Kirjoittaja Sands » 15 Tammi 2016, 00:15
"Ei minulle, mutta," Roswell hymähti ja kohautti olkapäitään, jättäen sen lauseen sitten siihen. Yksi syy oli, että turhaan hän kävisi mainitsemaan jokaisen muun henkilön tässä linnassa, Rosalba mukaan lukien. Toinen syy olikin sitten se, että nainen päätti vaihtaa asentoaan ja se sai demonin hiljentymään, tuon keskittymisen suuntautuessa toiseen. Vieläkään Rosalba ei noussut sylistä, mutta nyt tuo oli hänen päällään aivan erillä tavalla hänen reisiensä päällä. Keltaisten silmien katse vilkaisi alas ja sitten takaisin ylös, kohti naisen kasvoja, hiljaa.
Hänellä ei ollut tapana pyydellä asioita. Hänhän oli oikeastaan palvelija itsekin, eikä tarvinnut paljoa elääkseen. Mutta toiselle henkilölle, joka myös palveli muita työkseen, se ei ollut hyvä. Se oli kuin loukkaus, ilmeisesti. Hankala tilanne, joka sai Roswellin katsomaan sivullekin.
"Vai että uni," tuo tuumi hiljaa ja hymyili. Eihän hän tiennyt unista paljoakaan, niitä hän ei nähnyt. Ehkäpä se tosiaankin tekisi sitten Rosalbasta hänen unensa, ja ainoana totta kai sen parhaan. Demoni naurahti.
"Hmm, vai etten ole rentoutunut," sarvipää pyöräytti niskojaan ja päätä sen mukana, silmänsä sulkeutuen. Olikohan se niin? Ei hänen olonsa nyt ollut mitenkään erityisen kireä, mutta ehkä hän oli aina tällainen muiden seurassa. Joidenkin mielestä kohteliaisuuskin oli kireää ja kylmää – mutta ei hänestä. Roswellista se oli, no, kohteliasta. Kunnioittavaa.
"Kenties, sitten… Hartiani taitavat olla hieman…"