luovuttanut vai olivatko voimat vain yksinkertaisesti loppuneet kesken. Lopettaa? Jatkaa? Demoni ei tahtonut sanoa mitään, toinen saisi itse päättää, mitä oltiin kysymässä. Hän auttaisi Henryä kummassa tapauksessa vain, kunhan kuningas ei yrittänyt tehdä liikoja. Kävelemistä ilmeisesti ei laskettu liioiksi, sen suhteen oltiin jo annettu periksi.

Henry tahtoi jatkaa. Sarvipää kävi nyökkäämään, irrottaessaan otteensa toisen rinnan ympäriltä takaisin niskaan tukeutuvan käden avuksi. Toisella oli päämäärä, minkä tahtoi saavuttaa, hänenhän olisi pakko auttaa siinä.
"Meillä on aikaa, käyttäkää sitä. Teidän ei tarvitse yrittää hoppuilla, on parempi edetä rauhallisesti. Jos tarvitsette tauon, pidämme sellaisen," Roswell ilmoitti, suunnatessaan katseensa kohti ikkunaa. Pojalle se taisi olla pitkä matka, mutta se toisi toiselle varmasti paljon iloa. Demoni valmistautui itsekin matkaan, yrittäessään jännittää kehonsa mahdollisimman tukevaksi toiselle, koettaen sentään pitää omat askeleensa niin tasaisina, kuin pystyi. Nyt edettäisiin kuninkaan vauhtia.




((Sellaisia nuo prinsessat ovat, eivätkö pelit ja piirretyt ole opettaneet tarpeeksi? Tarvitsevat aina ritarin säihkyvässä haarniskassa valkoisen hevosen selässä pelastamaan pulasta.))

[Aksutar]

Aikaa oli vaikka muille jakaa, se oli totta. Mikään kiire kuninkaalla ei ollut mihinkään, eihän tuo olisi edes saanut varsinaisesti liikkua minnekään. Henry halusi kuitenkin nähdä kunnolla ulos. Huone oli tuntunut niin tunkkaiselta, kun verhot olivat lähes kokoajan olleet ikkunoiden edessä. Henry olikin käskenyt avata verhot, mutta sängyltä ei siltikään nähnyt ulos kunnolla. Henry kävi nyökkäämään muutamaan otteeseen Demonin sanoille, ottaen sitten paremmin tukea sarvipäästä.
Hetken Henry vain seisoi, tekemättä mitään. Katse pysyi maassa, nuoren miehen miettiessä tilannetta nyt paremmin. Ehkei olisi kannattanutkaan nousta. Seisominen vain masensi entisestään. Kuningas nielaisi, jotta se kurkkuun nouseva pala ei kävisi painamaan liikaa. Kuitenkaan Henry ei tehnyt elettäkään perääntyäkseen takaisin sängylle. Ei hän nyt enää voisi.

Henkeä vedettiin sisään kerralla enemmän, ennen kuin nuorimies kävi ottamaan ensimmäisen askeleen. Hypähdys se ehkä enemmän oli. Demonista otettiin tukea niin, että sen pienen hetken kun jalka oli ilmassa, sai tuo pidellä nuoremman miehen painoa. Onneksi Henry oli melko hintelä, eikä omistanut elopainoa järjettömiä määriä.
Henry naurahti pienesti, nauruun kuitenkin sekoittui ripaus paniikkia. Miten sitä kävelikään ilman toista jalkaa? Askellus tuntui kauhealta, aivan epänormaalilta. Henry oli joskus pohtinut, miltä tuntui olla jalkapuoli tai jalaton. Ei hän silti olisi halunnut kokea sitä itse näin kirjaimellisesti. hengitystahti kävi tiheämmäksi, samalla kun seuraava askel otettiin. Jälleen kerran Demoni sai ottaa kontolleen pojan painoa. Pikku hiljaa askellustahti nopeutui, kuitenkin pysyen melko lailla hitaana. Huoneen poikki edettiin yksi askel kerrallaan, kerran Henry jopa pysähtyi hetkeksi. Tämähän kävi kuntoilusta. Sitä se taisikin olla tällä hetkellä.

Lopulta muutamien minuuttien taivalluksen jälkeen saavuttiin ikkunalle. Henry naurahti kerran jos toisenkin, samalla kun pyysi Demonia auttamaan itsensä istumaan nojatuolille, joka sijaitsi ikkunan vieressä. Alas istuminen tuntui helpottavalta, joskin Henry ei voinut kieltää, ettei kävely ollut piristävää omalla tavallaan. Se oli vaikeaa, ei yhtään niin helppoa mitä ennen, mutta silti oli jokseenkin huojentavaa huomata, että kykeni siihen jotenkuten, Avustuksella, näin alkuunsa. Lääkärit olivat puhuneet kovasti kainalosauvoista ja puujalasta.. Henry ei halunnut tönkköä keppiä sojottamaan jalkaansa, joku saisi miettiä päänsä puhki, mikäli saisi työkseen toteuttaa Henryn puujalan. Moisen miettiminen ei kuitenkaan ollut vielä ajankohtaista, joten Henry ei ajatellut rasittaa päätään moisilla vielä. Kainalosauvat saivat kelvata alkuunsa.

Sehän oli raskasta Henry naurahti pienesti istahtaessaan alas nojatuolille. Hikihän tässä tuli.
Monarkki tasaili hengitystään hetken, katseen lipuessa ikkunaan. Pihalla oli puolipilvistä, lunta siellä täällä pienissä määrin. Katsellessaan ikkunasta ulos, kävi kätensä jälleen laskeutumaan jalantyngälle, tällä kertaa varovasti kosketellen jalkaa leikkauskohdan tuntumasta.
Olenko paljonkin aikataulusta jäljessä? Monarkki töksäytti ykskantaan kysymyksen, liittyen vastuihinsa kuninkaan. Kuka niitä oikeastaan hoiti tällä hetkellä? Henry ei ollut siitä tietoinen, ei häntä oltu rasitettu moisten pohtimisella. Lääkäreiden mielestä turhaa tietoa toipilaalle, jonka piti keskittyä omaan parantumiseensa juuri nyt.


// Kyllä, piirretyt opettivat hyvin. Missä on Roswellin valkea ratsu ja säihkyvä haarniska?! //

Roswell oli valmistautunut, mutta kuninkaalle annettiin myös aikansa. Hankalampaahan tämä tulisi toiselle olemaan, kuin hänelle. Ensimmäinen askel olisi aina se hankalin, siihen piti osata varautua ja ottaa se vasta sitten, kun oli täysin valmis. Henry selvästikin mietti seuraavaa liikettään, ikkunalle tuo oli tahtonut kovasti päästä ja sinne oli aikonut tiensä tehdä, mutta ilmeisesti poika oli ymmärtänyt, ettei se nyt aivan niin helppoa olisi. Mutta kuten jo sanottiin, ei ollut mitään kiirettä, demoni pysyisi kuninkaan rinnalla tuota tukemassa niin kauan, kuin toinen vain tahtoi yrittää. Liikkumattomana ja vakaana, katsellen kuitenkin tarkasti pojan liikkeitä, että osaisi niihin reagoida ajoissa. Henry kävi vetämään syvää henkeä, nuorilta kasvoilta paistaen määrätietoisuus. Roswell kävi tiukentamaan otettaan hieman, nyt tai ei koskaan, vai?

Kuningas otti ensimmäisen askeleensa, vaikka joku luultavasti laskisi liikkeen hypyksi, sen yhden ja ainoan jalan ollessa ilmassa, eikä yhtään ollut sitä tukemassa toisella puolella. Demonin tehtävänä oli tukea ja pitää toinen pystyssä, etenkin sen aikana, kun jalka ei maassa ollut. Ote piti kyllä, eikä sitä oltu aivan heti irrottamassa, aivan varmuuden varalta. Henry piti itsekin oikein tiukasti hänestä kiinni, mutta pojan otehan voisi livetä. Toinen oli kuitenkin vielä heikkona, eikä vähään aikaan ollut tehnyt mitään kovin fyysistä. Roswell ei voinut siis lieventää otettaan lainkaan toisen kaatumisen pelosta, mutta helpompihan kuninkaankin oli pysyä pystyssä mahdollisimman paljon tuen kanssa, kunhan sitä aina myötäili tarpeeksi toisen liikkeitä. Poika oli täysin hänen varassaan, mikä olisi ollut isokin ongelma, jos toiselta olisi löytynyt hieman enemmän sitä rotevuutta. Kuitenkin, vanha selkä ei nauttinut kyyristyvästä ja jännittyneestä asennosta paljoa, eikä sille lisätty painokaan saanut sen enemmän arvostusta. Mutta demoni ei aikoisi olla se, jonka takia kuninkaan yritys epäonnistuisi. Sitä purtaisiin vaikka hammasta yhteen, jos ei muuta.

Henry naurahti ensimmäisen hyppynsä jälkeen. Sen täytyi tuntua aikamoiselta, suuri saavutus niin pitkään aikaan. Mutta ei siihen nauruun liittynyt pelkästään iloa ei, se kauhistus toisen ymmärtäessä, kuinka hankalaa kävely pystyikään olemaan, paistoi läpi. Roswell ei sanonut mitään, mutta jatkoi tukemistaan. Kuningas pystyi siihen kyllä, kunhan vain jatkoi yrittämistään, hän tiesi sen. Toinenkin askel otettiin, ja kolmas, ja neljäs... Pikku hiljaa kyljessä roikkuva nuori mies alkoi oppia, nopeuttaen tahtiaankin jopa, vaikka kukaan ei voisi haukkua yksijalkaista hyppelyä äärimmäisen nopeaksi. Silti, tämä oli suurenmoista, toinen käveli ja lähestyi päättäväisenä kohti päämääräänsä. Ikkuna oli niin kaukana, mutta askelten lisääntyessä se ei tuntunut kovinkaan mahdottomalta. Roswellkaan ei voinut kuin tuntea suurta onnellisuutta ja ylpeyttä tästä, vaikka toisen saavutushan se oli. Mutta saihan siitäkin olla ylpeä, eikö?

Demoni avitti vielä lopulta toisen nojatuolille istumaan, itsekin nyt päästessä vihdoin suoristamaan selkänsä ja huokaisemaan helpotuksesta. Raskastahan se oli ollut hänellekin, mutta kyllähän tämä teki vanhuksen onnelliseksi, hymy ei voinut olla pakottautumatta tuon huulille.
"Teitte sen kuitenkin," Roswell naurahti, tasaillessaan omaakin hengitystään, katseen käydessä vilkaisemaan ikkunasta ulos. Luntakinhan sitä jo löytyi maasta jonkin verran...
"Kukaan ei ole saanut kuninkaan päätöstä mihinkään," demoni kävi tuumailemaan vastausta toisen kysymykseen kasaantuvista tehtävistä, kovin turhaa huolehtimista kuninkaalta tuon ollessa sairaana, mutta sellainen kai Henry oli. Huolehti liikaa muista ja tehtävistä, eikä itsestään. Eihän neuvonantajakaan ollut oikeastaan miettinyt niitä tehtäviä kauheasti, pysyen mieluummin toisen rinnalla, jos toinen vain sattuisi tarvitsemaan jotain. Ehkäpä olisi ollut parempi vain olla hiljaa ja puhumatta tästä asiasta, kuka tietäisi, mitä poika vielä päähänsä saisi. Mutta toinen kysyi, eikä pitäisi siitä, jos ei jonkin sortin vastausta saisi edes neuvonantajaltaan.

"Eiköhän se järjesty ajallaan, kuningaskunta ei pysähdy kovin helpolla," Roswell hymisi, heillä tulisi olemaan kovasti tehtäviä tämän jälkeen, mutta niistä pitäisi selviytyä. Mutta selviydyttäisiinhän siitä, aivan kuten jalan katkeamisestakin. Kuninkaan ei kannattaisi huolehtia niistä nyt, tärkeintä oli, että toinen paranisi. Asiat kyllä hoidettaisiin.
"Lunta oli silloinkin, kun tapasimme," tuo sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, katsellen ulos, yrittäen ilmeisesti vaihtaa puheenaihetta.




((Garrett "lainasi". Huomasi kuitenkin, että vaikka se haarniska näytti todella hyvältä päällä ja sai hänelle aikaiseksi kovin mahtavat hartiat ja rintakehän, oli se aivan liian painava, eikä se päällä päästy liikkeelle. Se sitten laitettiin koristeeksi kartanoon.))

[Aksutar]

Teitte sen kuitenkin.. kyllä, se oli jo suuri saavutus. Oli kuitenkin parempi jättää mainitsematta tämä kuntoilu lääkäreille, Henry ei kaivannut nyt yhtään kenenkään saarnausta siitä, mitä hän voisi tehdä ja mitä ei. Henry kyllä tiedosti sen itsekin, se tosin oli eriasia, meinasiko hän aina tehdä niin, kuin oli itselleen parhaaksi. Riitti, että demoni oli muistuttamassa nuorempaa miestä siitä, mitä kannatti tehdä ja mitä ei.
Henry huokaisi pienesti puheen kääntyessä kuninkaan velvollisuuksiin ja siihen, ettei kuningaskunta kaatuisi yhdessä viikossa. Kai se niin oli, Henrystä kuitenkin oli välillä tuntunut siltä. Aikataulut olivat toisinaan harvinaisen tiukka, se oli käynyt selväksi. Mitähän mahtoi tapahtua tämän huoneen ulkopuolella? Moinen alkoi askarruttamaan ihan kunnolla. Miten hovi pärjäsi ilman kuningasta? Asiat todennäköisesti seisoivat, ellei joku päättänyt ottaa komentoa omiin käsiinsä. Tuskin, hulluahan se olisi. Kuka nyt menisi päättämään suurista päätöksistä ilman monarkin mielipidettä ja osallisuutta. Hullu.

Katse kohosi ikkunasta Roswelliin tuon mainitessa ensitapaamisen. Lunta oli silloinkin maassa.. Siitä oli kohta kulunut vuosi. Paljon mahtui noin lyhyeen aikaan. Aika tuntui niin pitkältä, viimepäivien johdosta oli Henryn ajantajukin mennyt vähän sekaisin.
Pitäisikö meidän juhlistaa tulevaa vuosipäivää jotenkin Pieni, vitsaileva virne kohosi nuoren miehen muuten niin uupuneille kasvoille.
Hassua sinänsä että vajaassa vuodesta sinusta on tullut Nuorimies pysähtyi sanoissaan miettimään, kehtaisiko niitä nyt sittenkään ääneen sanoa. Tuntui pahalta ajatella, mitä juuri oli sanomassa, mutta totta se olisi joka tapauksessa, sanoi Henry sitä ääneen tai ei.
Läheisempi mitä isäni koskaan minulle oli Katse laskeutui lattian rajaan Henryn miettiessä asiaa. Totta se oli, ei hänen ja isänsä välillä ollut koskaan ollut samanlaista yhteyttä, mitä demonilla ja hänellä nyt. Kun Lily oli syntynyt, oli isä vaipunut masennukseen äidin menetyksen vuoksi. Prinsessan kasvaessa oli tuosta tullut lohtu isälle, joka ei osannut keskittyä poikaansa. Henry taas lähti kulkemaan omia teitä, jotka johtivat lopulta siihen, että kruununprinssi ja kuningas olivat lähellä tappaa toisensa periaatteidensa vuoksi. Tai no, Henry oli lähellä tappaa isänsä Tosin siitäkin sai syyttää Arania, joka nuorukaisen mielen oli käynyt myrkyttämään.

Jos sinä ikinä puukotat selkään Henry jatkoi. Oli vaikea sanoa oliko Henry sekavassa tilassa kaikesta tapahtuneesta, vai puhuiko täysin selvin päin ja tilanteen tiedostaen En tiedä mitä tapahtuisi.


// Voi Garrett, senkin hömelö. Olisiko ehkä kannattanut opetella kantamaan sitä haarniskaa ja käyttämään asetta, niin et nyt olisi haltioiden vankina.

Kuningas menetti jalan ja suurimman kylän kreivi on vankina. Mahtaa kansaa ketuttaa. //

Roswell piti katseensa ikkunassa ja siitä levittäytyvästä näköalasta. Siitä oli jo jonkin aikaa, kun hän viimeksi oli edes katsonut ikkunasta ulos kunnolla ja nähnyt, miltä ulkona tänään näytti. Kovin myöhä ei voinut vielä olla, pilvistä oli kyllä, muttei erityisemmin pimeää. Se auttoi ainakin hahmottamaan suurin piirtein, missä kohtaa päivää oltiin menossa.
"Jos välttämättä tahdotte sitä juhlistaa," demoni naurahti toisen mietteille vuosipäivän juhlimisesta, kääntäen omatkin kasvonsa kohti Henryn kasvoja, tuntiessaan nuoremman katseen häneen suunnattuna,
"Sanoisin, että läsnäolonne on jo tarpeeksi," vanhempi miehistä hymisi, kääntäen katseensa takaisin ikkunaan. Siitä ei todellakaan ollut kauhean pitkää aikaa, mutta ihmiselle vuosi onkin aivan eri aika, kuin hänelle. Silti siinä lyhyessä ajassa oli ehtinyt tapahtunut monenlaista, tämän uusimman tapahtuman ollen kuitenkin kovin epämiellyttävä sellainen. Oli siitä kulunut vuosi tai ei, mieli ei tehnyt juhlia kuninkaan ollessa tuossa tilanteessa. Se tuntui melkein siltä, kuin nostettaisiin malja jalan katkaisulle, eihän siitä sitten enää puuttunutkaan, kuin pojan isän haudalla tanssiminen...

Keltaiset silmät kävivät kääntämään katseensa takaisin Henryyn toisen avatessa suunsa, sanoen jotain demoniin liittyvää... Tai ainakin aloittaen sen, pojan lopettaessa lauseensa kesken. Ehkäpä toinen ei halunnut sanoa sitä loppuun, Roswell voisi kyllä elää ilmankin sitä tietoa. Jos sen olisi tärkeä tulla ilmi, se tulisi kyllä ajan myötä. Lausetta voisi jatkaa monin tavoin, olihan hänestä tämän vuoden aikana ehtinyt tulla vaikka ja mitä, suurin osa niistä onneksi positiivisia asioita. Se voisi olla jokin niinkin yksinkertainen sana, kuin neuvonantaja, vaikka se pitikin paljon sisällään. Sitä se voisi olla. Mutta se ei ollut. Sanat olivat raskaampia, mutta mitä totisinta totta. Jotain, mitä kuningas tarkoitti todella. Sanojen kuuleminen oli samaan aikaan mitä suurin kunnia, kuin tunne varpaille astumisesta. Oli hankala tietää, mitä vainaja ajatteli noista sanoista ja demonin asemasta poikansa elämässä.

"Isillä on tapana näyttää kiintymyksensä monilla tavoilla, joskus liian ankarilla tai aivan väärillä tavoilla. Joskus tunteita lähimmäisiänne kohtaan ei tiedosta, vasta kun on liian myöhäistä," Roswell huokaisi, eiköhän Henry itsekin ymmärtänyt sen. Tunsivat isä ja poika mitä tahansa toisiaan kohtaan, ei siitä olisi paljoa lohtua, jos sitä ei koskaan saanut kokea. Henry puhui harvoin edesmenneestä kuninkaasta, eikä neuvonantaja ollut koskaan saanut tavata tuota ennen kuolemaansa. Haraldista oli paha mennä sanomaan mitään, mutta menetyksestä poika ei ainakaan ollut päässyt kokonaan yli.
"Vertailu minun ja isänne välillä ei taida tehdä kenellekään mitään hyvää. Olemme aivan liian erilaisia, katsotte mistä suunnasta tahansa. Se olisi kovin epäreilua," sarvipää katseli Henryn silmiä, hymyn noustessa uurteisille kasvoille,
"Mutta olen otettu sanoistanne."

"Helvetti luultavasti jäätyisi ja maailmaloppukin taitaisi tehdä tulojaan," Roswell vastasi pojan huoliin takinkääntämisestä, nähdessään idean itse kovin naurettavana. Jos hän olisi tahtonut toista selkään puukottaa, olisi hän voinut tehdä sen jo monta kertaa. Mutta Henry oli saanut kokea petoksen jo. Se olisi ymmärrettävä huoli ja oli hankala sanoa, mitä toinen uuden samankaltaisen tilanteen edessä tekisi. Sanojen mukaan demoni oli tuolle tullut kovin tärkeäksi henkilöksi, pettäminen sattuisi paljon. Tahtoisiko poika koskaan enää yrittää uudestaan etsiä luottamusta keneenkään, saati sitten jatkaa edes elämisen yrittämistä?




((Ei kiitos, hiukset menisivät lyttyyn kypärän alla. Tarkoitat kai kansaa ketuttavan jos tietävät kreivinkin tulleen kidnapatuksi?))

[Aksutar]

Oli sydäntälämmittävää kuulla Demonille riittävän pelkkä kuninkaan läsnäolo. No, viimetapahtumien varjoissa jokainen varmasti oli samaa mieltä. Kunhan kuningas oli elossa, olisi kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi. Lempeänpehmeä hymy levisi nuoren miehen kasvoille, tuntui hyvältä tietää, että joku välitti. Varmasti monikin välitti Henryn hyvinvoinnista, mutta harva sitä kävi kertomaan. Henry itse välitti jokaisesta läheisestä ihmisestä ehkä liikaakin, ollen valmis uhrautumaan noiden puolesta. Moinen ei tietenkään ollut kovin toivottu ominaisuus kuninkaalle, ellei kyseessä ollut koko kansan puolesta uhrautuminen.
Ikkunassa pysyvä katse kävi vain nopeasti vilkaisemaan Roswelliin, tuon käydessä kertomaan, miten isillä oli tapana näyttää kiintymystään monilla eri tavoilla. Henry ei oikeastaan ollut sillä tuulella, että olisi käynyt raottamaan demonille hieman paremmin hänen ja isänsä suhdetta. Se oli aikoinaan ollut niin myrskyinen, että välirikko oli ollut lähellä. Toisaalta, jos isänsä olisi vihannut poikaa niin suuresti, mitä toisinaan antoi ymmärtää, olisi Henry varmasti virumassa koko loppuelämänsä vankilassa tai maanpaossa nyt. Kuninkaallisia ei yleensä käyty teloittamaan, ennemmin lukittiin tavallista parempaan selliin riutumaan, kunnes kuolivat vanhuuteen. Sehän vasta kamalaa oli.
Roswell oli kuitenkin otettu kuninkaan sanoista, mikä sai Henryn vilkaisemaan demonia hymähtäen. Moisia sanoja ei ihan jokaiselle jaettukaan.

Henryn luottamus oli helppo ansaita, mutta vaikea säilyttää, vaikka kuinka yritti. Aina jossain vaiheessa nykyään Henry alkoi epäillä läheisten ystävien uskollisuutta. Hän oli kokenut niin ison iskun suoraan päin kasvojaan, ettei enää uskaltanut täysin luottaa keneenkään. Hän halusi, mutta se pieni ääni päässä kävi aina illan tullen muistuttamaan, ettei keneenkään kannattanut luottaa sinisilmäisesti.
Heh.. ehkä siis parempi, ettei moista tapahdu Kuningas kommentoi Roswellin kuvailuihin, jääden sitten pohtimaan asiaa hetkeksi.
Millainen paikka se on Henry aloitti, katseen palatessa jälleen ikkunasta Roswelliin Helvetti siis Kovasti meuhkaavat demonien olevan helvetistä Onko se totta? Asia oli joskus mietityttänyt nuorta monarkkia, mutta nyt kun asiasta puhui itse demoni, kävi se taas muistumaan mieleen. Oliko helvettiä olemassa? Oliko se paikka, mistä raamattu kertoi ja varoitti joutumasta kadotukseen? Henryn oli vaikea uskoa siihen. Kerta demonitkaan eivät aina olleet raamatun kuvailun mukaisia, olisiko helvettikään sitten samanlainen? Oliko jokaiselle omansa? Oliko helvetti yksilöllinen, kuten demonitkin?
Kuolema ja sitä kautta kuolemanjälkeinen elämä olivat kovasti pyörineet nuorenmiehen päässä lähiaikoina.. syystäkin.


// Niin no, kai ne kohta huomaa, jos ei ole kiukuttelevaa nirppanokkaa kartanolla komentamassa? Vai ollaanko siellä vaan onnellisia ja välinpitämättömiä, kun kukaan ei tiedä, missä tuo hienopylly onkaan? //

"Uskoisinpa sen jopa olevan mahdotonta," Roswell naurahti lempeästi kuninkaan toiveille, ettei pettämistä ainakaan neuvonantajansa puolelta tulisi. Sitä kai hän oli sanoillaan tarkoittanutkin, kaikkensa hän ainakin aikoisi tehdä, ettei moista tekoa joutuisi tekemään. Henryn tähden. Ei demoni kyllä nähnyt mitään tilannetta, missä hänet voitaisiin siihen pakottaa pitihän demonin sentään nähdä huijausyritykset jo kaukaa, joten jos hänet tahdottiin pakottaa puukottamaan poikaa selkää, pitäisi vihollisen repiä se käsi irti vanhuksen ruumiista ja köyttää veitsi siihen kiinni, että saisi itse käytettyä Roswellin raajaa aseena Henryä kohtaan. Miksipä hän itse takkinsa kääntäisi, ei hän koskaan ollut tämän perässä vain omien, itsekkäiden syiden takia, joten mitään hyötyä siitä ei tulisi, eikä pojan murtaminen edes saisi hänelle mitään mielihyvää. Tämä sarvipää ei koskaan ollut nauttinut muiden kivusta tai epätoivosta, vastakohdat miellyttivät enemmän.

Roswell nosti kulmaansa kysyvänä, kasvot kuitenkin lempeinä ja suu hymyssä. Mistähän paikasta poika mahtoi puhuakaan? Se oli mennyt vähän ohi, mutta jotain toinen oli ajatellut hiljaisena jo hetken aikaa, joten eiköhän se sitten ollut tärkeä kysymys. Ainakin kuninkaan mielestä. Toisen jatkaessa ei demoni voinut kuin naurahtaa, ehkä se oli tässä tilanteessa kovin outo kysymys ja hänen omasta mielestään hyvin outo suunnattuna hänelle, mutta eihän Henry tiennyt. Ei toinen koskaan ollut kysynyt, mutta ilmeisesti oletti tietojensa mukaan neuvonantajansa olevan helvetistä... Jos demonit kaikki sieltä sitten kotoisin olisivat, ei kuningas näyttänyt olevan siitä aivan varma ja siksihän toinen kysyikin.
"Voisin lyödä pääni pantiksi, että suurin osa maanne demoneista on kotoisin samalta maaperältä, kuin Tekin. Kaikki demonit näyttävät olevan niin erilaisia, omaavat erilaisia kykyjä ja vain yksinkertaisesti tuntuvat niin erilaisilta, että olisi hankalaa koskaan puhua meidän kaikkien puolesta," Roswell myhäili yrittäessään sammuttaa toisen tiedonjanoa, eikä näyttänyt olevan lainkaan puhumista vastaan,
"On kovin haastavaa matkustaa maailmasta toiseen, eivätkä kovin monet omaa sitä kykyä. Jos demoni tulee jostain muualta, on joku luultavasti sellaisen tähän maailmaan kutsunut. Sekään ei ole siitä helpoimmasta päästä... Ja on sitä paitsi vaarallista," tuo jatkoi virnistäen, epäillen suuresti muiden kykyjä päästä tähän maailmaan tunkeutumaan kovin helposti. Ihmisetkään harvoin niin typeriä olivat, että lähtisivät leikkimään demoneiden kanssa kovin usein. Kyllähän sitä tapahtui, mutta yleensä ne, jotka taidon oppivat, oppivat nopeasti myös monta syytä miksi demonit oli parempi jättää omaan maailmaansa.

"Vastatakseni ensimmäiseen kysymykseenne, en tiedä. Maailmani ei vastaa kuvauksia laisinkaan, joten epäilisin sen olevan juuri se paikka, mitä helvetiksi kutsuisitte. En usko koskaan käyneeni siellä, enkä osaisi sanoa lainkaan. Mutta toiseen kysymykseenne uskoisin Teidän saaneen jo osittain vastauksen, mh?" Demoni naurahti katsellessaan Henryn kasvoja. Ei hän osannut vastata useimpiin kuninkaan kysymyksistä demoneista, mutta kyllähän sitä yrittää piti ja jakaa se pieninkin tieto, mitä asiasta tiesi. Jos toinen saisi jotain muuta ajateltavaa, kuin jalkansa, tulisi loppuaika sujumaan paljon helpommin.




((Kyllähän kartanon väki huomaa ja paskathan sitä housuihin tulee, kunnes joku älypää keksii, että sen voisi yrittää piilottaa muilta ainakin joksikin aikaa. Paitsi ehkäpä kuninkaalle kerrotaan totuus, että auttaisi. Ei saa kertoa muille, ettei tule paniikkia. Lähti kuule työmatkoille jonnekin. Pidetään salaisuutena, kunnes tiedetään tilanteesta enemmän ja keksitään suunnitelmia kreivin pelastamiseksi. Tai vaikka ei kerrota ikinä jos asiat menevät hyvin, eikä kukaan saa tietää tuon kadonneen. Ja sillä välin palvelusväki juhlii ja tekee kaikkea villiä Garrettin makuuhuoneessa.))

[Aksutar]

Joskus mahdoton oli mahdollista, sen jos minkä tässä elämässä oppi. Henry ei kuitenkaan tässä tapauksessa halunnut ajatella noin, hän luotti demonin sanaan. Ainakin tällä hetkellä. Roswell ei ollut näyttänyt minkäänlaisia aikeita puukottaa selkään, tuskin tuo olisi nähnyt näin paljon vaivaa, jotta voisi myöhemmin sen tehdä? Tilaisuuksia oli tullut jo monta, eikä Demoni ollut tehnyt mitään. Toisaalta, kyseessä oli demoni ties minkälaista mielihyvää moisen rodun edustaja saisi siitä hyvästä, kun loi kunnon luottamuksellisen suhteen ja sen jälkeen, kun hätä olisi suurin, kävisi kääntämään takkinsa.
Oli sinänsä mielenkiintoista ajatella demonien olevan samalta maaperältä, mitä mokomia kammoksuvat ihmiset. Henry ei pahemmin demoneja ollut tavannut, Roswellin lisäksi vain pari. Eikä hän niihinkään ollut pahemmin tutustunut ja toisiin hän ei edes halunnut tutustua Sattuneista syistä.
Olen kuullut demonien kutsumisesta Väittävät että moiseen kykenee myös henkilö, jolla ei ole maagisia kykyjä Henrylle ei koskaan ollut tullut edes mieleen kokeilla itse demonin kutsumista missään tilanteessa. Häntä oli tarpeeksi peloteltu riskeillä, eikä Henry ollut edes nähnyt tarpeelliseksi kutsua minkäänlaista demonia mistään. Sinänsä hassua, että nyt yksi mokoma seisoi vieressä.

Seuraava oletettava kysymys lienisi, millainen sinun maailmasi on mutta en tiedä tahdonko loppujen lopuksi tietää sitä Poika hymähti katseen laskeutuessa demonista jalantynkään Ehkä on parempi olla miettimättä liikaa moisia Näen jo valmiiksi painajaisia milloin mistäkin.
Mutta haluaisin tietää mitä sinä tiedät hänestä.. Tsytanista Päättäväisenvakava katse nousi sarvipäiseen mieheen. Puheenaiheet tuntuivat vaihtelevan miten sattuu, kun nuorimies ajatuksiaan koitti parsia. Paljon oli kysyttävää, pikkuhiljaa alkoi myös kyllästyttää pelkkä hiljaa oleminen. Keskustelu mistä tahansa tuntui nyt hyvältä, vielä kun energiaa riitti ajatella jotenkuten.
Olet tavannut hänet, varmasti tiedät hänestä jotain Oli hyvä tietää vihollisestaan etukäteen kaikkea mahdollista. Sen Henry tiesi, että Tsytan oli Aranin alainen, oliko tuo sitten vapaa-ehtoisesti vai pakotettuna, sitä Henry ei tiennyt. Nuori monarkki ei kyllä olisi yllättynyt, jos Tsytan olisi alistettuna haltiakuninkaan tahtoon, Aranin tuntien.


// Uskollisia alaisia. Sitten jos ja kun Garrett palaa kotiin, mahtaa sitä kismittää, kun kaunis kotinsa on kuin teinien kalsarikännibileiden jäljiltä. Yllättäen koko kartano on muuttunut yhdeksi suureksi lemmenpesäksi. Ja Roswell totta kai pesiytynyt sinne. Henryn kanssa //