Hiljainen hetki

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2014, 17:54

"Kuulemani mukaan et ole - tai kaltaisesi eivät ole - kovin suuressa suosiossa heidän keskuudessaan, kyllä" Henry kävi vastaamaan demonille pienesti huokaisten. Jo velho hovissa oli aikanaan saanut toiset nyrpistämään nokkaansa ja pitämään silmällä magiantaitajaa, johon edellinen kuningas oli kuitenkin luottanut täysin. Aina hovista löytyi joku, josta ei pidetty, joko hovin väen tai sitten muun kansan johdosta. Osa jopa katsoi toisinaan kieroon papitarta, joka käytti jonkinlaista magiaa parantaessaan... Mutta tuon magia oli hyvää, jumalannimessä tehtyä, joten eihän siitä voinut ääneen käydä raivoamaan kukaan.
Henry oli arvannut oikein, Roswellin käymässä varmistamaan pojan epäilyt. Prinsessa ja demoni eivät pahemmin olleet toisiinsa tutustuneet saatikka pitkään puhuneet, eikä se sinällään ollut ihme. Liikkuivathan nuo eri piireissä, eikä sitä aina ehtinyt tervehdystä enempää sanoja vaihtamaan. Tosin Henrystä tuntui, ettei Lily edes pahemmin halunnut törmätä Roswelliin, mikä sinällään huvitti isoveljeä. Pelolle ei ollut oikeastaan mitään hyvää syytä, joten Henrystä Lily saisi muuttaa asennettaan kuninkaan neuvonantajaa kohtaan. Mutta, ei hänestä ollut siskoaan pakottamaan.

Roswell kuitenkin ymmärsi - tai ainakin suostui siihen - ettei itse ottaisi prinsessan kanssa puheeksi tuon pelkoa demonia kohtaan. Naiselle tuskin tarvitsi antaa enää yhtään enempää syitä pelätä tai alkaa vihaamaan demonia, joten piti tarkkaan miettiä mitä sanoisi ja milloin, jos ollenkaan. Joskus oli hyvä olla vain hiljaa.
"Ehkä, ehkä... Se on tosin eriasia suostuuko hän teehetkiin. Eiköhän, jos kauniisti pyytää" Henry hymisi, koittaen pitää yhä itsensä rentona toisen hieroessa "Ajattelin itse kyllä puhua hänelle, jossain välissä. Jahka ehätän".
Henry hiljeni hetkeksi, käymättä sen pahemmin puhumaan mitään hetkeen. Hän halusi nauttia hieromisesta, ajattelematta mitään tärkeää juuri nyt. Katse kävi sulkeutumaan Henryn koittaen pitää itsensä yhä rentona kipualueita koskettaessa, mikä oli vieläkin hieman hankalaa muutenkin niin kipuhellälle ihmiselle.


// >:< Olet oikeasti kuollut, et vain tiedosta sitä itse. HIHIHIHIHHIIHHI. Henry ei taida tulla vaikka haluaisi. Punaisena vaan hyppelee pois. Kenraali pysyy kyllä poissa moisista touhuista, pitäkää keskenänne ämmien ilta. Consta menee ryyppäämään ja naisiin. Oikeasti Consta ei saa naisia vaan viettää illan yksin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Loka 2014, 21:26

Roswell ei voinut kuin hymähtää pojan kertovan mitä oli kuullut. Niinpä niin, kukaan ei tainnut edes esittää, että demonit jotenkin olisivat suuressakin suosiossa ihmisten – tai no, oikeastaan kenenkään – keskuudessa. Koko lajilla kun sattui olemaan oikein epämiellyttävä maine, eikä se pelkästään uskonnon vika ollut. Demoneilla kun oli vain tapana olla valehtelevia selkäänpuukottajia, kieroja juonittelijoita, jotka pystyivät kyllä esittämään vaikka ja mitä huijatakseen herkkäuskoisia. Vaikka Roswell itse tarkoittikin vain hyvää, käyttäytyi tuo aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin sarvipää, joka vain esitti hyväntahtoista ja kohteliasta. Järkevää kai se vain oli, jos muut olivat epäileväisiä ja varoittivat kuningasta... Mutta tässä tilanteessa se kyllä oli Henry, joka eniten kärsi muiden mielipiteistä. Jos kaikki kyseenalaistivat kuninkaan päätöstä ja uskoa neuvonantajaansa... Sellaista johtajaa ei seurattu.

Demonin kädet hieroivat hartioita hellästi, välillä aina otettaan koventaen sitä mukaa, mitä poika kesti. Roswell ei voinut kuin toivoa, että Henry ottaisi tästä opikseen ja pyytäisi muita hieromaan tuon harteita useamminkin, etteivät ne enää samaan kuntoon päässeet. Toivottavasti silloin se olisi kuninkaallekin hieman helpompaa ja miellyttävämpää, jos lihakset eivät olleet aivan näin lukossa.
"Teen parhaani, Teidän Majesteettinne," sarvipäinen mies hymyili toisen miettiessä, suostuisiko siskonsa edes teehetkelle neuvonantajan kanssa... Mutta kauniisti pyytämällä se ehkä onnistuisi. Eiköhän demoni voinut nyt yrittää käyttää sitä "luonnollista kierouttaan" ja löytää jonkin tavan, millä prinsessan sai suostuteltua puhumaan. Roswell nyökkäsi pojan ilmoittaessa omistakin aikeistaan puhua siskolleen, mutta sen kummempia kumpikaan ei sitten sanonut. Kuningas oli käynyt hiljaiseksi ja kehokin oli alkanut rentoutua kunnolla, joten se tilanne käytettiin hyväksi ja pojan annettiin vain levätä...

Roswell jatkoi hierontaansa hiljaisena, yhä kuningasta tarkkaillen. Toisen rentoutuminen oli nyt tärkeää ja totta kai tuo halusi pojan nauttivan tästä, niinkin epämiellyttävää kuin se voikin olla. Mutta hitaasti kädet tekivät työnsä kireitä lihaksia hieroessa, vanhuksen pysyessä hiljaisena ja keskittyneenä. Aikaa annettiin kulua, kiirettä ei ollut. Hiljalleen ne Henryn niskalihaksetkin alkoivat tuntua löysiltä ja rennoilta, demonin työn tullessa loppusuoralle. Lopuksihan tuo pystyi hieromaan poikaa paljon hellemmin, kuin vain silitellen toisen selkää palkkioksi.
"Tuntuuko nyt paremmalta, Teidän Majesteettinne?" Roswell kävi kysymään hierottavaltaan.




((Aivan elossa olen. Henryä ei päästetä hyppimään pois, sillä se alaston ja märkä Roswell nousee kylpyammeesta ja nappaa pojan miehisille käsivarsilleen. Siinä se poika saa sitten nojata vasten lihaksikasta ja karvaista rintaa, vaatteetkin kastuvat... Ja sitten Henry herää hölmöstä unestaan. Kenraalilta ei myöskään kysytä, pakko on tulla. Kuninkaan käsky.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2014, 23:14

Kaikessa hiljaisuudessa Henry nautti demonin hieronnasta, silloin tällöin myhähtäen pienesti jos vanhempi sattuikin painamaan liian kovaa. Kovin hellä Roswell loppu peleissä otteidensa kanssa oli, joten kyllä Henrykin onnistui rentoutumaan kunnolla. Moinen paikoillaan makailu sai myös kuninkaan tajuamaan, kuinka väsynyt hän olikaan loppupeleissä. Äsken ei ollut ollenkaan väsynyt olo, nyt taas tuntui siltä että Henry olisi voinut nukahtaa tähän, kun viimein pääsi maaten. Ehkä hetken näyttikin siltä, että nuorempi olisi nukahtanut silmänsä suljettuaan vaikka Henry kyllä oli hereillä. Ajatuksissaan, mutta hereillä.
Hän ei edes tiennyt kauaa aikaa kului kaksikon välillä hiljaisuudessa, mutta eipä Henryä ainakaan se hiljaisuus haitannut. Joku olisi ehkä saattanut pitää sitä häiritsevänä tai jopa kiusallisena, mutta kuninkaasta ei sitä aina tarvinnut pitää keskustelua yllä, varsinkaan jos ei mitään puhumista keksinyt. Juuri nyt Henryn pää ainakin löi tyhjää, hänen ollessa niin kovin tyytyväinen oloonsa.

Omista ajatuksista kuitenkin havahduttiin siinä vaiheessa, kun Roswell pikkuhiljaa alkoi lopettelemaan ja kyseli tuntuiko nuoremmasta jo paremmalta. Henry kävi raottamaan silmiään syvään huokaisten, samalla kun pienesti venytteli, aivan kuin olisi herännyt torkuilta.
"Kieltämättä kyllä" Henry naurahti pienesti vilkaistessaan demonin puoleen, uskaltamatta heti sillä hetkellä nousta ylös "Kiitos, Roswell".
Autuaannäköinen nuorimies kävi lopulta hitaasti kampeamaan itsensä istumaan sängylle, pyöritellen pienesti hartioitaan kovinkin tyytyväisenä. Ei ainakaan sattunut, kuten aikaisemmin, joskin hieromisen jälkeen lihakset tulisivat varmasti olemaan herkkinä huomenna.
"Se teki kieltämättä hyvää..."


// ET OLE KUOLIT. Ei kannata napata Henryä syliin voi Henry punastua entisestään ja siinä sitten sylissä jotain änkyttää. Mutta kaikki olikin unta, hyvä. Miksi housuissa on kumpu tosin. EI CONSTA HALUA JUMALAUTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Loka 2014, 01:13

Roswell hymyili katsellessaan keltaisin silmin pojan kasvoja, kovin lempeästi ja oikein tyytyväisenä toisen vastaukseen. Hetken Henry olikin ollut kovin rentona käsien alla rauhallisesti hengittäen ja silmät suljettuina, melkein kuin tuo olisi nukahtanutkin sängylle. Omalla tavalla nuorukainen tuntuikin tokkuraiselta avatessaan silmänsä ja jääden vielä hetkeksi vatsalleen makoilemaan ja nauttimaan – ja mikäs siinä, demoni ei ainakaan ollut estämässä. Nyökäten ja hyväksyen toisen olotilan, Roswell kävi kierähtämään polviltaan istumaan, kunnes nousi jaloilleen hitaasti. Hieman ne vanhat luut vastustelivat pitkän polvistumisen jälkeen, eikä se selkäkään ollut erityisesti arvostanut hankalaa asentoa... Mutta vanhusta se ei näyttänyt paljoa nyt haittaavan, hieraisten hieman selkäänsä ja vältellen nopeita liikkeitä. Muuten tuo hymyili oikeinkin tyytyväisenä poikaan päin kääntyessään, suoden nuorelle kuninkaalle kumarruksen kiitosten myötä.

"Eihän Teidän tarvitse minua kiitellä, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja naurahti nostaessaan katseensa takaisin ylös, katsoen pojan silmiä,
"Mutta otan kyllä kiitoksenne vastaan. Muuta en kuitenkaan tarvitse, kuin tiedon hyvästä olostanne," tyytyväinen hymy nousi vanhoille huulille, pakottaen kasvojen rypyt niiden ympärillä syvenemään. Henry kävi itsekin nousemaan istumaan, liikkuen myös kovin verkkaisesti hierontansa jäljiltä – mikä oli aivan hyvä idea rentouttavan hieronnan jälkeen.
"Haluaisitteko viinilasinne luoksenne?" Roswell kävi kysymään päätään kallistaen, ollen kyllä valmis noutamaan niin pojan kuin omankin lasinsa. Juominen oli kyllä jäänyt sikseen hieronnan alettua ja olihan viini saanut lasissaan odottaa aimo tovin... Mutta eiköhän se kuninkaalle ja tuon neuvonantajalle vielä kävisi. Turha sitä oli hyvää juomaa hukata – ja turha sitä pojankaan oli itse lähteä rentoutumisensa jälkeen hyppimään takaisin nojatuolille, kun tuo voisi sen sijaan istuskella sängyllään ja nauttia viininsä siinä.




((Kyllä minä aivan elossa näytän olevan. Parempi kysymys on, miksi Henry edes näkee tuollaisia unia. Mitähän Roswell sanoisi, jos saisi kuulla... Ja jumalat eivät nyt Constaa auta, pakko on tulla. Henry itkee kovasti ja on surkea, jos kukaan ei tule järjestämiinsä pyjamabileisiin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2014, 02:46

Olo tuntui niin paljon paremmalta hieronnan jälkeen. Henry ei edes muistanut, milloin viimeksi olisi ollut näin rentoutunut ja tyytyväinen olotilaansa sillä hetkellä. Pieni hymähdys suotiin demonille, jonka mukaan hieromisesta ei olisi tarvinnut kiitellä.
"Tiedäthän minut. 'Aina vaatimaton ja kiittelemässä' " Henry hymisi pienesti, jokseenkin laiskasti virnistäen. Noilla sanoilla häntä oli joskus kuvattu, joten kai se tottakin piti. Ei Henry sitä kyllä käynyt kieltämäänkään. Hänellä oli tapana olla vaatimaton, jopa siihen pisteeseen asti, että se alkoi muita ärsyttämään. Mutta ei hän moiselle ominaisuudelleen voinut mitään! Henry ei vain halunnut olla vaivaksi, saatikka käyttää asemaansa hyväksi millään tavalla. Joskin, välillä oli tullut vastaan tilanteita, missä sekin oli vaadittua...

Henry kävi hivuttautumaan paremmin istumaan sängyn reunalle, yhä keräillen itseään äskeisestä hieronnasta. Katse kävi kuitenkin nousemaan Roswellin puoleen tuon kysellessä viinilasista, saaden kuninkaan hymähtämään pienesti.
"Jos viitsit, niin kyllä kiitos" Henry vastasi hymyillen "tuntuu siltä, etten jaksa saatikka sitten halua enää nousta tästä... Pienen makaamisen jälkeen ei tee enää mieli seisomaan nousta".
"Minun pitää hyvittää tämä sinulle jotenkin" Hän jatkoi, käyden pikkuhiljaa vetämään paitaansa takaisin ylle "Kuninkaan hierominen ei kuulu neuvonantajan toimenkuvaan... ainakaan tietääkseni".


// No... No.... NO! >:< Henry ei myönnä mitään eikä kerro kenellekään mitään!!!11!1 CONSTA EI TULE MOISIIN NÖSSÖBILEISIIN Henry kutsukoot muita. Constalla on parempaakin tekemistä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Loka 2014, 03:38

Roswell vain naurahti pojan kuvatessa itseään vaatimattomaksi kiittelijäksi, muiden sanoja käyttäen. Niinpä niin, kuninkaaksi Henry harvoin asemaansa käytti juuri mihinkään, eikä oikeastaan käyttäytynyt niin, kuin aatelisen olisi voinut uskoa. Palvelijoita ei haluttu häiritä, kalliit ja koreat vaatteet sekä korut jätettiin mieluummin hankkimatta... Itsenäistä poikaa oli ollut niin hankala aikoinaan pitää sängyssäkin muiden palveltavana tuon jalkansa menetettyä. Ehkäpä siinä oli se ironia tai opetus, kun joku itsenäinen pakotettiin oppimaan turvautumaan muihin selvitäkseen. Demoni ei kyllä voinut uskoa, että moinen opetus olisi muka kaiken sen kivun ja tuskan arvoista...
"Levätkää vain, Teidän Majesteettinne," Roswell hymyili kävellessään nojatuolien luokse, ottaen varovasti käsiinsä molemmat viinilasit,
"Olinhan hakemassa omanikin samalla. Ei siitä koidu mitään ylimääräistä..."

Vanha mies käveli takaisin sängyn luokse rauhallisin askelin, laskien lopulta Henryn lasin yöpöydälle odottamaan. Tasaisella pinnalla ei ollut pelkoa sen läikkymisestä... Ja sehän vasta rentoutunutta ja väsynyttä kuningasta olisi varmastikin ärsyttänyt, jos kaiken tämän jälkeen tuon olisi pitänyt nousta läikkyneen viinin takia!
"Mhhm?" Roswell kävi myhähtämään kysyvästi kulmaansa nostaen ja katseensa poikaan kääntäen. Henry oli taas sitä mieltä, että tuon pitäisi hyvittää tämä kaikki jotenkin neuvonantajallensa, hieromisella kun ei ollut juuri mitään tekemistä moisen tittelin kanssa. Kenties, mutta olihan demoni tainnut jo tehdä monta muutakin sellaista tehtävää kuninkaan menetettyä jalkansa...

"Älkää huoliko siitä, Teidän Majesteettiinne," sarvipää naurahti ja toi lasin huulilleen pienen pyöräytyksen jälkeen, kostuttaen kurkkuaan punaisella nesteellä,
"Voimmehan sanoa, etten tehnyt sitä neuvonantajananne... Kenties tein sen ystävänänne?" Roswell kallisti päätään hymyillen, osaten kyllä löytää niitä porsaanreikiä ja tapoja vääntää sanoja.




((On niin mukava olla elossa. Kyllä Roswellia voi vähän ihmetyttää, miksi Henry siinä demonin nimeä unissaan ynisi. Ja Constan on vain pakko, kun Henry itkee ja muistuttaa tuota omista lapsistaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2014, 03:52

Olihan se oletettavissa, ettei Roswell pitänyt viinilasin tuomista suurena vaivana. Joillekin se saattoi olla suurikin vaiva, mutta ottaen yhä huomioon molempien tilan, taisi Roswell olla yhä se helpommin liikkuva osapuoli. Henrylle ylös nouseminen ja viinilasin hakeminen kera kainalosauvojen olisi ollut turhankin raskas ja aikaa vievä toimenpide nuorelle miehelle. Oli Henry sen itsekin huomannut, kuinka vaikeaa se oli kävellä sauvojen kera kun jotain piti kantaa, joten sinällään Henry ei pahoittanut mieltään siitä että tässä tilanteessa Roswell toi lasin. Kerta omaansakin oli hakemassa, se tuskin oli suuri vaiva sarvipäiselle.
"Kiitos" Henry kävikin tokaisemaan kiitoksen demonille, ihan vain tottumuksesta, samalla kun Roswell kävi laskemaan siniverisen lasin odottamaan yöpöydälle. Henry silmäili lasia hetken tekemättä minkäänlaista elettä sen puoleen vielä, hän halusi vielä hetken rentoutua ihan tässä asetelmassa. Katse kävi kuitenkin kääntymään takaisin Roswellin puoleen, tuon puheiden myötä.

Henry kävi naureskelemaan hetkeksi lähinnä itsekseen.
"Neuvonantaja tai ystävä..." Katse kävi kääntymään pienesti demonin puoleen "Arvostan sitä silti. En edes ystäviltäni pyydä pahemmin mitään".
"Taidat tosin olla ainoa, jota voin ystäväksi kutsua nykyään..." Henry jatkoi hymyn kadotessa hiljalleen huulilta "En...".
"En ole... Oikeastaan ole nähnyt vanhoja "ystäviä"... Enkä tehnyt uusia..." Käsi kävi viimein nousemaan viinilasin puoleen, joka tuotiin huulien lähettyville "Surullista sinällään... Luulisi että kuninkaalla olisi ystäviä vaikka muille jakaa".
"Anteeksi, en tiedä miksi otin asian edes puheeksi" Henry kävi äkisti naurahtamaan, lattianrajaan eksyneen katseen noustessa takaisin demoniin "En haluaisi puhua mistään masentavasta enää tänään...".


//.... >:< . Roswell katselee kun Henry nukkuu, vai? CONSTA EI TULE HENRY JOUTUU NYT OLEMAAN MIES JA HYVÄKSYMÄÄN TÄMÄN ASIAN !! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Loka 2014, 17:24

Roswell nyökkäsi kuninkaalle hymyillen tuon kiitellessä lasinsa tuontia, sen enempäähän siihen ei tarvinnut kyllä sanoa. Poika tiesi jo, mitä mieltä demoni oli niistä kiitoksista... Mutta eihän kohteliaisuutta tarvinnut estellä, molemmille siitä vain taisi parempi olo tulla. Viinilasin annettiin vierailla huulilla vanhuksen kuunnellessa, lempeän katseen tyytyväisen hymyn kera aina vähän väliä katsoessa Henryä kohti.
"Ystävänne eivät taitaisi pistää pahakseen, vaikka joskus jotain suurempaa pyytäisittekin, Teidän Majesteettinne," Roswell hymähti toisen tuumiessa, kuinka tuo ei ystäviltänsäkään yleensä mitään pyytänyt. Tottahan sekin oli, ei kuningas tätäkään hierontaa ollut pyytänyt, vaikka sitä oli tarvinnut... Ja vaikka neuvonantaja oli itse siihen tarjoutunut, ei poika siltikään helpolla suostunut. Paljon sitä Henryä oli pitänyt vakuutella, ennen kuin tähän pisteeseen oltiin päästy.

Keskustelu kävi kuitenkin ottamaan hieman surullisemman sävyn pojan aloittaessa, kuinka demoni taisikin olla se ainoa ystävä näinä päivinä, nuorukaisen hymynkin kadoten hetkessä. Sarvipää kurtisti hieman kulmiaan, tuntien kyllä suorastaan piston – kuvaannollisessa – sydämessään. Kukapa kuninkaan tuossa tilassa haluaisi nähdä – tai sitten kenenkään, yksinäisenä ja masentuneena omien ystäviensä puutetta tuumaillen. Roswell kävi istumaan pojan vierelle sängynreunalle, ollen ainakin itse toisen lähellä, jos kukaan muu ei ollut. Viiniä juotiin hitaasti Henryn sanat loppuun kuunnellen, eikä siinä välissä yritettykään jotain inttää vastaan. Jos kuningas asian neuvonantajansa kanssa jakoi, niin parempihan oli edes antaa toisen sanoa kaikki, mitä mielessä liikkui.

Lopulta poika kävi pahoittelemaan naurahduksen kera, ilmoittaen, kuinka ei oikeastaan mistään masentavasta enää haluaisi puhua. Keltaiset silmät katsoivat vierelle, silmäillen kuninkaan kasvoja lempeästi. Rohkaiseva hymykin nostettiin huulille.
"Olettehan olleet nyt jonkin aikaa petipotilaana huoneessanne, Teidän Majesteettinne," demoni tuumasi, nähden kyllä heti hyvän syyn, miksei niitä uusia ystävyyssuhteita oltu solmittu lähiaikoina. Ensimmäistä kertaahan Henry pääsi vasta tänään jaloittelemaan kunnolla, joten aikaa ei yksinkertaisesti vain ollut. Tietenkin, olihan suuri kysymysmerkki vielä se, miksei kukaan niistä muista ystävistä kuningasta käynyt tapaamassa vuoteellaan... Mutta ehkäpä siitä ei nyt kannattanut puhua sen enempää.

"Mutta ottaen huomioon, kuinka olette aloittaneet liikkumisen ja kesäkin on kauneimmillaan... Voi olla, ettette pian pääse juhlista eroon moneksi kuukaudeksi," Roswell naurahti poikaa vilkaistessaan. Kuningashan oli monien silmissä oikein mahtava mies ja kaikkihan halusivat tietenkin tuon suosioon. Kutsuja satelisi kyllä ja aateliset etenkin eivät antaisi Henry-paran olla rauhassa hetkeäkään halutessaan vaihtaa tuon kanssa sanan tai pari... Tuhatta. Mutta niinhän niitä ystäviä saatiin: ensin ne oli pakko tavata jossain...




((On se niin mukavaa. Kyllä Roswellin on pakko katsella, kun Henry itse siihen syliin kömpi nukkumaan. Ja Henry kyllä itkisi Constalle niin säälittävään sävyyn, että kenraalin on pakko heltyä ja viettää ilta kuninkaan ja demonin kanssa. Saavat vaikka kiinnitellä kukkia Roswellin sarviin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Loka 2014, 18:33

Henry kyllä tiedosti, etteivät ystävät todellakaan pahastuneet jos siniverinen silloin tällöin olisi jotain pyytänyt. Silti, ei hän voinut omalle vaatimattomuudelleen mitään. Tosin paikan tullen osasi Henry kyllä pyytää apua ja palveluksia, mikäli niitä palavasti tarvitsi, mutta näin muuten hänestä ei ollut pahemmin vaivaamaan ketään omilla pyynnöillään. Ehkä vielä joskus hän oppisi olemaan hieman vaativampi kaiken suhteen.
Roswell kävi muistuttelemaan, kuinka kuningas oli tosiaan ollut vuodepotilaana jo pidemmän tovin. Tällainen totta kai karsi ja rajoitti vanhojen sekä uusien tuttavien tapaamista, tosin ehkä osasyynä vanhojen ystävien "katoamiseen" oli se, että kovin moni nuoren miehen ystävistä ei todellakaan ihmisten hovissa liikkunut. Hyvä jos edes ihmisten kaupungissa tai kylissä. Eivät nuo päässeet lähellekään nykyistä monarkkia ilman, että olisivat joutuneet tyrmiin tai pahimmassa tapauksessa kuolleet heti kun naamansa olisivat porteilla näyttäneet. Henry koitti lohduttautua tällä tiedolla, mutta se ei kyllä lisännyt mielialaa tietää ettei kovin moni pitänyt uudesta kuninkaasta, kun olivat vielä vanhan kaavoissa.

Pieni naurahdus pääsi ilmoille sarvipäisen viimeisen huomautuksen myötä, katseen kääntyessä lattianrajasta takaisin vanhempaan mieheen. Viinilasi käväisi nopeasti huulilla, ennen kuin se laskettiin varmuudenvuoksi takaisin yöpöydälle.
"Minä kun en pahemmin perusta juhlista saatikka suurista tapahtumista..." Henry virnisti pienesti, tiedostaen kyllä ettei hänellä enää ollut varaa kiukutella ja olla menemättä juhliin jos mokomiin kutsuja sai. Tietenkin tulisi vastaan tapauksia, joihin hän ei vain kyennyt osallistumaan muiden menojensa takia, mutta näin oletuksena oli - ainakin hänen edesmenneen isänsä mielestä oli - että juhliin mentiin, jos mitään muuta kiireellistä ei ollut esteenä.
"Mutta sentään minulla on nyt hyvä syy kieltäytyä tanssimisesta" Nuorempi jatkoi naurahtaen "En koskaan ole ollut hyvä siinä. Ja nyt se taitaa olla jopa sula mahdottomuus".


// no niin no pakkohan se siinä tilanteessa on katsella. Ei taida Consta heltyä siitäkään moisiin, sori. Consta ei halua olla missään tekemisissä demonin kanssa >:< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 22 Loka 2014, 23:58

Roswell hymisi virneen kera pojankin naurahtaessa kommenttiin juhlista, keltaisten silmien vilkaistessa sivuunsa tavatakseen nuorukaisen katseen. Kuninkaan piti varoa, mitä toivoi. Ystäviähän tuo kaipasi, mutta neuvonantajalle oli käynyt aika nopeasti selville, ettei nuori monarkki ollut erityisen kiinnostunut kaikista niistä juhlista, joihin tuo oli ennenkin joutunut ottamaan osaa. Mutta se vain oli osa kuninkaan elämää. Hetken Henry oli niistä inhoamistaan tapahtumista päässyt eroon, mutta tuskinpa sekään oli sen onnettomuuden arvoista. Ja kuka tiesi, ehkäpä nyt yksinäisyyden ja tylsyyden jälkeen ne juhlat ja ihmismassat olivatkin toivottuja, ehkäpä poika kykeni niistä nauttimaan – ainakin jonkin aikaa.

"Olette kuitenkin oikein toivottu vieras, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti pehmeästi toisen virnuiluille pojan kertoessa mielipidettään asiasta, keltaisten silmien katsellessa Henryn kasvoja. Viinilasia käytiin nostamassa huulille demonin juodessa välissä hieman, hymyillen.
"Kenties minun pitäisi aina pysytellä lähellänne, jotta voitte lähettää minulle merkin tulla luoksenne. Moni ei läsnäolostani välitä, se voisi olla hyvä tapa saada hieman omaa rauhaa ja häätää muut tiehensä," tuo kävi jatkamaan hymisten, yrittäen kääntää sen ihmisten inhon joksikin hyväksi – tai ainakin huvittavaksi. Tänä iltana ei tarvinnut murehtia turhasta, pojankin käydessä vitsailemaan omalla kustannuksellaan ja puuttuvasta jalastaan, pitäen ilmeisesti siitä seikasta, ettei tuon enää tarvinnut juhlissa tanssia...

"Tällä hetkellä, kenties," sarvipäinen mies katsahti Henryä lempein silmin viinilasi käsissään. Kainalosauvojen kanssa ei juurikaan tanssittu – eikä yhdellä jalalla hyppimistä taidettu tanssimiseksi laskea. Katse kääntyi takaisin eteenpäin Roswellin pyöritellessä punaista nestettä lasissaan.
"Mutta tulevaisuudessa... Ehkäpä tilanne on toisin," demoni hymyili, aivan vain muistuttaakseen kuningasta, että kyllä tilanne vielä paranisi ajan kanssa. Ehkäpä poikaa tanssiminen ei kiinnostanut, mutta jos toinen siihen vielä joku päivä kykenisi, oli se aikamoinen harppaus yksijalkaiselle. Ja kuka tiesi, ehkäpä se tanssiminenkin vielä joskus maistuisi...




((Niin Henry, älä käytä demonia hyväksesi. Ei se ole sänky. Ja Constan on vain pakko, muuten Henry voi "vahingossa" oikein dramaattisesti kaatua maahan ja voi ei oi voi hän ei pääse enää ylös, nyt kyllä jonkun vahvan ja lihaksikkaan miehen täytyy kantaa hänet huoneeseensa. Ja jäädä syömään pikkuleipiä. Roswell paistoi ne itse.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Loka 2014, 21:57

Henry virnisti jälleen pienesti, demonin ehdotellessa voivansa toimia juhlatilanteissa jonkinlaisena ihmisten karkottajana. Tuskin kovin moni haluaisi kuninkaan lähellä pysyä, kun sarvipäinen tilanteeseen saapui, mikäli eivät pitäneet tuon demonin läsnäolosta. Idea kuulosti hyvältä, mutta samalla myös huvittavalta. Tuskin Roswellista kuitenkaan kaikkia olisi hätyyttelemään, mutta varmasti demoni vierellä hillitsi ainakin keskustelua tavalla tai toisella.
"Tästä lähtien en siis osallistu juhliin ilman sinua" Nuorempi kävi naurahtamaan pienesti "Ehkä sekin jo karsii kutsujen määrää, jos joku ei halua demonia taloonsa".
Tosin, Henrystä tuntui pahalta ajatella käyttävänsä Roswellia sillä tavalla "hyväkseen". Demoni ei - tiettävästi - halunnut kenellekään pahaa ja silti osa suhtautui sarvipäiseen kuin tuo olisi suurikin uhka. Oli ihmisillä syynsä, tuskin kovin monella oli hyviä kokemuksia demoneista tai puoliverisistäkään, mutta Henryn mielestä automaattinen negatiivinen käytös kuninkaan neuvonantajaa kohtaan oli hieman liioiteltua.

"hah! Älä elättele minulle moista toivoa" Henry virnisti "Vaikka ehkä joskus hamassa tulevassa pääsisin eroon kainalosauvoista, ajattelin silti pitää menetettyä jalkaani hyvänä syynä olla tanssimatta missään tilaisuudessa".
"En ole koskaan pitänyt tanssimisesta. Saatikka ollut hyvä siinä. Joten jos on mahdollista tämän pikku haaverin myötä moista vältellä hyvin perustein, niin aion myös tehdä.... Mutta älä kerro muille, pidetään tämä pikku salaisuutena" Ei kenenkään muun tarvinnut tietää, vähiten niiden, jotka olisivat Henryn kanssa halunneet tanssia. Kuten esimerkiksi Kerensa. Henry rakasti vaimoaan ja oli valmis tekemään mitä vain tuon tähden, mutta tanssimista hän ei aikonut harkita. Ei, ellei sillä tavalla voisi pelastaa Kerrin henkeä, mikä olisi erittäin epätodennäköinen tilanne...


// Mutta kun Roswell on niin paljon mukavampi mitä nuo sängyt. Constantine ei lähde tähän leikkiin nyt, Roswell noukkikoot hoidokkinsa sieltä lattialta ja kantaa huoneeseen. Pitäkää pikkuleipänne //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Loka 2014, 01:09

Roswell hymähti pehmeästi pojan käydessä päättämään, ettei enää aikoisi juhliin sitten mennäkään ilman demonia vierellään. Ilmeisesti idea omasta ihmisenkarkottimesta olikin nuorelle ruhtinaalle mieleen, eikä vanhus voinut kuin naurahtaa. Ehkäpä sittenkin oli huono idea ehdottaa moista Henrylle, jos toinen tosissaan aikoi sitä käyttää noinkin usein... Etenkin, kun juhlissa poika juuri voisikin tavata uusia ystäviä yksinäisyyttä karkoittamaan!
"Pysyn kyllä mieluusti vierellänne, Teidän Majesteettinne," demoni aloitti hymyillen, antaen keltaisten silmiensä vilkaista kohti poikaa normaaliin lempeään tapaansa,
"Mutta matkustaminen on minulle hieman hankalampaa. En haluaisi säikytellä hevosia turhaan," tuo jatkoi, antaen katseensa lipua takaisin eteensä viinilasin noustessa huulille. Roswellia kyllä huolestutti ajatus siitä, jos Henry taas lähtisi muurien ulkopuolelle ja joutuisi toiseen hyökkäykseen... Mutta ikävä kyllä matkustaminen kärryissä yhdessä kuninkaan kanssa taisi olla mahdottomuus. Kyllähän sarvipää aina keinonsa löytäisi ja pääsisi perille, mutta se matka se vaarallisin ja huolestuttavin vaihe oli...

"Enkä usko, että meidän pitäisi aina niin töykeitäkään olla. Täytyyhän Teidänkin hankkia uusia liittolaisia joskus, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja naurahti, totta kai tehden myös työnsä, johon kuningas tuon oli palkannut. Eihän hän Henryä voinut käskyttää, mutta tietenkin tuo antoi oman näkemyksensä asiasta ja neuvoi nuorempaansa.
"Tulen mukaanne, milloin haluatte, Teidän Majesteettinne. Mutta sopisimmeko, että pysyisin kuitenkin pois niistä tärkeimmistä tapaamisista, jos muut eivät hyväksy läsnäoloani?" Roswell ehdotti kompromissia katsahtaen taas kohti poikaa hymy huulillaan. Kuninkaan täytyi ikävä kyllä tehdä työnsä ja pitää yllä suhteita. Niin ikävää kuin se vain olikin, hän sattui olemaan demoni, eivätkä kaikki häntä lähelle halunneet. Helpompaahan se kaikki tosiaankin olisi ollut, jos vanhus normaali ihminen olisi ollut. ...Tosin, sittenhän Henry ei toisen karkottavaa voimaa olisi voinutkaan käyttää hyväkseen.

Sarvipäinen mies hymisi viiniä juodessaan toisen ilmoittaessa, että tanssiminen ei maistunut – ja puuttuvasta jalasta aiottiin ottaa nyt kaikki irti tekosyynä. Eikä siitä sitten saanut kertoa muille. Kai se sitten oli hyvä, jos Henry kykeni löytämään jotain hyvää jalan menettämisestä...
"Hyvä on, Teidän Majesteettinne. En sano mitään," Roswell hymyili, pyöritellen viinilasia kädessään. Eihän tuo voinut kuin miettiä, kuinka usein poika sitten oltiin pakotettu tanssimaan, jos toinen sitä näin paljon inhosi...
"Mutta jos koskaan muutatte mielenne tai vain haluatte todistaa jotain itsellenne... Olen tässä ja yritän auttaa," demoni jatkoi ennen kuin joi lasinsa tyhjäksi. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä Henry seuraavaksi päätti haluta tehdä – mutta oli se mitä oli, Roswell aikoi olla toisen vierellä auttamassa. Kunhan jokin syy ei pakottaisi häntä lähtemään.

"Minulla olisi Teille lahja, Teidän Majesteettinne," demoni kävi lopulta sanomaan hetken hiljaisuuden päästä. Pakko kai sekin asia oli viimein mainita, vaikkei poika ollut mistään ikävästä halunnut puhua tänä iltana.
"En tosin tiedä, haluatteko sitä. En tiedä, pidättekö siitä."




((No kyllähän se Roswell silittelee ja halii, niin kai se sitten totta on. Ja ei se vanha demoni voi Henryä minnekään kantaa, Henry on nyt hieman pulskistunut ja Roswellin selkä ei enää kestä, niin. Constan on aivan pakko.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Loka 2014, 22:06

Henry hymähti pienesti Roswellin tuodessa esille ongelmat matkustamisen suhteen. Hevoset - tai eläimet ylipäätään - kun eivät pahemmin pitäneet demonin läsnäolosta, mikä sinällään oli sääli.
"Ehkä löydämme sinulle toisenlaisen ratsun, kun tarve sitä vaatii" Nuorempi kohautti olkiaan samalla kun lasi kävi jälleen nousemaan huulille. Olihan velholla ratsunaan demoni, kenties Roswell voisi lainata kaljupäisen ratsua, joka ei näyttänyt pelkäävän pahemmin mitään? Ei Henry sitä varmaksi tiennyt, mutta voisihan sitä aina kysellä velholta itseltään.
Tietenkin Henry halusi Roswellin mukaan jos johonkin piti mennä, tuskin hän edes olisi uskaltautunutkaan lähtemään minnekään, jos demoni ei tulisi mukaan. Eihän Roswellista varsinaisesti mitään apua ollut tässä muodossaan vihollisia vastaan - tai niin Henry oletti... - mutta silti sarvipäisen läsnäolo tuntui turvalliselta ajatukselta, oli kyseessä sitten vain linnan puutarha tai määränpää muurien takana.

"Jos totta puhutaan, en haluaisi liittolaisikseni henkilöitä, jotka eivät kestä rauhallista ja vaaratonta taruolentoa seurassaan" Henry kävi ykskaks töksäyttämään demonin sanoihin "Oli kyseessä sitten demoni tai haltia. Rodun ei pitäisi olla suurin syy pelätä tai vieroksua muita. Ymmärrän, että näinä aikoina itse kukin välttelee tiettyjä rotuja, mutta moinen turha vainoharhaisuus ja ennakkoluulo vain ajavat meitä ahtaammalle... Jos minulta kysytään".
Henry kyllä ymmärsi varovaisuuden taruolentojen - varsinkin demonien - suhteen, mutta liika oli liikaa. Hän myös ymmärsi Roswellin pointin, kuninkaan piti saada liittolaisia, mutta Henry oli jo päättänyt, ettei aikonut katsella saatikka sitten kuunnella niitä, jotka omasivat totaalisen kieltävän kannan taruolentojen suhteen. Se oli ehkä väärä päätös näinä aikoina, mutta Henryn mielestä perätön vihanpito jokaista yksilöä kohtaan ei tulisi ratkaisemaan tätä sotaa koskaan.

Katse kääntyi hetkeksi lattian rajaan nuoremman miettiessä asioita päässään. Hän hymähti pienesti demonin muistuttaessa, että hän olisi kuninkaan tukena ja auttaisi tuota kyllä parhaansa mukaan, mikäli tarve tulisi.
"Kiitos" Nuorempi nosti katseensa demonin puoleen hymyillen "Arvostan sitä... Mutta ei sinun minusta tarvitse huolehtia. Pärjään kyllä. Ainakin hetken".
Kulma kävi nousemaan kysyvästi Roswellin mainitessa tuoneensa lahjan mukanaan, mutta ei ollut varma pitäisikö Henry lahjasta.
"Pitäisikö nyt olla peloissaan?" Kuningas hymähti pienesti virnistäen, samalla kun kumosi viimeiset viinit lasistaan suuhun "Nyt äkkiseltään en keksi mitään mitä voisit minulle antaa, mistä minä en pitäisi... Ellet tuonut mukanasi kuollutta rottaa, tai jotain muuta yhtä... epämukavaa".
Henry ei osannut oikein ottaa vastaan mitään lahjoja, samalla tapaa kuin ei osannut pyytää apua silloin kun olisi tarvinnut. Demonin ilmoitus oli kieltämättä tullut yllätyksenä, eikä hän tiennyt mistä demoni mahdollisesti puhui.
"Joten, mitä toit minulle?"



// Niin! Ei Consta nyt jaksaisi ketään kantaa, Henry saa ryömiä sitten jos jonnekin haluaa. Tai kutsuu jonkun muun kantamaan, jos Roswell on kerta yhtä tyhjän kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Loka 2014, 01:16

Roswell naurahti pojan miettiessä jonkin toisenlaisen ratsun löytämistä neuvonantajalleen, jos tavallinen hevonen ei kelvannut. Ehkäpä se toimisi, mutta kovin lähelle kuninkaan kärryjä tuo ei yhä voisi mennä – eikä vanhus erityisen hyvä ratsastajakaan ollut. Mutta sehän oli sitten sen ajan murhe, eikä siitä nyt tarvinnut huolehtia. Ehkäpä suurempi huolenaihe oli Henryn mietteet tulevista liittolaisistaan. Totta kai neuvonantaja tiesi kuninkaan mielipiteet moisista asioista, kuinka tuo suhtautui taruolentoihin – ja myös omaan neuvonantajaansa, demoniin. Tiesihän hän, millaisen maailman poika halusi luoda... Mutta sodan aikana kansa ymmärrettävästi oli toista mieltä, eikä kuningas luultavasti muuta saanutkaan kuin vihaa niskaansa mielipiteillään.
"Emme ole eriä mieltä, Teidän Majesteettinne," Roswell hymyili kääntäessään katseensa Henryä kohti, tavalliseen lempeään tapaansa,
"Mutta ottaen huomioon oman lajini maineen, en haluaisi pakottaa ketään luottamaan minuun – tai johonkin toiseen demoniin. Se voisi olla... Kovin vaarallista, enkä haluaisi sitä," demonin silmät näyttivät kovinkin pahoittelevilta katsellessaan pojan kasvoja, mutta se pieni hymy huulilla ei mennyt minnekään.

"...Mutta kenties, jos te saisitte liittolaisenne luottamuksen, Teidän Majesteettinne... Kenties he voisivat luottaa myös päätökseenne minun suhteen. Yksin en usko saavani moista aikaiseksi, mutta avullanne maineeni voisi muuttua – ja kenties siten voisitte näyttää muillekin, ettei laji tee kenestäkään yhtään sen parempaa tai huonompaa," sarvipää jatkoi hetken tuumimisen jälkeen, antaen kuninkaalle oman ehdotuksensa. Mielipiteillä oli aina mahdollisuus muuttua, eikä pojan kannattaisi itsekään liian nopeisiin johtopäätöksiin rynnätä. Ehkäpä avulias ja avarakatseinen henkilö olisi helpompi... Mutta Henry tarvitsisi kyllä enemmän kannattajia ja auttajia – ja kuka tiesi, ehkäpä poika pystyisi tekemään itse tilanteelle jotain.

Pehmeä naurahdus karkasi Roswellin kurkusta Henryn kiittäessä toista tarjoamastaan avusta – mutta demonin ei kuulemma tarvinnut huolehtia nuoresta kuninkaasta. Kovasti tuo väitti pärjäävänsä.
"Toimenkuvaani taitaa kuulua turhakin huolehtiminen," sarvipää nauroi päätään pudistellen,
"Mutta sanokaa toki, jos se on liikaa, Teidän Majesteettinne. En haluaisi olla kuitenkaan liian ylihuolehtiva," tuo hymisi katseensa kääntyessä takaisin eteensä. Silmät kävivät kyllä vilkuilemassa sitä koria, joka oli jätetty nojatuolien luokse odottamaan. Siellähän se pojan lahja odotti – mutta toisen virnuiluille ja kyselyille ei voitu kuin nauraa.
"Olkaa huoleti, Teidän Majesteettinne. Jätän raadot sinne, minne ne kuuluvatkin," Roswell naurahti kovin huvittuneena, yrittäen kuitenkin päästä taas hieman vakavampaan tilaan,
"Vaikkakin... Kenties tämä liittyy johonkin, joka on yhtä miellyttävä, kuin rotan raato..."

Demoni kävi laskemaan tyhjän viinilasinsa lattialle ennen kuin nousi sängyltä jaloilleen, antaen raajojensa suoristua hitaasti rutinan kera. Tuo lähti kävelemään rauhallista tahtia kohti koria, napaten velhon tuoman kirjan käteensä. Viinipullokin otettiin mukaan aivan siltä varalta, että Henry halusi lisää juotavaa, olivathan heistä molemmat juoneet jo lasinsa tyhjiksi. Pullo tuotiin yöpöydälle odottamaan, mutta vanha kirja pysyi yhä Roswellin kädessä tuon katsellessa sitä vielä hetkisen hiljaa, miettien.
"Tämä on sellainen kirja, jonka olisi parempi pysyä piilossa muiden silmiltä, Teidän Majesteettinne," keltaiset silmät vilkaisivat kohti kuningasta, kovin vakavanakin, ennen kuin vanhempi miehistä istahti takaisin sängylle pojan viereen. Kirjaa ojennettiin sivulle kohti Henryä demonin tarjotessa lahjaansa toiselle.
"Taisimme vihdoin löytää etsimämme. Sivuilta löytyy vaikka ja mitä turhaa... Mutta myös tietoa siitä demonista..."




((Constan on nyt pakko, kuningasta ei laiteta ryömimään. Tai odottamaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Loka 2014, 10:37

Henry hymähti pienesti Roswellin tuodessa esille pointtinsa siitä, kuinka ihmisiä ei ehkä pitäisi vaatia suoriltaan luottamaan demoneihin. Kenties kuningas voisi luottamuksen ansaittuaan näyttää liittolaisille, ettei sarvipäisestä vanhuksesta olisi haittaa kenellekään. Roswell oli oikeassa, eikä Henry voinut muuta kuin hymyillä pienesti. Hänellä oli ollut aina tapana olla kovin suorasukainen tämän asian suhteen, jo isänsä aikana prinssinä oli Henry koittanut saada muut ymmärtämään - no, lähinnä isänsä ymmärtämään - etteivät taruolennot olleet niin vaarallisia, mitä taruissa aina kerrottiin. Henryllä oli jo tuolloin ollut vähän väärä tapa lähestyä asiaa, vasta viimeisinä vuosina poika oli alkanut kokeilla hieman kompromissiin taipuvampaa lähestymistapaa, mutta sitten itse Aran oli puukottanut selkään. Ehkä Henrynkään ei pitäisi enää olla niin suoranaisen luottavainen taruolentoja - varsinkaan haltioita - kohtaan, kerta hänellä oli omankäden kokemusta siitä, millaisia juonittelijoita he olivat. Eikä kyseessä ollut vain Aran, vaan ne kaikki muut, joihin Henry ehti tutustua. Kaikki tuntuivat olleen mukana Aranin juonessa, eivätkä sanoneet mitään. Eniten Henry oli pettynyt Arathetiin, heidän välilleen kun oli kasvanut kovinkin lämmin ystävyyssuhde aikanaan. Arathet oli vaikuttanut haltialta, jolla oli täysin sama päämäärä mitä Henryllä... Mutta, eipä hän sen koommin siitäkään haltiasta ollut kuullut.
"Ehkä olet oikeassa" Henry virnisti pienesti, katsellen demonia "Jälleen. Tämän takia nimitin sinut neuvonantajaksi".

"Toisinaan tuntuu että huolehdit enemmän, mitä Rouva Palomer" Nuorempi hymähti Demonin pyydellessä anteeksi mahdollista liiallista huolehtivaisuuttaan "Ei se pahasta ole... Kunhan et ala kohtelemaan minua kuin lasta".
Marielle, Lilyn kamarineito, oli jo pitkään ollut jonkinlainen äidinkorvike siniverisille. Kuningas Harald oli pitänyt Mariellesta, eikä Henrykään voinut kieltää etteikö kokenut sitä naista jonkinlaisena turvana ja läheisenä, joskin Lilyllä ja Mariellella oli huomattavasti lämpimämmät välit, mitä Henryllä ja vanhemmalla naisella. Ei sillä, etteikö Henry olisi Mariellesta pitänyt, mutta prinssi muisti äitinsä vielä jotenkin lapsuudestaan, toisin kuin Lily, joka ei ikinä äitiään saanut tavata. Täten Henry ei kyennyt pitämään Mariellea samassa asemassa, mitä Lily mahdollisesti. Ja no, olihan Henry teinivuosinaan myös uhmannut kamarineitoakin, koska se nyt tuntui kuuluvan nuoren prinssin olemukseen muutenkin.

Katse kuitenkin kävi seuraamaan kuinka Roswell vaivalloisesti nousi ylös sängyltä.
"Ehkä sinun pitäisi pyytää jotakuta hieromaan. Näytät olevan jumissa... Lieneekö vanhuuttasi vai oletko ylirasitettu?" Henry mutristi huuliaan pienesti, katseen seuraten korin luo kävellyttä demonia.
Palatessaan Roswell toi mukanaan viinipullon, sekä kirjan. Katse kävi heti kohdistumaan tuon kirjan puoleen, Roswellin mainitessa, että sen olisi parasta pysyä poissa muiden katseilta. Pieni jännitys kävi kiertämään vatsanpohjassa, Henryn jo arvellen mistä oli kyse. Pian sarvipäinen kertoi, että kirjasta löytyi tietoa juuri siitä demonista, jolle kuningas kantoi kaunaa.
Henry hiljeni tuijottamaan tuota kirjaa kasvojen valahtaen samalla kovin ilmeettömiksi. Hitain liikkein kirja otettiin vastaan demonilta ja laskettiin omaan syliin, käsien käydessä varovaisesti silittelemään kirjan selkää, kuninkaan selvästi miettiessä avaisiko mokomaa lainkaan.
"Kuinka... sopivasti.." Nuorempi kävi hymähtämään kovin vaitonaisesti, samalla kun kirjan kantta kohotettiin pienesti "Juuri samana päivänä, kun kerroit tästä etsinnästä..".

Henry hiljeni jälleen, tietämättä mitä sanoa saatikka sitten tuntea. Hänhän oli halunnut demonin, elävänä tai kuolleena, eikö? Niin hän ainakin oli vannottanut jalkansa menettämisen jälkeen, mutta nyt kun tilaisuus oli kirjaimellisesti käsissä... Henry ei tiennyt miten reagoida. Olihan siitä jo likemmäs vuosi, hän oli ehtinyt ajatella asiaa. Hän oli aluksi tuntenut silkkaa vihaa ja vastenmielisyyttä sitä demonia kohtaan, mutta sitten jonkinlainen myötätunnon ja säälin aalto oli vallannut nuoremman. Ehkä demoni olikin pakotettu toimimaan niin, kuin oli tehnyt. Ei olisi yllättävää Aranilta. Sitten se viha oli jälleen tullut takaisin, Henryn muistellessa miten punainen paholainen oli ylipäätään käyttäytynyt tuossa tilanteessa ja lähettänyt jopa terveisiä Roswellille. Se demoni oli selvästi pitänyt siitä, mitä teki ja repi kaiken ilon irti tilanteesta.
Sen jälkeen Henry oli unohtanut punaisen ilmestyksen ja antanut asian olla. Nyt kuitenkin se demoni muistutti jälleen olemassaolostaan - näin välikäsien kautta - ja se sai Henryn vain voimaan pahoin. Ahdisti, rintaa puristi, tuntui että palakin nousi kurkkuun.
"Jos totta puhutaan.." Henry aloitti pitäen ilmeettömän katseensa yhä kirjassa "En tiedä kiittäisinkö sinua vai heittäisinkö kirjan päin näköäsi".



// Consta ei suostu tähän >:< Tarpeen vaatiessa Consta voi Henryn kantaa huoneeseensa mutta mihinkään pikkuleipäbileisiin hän ei kyllä jää. Ennen koulua on hyvä vastata //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron