I'm a gift

Rosalba

Nainen oli saanut yhden ehkä kummallisimmista toimeksiannoistaan muutama viikko sitten. Eräs korkea-arvoinen aatelinen oli ostanut hänet kokonaiseksi yöksi, muttei suinkaan itselleen vaan kuninkaan neuvonantajalle Roswellille. Nainen ei vieläkään ollut varma mitä mieltä oli asiasta, mutta raha oli rahaa ja mies oli myös hänen hyvä asiakkaansa, jotenka hän teki tämän sen vuoksi. Hän ei halunnut menettää mesenaattiaan vain sen vuoksi, ettei ollut tottunut olemaan lahjana. Asia sai hänet tuntemaan itsensä kieltämättä hyvin esineelliseksi, mutta se oli hänen elämäänsä. Hän oli nähnyt neuvonantajan juhlissa, muttei ikinä puhunut tälle. Mies ei ollut ihminen, se oli selkeää tuon sarvista ja silmistä, mutta Rosalba ei pelännyt uroksia - oli laji mikä hyvänsä. Hänellä ei ollut varaa sellaiseen turhuuteen. Hän epäili tämän olleen pitkälti syy siihen, miksi hänet juuri oli valittu tähän tehtävään. Muuten neuvonantaja oli hyvinkin komea mies ja Rosalba arvosti sitä. Kyllä hänkin mieluummin oli lahjana komealle miehelle kuin lähellä kuolevaa seikkailevalle haahkalle.

Niimpä kurtisaani seisoi neuvonantajan makuuhuoneessa valvoen palvelijoiden työtä ja joku kääkkä puolestaan vartio sitä, ettei hän käynyt neuvonantajan tavaroita läpi. Asiakas oli halunnut "täydellisen" ympäristön ja määritellyt sen itse tarkasti. Rosalban mielestä se oli naurettava, mutta palvelijat olivat saaneet ohjeensa. Sängyllä oli ruusun terälehtiä, mikä oli itsessään jo absurdia sekä hyvien kukkien hukkaan heittämistä. Lisäksi huoneen valaistus oli hämyisän salaperäinen ja eroottinen tuoksuineen. Rosalba oli pesty, puunattu ja laitettu tarkemmin kuin yksikään taideteos. Hiukset kiilsivät mustana silkkisenä verhona kurtisaanin ympärillä. Etummaiset hiukset oli kyllä kiinnitetty taakse, mutta muuten kevyesti kihartuneet hiukset olivat vain hyvin harjatut. Hänen silmänsä oli rajattu mustalla hiilellä, mikä toi niiden värin hätkähdyttävästi esille ja se oli oikeastaan ainoa ehostus naisen kasvoilla pienen poskien nipistelyn lisäksi. Hän vihasi sitä palvelija naista, joka oli tarttunut häneen poskiinsa sormillaan.

Kun palvelijat lähtivät Rosalba tiesi, että herra Roswellin odotettaisiin saapuvan pian. Hän antoi silkkisen kaavun laskeutua maahan ja käveli vuoteelle asettuen siihen kuten häntä oli pyydetty. Hänen yllään ei ollut mitään muuta kuin ohuen ohut, lähes läpinäkyvä, syvän sininen silkkimekko sekä syvän punainen silkkirusetti kaulassa. Olihan hän sentään lahja... Nainen vilkaisi kattoa, mutta keskitti silmänsä ovelle kun kuuli palvelijan tervehtivän neuvonantajaa sekä ilmoittavan, että tälle oli lahja makuuhuoneessa. Naisen kasvoille nousi hymy tämän sitä edes ajattelematta ja kun neuvonantaja astui sisään hän sanoi: "Iltaa arvon neuvonantaja. Rosalba Gilde, kurtisaani ja teidän käytettävissänne", nainen suoristautui hieman vuoteella hymyillen yhä: "Lordi Grinwald pyysi minua pitämään teille seuraa tämän illan sekä yön ja toivoo, että nautitte lahjastanne". Hänen ohjeinaan oli tästä pisteestä lähtien ainoastaan miellyttää arvon neuvonantajaa sekä toimia tämän toiveiden mukaisesti. Niimpä nainen nousi sulavasti ja niiasi sulavasti, mikä paljasti hänen tehneen saman liikkeen tuhansia kertoja ennenkin.

Kuninkaan neuvonantajan päivät osasivat olla kiireisiä. Tehtäviä oli laidasta laitaan, tapaamisia, kokouksia, paperitöitä, kuninkaan kanssa mietiskelyä… Mutta mitäpä muutakaan demonilla oli, kuin aikaa. Vaikka päivät menivät töitä tehdessä, illalla ihmiset lopettivat tekemisensä ja neuvonantaja jäi yksin nauttimaan hiljaisuudesta. No, jos totta puhuttiin, ei se aina hiljaisuudeksi jäänyt, mutta tänään vanhuksen luita kolotti sen verran, että tuo mieluusti vietti yön hiljaa huoneessaan vaikka lukien. Jos hän vain löytäisi mukavan asennon. Niska ja selkä kun uhkaavasti alkoivat tuntua siltä, että ne eivät paljoa enää kestäisi.

Roswellin vihdoin päästessä oikealle käytävälle, jotain heti sattui osumaan tuon silmään. Palvelija ovensa lähettyvillä odottamassa – ja ketäpä muutakaan, kuin demonia itseään. Kun kaksikon silmät osuivat, vanhempi rouvashenkilö kävi lähestymään, mainiten jotain lahjasta huoneessaan. Sekös jos mikä sai sarvipään kulman nousemaan kysyvästi, sillä eihän hän ollut mitään pyytänyt, eikä mitään osannut odottaakaan. Tietääkseen tämä päivä ei ollut millään lailla erikoinen, mutta Roswell ei voinut muuta tehdä, kuin kiittää nyökkäyksen kera ja suunnata sitten kohti huonettaan. Käsi laskeutui rivalle empien, eikä demoni oikein tiennyt, mitä oletti löytävänsä toiselta puolelta. Kahvaa painettiin alemmas ja oven annettiin avautua.

Ja sitä näkyä mies ei ollut voinut kuvitellakaan.

Huone oli valaistu kynttilöin, kukkasten ja suitsukkeiden tuoksu ilmassa – puhumattakaan hajuvedestä. Niiden kukkasten terälehtiä löytyi sängyltäkin, samasta kohtaa mistä nuorehko naishenkilökin – jonka asustus ei kyllä jättänyt paljoa mielikuvituksen varaan läpinäkyvyydellään. Roswell oli pysähtynyt ovensuuhun, molempien kulmien nousseina. Hän yllättyi harvoin. Mutta nyt… Nyt hän oli yllättynyt.

Demoni ei oikein tiennyt, mitä sanoa tai tehdä, mutta ainakin tuo sulki oven perässään. Oli hän kyllä ajatellut myös sulkevansa sen ja kysyvänsä palvelijoilta tämän kaiken merkityksestä, mutta nainen sängyllä ehti jo nousta ylös ja suunnata kohti sarvipäätä. Roswell kävi kumartamaan naiselle näin tapaamisen kunniaksi, mutta hämmennys ei kadonnut minnekään.
"Kurti… Lordi Grinwald?" Mies kallisti päätään mietteliäänä, eikä oikeastaan osannut sanoa, miksi hän tällaisen… Lahjan oli lordilta saanut. Ei hän omien tietojensa mukaan ollut tehnyt mitään, mikä olisi, no, ollut palkitsemisen arvoinen. Ja ei hän edes kuvitellut lordi Grinwaldin juurikaan välittävän hänestä!

...Ellei tämä kaikki sitten ollut vain jonkinlainen koe. Ei hän tietojensa mukaan ollut myöskään ilmoittanut naismaustaan, mutta kyllähän sellaiset asiat kenties päätyisivät jonkun toisen korviin ennemmin tai myöhemmin. Roswell pääsi vihdoin kokoamaan itsensä, tuon kasvojen muuttuessa rennoimmiksi. Demoni suoristi selkäänsä ja hymyili neitoselle.
"Eikö teillä ole kylmä, neiti…?"

Yllätys oli odotettavissa, ei Rosaldakaan osaisi odottaa lahjan olevan elävä ihminen. Hänen vaatetuksensa oli osittain niin paljastava, jottei mies luulisi hänen piilottavan mitään ja osittain myös Rosalballe. Hän rakasti vaatteitaan ja jopa niitä, jotka eivät oikeastaan peittäneet. Miehet aina kuvittelivat, että hän ei laittanut ajatusta niihin vain osti. Todellisuudessa… nainen oli hyvin tarkka jokaisesta yksityiskohdasta. Hän oli käsityöläisten painajainen toisinaan. Hänen ilmeensä pysyi tyynenä kun neuvonantaja toipui yllätyksestään.

”Kyllä, lordi Grinwald. Hän on suunnitellut tämän kaiken, jotenka voitte kiittää häntä. Hän ei lähettänyt muita terveisiä mukanani, mutta jos kysytte hän varmasti kertoo mielellään”, nainen vastasi ja hymyili pehmeästi. Rosalba ei ikinä käyttänyt suitsukkeita saatikka tuhlannut kukkia. Hän ei ollut todellisuudessa edes kysynyt miksi hänet annettiin lahjana sillä kyseinen herra oli aavistuksen vainoharhaisen puolella. Rosalba oli todennut silloin kyselemisen lähinnä hermostuttavan näitä tapauksia. Hän ei myöskään puhunut asiakkaistaan vaikka hänet olisi nähty näiden seurassa. Tosin vakoilu oli asia erikseen, mutta silloin hän teki sen nimettömästi.

Kumarrus lämmitti Rosalban mieltä hieman. Ainakin neuvonantaja oli maineensa mukainen herrasmies myös suljettujen ovien takana, vielä ainakin. Nainen naurahti kysymykselle ja ravisti päätään. Jostain syystä hän ei palellut kovinkaan helposti. Kai kylmyyteenkin tottui ja yleensä miehen keho lämmitti edes hieman häntä. ”Ei laisinkaan ja olen Rosalba Gilde, voitte myös kutsua minua Rosaksi”, kurtisaani toisti nimensä silmää räpäyttämättä. Nainen viittasi myös viittaansa kohti: ”voin myös pukeutua jos niin toivotte. On selkeää, ettei teille kerrottu tulostani. Olen kuitenkin täällä teitä varten ja toiveenne on käytännössä lakini. Jos haluatte minä voin myös lähteä”. Naisen hymy oli kujeileva ja hän kohotti sirosti kulmaansa. Hän tosin ei ollut varma mitä mieltä lordi olisi hänen aikaisesta lähdöstään. Hän oli tietenkin saanut maksun etukäteen, mutta seurauksia oli muitakin.

Roswell myhähti naisen puheille lordista ja kiitoksista. Mitenköhän se sitten menikään, oliko tässä kyse kiitoksista vai jostain aivan muusta. Jotenkin hänestä kuitenkin tuntui, ettei tästä lordin kanssa tultaisi puhumaan. Kurtisaani, mikä puheenaihe sekin hienoissa juhlissa olisi. Olihan reaktion kuvitteleminen aivan hauskaa, mutta suljettujen ovien sisällä tapahtuneet asiat… Oli parempi jättää sinne. Sellainen tapa hovissa ainakin oli ollut, eivätkä aateliset yleensä arvostaneet moisten ruumiillisten nautintojen mainitsemista. Ihmiset osasivat olla hassuja olentoja.

"Roswell, kuninkaan neuvonantaja," demoni esitteli myös itsensä, mutta, no, aika varmasti tämä Rosalba tiesi jo, kuka hän oli. Mutta olihan tämä heidän ensimmäinen tapaamisensa, esittelyt olivat aivan oletettuja. Vähäinen vaatetus ei näyttänyt häiritsevän naista, eikä se nyt totta puhuen häirinnyt sarvipäätäkään. Hän vain tässä tapauksessa oletti oven avautuvan hetkenä minä hyvänä.
"Tehkää kuten haluatte, neiti hyvä. Eiköhän joku kiroa jo tuomaani syntiä ja käytä tätä jonkinlaisena esimerkkinä," Roswell naurahti, eikä näyttänyt olevan kovinkaan pahoillaan moisesta. Tuo oli jo tottunut moniin väitöksiin ja kirkolla kun oli ymmärrettävästi paljonkin hänenlaistaan vastaan.

"Koettakaa toki tehdä olonne mukavaksi. Sattuuko olemaan mitään, mitä voisin tuoda teille, neiti? Ruokaa, juotavaa?" Neuvonantaja kyseli, pyöräyttäen hartioitaan ja astellen sängyn vierestä vihreälle nojatuolilleen – joita hän oli hankkinut toisenkin, aivan vain niitä iltoja varten, kun kuningas päätti hänen huoneeseensa tulla keskustelemaan. Keltaisten silmien katse vilkaisi puolelta toiselle, mutta ikävä kyllä näytti siltä, ettei hänellä ainakaan ennestään löytynyt mitään tarjottavaa. No, eihän se mikään ongelma ollut…

Rosalba nyökkäsi hymyillen ja sanoi: ”Ilo tutustua”. Tottakai hän tiesi miehen nimen ja aseman, mutta oli mukavaa tulla kohdelluksi niinkin hyvin kun hän olisi saattanut saada hyvin erilaista kohtelua. Tosin Rosalbasta tuntui oudolta tulla neiditellyksi, sillä hänen asiakkaansa yleensä eivät kokeneet sitä tarpeelliseksi. Olihan hän vain kurtisaani ja tavallisesti heidän jalkojensa välissä jossain vaiheessa. Se tuppasi katouttamaan monia tapoja. Tosin hän kohotti kulmiaan ja huokaisten ravisti päätään. ”Jos he haluaisivat tehdä sen, eikö tänne olisi järkevämpää lähettää nainen, joka tunnetaan kunniallisena herra Roswell? Meillä kurtisaaneillakin on oma maineemme ja kirkolla olisi kova työ päättää kummasta he pitävät vähemmän. Miehestä jolla on sarvet vai naisesta, joka viettelee kunniallisia miehiä”, Rosalba totesi ja virnisti. Hän oli tullut useaan kertaan tukalaan tilanteeseen kirkon kanssa. Ironista oli, että hänen yksi mesenaateistaan oli julkisuudessa hyvin kiihkeästi uskovainen pappi sekä yksi jos toinenkin inkvisition jäsen oli vieraillut hänen luonaan. 


Kun mies vihdoin liikkui pois ovelta tuo huolehti Rosalban mukavuudesta. Nainen odotti neuvonantajan istuutuvan ennen kuin vastasi. ”Ei, kiitos kuitenkin tarjouksesta. Eikä teidän tarvitse neiditellä minua”, Rosalba sanoi ottaen sormiinsa ruusun terälehden. Hän ei käsittänyt miksi joku kuvitteli niiden olevan kauniimpia erillään. Hän pyöritteli sen pehmeyttä kämmentään vasten vaellellessaan ja ajatellessaan miten paljon sensuellimpi ruusu olisi ollut. Hän kysyi vuorostaan: ”voinko minä tehdä teidän vuoksenne jotakin? Olen erinomainen hieroja tai voin tanssia sekä laulaa, jos kaipaatte viihdettä”. Rosalba hymyili olkansa ylitse katsellessaan huonetta hämärässä valossa. ”Teidän ei todellakaan tarvitse huolehtia minusta. Olen täällä teitä varten”, nainen sanoi naputtaen kaulansa rusettia. Se tuntui lähes kaulapannalta, mutta Rosalba oli vuosia sitten niellyt kuvitelmat siitä, että hän olisi vapaa. Hänellä ei ehkä ollut enää emäntää, mutta hän oli vain toisenlaisen vallan alla. Tosin hän sai valita omat asiakkaansa, lähes aina. Toisinaan se vapaus oli kuitenkin vain nimellistä.



Rosalbasta näki ja jopa kuuli vuosikymmenten koulutuksen. Kun hän käveli, hänen lanteensa keinuivat sulokkaasti, jokainen liikahdus oli sulava ja harkittu aina varpaista ylväästi pystyssä olevaan päähän. Rosalba ei enää edes ajatellut asiaa. Kun hän puhui, hänen äänensä oli pehmeä, miellyttävä jopa. Hän lopulta pysähtyi neuvonantajan eteen pää kevyesti kallellaan odottaen miehen tahtoa ja ojensi siron kätensä hymyillen: ”minä olen teidän tämän yön. Mitä täällä tapahtuu jää tänne. Minä lupaan sen”. Toisille kurtisaanien sanat eivät merkinneet mitään, mutta tällä kertaa hän jopa tarkoitti sitä. Jokin tässä miehessä oli jopa kiehtovaa ja hän arvosti saamaansa kohtelua. Tänään hän ei olisi vakooja laisinkaan.

Roswell naurahti toisen sanoille kirkosta ja heidän molempien maineestaan kyseisen tahon keskuudessa. Olihan se totta, eikä hän ollut koskaan näin henkilökohtaisesti ollut tuntenut, mitä oli olla Rosalban ammatissa. Mutta eipä kurtisaanikaan tainnut tietää, millaista oli olla demoni. Hänen onnekseen häin neuvonantajana, hänellä oli kuningas turvanaan.
"Se taitaa riippua siitä, kuka väitökset tekee, neiti hyvä. Joku, joka haluaisi minut mustamaalata taitaisi käyttää mitä tahansa tapaa saadakseen mielipiteensä tuotua julki. Siinä tarinassa minä taitaisin olla se, joka hurmaa puolustuskyvyttömiä, viattomia neitosia," demoni naurahti pehmeästi. Ei kirkko tietenkään lähettäisi naisia demonin luokse, mutta eiköhän joku kiinnittäisi enemmän huomiota hänen vieraisiinsa joku päivä…

Vastausta sarvipää ei saanut kysymyksiinsä ruoasta ja juomasta, ennen kuin tuo lopulta istahti alas. Kieltävää vastausta tuo odottikin, muutenhan hän olisi heti joutunut nousemaan ylös – ja ottaen huomioon kuinka rauhallisin ja hitain liikkein vanhus nojatuolille istahti, ei se tainnut olla kaikista mieluisin teko Roswellille. Tuoli oli vanha, mutta demoni oli jo ehtinyt tottua siihen uransa aikana. Nyt se oikeastaan tuntui mukavalta ja tutulta paikalta, demonin hetkellisesti sulkiessaan silmänsä ja etsien sitä juuri oikeaa kohtaa. Pieni hymy nousi uurteisille huulille.
"Ei tarvitse, vai pitäisittekö siitä enemmän, jos en kutsuisi teitä neidiksi?" Roswell hymähti Rosalban tuodessa esille, ettei häntä tarvitsisi neiditellä.

Demonin silmät kävivät avautumaan, katsellen rauhallisina vähäpukeista naista. Oli tämäkin yksi outo kokemus, molemmat kun ilmeisesti halusivat miellyttää toista osapuolta. Ehkäpä joskus toiste tämä kaikki olisi mennyt toisella tavalla, ehkäpä Roswell olisi innostunut heti silloin vuosikaudet sitten nuorempana… Mutta nyt vanhempi sarvipää vain nosti kättään kovin vähättelevästi, sillä eihän hän tarvinnut mitään – ei mitään, mitä hänellä ei jo ollut.

Keltaisten silmien katse seurasi, kuinka nainen kävi lanteet keinuen astelemaan lähemmäs, eikä tuosta juurikaan lähtenyt ääntä kiitos pehmeiden askelin. Rosalba pysähtyi demonin eteen, saaden tuon nostamaan katsettaan ylös pitääkseen katsekontaktin silmien välillä eikä, no, jossain muualla. Nainen ojensi toista siroista käsistään, Roswellin vastatessa eleeseen kiertäessään sormensa hellästi sen ympärille ja hipaisten mitä pienimmän suudelman iholle huulillaan, ennen kuin päästi irti.
"Minulla on jo kaikki tarvittava. Rentoutukaa toki tekin."

// :3 kiva et joku muukin on yökukku. Ei mee pelkäksi työksi //

Rosalba naurahti demonin tarinalle: ”silloin sen luoja olisi hölmöläinen”. Rosalba ei itse tuominnut ketään näiden seksuaalisten mieltymysten tai käytöksen vuoksi. Nainen oli tavallaan aivopesty kaikkeen. Jos häneltä olisi kysytty, mistä hän piti, hän ei olisi tiennyt, mutta naisten alastomuus ei herättänyt hänessä mitään tunteita. Jostain syystä neuvonantajan tyyli istua muistutti Rosalbaa vanhoista miehistä. Se oli sinällään mielenkiintoista, sillä tuo ei näyttänyt vanhalta. Tosin eipä Rosalbakaan näyttänyt ikäiseltään, mutta hänen kohdallaan sen olisi vielä voinut laittaa hyviin geeneihin. Sen vuoksi hieronta tulikin hänen ehdotuksekseen ensimmäisenä hieman myöhemmin. Hän oletti, että tärkeän miehen pitäisi istua paljon ja se puudutti parhaimmankin takaliston. ”En ole ikinä välittänyt neiti sanasta”, Rosalba totesi hymyillen. Hän ei ollut neiti kuten joskus oli luullut ja sen jälkeen sen sanan käyttö oli vain tuntunut väärältä. Hänen palvelijansa jopa sanoivat häntä kurtisaaniksi tai vain teitittelivät emäntänä. Neiti kun viittasi enemmän naiseen, joka ei ollut vielä naimisissa ja häntä ei nähty oikein naimisiin menevänä.

Mikään Rosalban ehdotuksista ei tuntunut kelpaavan, eikä mies osoittanut minkään sortin kiinnostusta vuodetta kohtaan. Tuo piti jopa silmänsä hänen silmissään! Nainen osasi lukea miehiä, mutta neuvonantajaa ei niinkään. Sen hän kuitenkin oli ymmärtänyt, ettei mies luottanut häneen. Luottamus yleensä rakentuikin monen kerran kautta Rosalban ja asiakkaan välille. Hän ei voinut muuta kuin antaa sanansa ja kätensä. Roswellin kosketus oli lempeä ja huulet etäisen kohteliaat.



Naista häiritsi se, ettei tämä mennyt hänen oletustensa mukaisesti. Yleensä jokin hänen ehdotuksistaan hyväksyttiin, ellei mies ollut jo iholla. Häntä ei ikinä ennen ollut kehotettu rentoutumaan vuoteen ulkopuolella. Hän oli tottunut ylistyksiin, kehuihin ja pyyntöihin, muttei tällaiseen. Hän ei kuitenkaan näyttänyt näitä tunteita vaan istuutui mukavalle nojatuolille katsellen miestä aavistus epävarmuudesta silmissään. ”Kai ymmärrätte, ettei minua tarkoitettu velvollisuudeksi? Minä voin lähteä jos haluatte päästä lepäämään. Teillä on varmasti ollut pitkä päivä”, nainen sanoi päätään kallistaen. Se tosin olisi hänen ensimäinen kertansa kun niin kävisi, eikä hän suoraan sanoen pitänyt siitä. Hän oli tottunut olemaan haluttu ja tiettyjen asioiden tapahtuvan. Alkoiko hän olemaan liian vanha? Eikö hän enää ollut haluttava? Ne olivat hänen kohdallaan hyvinkin pelottavia kysymyksiä. Rosalba kuitenkin tukahdutti tunteensa ja avasi rusetin kaulallaan. Se oli suurin myönnytys hänen mukavuuttaan kohtaan ja se oli lisäksi naurettavan näköinen - tai niin hän ainakin väitti itselleen. Rosalban emäntä ei ollut antanut hänen unohtaa, että hänen äitinsä oli pitänyt pantaa ja se oli syy miksi hän ei ollut kelvannut muualle kuin miesten vuoteisiin.

Roswell naurahti pehmeästi naisen antaessa hänelle vähän enemmän tilaa ja istuutuen viereiselle nojatuolille, muistuttaen vielä siitä, että hän voisi kyllä lähettää Rosalban tiehensä milloin halusi. Niin kai. Olisihan se kyllä aika töykeää, eikä demoni oikein osannut kuvitella tekevänsä jotain sellaista. Ei häntä kyllä haitannutkaan, vaikka neiti olisi päättänyt lähteä – mutta hän halusi sen tulevan naisesta itsestään, eikä hänestä. Mutta jotenkin tässä tilanteessa tuntui siltä, ettei naisen, no, ammattitaito antaisi sellaisen tapahtua. Hankala tilanne heille molemmille siis.

"Osaavathan päivät toki olla pitkiä," sarvipää myhäili myöntyvänä, kääntäen kasvojaan Rosalban puoleen,
"Mutta minulle lepääminen ei ole tämän kummempaa. En nuku, niin kuin ihmiset tai–" Roswell antoi sanojensa hiljentyä ja lauseensa katketa, eikä oikein tiennyt, miten oikein jatkaisi. Rosalba… Ei ollut ihminen. Sen hän tunsi. Mutta monet eivät edes tienneet omaavansa jotain muuta verta – eikä sitä asiaa tässä yhteiskunnassa ollut kovin turvallista mainita muutenkaan. Sota pakotti kaikki miettimään puolensa tarkoin, eivätkä ihmiset oikein uskaltaneet luottaa muihin rotuihin. Jos joku saisi tietää, ettei joku ihmisenä tunnettu ollutkaan ihminen? Siitä seuraisi ongelmia.

Demoni pudisti vain päätään ja hymähti. Kai hänen lauseeseen sitten voitaisiin lisätä vaikka suurin osa tämän maailman elävistä olennoista, monella kun oli tapana nukkua. Hän oli se poikkeus.
"Joten, minua ei erityisemmin haittaa, vaikka päättäisittekin jäädä. Ei minua seura haittaa," Roswell naurahti ja väläytti hymyn naisen suuntaan. Ehkäpä illanvietto vanhuksen kanssa ei ollut aivan niin riemukasta, kuin Rosalba oli odottanut, mutta, no… Eivätpä he kovin paljoa ääntä olisi muutenkaan voineet pitää. Sehän siitä vielä puuttuisikin, että joku ryntäisi sisälle kesken kaiken huutamaan, että muut yrittävät nukkua…
"Olkaa vieraanani niin kauan kuin vain haluatte – kunhan voin tehdä tehtäväni huomenna."



((Täällä ei nukuta.))

//Meillä oli sit pakko nukkua ja mennä töihi…. //



Rosalba asetteli mekkoaan kuin se olisi hienoin puku maailmassa. Häntä ei häirinnyt sen paljastavuus, sillä hän oli aina ollut ylpeä kehostaan. Tosin tällä hetkellä hän oli kokenut pienen itsetunto kriisin. Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen kun neuvonantaja totesi ettei nukkunut kuten ihmiset tai… Tuon keskeytyneet sanat paljastivat paljon. Jotenkin tuo siis tiesi hänen olevan kaiken lisäksi puoliverinen. Naisen ilme ei värähtänytkään, eikä hän kommentoinut asiaa. Jos mies olisi jatkanut sanojaan, hän ei olisi epäillyt mitään, mutta toisinaan hiljaisuus oli liian merkitsevää. ”Teillä on siis paljon hiljaista aikaa”, nainen totesi hymyillen, vaikka tuon sydän oli pompannut kurkkuun. Eihän rotu tietenkään sanonut mitään puolesta, mutta haltia verta ei katsottu hyvällä. Naisen onneksi hän oli perinyt ihmismäiset piirteet isältään ja kykeni peittämään äitinsä perimän. Lisäksi mies, joka tuon totesi omisti itse sarvet, jotenka pata kattilaa soimaisi siinä vaiheessa. ”Jään mielelläni ja pyrin pitämään teille jopa hyvää seuraa”, nainen sanoi hymyillen ja koetti karistaa äskeisen pienen epämieluisan nyhjäisyn vatsastaan sekä muistuttaa itseään, että hänellä olisi nyt koko yö aikaa. Ehkä neuvonantaja kaipasi vain hetken levätäkseen?

Kun mies pyysi, että voisi tehdä tehtävänsä huomenna Rosalba helähti nauramaan ja ravisti päätään. ”Suurin syy miksi ette voisi tehdä tehtäviänne huomenna olisi väsymys, mutta se ei taida olla ongelma”, kurtisaani sanoi ja hymyili ovelasti. Hänen kylmää mieltään lämmitti myös se, että häntä kutsuttiin vieraaksi. Pienet asiat olivat niitä, jotka tekivät suurimman eron. ”Mitä te teette sitten näinä pimeinä tunteina kun mitään ei tapahdu?” Rosalba tiedusteli katsellen ympärilleen. ”Luetteko te?” Hän jos kuka luki paljon. Nainen tunnettiin jopa kurtisaanina, joka rakasti kirjoja sekä tietoutta. Runous oli hieman salaisempi intohimo, mutta sitäkin arvokkaampi. Koska Roswell oli neuvonantaja tuon täytyi olla oppinut mies, sillä miksi muuten kuningas edes kuuntelisi tämän sanoja? Se teki tuosta Rosalban silmissä myöskin paljon kiinnostavamman.

Jos Roswell murehti Rosalban jaksamisesta demonin ei olisi tarvinnut edes ajatella asiaa. Nainen oli nukkunut kauneus unet vain tunteja aikaisemmin ja hän oli tottunut pitkiin öihin. Hän harvemmin kykeni nukkumaan asiakkaidensa kanssa. Hän toki teeskenteli nukkuvansa, mutta hän oli liian haavoittuvainen unessa eikä hän luottanut kehenkään tarpeeksi nukkuakseen näiden seurassa.

Roswell myhähti myöntyvästi toisen tulemaan tulokseen, minkä mukaan hänellä olisi paljon hiljaista aikaa. Toista se elämä olisi, jos hänen nukkua pitäisikin, eikä demoni kyllä aina ollut varma, miten ihmiset jaksoivat tehdä pitkiä, kiireisiä päiviä, joiden jälkeen ei juurikaan ollut omaa aikaa. Ehkäpä nukkuminen tosiaankin oli niin miellyttävää, että se piti ihmiset järjissään. Roswell ei kyllä aivan varmuudella tiennyt, sillä eihän hänellä ollut mitään tapaa oikeasti kokea sitä. Ehkäpä ihmisten mielestä hänen tapansa olivat outoja ja liian pitkät, yksinäiset tunnit olivat noiden mielestä sietämättömiä. Mutta jos totta puhuttiin, sarvipää oli sen verran vanha yksilö, ettei yksi yö sinne tai tänne juuri tuntunut mitenkään erityisen pitkältä ajalta.

"Kuten haluatte," neuvonantaja hymyili Rosalban päätökseen jäädä ja pitää hänelle hyvää seuraa. Mitäpä hän oli sellaista päätöstä moittimaan, hänen mielestä kun ei paljoa tarvinnut tehdä, että joku olisi hyvää seuraa. Demonista tämä tapaaminen oli varmaan jo nyt sellainen, jota muisteli mieluummin hyvällä kuin pahalla, vaikka se tähän sitten olisi jäänytkin. Ainakin se oli jotain, jonka hän tulisi muistamaan jonkin aikaa…

Roswell ei voinut kuin naurahtaa, kun nainen toi esille väsymyksen ja kuinka se sitten aamulla olisi se suurin este. Jaa-a, kenties… Väsyihän hänkin, mutta sitä korjaamaan ei tarvittu unta.
"Annoinhan teille luvan päättää itse, milloin lähdette. Jos jostain syystä jäisitte pidemmäksikin aikaa, haluan teidän tietävän, etten voi seurananne olla aamun tullessa. Onhan se itsestäänselvää, mutta… Kai demoneilla on monesti tapana olla kirjaimellinen," tuo selitti hymyillen. Eihän hän voinut lupauksiaan rikkoa, joten tuolla oli aina tapana jättää itselleen sopivia reikiä, millä mahdollisti oman nopean poistumisensa, jos moinen kävi tarpeen.

Vanhus nyökkäsi, todellakin lukien paljon. Montaa kirjaa neuvonantajan makuuhuoneessa ei kyllä ollut, jokunen hassu vain odottamassa pinossa kirjoituspöydällä, mutta miksipä hän sellaisia kirjoja huoneessaan pitikään, mitkä oli jo lukenut? Linnassa oli suuri kirjasto, josta hän mieluummin haki pari tarvittavaa, kuin hamstrasi niitä itselleen kirjahyllyihin lojumaan.
"Joskus jatkan tehtäviäni, jos kykenen. Joskus etsin tietoa, joskus luen vain huvikseni, joskus vietän aikaani jonkun muun kanssa… Kyllä aika aina kuluu," Roswell naurahti. Onneksi Rosalba ei sattunut tulemaan jonkin aikaa sitten, kun hänellä oli vielä hyvin tärkeä etsintä kesken ja huone oli suorastaan kirjojen ja papereiden peitossa…

Rosalba kohotti kulmaansa kun mies sanoi ettei olisi hänen seuranaan aamun koittaessa. Hänen ilmeensä ei edes värähtänyt kun mies puhui itsestään demonina. Hän oli tiedemies ja ei uskonut ihmisten helvettiin tai taivaaseen. ”Valitettavasti en ole aiemmin kohdannut demoneja tai ainakaan tietoisesti, jotenka luotan sanaanne. Älkää huoliko, minä katoan auringon kanssa”, Rosalba vakuutti ja hymyili katsoen pimeästä ikkunasta ulos. Kurtisaaneja toisinaan nimitettiin yön vaimoiksi. Se oli sinällään kaunis kutsumanimi, mutta se masensi Rosalbaa.

Kirjoja nainen ei ollut nähnyt, sillä ei hän ollut tutkinut huonetta sen tarkemmin. Hänen talossaan oli pieni kirjasto ja hän kokosi myös kartanoonsa huomattavasti suurempaa. ”Lukeminen on nukkumista silmät auki, eräs kirjailija joskus totesi. Hyvä kirja saa ajan kulumaan siivillä ja unohdamme paikan ja ajan, kuten unissa käy”, Rosalba totesi ja kallisti päätään pohtiessaan asiaa. Hänestä se oli hyvin sanottu. Hän kykeni ainakin uppoutumaan hyvään kirjaan niin, ettei kuullut tai nähnyt mitään muuta. Ne olivat pako keinoja tästä elämästä.

Ajatus siitä, että päivässä olisi kirjaimellisesti kaikki aika, oli tavallaan outo. Rosalba piti nukkumisesta. Hän otti kissannokosia toisinaan pitkin päivää vain uneksiakseen hetken. ”Miten te aioitte viettää tämän yön, jos minä en olisi täällä?” Rosalba kysyi ja nousi huomatessaan yhden kynttilän tiputtavan vahaa pöydälle. Hän tiesi, ettei hänen tarvinnut huolehtia sellaisista asioista, mutta… Asia häiritsi häntä kun hän sen oli huomannut. Niimpä hän varovaisesti asetteli kynttilän uudelleen sihahtaen saadessaan kuumaa vahaa sormelleen. Hän livautti sen huultensa väliin mulkaisten kynttilää, joka paloi nyt huomattavasti paremassa kulmassa. No, ainakin hän oli jossain polttanut näppinsä, tosin kipu oli jo poissa.

Roswell nyökkäsi arvostavasti naisen luvatessa lähtevänsä, ennen kuin siitä koituisi ongelmia. Olihan se ikävää joutua lähettämään joku kotiinsa niin omituiseen aikaan – etenkin, kun otti huomioon mitä kaikki muut tulisivat siitä ajattelemaan, kun kaunis naishenkilö vietti yönsä demonin makuuhuoneessa. Mutta siinäpä sitten ajattelivat. Sarvipää ainakin kykeni täysin rehellisesti sanomaan, ettei mitään muuta puhumisen lisäksi tapahtunut.

Neuvonantajaa kiinnosti kyllä enemmän puheet lukemisesta, ja kuinka se oli Rosalban mielestä – tai no, jonkun toisen kirjailijan – kuin nukkumista. Pehmeä hm karkasi demonin suusta, sillä tuollaista hän ei ollut tainnut ennen kuullakaan. Oliko se sitten totta vai ei, hän ei osannut sanoa. Lukea hän pystyi, mutta nukkumaan… Nukkumaan ei.
"Mielenkiintoista. En ole koskaan nukkunut, enkä tiedä, millaisia nämä unet sitten ovat. Olenhan toki kuullut kertomuksia, mutta ne kuulostavat… Kovin omituisilta korviini," Roswell naurahti ja virnisti,
"Mutta että lukemista… Ehkä voin ymmärtää sen."

"Hm, ajattelin lukea. Minulla on oppilas, joka on tullut valtakunnan ulkopuolelta, eikä oikein tunne tapoja. Häneltä tulee paljon kysymyksiä, joihin haluan kyetä vastaavani oikein," demoni hymähti ja viittasi odottaviin kirjoihin kirjoituspöydän puolella,
"Joten luen nykyään paljon historiaa ja lakeja. Hyväähän tietoa ne ovat minulle muu–"

Naisen sähähdys sai Roswellin lopettamaan sanansa siihen ja kääntyen paremmin toisen puoleen. Rosalba oli asetellut kynttilöitä, olihan hän sen nähnyt, ja nyt toisen sormi näytti olevan kipeänä…
"Oletteko kunnossa, neiti?"

Oli outoa ajatella, ettei joku ollut koskaan nukkunut. Se tuntui.. hyvin vieraalta. Varmasti samalta kuin ajatella muiden vetävän hirsiä useita tuntia joka yö ja näkevän mielessään uusia kuvia. ”Unet ovat omituisia. Monet uneksivat lentävänsä, toiset taas pomppivat paikasta toiseen. Unien ei tarvitse olla järkeviä”, Rosalba totesi ja virnisti Roswellille: ”ehkä voisitte lukea jonkin pähkähullun kirjan?” Rosalballa oli yksi sellainen hallussaan. Se oli erään aatelisen itse kirjoittama ja tämä oli kovin ylpeä työstään. Rosalba oli meinannut tikahtua lukiessaan sitä.

Valtakunnan ulkopuolelta tulevia oli kovin vähän. Tottakai pääkaupungissa heitä näki harvasen päivä ja Rosalballa oli ilo viihdyttää tulijoita toisinaan, mutta hän ei ollut näiden seurassa kauaa. Rosalban omat ajatukset katkesivat kynttilän polttaessa häntä. Hän kääntyi ympäri sormi suussaan ja virnisti. ”Te unohditte. Minä olen kunnossa”, hän sanoi näyttäen sormeaan, joka oli tosiaan täysin vahingoittamaton. ”Minä pidän historiasta, mutta lakitekstit ovat aina pitkästyttäneet minua niin, että olen nukahtanut. Lisäksi tietämättömyys on toisinaan siunaus”, nainen sanoi ja vaelsi nyt kirjoituspöydän luokse. Toinen kirjoista oli tosiaan lakitekstiä ja Rosalba ei käsittänyt kuinka kuiva ihmisen piti olla, jotta tuo kykeni kirjoittamaan koko opuksen. Historian kirjan nainen taas noukki käsiinsä ja palasi se käsissään penkkien luokse istuutuen omaan tuoliinsa.

Selattuaan hetken Rosalba löysi kohdan, johon demoni oli jäänyt ja hän vilkaisi tuota hymyillen. ”Minä voin lukea teille jos haluatte”, nainen tarjoutui ja silmäili tekstiä. Se tuntui tutulta etäisesti. Rosalba luki niin paljon, että hän saattoi jo unohtaa osan lukemistaan kirjoista. Lempi kirjojaan hän tosin luki useita kertoja uudelleen ja uudelleen.

Roswell nauroi pehmeästi Rosalban muistutukselle. Hän tosiaan unohti – ja usein hän unohtikin. Titteleiden käyttäminen ja muu sellainen kohteliaisuus oli vain niin demonilla veressä, että siitä oli hankala päästä eroon. Niinä hetkinä, kun tuo ei ajatellut sen pidemmälle ja antoi itsensä toimia vaistonsa mukaan, kävi näin. Onneksi kukaan ei ollut vielä suuttunut siitä hirveästi.
"Niin tein. Pahoitteluni," tuo jatkoi hymyillen, kummankin heistä päästessä vain säikähdyksellä. Nainen näytti olevan kunnossa, aivan kuten oli sanonutkin. Ainakaan Roswell ei kyennyt näkemään mitään sen kummempaa toisen sormessa. Eiköhän toinen selviäisi.

Keltaiset silmät katselivat vierestä, kuinka nainen nousi jaloilleen ja lähestyi kirjoituspöytää, puhuen omasta maustaan kirjojen suhteen. Demoni ei ollut tainnut vielä löytää sellaista, joka olisi erityisemmin pitänyt laeista ja niiden lukemisesta… Mutta hänelle oli tärkeää oppia.
"Kenties," Roswell hymisi mielipiteelle tietämättömyydestä, ollen samaa mieltä… Joissakin asioissa.
"Lain lukeminen ei kyllä ole mitenkään erityisen mukaansatempaavaa, ei. Mutta jonkun pitää se tehdä," mies jatkoi naurahtaen. Niinpä niin, etenkin kun yritti kouluttaa sellaista, jolle ne normaalit käytöstavat eivät olleetkaan aivan niin normaaleja…

Yksi kirjoista lähti Rosalban mukaan, ja katsomattakin sarvipää olisi tiennyt, kumpi se oli. Historiastahan nainen oli jo kertonut olevansa kiinnostunut, ja siitähän se kirja kertoi. Tämä oli kyllä ensimmäinen kerta, kun kukaan oli Roswellille tarjoutunut kirjaa lukemaan… Ainakaan hyvin, hyvin, hyvin pitkään aikaan. Pieni yllätys nousi vanhoille kasvoille, mutta olihan ajatus omalla tavallaan kiehtovakin.
"Siitä onkin pitkä aika," neuvonantaja naurahti ja käänsi katseensa eteensä,
"Jos haluatte, olkaa hyvä vain. Voisin kyllä juoda kupposen teetäkin. Haluaisitteko te…?"

Hyvin harvoin kenenkään varmasti tarvitsi pahoitella neitittelyä. Rosalba hymyili ja nyökkäsi pienesti ennen kuin nousi tutkimaan kiinnostavampia asioita. ”Ah… Sen takia meillä on teitä korkea-arvoisia herroja”, Rosalba huomautti virnistäen. Hän ei todellakaan aikonut lukea lakeja ääneen. Historiasta hänkin voisi jopa nauttia.

Toisen kerran illan aikana Rosalba onnistui yllättämään demonin. Selkeästi tuo ei ollut odottanut saavansa itselleen lukijaa. Nainen luki toisinaan miehille, erityisesti tuhmempia kirjoja näytellen samalla kohtauksia. Tällä kertaa hän kuitenkaan tuskin tekisi sitä. ”Haluan ja tee olisi erittäin mukava ajatus. Pidän omastani makeana”, Rosalba lisäsi hymyillen ja silmäili tekstiä odottaessaan teen ilmestymistä.

Kun molemmilla oli kupit, Rosalba laski omansa jäähtymään hetkeksi kauas kirjasta. Hän vilkaisi demonia varmistaen tuon olevan mukavassa asennossa ja alkoi lukemaan. Rosalba oli saanut oppeja parhailta tuutoreilta ja yksi oli painottanut kuinka tärkeää oli kyetä lukemaan selkeästi. Kurtisaani luki kunnes hänen teensä oli sopivan lämmintä siemailtavaksi ja piti sen jälkeen taukoja kappaleiden lopussa saadakseen hieman suun kostuketta. Hän lukisi kunnes hänen äänensä ei kestäisi, sillä… Hänen tuli miellyttää demonia ja jos tämä oli ainoa asia, mikä miestä kiinnosti hän tekisi sen. Tottakai hänen mieltään kaihersi yhä alkanut pelko iästä. Hän ei tiennyt tulisiko hän ikääntymään ihmisten tapaan vai haltioiden. Eikä hän olisi ikinä kuvitellut demonien olevan pidättäytyväistä sorttia.