Kirjoittaja Sands » 04 Elo 2013, 18:57
Roswell hymähti nyökätessään kuninkaan sanoille, oikeassahan toinen oli. Kuten sanottiin, vihollisen vihollinen on ystävä. Vaikka hän saattoi demoni olla ja siten pelottava otus, johon kansa ei halunnut luottaa, oli se pelottava otus kuitenkin samalla puolella. Huvittavaahan se silloin oli, kun demoni ahdisteli jotain muuta, kuin omia joukkoja, etenkin niitä vihollisia. Ehkäpä joku oppisi näkemään neuvonantajan toisessa, vähän paremmassa valossa, saaden vanhukselle enemmän kannattajia epämiellyttävästä rodustaan huolimatta. Siitä ei olisi mitään muuta, kuina hyötyä. Mutta tietenkin, joku varmasti syyttäisi Roswellia tästä kaikesta vielä enemmän. Jos totta puhuttiin, tuntui sekin aivan hyvältä vaihtoehdolta. Ei ehkä siltä parhaimmalta, mutta jos sarvipäätä syytettiin nuoren kuninkaan sijaan, olisi Henryllä vielä mahdollisuus korjata suhde kansansa kanssa, jos hankkiutuisi demonista eroon. Tässä tilanteessa ei vielä muuta voitu tehdä, kuin miettiä seurauksia. Kukaan ei vielä tiennyt varmuudella mistään ja vaikka vanhempi miehistä mieluusti teki parhaansa yrittääkseen ennakoida asioita, vielä ei mitään voitu sen eteen tehdä. Ehkä oli typerää murehtia siitä nyt, ruman päänsä se tulisi nostamaan esille ennemmin tai myöhemmin. Luultavasti. Aranistahan se nyt riippui, millaista tietoa pääsisi liikkeelle...
Demoni ei voinut kuin virnistää kovin ilkikurisella, pikkupoikamaisella tavalla, kovin outo ja sopimaton ele kaikkien ryppyjen keskellä. Jotain kovin huvittavaa tuo tosiaankin näki siinä, että tästä tuli henkilökohtaista Aranin ja itsensä kesken Henryn mielestä. Kuningashan tunsi tosiaan sen haltian metkut, joten nuoremman sanaan kannatti luottaa tässä tilanteessa. Siihen luotettiinkin, ja siksi tilanne nähtiin niin huvittavana, sanaa ei tyhmyyksissä sivuutettu.
"Ehkä se on se demonin veri suonissani, joka nyt puhuu, mutta idea henkilökohtaisesta kaunasta haltioiden kuninkaan välillä kuulostaa... Jokseenkin huvittavalta," Roswell hymähti, ainakin sanoen suoraan ja rehellisesti ajatuksensa, vaikkei tuollaista kukaan ehkä haluaisi kuullakaan. Ehkä siitä mainitseminen kieli siitä, ettei neuvonantaja aikonut salaa jatkaa mitään Aranin kanssa, mutta jatkamisesta ylipäätään oli hankala sanoa mitään. Tietenkin haltiakuningas voisi satuttaa Henryä ja sitä kautta helposti demonia, mutta eiköhän niin kieroksi mieheksi kuvaillulta haltialta löytyisi parempiakin temppuja ja juonia. Roswell ottaisi mieluusti Aranin vihollisekseen, jos se tarkoitti sitä, että Henry jätettäisiin rauhaan suurimmaksi osin. Hän oli nyt se, joka haltiaa oli loukannut, ei poika.
"En hyökkäile kaduilla kenenkään kimppuun, jos sitä pelkäätte, Teidän Majesteettinne," sarvipää hymähti toisen tuodessa esille muiden huolet demonista kaduilla,
"Mutta jos se rauhoittaa niin kansanne kuin Teidänkin mieltänne, enköhän voi pysytellä visusti sisätiloissa pidemmänkin tovin," lempeä naurahdus karkasi huulilta, hyväksyen kahlitsemisen, jos Henry sitä vaatisi. Ehkäpä vapaa demoni oli pelottava ja uhkaava monille, mutta suurin aihe pelkoon tuo ei tosiaankaan ollut... Omasta mielestään, ainakaan. Turvallisuutta kaduilla uhkasivat monet asiat, Roswellin oikeastaan ollessa yksi niitä harmittomimpia otuksia kansan keskuudessa. Mutta muut eivät nähneet asiaa aivan samalla tavalla, ikävä kyllä.
Demonin hymy oli lempeä ja rauhallinen, silmät katsellen pojan kasvoja. Pahoillaanhan vanhus oikeastaan oli, kuinka nuoren kuninkaan elämä oli yhtäkkiä muuttunut yhdeksi istuskeluksi ja makaamiseksi, mutta onneksi Henry oli ymmärtänyt tarvitsevansa sen nyt. Sitä ei varmasti ollut helppo hyväksyä, mutta se teki nuorukaisesta oikein vahvan miehen. Vähintä, mitä Roswell nyt kykeni tekemään, oli edes viettää aikaa toisen seurassa, jos tuo seuraa kaipasi. Mukavastakin huoneesta nopeasti tuli vankila, jos siellä oli pakko viettää pitkiäkin aikoja, joten siitä ajasta piti yrittää saada mahdollisimman miellyttävää.
"Päivät ovat vielä kovin kylmiä ja kadut liukkaita," vanhempi miehistä hymyili, kääntäen puheenaiheen jonnekin muualle,
"Mutta uskoisin ilmojen lämpenevän pian ja lumien sulavan, Teidän Majesteettinne. Teidän täytyy nähdä luonnon vehreys omin silmin ajan koittaessa," ensimmäisen kerran uskallettiin ehdottaa ja asettaa jonkin kaltainen ajankohta Henryn ulkoilulle ja toivottavasti kävelylle. Eihän demoni tiennyt, mitä mieltä lääkärit siitä olivat, mutta poika näytti väsyneisyydestään huolimatta terveeltä. Eiköhän tuo toivottavasti pystynyt pian jo kokeilemaan jalkaansa ja ehkäpä jopa kävelemään omin neuvoin kesällä linnan puutarhoissa?
((Mutta kun sarvet on tehty pyllyjen tuikkimiseen. Kyllä ne demonit aina keksivät jotain kiusaamiseksesi, Aran. Sellaisia nuo ovat, hassuja otuksia suorastaan. Kyllä se Roswell käy Sethin luona vierailemassa pian, varmasti. Minä taas viivyttelin, mutta ei siitä tainnut mitään iloa olla, jos et edes ollut täällä sitä odottamassa. :<))