Kirjoittaja Sands » 30 Loka 2014, 01:16
Roswell naurahti pojan miettiessä jonkin toisenlaisen ratsun löytämistä neuvonantajalleen, jos tavallinen hevonen ei kelvannut. Ehkäpä se toimisi, mutta kovin lähelle kuninkaan kärryjä tuo ei yhä voisi mennä – eikä vanhus erityisen hyvä ratsastajakaan ollut. Mutta sehän oli sitten sen ajan murhe, eikä siitä nyt tarvinnut huolehtia. Ehkäpä suurempi huolenaihe oli Henryn mietteet tulevista liittolaisistaan. Totta kai neuvonantaja tiesi kuninkaan mielipiteet moisista asioista, kuinka tuo suhtautui taruolentoihin – ja myös omaan neuvonantajaansa, demoniin. Tiesihän hän, millaisen maailman poika halusi luoda... Mutta sodan aikana kansa ymmärrettävästi oli toista mieltä, eikä kuningas luultavasti muuta saanutkaan kuin vihaa niskaansa mielipiteillään.
"Emme ole eriä mieltä, Teidän Majesteettinne," Roswell hymyili kääntäessään katseensa Henryä kohti, tavalliseen lempeään tapaansa,
"Mutta ottaen huomioon oman lajini maineen, en haluaisi pakottaa ketään luottamaan minuun – tai johonkin toiseen demoniin. Se voisi olla... Kovin vaarallista, enkä haluaisi sitä," demonin silmät näyttivät kovinkin pahoittelevilta katsellessaan pojan kasvoja, mutta se pieni hymy huulilla ei mennyt minnekään.
"...Mutta kenties, jos te saisitte liittolaisenne luottamuksen, Teidän Majesteettinne... Kenties he voisivat luottaa myös päätökseenne minun suhteen. Yksin en usko saavani moista aikaiseksi, mutta avullanne maineeni voisi muuttua – ja kenties siten voisitte näyttää muillekin, ettei laji tee kenestäkään yhtään sen parempaa tai huonompaa," sarvipää jatkoi hetken tuumimisen jälkeen, antaen kuninkaalle oman ehdotuksensa. Mielipiteillä oli aina mahdollisuus muuttua, eikä pojan kannattaisi itsekään liian nopeisiin johtopäätöksiin rynnätä. Ehkäpä avulias ja avarakatseinen henkilö olisi helpompi... Mutta Henry tarvitsisi kyllä enemmän kannattajia ja auttajia – ja kuka tiesi, ehkäpä poika pystyisi tekemään itse tilanteelle jotain.
Pehmeä naurahdus karkasi Roswellin kurkusta Henryn kiittäessä toista tarjoamastaan avusta – mutta demonin ei kuulemma tarvinnut huolehtia nuoresta kuninkaasta. Kovasti tuo väitti pärjäävänsä.
"Toimenkuvaani taitaa kuulua turhakin huolehtiminen," sarvipää nauroi päätään pudistellen,
"Mutta sanokaa toki, jos se on liikaa, Teidän Majesteettinne. En haluaisi olla kuitenkaan liian ylihuolehtiva," tuo hymisi katseensa kääntyessä takaisin eteensä. Silmät kävivät kyllä vilkuilemassa sitä koria, joka oli jätetty nojatuolien luokse odottamaan. Siellähän se pojan lahja odotti – mutta toisen virnuiluille ja kyselyille ei voitu kuin nauraa.
"Olkaa huoleti, Teidän Majesteettinne. Jätän raadot sinne, minne ne kuuluvatkin," Roswell naurahti kovin huvittuneena, yrittäen kuitenkin päästä taas hieman vakavampaan tilaan,
"Vaikkakin... Kenties tämä liittyy johonkin, joka on yhtä miellyttävä, kuin rotan raato..."
Demoni kävi laskemaan tyhjän viinilasinsa lattialle ennen kuin nousi sängyltä jaloilleen, antaen raajojensa suoristua hitaasti rutinan kera. Tuo lähti kävelemään rauhallista tahtia kohti koria, napaten velhon tuoman kirjan käteensä. Viinipullokin otettiin mukaan aivan siltä varalta, että Henry halusi lisää juotavaa, olivathan heistä molemmat juoneet jo lasinsa tyhjiksi. Pullo tuotiin yöpöydälle odottamaan, mutta vanha kirja pysyi yhä Roswellin kädessä tuon katsellessa sitä vielä hetkisen hiljaa, miettien.
"Tämä on sellainen kirja, jonka olisi parempi pysyä piilossa muiden silmiltä, Teidän Majesteettinne," keltaiset silmät vilkaisivat kohti kuningasta, kovin vakavanakin, ennen kuin vanhempi miehistä istahti takaisin sängylle pojan viereen. Kirjaa ojennettiin sivulle kohti Henryä demonin tarjotessa lahjaansa toiselle.
"Taisimme vihdoin löytää etsimämme. Sivuilta löytyy vaikka ja mitä turhaa... Mutta myös tietoa siitä demonista..."
((Constan on nyt pakko, kuningasta ei laiteta ryömimään. Tai odottamaan.))