Kirjoittaja Sands » 30 Loka 2014, 20:27
Roswell antoi kuninkaalle kumartavan nyökkäyksen hymyn kera toisen kaikeksi onneksi ymmärtäen neuvonantajansa pointin muiden luottamuksen ansaitsemisesta, ennen kuin liikoja kävisi muilta vaatimaan. Ehkäpä sarvipää oli nyt hieman turhan kiero, eikä antanut koko syytään sanoilleen toiselle... Mutta tämäkin puoli oli täyttä totta, ja varmasti se puoli, minkä Henry helposti ymmärsi. Ikävä kyllä kuninkaan täytyisi tehdä joitain uhrauksia kansansa vuoksi ja mielistellä muiden silmissä pitääkseen valtansa, etteivät muut nousisi poikaa vastaan ja yrittäisi syöstä tuota valtaistuimelta. Se oli aina mahdollisuus, etenkin sodanruntelemassa maassa, jossa oli enemmän kuin pari hyvää syytä inhota kaikkea sitä, minkä vuoksi Henry itse taisteli. Tässä tilanteessa nuorukainen ei vain saanut vaatia sitä, mitä oli aikomassa. Pojan täytyi saada itselleen liittolaisia saadakseen mitään aikaiseksi – ja pysyessään itsekin tyytyväisenä ystävien ansiosta, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, ettei Roswell voinut olla osa sitä. Ehkäpä ne kärkkäimmätkin vastustajat joku päivä hyväksyisivät demonin neuvonantajana, mutta siihen ei uskallettu luottaa. Kunhan Henryyn kuitenkin luotettiin... Muuta ei tarvittu. Sarvipää ei itse ainakaan.
Naurahdus karkasi demonin huulilta pojan tuumiessa, kuinka huolehtivainen vanha mies oikeastaan oli. Ehkäpä jollekin muulle miehiselle miehelle rouvashenkilöön vertaaminen olisi ollut pilkkaus... Mutta Roswellia se ei erityisesti näyttänyt haittaavan – eikä oikeasti haitannutkaan. Mitäpä sitä omaa luonnetta häpeämään tai muuttamaan, kunhan siitä ei jollekin muulle aiheutunut harmia. Itsenäinen nuorukainen ei varmastikaan halunnut tulla kohdelluksi, kuin lapsi – etenkään jalkansa menetettyään. Yhdessä päivässä Henry oli joutunut luopumaan monestakin asiasta...
"Yritän, Teidän Majesteettinne," vanhus hymähti poikaa vilkaistessaan,
"Pelkäänpä pahoin, ettei minulla ole paljoa kokemusta lapsista tai siitä, miten niitä kohtelisin... Joten voi olla, että teen virheen Teidän tai jonkun muun kanssa. En tosin tarkoittaisi sitä, mutta ottaisin mieluusti vastaan korjaukset käyttäytymiseni suhteen," Roswell hymyili, oikeastaan pahoitellessa jo etukäteen, jos tuo joskus tulisi kohtelemaan kuningasta epämiellyttävällä tavalla. Itse tuo ei sitä siinä tilanteessa taitaisi ymmärtää, joten pojalle annettiin suorastaan lupa huomauttaa siitä. Eihän se demonia haittaisi.
Sarvipään vaivalloinen punnerrus jaloilleen ei jäänyt kuninkaalta huomaamatta, tuon heti käydessä kyselemään, josko vanhuskin tarvitsisi hieronnan... Ja miettimään myös syitä, epäillen myös pelkkää rasitusta. Tässä tilanteessa neuvonantaja tiesi, ettei heillä ollut varaa keventää hänen työtaakkaansa, joten moinen selitys ei nyt kävisi.
"Näin sitä käy, kun pitkän iän lisäksi ette saa ikuista nuoruutta," Roswell naurahti pehmeästi, hieroen hieman selkäänsä noustuaan. Periaatteessa, aivan sama vika löytyi ihmisistäkin, tosin lyhyemmällä iällä... Joten eiköhän Henrykin joskus saanut kokea aivan saman.
"Luita kolottaa ja nivelet eivät tunnu haluavan suoristua, etenkin joltain niin pehmeältä alustalta noustessa, jossa en voi käyttää käsiäni avukseni... Mutten väitä, etteikö hierominen ja lämpimät kylvyt auttaisi, Teidän Majesteettinne," tuo jatkoi hymyillen selityksensä myötä, eikä enää sen kummempia katsonut poikaa kohti. Kyllähän sarvipäinen mies tuumasi jo pitkän kylvyn ottamista, olihan nyt se kirja löytynyt eikä öitä tarvinnut enää tuhlata tiedon etsimiseen...
Vaikka ylös oli ollut niin hankala päästä, Roswell istahti kyllä mieluusti takaisin sängylle. Nouseminen tulisi taas olemaan hankalaa, mutta istuskelu tuntui nyt paremmalta huoneen tuntuessa hieman ahtaammalta. Poika silmäili kirjaa ja oli ottanut sen kovin varovaisesti omaan syliinsä, katsellen sitä yhä, vaikkei ollut kantta avannutkaan.
"Sain kirjan käsiini tapaamisemme jälkeen," demoni kertoi Henryn mainitessa ajoituksesta ja kuinka kirja oli tuotu heti samana päivänä kuninkaan käsiin, kun tuo oli etsinnästä edes kuullut,
"Halusin tuoda sen Teille heti, Teidän Majesteettinne," tuo jatkoi, silmien vaellellessa makuuhuonetta katsellen. Kuningas oli käynyt kovin hiljaiseksi ja mietteliääksi, mutta siitähän Roswell toista ei moittinut. Ei, hän oli oikeastaan sitä odottanut... Ja siksi hieman pelännyt kirjan antamista. Kyllähän hän osasi jo olettaa, ettei poika olisi hyppinyt innosta – ja ikävältähän se hieman tuntui tuoda toisen aikaisempi ja niin tyytyväinen olo tähän pisteeseen.
"Voitte tehdä kumman tahansa, Teidän Majesteettinne. Tai kummankin, tai ette kumpaakaan," sarvipäinen neuvonantaja tuumasi Henryn ilmoittaessa mietteistään ääneen. Kiittääkö demonia vai heittääkö kirja tuota päin. Hankala valinta, varmasti – mutta jos se saisi kuninkaan tyytyväiseksi, niin kumpikaan valinta ei häntä ainakaan haittaisi. Toinen sattuisi, mutta vain hetken.
"Teidän ei myöskään tarvitse tehdä mitään heti. Kiirettä ei ole, ellette itse tunne siihen syytä, Teidän Majesteettinne. Toivoisin vain... Jos odotatte ja päätätte tehdä saamillanne tiedoilla jotakin, kertokaa minulle. Kyseessä on kuitenkin demoni ja demonit ovat vaarallisia. Minä... Voisin pitää kaikkea silmällä, mutta vain jos olen kanssanne."
((Constan on pakko suostua. Ja kuningas pyytää kenraalia myös maistamaan niitä pikkuleipiä. Illalla on hyvä vastata.))