Tunteitako sittenkin? || Aksu


Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 12:11

Roswell tuumasi sitä, ettei sanoisi asiasta mitään, kun ei kerran edes yksityiskohtia tiennyt. Se sai luvan toistaiseksi kelvata Ophelialle, oli muutenkin hyvin todennäköistä, että kuningas kuuli sen joltain taholta, vaikka vain tiedon rippeenä. Demoni keskittyikin sitten velhoon ja tyttö oli samaa mieltä, tämä oli saatava jonnekkin pois, ettei tämä käytävälle jäänyt makoilemaan, ihmisethän tuijottivat... Papitar saattoi tuntea sen niskavilloissaan.
"Olemma kyllä, ei mitään hätää." Papitar hymyili Roswelille kiusaantuneena, lähinnä yhä harvaantuvan yleisön, että ylenpalttoisen huolenpidon ansiosta.
"M-Minä...!? Minä..." Ophelia parahti Constantinen kysyessä häneltä, mitä oli tehnyt, ilmeisesti saadakseen velhon niin tuohtumaan. Mitä tuohon nyt piti sanoa, että oli haukkunut toisen pystyyn? Antanut kuulla kunniansa? Viimeinen oli lähimpänä totuutta tytön mielessä, mutta ei vielä tiennyt mitä sanoisi kenraalille. Joten hän jäi hiljaiseksi, näin toistaiseksi pyörittelemään sormiaan samalla kun katsahti sivusta demonin mukana alas, tämän ensin kiitettyä myöskin kenraalia, kuinka huomaavaista.

Demoni puhutteli Blackia hieman, selvästi tarjoten toiselle apua muualle siirtymiseen muualle. Ophelia ei nähnyt velhon silmiä kunnolla, mutta tästä kuuluva ääni sai Ophelian varuilleen, ottamaan ehkä sentin kauemmaksi nyt tajuissaan olevasta velhosta. Jollei Constantine tai Roswell olleet siinä välissä, olisi hän juoksatanut pakoon ja piiloutunut.

Seuraavaksi velhoa hoputeltiinkin ylös kuulosteluun ja vastoin Roswellin aikaisempia kehoituksia, juuri niin Black tekikin, vaivalloisesti ja hitaasti, mutta kyllä tämä lopulta jaloilleen pääsi eikä Ophelia voinut edes katsahtaa tuohon kuin sivusilmällä, hartiat jännittyneenä ja kämmenet toisissaan kiinni. Normaalilta tuo nyt kyllä vaikutti, kun ei kenenkään kimppuun yrittänyt hyökätä ja jos siihen nopeaan vilaukseen oli luottamista, olivat tuon silmätkin, jotka pian hupun alle peittyivätkin, normalisoituneet.
Ophelia katsahti Roswellin kautta ylös kenraaliin kuin tuhmuuksia tehnyt häpeävä lapsi, velhon selvästi leikkiessä yhtä tuppisuuta hänen kanssaan siinä painostavassa, hetkellisessä hiljaisuudessa, täytyikö hänen tosiaan selittää?
"Minä... Minä vain annoin velhon tietää, mitä mieltä olen ollut hänestä viime aikoina..." Ophelia sanoi lopulta ja puri huultansa, hänellä ei yksinkertaisesti ollut parempaa selitystä, ei vaikka halusi kuinka puolustella toista ja vältellä tosiasioiden paljastumista, ei hänellä ollut tarpeeksi uskottavia hätävaleita.
"Ottaisi lääkkeensä..." Kuului vielä nyrpästynyt mutina tämän jälkeen, saivat toiset ottaa sen tosissaan tai vitsinä, se oli kiinni velhosta itsestään miten itsensä tästä pois leikki.

//eikös sillä ole se taskumatti aina mukana ja kyse ei ollut saako Ophelia suukotella! Vaan siitä, saako vanha kenraali pusun. Mutta on, ehkä, gigglesnort//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 11, 2012 1:31

Roswell ei voinut kuin suoda kenraalille masentavan mulkaisun miehen heti käydessä syyttävästi kysymään Ophelian tekosista tytöltä itseltään. Kaikkihan tahtoivat tietää, mitä oli tapahtunut, mutta nyt ei ollut sen aika. Eikä todellakaan ollut sen aika kysyä moista, papittaren suorastaan mennessä lukkoon vastausta etsiessään. Tyttöhän oli säikähtänyt tapahtumia, eikä ollut kykeneväinen vastaamaan näin pian kaiken jälkeen.
"Kysymyksille on aikansa, kenraali. Arvon papittaren olisi nyt syytä itsekin levätä ja rauhoittua kaiken tämän jälkeen, vasta sen jälkeen on mahdollista selvittää asian todellinen laita," demoni sanoi kylmänrauhallisesti, keskittyen enemmän nyt velhon tilan seuraamiseen, kuin katsekontaktiin Constantinen kanssa. Vieläkään tuppisuinen mies ei mitään suostunut sanomaan tilasta, mutta Ophelia sentään vahvisti aikaisemmat sanansa. Molemmat olivat kunnossa, Black oli nyt suurin kysymysmerkki. Puhutteleminen sai kuitenkin toisen raottamaan silmiään, kunnolla heräten tajuttomasta tilastaan. Ja heti pystyi näkemään, että jotain oli pielessä. Kaljupään silmät olivat punaiset ja ne eivät totta tosiaan edellisinä kertoina tuollaiset olleet! Pirullinen virnistyskin nousi makaavan miehen kasvoille, Roswellin kurtistaessa kulmiaan vakavoituneena.

Kovin hiljaiset sanat velho pakotti huultensa välistä, neuvonantajalle suunnatut. Ei niissä ollut mitään uhkaavaa, aivan tavallinen kysymyshän se oli... Mutta mikään tähän asti tekemistä eleistä ei ollut lainkaan Blackin tapaista. Demoni hädin tuskin tunsi velhon ja hän kykeni sanomaan noin. Jotain oli väärin, mutta hän ei voinut sanoa, mitä. Toinen oli kuin ei henkilö, mutta eriltä toinen ei tuntunut muilla aisteilla. Ei lainkaan eriltä, se oli se sama vanha kaljupää, kuin aina ennenkin. Mutta käyttäytyi väärin. Velhon sanoja seurannut myhäili loppui aikanaan, silmien punaisuuden laantuessa takaisin Blackin normaaliksi silmienväriksi, ilmeenkin vakavoituessa. Tuo oli nyt se Black, minkä Roswellkin tunsi. Tämä tapaus tuntui kovin monimutkaiselta jo nyt ja erittäin, erittäin epämukavalta. Sarvipään ilme pysyi edelleen vakavana, mutta nyt kun velho tuntui taas omalta itseltään, kykeni hän rentoutumaan hieman ja katsellen kaljua miestä edes jonkinlaisen ymmärtäväisyyden kera.

Aivan kuten tyttöä, kävi Constantine heti velhoakin hätyyttelemään vastauksien perässä, käskienpä jopa vastaherännyttä nousemaan jo jaloilleen tekemään sen. Aivan kuten Ophelian tapauksessa, Black ei luultavasti kykenisi tai haluaisi selittää nyt. Ja nouseminenhan ei kävisi missään nimessä tapaukseenkaan, oliko kenraali suorastaan hullu?
"Hänelle ei tekisi hyvää nousta vielä," demoni ilmoitti, toistaen aikaisemmin sanomansa, jos toinen ei sitä ollut sattunut kuulemaan. Luultavasti ei ollut vain halunnut kuulla, kenraali Fritzhän oli tunnettu jääräpäisyydestään ja lyhyestä pinnastaan. Silti Constantinen mieliksi velho kävi hitaasti ja vaivalloisesti tekemään nousemisen merkkejä, vastoin ehdotuksia. Kaksi kovin jääräpäistä miestä kasvotusten vastustamassa toisiaan, tämähän se aikamoiseksi sirkukseksi alkoi muuttua.
"Älkää rasittako itseänne," Roswell huokaisi, tietäen kyllä, että se oli turhaa työtä. Black tulisi nousemaan, teki sen kuinka hankalasti tahansa, jääden seisomaan paikoilleen kovin huterana. Silmällä toista pidettiin kokoajan jos tuo kaatuisi, olisi hän ottamassa kiinni... Tai ainakin yrittämässä.

"Kenraali Fritz, ette kai voi odottaa vastausta nyt heti vasta tajuntansa menettäneeltä mieheltä? Hänen ei pitäisi vielä olla edes jaloillaan," neuvonantaja yritti puolustella molempia syytettyjä osapuolia, Constantine oli etenemässä aivan liian nopeasti. Kumpikaan ei ollut kokonaan toipunut, eikä voisi antaa vastauksia, mitkä pitäisi ottaa tosissaan. Hiljaisena velho pysyikin, mutta hiljaisuus oli ilmeisesti papittarelle liikaa, Ophelian avatessa itse sanaisen arkkunsa ja selittäen oman osansa tapahtumasta. Ilmeisesti, mutta demoni ei sitä vielä kuuntelisi, oli aivan liian aikaista.
"Entä jos hakisitte joitain taluttamaan niin arvon papittaren kuin velhonkin lepäämään? Sitä he molemmat tarvitsevat, eivät kuulusteluja," Roswell vilkaisi kenraalin suuntaan, kerran tuo jo oli päivän pelastanut, mutta tätä menoa sänkileuka saisi aikaan enemmän vahinkoa, kuin uskoisikaan.




((Lapset, lapset. Nyt Roswell-sedän syliin kaikki pusuja varten.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 2:07

Demonin sanat eivät tietenkään miellyttäneet härkäpäistä kenraalia, joka tunnetusti ei ollut siunattu kärsivällisyydellä. Constantine halusi vastauksia nyt, ettei tilanne jäisi päälle. Constantine halusi myös uskoa, että demoni olisi ollut samalla kannalla hänen kanssaan, jos olisi nähnyt äskeiset tapahtumat. Velho kävi kuitenkin nousemaan ylös maasta, hyvä niin. Roswell oli yhä sillä kannalla, ettei Blackin olisi kannattanut nousta, mutta juuri nyt velho saatikka kenraali eivät kuunnelleet demonin aiheellisia kehotuksia. Constantine siksi, ettei välittänyt siitä, mikä oli velholle parasta. Tuo oli juuri ottanut yhteen miehen kanssa, eipä siinä kovin lämpimiä tunteita toista kohtaan pidetty yllä, vaikka yhteenotto olikin ollut tulinen. Black taas halusi säilyttää edes jonkinlaisen arvokkuutensa, eikä makailla maassa, kuin pahainen vuodepotilas. Velho oli kuitenkin neutraalin katsahduksen demoniin, tuon kehottaessa miestä olemaan rasittamatta itseään.

Constantinen katse lipui hitaasti papittaresta velhoon, tytön käydessä kertomaan, että tämä kahakka oli lähtenyt silkasta mielipiteiden jakamisesta. Ophelian kommentin kuullessaan Black kohotti katseensa tyttöön ja otti yhden jokseenkin uhkaavan askeleen lähemmäksi, mutta hillitsi sen pienen halun käydä toisen kurkkuun kiinni. Lähinnä siksi, että Constantine oli siirtänyt tapparansa terän velhon ja papittaren väliin.
Ehkä velhon olisi parempi mennä lepäämään lukkojen taakse? Kysymys oli osin Roswellille, tuon kehottaessa kaksikon taluttamista lepäämään, mutta samalla myös Blackille, varoituksena Vai hillitsettekö halunne metsästää neitoja?.
Mitä jäätävimmänmurhaava katse suotiin velhon toimesta kenraalille, samalla kun tunnelma alkoi lyödä kipinöitä. Sauvastaan tukea pitävä velho pysyi sen pienen hetken hiljaisuudessa, kunnes vihdoista viimein avasi suunsa.
Kaikki on hallinnassa, kenraali Fritz Ääni suorastaan tihkui katkeraa nöyrtymistä aseistetun kenraalin edessä. Oli kaiketi sanomattakin selvää, ettei Black pitänyt tilanteesta. Eipä velho kovin hyvä ollut pahoittelemaan tekojaan, anteeksipyynnöstä puhumattakaan. Vaikka olikin lipevä kielestään, ei hän nyt nähnyt syytä saatikka halunnut käydä nuoleskelemaan kenraalia. Olihan tuo lyönyt häntä tapparalla ja melkein kuristanut. Kohteliaisuudet olivat nyt vähissä.

Ensi kerralla en lyö lapella Constantine myrähti, kääntäen nyt katseensa demoniin Tehkää te mitä mielitte, mutta huomiseen mennessä minulla on parasta olla vastauksia Kysymättä sen paremmin tilanteen lopullista laitaa, oli Constantine lykännyt Roswellin ja Blackin samaan leiriin ja puhui näistä nyt monikossa. Ihan selvästi heillä oli juoni.
Viimein kokopanssaroitu mies otti askeleen jos toisenkin poispäin tilanteesta, nyökäten papitarta mukaansa.
Saatan teidät kappelille Kenraali oli saanut tarpeekseen tilanteesta. Hän oli uupunut pitkän reissun jälkeen ja äskeisen yhteenoton johdosta. Pinna oli kireällä ja kärsivällisyys nollapisteessä. Tämä tilanne vaati nyt pikaista poistumista ja alkoholia.


// Mahtuuko kaikki Roswell-sedän syliin? Eikö Roswell sedän pusut ole Henryn yksityisoikeus >: Kai joka ilta kun Henry on nukahtanut, niin Roswell on antanut pusun otsalle?
Totta kai Constalla on aina taskumatti. Juuri nyt se on piilossa niin hävyttömässä paikassa, ettei sitä voi kaivaa esiin kaikkien nähden //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 5:06

Samassa kun velho otti askeleen, mulkaisi papitar tuota ylös samaan malliin rinta edellä ja kädet takana nyrkissä. Hän saattoi pelätä ukkosta mutta ei velhoa, ei silloin kun tämä oli normaali itsensä, kaksi apuria tosin pitämässä huolen, ettei mitään sattuisi, toimi myös rohkeuden pönkityksenä. Tytön katse oli kiinni pitkään velhon kasvoissa, tapparan ollessa heidän välissä, kääntäen kasvonsa sitten tuohtuneena pois, vannouttaen itselleen, ettei enää edes katsoisi tuohon. Roswell oli kannattanut lujasti, että heidän kaikkien kannattaisi levätä ennen asioiden syvällisempää selvitystä, pitänyt jopa velhosta huolen. Lepääminen kelpaisi Ophelialle oikein hyvin, vaikka häneltä sen parempia vastauksia tulisi, hän halusi vain pois, lepäämään ja kierimään omissa aatoksissaan kunnes niistä otti jotain selkoa! Hänellä tosin mylläsi mahassa tunne, etteivät asiat ainakaan tämän päivän aikana tulisi selkeämään.
Kenraali ehdotti velhon lukkojen taakse laittamista, Ophelia itse ei sanonut mitään pitäessä katseensa muualla, mutta saattoi selkäpiissään tuntea sen kitkan mikä näiden kahden välillä oli... Lopulta velhon ääni kuului, katkerana vakuutellen, että asia olisi hallinnassa. Niin papitar tosiaan toivoi ja jopa uskoi nyt tässä vaiheessa, kuinka monta kertaa päivässä tuo muka kykenisi täysin pimahtamaan? Hänellä oli jostain syystä paha tunne kurkussa, ei hän todellisuudessa halunnut olla velhon kanssa riidoissa... Mutta papitar ei nähnyt olevansa anteeksi pyynnön velassa toiselle, päinvastoin, mutta sitä tuskin oli turha odottaa herra hapanaamalta. Jälleen yksi ongelma toisen perään, kohta hän olisi taas kenraalin sylissä itkemässä kun mikään ei toiminut.

Ophelia nosti katseensa tästä Constantineen, tämän nökätessä hänet mukaansa ja ilmoittaessa, että hän saattaisi toisen henkilökohtaisesti takaisin kappelille. Tyttö nyökkäsi pienesti, hän tunsi kiitollisuuden velan vain kasvavan kaikkien olleesa niin huomaavaisia. Mutta ennenkuin he lähtivät siltä seisomalta pois, kääntyi Ophelia vielä Roswellin puoleen niiaamaan ja nostamaan katseensa tähän.
"Kiitän huolenpidostanne... Ja sinä... Älä syö häntä." Viimeinen oli tarkoitettu velholle, papittaren pitäessä katseensa pois tästä. Viimeiset sanat tälle niin pitkäksi aikaa, kunnes hän tuntisi itsensä tarpeeksi leppyneeksi ja uskoi voivansa taas puhua tälle ilman, että räjähtäisi liitoksistaan ja auheuttaisi sen samaisen ketjureaktion, joka tänäänkin oltiin saatu todistaa. Tämän tehtyä Ophelia käveli Constantinen vierelle ja lähti kävelemään käytävää pitkin, hiljaisena kohden linnan ulko-ovia. Ei kai siinä tarvinnut sen enempää jutustella, ellei kenraalilla itsellään ollut jotain, mitä sanoa.

//Ei mahdu, sillä tilasta pitää tapella kun minä siihen takamukseni länttäisen. Siellä viilentämässä, ettei vain tule pipi kun lohikäärmeitä kaataa? Lyhyttä ja tönkköä putkaa.//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 11, 2012 6:51

Se yksi pieni uhkaava askel velhon suunnalta kohti papitarta sai Roswellin myös ottamaan oman askeleensa lähemmäs varoitukseksi kuten myös tulemaan väliin, jos toinen oikeasti niin tyhmä olisi, että taas Ophelian kimppuun hyökkäisi. Black sai olla varma, että sitä sarvipää ei suostuisi seuraamaan vierestä, ei suostuisi edes antaa koko asian tapahtua, jos se hänestä oli kiinni. Constantine kuitenkin ajatteli aivan samaa, ja aseen terä pian olikin kaksikon välissä velholle varoituksena. Se kävi hyvin, luulisi tuon pidättelevän velhoa paremmin uhallaan, kuin demoni voisi. Eihän vanhus oikeastaan mitään kaljupäätä pysäyttääkseen voinut tehdä, mutta kenraali oli eriä maata. Eiköhän Black ainakin sen tiennyt.
"Se päätös olkoon hänen käsissään," tummaa kulmaa kohottaen silmien katse kävi velhossa, joka totta tosiaan oli pysäyttänyt lähestymisensä kiitos tapparan. Aluksi Roswell olisi ilman muuta lähettänyt velhon omaan tupaansa suoraan sänkyyn lepäämään, eihän hän tiennyt, mitä oli tapahtunut ja kaljupää oli ollut taju kankaalla. Lepo oli silloin tarpeen. Mutta jos toinen aikoi nytkin hyökätä Ophelian päälle... Sitä neuvonantaja ei hyväksyisi, ei sitten millään, siihen loppuisi suojelu hänen kohdaltaan. Jos Black ei pitäisi itseään kurissa, lukkojen taakse tuo tosiaan kuuluisi, kunnes rauhoittuisi. Toivottavasti velho ymmärtäisi vihjauksen.

Kaljupää vakuutteli kyllä, että kaikki olisi hallinnassa, kovin kireällä äänellä. Kenraalin ja velhon välit eivät olleet nyt mitä parhaimmat, eikä Black itsekään koskaan ollut tuntunut siltä nöyrtyvältä tyypiltä. Mutta nöyryyttä tässä tilanteessa tarvittiin ja sen näyttäminen oli demonille tarpeeksi, kunhan toinen sanansa pitäisi. Siihen Constantinekin päätti kyselynsä tältä erää, kenties saaneen vihdoin tarpeeksensa sarvipään motkotuksista kuulustelemista vastaan. Oi, vastauksia mies tulisi saamaan haluttuun aikaan, oikein paljon niitä. Varmasti enemmän, kuin mitä oli pyytänytkään. Roswellilla oli pitkä elämä takanaan, ja hän oli oppinut yhtä jos toista. Niistä osan kenraalikin saisi kuulla, kerran niitä vastauksia noin kärkkäästi oli pyytämässä. Eihän toinen koskaan sanonut, mistä halusi vastauksia. Hyvän teon Constantine oli kuitenkin vielä valmis tekemään ja aikoi saattaa Ophelian kappelilleen, toivottavasti pitäen suunsa kiinni ainakin kysymysten suhteen, jos tyttö ei halunnut vastata. Kenraali toivottavasti teki tämän papittaren takia, eikä oman uteliaisuutensa...

Ophelia ennen lähtöään kävi niiaamaan demonille kovin riski teko kaikkien edessä papittarelta mutta siihen tyttö sai vastaukseksi kumarruksen, käden tiukentaessa otettaan vanhan kirjan ympärillä edelleenkin pelkona sen hajoaminen.
"Keskittykää nyt lepoon, älkääkä huolehtiko tämän päivän tapahtumista. Selvällä mielellä kaikki näyttää paljon kirkkaammalta," pitkästä aikaa uurteisilla kasvoilla oli lempeä hymy aikaisemman vakavuuden jälkeen, tilanteen ollessa kovin jännittynyt. Mutta Opheliaa vastaan hänellä ei ollut mitään ja tytön läsnäolohan vain piristi, kuten kiitoksetkin. Ei voitu kuin toivoa, että papitar pääsisi turvallisesti kappelilleen ilman häiriöitä ja saisi tarvitsemansa lepohetken.
"Uskon olevani kovin pahanmakuinen," Roswell hymähti toisen sanoista velholle. Tekisi Black hänelle ravoissaan mitä tahansa, tunsi hän olonsa turvatuksi, joten Ophelialla ei ollut mitään syytä huolehtia hänen turvallisuudestaan. Tarpeeksi huolia tytöllä oli muutenkin.

Papitar poistui kenraalin mukana, jättäen velhon ja sarvipään jälkeensä. Black tuskin rikkoisi hiljaisuutta itse, joten keltaiset silmät käännettiin kohti luisevaa miestä.
"Suosittelen lepoa teillekin, velho hyvä. Mahdollisimman kaukana Opheliasta. Olisi heitteillejättö päästää teidät tilassanne silmistäni, joten seuraan teitä, kunnes pääsette jonnekin lepäämään ja lupaatte jäädä sinne," demoni sanoi rauhallisesti, eikä näyttänyt mitään merkkejä inhosta toisen tekoja kohtaan, vaikka uhkaavasti velho oli käyttäytynytkin tyttöä kohtaan. Ei hän pitänyt siitä tietenkään, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Tärkeintä oli nyt saada Black jonnekin rauhallisempaan paikkaan, halusi toinen sitä tai ei.




((Sopu sijaa antaa, kaikki haluavat mahtuvat kyllä syliin. Nukkuville Henryille ei uskalleta antaa pusuja, mutta ehkä hiuksia hieman silitellään. Jotain tönkköä pukkaa nyt kyllä Roswell-sedänkin housuista, kävisitkö tarkistamassa sen pituuden? Ivyllä 1337 viestiä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 8:02

Constantine ei suonut velholle saatikka demonille enää huomiota, vaan piti katseensa jo jossain muualla. Papittaren annettiin hoitaa hyvästelyt rauhassa, jonka jälkeen kenraali lähti saattamaan tyttöä kappelilleen. Constantine piti myös suunsa kiinni matkan ajan, kyselemättä enempää tapahtumista. Jotain Ophelia oli jo kertonut, tuskin tuosta enempää irtosi tähän hätään. Vaikka kärsimätön olikin, päätti kenraali kerrankin malttaa mielensä. Ehkä hän voisi huomenna hyökätä velhon kimppuun kysymyksiensä kera, ihan vain koska halusi testata, saisiko itse kaljupäisen pinnan katkeamaan. Ei voinut olla liian vaikeaa, jos papitarkin siinä oli onnistunut!
Matka veikin nyt rauhallisissa merkeissä ulos linnalta, pihamaan poikki kappelille, jonka eteen kenraali lopulta pysähtyi.
Oletan, että pärjäät tästä eteenpäin yksin? Kappelisi kun ei ole kovin ystävällinen näin isokokoiselle miehelle Kenraali hymähti vilkaistessaan papittareen. Aikeinaan kenraalilla oli suunnata sotilastuvalle tämän jälkeen, mikäli papitar ei enää sänkipartaisen seuraa kaivannut.
Voit toki aina tulla jälleen juttelemaan luokseni, mikäli haluat Hetkeksi Constantine pysähtyi miettimään, mitä sitä tulikaan luvattua mutta kai hän kestäisi papittaren avautumisia. Olihan tuo periaatteessa yksin, kovin yksinäiseltä tuo ainakin oli vaikuttanut. Ehkä Papitar vain kaipasi jotakuta kertomaan elämän tosiseikkoja hänellekin.

Black soi papittarelle uudemman mulkaisun tuon mainitessa, ettei velhon kannattanut pistellä demonia poskeen. Juuri nyt jos ei olisi kyennyt hillitsemään itseään olisi Black saattanut silkasta kapinallisuudesta käydä Roswellin kimppuun, periaatteella sinähän et kerro minulle mitä tehdä. Demoni oli kuitenkin onnekas, eikä kaljupäinen käynyt pistelemään mokomaa poskeensa. Ei nyt, eikä todennäköisesti koskaan.. ellei papitar menisi sanomaan samoja sanoja samankaltaisessa tilanteessa, jossa ei vain ollut yleisöä paikalla.
Papittaren ja kenraalin poistuttua seurasi pieni hiljaisuus, jonka rikkoi kuitenkin Roswell. Hitaasti velhon katse valui sarvipäiseen, Blackin pitäen kaksin käsin kiinni sauvastaan, ettei vain kaatuisi. Sehän tästä puuttuisikin.
Älä huoli, viimeinen paikka jonne nyt menisin, on kappeli Velho töksäytti demonin ehdotellessa velholle lepoa, mahdollisimman kaukana papittaresta. Sen Black aikoikin tehdä, siitä demoni saattoi olla varma.
Mutta sinun vastuualueeseesi ei kuulu minun kaitseminen. Mene Hänen Majesteettinsa luokse, uskon että hän ihmettelee vähintään meteliä, mitä kuului Kaljupäinen jatkoi, samalla kun lähti kankeahkosti kävelemään takaisin kohden yläkertaan vievää, lähintä portaikkoa. Velho suoristi selkänsä ja pystyi selvästi näkemään, että käveleminen tässä perusjäykässä, arvokkaassa asennossa sattui, mutta eipä velho näyttänyt välittävän. Se oli kaiketi ansaittua kipua


// Kaikkien pitää mahtua Roswellin syliin. Tai sitten pitää alkaa vuorottelemaan!
1337 h4x0rz pwn j00. Sands kohta tuhannessa. Jaksaa jaksaa. //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 8:44

Matka kului hiljakseen, kumpikaan ei juuri sanonut mitään matkaa taittaessa. Ophelia oli lähinnä hiljaa siksi, koska osittain mietti miten Roswell tulisi nyt pärjäämään kiukkupussin kanssa. Vaikka papitar olikin tuohon tutustunut, ei hänellä ollut oikein aavistusta kuinka voimakas demoni voisi loppujen lopuksi heidän maailmassaan olla. No, tuskin vasta iskuja saaneesta ja tainnoksista heränneestä velhosta oli suureksi uhaksi, näin sopi ajatella, näkisi sen myöhemminkin mikäli jokin fiasko oli syntynyt. Pihamaa oli kylmä, mikä sai papittaren kietomaan punaisen viittansa tiukemmin ympärilleen. Henkeä hönkäistiin pariin otteeseen omaksi iloksi sen höyristyessä ilmaan ja kadoten omille teilleen. He lopulta saavuttivatkin kappelin, sen näkeminen rauhoitti Ophelian mieltä entisestään, kohta hän pääsisi rukoilemaan ja rypemään huolissa! Velhon kohtaus oli kyllä ollut mitä suurin harhautus siitä, mitä aikaisemmin päivällä oli päässyt tapahtumaan. Tyttö kääntyi vielä kohden kenraalia mieto hymy kasvoilla, tämän uskoessa hänen nyt pärjäävän, eikä tämän kommenttiin kuinka kappeli ei ollut ystävällinen tälle voinut olla naurahtamatta.
Ennenkuin Ophelia keksi mtään sanottavaa, mies tarjoutuikin tervetuloatoivottamaan tämän aina silloin, mikäli halusi jutella.

"Oih..." mitä se ophelialle merkitsikään, vaikkei ihan heti tuon luokse ollutkaan hönkäämässä jokaisesta pikku asiasta, oli tuo kyllä kaunein ele minkä papitar oli saanut hetkeen kokea.
"Kiitän, en tiedä miten kuvailla kuinka paljon tuo minulle merkitsee... Mutta paljon." Ophelia sanoi nostaen kasvonsa jälleen hymyillen mieheen. Ei hän yksinäiseksi itseään enään aikaan niin kuvailisi, mutta ihmiset joille mennä purkaa sydäntään olivat harvassa. Prinsessaakaan ei viitsitty häiritä, tämän tehdessä omia, hämäriä asioitaan.
"Mutta älkää huoliko, minä voin kyllä ihan hyvin. Tarvitsen vain vähän lepoa ja aikaa ajatella asioita... Tulen mitä todennäköisemmin törmäämään taas velhoon, joten saatan vain toivoa väliemme jälleen paranevan... Ystäviä ei kuitenkaan sovi niin vain menettää, eihän?" Papitar tuumasi ääneen ja katsahti pienelle kappelilleen. Ei, ei vaikka ystävä saattoikin muuttua verenhimoiseksi sekopääksi, mutta siitä hän pyrkisi keskustelemaan velhon kanssa myöhemmin, jahka tuon naamataulua taas kestäisi.
"Levätkää tekin ja... Kiitos vielä kerran." Ophelia sanoi ja niiasi vielä syvään kenraalille, suoristuen ja kääntyen sitten kappelinsa puoleen, vilkuttaen vielä kertaalleen miehelle hyvästeiksi ennenkuin astui taas kappelinsa lämpöön.

//Eihän tässä malta vastata kun hieno viestimäärä rikkoutuu... But yah, ILL BE STALKING YOU!//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 11, 2012 9:53

Roswell piti katseensa velhossa, joka sauvaansa selvästikin tukeutui. Katseiden annettiin kohdata, Blackin myös kasvonsa demoniin kääntäen sanojen myötä. Toinen ei todellakaan näyttänyt siltä, että pitäisi olla jaloillaan kaiken tuon jälkeen näytti siltä, että luiseva mies pysyi vain hädin tuskin pystyssä. Kerran toisella oli jo taju ollut kankaalla tämän päivän aikana, pystyisikö Black pitämään tajunsa, jos jatkoi esittävänsä olevan kovempaa tekoa, kuin mitä oli. Mies edelleenkin tarvitsisi lepoa. Nyt heti, ennen kuin jotain pahempaa sattuisi toisen pakottaessa kehon johonkin, mihin ei pystynyt.
"Suosittelisin teidän pysyvän kaukana hänestä tulevaisuudessakin, ainakin kunnes tämä sotku on selvitetty," demoni ilmoitti vielä, vaikka velho kertoi, ettei missään nimessä kappeliin ollut nyt matkalla. Nyt kenties, mutta päivän päästä Roswell ei halunnut olla todistamassa, mitä oli tänä päivänä jäänyt näkemättä. Kyllähän hän epäili, ettei Black lähiaikoina tyttöä halunnut nähdäkään, mutta jos velho aikoisi käyttäytyä toista kohtaan niin uhkaavasti, kuin juuri äsken... Olisi kaljupään parempi pysyäkin papittaresta erossa. Yllytti Ophelia toista tai ei, ei velholla ollut mitään oikeutta hyökätä toisen kimppuun ja saisipa mies oikein monta vihamiestä, jos niin tekisi. Siinä teossa ei olisi järjen hiventäkään, mutta jotain sitä oli aikaisemminkin sattunut...

Velho kävi kävelemään kohti portaita kankein elein, marmattaen samalla demonin tehtävistä ja kuinka jääräpään perään katsominen ei tuolle kuulunut. Siitä huolimatta tai kenties juuri sanoista johtuen Roswellä kävi seuraamaan Blackia, eikä toisen vierellä todellakaan ollut hankala pysyä. Jotain arvokkuutta velho yritti pitää yllä suoralla asennollaan, vaikka keho oltiin siihen pakotettu vasten tahtoaan, eikä se erityisemmän hyvältä tuntunut. Hitaalta se kävely kuitenkin tuntui.
"Kenties ei, mutta velvollisuuksiini kuuluu olla jättämättä muita pulaan. Se olisi vastuutonta, entä jos menettäisitte tajuntanne uudestaan?" Neuvonantaja hymähti toista katsahtaen, hyväntuulisen hymyn muuttuessa ennen pitkää ilkikuriseksi,
"Mutta luotan teihin sen verran, että tulette hakeutumaan lepoon heti, kun silmäni välttää. Jos hankkiudutte taas ongelmiin, pidän huolen, että vastuualueisiini kuuluu juuri teidän kaitsemisenne. Siitä voitte olla varma, voin jopa luvata sen," naurahdus kävi. Black sai ottaa sen vitsinä, jos halusi, huvittuneeltahan sarvipää tuntui. Mutta sanat olivat täysin pitäviä uhkauksia, jos velho sille kannalle halusi lähteä. Liian ylpeä kaljupää oli antaakseen Roswellin auttaa tai katsoa perään nyt, kun sitä eniten tarvitsi. Siihen toista ei pakotettu, ei ainakaan vielä. Toiselle annettaisiin mahdollisuus, sillä velho oli oikeassa. Henryä varmasti kiinnosti, mitä oven toiselta puolelta oli kuulunut ja jos kukaan ei pojalle sitä ilmoittaisi, itsehän tuo sieltä sängystä pomppisi katsomaan...

"Jätän teidät siis rauhaan, tällä kertaa. Tehkää mitä teette, mutta muistakaa, että olin tosissani. Menkää lepäämään," demoni nyökkäsi hyvästiksi, löysentäen sitten hieman sitä harmaata kaulahuivia kaulansa ympärillä, ulkovaatteiden käydessä nyt kovin kuumiksi. Kuninkaan luokse pitäisi päästä, ennen kuin mitään pahaa ehtisi käymään, mutta sitä ennen päällysvaatteista pitäisi päästä eroon, joten matka suuntasi ensimmäiseksi omaa huonetta kohti, kirja mukana. Vaatteet riisuttiin siellä, ennen kuin matka kävi kohti Henryn makuuhuonetta. Sieltä neuvonantajan ei olisi varmaan pitänyt sittenkään lähteä, kaikkea oli hovissakin onnistunut tapahtumaan sillä välin, kun oli poissa. Pari koputusta käytiin lyömään makuuhuoneenovea vasten, kuuluvia, muttei kuitenkaan turhan lujaa, jos kuningas sattui olemaan nukkumassa. Jos oli jotenkin tämän mekkalan ajan saanut nukuttua. Roswell ei haluaisi toista herättää, mutta huoneeseen astuttiin silti, sanaakaan sanomatta. Ensiksi varmistettaisiin, oliko Henry hereillä, sitten vasta käytäisiin tervehtimään... Ja esittämään se lahjaksi tarkoitettu kirja, mikä sarvipäällä oli vieläkin mukanaan.




((Ja nyt hieno 1337 on pilattu, olisi pitänyt jättää viime viesti viimeiseksi, niin siitäkin oltaisiin nautittu pitempään. Te hirviöt.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 11, 2012 10:54

Papittarelle suotiin nopea hymy tuon kiitellessä tarjouksesta, kertoen sen merkitsevän paljon. Kuten kenraali oli olettanut, papitar taisi vain kaivata seuraa jolle avautua. Itsehän tuo joutui päivät pitkät kuuntelemaan toisten itkuja, eikä kukaan kuunnellut häntä. Jokseenkin epäreilua, mutta mitäs oli ryhtynyt moiseen työhön. Mitä taas tuli kysymykseen ystävien menettämisestä, Constantine vain pyöräytti silmiään ja pienesti kohautti olkiaan. Hänellä oli omat mielipiteensä velhosta ja jos häneltä olisi taaskaan kysytty, olisi hän käskenyt papitarta unohtamaan velhon kokonaan ystävälistaltaan. Mutta kenraalilla ei tainnut olla vaikutusvaltaa siihen päätökseen. Papittarelle kuitenkin toivotettiin hyvästit, jonka jälkeen nyreä mies suuntasi kulkunsa sotilastuvalle toimittamaan asioitaan, ennen kuin pääsi lasillisen ääreen rentoutumaan


Jos se minusta on kiinni, emme tule tapaamaan enää koskaan Oli vastaus demonin suositellessa, ettei velho menisi lähelle papitarta, ei ainakaan ennen, kuin sotku oli selvitelty. Blackilla ei ollut mitään syytä mennä lähellekään Opheliaa, koska hän ei yksinkertaisesti kyennyt siihen. Papitarta lähestyminen olisi vaatinut anteeksipyyntöä mikä taas oli sula mahdottomuus kaljupäiselle. Tai ainakin juuri nyt se kuulosti täysin mahdottomalta ajatukselta. Demonin saatikka kenenkään muun ei tarvinnut nyt pelätä sitä, että velho kävisi lähestymään nuorta naista. Mitä taas tuli vastuun kantamiseen tajuntansa jo kerran menettäneestä miehestä, ei Roswell saanut siihen vastausta. Velho vain vilkaisi jokseenkin varoittavasti demonia, vihjaillen tuon käyvän vähän turhankin puheliaaksi hänen makuunsa. Lisäksi tuon huolehtivaisuus oli jokseenkin ahdistavaa miehestä, joka ei pitänyt siitä, että häntä huomioitiin millään tavalla. Ehkä demonille olisi pitänyt sanoa se suoraan. Ehkä olisi vain kirjaimellisesti pitänyt kadota paikalta ja jättää demoni yksinään käytävälle.
Roswell oli kyllä oikeassa sen suhteen, että velho hankkiutuisi lepäämään heti kun joku ei sitä ollut vaatimassa, kehottamassa, vahtimassa tai edes ehdottelemassa. Hän teki sen itse, ilman toisten mielipidettä. Nytkin velho lähinnä pörräsi linnalla vain, jotta saattoi vetäytyä prinsessan seuraan, heti kun demoni jättäisi hänet rauhaan.
sinuna varoisin, mitä lupailen Velho huomautti lähes mutisten ennen, kuin demoni vihdoista viimein jätti hänet rauhaan. Kaljupäisen askel vei siis omiin oloihinsa kumppaninsa luokse, heti kun oli varmistettu, ettei kukaan häntä seurannut tai ollut vahtimassa


Totta kai Henry oli kuullut sen karjahduksen, joka käytävästä oli kumpuillut hetki sitten. Kaikkein pelottavinta tässä oli se, että moinen veret seisauttava ääni oli tullut vähän sen jälkeen, kun Ophelia oli lähtenyt huoneesta. Henry oli totta kai siirtynyt istumaan sängyn reunalle ja alkanut kuuntelemaan käytävältä kantautuvia ääniä, jonkin suuren selvästi rymistellessä siellä. Se, mitä oli tapahtunut, vaivasi niin paljon monarkkia, että tuo oli valmis aivan juuri yrittämään kävelyä, mikäli joku ei hänelle tulisi kertomaan asiasta. Sydämensä jyskytti muutenkin jälleen epätasaisesti, sen oudon ahdistavan tunteen pakkautuessa puristavaksi olotilaksi rintakehälle. Tuntui kun ei saanut henkeä, kämmenten alkaessa hikoamaan vasten sängyn reunaa puristettuina.
Ovelta kuuluva koputus sai lattialla harhailevan katseen nousemaan ovelle, tutun miehen astuessa sisään. Epätasaisesti hengittävä, pienesti värisevä nuorimies tuijotti demonia epäuskoisena, ennen kuin sai avattua suunsa paniikkinsa lomasta.
Mitä siellä tapahtuu? Demonia ei edes tervehditty nyt, sillä Henry halusi mahdollisimman nopeasti tietää mitä käytävillä oli tapahtunut Onko kaikki kunnossa?



//Emmekä edes tallentaneet tätä historiallista hetkeä. Mitä olemmekaan menneet tekemään!? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 11, 2012 11:57

Roswell näki kuninkaan sängyllään, hereillä. Olisi kai ollut liikaa pyydetty, että Henry olisi saanut nukuttua kaiken tuon yli ja heräisi vasta nyt autuaan tietämättömänä kaikesta. Poikahan oli suorastaan säikähtänyt, ilmeisesti sen, mitä olikaan tapahtunut täytyi olla kovin äänekästä ja rajunkuuloista oven väärällä puolella, kun silmiä ei ollut sitä näkemässä. Tietenkin, olisihan tapahtumat voineet olla pahempia, jos ne olisi nähnyt, mutta ehkäpä tässä tilanteessa äänet saivat aikaiseksi paljon pelottavamman tilanteen. Ainakaan kukaan ei ollut loukkaantunut pahasti, eikä kukaan ollut menettänyt henkeään. Ilmeisesti, papittaren sanojen mukaan mitään ei ainakaan ollut onnistunut käymään ja tuon jos jonkun luulisi tietävän sekä kertovan sellaisesta.
"Teidän Majesteettinne," demoni kävi kumartamaan ja tervehtimään, rauhallisena, ennen kuin teki tietään sängyn vierelle,
"Kaikki on kunnossa," tuo ilmoitti toiselle myös vastauksen siihen kaikista tärkeimpään kysymykseen heti, ettei Henryn tarvinnut huolehtia ainakaan siitä sen enempää. Se oli hyvä saada heti pois alta, ennen kuin pääsi itse asiaan. Sarvipää piti rauhallisen olemuksensa ja lempeä hymykin oli kasvoilla, tuon toivoen, että se edes hieman onnistuisi lieventämään pojan paniikkia. Hän puhui totta no, ehkei kaikki aivan kunnossa ollut, mutta mitään suurta ei ollut tapahtunut, ja kaikki olivat päässeet toipumaan kokemuksistaan. Säikähdyksellä sitä suurimmaksi osaksi selvittiin.

"Pelkäänpä tulleeni liian myöhään paikalle, että osaisin sanoa mitä oikeastaan oli tapahtunut. En nähnyt sitä," Roswell istahti tuolille sängyn vieressä sille normaalille paikalleen kuninkaan nyt ollessa sänkypotilaana kirja sylissään, huokaisten vihdoin helpotuksesta kaiken tuon jälkeen. Iloinenhan hän oli, ettei mitään ollut tapahtunut. Ja todella iloinen hän sai olla siitä, ettei Henrylle ollut sattunut mitään, katsellen pojan kasvoja hymyillen.
"Mutta tulin ainakin oikeaan aikaan, että sain varmasti tietää kaiken olevan kunnossa. Sehän se on tärkeintä, mutta ajattelin myöhemmin käydä selvittämässä asiaa hieman tarkemmin, nyt se tuntuu vielä turhan aikaiselta," neuvonantaja jatkoi, pahoittelevasti. Tietenkin poika halusi tietää kaiken, mutta hän ei voinut antaa yhtään vastausta, mitä tuli itse tapahtumaan. Se mitä hän voisi toiselle kertoa luultavasti huolestuttaisi kuningasta entisestään, eikä tarina ollut kokonainen. Tässä tilassa se ei ollut kuin pahainen juoru valmiina mustaamaan maineen jo toisenkin, eikä sarvipää aikonut sellaisten tietojen levittämiseen alentua. Ei, heidän molempien piti odottaa, kunnes oli oikea aika kysyä siitä niiltä, jotka sen olivat nähneet. Tai oikeastaan niiltä, joiden ympärillä tapahtuman räjähdyspiste sai alkunsa: Ophelialta ja Blackiltä.

"Kukaan ei ehtinyt kertomaan Teille mitään ennen minua? Pahoittelen odotusta," demoni naurahti hiljaa, toisen odotuksen oli täytynyt olla rankkaa tietämättömänä, sekuntien tuntuessa tunneilta. Kuitenkin kuningas oli pysynyt sängyssään ja malttanut odottaa tai sitten oli ymmärtänyt tilassaan olevan vain tiellä, jos jotain vaarallista oven toisella puolella tapahtuisi. Oli miten oli, Henry oli tehnyt oikein ja oli ansainnut jotain siitä hyvästä.
"Tämä on ehkä huono aika antaa tämä, mutta tässä. Löysin jotain Teille kylästä," Roswell otti kuluneen kirjan sylistään, ojentaen sen kohti poikaa,
"Se on kovin vanha, joten suosittelen kohtelemaan sitä varoen. Sivuillakin on tapana tippua."




((Puhu vain omasta puolestasi. Ja nyt valtasin Ivyn topsun.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 12:48

Demoni kävi vakuuttelemaan kaiken olevan kunnossa, mutta hän ei osannut sanoa mitä oli tapahtunut. Roswell oli saapunut liian myöhään paikalle todistaakseen tapahtumat kokonaisuudessaan, mutta pystyi silti kertomaan, että kaikki oli kunnossa. Henry olisi halunnut uskoa demonia, mutta silti pieni ääni päässä huusi jonkin olevan vialla. Henry voi pahoin halusta tietää, mitä oli tapahtunut ja kenelle, kenen toimesta ja miksi.
Jos en saa tietää mitä linnassa juuri tapahtui, lähden kävelemään ja etsin jonkun, joka osaa kertoa Eikä Henry edes vitsaillut, katsoessaan kuinka demoni kävi istahtamaan paikalleen. Hän halusi tietää nyt, edes jotain. Nuorimies pudistikin päätä demonille, joka kyseli, etteikö kukaan ehättänyt kuninkaalle mitään kertoa ennen kuin demoni oli paikalle pöllähtänyt. Eipä kukaan ollut huoneessa käynyt, Henry oli vain kuullut askelia oven takaa, mutta ne olivat menneet yhtä nopeasti ohitse mitä olivat saapuneetkin.
Jännittynyt tila kuitenkin kävi laantumaan hämmästyksen tieltä, demonin käydessä ojentamaan kirjaa kohden Henryä. Eittämättä kirja oli kovia kokenut ja vanha ja se herätti mielenkiintoa. Katse kävi nopeasti Roswellin kasvoissa, palaten kuitenkin kirjaan Henryn ottaessa sen vastaan. Jos totta puhuttiin, meni Henry hieman lukkoon tilanteen johdosta.

Ei sinun olisi tarvinnut Henry vastasi hetken ihmeteltyään kirjaa, varovasti avaten etukannen selatakseen vanhoja, hauraita sivuja. Tärisevät kädet kävivät kuitenkin sulkemaan kirjan varovasti, juuri nyt Henry ei uskaltanut koskea mihinkään hauraaseen siinä pelossa, että saattaisi rikkoa jotain. Varsinkin käsien tärinä tuntu varoittavalta, sivuja käännellessä.
Onko Henry aloitti varovaisesti, samalla kun laski vanhan kirjan vierelleen sängynreunalle. Kuningas selvästi mietti hetken, jatkaisiko kysymystään loppuun vai ei.
Ophelia kunnossa? Huolestunut katse kohosi demoniin, suorastaan vaatien jonkinlaista vastausta. Totta kai Henry oli huolissaan tytöstä, jonka kanssa oli juuri jakanut lämpimämpiä tunteita mutta ystävänäkin nuorimies halusi tietää, oliko papitar kunnossa. Siitä ei kulunut turhan kauaa, kun Ophelia oli lähtenyt huoneesta, jonka jälkeen karjahdus oli käytävältä kuulunut. Tietenkin siinä heräsi kysymyksiä siitä, oliko papitar kunnossa.


// Noni, eeppisyys tallennettu, perfect. KAIKEN VIET IVYLTÄ! Etkä edes häpeä //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Joulu 12, 2012 1:59

Kuninkaan uhkauksista Roswell ei voinut sanoa pitävänsä. Toinen tahtoi tietää, mitä oikeasti tapahtui. Eihän poikaa voinut siitä syyttää, mutta että lähtisi kysymään sitä muilta omin jaloin tai no, yksi jalkahan niitä vain löytyi, mutta sehän teki tilanteesta vain haastavamman. Siksihän Henry sängyssä nytkin oli. Poika pyysi mahdottomuuksia, vastausta kysymykseen, johon demonilla ei ollut tietoa antaa oikeaa vastausta.
"Kaikki tuntuivat olevan säikähtäneitä. Tekin ilmeisesti kuulitte jotain?" sarvipää aloitti, yrittäen löytää jonkin tavan, millä kuningas saataisiin tyytyväiseksi odottamaan edes jonkin aikaa, ennen kuin ryntäisi tai yrittäisi ovesta ulos tiedon perässä itse,
"En tiedä, voiko kukaan kertoa asiasta sellaisessa tilassa, eikä hätääntynyt henkilö ole paras tapahtuneesta kysymään. Uskokaa pois, olen kokenut sen, ja se oli kovin hankalaa. Kaikille," Roswell pudisteli päätään hymisten kuinka hirveää se olikaan ollut saada selville, mitä Henrylle oli tapahtunut. Juorut olivat levinneet niin nopeasti, eikä niistä mistään voinut tietää, mikä oli oikea. Kaikki olivat huolestuneita ja hovi yhtä kaaosta. Demoni itsekin oli silloin oikea hermoraunio, puristaen tiedonrippeitä hädissään niistäkin, jotka eivät mitään tienneet. Se ei ollut helppoa kenellekään, sen hän osasi sanoa.
"Jos voisitte odottaa edes päivän tai pari, voisin selvittää asiaa puolestanne. Siihen mennessä joku on varmasti valmis puhumaan," sitä yritettiin ehdottaa toiselle. Oli kaksi henkilöä, jota tästä piti jututtaa, eikä kumpikaan varmasti ihan heti olisi juttuseuraa vailla olihan Roswell muutenkin molempia patistanut kovasti lepäämään, ja samaa mieltä hän edelleenkin oli. Levätä Blackin ja Ophelian täytyi, ei miettiä tapahtunutta kolmannen osapuolen kanssa.

Henry hämmentyi kirjan nähdessään, olihan tämä mitä oudoin tilanne antaa lahja. Kuningas ei ilmeisesti ollut edes odottanut mitään demonilta, ei etenkään mitään tällaista. Se näytti kuitenkin herättävän toisen mielenkiinnon, vaikkei poika siihen oikein osannut reagoidakaan.
"Ei se ollut mikään vaiva, minähän olin aivan kaupan vieressä. Toivottavasti saatte siitä jotain irti," demoni hymyili Henrylle toisen varovaisesti käydessä selailemaan kirjan sivuja, mutta tärisevien käsien ei uskallettu antaa koskettaa hauraita sivuja kovin pitkään. Ymmärrettävästi huoli siirtyi Opheliaan, omituista, että poika osasi heti toisesta kysyä.
"Tietenkin hän on kunnossa. Miksei hän olisi?" Roswell piti hymynsä. Tyttö oli kunnossa, vain säikähtänyt ja ärtynyt velholle. Kenties olisi voinut käydä pahasti, mutta... Toinen oli kunnossa.
"Olisin kertonut, jos hänelle olisi sattunut pahasti. Heti ensimmäisenä. Hän on ystäväni, kuten Teidänkin."




((En tietenkään, peikot ottavat ilman lupaa, eivätkä tunne omantunnontuskia mistään. Koska.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 10:21

Monarkki kävi nyökkäämään demonille, tuon kysyessä, oliko nuorimies kuullut myös jotain.
Kuulin karjahduksen.. Henry täsmensi. Pieni ääni päässä kolkutteli mahdollisuutta, että sen äänen olisi aiheuttanut demoni itse olisiko se sitten mahdotonta? Roswell oli kertonut voimiensa olevan rajoittuneet tässä ulottuvuudessa, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Tosin, jos demoni olisi käytävillä riehunut, ei tuo olisi kävellyt äsken sisään noin vain. Varmasti olisi puoli sotilastupaa sarvipään kimpussa! Ellei Roswell, jostain kumman syystä, olisi syönyt koko hovia yhdellä heitolla. Jo pelkkä ajatus tuntui niin naurettavalta, ettei sitä sen pahemmin käyty epäilemään. Ei Roswell ollut sellainen.
Demoni kuitenkin kävi vakuuttelemaan, ettei juuri nyt ollut hyvä aika käydä tivaamaan vastauksia. Tietoa ei ollut jakaa yksityiskohtaisesti ja totuudenmukaisesti eikä hätääntynyt henkilö ollut kaikkein paras mahdollinen tivaamaan tietoa toisilta. Henry kävi pienesti hymähtämään Roswellille, alkaen pikkuhiljaa rauhoittumaan. Ehkä demoni oli oikeassa. Kerta kukaan ei ollut loukkaantunut ilmeisesti ei ollut syytä käydä asiaa heti tutkimaan. Ehkä oli parempi odottaa niitä virallisia lausuntoja henkilöltä, joka oli ollut paikalla todistamassa koko tapahtumaketjua.

Tietenkään demoni ei nähnyt lahjan tuomista suurena vaivana, vaan kävi vähättelemään vaivannäköä, mitä senkin hankkimiseen oli kulunut.
Satuit vain kulkemaan kaupan ohitse? Pieni hymy pyrki monarkin kasvoille, tuon katsoessa jo huvittuneen kysyvästi sarvipäähän Arvostan elettäsi.. kiitos. Kirja vaikuttaa sopivan mystiseltä ja houkuttelevalta.. ties mitä valtakunnansalaisuuksia siihenkin voi kätkeytyä. Kylällä kaikki sujui hyvin?.
Roswell vakuutteli myös papittaren olevan kunnossa, olisi hän kertonut heti, jos papitarta olisi sattunut pahasti. Sarvipäinen oli nuoren papittaren ystävä, siinä missä Henrykin Monarkin suupieli kävi nykimään muutamaan otteeseen noiden sanojen myötä. Ehkä Roswell ei ihan samanlainen ystävä ollut papittarelle, mitä Henry. Tai niin Henry ainakin totta vie toivoi.
Hän kävi vierailemassa luonani ja poistui hetki ennen mekkalaa Totta kai siinä alkaa miettimään, mitä tapahtuu ja kenelle! Henry kävi kertomaan Oletin, että hän.. ainakin jotenkin liittyi tapahtumiin. Oletinko oikein?


// Ikuistat kaikki hienot saavutukset. Olen ylpeä sinusta. Mitä Roswellin tuomassa kirjassa on? Kamasutraa? Sillain hienon vihjailevasti? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1551

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Joulu 12, 2012 8:29

Roswell kuunteli pojan kertomusta, mitä oli oven toisella puolella kuullut tapahtuman sattuessa pää kallellaan. Vai että karjaisu... Sellainen saisi kyllä kenen tahansa veren seisahtumaan, rikkoessaan hiljaisuuden. Etenkin sellaiselle, joka ei pääsisi pakoon pötkimään pakostakaan. Ehkä ei ollut hankala avata, kenestä se ääni oli tullut, mutta liian aikaisiin johtopäätöksiin ei olisi hyvä hypätä etenkään, kun ei omannut tarkkaa tietoa siitä, mitä edes oli tapahtunut. Tämä kuitenkin oli uutta tietoa demonille, karjaisustahan hän ei ollut kuullutkaan... Eikä oikeastaan ollut edes kysynyt, passittaessaan niin velhon kuin papittaren muualle lepäämään kysymystulvan alta. Vieläkin se tuntui oikealta vaihtoehdolta, mutta Blackiä ehdottomasti pitäisi käydä jututtamassa lähitulevaisuudessa. Tämä koko tilanne kuulosti kovin huolestuttavalta ja ne hetket, kun Black oli vasta heräämässä... Ne olivat... No, jotain. Se oli suuri ongelma, jos tällainenkin oli päässyt käymään, eikä sen saisi antaa tapahtua uudestaan. Ensimmäisenä pitäisi kuitenkin päästä asian ytimeen velhon kanssa, mutta se ei tulisi olemaan helppoa.

"Olin kylässä vierailulla, kaikkihan suorastaan ovat vieressänne siellä," neuvonantaja naurahti jo hieman rentoutuneelle pojalle. Olihan Roswell oikeastaan kylään suunnannut vain etsiäkseen jonkinlaisen lahjan Henrylle, mutta periaatteessa hän sattui vain kulkemaan kaupan ohitse, kyllä. Se oli hänen rinnallaan yhdessä vaiheessa ennen kuin astui sisään, siis.
"Eipä kestä, mutta minulle tarpeeksi kiitosta on jo siinä, että löydätte sen mielenkiintoiseksi. Pahoin pelkään, etten kyennyt lukemaan kirjan tekstiä suoraan, mutta joillakin se kyky on löytynyt. Ison osan irti olevista sivuista pitäisi olla käännöksiä, joten suosittelisin pitämään niitä tallessa, vaikka jotkin käännöksistä voivat olla väärällä kielellä," vanhempi miehistä hymyili, kääntäessään aiheen mieluusti kuninkaan säikäyttäneestä metelistä tähän mitä mielenkiintoa herättävimpään kirjaan. Ja tärkeintähän oli, että poika näytti pitävän siitä.
"Oikein hyvin, kylän arki ei ole näyttänyt muuttuvan lainkaan, ollen edelleen rauhallista. Tapasin erään kovin mielenkiintoisen herrasmiehenkin," Roswell naurahti kysymykselle, josko kaikki sujui hyvin kylän puolella. Henry ei itse pääsisi kylällä käymään vielä aikoihin, vaikka haluaisi, joten olisi hyvä kertoa toiselle hieman enemmän, kuin oli pyytänytkään. Hän olisi nuorukaisen silmät ja korvat niissä paikoissa, joihin toinen ei päässyt, kertoen kokemansa jälkikäteen, ettei kuningas jäisi kaikesta paitsi. Ehkä Henry saisi sitä kautta asian koettua itsekin.
"Ulkona on kovin kylmä, kirkas sää osaa talvisin olla kovin petollinen ikkunasta katseltuna."

Selityksensä sarvipää sai siihen, miten poika heti oli Opheliaa osannut epäillä. Tyttö oli aikaisemmin juuri hetkeä ennen tapahtunutta, itse asiassa vieraillut kuninkaan luona, kuinka huomaavaista. Roswell tiesi, että Henry tarvitsi myös oman rauhansa, mutta yksinäiseksi se kävisi, jos seuraa sattui kaipaamaan. Tai apua, siksi hän ei itsekään mieluusti ulos tänään ollut lähtenyt pois toisen viereltä, mutta onneksi Ophelia oli käynyt pitämässä pojalle seuraa sillä välin.
"Ehdottomasti, ymmärrän huolenaiheenne," demoni nyökkäsi hymyillen Henryn sanoille, kuinka sitä heti alkoi suorastaan epäillä pahaa tapahtuneen omien tuttujen kohdalle, etenkin, jos jotain tapahtuisi heti poistumisen jälkeen. Mutta pahasti nuorukainen olikin osannut kysymyksensä papittaren osasta muotoilla, tuohon ei helposti kieltävästi vastattaisi valehtelematta. Hän oli kuitenkin sanonut papittarelle, ettei paljastaisi tytön osuutta tähän. Ei ainakaan vielä.
"Olettamisella on tapana johtaa vaikeuksiin," Roswell naurahti poikaa katsoessaan,
"Joten, jos sallisitte, olisi meidän molempien hyvä olla asiaa miettimättä, ennen kuin tiedämme enemmän. Oletukset voivat sokaista meidät totuudelta."




((Jätin ovelasti auki, Henry saa itse lukea ja saada selville! Ainakin kirjassa on nättejä kuvia, jos ei muuta. Ja no tietenkin sitä kamasutraa sieltä löytyy, Roswell käynyt vielä itse piirtämässä jokaiseen kuvaan toiselle hahmolle sarvet ja toiselle pienen sängen. Ja sutannut vasemman jalan polven alapuolelta. Siinä sitten katselee vihjailevasti, kun Henry lukee. Minulla oli melkein tänään elämä, huhhuh.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 12, 2012 11:24

Henry hymähti pienesti Roswellin mainitessa kaiken olevan suorastaan vierellä, kun kylässä liikkui. Kai sen niinkin pystyi ajattelemaan, jos halusi. Henryn oli kuitenkin vaikea uskoa, että demoni sattumalta käveli johonkin kirjakauppaan ja palasi mukanaan mielenkiintoinen kirja, jonka halusi antaa pojalle. Henry ei kuitenkaan valittanut, tietenkin hän oli kiinnostunut uudesta luettavasta, varsinkin, kun kyseessä oli selvästi vanha kirja. Roswell kävikin kertomaan irtosivujen olevan käännöksiä itse kirjan tekstistä, joka ei ilmeisesti ollut tuttua kieltä, ainakaan demonille. Eipä Henrykään kielinero ollut loppupeleissä, äidinkielensä lisäksi hän osasi haltiakieltä suhteellisen sujuvasti, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Sinänsä hyödyllinen taito. Henry ei vielä kuitenkaan käynyt selaamaan kirjaa pahemmin läpi, vaikka soikin opukselle katsahduksen demonin siitä puhuessa.
Oletan, että käänsit myös katseita kylillä Henry hymähti pienesti Roswellin kertoessa tavanneensa jonkin mielenkiintoisen ulkona käydessään Ja kuka mahtoi olla tämä mielenkiintoinen herrasmies? Nuorimies olisi voinut veikata, että kirkonmiehet olivat enemmän tai vähemmän kärkkäästi demonin perässä, mikäli tuon näkivät hovin ulkopuolella. Yksi syy miksei Henry toivonut Roswellin vierailevan kylällä turhan usein yksinään. Mutta mikä Henry loppujenlopuksi oli estämään demonia, ei hänellä ollut auktoriteettia omasta mielestään - käydä demonia komentamaan. Sinänsä huono ominaisuus kuninkaalla..
Mutta kylmä siellä on varmasti riittää, että katsoo ulos ikkunasta, niin alkaa paleltaa Nuorempi hymähti vilkaisten ikkunalle päin. Vaikka kylmä ulkona kylmä olikin, olisi Henry antanut mitä vain, että pääsisi jälleen samoilemaan talviseen metsään kaikessa rauhassa. Nyt se oli kuitenkin mahdoton tehtävä.
Vuoteensa orjana sitä tuli myös mietittyä, miten Oliver, Henryn lemmikki aarnikotka, voi. Henryn ei tiennyt kuka varsinaisesti eittämättä erikoisimmasta tallien asuttajasta piti huolta, mutta viimeaikoina hän ei ollut kuullut mitään uutisia rakkaasta ratsusta. Eipä Henry enää pahemmin Oliverilla ratsastanutkaan, sillä kuninkaan oletettiin istuvan rotuvalioiden hevosten selässä. Tyhmää sinänsä, jalkakin saattaisi vielä olla tallella, jos Henry olisi Oliverin selässä liikkunut.

Pieni, vino hymy kiiri kuitenkin Henryn kasvoille demonin sanojen myötä olettamisesta. Roswell oli sitä mieltä, että heidän molempien kannatti jättää asian miettiminen sikseen ja pohtia asiaa vasta sitten, kun tietoa faktaperäistä oli enemmän.
Taidat olla oikeassa taas vaihteeksi Henry kävi kaatumaan selälleen sängylle, jääden tuijottamaan kattoa syvän huokauksen kera.


// Kamasutraa se kumminkin on, eittämättä. Hienosti kuvitettuna, Roswell vain ajatteli, että kun Henry ei nyt ole vielä kykeneväinen duo toimintaan, niin ehkä soolo on helpompaa, kun on jotain virikettä. Paitsi sitten kun soolo alkaa onnistua niin hyppää Roswell mukaan.
Haluatko sä tähän peliin vielä jotain kivaa vai jätetäänkö kaksikko muhinoimsiis oleskelemaan vaan? Tarvitsemme Roswell Blackia jossain vaiheessa, mutta ei saa unohtaa Aran Garrettia. Mitä, elämää?!
Ivyllä on kuulemma ikävä. //
EdellinenSeuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö