Kirjoittaja Sands » 15 Marras 2012, 18:09
Roswell oli valmistautunut, mutta kuninkaalle annettiin myös aikansa. Hankalampaahan tämä tulisi toiselle olemaan, kuin hänelle. Ensimmäinen askel olisi aina se hankalin, siihen piti osata varautua ja ottaa se vasta sitten, kun oli täysin valmis. Henry selvästikin mietti seuraavaa liikettään, ikkunalle tuo oli tahtonut kovasti päästä ja sinne oli aikonut tiensä tehdä, mutta ilmeisesti poika oli ymmärtänyt, ettei se nyt aivan niin helppoa olisi. Mutta kuten jo sanottiin, ei ollut mitään kiirettä, demoni pysyisi kuninkaan rinnalla tuota tukemassa niin kauan, kuin toinen vain tahtoi yrittää. Liikkumattomana ja vakaana, katsellen kuitenkin tarkasti pojan liikkeitä, että osaisi niihin reagoida ajoissa. Henry kävi vetämään syvää henkeä, nuorilta kasvoilta paistaen määrätietoisuus. Roswell kävi tiukentamaan otettaan hieman, nyt tai ei koskaan, vai?
Kuningas otti ensimmäisen askeleensa, vaikka joku luultavasti laskisi liikkeen hypyksi, sen yhden ja ainoan jalan ollessa ilmassa, eikä yhtään ollut sitä tukemassa toisella puolella. Demonin tehtävänä oli tukea ja pitää toinen pystyssä, etenkin sen aikana, kun jalka ei maassa ollut. Ote piti kyllä, eikä sitä oltu aivan heti irrottamassa, aivan varmuuden varalta. Henry piti itsekin oikein tiukasti hänestä kiinni, mutta pojan otehan voisi livetä. Toinen oli kuitenkin vielä heikkona, eikä vähään aikaan ollut tehnyt mitään kovin fyysistä. Roswell ei voinut siis lieventää otettaan lainkaan toisen kaatumisen pelosta, mutta helpompihan kuninkaankin oli pysyä pystyssä mahdollisimman paljon tuen kanssa, kunhan sitä aina myötäili tarpeeksi toisen liikkeitä. Poika oli täysin hänen varassaan, mikä olisi ollut isokin ongelma, jos toiselta olisi löytynyt hieman enemmän sitä rotevuutta. Kuitenkin, vanha selkä ei nauttinut kyyristyvästä ja jännittyneestä asennosta paljoa, eikä sille lisätty painokaan saanut sen enemmän arvostusta. Mutta demoni ei aikoisi olla se, jonka takia kuninkaan yritys epäonnistuisi. Sitä purtaisiin vaikka hammasta yhteen, jos ei muuta.
Henry naurahti ensimmäisen hyppynsä jälkeen. Sen täytyi tuntua aikamoiselta, suuri saavutus niin pitkään aikaan. Mutta ei siihen nauruun liittynyt pelkästään iloa ei, se kauhistus toisen ymmärtäessä, kuinka hankalaa kävely pystyikään olemaan, paistoi läpi. Roswell ei sanonut mitään, mutta jatkoi tukemistaan. Kuningas pystyi siihen kyllä, kunhan vain jatkoi yrittämistään, hän tiesi sen. Toinenkin askel otettiin, ja kolmas, ja neljäs... Pikku hiljaa kyljessä roikkuva nuori mies alkoi oppia, nopeuttaen tahtiaankin jopa, vaikka kukaan ei voisi haukkua yksijalkaista hyppelyä äärimmäisen nopeaksi. Silti, tämä oli suurenmoista, toinen käveli ja lähestyi päättäväisenä kohti päämääräänsä. Ikkuna oli niin kaukana, mutta askelten lisääntyessä se ei tuntunut kovinkaan mahdottomalta. Roswellkaan ei voinut kuin tuntea suurta onnellisuutta ja ylpeyttä tästä, vaikka toisen saavutushan se oli. Mutta saihan siitäkin olla ylpeä, eikö?
Demoni avitti vielä lopulta toisen nojatuolille istumaan, itsekin nyt päästessä vihdoin suoristamaan selkänsä ja huokaisemaan helpotuksesta. Raskastahan se oli ollut hänellekin, mutta kyllähän tämä teki vanhuksen onnelliseksi, hymy ei voinut olla pakottautumatta tuon huulille.
"Teitte sen kuitenkin," Roswell naurahti, tasaillessaan omaakin hengitystään, katseen käydessä vilkaisemaan ikkunasta ulos. Luntakinhan sitä jo löytyi maasta jonkin verran...
"Kukaan ei ole saanut kuninkaan päätöstä mihinkään," demoni kävi tuumailemaan vastausta toisen kysymykseen kasaantuvista tehtävistä, kovin turhaa huolehtimista kuninkaalta tuon ollessa sairaana, mutta sellainen kai Henry oli. Huolehti liikaa muista ja tehtävistä, eikä itsestään. Eihän neuvonantajakaan ollut oikeastaan miettinyt niitä tehtäviä kauheasti, pysyen mieluummin toisen rinnalla, jos toinen vain sattuisi tarvitsemaan jotain. Ehkäpä olisi ollut parempi vain olla hiljaa ja puhumatta tästä asiasta, kuka tietäisi, mitä poika vielä päähänsä saisi. Mutta toinen kysyi, eikä pitäisi siitä, jos ei jonkin sortin vastausta saisi edes neuvonantajaltaan.
"Eiköhän se järjesty ajallaan, kuningaskunta ei pysähdy kovin helpolla," Roswell hymisi, heillä tulisi olemaan kovasti tehtäviä tämän jälkeen, mutta niistä pitäisi selviytyä. Mutta selviydyttäisiinhän siitä, aivan kuten jalan katkeamisestakin. Kuninkaan ei kannattaisi huolehtia niistä nyt, tärkeintä oli, että toinen paranisi. Asiat kyllä hoidettaisiin.
"Lunta oli silloinkin, kun tapasimme," tuo sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, katsellen ulos, yrittäen ilmeisesti vaihtaa puheenaihetta.
((Garrett "lainasi". Huomasi kuitenkin, että vaikka se haarniska näytti todella hyvältä päällä ja sai hänelle aikaiseksi kovin mahtavat hartiat ja rintakehän, oli se aivan liian painava, eikä se päällä päästy liikkeelle. Se sitten laitettiin koristeeksi kartanoon.))