Sivu 2/2

ViestiLähetetty: 26 Syys 2013, 19:40
Kirjoittaja Ros
Kerensa päästi huuliltaan tyytyväisen voihkauksen tuntiessaan kuinka nuoren monarkin huulet painuivat vasten hänen kaulaansa. Hän ummisti silmänsä hetkeksi, jo Henryn läheisyys sai hänet tuntemaan olonsa lämpimäksi, hyväksi, täydelliseksi, rakastetuksi! Hän oli onnellinen siitä, että Henry oli valinnut hänet puolisokseen, muuten Kerensa olisi epäilemättä päätynyt elämään elämänsä yksin.

Nuorukaisen kehotus sai tytön punastumaan hienoisesti tummasta ihonsävystään huolimatta. Henry vetäytyi kauemmas, antoi hänelle tilaa riisua itsensä. Tyttö hymyili hieman ujosti, tuntien kuinka kovasti Henry halusi tätä.
Kerensa riisui vaatteensa. Hän ei ollut viettelevä, mutta onnistui tahattomasti saamaan hieman viettelevyyttä liikkeisiinsä. Nuori nainen antoi mekkonsa pudota lattialle.
"Parempi?" Hän kuiskasi.

Re: Pojasta polvi paranee || Ros || K-18

ViestiLähetetty: 26 Marras 2013, 00:00
Kirjoittaja Aksutar
Raskaasti hengittävä nuorukainen seurasi katseellaan, kuinka rakastettunsa kävi riisumaan vaatteensa yltään. Harvoin Henryn kasvoilla näki minkäänlaisia palavia tunteita, mutta juuri nyt ei nuorimies pystynyt kätkemään sitä pientä himoa, jonka tilanne oli kasvattanut. Vain Kerensa kykeni siihen. Herättämään moisia tunnekuohuja Henryssä, joka ei koskaan aikaisemmin ollut edes kunnolla ihastunut kehenkään. Mutta yllättävästä paikasta sitä rakkautensa aina löysikin.
Kerensan antaessa mekkonsa pudota lattialle, kävi Henry huokaisten hymähtämään pienesti. Mekon puoleen hetkeksi eksynyt katse nousi hitaasti näystä nauttien naisen kasvoihin, lempeän hymyn levätessä nuorilla kasvoilla.
"Sinua parempaa ei olekaan" Henry kävi kuiskaamaan, nojautuessaan lähemmäksi Kerensaa "Aivan sama, mitä pidit ylläsi".
Noiden sanojen jälkeen Henry antautui täysin sille tunteelle, sille huumalle, joka nuoren miehen oli käynyt valtaamaan, jakaen kaiken huomionsa ja lempensä tuona aikana rakkaan vaimonsa kanssa.

---

Huoneessa oli hiljaista ja hämärää. Yö oli jo ajat sitten laskeutunut valtakuntaan, mutta Henry ei nukkunut. Alaston jalkapuoli makasi sängyllä, vällyjen välissä, pidellen Kerensaa lähellään. Henry hengitti tasaisen rauhallisesti nuoren neidon hiuksiin, pitäen silmiään puoliksi kiinni. Hän halusi pysyä nyt lähellä Kerriä, ei päästää rakastaan silmistä hetkeksikään. Aikaisempi huuma oli jo hiipumassa, sen saavutettua mielihyvän huipun tovi sitten.
"Rakastan sinua.... Tiesitkö sen...?" Henry kävi mumisemaan yllättäen rauhallisella äänellä, tiukentaessaan otettaan Kerristä samalla.



// anteeksi kesto >: anteeksi hittailu >: anteeksi //

((2.6.2014 Myö vetäisen hahmoni pois pois kun on ollut jo vähän pidempään hiljaista >: Ota yhteyttä yksärillä tai skypessä jos ja kun haluat jatkaa peliä! ))