Puhuttelu

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 20 Helmi 2015, 21:47

Velhon mökki ja sen salainen käytävä jätettiin jälkeen niin ripeästi, kuin kuninkaan jalat – tai jalka – kantoi. Tapaaminen toisen demonin kanssa oli varmasti ollut... Jännittävä nuorelle ruhtinaalle, mutta Roswell ei itsekään voinut väittää, etteikö ollut hieman varautunut. Sellainen voima sillä pienellä pirulla häneen vain oli kiitos tiettyjen tekojen, mutta ulkona oli jo paljon helpompi hengittää. Pieni tauko olisi kenties ollut Henryn mieleen kaiken sen jälkeen, mutta kyllähän neuvonantaja ymmärsi, ettei sellaista kannattanut tässä tilanteessa edes ehdotella. Jos joku näkisi kuninkaan ja demonin tulevan velhon mökistä tai muuten vain oleskelevan liian lähellä, se olisi kovin epäilyttävää. Kyllähän hän näkisi, milloin poika oli liian väsynyt jatkamaan ja osasi pysäyttää tuon sitten. Mitään epäilyttävää ei kyllä siinä ollut, jos kaksikko talsi puutarhassa kävelyllä, niinhän he monesti olivat jo tehneetkin – mutta Tsytanin kanssa oltiin tuhlattu aikaa jo tarpeeksi ja kuninkaalla oli parempaakin tekemistä.

Vanha demoni ei puhunut paljoa rauhallisen kävelynsä ohessa, heidän keskustelunsa kun taitaisivat kääntyä sellaiseen suuntaan, mistä muiden ei haluttu kuulevankaan. Pienen paholaisen läsnäolon Roswell tunsi itse vieläkin, eikä se varmasti ollut kuninkaankaan mielestä kadonnut. Jos poika puhua halusi – kuten oli aikaisemmin ilmoittanut tahtovansa – niin kyllähän hän puhuisi... Jossain hieman turvallisemmassa ja rauhallisemmassa paikassa, kuin linnan kuhisevat käytävät. Kuninkaan läsnäolo sai palvelijat heti kiinnostumaan ja pörräämään ympärillä kunnioitustaan näyttämässä, eikä se sarvipäänkään läheisyys näyttänyt karkottavan ihmisiä – ellei tuo käynyt muistuttamaan kuninkaan ollessa väsynyt kävelynsä jäljiltä, jos poikaa huomio alkoi jo ärsyttää...

Matka kulki hitaasti lähemmäs kuninkaan makuuhuonetta, mutta Roswell ei ollut vielä aivan varma, halusiko Henry sinne edes mennä. Ehkäpä toinen mieluummin kävisi katsomassa perheenlisäystä ja vaimoaan... Tai ehkäpä todellakin oli parempi levätä ensiksi. Tsytanin naamaa kun hän ei itsekään mieluusti katsellut, eikä se pikkupiru edes ollut tehnyt hänelle mitään. Henkilökohtaisesti, ainakaan.
"Huoneeseenne, Teidän Majesteettinne?" Neuvonantajan ääni kävi rikkomaan hiljaisuuden keltaisten silmien vilkaistessa sivuunsa. Olihan hän mieluusti kuninkaan saattamassa, nyt kun oli jo näin pitkälle tullut... Ja tulisihan hän mieluusti sisällekin, jos poika sitä kaipasi.
"Halusitte puhua kanssani. Olisiko sopiva ajankohta nyt vai myöhemmin?"




((Aksu tänne pöö.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Helmi 2015, 21:32

Henry


Velhon asunto jäi taakse, kaksikon suunnaten takaisin hovin puoleen. Matkan aikana ei pahemmin puhuttu, syystäkin. Yksikin liian utelias ohikulkija ja salaisuus jos toinenkin olisi saattanut lähteä leviämään. Ei sillä, jos joku oli nähnyt heidän poistuvan velhon asunnosta, herättäisi sekin jo huhuja. Olihan nyt jo myöhä, tähän aikaan ei kenenkään olisi pitänyt enää olla vierailulla kenenkään luona.
Linnalla vaikutti kuitenkin olevan hiljaista, pahemmin kehenkään ei matkalla törmätty ja he saivat kaikessa rauhassa suunnata kohden ylempiä kerroksia. Vain satunnaiset vartijat näkyivät käytävällä tai toisellakin, mutta kukaan noista nyt ei käynyt kyseenalaistamaan linnassaan liikkuvaa kuningasta. Demonikin tuon vierellä oli alkanut olemaan jo turhankin tuttu näky.

Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin Roswellin ääni, sarvipäisen kysellessä suuntaisivatko he siniverisen huoneelle. Henry kävi hymähtämään myöntävästi nyökäten samalla sarvipäiselle. Juuri nyt puhuminen ei tuntunut luontevalta ja Henry halusi vain nopeasti päästä huoneeseensa, sen pahemmin keskittymättä mihinkään muuhun kuin kävelyyn. Hän oli olettanut olonsa helpottavan jahka pääsisi pois Tsytanin lähettyviltä, mutta se ahdistus ei tuntunut menevän millään pois. Kaikki ne kysymykset mitkä päähän olivat nousseet nostattivat vain uutta paniikkia, hengittämisen käydessä jälleen raskaaksi. Henry vetikin henkeä sisään normaalia raskaammin, eikä se johtunut pelkästään tästä ripeästä kävelystä.
"Nyt on hyvä hetki" Henry vastasi hätäisennopeasti sarvipäisen seuraavaan kysymykseen "Mutta ei tässä".
Oikeastaan hän ei tiennyt, oliko juuri nyt hyvä hetki ajatellen omaa kuntoaan, mutta parempi se oli kai saman tien hoitaa pois alta. Kaiken lisäksi olo tuntui yhä paljon turvallisemmalta, jos Roswell oli lähettyvillä, vaikka mitään vaaraa nyt enää ei ollutkaan.

Matka päätyi kuninkaan huoneelle, Henryn käydessä avaamaan oven ja hypellen sisään. Hiipuvan takkatulen lisäksi huonetta valaisi vain ikkunoista kajastava hämärä, muuten huone oli pimeä ja jokseenkin koleahko. Pimeys ei kuitenkaan näyttänyt häiritsevän siniveristä, joka peremmälle hyppeli kovinkin tottuneesti. Eihän hän valoja tarvinnut huoneessaan, jossa osasi liikkua vaikka silmät kiinni.
Henry kävi kuitenkin istahtamaan nojatuoliin, lähes romahtaen alas nyt kun viimein pääsi "turvaan". Kepit saivat tipahtaa kolisten lattialle nuoren käydessä hakeutumaan kumaraan, pidellen toisella kädellä kurkkuaan aivan kuin ei henkeä olisi saanut.
"Odota hetki" Siniverinen sai sanotuksi henkeä haukkoessaan, koittaen rauhoitella itsensä taas.



// No jos nyt tämän kerran tulen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 23 Helmi 2015, 01:41

Roswell nyökkäsi itsekin vastaukseksi pojalle, tietäen nyt, että matka todellakin jatkuisi kuninkaan makuuhuoneeseen. Vielä häntä ei oltu häädetty viereltä, joten vanhus oletti saaneensa luvan saattaa toisen ainakin ovelle asti. Henry kuitenkin lisäsi, että nyt olisi juuri oiva aika keskustelutuokiolle – mutta ei tässä. Demoni vain myhähti hiljaa toisen nyökkäyksen kera, se nyt taisi olla selvä jo heille molemmille, ettei tässä käytävällä mitään tultaisi keskustelemaan. Poika etenkin näytti jo kovin väsyneeltä ja hengästyneeltä, saaden Roswellin hidastamaan askeliaan entistä rauhallisemmiksi... Tai no, ainakin hän yritti. Kuningas oli se, joka tahdin määräsi, eikä tuo näyttänyt hiljentävän vauhtiaan. Saihan se hieman vanhuksen huuliaan mutristamaan, mutta makuuhuone oli onneksi lähellä. Ehkäpä Henry vain halusi päästä sinne nyt nopeasti ja jaksaisi kyllä...

Poika ei juurikaan hidastanut tahtiaan ovelle päästessäänkään, alkaen itse vääntää ovenkahvaa alas sauvojensa kanssa. Olihan se aikamoista katsottavaa, mutta eihän demoni voinut nyt liikaa hössöttää, jos kuningas halusi olla itsenäinen. Ovea tuo kuitenkin raotti toiselle ja piti paikoillaan, ettei se vahingossakaan sulkeutunut ja jättänyt kuningasta väliin. Huoneeseen astuttiin vasta sitten, kun Henry oli sinne itse kunnolla päässyt, oven sulkeutuessa pienen narinan ja naksahduksen kera takana. Käytävästä tullut valo katkesi oven myötä, jättäen jälkeensä kovin hämärän huoneen. Pojalla ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa suunnistaa kohti nojatuoliaan pimeässäkään – ja oli onni, ettei kuninkaalla ollut tapana heitellä vaatteitaan lattialle lojumaan ja että siivoajat aina kävivät kaiken noukkimassa ylös, jos niin olisi sattunutkin käymään. Sehän tästä vielä puuttuisi, että Henry kompastuisi johonkin pimeydessä ja satuttaisi itsensä.

Roswell ei itsekään juuri nähnyt mitään pimeässä, tuon askeleet hitaita ja varovaisia. Enemmän valoa oli heti toivomuslistalla, mutta se ajatus katkesi lyhyeen kainalosauvojen tipahtaessa kovaa lattiaa vasten sellaisen kolinan kera, joka tässä hiljaisuudessa sai suorastaan sai korvat soimaan. Demonihan siitä suorastaan säikähti tuon nostaessa katseensa nojatuolin suuntaan, onneksi kuitenkin löytäen pojan jo istumassa. Tuo käveli silti lähemmäs ja kumartui hitaasti nostamaan kepit lattialta, laittaen ne siististi nojaamaan nojatuolia vasten Henrylle valmiiksi. Sen jälkeen hän olisi odottanut kiltisti, mutta näin lähellä Roswell huomasi tosin, ettei kuninkaalla näyttänyt olevan kovin hyvä olla – ja se jos jokin sai sarvipään hyvin huolestuneeksi.

"Teidän Majesteettinne?" Tuo kävi kysäisemään, silmien jäädessä katselemaan pojan himmeästi valaistuja kasvoja pimeydessä kuin varmistaakseen, että toinen varmasti sai henkeä. Olihan matka taittunut sen verran nopeaan, että Henry oli varmasti jo kovasti rasittunut... Mutta jos tämä oli jotain vakavampaa, halusi demoni tietää siitä heti. Käsi laskeutui toisen selälle kovin hellästi.
"Haluaisitteko jotain...?"




((Tulet vielä viisi kertaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Helmi 2015, 18:52

Jostain syystä pimeys ja Roswellin seura tuntuivat rauhoittavan yllättävänkin hyvin. Sarvipäinen ei käynyt hysteeriseksi saatikka edes hätäiseksi, tuon rauhallinen olemus sai myös Henryn pikkuhiljaa rauhoittumaan. Vaikka tuntuikin siltä, ettei henki kulkenut, sai siniverinen silti haukottua happea. Olo oli outo, kaikkein pelottavinta oli se, ettei hän tiennyt miksi reagoi näin rajusti tilanteisiin, joissa muut pysyivät rauhallisina. Oliko hän sairas?
Nopeasti Henry kävi pudistamaan päätään Roswellin tiedustellessa, halusiko kuningas jotain. Tietenkin suuta kuivasi ja juotava olisi voinut olla mukavaa, mutta tällä hetkellä moinen ei tullut edes mieleenkään.
"Pysy vain siinä", Henry sai sanotuksi jälleen nopeasti, pyytäen Roswellia pysymään lähellään. Ei tuon muuta tarvinnut tehdä, muuta kuin pysyä siinä ja antaa hänen rauhoittua. Se oli tarpeeksi tällä hetkellä.
Pikkuhiljaa Henry alkoikin rauhoittua. Hengittäminen vaihtui hapen haukkomisesta rauhallisiin, syviin sisään hengittelyihin ja pikkuhiljaa kävi tasautumaan. Hitaasti siniverinen kävi nojautumaan vasten nojatuolin selkänojaa, kaulalla olleen käden käydessä liukumaan niskan puolelle kevyesti hieromaan. Katse pysyi maassa, Henryn näyttäen kovinkin huolestuneelta ja epäröivältä.

"Ehkä tämä oli huono idea", Jalkapuoli huokaisi lopulta henkeään tasaillen, kohottaen nyt katseensa sarvipäisen puoleen "Luulin, että voisin vain tuomita tai antaa anteeksi siltä seisomalta, kun hänet näkisin... Mutta nyt en tiedä mitä minun pitäisi tehdä".
Yhä mielessä pyöri kaikki se, mitä Tsytan oli sanonut. Ja mitä Roswell oli sanonut. Henry ei ollut tuntenut oloaan näin neuvottomaksi aikoihin ja juuri nyt hänen suurin pelkonsa oli virheen tekeminen. Ei hän halunnut tehdä virheitä, jos se virhe maksaisi jonkun hengen! Kuninkaana luulisi tuon jo tottuneen siihen, että välillä piti tuomita toiset teloitettavaksi ja kuolema oli arkipäivää jos vihollisista puhuttiin... mutta oliko Tsytan sittenkään varsinaisesti vihollinen?


// Lupaatko? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 24 Helmi 2015, 21:45

Roswell nyökkäsi pojan päänpudisteluille, vaikka eihän toinen sitä voinut nähdä katseen ollessa maassa. Ei se tainnut edes olla tärkeää. Henry kävi kuitenkin pyytämään demonia pysymään vierellä, johon vastattiin tietenkin moisen toiveen toteuttamisella. Vanhus ei mennyt minnekään, pysyen nojatuolin vieressä käsi yhä toisen selällä pysyen. Alkoipa se käsi hellästi hieromaankin, silitellen selkää kankaan läpi rauhallisin liikkein. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään, mutta Roswell tunsi kyllä, kuinka ne nopeat hengenhaukkomiset muuttuivat pikkuhiljaa rauhallisemmiksi, tasaantuen lopulta kokonaan. Kun kuningas kävi suoristamaan selkäänsä, nousi demoninkin käsi selkää pitkin toisen hartialle, jääden siihen hetkeksi lämmittämään ja lopulta irrottautumaan.

Keltaiset silmät katsoivat Henryn kasvoja pojan ne vihdoin nostaessa maasta, hymyillen lempeästi. Kuningas epäili jo nyt päätöstään, tuoden epävarmuutensa ilmi.
"Tilanne ei ole sieltä helpoimmasta päästä, Teidän Majesteettinne," sarvipää lohdutti hymyn kera, eikä hänen tainnut tarvita selittää sitä sen enempää. Se pikkupiru oli Aranin käskytettävänä ja oli kovin raa'asti leikannut kuninkaan jalan irti. Ja se oli demoni. Mitäpä Henry edes tiesi demoneista? Vain sen, mitä muilta oli kuullut...
"Ette... Ole päässeet puhumaan sen kanssa ennen. Ette tienneet, mitä odottaa. Tähän asti Teille tutuin demoni on minä, eikö?" Roswell hymähti, toisen suupielistä noustessa ylemmäs toispuoleiseen hymyyn. Ehkäpä vanhus hymyili, mutta kovin iloiselta tuo ei näyttänyt.

"Mitä lopulliseen päätökseenne tulee, hoiditte sen hyvin, Teidän Majesteettinne," neuvonantaja kävi suoristamaan selkäänsä ja käänsi katseensa eteensä, tutkaillen huonetta silmillään,
"Jos haluatte sen demonin kunnioittavan ja kuuntelevan Teitä, täytyy Teidän näyttää sille, ettette epäröi. Että olette voimakas ja olette täysin kykenevä käyttämään voimaanne. Demoneilla on tapana nähdä heikkoutenne ja käyttää niitä Teitä vastaan, Teidän Majesteettinne," Roswell huokaisi. Tottahan se oli, mutta siitäkään Henry ei ollut päässyt näkemään yhtään esimerkkiä. Hänellä kun moinen ei näyttänyt olevan tapana, mutta moisen sanominen taisi vain saada kuninkaan epäilemään häntä. Parempi se kuitenkin oli, kuin sokea luottaminen demoneihin.
"En usko, että se on edes ajatellut tekojaan. Ehkäpä nyt sen täytyy, kun ei sillä muutakaan tekemistä ole. Samalla saitte myös itsekin enemmän aikaa päätöksellenne," silmien katse kävi taas suuntautumaan alemmas kohti pojan kasvoja hymynkin palatessa huulille,
"Haluaisitteko, että lisään puita takkaan?"



((Ainahan minä lupaan asioita, joita en sitten teekään))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Helmi 2015, 06:10

Tilanne ei todellakaan ollut sieltä helpoimmasta päästä, jos Henryltä kysyttiin. Hän halusi luottaa henkilöihin lähellään, mutta loppupeleissä mikä oli silkkaa sokeasti luottamista ja mikä oli moraalin mukaista, se tässä oli suurin kysymys. Henry ei todellakaan halunnut olla kuin isänsä, joka tuomitsi kaikki rodun perusteella. Henry halusi nähdä yksilöt, jopa näin demoneiden suhteen. Siniverinen kävikin naurahtamaan pienesti Roswellin tiedustellessa, oliko sarvipäinen kenties se tutuin demoni nuoremmalle. Hän myös nyökkäsi, jälleen, Roswell tosiaan oli tutuin ja luotetuin lähde demoneiden suhteen Henrylle. Olihan hän aikanaan tavannut puolidemoneita, mutta nuo tuntuivat enemmän häpeävän sitä demonista puoltaan, kuin hyväksyvän sen. Joten, kuinka pahaa oli demoniveri loppupeleissä, jos puoliverisetkin sitä kävivät kiroamaan?
Oli kuitenkin lohdullista kuulla jotain kehuja - tai samaa mieltä olevia kommentteja - Siniverisen tavasta hoitaa tilanne Tsytanin suhteen. Siinä samalla, kun Roswell tilannetta selosti, ei Henry voinut olla pienesti naurahtamatta. Ennen kuin siniverinen kuitenkaan mitään kävi jatkamaan sarvipäisen puheisiin, kävi hän nyökkäämään neuvonantajalleen, joka takan puista kyseli.
"Se olisi kyllä tarpeellista, kiitos", Jalkapuoli kävi nyökkäyksensä lisäksi vielä sanomaan. Tietenkin takkapuita kannatti lisätä nyt, kun he olivat tässä huoneessa.

hetken siniverinen katseli hiljaa Roswellin puoleen, ennen kuin rohkeni avaamaan suunsa viimeisimmän asian tiimoilta.
"Näetkö sinä sitten heikkouteni....?", Henry aloitti varovaisesti ja sen myös kuuli nuoren äänestä "Puhut demoneista kuin he kaikki olisivat samanlaisia... Oletko sinäkin? Käytätkö sinäkin heikkouksiani minua vastaan, kun tarve tulee ajaa eteenpäin omia tavoitteitasi...? Jos sinulla sellaisia nyt on... Ajatko omaa etuasi, kuten mainitsit demonien tekevän?".
Ei ehkä täysin noilla sanoilla, mutta silti, se oli jäänyt Henryn mieleen nyt kummittelemaan. Voisiko hän luottaa Roswelliin, siinä missä ei luottanut Tsytaniin?
"Tiedäthän, että luotan sinuun?", Henry jatkoi, ennen kuin sarvipäinen ehätti edes vastata hänen viimeisiin sanoihin "Onko se minulta typerää luottaa sinuun, siinä missä en luota... Tsytaniin?".
Henry kuulosti siltä, että oli lähellä purskahtaa itkuun. Pala kurkussa ei ottanut vieläkään lähteäkseen, mutta samalla siniverinen oli valmis ponkaisemaan ylös tuolista mikäli tarve. Ei hän halunnut sitä uskoa, mutta jos Roswell nyt kävisikin kääntämään takkinsa...
Ehkä se kaikki oli vain kuvitelmaa, kauhukuvia, mitkä olivat nousseet päähän kaiken sen paniikin keskellä. Mutta loppupeleissä Henry ei tiennyt. Hän halusi tietää ja hän halusi luottaa. Tähän asti hän olikin luottanut Roswelliin täysin, olihan tuo jo moneen kertaan todistanut olevansa uskollinen ja olivathan he asioista puhuneet, mutta...
Ehkä kaikki oli vain paniikkireaktiota kaikesta äskeisestä. Ehkä hän oli vain pelokas kaiken suhteen nyt, vaikkei mitään vaaraa minkään suhteen ollut.

"Anteeksi", Henry parahti yllättäen, nostaen toisen kämmenistään suunsa eteen "En vain tiedä mitä minun pitäisi enää edes ajatella".



// Ja juuri sen takia sinua rakastan potkia perseelle kun olet jääkaapin taas tyhjentänyt ja ansaitset potkun perseellesi. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 25 Helmi 2015, 19:25

Roswell katseli poikaa vielä hetken hymyillen, nyökäten myöntyvästi toisen käskylle. Vanhus lähtikin talsimaan takkaa kohti rauhallisin askelin, tuon kehon varjojen onnistuen pimentämään himmeän liekin valoa entisestään. Demoni kumartui varovaisesti huonon selkänsä takia ja otti pilkotun puun viereisestä korista syöttääkseen sen liekeille. Liikkeet olivat kovin rauhallisia, eikä tuolla mikään kiire ollut – muutenkin, liian paljon puuta onnistuisi vain tukahduttamaan tulen, ja sitten oltaisiinkin vielä huonommassa tilassa, kuin aikaisemmin. Roswell työnteli palaneita hiiliä mieleiseensä järjestykseen ja antoi tulen tarttua puuhun kunnolla, ennen kuin lisää kävi liekeille syöttämään. Pikkuhiljaa tuli kävikin kasvamaan, valon voimistuessa ja lämmönkin noustessa – mutta demonia tuli vain onnistui muistuttamaan siitä umpeen poltetusta haavasta kädessään, joka tuntui vain kirvelevän lämmössä...

Sarvipää ei kuitenkaan uskaltanut jättää tulta yksin, haluten varmistaa näin lähellä, että se varmastikin jatkuisi. Mitä vähemmän hänen tarvitsi kumarrella ja nousta yhden päivän aikana, sen parempi. Kuningas kuitenkin rikkoi hiljaisuuden, tuon äänen kantaessa takkatulen rätinän yli. Poika ei ollut ennen päässyt näkemään niitä demoneiden huonoja puolia, mutta nyt niistä kävi demoni itsekin varoittamaan. Olihan toisella tietenkin kysymyksiä, mutta Roswell ei heti vastannut, seuraillen yhä liekkejä hiljaisena. Epäilykset ja epävarmuus nosti päänsä pintaan tässä tilanteessa, mutta itsehän neuvonantaja oli keskustelun siihen suuntaan työntänyt – vaikka olihan se pieni piru liekkejä käynyt ruokkimaan, istuttaen lisää epäilyksen siemeniä nuoren ruhtinaan päähän. Tarkoituksella tietenkin, mutta jos totta puhuttiin? Vanhasta demonista nämä asiat täytyisi käydä läpi, mieluummin ennen kuin myöhemmin.

Pojan parahtaessa nousi Roswellkin pystyyn kovin ripeästi, käännähtäen katsomaan huolestuneena. Henry ei näyttänyt olevan missään vaarassa, mutta silti vanhempi miehistä kävi astelemaan toisen luokse, laskien kätensä tuon harteille huolestuneen katseen kera. Hetken demoni vielä pysyi hiljaisena miettiessään, ennen kuin avasi suunsa.
"...Ette ole kovin hyvä peittelemään epävarmuuttanne, Teidän Majesteettinne. Näenhän minä sen ja niin näkevät kaikki ne muutkin, jotka sitä etsivät," tuo kävi vihdoin vastaamaan nuorukaisen kysymyksiin siitä, että näkikö hänkin ne heikkoudet, joita demonit sitten näkivät. No, kaikkihan ne pystyivät näkemään, se oli aivan yksinkertaista elekielen ja sanojen tulkintaa. Heidän tehtävänsä oli kätkeä ja peittää ne, ettei kukaan haluamaton henkilö niitä näkisi.
"Kun mikä tahansa joukko on tarpeeksi suuri, on mahdotonta sanoa jokaisen yksilön siinä olevan samanlainen. Se pätee ihmisiin, haltioihin, demoneihinkin. Maineemme on kuitenkin olemassa syystä ja vaikka jotkut maanne onnellisista yksilöistä voivat elää harmittomammalla ruokavaliolla, olemme kuitenkin petoja – ja te ruokaamme."

Vanhan demonin käsi kävi nousemaan hetkeksi sukimaan omia hiuksiaan sarviensa välissä, sormien liukuessa kovin ohuen hiuspehkon läpi vastustelematta.
"Jos... Teistä on kovin hankalaa kohdella demoneita eriarvoisesti, ehkäpä olisi parempi, jos kohtelisitte meitä sitten samalla tavalla. Tapanne kohdella minua ei tosin ole se suositeltava tapa, se vain satuttaisi Teitä ja rakkaimpianne, Teidän Majesteettinne," Roswell antoi molempien käsistään palata vierelleen, päästäen niin Henryn hartiankin otteestaan. Vanhus suuntasi rauhalliset askeleet kohti toista nojatuolia, istahtaen itsekin alas kuninkaan seuraksi.
"Jos Teistä on helpompi ajatella minun olevan itsekäs, on sekin aivan käypä tapa ajatella motiivejani. Mitä enemmän asukkaita on yhdessä paikassa, sen enemmän minullakin on helppoa ruokaa. Nautin suojastanne ja siten elämäni on helpompaa liittolaisenanne. Jos pelaan korttini hyvin ja näytän tarpeeksi harmittomalta, voin kenties nauttia siitä maineestani Teidän jälkeenkin, Teidän Majesteettinne. Saan enemmän tästä kuin siitä, että hyökkäisin kimppuunne," demonin silmät katselivat pojan kasvoja, kovin rauhallisina, mutta enemmänkin vakavina kuin lempeinä. Pahaltahan se kuitenkin tuntui.

"Jokaista koiraa ei voi luottaa yksin kaniinien kanssa samaan aitaukseen, Teidän Majesteettinne. Se ei tarkoita sitä, että jokainen koira kävisi hyökkäämään niiden kanien kimppuun... Mutta jos päästätte väärän koiran aitaukseen, kaniinit siitä kärsivät. Koiran täytyy ansaita luottamuksensa, eikö? Mutta sekin on oma riskinsä, aina ette voi varmuudella tietää koiran ajatuksia. Voisitte pelata myös varman päälle ja pitää kaikki koirat kytkettyinä kanien kanssa, aina valvovan silmän alla," neuvonantaja kallisti päätään kysyvästi. Jos kuningas halusi apua siihen, kuinka kohdella demoneita ja neuvonantajaansa – joka myös demoni sattui olemaan – niin siinä tapauksessa se neuvonantaja ei tainnut olla parhain tiedonlähde. Helpostihan kuka tahansa suojelisi omaa nahkaansa, joten Henryn täytyi tehdä päätös tästäkin aivan itse.




((Minäkin rakastan syödä aina jääkaappisi tyhjäksi))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Helmi 2015, 02:18

Tottahan se oli. Ei Henrystä ollut piilottelemaan epävarmuuttaan, varsinkaan pidemmän päälle. Ehkä hetken hän kykeni pitämään sen piilossa taholta jos toiseltakin, mutta ennemmin tai myöhemmin kaikki se epävarmuus, pelko, suru ja epäilys pääsivät kyllä pintaan. Eihän se sopinut kuninkaalle, tuon piti pysyä lujana ja kivikasvoisena tilanteessa jos toisessakin! Tai, niin hänelle oli opetettu. Hän ei todellakaan ollut hyvä tässä hommassa.
Katse kävi kääntymään Roswellin käteen, joka olalle oli laskeutunut, samalla kun sarvipäinen jatkoi puhumistaan. Pienesti Henry jopa pudisti päätään vanhemman sanoille, tuntien sen palan palaavan jälleen kurkkuun. Kaikki tuntui niin hankalalta, nyt kun asioita joutui ajattelemaan paremmin. Jos yhteen kysymykseen sai vastauksen, tuli sen myötä monta uutta kysymystä ja asiaa, joita piti punnita. Henry kun oli luullut, että tämäkin asia tulisi olemaan yksiselitteinen.
"Ei", Siniverinen kävi toteamaan saman tien, Roswellin ehdottaessa, että hän kohtelisi kaikkia demoneita samalla tavalla "Jokainen on yksilö, oli kyseessä ihminen, haltia, demoni tai vaikka susi laumassa. Jokainen on erilainen, vaikka päällepäin näyttäisikin samalta kuin lajitoverit".

Henry tunsi pakottavaa tarvetta nousta ylös ja lähteä ravaamaan ympäri huonetta, mutta sitä siniverinen ei nyt kuitenkaan tehnyt. Sen levottomuuden pystyi kyllä näkemään nuoremmasta, jonka katse ei tuntunut pysyvän missään kahta sekuntia pidempään.
"Älä... Vertaa inhimillisiä olentoja eläimiin. Pyydän", Tuskin Roswell pahaa tarkoitti vertauskuvilla koirista ja kaniineista, mutta jostain syystä juuri nyt moiset vertauskuvat eivät tuntuneet kovinkaan mukavilta kuninkaan korvaan "Emme ole eläimiä... Ette ole eläimiä...".
Selvästi siniverinen mietti jotain. Selvästi tuolla oli kysymys, mikä odotti sitä rohkeutta, jotta ulos pääsisi. Vähän väliä se ympäri huonetta seikkaileva katse käännähti alas istahtaneen sarvipäisen puoleen, mutta ei kuitenkaan pysynyt kauaa vanhemman kasvoissa. Toinen käsistä oli noussut suun eteen hieromaan sormenpäillä leuansyrjää, Henryn käyden nojailemaan ylös nousseen käden kyynärällä nojatuolin käsinojaan.

Lopulta se katse käännähti Roswellin puoleen, Henryn jäädessä tuijottamaan sarvipäistä. Hänen katseestaan ei voinut sanoa mitään, minkäänlaista tunnetilaa oli vaikea edes hahmottaa. Hermostunut tuo oli, se oli varma.
"Jos hyötyisit kimppuuni hyökkäämisestä enemmän, mitä tästä liittoumasta.... Hyökkäisitkö kimppuuni?", Kaventunut katse suorastaan vaati vastausta juuri esitettyyn kysymykseen, Henryn peläten mahdollista vastausta. Halusiko hän edes kuulla vastauksen tähän kysymykseen?



// Olen niin onnellinen kun saan jäädyttää ruhosi pakastimessa ja syödä sen kostoksi kaikesta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Helmi 2015, 04:26

Roswell päästi vain jonkin sortin myhähtävän äänen pojan ollessa yhä sitä mieltä, että kaikkia piti kohdella yksilöinä. Olihan se parempi tapa – etenkin näin ystävällisenä demonina – mutta Henryn oma turvallisuus huolestutti häntä nyt enemmän. Osaisiko toinen varoa, jos halusi uskoa demoneiden olevan kilttejä? Niitäpä taisi vain harva olla, vääränlainen oletus johtaisi hirvittäviin seurauksiin. Sydän kuninkaalla oli oikeassa paikassa, mutta vaadittu kokemus puuttui vielä – eikä Roswell halunnut kokemuksen tulevan opituksi kantapään kautta! Ehkäpä hänen olisi pitänyt inttää vastaan pojan omaksi hyväksi, mutta... Ei Henry sellaista kuuntelisi. Onneksi poika osasi pitää päänsä tärkeissä asioissa.

Demonin pää kävi hieman kallistumaan kuninkaan pyytäessä, ettei hän kävisi vertaamaan heitä eläimiin. Se, olivatko ihmiset ja demonit eläimiä riippuisi tietenkin henkilöiden käyttämästä määritelmästä sanalle, mutta nyt ei tainnut olla hyvä hetki käydä keskustelemaan siitä.
"Ehkäpä emme, Teidän Majesteettinne," sarvipää tuumasi toisen kasvoja katsellessaan,
"Mutta... Ehkäpä ihmisten on myös hankala ajatella, että jokin tässä maailmassa elää vain siksi, että ne saisivat syödä teitä, Teidän Majesteettinne. Demonitkaan eivät voisi selvitä ilman ravintoa," tuo kävi jatkamaan katseen valuessa hetkessä alemmas. Petoja ja saaliita. Maan älykkäimmillä olennoilla oli yleensä tapana ajatella olevansa siellä ravintoketjun huipulla. Ihmiset ja haltiat... No, nuo eivät tainneet sittenkään aivan sinne kärkeen kivuta.

Keltaiset silmät nostettiin lattianrajasta Roswellin tuntiessa pojan katseen itsessään, tavaten toisen silmät omillaan. Hetken aikaa hän tuli Henryn tuijotelluksi, ennen kuin kuningas avasi suunsa ja kysyi... No, tärkeän kysymyksen. Mitäpä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, jos sitä suoraankin pystyi kysymään. Sehän oli neuvonantajan tehtävä.
"En," demoni vastasi syvän huokauksen jälkeen, tuon käden noustessa sukimaan hiuksiaan,
"No, en oikeastaan kykene näkemään yhtään sellaista tilaisuutta, missä hyötyisin sellaisesta, Teidän Majesteettinne. Jos en tuntisi Teitä ja voisin pelastaa itseni hengellänne, niin kuka tietää. En vain ole vielä koskaan ollut oikeasti hengenvaarallisessa tilanteessa, joten en oikein osaa sanoa, kuinka siinä tilanteessa käyttäytyisin. Ehkäpä olisin niin itsekäs, että olisin valmis uhraamaan jonkun muun hengen," demonin oli pakko jatkaa heti, hieman hämmentyneenä. Eihän hänellä ollut tapana valehdella ja eihän hän myöskään valehdellut... Mutta Henryn ehdottama tilanne vain oli kovin hankala kuvitella hänellekin ja syitä sellaiseen piti suorastaan etsimällä etsiä.

"Mutta tunnen Teidät. Tiedän, kuka olette. Olette kuningas, veli, aviopuoliso, isä, ystävä. Tärkeä henkilö niin monille. Yhden ihmisen elämä on niin lyhyt, etten usko minulla olevan oikeutta riistää sitä keneltäkään, Teidän Majesteettinne," hymy kävi palaamaan vanhan sarvipään huulille tuon näyttäessä taas siltä kovin lempeältä itseltään pojan kasvoja katsellessaan. Roswellin silmät kuitenkin näyttivät muuttuvan kovin surumielisiksi, vaikka hymy pysytteli yhä tuon huulilla.
"En sano, ettenkö joskus olisi riistänyt jonkun toisen hengen, Teidän Majesteettinne. Mutta... En voi sanoa pitäneeni siitä. Tai edes hyötyneeni."




((Minäkin olen iloinen sillä en edes mahdu pakastimeen))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Maalis 2015, 20:43

Ehkä Henry oli todellakin vain lapsellisen naiivi ja optimistinen asioiden suhteen. Ei hän koskaan ollut tullut ajatelleeksi, että inhimillinen olento - kuten nyt demoni - voisi nähdä ihmiset tai muut humanoidit vain ravintona. Ajatus oli sinällään absurdi, mutta nyt jos sitä lähti miettimään... Niin kai se totta oli. Ei Henry halunnut ajatella niin, mutta ehkei totuutta kannattanut loputtomiin kieltääkään. Silti, ei Henry kyennyt laskemaan Roswellia millään tavalla negatiiviseen kastiin. Tuo ei satuttanut tai tappanut ketään ruokaillessaan - tai näin Henry oli ymmärtänyt - joten ei Roswell ollut paha... Eihän?
Siniverinen jännitti yhä sitä vastausta, jonka viimein sai. Henry henkäisi kuuluvammin ulos, silkasta helpotuksesta sarvipäisen vastatessa kielteisesti kysymykseen. Roswell teki myös selväksi, ettei uskonut törmäävänsäkään sellaiseen tilanteeseen, missä tulisi hyötymään siniverisen murhaamisesta. Tosin, moista tilannetta ei vielä ollut tullut vastaan, joten paha oli sanoa, miten itse kukin silloin toimisi loppupeleissä.

Mutta sentään Roswell oli tuttuun tapaansa rehellinen. Pieni hymy kävi hiipimään siniverisen kasvoille käden takana, demonin mainitessa hänen olevan ystävä. Äsken niin pelokas nuorimies vaikutti nyt huojentuneelta, sen näki toisen katseestakin. Tämä päivä oli ollut jälleen yhtä tunnetilojen vuoristorataa, se kieltämättä otti voimille.
"... Uskon että me kaikki olemme tehneet aikanamme tekoja, joista emme ole pitäneet. Joista emme ole ylpeitä...", Siniverinen hymähti hiljaa, katsellen jokseenkin surulliseksi kääntynyttä sarvipäätä. Hymy pysyi kyllä vanhuksen kasvoilla, mutta katseensa oli käynyt muuttumaan. Kyllä Henry sen huomasi, hämärästä huoneesta riippumatta.
"... Onko kaikki hyvin?"



// Tule tänne jotta voin lyödä sinulta tajun kankaalle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 02 Maalis 2015, 21:57

Roswell myhähti myöntävästi pojan tuumiessa, että kaikki kai he olivat joskus tehneet niitä asioita, joista ei ollut ylpeitä. No, ehkäpä eivät aivan kaikki... Mutta kyllä demoni uskoi asian laidan olevan niin suurimmaksi osaksi. Hänen omalla kohdallaan se ainakin toteutui – ja taisi se olla samoin Henrynkin suunnalta. Moiset aatteet saivat vanhuksen suorastaan tuntuvan kovin poissaolevana tuon hetkellisesti kääntyen sisäänpäin miettimään hiljaa asioitaan. Kuninkaan sanat saivat tuon kuitenkin palaamaan takaisin nykyhetkeen, keltaisten silmien kääntyessä pojan kasvoja kohti. Hetken Roswell näytti jopa hämmentyneeltä, ymmärtäen Henryn kysyneen jotain ja odottaen jatkoa... Mutta nopeasti sarvipää muisti, mitä toinen olikaan sanonut. Lempeä hymy nousi huulille vanhuksen käyttäessä silmiään kiinni, ennen kuin niiden avaamisen kautta otti sen tyypillisen rauhallisen katseensa.

"Hm? Kyllä, uskoisin niin, omasta puolestani," demoni naurahti pehmeästi, ääni matalana ja hyväntuulisena. Jos kuningas kykeni taas huolehtimaan muiden hyvinvoinnista, kenties se sitten oli merkki siitä, että tuo itsekin tunsi olonsa paremmaksi. Kyllä nuorukainen ainakin nyt tuntui rennommalta, ei enää niin pelokkaalta.
"Entäs Te, Teidän Majesteettinne?" Roswell kävi palauttamassa toisen kysymyksen päätä kallistaessaan, silmien käydessä nopeasti vilkaisemaan pojan koko muuta olemusta,
"Tunnetteko olonne paremmaksi? Jos haluaisitte jotain, ei Teidän tarvitse kuin ilmoittaa siitä. Jos haluaisitte mieluummin levätä kuin puhua, voin myös lähteä," tuo jatkoi, muistuttaen kyllä, että kuningas päätti jatkosta. Henry oli halunnut puhua hänelle, eikä hän halunnut siitä luistaakaan... Mutta jos toinen vain halusi mieluummin nukkua, sen kyllä aina pystyi siirtämäänkin. Pojan terveys huoletti tuota nyt enemmän.




((Minäpä tulen kainaloosi ja töräytän rikkikaasut naamallesi, sitten sinulta lähteekin se taju))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Maalis 2015, 00:58

Siniverinen tuijotti sarvipäistä odottaen tuon vastaavan kysymykseensä. Hetken Roswell näytti jokseenkin... Eksyneeltä, mikä sai Henryn kurtistamaan kulmiaan pienesti. Selvästi tuo oli ollut omissa ajatuksissaan, mitä ikinä nuo ajatukset olivatkaan olleet. Tietenkin se jäi mietityttämään myös Henryä, ottaen huomioon viimeisimmän puheenaiheen...
Roswell kävi kuitenkin vastaamaan kysymykseen, esittäen saman myös Henrylle. Siniverinen hymähti pienesti Roswellin mainitessa uskovansa kaiken olevan hyvin omalta osaltaan, Henryä silti häiritsi pienesti tuo äskeinen reaktio sarvipäiseltä näihin puheenaiheisiin. Sen saattoi huomatakin Henrystä, tuon yhä tuijottaessa vanhempaa tarkkaillen.

"Uskoisin.... Uskoisin olevani kunnossa, kyllä. En tiedä mikä minuun meni, en vain... Uskoin että olin valmis, mutta en ilmeisesti ollutkaan", Henry kävi vastaamaan demonille samalla kun käsi nousi sukimaan omia hiuksia taemmas. Häntä turhautti ja se myös näkyi selvästi nuoresta, jonka katse nyt kävi vihdoista viimein kääntymään pois Roswellista, kiertämään huonetta.
"En tiedä saanko nukutuksi, kun tiedän hänen olevan täällä...", Vaikka mitään vaaraa ei ollut - tai niin Henry itselleen uskotteli - tunsi hän olonsa niin kovin turvattomaksi nyt. Tsytan ei ollut lähimaillakaan ja pysyisi kyllä siellä missä olikin. Ja jos jostain syystä pääsisikin vapaalle jalalle, olisi velho varmasti tuon kimpussa alta aikayksikön. Niin hänelle oli kerrottu.
"Mutta, ehkä rauhoitun ajallani... Olo on vielä hieman... Hektinen", Nuori naurahti jokseenkin hermostuneen oloisesti, kuulostaen kuitenkin jo hieman pirteämmältä mitä hetki sitten.
"... Onko kaikki varmasti hyvin?", Henry palasi kuitenkin äskeiseen kysymykseensä, katseen kääntyen takaisin Roswellin puoleen "Vaikutit jotenkin... Surulliselta".



// Hieno. Olet niin täydellinen siellä pakastimen perällä muiden lihojen seassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Maalis 2015, 02:43

Roswell piti katseensa pojassa ja tuon hieman turhautunutta hiustensukimista, minkä hän kyllä ymmärsi. Kuningas oli tehnyt päätöksensä ja tuolla oli ollut paljon aikaa yrittää valmistautua kaikkeen... Mutta ilmeisesti se ei ollut sitten tarpeeksi. Demoni ymmärsi sen oikeastaan, mutta Henry kyllä näytti pettyneeltä omaan käytökseensä. Niinpä lempeä, rohkaiseva hymy nousi ryppyisille kasvoille rauhallisen katseen kera.
"Siihen oli kovin hankala valmistautua, Teidän Majesteettinne. Ettehän tienneet, mitä odottaa," tuo aloitti hymyillen ja lohduttaen, ettei poika itseään voinut tässä tilanteessa syyttää. Kuningas oli nähnyt sen pienen pirulaisen vain kerran aikaisemmin kovin ikävissä merkeissä, sen jälkeen tuo oli saanut kuulla vain neuvonantajansa mielipiteitä mokomasta otuksesta.
"Oman epävarmuuden peittäminen on kuitenkin hyödyllinen kyky johtajalle. ...Etenkin demoneiden kanssa, Teidän Majesteettinne. Päätös olla tekemättä päätöstä on hyvä tapa ostaa lisää aikaa," Roswell hymyili, tuoden esille ehdotuksensa käytöksestä vastaavanlaisissa tilanteissa. Henry oli moiseen kyennyt tapaamisen loppupuolella, joten demoni ainakin uskoi toisen mahdollisuuksiin.

Toisen demonin läheisyys kuitenkin häiritsi kuningasta. Joku muu olisi kenties ilmoittanut pojalle sen olevan turha huoli, se pieni saasta kun ei millään pääsisi vapaaksi saati sitten saisi oikeaa tuhoa aikaiseksi... Mutta vanha sarvipää ei tuntenut oloaan mitä parhaimmaksi joutuessaan tuntemaan sen läsnäolon nahassaan tämänhetkisessä asuinpaikassaan.
"Niin," demoni myöntyi, tuon silmien käydessä katselemaan huoneen seiniä laiskasti,
"Se häiritsee minuakin... Mutten uskoisi sen pääsevän minnekään, Teidän Majesteettinne. Olemme huolehtineet turvatoimista – ja tunnen, jos se tulee lähemmäs, Teidän Majesteettinne. Voin... Pysyä lähellänne ja ilmoittaa, jos niin käy," Roswell antoi silmiensä palata takaisin Henryn kasvoihin ehdotuksensa myötä, toivottavasti saaden toisen hieman rauhoittumaan ja tuntemaan olonsa turvallisemmaksi.

"Hm?" Sarvipää nosti toista kulmistaan kysyvästi toispuoleisen hymyn kanssa pojan yhä huolehtien mieluummin hänen hyvinvoinnistaan, kuin omastaan. Pehmeä naurahdus karkasi vanhuksen huulilta moisen myötä tuon pudistaessa päätään hieman.
"Älkää huolehtiko siitä, Teidän Majesteettinne. Emme voi muuttaa menneisyyttä... Eikä se taida juurikaan Teitä kiinnostaa, eihän se liity Teihin millään tavalla. Nyt puhumme niistä ajoista, kun minä olin nuori," demoni hymisi nyrkkiinsä.




((Suorastaan punastun kaikesta tästä lihasta, minkä ahmin pakastimesta ennen lähtöäni))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Maalis 2015, 03:29

Tottahan Roswell puhui, jälleen kerran. Oli kovin vaikea valmistautua, kun ei varsinaisesti tiennyt, mihin olisi pitänyt valmistautua. Tsytanin tapauksessa Henryllä ei todellakaan ollut mitään aavistusta, mitä oli tulevan. Ei hän tiennyt olisiko pikkupiru heti anellut armoa tai käynyt uhittelemaan, tai sitten jotain muuta. Joten, sinällään järkeen käypät puheet punaiselta paholaiselta olivat... Yllättäneet ja ahdistaneet Henryä entistä enemmän. Hänellä oli paljon pohdittavaa tämän illan myötä, eikä nuori oikeastaan edes halunnut asiasta enää keskustella. Hän tarvitsi aikaa omille ajatuksilleen, nyt kun uusia puolia asiaan oli ilmaantunut. Ehkä hänen oli aika alkaa hyväksymään se fakta, ettei ihan kaikkeen voinut sokeasti luottaa. Olihan se tullut jo selväksi ajat sitten, mutta silti hän halusi uskoa jokaisesta löytyvän jotain hyvää. Mutta ehkä hän oli sittenkin väärässä.
Joten, sen pahemmin Henry ei käynyt kommentoimaan Roswellin sanoihin. Hymähti vain nyökäten, sarvipäisen mainitessa päätöksen olla tekemättä päätöstä olevan hyvä tapa ostaa lisää aikaa. Lisäaikaa hän todellakin tarvitsi nyt. Kaiken suhteen.

"En haluaisi vaivata sinua", Henry kävi vastaamaan demonin seuraaviin sanoihin, "Mutta... En tiedä miksi... Silti, kun olet lähellä, oloni tuntuu jokseenkin... Turvallisemmalta".
Olihan se sinällään hassua ajatella noin, varsinkaan kun Roswellista ei varsinaisesti ollut mitään suojaa näin fyysisesti ajatellen. Olihan demoni vanha ja sinällään heikko, ainakin tuossa muodossa - ja Roswellin muita muotoja Henry ei ollut edes nähnyt ja täten ei niiden voimista ollut tietoinen... Joskin aavisteli sarvipäisen olevan jotain suurta, kerta tuo haltioiden linnalle asti oli päässyt pikkupirua pieksemään. Silti, Roswellin läsnäolo toi jotain helpotusta Henrylle. Hän halusi ja luottikin yhä sarvipäiseen.
"Jos sinulla ei mitään muuta menoa ole... Arvostaisin sitä, jos pysyisit lähelläni yön", Nuori lisäsi, koittaen nostaa jokseenkin uupuneen hymyn kasvoilleen.

Henry naurahti pienesti Roswellin mainitessa, ettei nuorta monarkkia tainnut kiinnostaa ajat, jolloin demoni oli nuori.
"Siinä olet väärässä", Henry napautti heti, katseen tarkkaillen sarvipäistä, "Sinä tiedät minusta yhtä jos toista. Olet ollut vierelläni elämäni suurimpien muutosten aikana, olet ollut tukena ja apuna... Olet myös kuullut minusta varmasti yhtä jos toista, menneisyyteni suhteen".
"Mutta sinun menneisyydestäsi - varsinkaan nuoruudestasi - minä en tiedä mitään", Henry hymähti. Lähinnä pahoittelevaan sävyyn, tietenkin hän halusi tietää Roswellista enemmän, mutta... Hänellä ei ollut pahemmin aikaa istua ja jutella. Nuori ja masentunut kuningas halusi aina vain pitkän päivän päätteeksi nukkumaan, vaikka kuinka moni taho olisi hänen kanssaan halunnut jutella asiasta jos toisestakin. Varsinkin vaimonsa, jolle Henry yritti järjestää aikaa näin ensimmäisen pojan synnyttyä, mutta hän oli niin lopen uupunut aina. Joten, luonnollisesti aikaa ei pahemmin jäänyt "ylimääräisille" keskusteluille.
"Tahtoisin tietää sinusta enemmän", Henry jatkoi, "ennemmin tai myöhemmin...".


// No vähemmästäkin punastuu. Olenhan niin täydellinen tappaja kun sinut pakastimeen paloittelen pieniksi siivuiksi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Puhuttelu

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Maalis 2015, 06:08

Roswell ei voinut taistella sitä hymyä vastaan, joka itsensä pakotti huulille pienen kulmakarvannoston kera, rypyttäen vanhoja kasvoja entisestään. Että joku tunsi olonsa turvalliseksi hänen läheisyydessään... Sellaisia sanoja kuulikin harvoin, olihan hän demoni ja hänen sarvensa täällä varsin näkyvät. Monilla ihmisillä – ja muillakin otuksilla – reaktiolla oli tapana olla täysin päinvastainen. Moni ei varmasti halunnut edes luottaa hänenlaistaan otusta yksin kuninkaan seuraan, ei edes kaiken tämän ajan jälkeen. Hän oli vanha ja heikko, eikä voinut tehdä mitään. Ehkäpä se oli yksi syy tuntea olo turvalliseksi hänen seurassaan... Mutta sitten taas, hän ei kyennyt ketään oikeasti puolustamaan, jos jotain tapahtuisi. Ja se aikaisempi lupauskin kuninkaan kanssa estäisi niitä mahdollisuuksia entisestään...
"Olen... Otettu, että ajattelette niin, Teidän Majesteettinne," sarvipää naurahti oikein pehmeästi sanoakseen edes jotain, eikä vain jatkaisi typerää virnuiluansa. Se vain oli niin harvinainen herkku, joka lämmitti sisintä hyvällä tavalla.

"En ole suunnitellut tälle iltaa mitään muuta," vanha mies nyökkäsi rauhallisesti, selventäen toiselle heti, ettei tästä koitunut ainakaan hänelle mitään vaivaa. Päivän suunnitelmat olivat olleet sen verran... Omalaatuisensa, eikä Roswell ollut halunnut jättää kuningasta pulaan jonkin toisen vähemmän tärkeän asian takia, jos tapaaminen pikkupirun kanssa olisi venynyt. Ja no, pitihän ihmisten nukkua öisin, eikä hän aina voinut häiritä niitä neitosiakaan...
"Jäisin luoksenne mieluusti, Teidän Majesteettinne. Ei se olisi lainkaan vaivaksi," keltaiset silmät katselivat Henryn kasvoja lempeästi. Siitä olikin ollut aikaa, kun hän viimeksi niin oli tehnyt. Pojan sairastellessa jalkansa menetyksen jälkeen, oli demoni pysytellyt tuon vierellä melkeinpä kokoajan varmistaessaan toisen kunnon, ollen aina valmiina palvelemaan ja auttamaan. Moni muu ei varmasti arvostanut demonia tuijottamassa vieressään nukkuessaan, mutta ehkäpä kuningas oli omaksunut sen, että se oli oikeastaan hyvä asia. Siitä oli ollut vain hyötyä. Toisen ei koskaan ollut tarvinnut tuntea oloaan suojattomaksi ja hylätyksi.

Kulmakarva nousi kysyvästi – ja huvittuneena – kuninkaan heti väittäessä, että häntä kyllä kiinnostaisi Roswellin tarinat. Pienesti tuo kävi nyökkäämään toisen jatkaessa, olihan hän pysynyt Henryn rinnalla jo pitkään ja oppinut tuntemaan pojan... Ja tietenkin kuullut myös muiden tarinoita tuosta, siitä menneisyydestäkin. Mutta samaa mahdollisuutta kuningas ei ollut saanut. Ainoastaan neuvonantaja tunsi oman tarinansa, eikä tuo sitä itse yleensä esille tuonut.
"Varokaa sanojanne, Teidän Majesteettinne. Tiedättehän, millaisia vanhan miehen tarinat voivat olla," demoni päästi ilmoille huvittuneen naurahduksen, varoittaen toista toiveistaan. Monella nuorukaisella oli tapana vältellä vanhempien tarinoita, hyvistäkin syistä. Henry kuitenkin oli jo itsekin vanhempi ja tuntui oikeastikin kiinnostuneelta, haluten tietää neuvonantajastaan enemmän. Ehkäpä joku muu olisi huolestunut siitä, että poika oli nimennyt neuvonantajakseen demonin, jota ei oikeastaan tuntenut kovin hyvin.

"Menneisyys... Ei ole niin tärkeä saadaksemme hyvän kuvan nykyisestä henkilöstä, ainakaan omasta mielestäni. Kaikkihan me taidamme olla hyvin erilaisia henkilöitä nyt, kuin jokunen vuosi sitten," sarvipää tuumasi pienen hymyn kera,
"En voi puhua kaikesta, Teidän Majesteettinne. Enkä edes tietäisi, mistä aloittaisin, tarina kun on oikein pitkä. Mutta jos haluatte tietää, voinhan aina yrittää," Roswell jatkoi, harvoin omaten sellaisen tilanteen, missä pystyi vapaasti keskustelemaan omasta elämästään. Hänellä oli monia salaisuuksia, toisissa maailmoissa enemmän, kuin toisissa... Ja no, monia ei kiinnostanut muu, kuin se oma napa.




((Olet parhaimmillasi juuri nyt kun isottelet ja uhittelet, kuin pieni hiiri taltan kera suuren vuoren edessä, suloista))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron