Sivu 1/4

Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 07 Loka 2014, 19:21
Kirjoittaja Sands
Kiireinen päivä oli viimein päättymässä, vaikka eihän suuressa linnassa tekeminen koskaan loppunut. Kesäillat etenkin olivat niin paljon kirkkaampia, että työtä kyllä pystyi jatkamaan ilman kynttilänvaloa, jos siltä tuntui. Ilta oli kuitenkin mukava, lämmin – tosin hieman viileämpi kuin päivällä auringon porottaessa kirkkaana korkealla taivaalla, mikä varmaankin oli monille vain hyvä asia. Liian pitkään kukaan ei tuntunut haluavan jäädä sisälle nököttämään töidensä parissa, joten hovin käytävät näyttivät hiljalleen tyhjenevän ihmisten suunnatessa muualle viettämään niinkin kaunista iltaa. Sisätilat tuntuivat hiljenevän, mutta ulkoa kyllä kuului vielä ääniä, puhetta ja hauskanpitoa.

Roswellin oma päivä ei ollut mitenkään erityisen kiireinen, mutta kyllähän tuollakin omat työnsä oli. Aamupäivä oli mennyt aika mukavasti kuninkaan kanssa ulkona puutarhassa pojan vihdoinkin päästessä jalalleen keppien kanssa. Olihan sitä ollut pelottava katsoa vierestä, mutta pitkäänhän Henry oli halunnut jo päästä ulos – eikä ottanut enää kielteistä vastausta muiden palvelijoiden mukaan noiden estelyistä huolimatta. Ei neuvonantaja voinut enää poikaa estellä huolestaan huolimatta, olihan hän jo luvannutkin toiselle, että ulos tuo vielä pääsisi. Hyvin kaikki oli onneksi mennyt, vaikka totta kai kuningasta väsytti kovastikin sen jälkeen, ollen viettänyt monen monta kuukautta sänkypotilaana jalkansa menetettyään. Kaksikko oli kerännyt oikein kauniin kimpun raskaana olevalle kuningattarelle, jonka Henry kävi heti kiikuttamaan vaimolleen tapaamisen merkeissä.

Demoni ja kuningas erosivat hetkellisesti silloin, mutta Roswell oli kyllä lupautunut hieromaan pojan kipeitä lihaksia myöhemmin, jos tuosta vielä siltä tuntui. Pyyntöhän oli myöhemmin tullutkin, eikä neuvonantajalle oikeastaan kiirettä tullut. Olihan tuo päivän aikana keräillyt tarvittavansa, ollen jo valmistautunut iltaa varten, vaikkei varmuudella siitä vielä tiennytkään. Pieni pullo hajustettua öljyä löytyi punotusta korista, jota sarvipää kantoi mukanaan kohti kuninkaan makuuhuonetta. Ja totta kai tuon piti tuoda jotain muutakin mukanaan! Viinipullo löytyi myös lasien ja korkkiruuvin kera, aivan varmuudenvaralta. Keittiöstä oltiin saatu napattua mukaan jotain muutakin purtavaa, illalla sieltä kun löytyi vaikka ja mitä syömätöntä. Pari pientä palasta juustoa oli hyvä lisä viinille leivän ja keksien kera, joten Henryn ei kyllä tarvitsisi odottaa lainkaan, jos tunsi itsensä nälkäiseksi.

...Ja olihan demonilla se kirjakin mukanaan. Keltaiset silmät vilkaisivat alas koriinsa, katsellen pienen opuksen kuluneita kansia. Velho oli pistäytynyt aikaisemmin tuon luona myös, tuoden mukanaan jotain oikein mielenkiintoista. Vihdoinkin he olivat löytäneet jotain tietoa siitä pienestä pirulaisesta, joka oli kuninkaalta jalan vienyt. Ja Roswell halusi sen näyttää pojalle. Ehkei nyt kuitenkaan heti aluksi, ettei koko ilta nyt menisi pilalle, kirja saisi pysyä korissa piilossa pojan uteliailta silmiltä hetkisen aikaa. Kun aika koitti, sitten... Sitten se voitaisiin tuoda esille.

Vanha mies kävi koputtamaan kuninkaan makuuhuoneen oveen, eikä tietenkään odottanut yksijalkaisen hyppivän itse sitä ovea avaamaan. Tiesihän Henry hänen tulevan muutenkin. Neuvonantaja kävi raottamaan ovea, astuen sitten sisään korinsa kanssa hymy huulillaan.
"Teidän Majesteettinne," tuo aloitti sulkiessaan oven perässään,
"Kuinka päivänne on mennyt?"




((Aksu tänne t. minä))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 07 Loka 2014, 21:50
Kirjoittaja Aksutar
Henry

Päivä oli sujunut hyvin, Henry oli viimein päässyt käymään ulkona, kunnon kävelyllä ja sekös oli nuorta miestä piristänyt. Kävely puutarhassa oli sujunut hyvin neuvonantajan kanssa, kaksikon poimiessa samalla kukkia viimeisillään raskaana olevalle kuningattarelle. Kuningattaren luo Henry oli päätynyt kuitenkin yksin, nuorenparin viettäessä aikaa kahden, nyt kun sitä molemmilta oli löytynyt. Tuntui hyvältä viettää aikaa Kerensan kanssa, eikä Henry voinut kieltää, etteikö tuleva lapsikin olisi innostanut häntä, mutta samalla se myös hermostutti. Olihan kuninkaan oma äiti menehtynyt synnyttäessään prinsessan, joten tietenkin Henry pelkäsi Kerensalle käyvän samoin. Kovin moni taho oli kuitenkin vakuutellut kuninkaalle, että kaikki tulisi sujumaan hyvin. Kerensa oli terve ja nuori nainen, jolla oli "synnyttäjän lantio", tai niin ainakin oli sanottu, joten mitään vaaraa ei pitäisi olla. Silti, Henryä pelotti, vaikkei antanut sen pelon näkyä. Varsinkaan Kerrin seurassa, joka myös oli kovin innoissaan esikoisesta.

Nopeasti se aika kului kun hauskaa oli ja lopulta Kerensa oli niin uupunut, että kuningatar halusi päästä jo lepäämään. Vastoin kaikkia oletuksiaan, Henry ei tuntenut oloaan yhtään väsyneeksi, päinvastoin. Nuoresta miehestä tuntui, että hänellä riitti energiaa vielä vaikka mihin! Joten, Kerensa oli jätetty lepäämään ja Henry oli suunnannut palvelijoiden saattamana omalle huoneelleen. Ilta oli jo saapunut, joten palvelijoiden avustuksella Henry oli vaihtanut vaatteensa hieman rennommiksi, ennen kuin kuningas oli lopulta hoputtanut kyselevät palvelijat tiehensä. Ei hän tarvinnut enää mitään, joten ei heidänkään tarvinnut enää huoneeseen jäädä hänen seurakseen... Seuraa kun oli muutenkin luvassa.
Henry oli asettunut mukavasti istumaan nojatuoliin ikkunan ääreen selailemaan saapuneita, ei niin kiireellisiä kirjeitä, kun ovelta kuului koputus. Katse nousi ovelle, josta astui sisään demoni jota kuningas oli odottanutkin. Kasvoille nousi heti se pirteänystävällinen hymy, Henryn käydessä laskemaan kirjepinkan viereiselle pöydälle.
"Päiväni meni hyvin, kiitos kysymästä" Henry aloitti, vaivautumatta nousemaan sen pahemmin paikoiltaan. Eiköhän demoni ymmärtänyt, miksi kuningas ei turhaan noussut "Kuningatar voi hyvin ja ilahtui saamistaan kukista. Olivat kuulemma kauniita, meidän kukkapohdinnat taisivat sittenkin olla vähän turhan syvällisiä kimppua kasatessa" kuningas jatkoi naurahtaen pienesti.

"Entä omasi?" valkeaan pitkähihaiseen sonnustautunut kuningas kysyi, viittoessaan demonia tulemaan peremmälle ja istumaan alas.


(( Täällä olen. t. minä. Tulin myrkyttämään sinut kaasuillani, viimein ))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 08 Loka 2014, 02:35
Kirjoittaja Sands
Roswell vastasi pojan hymyyn omallaan, silmien katsellessa toista kovin lempeästi. Kuningas oli istumassa nojatuolissa ikkunan äärellä, kirjeitä ilmeisesti selaillen vanhan miehen nähdessä, kuinka kuningas laski pinon kirjekuoria viereensä pöydälle. Aikaa nuorukainen ei tuhlannut, käyden heti vastaamaan neuvonantajansa kysymykseen – ja onneksi tuo ei sanonut mitään, mikä olisi yllättäen käynyt muuttamaan niin kauniin ja mukavan kesäillan ikäväksi. Roswell nyökkäsi tyytyväisenä kuullessaan kaiken menneen hyvin ja kuningattaren olon myös ollen aivan yhtä hyvä.
"Se on hyvä kuulla, Teidän Majesteettinne," demoni hymyili alkaessaan kävellä lähemmäs Henryä korinsa kanssa, jättäen suljetun oven taakseen,
"En tosin usko, että yrityksemme miellyttää neitoja menevät koskaan hukkaan," tuo jatkoi naurahtaen toisen mainitessa, kuinka ne syvälliset keskustelut kukkien merkityksistä ja symbolismista taisivat olla turhaa kuningattaren kanssa. Mutta mitäpä muuta he olivat tuhlanneet, kuin aikaa – ja sitä kaksikko kyllä mieluusti taisi tuhlatakin puutarhassa.

"Päivässäni ei ole ollut mitään moittimista, Teidän Majesteettinne," Roswell kertoi omastakin päivästään nyt, kun sitä kysyttiin, asettaen korinsa pöydälle pois Henryn silmistä ja käsistä... Mutta silti toivottavasti kuitenkin tarpeeksi selvälle paikalle, ettei demoni vaikuttanut siltä, että sitä yritti piilotella. Sehän vain saisi pojan mielenkiinnon heräämään, jos tuo lainkaan tunsi nuoremman miehen tapoja.
"Pidin pari tapaamista, luin, etsin tarvikkeita käsiini, sitä samaa," neuvonantaja naurahti istahtaessaan alas tarjotulle nojatuolille, väsyneiden jalkojen ja vanhan selän kyllä arvostaessa moista elettä – ja eihän tuo nyt turhaan halunnut jaloillaan törröttää kuninkaan vieressä, illan kun piti olla rennompi. Keltaiset silmät kävivät kääntämään katseensa Henryyn Roswellin päästäessä kunnolla istumaan, lempeän hymyn yhä pysyessä ryppyisillä kasvoilla.

"Toin mukanani hieman viiniä ja syötävää, aivan varmuudenvaralta. Eihän Teidän tarvitse tietenkään niihin koskea, Teidän Majesteettinne, mutta koen velvollisuudekseni edes tarjota," sarvipää myhäili, selvittäen korinsa sisältöä, ennen kuin poika siitä itse joutui kysymään. Tai katsomaan. Vaikka no, kyllähän ainakin se korkkaamaton viinipullo oli kovin selvästi esillä ja tuli varmasti huomatuksi.
"Teidän ei tarvitse kuin mainita nälästänne tai janostanne," Roswell jatkoi hymyillen, totta kai valmiina palvelemaan ja tekemään sen mieluusti. Kuninkaalla kun oli paha tapa olla pyytämättä mitään, joten tuo yritti aina tehdä sen kovin selväksi, ettei se haitannut lainkaan...
"Sain käsiini hieman öljyäkin hierontaanne varten, Teidän Majesteettinne. Mutta Te saatte päättää tämän illan ohjelman."




((Pyh, taidat saada kaasutella minua koko elämäni ja silloinkin kuolinsyy on vanhuus, eikä myrkytys.))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 08 Loka 2014, 18:15
Kirjoittaja Aksutar
"Tottahan tuo taitaa olla" Henry kävi hymähtämään Roswellin todetessa, ettei yritykset neitojen miellyttämisestä koskaan tainneet mennä hukkaan. Tosin eipä Henryllä pahemmin kokemusta moisista ollut, hän kun ei pahemmin elämänsä aikana ollut edes yrittänyt neitoja hurmata tai miellyttää. Roswellilla taas taisi olla enemmän kokemusta...
Mitään suurempaa ei ollut demonin sanojen mukaan tapahtunut päivän aikana, kaiken olleen sitä samaa, kuten sarvipäinen kertoi. Eipä sitä aina tarvinnut olla erityistä menoa, Henry ainakin nautti niistä päivistä, kun ei kovin kiire ollut. Vaikkakin muutaman kuukauden petipotilaana oleminen sekä sisätiloihin lukittuna sitä kyllä toivoi jotain suurempaakin tapahtuvan, päivät kun tuntuivat tuolloin turhankin pitkiltä. Nyt kuitenkin Henry oli päässyt viimein pihalla käymään, eikä aikonut jättää ulkoiluja siihen. Ehkä heti jo huomenna uudestaan!

Katse seurasi kuinka demoni kävi istumaan alas, sarvipäisen käydessä kertomaan mitä mukanaan oli tuonut. Tietenkin Henry oli tuon korin huomannut ja osittain miettinyt mitä se mahtoi sisältää, mutta eipä Henryllä ollut tapana kovin usein heti ensimmäiseksi moisista asioista kysellä. Nyt hänen ei edes tarvinnut kysellä, kun Roswell huomaavaisesti kävi itse kertomaan.
"Sinä se otat huomioon aina kaiken" Henry kävi hymähtämään, katseen kääntyessä demonin puoleen "Söimme jo kuningattaren kanssa, joten nälkä minulla ei ole... Mutta viini kyllä maistuisi, kerta noin paljon vaivaa olet nähnyt, en voisi kieltäytyä".
Illan ohjelman demoni jätti kuninkaan harteille, mainiten samalla hieromisesta, josta oli ollut puhetta. Kuningattaren seurassa hän ei edes ollut huomannut kipeää selkäänsä, mutta nyt kun oli aikaa taas istua ja miettiä omiaan huomasi sitä kyllä, kuinka kipu kävi uudestaan muistuttamaan olemassaolostaan. Henry ei edes muistanut, milloin viimeksi - jos ollenkaan - hänellä olisi ollut selkä näin kipeänä.
"En ole oikeastaan muuttanut mieltäni" Kuningas naurahti pienesti, samalla kun hieraisi muutamaan otteeseen niskaansa "En ole kieltäytymässä, jos sinä tarjoudut hieromaan. Mutta sinä voit aina kieltäytyä, en pistä siitä pahakseni".


// EI KUN KYLLÄ SINÄ NYT KUOLET. NAAMA TÄNNE, MINÄ PYLLISTÄN //

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 08 Loka 2014, 23:02
Kirjoittaja Sands
"Yritän vain olla kohtelias," Roswell naurahti pojan mainitessa, kuinka tuolla oli tapana ottaa huomioon aina kaikki, viitaten siihen koriin ja sen sisältöön. Ei se hänestä sen kummempi ele ollut, näin vieraana oli aina mukava tuoda jotain "isännälle" – vaikka kyseessä oli kuningas ja neuvonantaja, eivätkä nämä yhteiset illat niin harvinaisia olleet. Ja ne lahjatkin tulivat kuninkaan omasta linnasta, eikä demoni mitään itse ollut ostanut... Mutta no, ehkäpä tässä tilanteessa tärkeämpää olikin se, että ruokatarvikkeet oltiin tuotu valmiiksi aivan vain siltä varalta, jos Henry jotain haluaisi. Eihän demoni halunnut pakottaa toista odottamaan.

"Tietenkin, Teidän Majesteettinne," sarvipää hymyili pojan mainitessa, että nälkä tuolla ei vielä ollut, mutta viini kyllä maistuisi näin aluksi,
"Mutta älkää toki luulko, että tästä koituisi minulle niin paljon vaivaa. Kaikki vain sattuivat olevan matkanvarrella, tiedättehän," Roswell nauroi valmistautuessaan nousemaan taas ylös jaloilleen, ottaen käsillään tukia käsinojista. Istuminen ja nouseminen vanhalle miehelle ehkä nyt hankalinta oli, mutta ei se vielä ollut mahdottomaksi käynyt. Kuninkaan seurassa neuvonantajan vain piti palvella, aivan vain pelkästään toisen aseman takia... Ja no, Henryllä oli vain yksi jalka.
"Jos tunnette olonne nälkäiseksi myöhemmin, älkää pelätkö mainita siitä," tuo kävi vielä muistuttamaan kävellessään korille ja nostaessaan viinipullon ulos pöydälle sen viereen.

Demoni kävi asettelemaan jalalliset lasitkin valmiiksi, ennen kuin korkkasi pullon ja kaatoi punaviinin laseihin kummallekin miehelle. Lasit napattiin mukaansa ja toinen niistä käytiin laskemassa pöydälle Henryn viereen, Roswellin varoessa läikyttävänsä jotain kirjekuorten päälle.
"Olkaa hyvä, Teidän Majesteettinne," vanhempi miehistä sanoi tuttuun kohteliaaseen tapaansa nyökkäyksen ja hymyn kera, kävellen sitten takaisin omalle nojatuolilleen. Neuvonantaja laski itsensä sille varovaisesti ja kävi heti maistamaan viiniä kuin tarkistaakseen sen maun myös kuninkaan puolesta, ennen kuin asetti omankin lasinsa pöydälle viereensä.

"Tapanani ei ole syödä sanojani," sarvipää myhäili Henryn mainitessa, että eihän Roswellin tietenkään tarvinnut hieroa, jos tuo itse ei halunnut. Itsehän tuo oli ehdotuksensa tehnyt ja sitä varten kuninkaan luokse oltiin nyt tultu, joten miehestä itsestään nyt olisi kovin turha käydä poikaa kiusaamaan ja saada toinen pettyneeksi.
"Tosin, kun olette valmis, Teidän Majesteettinne, Teidän olisi mielestäni parempi käydä sängyllenne makuulle... Jos se tietenkin sopii Teille."




((Ei tunnu missään.))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 09 Loka 2014, 19:10
Kirjoittaja Aksutar
Kohtelias demoni tosiaan oli, joskus tuntui ettei tuon edes tarvinnut yrittää siinä. Jonkinlainen... luonnollinen lahjakkuus, tuo Roswellin kohteliaisuus, ainakin Henryn mielestä. Moinen toteamus sai nuoren kuninkaan kuitenkin vain naurahtamaan pienesti hymyillen. Demoni kävi myös vakuuttelemaan, ettei kaiken mukanaan tuoneen hankkimisessa ollut mitään vaivaa, todeten kaiken olleen "Matkanvarrella". Henry virnisti pienesti, samalla kun seurasi vanhan sarvipään nousemista tuolista.
"Taisit kiertää pidemmän kautta sitten" Henry hymähti, tuntien jälleen sisällään pientä syyllisyyttä siitä, että vanhempi mies joutui hänen takiaan ylös ja alas pomppimaan. Mutta totuus oli, ettei Henryltä nouseminen käynyt yhtään sen helpommin, oikeastaan Henrylle se taisi olla vaikeampaa kuin Roswellille.
"Älä huoli, kyllä minä sanon jos nälkä iskee" Oli vastaus demonin muistutukseen. Henry ei kyllä tiennyt sanoisiko sittenkään vaikka nälkä tulisi, mutta olihan se hyvä tietää, ettei se demonia haitannut. Henry ei vain halunnut turhaa rasittaa ja juoksuttaa vanhaa miestä, olihan tuo jo lupautunut hieromaan.

Katse laskeutui demonista vierelle tuotuun lasiin, Henryn käydessä kiittämään demonia pienellä nyökkäyksellä. Käsi kävikin nousemaan lasin puoleen kuninkaan käyden nostamaan sen huulilleen hetkeksi. Näin seurassa viinin nauttiminen tuntui ihan mukavalta jopa Henrystä, joka ei ennen viinistä tai väkevämmistäkään pahemmin välittänyt. Nyt sekin asia oli muuttunut.
"No se on kyllä totta" Kuningas hymähti Roswellin myhäilyihin, samalla kun lasi laskettiin alas huulilta.
"Kuulostaa hyvältä. Kohta, en jaksaisi vielä nousta... Näin koko päivän kävelyn jälkeen sitä osaa arvostaakin alas istahtamista" Henry vastasi demonin ehdotuksiin sängylle siirtymisestä hieromisen ajaksi "Mutta oli se sen arvoistakin. Tuntui hyvältä käydä pihalla, omin avuin, ihan kunnolla".

"Sauvoilla kävely ottaa voimille enemmän kuin arvasinkaan... Mutta kai se on vain totuttelu kysymys" Hän jatkoi vilkaisten vierellään olevia sauvoja "Jos ei muuta, saanpahan kunnon käsilihakset".


// Koska kuolit jo ekan töräyksen jälkeen! //

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 09 Loka 2014, 21:54
Kirjoittaja Sands
Roswell vain naurahti ja hymyili pojan arvuutellessa, että ne "matkanvarrella" olleet tavarat taidettiinkin löytää aika pitkän matkan aikana – ja no, eihän sitä käyty kieltämäänkään. Tottahan neuvonantaja puhui, mutta kukaan ei puhunut siitä, että sen matkan olisi pitänyt olla se suorin reitti kuninkaan makuuhuoneeseen. Se kai oli sitten sitä tyypillistä demonien tapaa väärentää totuutta valehtelematta, mutta tässä tapauksessa se tuskin oli merkki epärehellisyydestä ja juonittelusta – eikä tuo edes peitellyt aikeitaan. Mutta eiköhän Roswell aivan itse saanut päättää, mitä reittiä minnekin käveli, siitä Henry tuskin mieltään pahoittaisi. Ja demoni ei pahoittanut omaa mieltänsä kuninkaan suostuessa ilmoittamaan, jos tuo haluaisi jotain purtavaa, nyökäten hymyillen.

"Tietenkin, Teidän Majesteettinne," sarvipää hymyili pojan suostuessa siirtymään sängylleen hierottavaksi, mutta vasta myöhemmin. Olihan tässä koko ilta aikaa, eikä kiirettä ollut. Oikeastaan vanhempi miehistä vain piti siitä, jos Henry ymmärsi levähtää tuntiessaan tarpeen. Aikaisemmin toinen oli ollut niin innoissaan ulkoilemisesta ja pojan piteleminen sisätiloissa osasikin olla aikamoinen haaste, että suurin huoli oli kuninkaan satuttavan itsensä yrittäessään liikoja!
"On parempi levätä, jos Teistä tuntuu siltä," Roswell katsoi Henryyn lempeästi hymy huulillaan,
"Olettehan olleet sänkypotilaana kovin pitkään, Teidän Majesteettinne. Uskoisin siinä menevän aikansa, kunnes totutte liikkumiseen taas," tuo jatkoi, jakaen mielipiteensä – joka kyllä aivan totta taisikin olla. Lihakset surkastuivat, jos ne jäivät käyttämättömiksi, ja pojan piti muutenkin liikkua aivan erillä tavalla yhden jalkansa kanssa sauvojen avulla. Ehkäpä kuningas olisi mieluummin kuullut kaiken tapahtuvan nopeasti, mutta valehtelemaan demoni ei alkanut. Vanhan sarvipään äänensävy kertoi silti toivosta ja kirkkaasta tulevaisuudesta.

"Valitsitte kyllä oikein kauniin päivän ulkoilemiselle, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti ottaessaan rauhallisin liikkein viinilasin pöydältä juodakseen, pyöritellen lasia ja sen punertavaa nestettä hetkisen ennen kuin kurkkuaan kostutti. Kesä kyllä oli mitä mainioin aika aloittaa ulkoilu ja liikkuminen, ilma kun oli kaunis eikä maa ollut petollisen jään peitossa.
"Ehkäpä huominen tulee olemaan yhtä kaunis," neuvonantaja vihjaisi hymyn kera. Täytyihän kuninkaan nyt liikkua enemmän, kerran tuo oli ensimmäisen askeleensa jo ottanut, muuten poika ei koskaan saisi voimiaan takaisin. Ja pitihän tuon päästä kesästäkin nauttimaan kauniissa puutarhassaan! ...Jos Henry ei ollut seuraavana päivänä liian väsynyt tämän päivän ulkoilusta.
"Tai kenties sitten ylihuominen..."




((Ei, kyllä se pulssi taitaa vielä löytyä. On Roswell opettanut Henryn huonoille tavoille, mokoma alkoholisti. Ennen niin puhdas ja siveellinen tuo poika...))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 10 Loka 2014, 00:08
Kirjoittaja Aksutar
Henry hymähti ymmärtäväisesti Roswellin todetessa liikkumiseen totuttelun vievän aikansa. Tottahan se oli, olihan Henry itsekin saanut huomata sen. Mutta, ennemmin hän kärsi kivuista ja uupumuksesta, kuin jäi enää yhdeksikään päiväksi neljän seinän sisälle. Huoneessa istuskelu sai luvan riittää, kuningas halusi taas liikkua, niin paljon kuin mahdollista.
"Aikaahan se vie... Mutta mieluummin liikun päivittäin, kun pidän lepopäiviä välistä. Olen levännyt jo tarpeeksi" Nuorimies kävi hymähtämään kuulostaen siltä, ettei käynyt kuuntelemaan yhtään vastaväitteitä tälle päätökselle. Roswell saisi suostutella ja kehotella minkä halusi, hän ei aikonut tästä päätöksestään lipsua. Viinilasi kävi uudemman kerran nousemaan kuninkaan huulille, Henryn ottaessa maltillisen pienen huikkauksen lasista.

"En taida edes välittää säästä" Hän jatkoi hymähtäen Roswellin kehuessa säätä, toivoen kauniiden kelien jatkuvan jo huomenna "Itse asiassa sateessa kävely kuulostaa mielenkiintoiselta... Sairastumisenkin uhalla".
"Tosin uskon, että kovin moni on sitä ideaa vastaan" Henry naurahti pienesti "Ja ihan ymmärrettäväähän se on... Mutta tahtoisin vain hieman... Vapautta".
"Mutta! Se siitä, sään näkee huomenna. Ja vaikka kuinka uhoan käyväni kävelyllä, voi olla, että olenkin liian uupunut. Toivoisin kuitenkin, että jaksaisin edes käydä pyörähtämässä ovella" Jälleen kerran ikkunaan eksynyt katse kääntyi Roswellin puoleen, Henryn käydessä virnistämään pienesti "Ehkä pistän sinut kantamaan minut ovelle ja takaisin, jos itse en jaksa sinne asti hypellä".
Pienen hymähdyksen myötä Henry kävi nousemaan ylös, alkusi työntäen itsensä pystyyn ottaen tukea tuolin käsinojista. Pian kuitenkin kävelykepit otettiin avuksi, jotta pystyssä pysyisi. Henry pyöritteli niskojaan hetken, kääntäen katseensa sitten takaisin Roswelliin.
"Aloitammeko?" Kuningas kysyi, samalla kun lähti tekemään matkaa mukavan hitaasti kohden vuodetta.


// Ei ole pulssia enää. On, hirveää Roswell, mitä seuraavaksi? Vieraita naisia? Huumeita? MIESRAKKAUTTA?! eikun sehän oli jo. Eikun
saat hittaa Roswellin strippaan henryä jos tarve heittää paituli pois. //

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 10 Loka 2014, 03:02
Kirjoittaja Sands
Roswell kävi nyökkäämään kuninkaan mainitessa, kuinka tuo mieluummin liikkui kivusta huolimatta ja turhaan lepäämättä. Kyllähän tuo pystyi moisen halun ymmärtämään, kyseessä oli kuitenkin nuori ja aktiivinen mies, joka yhtäkkiä oli joutunut petipotilaaksi neljän seinän sisään kuukausiksi. Hulluksi kai siinä moni voisikin tulla, eikä tämä ensimmäinen ulkoilupäivä olisi kuin se ensimmäinen merkki palaamisesta normaaliin elämään. Kerran tuo jo oli ulos päässyt ja kykeni kävelemään, luultavasti kuningas ei enää suostuisi pysymään sisällä kenenkään kehotuksesta. Ehkä siksi Henryn päästäminen ulos oli huono idea, mutta tosiasiahan oli, että se tulisi tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin – ja sen täytyikin. Poika oli kuningas ja nuori, täynnä elämää... Täytyihän tuon päästä liikkumaan omin avuin ja se ei tulisi tapahtumaan, jos tuo ei saisi liikkua huonossakin kunnossa.

Tosin, Henry kävi uhoamaan, kuinka tuo menisi ulos vaikka sää olisikin huono, eikä välittäisi sairastumisesta. Sille demoni kävi nostamaan kulmaansa, mutta hymy pysyi yhä tuon huulilla. Kuten poika itse lisäsi, saihan tuo uhota, mutta toteutus oli sitten eri asia. Jos tuo vain oli liian väsynyt liikkumaan, ei siitä mitään tulisi.
"Koettakaa muistaa kuunnella omaa kehoanne, Teidän Majesteettinne. Jos se pyytää lepoa, lepoa Teidän sille kuuluisi antaa – etenkin, jos satutte sairastumaan," Roswell hymyili, muistuttaen nuorta ruhtinasta, ettei sairastuminen taitaisi olla sen arvoista. Hetki sateessa voisikin tarkoittaa montaa päivää sisällä sängyssä, eikä Henry taitanut haluta moista kohtaloa nyt, kun oli kerrankin ulos huoneestaan päässyt.

Huvittuneelta vanhus kuitenkin näytti kuninkaan uhotessa, että voisihan tuo laittaa neuvonantajansa kantamaan itsensä ovelle asti, jos uupumuksestaan huolimatta halusi pyörähtää ulkona. Ei demoni voinut sanoa sen olevan mahdotonta, olihan tuo poikaa ennenkin kantanut ja kyennyt siihen aivan tarpeeksi hyvin – vaikka vanha selkä ei niin paljoa painoa arvostanutkaan.
"Oma selkäni ei moista kestäisi pariakaan päivää peräkkäin, Teidän Majesteettinne. Toivoisin, että käyttäisitte sitä armollisesti," sarvipää naurahti, nousten itsekin automaattisesti jaloilleen nähdessään pojan aloittavan nousunsa, ollen valmiina ottamaan toisen kiinni aivan varmuudenvaralta. Hyvin Henry kuitenkin näytti pääsevän jalalleen, napaten kainalosauvansa mukaansa lähtiessään harppomaan kohti sänkyään hitaasti, mutta varmasti.

"Tietenkin," Roswell myöntyi, hakien pullon hajustettua öljyä koristaan, tuoden sen mukanaan aivan tätä tilaisuutta varten. Korkki avattiin ja demoni kaatoi jo hieman öljyä käsiinsä, hieroen niitä sitten yhteen levittääkseen öljyn ja lämmittääkseen omat kätensä.
"Jos ottaisitte paitanne pois ja etsisitte mukavan asennon, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja opasti lähestyessään,
"Ah, ja tietenkin, vielä yksi asia... Hierominen voi sattua, Teidän Majesteettinne, mutten saa satuttaa ketään näiden muurien sisällä, kuten lupasin. Pyytäisin siis lupaa satuttamiseenne tämän hieronnan ajaksi."




((Kyllä se pulssi vielä tuntuu. Kauhea tuo Roswell, miesrakkautta aina ilmassa. Henry saa joskus tulla häiritsemään kylpyyn, kun demonilla on alastomia neitosia kainalossaan. Eikä tuo Roswell nyt saa kenenkään paitaa ottaa pois, hyi. Draaman säännöt olisivat sitä mieltä, että silloin joku ryntäisi ovesta sisään ja luulisi jotain muuta olevan meneillään.))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 10 Loka 2014, 08:50
Kirjoittaja Aksutar
Henry vain hymisi epämääräisesti demonin muistutellessa, että kuninkaan olisi hyvä kuunnella kehoaan, mikäli kroppa lepoa huusi. Tottahan sekin, mutta Henrystä ei tainnut olla lepäilemään enää yhtään kuntonsa tähden. Turhautti, hän ei haluaisi jäädä päiväksikään sänkyyn lepäämään. Mutta, ei hänellä ollut enää varaa kiukutella kaikkien kehotuksia vastaan. Olihan hän kuningas, millainen kuningas ajatteli vain itseään ja tapattaisi itsensä keuhkokuumeeseen vain, koska ei järjen vastaisesti ennemmin levännyt.
"Älä huoli. En halua rikkoa selkääsi, joten jos en itse kykene liikkumaan, en minä myöskään sinua rasita" Henry kävi naurahtamaan Roswellin pyytäessä kuningasta käyttämään armollisesti vanhan miehen selkää. Ei hän niin ilkeäksi alkaisi, että rasittaisi demonia omien mielihalujensa takia. Jos hän ilkeyttään jonkun pistäisi itseään kantamaan, niin kenraali Fritzin. Sillä järkäleellä riitti ainakin voimaa, joskin pässinpäisyyttään ei kenraali taitaisi siihenkään suostua kitisemättä.

Kuninkaan katse seurasi ylös noussutta demonia, nuoremman itsensä hyppiessä lähemmäksi vuodetta samalla. Jahka sängyn viereen oltiin päästy, kävi Henry istahtamaan alas ja asetti kainalosauvansa syrjemmälle, etteivät ne olisi tiellä, mutteivät myöskään hänen ulottumattomissa. Paita käytiin riisumaan demonin kehotuksen myötä, kuninkaan vielä muutamaan kertaan venytellen selkäänsä ja hartioita prosessin ohessa. Katse nousi Roswellin puoleen Henryn hakeutuessa peremmälle sängyn reunalta, demonin kovin oudon kysymyksen myötä. Tavallaan Henry ymmärsi tuon kysymyksen, olihan demoni tosiaan luvannut ettei satuttaisi ketään, mutta...
"Pyydät lupaa satuttaa minua?" Henry kysyi virnistäen pienesti "Kunpa muutkin kysyisivät, osaisin valmistautua sentään siihen".
"Mutta ymmärrän kyllä. Saat luvan... Jos lupaat myös lopettaa heti jos niin sanon" Viimein siniverinen kävi asettumaan vatsalleen makuulleen sängylle, hakien sen mukavan ja rennon asennon itselleen puheiden lomasta.


// Ei tunnu, mennyt on. Rest in feckin' pieces. Roswell suorastaan uhkuu mieslempee. Ja lempee ylipäätään. Love machine. Henry tulee häiritsemään kylpyyn, voi kyllä olla että Henry punastuu ja hyppii heti pois ja neidot punastuu kahta kauheemmin. Henry on wnb neitsyt ei Henry voi katsella alastomia naisia. No mutta olisiko se niin väärin arvattu, jos joku sisään juoksisi ja näkisi paidanriisumisen? //

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 10 Loka 2014, 22:35
Kirjoittaja Sands
Roswell sulki öljypullon ja laski sen yöpöydälle odottelemaan sängyn viereen varmuudenvaralta, käsien ollessa nyt rasvatut ja tuoksuvat. Kuningaskin oli saanut paitansa vedettyä yltään ja tuo oli hivuttautunut lähemmäs sängyn keskustaa, pois reunoilta roikkumasta. Demoni tunsi toisen katseen ja käänsi itsekin kasvonsa pojan puoleen, hymähtäen hieman pojan kysymyksen myötä.
"Pahoitteluni, Teidän Majesteettinne," tuo hymyili pahoitellen nyökkäyksen kera pyytäessään anteeksi omaa, varsin outoa kysymystään. Kukapa sarvipäälle noin vain halusi luvan antaa itsensä satuttamiseen moisen sitä vielä kysyttyä, mutta muuhun Roswell ei nyt pystynyt. Aikaisempaa lupausta kunnioitettiin, eikä sitä noin vain voitu jättää huomioimatta. Olihan demoni järjestänyt itselleen mahdollisuuden siihen satuttamiseen luvan kanssa aivan näitä tapauksia varten, mutta lupahan kuninkaalta tähän nyt piti tulla – ja monen mielestä sellainen oli varmasti hullua.

"...Tietenkin," neuvonantaja naurahti Henryn suostuessa ehtoihin, kunhan sarvipää myös lopettaisi pyydettäessä, eikä tuo oikeastaan moista ehtoa edes tarvinnut,
"Lupaan sen, Teidän Majesteettinne," vanhempi miehistä lisäsi vielä, odottaen pojan ottavan asentonsa sängyllä. Kuningas oli kierähtänyt vatsalleen ja jättänyt paljaan selkänsä hieromista varten. Eihän se sänky se kaikista parhain paikka hieromiselle ollut, mutta se sai nyt luvan kelvata.
"Yrittäkää rentoutua," lempeä käsky kävi Roswellin lähestyessä ja käydessä itse nousemaan sängylle polviensa päälle, lähelle poikaa. Lämpimät kädet laskettiin toisen selälle, eikä demoni turhia viivytellyt ennen kuin alkoi hieroa öljyä Henryn iholle hellin liikkein, antaen pojan samalla tottua kosketukseen.

"Kertokaa toki, jos hieron liian kovaa... Tai hellästi, Teidän Majesteettinne," sarvipää hymähti rauhallisella äänellä, aloittaen selän hieromisen hellästi kokeillessaan toisen lihaksia ja rajoja. Hitaasti painoa lisättiin ja selkää alettiin työstää kunnolla, vaikka kyllä Roswell kokoajan näytti hieman varovan ja tutkailevan kuninkaan reaktioita. Eihän tuo halunnut saada toista tuntemaan oloaan epämukavaksi, joten Henryn tahdilla ne kädetkin liikkuivat. Lihakset kuitenkin tuntuivat kovin jäykiltä, eivätkä ne kaikista hellimmät otteet olleet tarpeeksi niiden pehmittämiseksi... Ja pääasiahan oli saada selkä kuntoon.




((Tuntuu minusta kyllä nyt aivan hyvin. Kyllähän tuo Roswell lempeä mies onkin. Ehheh mikä sanaveijari olenkaan. Voi olla, ettei Henryn anneta kylpytiloissa hyppiäkään, joten demoni käskee tuon odottamaan hätistellessään neitokaiset pois. Ja aivan väärin ne paidanriisumiset otettaisiin, silloinhan tarkoituksena on hieroa selkää, eikä eturauhasta! Silloin otetaan pois housut, katsos. Hittaile mitä haluat jee.))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 10 Loka 2014, 23:59
Kirjoittaja Aksutar
"Turhaan pahoittelet" Henry kävi heti tokaisemaan demonille, tuon pahoitellessa jokseenkin outoa kysymystään "Ymmärrän kyllä. Ei kysymyksessäsi mitään vikaa ole" Kyllä Henry tiesi, etteivät jotkin olennot pystyneet rikkomaan lupauksiaan, vaikka olisivat halunneet. Roswell taisi olla yksi näistä olennoista, joskin Henrystä tuntui, että sarvipäinen pyyteli lupia vain tottumuksesta. Ehkä Roswell ei kyennytkään rikkomaan lupauksia kuten toiset, mikä sinällään oli ihan ymmärrettävää, mutta vielä ei Henrylle ollut tullut vastaan tilannetta, missä hän olisi saanut todistaa moista demonin suhteen kunnolla.
Roswell kuitenkin lupasi lupautui lopettamaan, mikäli kuningas niin sanoi. Näihin sanoihin Henry kävi nyökkäämänä ymmärtäväisesti, ollen tyytyväinen demonin lupaukseen. Ei Henry epäillyt että Roswell häntä haluaisi satuttaa - joskin traumat menneisyydestä kummittelivat alitajunnassa, tuone esille painajaisia siitä, kuinka sarvipäinen puukottaisi selkään - koska siniverinen luotti demoniin. Kuinka tyhmältä se kuulostikaan, luottaa nyt suhteellisen sokeasti demoniin jonka tapaamisesta ei ollut edes kulunut niin paljon aikaa. Henry näki Roswellissa kuitenkin jotain hyvää, mitä uskoon ja vanhoihin tapoihin kangistuneet eivät nähneet. Henry oli aina ollut avoin uusille tuttavuuksille, rodusta, sukupuolesta ja asemasta riippumatta. Se taisikin olla hänen kompastuskivensä tässä yhteiskunnassa, joka halusi vielä roikkua suurimmalta osin vanhoissa kaavoissa.

"Yritän kyllä" Henry kävi naurahtamaan demonin käskyyn rentoutua, kuninkaan koittaessa hakea mahdollisimman rentoa asentoa. Tietenkin reaktiomaisesti lihas jos toinenkin oli jännittyneenä, mutta selkänsä suhteen Henry koitti päästää kaikki jännitteet irti. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun joku häntä hieroi.
Roswellin aloittaessa Henry pysyi hetken hiljaa, ehkä turhankin jännittyneenä, antaen kuitenkin lopulta kroppansa rentoutua toisen kosketuksen alla. Vanhempi selvästi tiesi aloittaa kevyesti ja hitaasti, jotta lukossa oleva selkä ehätti tottua kosketukseen ja painoon, Henryn hengitellessä tasaisesti demonin kosketuksen alla. Sivulle käännetty pää kävi suuntautumaan paremmin demonin puoleen, katseen kohdistuessa sarvipäiseen tuon sanojen myötä.
"Kerron kyllä... älä huoli..." Henry kävi hymähtämään, antaessaan demonin lisätä painoa sitä mukaan mitä halusi.
Selkä oli todellakin lukossa, Henryn käydessä vähän väliä pienesti ynähtämään kun demonin kädet lipuivat kipukohtien yli. Suurimmat lukot löytyivät hartioista ja yläselästä, kiitos kainalosauvojen, joihin kuningas oli saanut totutella viimeaikoina.
Hän ei voinut kieltää etteikö hierominen olisi tuntunut hyvältä, vaikkakin välillä ne ynähdykset kielivät siitä, että lähellä kipua oltiin. Kuitenkaan demoni ei tuntunut painavan liian lujaa kipukohdista. Henry olisi kyllä huutanut, mikäli sarvipäinen olisi selvästi liian kovaa runnonut nuorempaansa, sillä Henryllä ei ollut kovin suuri kipukynnys näin muutenkaan.
"Oletko törmännyt siskooni viimeaikoina?" Henry kävi lähes mumisemaan hieromisen ohesta, vilkaisten jälleen demonin puoleen "Hän on alkanut pelkäämään sinua... Lieneekö sille syy?"


//.... no haista pyllyni. Lempeä Roswell on paras Roswell. Veijarista tulee mieleen vekkuli ja vekkulista vekkulikopteri. Hihi. No jos totta puhutaan niin Henry tuskin sinne kylpytiloihin tulisikaan, ei hän ole niin törkeä. Henry on kiltti pikku poika <: No niinpä!!!! Minkälainen väärinkäsitys se olisi! huh. Hittaile-en. Liikaa ainakaan//

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 11 Loka 2014, 02:00
Kirjoittaja Sands
Roswell jatkoi pojan selän työstämistä, keskittyen työhönsä todella. Lämpimät, öljytyt kädet tutkailivat ja kokeilivat lihaksia, keltaisten silmien vilkuillessa hierottavan reaktioita. Jos jokin kävi heti selväksi, oli se kuinka lukossa Henryn selkä oli. Eihän se oikeastaan mikään ihme ollut, ottaen huomioon, mitä tuo oli viime aikoina tehnyt. Pitkää vuodelepoa seurasi kenties turhankin kova liikkuminen kainalosauvojen kanssa, joka varmasti sai kenen tahansa lihakset kovin jäykkään kuntoon. Demoniahan enemmän nyt huoletti se, millaiseen kuntoon kuningas oli itsensä aikonut päästää, ennen kuin vihjasi kenellekään oikeastikin tarvitsevansa hierontaa selkänsä takia! Henryllä oli paha tapa olla turhankin vaatimaton, joten oli hyvin mahdollista, että poika yrittäisi kärsiä pitkäänkin yksin. Ehkäpä Roswellin tapa nyt hieroa aivan omasta halustaan oli tapa näyttää, että ei se muille se pieni palvelus ollut niin kova asia, mutta Henrylle se tuntuisi mukavalta...

Ja siksipä tuo yrittikin tehdä parhaansa ja pitää huolen, ettei hieronta liikaa sattunut. Ilmi oli käynyt sekin, ettei poika pitänyt erityisen kovasta otteesta. Jotkut sitä kyllä kestivät, mutta liian kova painaminen sai selvästikin kuninkaan jännittymään ja joskus jopa äännähtämään, saaden neuvonantajan heti lopettamaan turhan rajun runnomisensa. Herkässä reagoinnissa oli kuitenkin oma hyväkin puolensa, saaden demonin heti huomaamaan, missä ne kipeimmät paikat olivatkaan. Henryn hartiat ja niska näyttivät olevan kovin kipeät... Ja kyllähän ne jäykiltä tuntuivatkin! Roswell kävi keskittämään huomionsa ongelma-alueille, antaen käsiensä hieroa hellästi ja aina välillä kokeillen, paljonko poika antoi voimaa laittaa otteen taakse. Varovaisesti vanhus eteni, hieroen mieluummin vaikka koko illan kuin yrittäen kaiken hakata nopeasti "kuntoon". Muutenkin, jos Henry kävi huutamaan nyt kivusta kovaankin ääneen... Vartijat luultavasti seivästäisivät vanhan demonin hetkessä selityksiä kuuntelematta. Eihän se häntä tappaisi, mutta ärsyttävää se olisi...

"Arvon prinsessaan? En oikeastaan, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja vastasi hieromisen lomassa kuninkaan käydessä kyselemään, jos sarvipää oli sattunut tuon siskon tavata viime aikoina. Vähäiseksi noiden kahden tapaamiset olivat kuitenkin jääneet, eikä demoni ollut halunnut lähteä prinsessan perään juoksemaankaan, jos neitokainen ei tapaamisen tuntenut olevan tärkeä. Tosin Henryn mainitessa pelosta, Roswell tunsi kulmiensa hieman kurtistuvan ennen kuin hymy palasi tuon vanhoille huulille. Jos pelko oli syynä... Niin selittihän se kyllä sen, miksi prinsessaa niin harvoin tavattiinkaan.
"En taida tietää sen syytä," demoni kävi tuumimaan, eikä voinut ainakaan oman käytöksensä takia löytää jotain erityistä syytä, miksi prinsessa yhtäkkiä tuota vältteli,
"En myöskään kykene sanomaan, onko pelko syy vai seuraus, Teidän Majesteettinne. Kenties prinsessa välttelee minua pelkonsa takia... Tai sitten olen vielä niin outo ja tuntematon, että minua onkin syy pelätä," tuo jatkoi naurahtaen, hieroen pojan hartioita.

"Ehkäpä minun pitäisi joskus käydäkin siskonne luona vierailulla? Kenties se auttaisi arvon prinsessaa huomaamaan, ettei minussa juurikaan ole mitään pelkäämisen arvoista," Roswell ehdotti omaa ratkaisua ongelmalleen. Eihän hän ketään halunnut pelotella ja mieluusti nämä tapaukset sarvipää hoiti alta mahdollisimman pian. Pelolla oli tapana kasvaa liian suureksi, jos sen jätti kasvamaan...




((Haistoin jo, ei ollut kummoinen. Pippelikopteri hihi. Kyllä se Henry varmasti sinne kylpyyn vielä tunkeutuu, kun on tuo demoni niin monta kertaa sanonut pojalle, että on aina vapaana. Ja sitten kerran kun tuo pieni kiltti poika onkin innoissaan ja ryntää sisälle, niin sitten ei ollutkaan se oikea hetki. Taitaa Henry saada sitten ikuiset traumat siitä. Roswell sitten selittää näistä kahdesta eri paikasta hieroa Constalle ja sitten voidaankin katsoa, onko kuningas vai kenraali punaisempi selityksen jälkeen.))

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 15 Loka 2014, 01:47
Kirjoittaja Aksutar
Jokainen painavampi kosketus kipukohdissa sai Henryn ynähtämään pienesti, ilmoittaen näin omalla tavallaan että kipeä kohta oli juuri siinä. Vielä kertaakaan Roswell ei painanut liian kovaa, selvästi varoen otteitaan, joten Henry ei nähnyt syytä huomauttaa demonia liiallisesta voimankäytöstä. Henry ei kyllä halunnut sarvipäisen varovan turhaan, joten kuningas koitti parhaansa mukaan hillitä niitä teräviä henkäisyjä ja satunnaisia hymähdyksiä Roswellin hieroessa. Jahka kosketukseen tottui alkoi kuningas kuitenkin rentoutua, jännittäen vain silloin, kun Roswellin kädet kävivät koskemaan herkkiä tai lukossa olevia alueita. Ehkä Henryn pitäisi hankkia itselleen kunnon hieroja, nyt kun oli jo monta kertaa tullut todettua, ettei sauvojen kanssa kävely ollut niin kivutonta loppupeleissä, ainakaan näin ensialkuunsa. Ei Henry halunnut Roswellia vaivata hieromisen suhteen tätä kertaa enempää.

Nuorempi kävi naurahtamaan pienesti demonin todetessa, ettei varsinaisesti tiennyt syytä miksi nuorin Scarlingtoneista olisi häntä alkanut pelkäämään. Ei Henrykään uskonut sarvipäisen varsinaisesti pelotelleen Lilyä, mutta ei siskonsa olisi turhaan maininnut tällaista asiaa veljelleen. Ehkä pelko oli kuitenkin väärä sana tässä tilanteessa, Lilyn tunteet taisivat olla enemmänkin... Inhoa.
"Ehkä syynä on seura, jossa Lily liikkuu" Henry kävi hymähtämään "Fritz, opettajansa... Piispa Hillgore..." hän kävi listaamaan muutaman näin alkuunsa.
"En usko että hänellä syytä olisi, mutta ehkä se johtuu vain siitä , ettei hän tunne sinua. Olettehan tavanneet, mutta tuskin sen paremmin olleet tekemisissä..?" Eihän Henry sitä tiennyt, mutta uskoi kyllä, että jos sarvipäinen ja siskonsa olisivat olleet tekemisissä, olisi hän siitä kuullut jommaltakummalta.
"Mikäli haluat asiaa selvittää hänen kanssaan, en pistä vastaan. Mutta kenties ei kannata aihetta ottaa hänen kanssaan kovin suorasti puheeksi.... Ettei vain pelästy" Henry kävi virnistämään pienesti. Kyllä hän tiesi että Lilyllä oli ihan oikeutettu syy pelätä taruolentoja ja "friikkejä" - tai no, ainakin haltioita - mutta Henry todellakin toivoi siskonsa ajatusmaailman muuttuvan. Hän ei halunnut siskostaan aggressiivista, pelon kautta toimivaa henkilöä.


// Haista paremmin. Hihihihihi sanoit pippeli. Voi olla että Henry moisesta traumat saa, vähintäänkin kateelliseksi tulee. Eikun. Consta ei halua olla missään tekemisissä Henryn ja Roswellin homosteluissa. Hierokaa mistä haluatte, Consta ei ota osaa tähän //

Re: Hiljainen hetki

ViestiLähetetty: 15 Loka 2014, 03:07
Kirjoittaja Sands
Roswellin kädet jatkoivat hierontaansa, lipuen öljytyllä iholla lihaksia muokaten. Onnekseen tuo sai jo huomata, kuinka poika hitaasti rentoutuikin otteen alla, alkaen tottua kosketukseen ja antaen lihasten levätä. Helpommaksihan se teki demonin työn, kireää lihasta kun ei oikein voinut työstää. Yhä Henry kuitenkin näytti eleillään ja äännähdyksillään, missä ne kipeimmät paikat olivat – ja kyllähän demoni ne kireät lihakset tunsikin niitä kosketellessaan. Tuo kuunteli kyllä korvillaan kuninkaan puhetta, vaikka katse suurimmaksi osaksi olikin selkään ja omiin käsiin kiinnitetty, vilkaisun kyllä aina silloin tällöin suuntautuen makaavan pojan kasvoja kohti. Henry ei kyllä näyttänyt myöskään uskovan, että Roswell olisi jotain tehnyt prinsessalle... Ja sen sijaan tuo kävi osoittamaan hieman epävarman, syyttävän sormensa kohti niitä ihmisiä, joiden kanssa siskonsa näinä päivinä liikkui.

"Mhhm, en taida olla väärässä uskoessani, ettei kukaan heistä erityisemmin pidä kaltaisistani – tai edes minusta," sarvipää naurahti lempeästi käsiensä hieroen pojan jäykkiä niskalihaksia. Kenraali Fritz oli ainoa, jonka kanssa tuo oli pidemmän aikaa saanut keskustella... Mutta no, siinä tilassa itse kenraali ei ollut parhainta juttuseuraa. Olihan demoni silti saanut oikein selvän käsityksen ainakin siitä, ettei mies erityisemmin hänenlaisistaan pitänyt – eikä Roswell siitä ketään voinut syyttää. Prinsessan opettajan ja piispan tuo taas tiesi olevan ainakin kovin uskonnollisia – ja kaikkia kolmea miestä taisi yhdistää myös se, ettei ihmisten seuraan erityisesti kaivattu taruolentoja.

"Olette oikeassa, Teidän Majesteettinne," vanhempi mies nyökkäsi hierontansa lomasta Henryn käydessä toteamaan, ettei prinsessa ja demoni olleet tainneet sen pahemmin olla toistensa kanssa tekemisissä,
"Tapaamisemme ovat olleet lyhyitä ja yleensä emme edes puhu. En ole halunnut pakottaa arvon prinsessaa viettämään kanssani aikaa," sarvipää hymähti, ymmärtäen kyllä itsekin hyvin, ettei ollut juurikaan näyttänyt prinsessalle hyviä esimerkkejä käytöksestään. Eihän niitä pahojakaan tapoja oltu näytetty tietenkään, mutta tuntemattomuus osasi joskus olla aivan yhtä pelottavaa, kuin raivoava peto. Prinsessalla ei ollutkaan mitään syytä luottaa demoniin, eikä toinen edes tuntenut tuota. Ehkäpä tilanne sillä laukeaisikin, jos kaksikko puhuisi enemmän...

"Se käy, Teidän Majesteettinne," Roswell hymisi Henryn tuumatessa, ettei tuon kannattaisi tuoda puheita pelosta esille. Epäilyttäväähän se todellakin olisi, jos demoni tulisi vain mielistelemään ja esittämään yrittäessään saada epäilykset itsestään suunnattua pois... Tai kenties prinsessa pelkäisi kovastikin, jos neuvonantaja esittelisi saamiaan tietojaan ja saisi tyttöparan luulemaan, että se oli uhkaus – tai saisi tuon luulemaan, etteivät edes mielipiteet olleet noilta korvilta turvassa.
"Eiköhän moniakin tekosyitä pienelle teehetkelle voisi löytyä," naurahdus karkasi vanhoilta huulilta sarvekkaan miehen jatkaessa hierontaa. Oikeastaan Roswell oli eniten huolissaan siitä, että prinsessa saisi kuulla kuninkaan kertoneen neuvonantajalleen näinkin herkkää tietoa. Eihän tuo tietenkään halunnut siskon lopettavan kokonaan veljelleen puhumista... Tällaiset asiat kun itse kuninkaan oli hyvä tietää perheenjäsenistään.




((Haistoin, mutta tuoksu on olematon. Pippeli hihi. Kyllä Henry saa myös tulla kylpyyn, älä huoli. Hauskaa siellä sitten pötkötellä karvaista (ja märkää) rintaa vasten. Kenraalinkin pitää nyt tulla viettämään iltaa kuninkaan ja demonin kanssa. Voivat yhdessä olla pyjamissaan ja puhua pojista kuuman kaakaon ääressä. Ja hieroa. Viimeistään silloin on parempi katsoa sisään, kun oven takaa kuuluu yninää ja kuinka "sattuu" mutta "kovempaa" ja kaikkea sellaista.))