Kirjoittaja Sands » 09 Tammi 2016, 01:12
Roswell vilkaisi naista päin hymy huulillaan kun lukeminen loppui ja mielipide historian ja lain lukemisesta muuttui. No, niin. Osasihan historia olla kovin masentavaa… Eikä hän ollut mitään erityisen mukavaa aihettakaan siitä valinnut.
"Mhh. Ainakaan lakikirjoissa ei puhuta oikeista tapahtumista," demoni tuumasi pehmeästi myhäillen ja käänsi katseensa teekuppiinsa. Olihan se erilaista, mutta ei oikeastaan mitään illanviettoluettavaa. Ei hänkään halunnut Rosalbaa tylsistyttää niin paljon, että nainen nukahtaisi. Ellei tuo haluaisi. Ei Roswellia oikeastaan haitannut, vaikka joku hänen huoneessaan nukkuikin – kunhan se oli henkilön oma valinta.
Katse nousi teestä takaisin Rosalbaan tuon kysyessä lupaa toiseen kysymykseen. Roswell kallisti päätään ja hymyili kysyvästi. Eihän hän voinut mitään kieltääkään, ennen kuin edes tiesi, mikä kysymys oli. Heleä naurahdus karkasi kuitenkin vanhuksen huulilta kysymyksen kuullessaan. No, ehkä se tarina siitä, kuinka hänestä oikein neuvonantaja tulikaan, oli aivan ymmärrettävä kysymys. Kyllähän se varmasti tuntui, no, suurimmasta osasta kovin oudolta.
"Se on totta," Roswell naurahti, nyökäten myöntyvästi. Ihmisten hoviin oli kovin hankala yrittää sopeutua, jos ei itse ollut ihminen. Sarvet eivät tainneet mahtua muottiin.
"Ei minulla ole mitään syytä olla kertomatta," vanha neuvonantaja hymyili ja siemaisi teetä kupistaan, ennen kuin jatkoi,
"Paikka neuvonantajana ei käynyt mielessänikään silloin, kun ensimmäisen kerran yritin hakeutua Hänen Majesteettinsa puheille. Se oli silloin, kun edellinen kuningas oli menettänyt henkensä ja Hänen Majesteettinsa oli vasta kruunattu. Halusin… Tietää, millainen henkilö uusi kuningas oli, sillä kuningas on tärkeä henkilö sodassa," Roswell hymisi ja laski teekupin lautaselle kädessään pienen kilahduksen kera, pitäen kuitenkin vielä rivasta kiinni.
"Tietenkin minut otettiin kiinni, olinhan demoni. Ei se haitannut minua kuitenkaan, en uskonut ihmisten saavan minua hengiltä. Hänen Majesteettinsa tuli tapaamaan minua, puhuimme aikamme ja Hänen Majesteettinsa otti minut siipiensä alle turviin. Sain asua linnassa, eikä kenelläkään ollut lupaa käydä kimppuuni," demoni jatkoi tarinansa kertomista, silloin tällöin siemaillen teetä tai pyöräyttäen sitä kupissa lusikallaan. Rosalbaan ei otettu katsekontaktia, sarvipään ilmeisesti eläen muistojaan ja katsoen jonnekin kaukaisuuteen hymy huulillaan.
"Hänen Majesteettinsa kävi luonani usein ja puhuimme. Ilmeisesti sillä tavoin Hän alkoi luottaa minuun, ja eräänä iltana hän ehdotti minulle paikkaa neuvonantajanaan. Jos totta puhutaan, minusta moinen idea oli suorastaan typerä monestakin syystä… Mutta suostuin sillä ehdolla, että katsoisimme, toimiiko se edes."