Puujalkavitsi || Sands

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Marras 2012, 16:34

"Toiset demonit ovat kovin vapaita ja kaoottisia, toisten täytyy noudattaa lakeja ja sääntöjä," Roswell hymyili poikaa katsellessaan. Kukapa ei joskus olisi kuullut elämänsä aikana demonien kutsumisesta, mutta kaikeksi onneksi sen suurimmat salat olivat hyvin piilossa. Kuten Henry oli kuullut väitettävän kutsujan pystyessä olemaan kovin kokematonkin, huonolla onnella ja mitä todennäköisimmin, itse asiassa - joku tietämätön onnistuisi tekemään paljon vahinkoa aikaan. Joskus demonin kutsuminen osasi olla helppoa, aivan liian helppoa, tyhmäkin siihen onnistuisi, kunhan tekisi kaiken kirjan mukaan.
"Ette tarvitse kuin tavan jos teette sen oikein, sen pitäisi onnistua. Moni demoni taitaakin luottaa siihen, että kyvytön hölmö kutsuu heitä, tulee helposti huijatuksi, eikä voi tehdä enää mitään korjatakseen virhettään. Niin kauan, kun säännöt sitovat, kutsuja on turvassa... Mutta demoni huijaa heitä päästäkseen ulos, ollakseen vapaa. Se ei koskaan lopu hyvin kutsujalle," demoni naurahti hiljaa, eikä itse nähnyt mitään syytä, miksi kukaan ihminen sitä koskaan yrittäisi. Kauhutarinat syntyivät syystä, ei kukaan pystyisi demonia loppupeleissä hallitsemaan, pystyisi vaan uskomaan siihen, että oli herra. Mutta heti, kun tilaisuus toimia toisin tulisi... Se olisi sen loppu. Omaan maailmaansa kahlitut demonit eivät nauttineet kohtalostaan, eivätkä nähneet kutsujiaan minkään arvoisina. Useimmiten, ainakaan, mutta ei kannattanut pelata sen varaan.

"Kenties se on viisas päätös. Tietämättömyys on myös hyvästä. Maailmani on erilainen, mutten kuitenkaan kutsuisi sitä kovinkaan kammottavaksi. Se on vain... Hiljainen," keltaiset silmät kävivät katsomaan jonnekin kaukaisuuteen hetkeksi. Niin, hiljainen, ehkä se oli paras sana kuvaamaan sitä, kaikista viattomin. Voisihan Roswell saada maailmansa kuulostamaan suorastaan luotaantyöntävältä, eihän hän itse selvästikään viihtynyt siellä kovin pitkiä aikoja, mutta se oli silti koti. Toiset eivät välttämättä osaisi arvostaa sitä, miksipä kukaan edes huolehtisi maailmasta, minne eivät koskaan tulisi jalallaan astumaan? Mielenterveyshän siinä vain menisi, eikä Henryä innostanut sellainen ajatus. Sen sijaan toista kiinnosti kuulla enemmän jalkansa vieneestä demonista, Tsytanista. Neuvonantaja katsoi kuninkaansa kasvoja, toinen tahtoi todella tietää, mutta hän ei itse ollut varma, oliko vielä aika puhua siitä. Siitä oli mennyt vasta niin lyhyt aika, mutta vastausten puuttuminen vain kalvaisi nuorukaista.

"Hän on nuori ja äkkipikainen, esittää olevansa jotain, mitä ei ole," demoni huokaisi, ei hän voisi olla kertomatta toiselle.
"Taitaa olla selvää hänen tapauksessaan, mihin kohtaaminen haltiakuninkaan kanssa johti. En tiedä, kuinka uskollinen hän on herralleen, mutta jokainen demoni kaipaa vapautta, eikä sen menettäminen tainnut olla sen arvoista," Roswell jatkoi, yhden tapaamisen jälkeen oli paha mennä sanomaan paljoa punapäästä ja tuon motiiveista, mutta Aranin tahtoa tuo ei voisi taistella vastaan, se olisi selvä. Ehkä se myötätunto toista kohtaan oli juuri se, mikä sai hänet uskomaan toisen käyttäytymiseen. Hän oli demoni itsekin, hän tiesi kyllä, ettei löytäisi ajatusta joutuessaan palvelemaan jotain toista orjana kovin houkuttelevaksi. Mutta Tsytan... Tsytan ei tainnut ansaita sitä sääliä.
"Demoni löytää usein itsensä toisessa maailmassa heikompana, ottakaa voimien sulkeminen pois käytöstä yhtenä maailmanne lahjoista sen asukeille," vanhus kävi hymähtämään, mutta pelkkää tyytyväisyyttä ei tuon äänestä tainnut paistaa,
"Hän ei ole poikkeus. Hän on toki vaarallinen, mutta ei niin vaarallinen, kuin voisi olla. Mutta maailmankatsomuksemme hänen kanssaan ovat täysin erilaisia, älkää odottako hänen tekevän hyvää vain hyvyyden takia."




((Kyllä ne kunnon emännät vielä häätävät kaikki pois, sillä heidän tehtävänään on pitää talo siistinä, vaikka kreivi ei kotona olisikaan, perkele. Garrettkin on varmaan kotiin päästyään niin iloinen, ettei huomaa aluksi vielä mitään. Ottaa vain hyvin pitkän kylvyn ja hinkkaa haltiapöpöt pois, sitten menee omaan sänkyynsä nukkumaan... ! Demoni heti pois sängystä iik! Mutta kuningaskin? Mitä aaaaa miksi olette alasti minun sängyssäni))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Marras 2012, 18:00

Oli jokseenkin surullista, että demonin kutsuminen oli niinkin helppoa. Henry saattoi vain arvailla kuinka moni nuori vuosisatojen saatossa oli ahneuttaan, uteliaisuuttaan tai silkkaa tyhmyyttään mennyt kokeilemaan tulella leikkimistä. Ajatus kauhistutti, moinen pitäisi kieltää lailla. Taisi se kyllä ollakin jo melko lailla kiellettyä. Mutta säännöthän oli tehty rikottaviksi?
Hiljainen paikka kuulostaa varsin masentavalta Pidemmän päälle Hiljaisuus oli toisinaan hyväksi, mutta Roswell tuskin tarkoitti hiljaisuutta samassa merkityksessä, mitä se oli tässä maailmassa. Oli merkitys mikä tahansa, kuulosti demonin ulottuvuus silti kovin luotaantyöntävältä jo pelkän tuon yhden sanan ansiosta. Ehkä se oli vain hyvä, ettei Henry liikaa moisesta kiinnostunut. Jotkut asiat oli parempi jättää rauhaan.
Katse laskeutui hitaasti Roswellin kasvoista tuon jalkoihin, demonin käydessä kertomaan Tsytanista, mitä nyt tiesi tapaamisen jälkeen. Vihjailut vapaudenmenettämisestä eivät tulleet yllätyksenä, mutta tieto moisesta sai miettimään punahiuksisen tilannetta. Olisiko tuota pitänyt sääliä? Ei, Henry ei voinut tuntea sääliä kyseistä demonia kohtaan. Ei sen takia, että hän oli katkaissut kuninkaan jalan. Koko demoni oli tuntunut jokseenkin.. epämukavalta. Jo ensimmäinen virnistys, mikä tuolta irtosi, oli puistattanut. Demoni suorastaan nautti teoistaan ja niiden seurauksista, moista nautintoa ei voinut käskeä toisen kokemaan. Tsytanin täytyi itsessään olla paha, kiero, vähintään ilkeä.

En odotakaan häneltä mitään hyvää.. Henry hymähti pienesti En edes haluaisi.
Oli vaikeampi tuntea puhdasta vihaa jotakuta kohtaan, joka osoittaisi myös katuvia tunteita. Mikäli Tsytan oli samanlainen, mitä ensikohtaamisen yhteydessä saatu kuva antoi, ei tuon teloittaminen tuntunut pahalta. Henry oli teloittamista vastaan, varsinkin jos moinen tapahtui pelkästään lajin takia, mutta toiset olennot ihmisetkin ansaitsivat teoillaan niinkin vakavan rangaistuksen.
Hassua että Aranillakin on demoni. Oletan, että Tsytan ei ole ihan tavallinen rivisotilas hänen hovissaan Pohtiva katse kiersi hetken lattian rajassa, kunnes kohosi nopeasti Roswelliin älä siis väärin ymmärrä, että vertaisin sinua tai teitä ylipäätään omaisuudeksi.
En tosin ihmettele, jos Aran pitää demoniaan vain yhtenä monista leluistaan Jokseenkin vahingoniloinen hymy nousi Henryn kasvoille Mikäli hän ei ole yhtään muuttunut, ei Tsytanilla ole helppoa Jostain syystä en sääli häntä yhtään.
Käsi kävi sukimaan pikkuhiljaa likaisiksi käyneitä hiuksia pois kasvoilta, samalla kun Henry kävi nojautumaan paremmin vasten selkänojaa. Olo alkoi olla kovin nuutunut, joskin Henry ei myöntänyt että väsynyt olisi. Voimaton, lähinnä.


// Haltiapöpöjä hyi! Mutta älä huoli Garrett, kyllä sinä sinne Henryn ja Roswellin viereen mahdut. Vaatteet ovat kuitenkin turhia, ota ne pois ja kömmi demonin toiseen kainaloon. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Marras 2012, 20:28

"Sanoisin, että pidän kyllä kylän hälinästä enemmän, jos verrata pitää," Roswell naurahti pojan ilmoitukseen siitä, että löysi sen lyhyenkin kuvauksen toisesta maailmasta kovin masentavaksi. Ehkä se oli sitäkin, mutta Henry ei tahtonut tietää sen enempää. Ei Henryn tarvinnut tietää. Ei mikään taitaisi saada kuningasta pitämään kuulemastaan, ei se kuulostaisi kuin entistä masentavammalta, kenties jopa oikeasti toisesta hirvittävältä. Sehän siitä puuttuisi, että demoni saisi toiselle aikaan enemmän painajaisia tarinoillaan. Kuvailut oli hyvä jättää sikseen.
"Mutta maailmani on kuitenkin kotini, ja minä kuulun sinne," demoni myhäili silmät suljettuina, hymy kuitenkin huulilla. Sitä tunnetta oli hankala selittää, ehkei hänkään pitänyt maailmastaan sen erityisemmin ja mieluusti vietti aikaansa toisissa seuraamassa niiden elämää, kuten nyt... Mutta koti oli kuitenkin koti; se ainoa paikka, mikä kutsui hänet luokseen, tahtoi hänen pysyvän, eikä kirkunut korvaan ja vaatinut poistumaan. Muualla hän oli vieras, muukalainen, eikä Roswell vain yksinkertaisesti kuulunut minnekään muualle. Vain omaan maailmaansa. Jotain, joka aina toivottaisi hänet tervetulleeksi sitä pitäisi vaalia, vaikkei siellä ollutkaan ketään vastassa samaa tekemässä. Hiljaista toden totta.

Ei ollut outoa kuulla Henryn vihaavan jalkansa leikannutta demonia, edes sen jälkeen, mitä toiselle punapäästä kerrottiin. Eihän Roswell oikeastaan tiennyt toisesta demonista mitään sen erityisemmän hyviä puolia, eikä halunnut niitä edes etsiä saati sitten ylistää kuninkaalle. Ei, Tsytan oli saanut yrityksensä, tuota varoitettiinkin, mutta ei ottanut siitä oppia. Ei punapää katuisi pätkääkään tekoaan, kun oli kerrankin saanut tehdä jotain tuollaista ja vielä ilkkuakin siitä. Ehkä toinen katuisi, jos siihen pakotettaisiin, mutta mitä luultavimmin esittäisi vain... Tai sitten oikeasti tunsi sitä, mutta vasta pienen... Taivuttelun jälkeen näkisi erheensä. Eri asia olisi, tahtoisiko kukaan enää antaa tuolle armoa ja pitäisikö Tsytan sanansa. "Ei" kuulosti kovin hyvältä vastaukselta korvaan.
"Ei se siltä kuulostanutkaan," Roswell vastasi toisen tarkentaessa sanojaan, kertoen, kuinka ei nähnyt demoneita omaisuutena. Se oli huojentavaa, kyllä, mutta eiköhän se ollut tullut ilmi pelkästään Henryn kanssa ollessa. Kaikki eivät kuitenkaan jakaneet toisen mielipidettä, joten eiköhän siitäkin pitänyt olla iloinen. Neuvonantaja ei osannut sanoa, missä asemassa Tsytan oli, mutta kuningas epäili, ettei toisella loppujen lopuksi kauhean mukavaa voinut olla Aranin kynsissä, oli hierarkiassa kuinka korkealla tahansa. Ehkäpä se oli totta, haltiakuningas ei itsekään ollut koskaan vaikuttanut kauhean... Mukavalta henkilöltä. Ehkäpä toisella olisi hauskaa saadessaan käskeä demoniaan tekemään mitä vain, eikä punapää voinut kuin alentua toisen tahtoon ja tehdä niin, kuin sanotaan. Sääli sinänsä, ettei sitä päässyt näkemään, mutta ehkä...

"Jos säälisitte häntä, en voisi kuin ihmetellä, josko satutitte päänne," demoni naurahti, kovin kuivasti,
"Jos haluaisitte armahtaa hänet, olisin ikävä kyllä kovin eriä mieltä päätöksestänne," keltaiset silmät vilkaisivat toista, kapeina. Tsytan ei ansainnut tippaakaan Henryn armosta, eikä Roswellia huvittaisi antaa pojan osoittaa sitä toista kohtaan.
"Tahtoisitteko kenties lasillisen vettä?" Sarvipää kävi kysymään hetken hiljaisuuden jälkeen, katsellen kuninkaan uupunutta olemusta. Olihan toinen rehkinyt hetki sitten kunnolla, kipeänä vieläpä. Vesi voisi tehdä terää.




((Mutta kun Garrett tarvitsee koko sänkynsä egolleen. :< Ja sitten Garrett itkee Henrylle, miten kauheaa hänellä oli haltioiden luona! Hän joutui syömään ja juomaan ja olemaan haltioiden lähellä ja kaikkea! Puujalkanne on muuten todella tyylikäs.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Marras 2012, 21:44

Kuningas hymähti pienesti demonin kertoessa pitävänsä enemmän hälinästä, mikäli verrata piti. Toinen ulottuvuus oli kuitenkin demonille koti, jonne Roswell katsoi kuuluvansa. Henry pystyi ymmärtämään sen jollain tasolla. Tai ainakin halusi yrittää ymmärtää. Se, miltä Roswellin maailma näytti ja miltä Roswell siellä näytti, olivat kuitenkin pelottavia ajatuksia. Pieni osa uteliaasta mielestä halusi sen tietää, mutta loppupeleissä Henry oli varma, että parempi olla kyselemättä. Tieto kun tuppasi lisäämään tuskaa.
Haluaisin sinun voivan laskea myös tämän paikan kodiksesi.. Pieni hymy vieraili kuninkaan kasvoilla. Hän halusi demonin viihtyvän hovissaan, tosin kaikki eivät toivoneet samaa, niin valitettavaa kuin se olikin.
Oli huojentavaa tietää, ettei demoni käynyt tulkitsemaan kuninkaan sanoja väärin. Hän ei missään nimessä halunnut omistaa ketään vähääkään inhimillistä olentoa, kuten lemmikkiä tai esinettä. Eläimet olivat asia erikseen.

Pieni virne kävi nousemaan Henryn kasvoille Roswellin sanojen myötä. Henry olisi kyllä varmasti satuttanut päänsä pahemman kerran, jos kävisi säälimään Tsytania nyt. Demoni rohkeni myös olla erimieltä kuninkaan kanssa, mikäli tuo olisi halunnut armahtaa punapäisen paholaisen.
Ei.. se ei käynyt mielessä. En edes harkinnut Kuningas hymähti. Yhden demonin metsästäminen oli kuitenkin erittäin turhauttavaa ja aikaa vievää, joten Henryn ei kannattanut edes harkita voimavarojen tuhlaamista tuon demonin nappaamiseen. Jos jäi kiinni, ei tuota pakoon päästettäisi. Kuitenkin, selvästi jokseenkin haltioiden puolella kiikkuva demoni oli juuri nyt heidän ulottumattomissa. Ehkä tuo olisi tarpeeksi tyhmä ja tulisi takaisin ihmisten maille. Toivossa oli hyvä elää.

Katse kohosi takaisin demoniin tuon kysellessä, halusiko kuningas vettä.
Se ei olisi pahitteeksi kiitos Henry kävi tokaisemaan, katsellessaan vanhempaa miestä Mutta en myöskään pistäisi pahakseni, jos lopettaisit teitittelyn. Kukaan ei ole vahtimassa sitä, kuinka puhuttelet minua.


// Pikku Henry voi lohduttaa Garrettia sitten, kun tuo tulee itkemään hänen luokseen. Tosin ensin Henry koittaa pidätellä nauruaan ja vakavoituu, kun prinsessa Garrett selittää haltioiden kamaluuksista. Puujalkaa saa aina kehua. Mutta ei koskea.

Roswell ei nuku. Voiko Roswell menettää tajunsa syystä taikka toisesta? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Marras 2012, 23:28

Roswell ei voinut kuin myhähtää kuninkaan toiveille siitä, että demoni voisi tämänkin paikan tuntea olevan koti. Olihan täällä paljon niitä, jotka hänen seuraansa kaipasivat. Oli paljon niitäkin, jotka sitä suorastaan vihasivat, mutta eivät he olleet mitään sen ystävyyden rinnalla, mikä joidenkin kanssa tunnettiin. Hänellä oli paikka täällä, oma huone, oma sänkykin, vaikkei sitä tarvinnut. Kodiltahan se paljon kuulosti, mutta heistä molemmista kummallakaan ei ollut oikeutta päättää siitä, ei sarvipäällä itsellään, eikä edes itse kuninkaalla. Se oltiin jo päätetty ja niin se vain tulisi olemaan. Roswell ei vain yksinkertaisesti kuulunut tänne, mutta ehkä sen ei pitäisi antaa häiritä.
"Enköhän voisi sen tehdä," demoni naurahti vastauksekseen, vilkaisten hymyilevää poikaa. Ehkä tämä maailma ei koskaan tulisi oikeasti koti olemaan, mutta voisi hän ainakin huijata itseään jonkin aikaa, jos ei muuta. Täällä oli monta ihmistä toivottamaan hänet tervetulleeksi ja tuntemaan olonsa halutuksi, mutta itse maailmalta ei samaa ystävällisyyttä herunut. Mutta siitä Henryn ei tarvitsisi tietääkään. Tämä olkoot heidän kotinsa.

"Hyvä," Roswell virnisti tyytyväisenä toisen sanoille oli omituista, kuinka paljon tyydytystä yhteisen vihollisen vihaaminen sai aikaan. Ehkäpä se selitti paljon myös kansan tunteista, oli helpompi vihata haltioita, kuin antaa anteeksi... Etenkin jos sai vihata yhdessä muiden kanssa. Demoni ei kuitenkaan nähnyt hyvänä vihata koko lajia yksilöiden tekemistä vääryyksistä, oli parempi pitää viha henkilökohtaisena. Tosin, ehkäpä se oli helpompaa hänelle vihamiehen ollessa lajitoveri. Virne ei kadonnut minnekään vanhoilta kasvoilta, vaikka katse olikin käynyt kääntymään takaisin ikkunan suuntaan. Tsytanin laji pitäisi pitää salaisuutena, mutta onnistuisiko se, jos toinen oikeasti tulisi kylälle ja he tapaisivat jälleen? Punapää voisi tehdä jotain ja todistajia mahdollisesti olisi näkemässä sen, puhumattakaan siitä, jos toinen oikeasti kävisikin kansan kimppuun... Ei tuosta voinut koskaan tietää. Olisiko turvallista odotella toisen paluuta vai ottaa suoraan härkää demonia kuvainnollisista sarvista?

Neuvonantaja kävi kumartamaan hymyillen kuninkaan kiittelyille, ottaen jo ensimmäisen askeleen matkallaan vesikannulle, ennen kuin tuli Henryn sanojen pysäyttämäksi.
"Ah, pahoitteluni. En tarkoita sitä mitenkään... En yritä pitää etäisyyttä, osoitan vain kunnioitusta. Se on paha tapa, josta minun on kovin hankala päästä eroon," Roswell pahoitteli,
"Mutta yritän lopettaa, jos tahdotte. Tahdot," sanat lipsahtivat ulos suusta kovin helposti, liian luonnollisesti. Demoni löysi itsensä korjaamasta virhettään, hymyillen vielä pahoittelevasti Henrylle, ennen kuin käveli yöpöydän luokse. Sama matka, mikä oli pojalle ollut niin hankala ja pitkä, ei tuntunut miltään hänelle. Se oli kovin väärin... Vesikannu napattiin yöpöydältä ja vettä kaadettiin lasiin. Lisää vettäkin pitäisi kohta saada kannuun...

"Olkaa hyvä," Roswell ojensi lasia toiselle päästessään takaisin nojatuolin ja kuninkaan luo.




((Roswell koskettaa Henryn puujalan päätä ja kysyy, saako siihen koskea. Pikkuhiljaa käsi menee kokoajan ylemmäs lupaa kysyen ja niin myöntyvä kuin kieltävä vastaus saa käden lipumaan ylemmäs kunnes on toisen reidellä. Ja kyllähän tuolta voi taju lähteä. Sarvet vain ovat +5 lyöntejä päähän takaapäin vastaan, ovat oudon muotonsa takia siinä niin hyvin tiellä, jos päähän tahdotaan kolauttaa. Mutta ehkä sitä onnistuu, jos osaa lyödä taitavasti väliin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2012, 01:08

Henry oli aina luullut, ettei demoni kyennyt varsinaisesti vihaamaan ketään. Mutta nyt kuninkaalla ja neuvonantajalla oli ainakin yksi henkilö, jota vihata yhdessä. Se tuntui jokseenkin huvittavalta, samalla mielenkiintoiselta. Punaisella paholaisella ei tulisi olemaan helppoa.
Pieni virne hiipi kuninkaan kasvoille, demonin käydessä pahoittelemaan teitittely tapaansa. Vanhat tavat kuolivat hitaasti, eikä Henry siitä demonia käynyt syyttämään. Mieluummin liian kohtelias, kuin törkeän epäkohtelias. Silti, Henry halusi kahden ollessaan luopua muodollisuuksista, varsinkin Roswellin kanssa.
En minä siitä pahoita mieltäni jos se on sinulle luonnollisempaa, en sitä sinulta kiellä. Kuitenkin, sinulla on lupa sinutella Monarkki kävi toteamaan hymyillen, samalla kun katsoi demonin perään.
Vesilasista käytiin kiittämään nyökäten, samalla kun se otettiin vastaan. Lasi kävikin vierailemaan saman tien nuoren miehen huulilla, kunnes käytiin laskemaan viereiselle pikkupöydälle.

Katse kävi kääntymään jälleen ikkunalle. Jokseenkin haikea katse seilasi pitkin näköalaa, samalla kun kuningas vaipui hetkeksi aatoksiinsa.
Yleensä tähän aikaan lähdin vaeltamaan.. Henry aloitti yllättäen Välittämättä siitä, mitä mieltä isäni tai hovi oli. Matkaaminen on tuottanut kovin suurta mielihyvää minulle. Viimeaikoina se on vain jäänyt ja nyt taitaa jäädä kokonaan Viimeinen toteamus oli jokseenkin katkera, samalla kun katse kävi laskeutumaan takaisin omiin jalkoihin.
Henry oli matkannut ympäri Cryptiä, milloin milläkin tavalla. Usein jalan, kunnes törmäsi Oliveriin, lemmikki aarnikotkaansa. Tuon avulla matkaaminen helpottui. Nyt kuitenkin Oliver oli joutunut pitkän aikaa oleilemaan turhanpanttina. Hovin mielestä ei ollut soveliasta, että kuningas ratsasti taruolennolla. Tosin, hovin mielestä ei ollut soveliasta, että kuninkaan neuvonantaja oli demoni. Henry oli tunnettu tottelemattomuudestaan ja toisinaan rajustikin eroavista mielipiteistään ja toimistaan. Hän saattoi vain odottaa, kunnes joku päätti koettaa murhata hänet.
Oletko sinä vaellellut paljonkin ympäriinsä? Cryptissä tai sen rajojen ulkopuolella?


// PALOAUTO EI PYSÄHDY PUNAISISSA VALOISSA! ULIULIULI. Roswell saa aina koskettaa. Hellästi.

Eli sen voi kolkata, jos on tarpeeks sneakyyyyyy. +5 block rate sarvissa on kyl kiva, idd. Mut voiko se esim tuupertua energia hukkaan/Ravinnon puutteeseen? Varmana kyselen koska kiinnostaa, hiljaa. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Marras 2012, 03:13

Roswell naurahti. Vai että aivan lupa sinutella... Lupaahan oli kuningas yrittänyt tarjota jo aikaisemminkin, mutta se ei ollut oikeastaan tarttunut. Ei hän ollut edes huomannut, miten toista puhutteli, ennen kuin poika juuri äsken huomautti. "Teidän Majesteetin" hän oli jättänyt pois jo aikoja sitten, jos he puhuivat kahdestaan Henryn kanssa, mutta teitittely olikin sitten jäänytkin huomaamatta... Mutta ainakaan toinen ei näyttänyt pahoittavan siitä mieltään, se oli hyvä. Eipä kuningasta kuulostanut edes harmittavan, jos hän jatkaisi teitittelyä, mikä oli erittäin hyvä. Olisi hankalaa yhtäkkiä alkaa noin vain sinutella, joten virheitä tulisi vielä vaikka millä mitalla. Demoni yrittäisi tosin aikoisi yrittää niin hyvin, kuin vain pystyisi, jos se oli, mitä Henry tahtoi.
"Teen parhaani," tuo hymähti toiselle vastaukseksi,
"Saatte toki huomauttaa, jos sanon väärin. Saat, tarkoitan," kompastus tuli taas suusta, mutta ainakin hän huomasi sen itse. Tämäkin oli näky, vanha demoni, jolla oli ikää ja tietämystä vaikka muille jakaa oli tässä tekemässä virheitä yksinkertaisessa puheessa, ja joutui kokoajan korjaamaan erheensä. Mutta ei kai sitä muuten oppisi, kuin pakottamalla. Olisi parempi aloittaa nyt, ehkä niitä tuloksiakin sitten näkisi...

Kuninkaan katsetta seurattiin ulos ikkunasta. Kumpikaan heistä ei ollut käynyt ulkona vähään aikaan, tuossa tilassa Henryllä olisi kovin hankala edes tehdä sitä. Sai nähdä, mitä tulevaisuus toi tullessaan. Samaa näytti poikakin miettivän, keskustelun kääntyessä tuon menneisyyteen vaelluksen parissa ja siihen ikävään tosiseikkaan, ettei sellainen enää olisi kovin helppoa yhdellä jalalla. Kenties mahdotonta, maasto pystyi olemaan petollinen tervejalkaisellekin. Helposti kuningas olisi voinut katkoa raajan jos toisenkin omilla luvattomilla matkoillaan. Kovin vaarallista, ehkäpä... Oli kauhea edes ajatella tätä, mutta ehkäpä tämä oli turvallisempaa pojalle. Jos toinen ei pääsisi noin vain omille matkoilleen vastoin muiden neuvoja, siis. Mutta millä hinnalla? Henry olisi vain suljettuna neljän seinän sisään, joutuisi katselemaan kaikkea sitä, mitä menetti ikkunasta. Se oli liikaa ja vaikka kuinka Roswell tahtoisi suojella toista, piti kuninkaan antaa tehdä, mitä tuo halusi. Vaikka se olisi vaarallista. He löytäisivät kyllä keinoja. Toinen pystyisi tekemään vielä vaikka ja mitä, tuon piti pystyä. Olihan Henry niin nuorikin...
"Kuninkaan olisi kovin hankala matkustaa oman mielensä mukaan," demoni kävi tuumaamaan ja kääntämään katseensa poikaan, tottahan sanat oikeastaan olivat. Siitä kyllä löytyisi niitä syitä, miksei toinen lähiaikoina minnekään ollut päässyt... Puhumattakaan siitä sodasta ja vihollisista, jotka mieluusti hankkiutuisivat eroon yksinvaeltavasta siniverisestä, jos vain näkisivät.

"Vaeltaminen ei ole koskaan tainnut olla veressäni, kuin Te- sinulla. Saan etsittyä omaa rauhaa muillakin tavoin, puhumattakaan siitä, että minun on parempi pysyä muiden keskuudessa," Roswell hymyili. Hän tarvitsi muita elääkseen, miksi suotta lähteä pois?
"En uskoisi pärjääväni luonnon keskuudessa kovin hyvin. Olen käynyt muutenkin niin vanhaksi," tuo jatkoi vielä naurahtaen, katseen kääntyessä takaisin ulos,
"Olen kai tyytynyt pysymään siellä, minne päädyn."




((Mites tässä näin kävi, käsihän kokoajan vaeltelee ylemmäs. En tiedä, mitä se tekee. Riivattu käsi taitaa olla. Ei varmaan nälästä muuta kuin mene kovin liikkumattomaksi, mutta kova fyysinen rasitus/kipu voi sitten olla eri asia. Ehkä. Voi olla, että sitä toivottaisiin pyörtyvän, kun jokainen raaja on revitty irti yksi kerrallaan ja vatsakin on auki. Ja päästä puuttuu puolet. Ja sattuu. Mutta ainahan sitä voi yrittää livauttaa juomaan jotain. Mitä suunnittelet, et saa kidnapata Roswellia pervouksiisi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2012, 03:50

Hymy ei voinut olla vierailematta kasvoilla, demonin koettaessa päästä eroon teitittelystä. Loppupeleissä Henry ei siitä niin kovasti välittänyt, teitittelikö demoni vai ei, joten Roswell sai tehdä miten itse parhaaksi näki. Henrystä vain tuntui rennommalta, jos kumpikaan osapuoli ei teititellyt. Jo prinssinä hän oli tehnyt selväksi ystäville, ettei ollut syytä teititellä, silloin kun ei pitänyt varta vasten noudattaa etikettiä. Sinuttelu ei käynyt päinsä, kun paikalla oli muitakin kuulijoita.
Tee, miten itse parhaaksi näet kävikin tokaisu demonin sanojen perään, asian annettiin sitten olla siltä saralta. Ei Henry aikoisi huomauttaa, mikäli vanhempi mies palaisi teitittelyyn. Jos se oli demonille luonnollisempaa, niin mitä Henry oli sitä estämään.
Astetta syvempi huokaus karkasi ilmoille, demonin tuodessa esiin, ettei kuninkaalla ollut pahemmin varaa matkustella oman mielensä mukaan. Sen Henry oli huomannut. Kaikki oli niin helpompaa silloin, kun itse ei tarvinnut istua valtaistuimella ja leikkiä monarkkia. Prinssinä sai kutakuinkin mennä miten halusi. Tai no, ei nyt ihan miten halusi, mutta silloin vastoin sääntöjä oli helpompi kapinoida. Nyt jos kuningas lähtisi siis sikäli mikäli kykenisi ilmoittamatta mitään matkustelemaan, menisi koko valtakunta sekaisin. Henryä tarvittiin täällä ja hänen jokaista liikettään seurattiin tavalla tai toisella. Sinänsä ahdistavaa.

Pieni kujeileva virne nousi kuitenkin kuninkaan kasvoille.
Et usko pärjääväsi? Roswell, luulin että sinussa olisi enemmän puhtia nuorimies myhäili katseen lipuessa hitaasti pois demonista En ainakaan ole kuullut kenenkään neidon valittavan.
Jos saisit mahdollisuuden, lähtisitkö täältä? Kun hymisevä virne oli laantunut nuorukaisen kasvoilta, kävi tuo kysymään seuraavan kysymyksen Päädyit tänne ja.. no, kai voisi tavallaan sanoa, että sinut myös pakotettiin jäämään. Silloin kun tyrmiin päädyit, sinulla ei oikein ollut muita vaihtoehtoja.. valitettavasti. Joten jos saisit mahdollisuuden, luvan, lähtisitkö pois?.


//Käsi eksyy minne sattuu, toinenkin käsi voi tulla mukaan. Henry voi tulla istumaan Roswellin syliin, jotta kädet saa paremmin koskea. Nyt tähän väliin muistelkaamme niitä sun piirtämiä RoswellHenry kuvia. Gigglesnortgiggle.
Minä mitään juoni, mietin vain syntejä syviä. Aina välillä pitää pohtia ja mahdollisesti kyseenalaistaa hahmoja ja niiden ominaisuuksia. Haluan tietää, onko Roswell mahdollista tainnuttaa. En kuitenkaan kiellä, etteikö ajatus tuupertuvasta Roswellista olisi houkutteleva.
I mean.
shh //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Marras 2012, 13:51

Roswellilta ei pojan syvä huokaus jäänyt huomaamatta. Toisella oli niin paljon valtaa ja velvollisuuksia, vapaus tulisi aina kärsimään. Kun kyseessä oli joku niinkin nuori ja vapautta kaipaava henkilö, kuin Henry, oli sen kaiken pakko kirpaista. Tunsikohan toinen edes saavansa tarpeeksi itse kaikista uhrauksistaan? Tämä kuningas oli tosin hyväsydäminen ja laittoi aina kaikki muut ennen itseään ainakin valtaan astumisensa jälkeen joten tuskin tuo oli edes mitään odottanut, mutta... Ennemmin tai myöhemmin sitä voisi katkeroitua kaikkea kohtaan, tuntea, ettei tämä ollut reilua Henrylle itselleen. Kaikillahan oli jo tiedossa, että pojasta tulisi vielä jonain päivänä kuningas, siihen tehtävään toinen oli syntynyt, mutta tottahan se oli, että johtajaksi kasvettiin, ei synnytty. Ikäviä puolia, mutta Henryn oli pysyttävä valtaistuimellaan, eikä saanut tehdä mielensä mukaan. Ehkä se ajatus onnistuisi jopa lohduttamaan, jos ei tuntenut menettäneensä niin paljoa jalkansa lisäksi. Vapauden poika oli menettänyt jo aikoja sitten, oli jalkaa tai ei.

Demoni naurahti pojan piikittelyille, vilkaisten toista kavennetuin silmin kuin olisi vihainenkin, mutta huvittunut virne huulilla ilmoitti kyllä aivan toisenlaisesta tunteesta.
"Sellaisessa viidakossa olen oppinut pärjäämään," Roswell myhäili virnuilunsa lomasta Henryn ottaessa puheeksi puhdin riittämisen ja sen, kuinka ainakaan ei ollut kuullut neitokaisten valittavan sen puutteesta. Kuningas ei ainakaan kainostellut sen puhumisesta, miksipä hänkään.
"Saan siitä voimaa. Samoaminen taas vie sitä. Mitä tekisinkään, jos selkääni alkaisi kivistää ja olisin yksin vaaratilanteessa? Pysyttelen mieluummin lämpimän takkatulen ääressä, kuin susien hampaissa," tuo jatkoi naurahtaen. Susilla kuten muillakin eläimillä oli tapana vältellä häntä, joten niistä luultavasti ei olisi paljoa haittaa metsän keskellä, mutta kyllä nurkkaan ahdistettu eläin puolustaisi itseään. Eihän demoni tahallaan sellaisen kanssa leikkisi, mutta vahingossa se voisi sattua. Ehkei hän silloinkaan aivan pulassa olisi, mutta mukava loppu se ei retkeilylle tulisi olemaan.
"Olen tullut jo vanhaksi, älkää toki kuvitelko minusta liikoja," Roswell nauroi.

"Sanot sen, kuin minulla ei olisi mahdollisuutta," sarvipää katseli poikaa, eihän mikään muu estänyt häntä lähtemästä, kuin hänen oma tahtonsa. Neuvonantaja oli työnsä ottanut ja sen velvollisuudet. Ei hän noin vain lähtisi, joten siitä ei ollut mitään huolta. Mutta mikään ei pakottanut häntä jäämään vastoin tahtoaan.
"Mutta silti olen täällä. Se on valintani, kuten myös se, että tänne tulin. En uskonut käveleväni ulos kovin helposti paljastaessa itseni vartijoille, joten pieni vierailu tyrmissänne oli... Oletettavissa," Roswell hymähti, miksipä demoni löytäisi ajatuksen siitä, että hänet pakotettiin johonkin tyydyttävänä? Valinta piti tehdä itse, ennen kuin valinta tehtäisiin puolesta.
"Tosin, on hyvinkin mahdollista, että minun täytyy lähteä hetkeksi syystä tai toisesta. Olen iloinen, ettei sellaista ole vielä päässyt tapahtumaan, mutta luultavasti se tulee vielä sattumaan," katse pysyi Henryssä, hieman vakavampana, kuin hetki sitten,
"Mutta puhuisin siitä kanssanne ennen. Yrittäisin ainakin. Tulisin takaisin niin pian, kuin pystyisin."




((Voi ei Teidän Majesteettinne, nyt huuleni koskettelevat ihoanne. Taitavat nekin nyt olla riivatut. Kauhistus sentään. Sinä suunnittelet taas jotain pervouksia, tiedän sen. Kloroformit vain Roswellin naamalle ja takaisin tyrmään. Siinä samalla voimme testata kaiken myrkyistä korkeisiin pudotuksiin ja katsoa, mikä sattuu eniten.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2012, 16:22

Niin no, miksikäs sitä lähtisi harhailemaan metsään keskelle kaikkia vaaroja, kun voisi pysyä turvassa, sisällä lämpimässä? Jos ei varsinaisesti seikkailuja kaipaillut, ei niitä kannattanut varta vasten lähteä etsimäänkään. Henry itse nautti luonnonrauhasta, joten ei kai ollut ihme, että hän tykkäsi samoilla siellä täällä. Roswell kuitenkin vetosi vanhuuteensa, saaden pojan hymähtämään pienesti. Tuntui hassulta ajatella, että ikä saattoi painaa demoniakin. Kai se oli vain tässä ulottuvuudessa?
Tietenkin sinulla on mahdollisuus lähteä milloin haluat Henry kiirehti täsmentämään demonille. Eihän heillä mitään sopimusta ollut, Henry ei ollut Roswellin isäntä. Demoni sai hänen puolestaan mennä ja tulla miten ikinä halusi. Loppupeleissä Henry uskoi omaavansa harvinaisen vähän valtaa demonin suhteen. Tuo oli kuin yksi kansalainen muiden joukossa, kera oman tahtonsa. Niin kauan kuin Roswell vain leikki yhteiskunnan sääntöjen mukaan, ei tuolla ollut rajoitteita. Henryn puolesta.
En kuitenkaan menisi vannomaan, että kansa katsoisi yhtä suopeasti, mikäli päättäisit kokonaan lähteä pois hovista näinä aikoina ja ottaen huomioon rotusi, se olisi vähintäänkin epäilyttävää.. niiden silmissä, jotka haluavat väkisin löytää vihollisen sinusta Nuorimies pohti lähinnä itsekseen. Demonin lähtöä tuskin katsottaisiin hyvällä, mistään kantista. Varsinkin ne, jotka alun alkaen olisivat halunneet päästää tuon sarvipään hengiltä.
Jos tuo jättäisi tehtävänsä neuvonantajana ja poistuisi hovista, Roswell ei enää Piilottelisi kuninkaan siiven alla. Totta kai vapaana vaeltava demoni olisi vähintään silmätikku jollekulle.

Minä en kuitenkaan halua sinua pidätellä. Mikäli koet tarpeelliseksi lähteä, väliaikaisesti tai kokonaan, en estä Nuori monarkki hymähti Tosin, ainahan se on surullista, jos ystävä lähtee pois edes väliaikaisesti. Miten minä valtakuntaa pidän pystyssä, jos sinä et ole paikalla? Naurahdus karkasi nuoremman suusta.
Hyvä jos itseni saan pidettyä pystyssä ilman sinua Naurahdus vaihtui katkerampaan, katseen valuessa jälleen omaan jalkaan. Käsi oli jo uskaltautunut koskettamaan kunnolla jalantyngän päätä, kevyesti. Kipu oli alituinen, vihlova, poltteleva. Kipua ei tiedostanut kun teki jotain muuta koetti keskustella tai sitten vain nukkui mutta aina jos jalkaan alkoi kiinnittää huomiotaan, kävi kipu myös muistuttamaan olemassaolostaan.


// Voi ei, onko koko kehosi riivattu? Anna kun koitan suudella sen pois sinusta. Eikö auttanut? Kokeilisimmeko jotain rajumpaa vaakatasossa?
Roswellista virallinen testausnukke. Sattuuko, kun isken ruosteisen moran käsivarrestasi läpi?. Ei saa, Roswell on liian symppis moiseen >: Ei Roswellia, uhrataan Tsytan kokeisiin. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Marras 2012, 18:22

Roswell hymähti kuninkaan kiireisesti lisätessä, kuinka ei oikeasti tarkoittanut sanoillaan, etteikö neuvonantajallaan olisi mahdollisuutta lähteä ilman lupaa. Tarkennus ei oikeastaan ollut tarpeellinen, demoni vain hieman takertui toisen sanavalintoihin ja huvitteli niiden kanssa, niin kuin demoneilla yleensäkin oli tapana... Taas yksi huono tapa, mikä ilmeisesti pitäisi saada karsittua pois, hänhän vain onnistui sanoillaan saamaan Henryn korjaamaan virheitä, mitä ei tehnyt. Pojan pitäisi jo ymmärtää, ettei hän uskonut toisen sanojan tarkoittavan mitään pahaa, eikä tarkoittanut mitään pahaa omilla sanoillakaan. Yritti valita ne tarkasti, etteivät ne pahalta edes kuulostaisi, mutta ei kai sekään aina ollut mahdollista. Roswell ei voinut kuitenkaan väittää, etteikö löytänyt Henryn reaktioita sanoihinsa mielenkiintoisina, ehkäpä hän jopa tekisi sitä tahallansa nähdäkseen, mitä mieltä toinen oikeasti oli? Ei hän tarkoittanut, tietenkään, mutta ehkä se oli jotain alitajuntaista...

"Minulla on asema ja olen suojeluksessanne. Minun olisi hyvä käyttäytyä sen mukaisesti ja pitää velvollisuuteni mielessä, jos tahdon nauttia niiden tuomista eduista. Kaikkihan me olemme vapaita, jos jätämme kaiken jälkeemme, emmekä katso enää taaksemme," demoni hymyili pojan mietteille,
"Mutta tapanani ei ole jättää tehtäviäni noin vain siitä syystä, että voisin," tuo jatkoi. Kuinka paljon sanomista siitä tulikaan, jos hän eräänä päivänä päättäisikin noin vain lähteä. Ehkä se olisi vapautta, mutta sitä vapautta hän ei kaipaisi. Ei se olisi sen kaiken arvoista. Hänet tiedettäisiin ja häntä katseltaisiin. Vanhaan elämään tässä maailmassa ei noin vain voisikaan palata... Ei ainakaan vähään aikaan. Roswellilla oli pidempi elämä vahvuutenaan, hän voisi odottaa parin sukupolven kuolevan, ennen kuin tulisi takaisin, mutta miksi ihmeessä hän sellaista tekisi? Se olisi typerää ja ajattelematonta, eikä siitä edes hyötyisi mitenkään, jos näin demonina piti asiaa ajatella.

Henryä ei haittaisi, vaikka hän lähtisi. Tai ehkä haittaisi, mutta ei sanojensa mukaan ainakaan estäisi. Ei kuitenkaan uskonut pärjäävänsä yksin, pojan katseen taas laskeutuessa puuttuvaan jalkaansa, sanojen katkeroituessa.
"Se on vain väliaikaista," sarvipää kävi vastaamaan rauhallisena, silmät paistaen sitä lempeyttä, mikä tuon demonin silmissä ei mikään vieras tunne ollut,
"Tuen Teitä, kun minua tarvitsette. Sinua, siis. Ehkä tunnet tarvitsevani minua nyt... ehkä tarvitsettekin, en osaa sanoa, mutta ette tulevaisuudessa. Siitä voin olla varma, pärjäät yksinkin," Roswell naurahti rauhallisesti. Kuningas oli tällä hetkellä heikossa kunnossa, joten tietenkään tuo ei pysynyt pystyssä. Tilanne tulisi muuttumaan kyllä.
"Kunnes meille on parempi, että tiemme erkanevat. Niin sovimme. En jättäisi sinua, ellei se olisi paras vaihtoehto. Ei ole syytä huoleen sen osalta. Joskus vain voi olla, että minun pitää lähteä hetkeksi syystä tai toisesta. Kenties sairaslomaa," demoni hymähti, ei toisen pitäisi ottaa asiaa niin raskaasti, mutta oli parempi edes ilmoittaa Henrylle, että tilaisuus voisi tulla, ennen kuin se tuli. Silloin olisi hankalampi käydä näitä selvittelemään, kenties jopa mahdotonta.




((Niin tässä on nyt tainnut käydä, eikä mikään auta. Pakko kai on antaa kehon tehdä, mitä se haluaa. Voi voi. Ja pyh, Tsytan on nössö ja itkisi tuollaisesta. Vain Roswell on tarpeeksi mies ottaakseen kaiken vastaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2012, 19:58

Kaikki olivat vapaita, mutta vapaudella oli hintansa. Yleensä moisen ylellisyyden eteen joutui luopumaan paljosta. Jos Henry olisi halunnut kaipaamaansa vapautta, olisi tuon täytynyt luopua kruunusta. Moista tietenkään ei katsottaisi hyvällä kenenkään kannalta. Henry tosin ei tuntenut suurta pakottavaa tarvetta paeta velvollisuuksiaan ja jättää kaikkea taakseen. Ei hän enää voinut, ehkä muutama vuosi takaperin Henry olisi voinut kadota teille tietämättömille, mutta ei enää. Kaiken hylkääminen ei enää tuntunut edes vaihtoehdolta, Henry kun oli tottunut pitämään lupauksensa ja kantamaan vastuun.
Väliaikaista tai ei Henry tokaisi demonin perään Olen silti kiitollinen kaikesta mitä olet jo ehtinyt minun eteeni tehdä
Henry tosiaan halusi uskoa, että joskus tulisi vielä omin avuin kävelemään, mutta juuri nyt se tuntui kovin.. epätodennäköiseltä, ainakin hänen omasta mielestään juuri nyt. Masentuneena sitä ei osannut edes ajatella kovin pitkälle ja positiivisesti, kuitenkin Demonin sanat auttoivat Henryä hymyilemään. Kai se tästä vielä iloksi muuttuisi, tavalla tai toisella. Ehkä vielä oli liian aikaista synkistellä, kuningashan oli muutenkin toipilas ja puolikuntoinen, kuumetilat olivat ja menivät vähän väliä.

Mutta kai sekin aika koittaa joskus.. kun tiemme erkanevat. Toivottavasti se ei ole kovin pian Henry kävi hymähtämään pienesti hymyillen Ymmärrän kuitenkin, mikäli lähdet väliaikaisesti pois Jos syytä et halua kertoa tai emme sitä kyselevälle hoville halua kertoa, voimme aina keksiä pienen valkoisen valheen kuten sairasloman.
Sairasteletko sinä edes? Sairasloman mainitseminen toi mieleen syvemmän kysymyksen aiheesta. Kykenikö demoni sairastumaan? Flunssaan tai johonkin vakavampaan. Henry oli aina uskonut, että demonit olivat immuuneja tavallisille taudeille. Kai nuo olivatkin, mutta nyt kun asia tuli puheeksi, tuskin kysymyksestä haittaakaan oli.
Uupunut katse kääntyi käden mukana vesilasiin, kun tuo käytiin jälleen poimimaan omiin hyppysiin ja johdatettiin vierailemaan huulilla.


// Voi harmi. Millään ei olisi halunnut, mutta uhraudutaan nyt. (kuten minä uhraudun aloitusten suhteen. Sinä aloitat kyllä seuraavan, senkin otus)
Voi olla että itkisi. Mutta mikäs sen mukavampaa Roswellille ja Henrylle. Siinä vieressä nauraisivat. Roswell ottaa kaiken. vastaan.
Ota sinä tämä tynkä vastaus. Kohta Roswell saa oikeasti kylvettää Henryn tai sitten pistetään peli loppumaan. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Marras 2012, 22:05

"Uskoisin kiitosten olevan paikallaan täältäkin suunnalta. Olettehan tehneet paljon myös minun eteeni, enkä eläisi näin mukavasti ilman Teitä," Roswell hymyili kumartaessaan kiitokseksi toisen sanoille, kuten myös kiitokseksi ylipäätään. Ottihan hän mieluusti kiitokset vastaan, jos niille oli syytä, mutta tässä tilanteessa niitä ei voisi vain ottaa. Piti niitä antaakin, jos Henryllä oli syitä kiitellä häntä, oli hänellä myös paljon syitä kiittää toista. Hän ei olisi tässä nyt, jos kuningas ei olisi antanut hänen jäädä. Armahtanut häntä ja antanut hänelle mahdollisuutta sarvistaan huolimatta. Poika oli ottanut suuren riskin vastoin kaikkien muiden tahtoa, mutta demoni ei voinut kuin olla siitä iloinen, että joskus toinen osasi olla oikea jääräpää ja tehdä oman mielensä mukaan. Hänestä tämä järjestely oli sopiva, eikä Henrykään näyttänyt sitä moittivan. Ratkaisu oli tainnut olla oikea... Mutta kuningas ei voisi olla siitä varma, ennen kuin kuolisi ja mitään pahaa ei olisi tullut Roswellista. Se oli kovin ikävää, mutta hän yrittäisi tehdä parhaansa, ettei toisen pitäisi huolehtia hänestä ja teoistaan liikaa. Jos se edes rauhoittaisi mieltä vähän.

"Luultavasti sen aika ei ole kovin pian. Joku päivä, mutten vielä näe sille syytä," demoni naurahti eroamispuheille. Viimeistään sitten, kun Henryn aika jätti, mutta ehkäpä olisi mieluisampaa lähteä ennen, kuin se tapahtuisi. Tai ehkä ei. Oli hankala sanoa, eikä sitä oikeastaan tahdottu sen enempää miettiä. Olisi parempi keskittyä nykyisyyteen, aika kului kuitenkin aivan liian nopeasti. Hän oli aikonut auttaa kuningasta tehtävissään ja sen hän myös tekisi. Tehtävissä ei missään vaadita poistumista, ei ainakaan ennen, kuin Henry sitä haluaisi.
"Mh? Ei, en taida sairastua sen kummemmin," Roswell hymähti, vastaten mieluusti kaikkiin toisen kysymyksiin, mihin vain pystyi, etenkin jos se sai pojan ajan kulumaan rattoisammin sairastaessa,
"Olen tainnut vilustua joskus, mutta syytä sille en uskalla lähteä edes arvuuttelemaan," naurahdus kävi, maailmalla ilmeisesti oli joskus omituinen huumorintaju, mitä se tuli minkäkin kehon heikkouksiin ja vahvuuksiin. Ihmisten kanssa hän oli liian erilainen, että voisi tauteja jakaa, joten oli hankala sanoa, tulisiko edes se nuha ihmisiltä vai jostain muualta.

"Mutten kuitenkaan näkisi sairaslomaa aivan mahdottomana ajatuksena, voinhan minäkin satuttaa itseni. Olenkin kovin yllättynyt, ettei minulle ole vähään aikaan sattunut mitään. He todellakin uskovat sanaasi, kun käsket heitä olemaan satuttamatta minua," Roswell hymisi katsellessaan toisen kasvoja,
"Jos haavoittuisin, joutuisin lähtemään. Olen ollut täällä jo pitkään, mutten kertaakaan ole leikannut hiuksiani tai ajanut partaani. Kehoni ei kykene siihen täällä, eikä haavojen paraneminen ole poikkeus."




((Niin siinä vain joskus käy. Mitä sanoit? Sinun pitäisi tulevaisuudessakin aloittaa kaikki pelit? Kuinka epäitsekästä, sopiihan se. Kyllähän Roswell voisi nauttia Tsytanin huutamisesta, mutta kaikkien muiden mielestä olisi aivan liian säälittävää. Eikä opittaisi mitään siitä, mikä saa Roswellin pyörtymään. :< No ota kylpysi perkele, meneekö Henry kylpyyn vai tuleeko kylpy Henryn luokse? Vai onko märän rätin pesu nyt.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Marras 2012, 23:23

Pieni nyökkäys käytiin suomaan demonille, joka kävi kumartamaan kiitollisten sanojen myötä. Kukin tässä tilanteessa sai kiittää toista, asiasta jos toisestakin. Henry kuitenkin oli vilpittömän kiitollinen demonin avusta ja tuon pelkästä läsnäolosta. Henry oli menettänyt sodan myötä niin paljon, varsinkin ystäviä, ettei yhdestä uudesta, todella läheisestä ystävästä ollut todellakaan haittaa.
Oli kuitenkin helpottavaa tietää, ettei eronpäivä koittaisi todennäköisesti kovinkaan pian. Ehkä joskus hamassa tulevassa, kun oli sen aika. Parempi myös olla miettimättä moisia, se tuskin oli aivan seuraavien päivien, viikkojen, kuukausien tai kenties vuosien murhe. Parempi jättää sen miettiminen taka-alalle, sillä nyt oli muutenkin synkät ajat menossa.
Roswell myönsi joskus ehkä vilustuneensa, mutta ei sen kummemmin sairastellut. Demoni ei myöskään tohtinut arvailla, mistä omat sairastelunsa saattaisivat johtua. Oli mielenkiintoista kuulla, että demoni pystyi sairastumaan, tavalla tai toisella. Kuitenkin Roswell kävi täsmentämään, että tässä tapauksessa sairasloma ei välttämättä tarkoittanut flunssaa. Sarvipää kävi kertomaan, ettei kyennyt parantumaan edes haavoista tässä maailmassa. Mikäli tuo ottaisi osumaa, täytyi demonin poistua sairaslomalle, mitä ilmeisimmin omaan ulottuvuuteensa.
Joten jos saat paperihaavan edes paperihaavan? Mielenkiinto silmäkulmassaan kuningas nosti katseensa demoniin Vuodatko sinä verta, kuten no, tavalliset olennot?

Lasi laskettiin kädestä takaisin pöydälle, samalla kun jo kauan vuoroin hikisellä, vuoroin kylmällä keholla levänneen paidan hihoja käytiin käärimään ylemmäs. Sängyssä puolikuntoisena maatessa ei tullut pahemmin ajateltua peseytymistä, joka muutenkin oli toisinaan melko toissijainen toimi kaiken muun lisäksi.


// ei siis mitä ei kun KUULES NYT! Peikkojen on myös välillä aloitettava jotain. Muuta kuin hävyttömyyksiä.
No höh. Roswellin täytyy joskus tuupertua, ihan vain että minä olisi tyytyväinen ja voisin kuolla onnellisena.
Roswell saa kantaa Henryn kylpyyn, sinne on niin kovin pitkä matka. Mitään rättejä, rätti eksyisi vain sopimattomiin paikkoihin, jos Roswell siitä olisi vastuussa. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Marras 2012, 00:39

Roswell nauroi pehmeästi pojan katseelle, mielenkiinto paistaen nuorukaisen silmistä, uuden tiedon myötä tullen uusia kysymyksiä. Mitäs siinä, oli hyvä keskustella niin pitkään, kuin voi. Henryllä ei tulisi olemaan niin pitkästyttävää sillä tavalla. Tosin, huvittavaa oli se, kuinka mielenkiintoiseksi poika löysi asiat, mitkä liittyivät demonin satuttamiseen ja jos toinen todisteita sanoille kaipasi tai tahtoisi nähdä sen omin silmin, olisi sarvipäätä satutettava. Ei hän toki kuvitellut toisen ajattelevan pahaa, ei tietenkään. Kuningasta vain kiinnosti uusi tieto, eikä tästä saisi puhua jonkun kanssa aivan joka päivä. Kukapa muukaan osasi vastata Roswelliin koskevista kysymyksistä, kuin mies itse?
"Vuodan toki jotain, mutten taitaisi sitä aivan vereksi kutsua," demoni naurahti, Henryn kiinnostuessa hänen verestään. Eihän hän ihminen ollut, joten se oli erilaista... Kovin erilaista, itse asiassa. Tosin, kuningas ei koskaan tulisi näkemään sitä. Toivottavasti ainakaan, neuvonantaja itse ainakin voisi elää ilman sellaista kokemusta. Se ei taitaisi olla sen uteliaisuuden arvoista... Ellei se saisi poikaa todella hyvälle tuulelle. Vähän hän epäili sen toteutumista.

"Jos viiltäisi sormeni, se olisi aikamoinen riesa. Sotkisin vain joka paikan, eikä vuoto koskaan tyrehtyisi. Minun täytyykin olla kovin varovainen, mutta ainakaan sormissani ei ole viillon viiltoa," Roswell hymähti, se osasikin olla kovin rasittavaa, mutta elämä oli opettanut varovaiseksi. Kirjojen lukeminen voisi helposti muuttua kovin epämiellyttäväksi ja sotkuiseksi touhuksi, sitä piti vain osata olla rauhallinen kaikessa tekemisissä. Ehkäpä se selitti paljon demonin luonteesta, ei häntä kovin paljoa innostanut hypätä omaan maailmaan jokaisesta pienestä ruhjeesta, minkä omaa tyhmyyttään oli aiheuttanut ja minkä olisi niin helposti voinut välttää.
"Joten, ymmärtänette varmaankin, jos joskus katoaisin hetkeksi? Kuten sanoin, yrittäisin tietenkin kertoa siitä etukäteen, mutta on hyvin mahdollista, etten yksinkertaisesti kykene palaamaan luoksenne."

Hiljaisuuden annettiin laskeutua makuuhuoneeseen, demonin katseen hetkeksi kääntyen taas ikkunaan. Mitään muutosta ei ollut tapahtunut ulkona, mitään sen erityisemmän mielenkiintoista ei näkynyt. Keltaiset silmät vilkaisivat taas poikaa, toisen laskiessa vesilasinsa viereiselle pöydälle. Henry oli edelleenkin kovin uupuneennäköinen, pitkään tuo oli maannut sängyssään liikkumattomana kuumeen kourissa. Siitä oli tainnutkin olla jo jonkin aikaa, kun kumpikaan heistä oli viimeksi peseytynyt. Ei se Roswellille ollut niin kauhea asia, mutta kuningas taas oli hikoillut monen paksun peiton alla ja ehkäpä toinen arvostaisi ajatusta kylvystä?
"En tiedä saisitteko vielä, mutta tahtoisitteko kenties peseytyä?" Vanhus kävi rikkomaan hiljaisuuden,
"Voisin kysyä, jos se sopisi ja pyytäisin muita laittamaan kaiken valmiiksi."




((Pyh, peikkojen tehtävänä on vain riehua, ei pelata ja kirjoitella aloitusviestejä. Ehkä Roswell jossain pelissä niin tekeekin, oooOOOoooOOooo en tiedä. Ei kukaan edes antaisi Henryn hyppiä enää, tämän päivän hyppelyt on hypitty. Teidän Majesteettinne, minun pitää nyt pitää huoli siitä, että olette tarpeeksi puhdas. Kaikkialta. Älkää kainostelko, hinkkaan vain vähän- mitäs täältä löytyykään?))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron