recognition


Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 10, 2017 4:30

recognition

Jatkoa täältä

Henry


Ilta. Todella, todella myöhäinen ilta. Yöksi se kai oli luokiteltavissa, aurinkokin laski jo tunteja sitten yöpakkasten ja tähtien ottaen vallan koko valtakunnasta. Mutta, vaikka yö oli jo tullut, ei ihan jokainen ollut nukkumassa, jotta aamulla olisi herännyt varhain.
Henry oli jälleen, jo toistuvaksi tulleen tapansa mukaisesti, kävelemässä pitkin linnan hiljaisia käytäviä. Hiljaisia ja hämäriä käytäviä. Hämäryys ei niinkään haitannut siniveristä, mutta se kylmyys, mitä kivinen linna hohkasi näin talvisin. Siitä syystä olikin Henryllä yllään kunnolla vaatetta, valkeat, matalavartisiin sisäkenkiin pussitetut housut, pidempi tummanpunainen tunikka ja sen päällä korea, lähes nilkkoihin takaa yltävä tummanpunainen sisätakki. Käsiä peitti pehmeät, valkeat hansikkaat ja jaloissa, sisäkenkien alla, oli paksut ja mukavat villasukat. Tai no, toisessa jalassa vain, mitä hän suotta villasukkaa puujalkaansa pukisi?

Käveleminen puujalan kanssa oli alkanut sujumaan jo niin hyvin, että Henry osasi suhteellisen hiljaisesti liikkua missä ikinä kulkikaan, ainakin näin sisätiloissa. Tietenkin tummapuinen kävelysauva aina ilmoitti sijainnista kolahduksella, sikäli mikäli Henry ei halunnut varta vasten hiljaisesti liikkua. Silloin tällöin se oli tarpeen, ei Henry ihan jokaisen kanssa halunnut jäädä juttelemaan, silloin kuin kävelyillään oli.
Näin talven tullen ne kävelyt olivat jääneet nimenomaan sisätiloihin tai linnan etupihalle, tai parvekkeille. Ei hänestä ollut kävelemään syvässä lumessa tällä jalalla ja se osin kismitti nuorta monarkkia. Mutta ei hän valittanut, korkeintaan lähipiirilleen nyreissään päivitteli. Onneksi ainakin Kerri kuunteli, vaikka raskaana kolmatta kertaa olikin. Kuningatar oli ihanan ymmärtäväinen ja rauhallinen, juuri Henryn mieleen.

Mutta näin yöstä Henry ei energiaansa viitsinyt Kerensaan kuluttaa, kuningatar kun jo nukkui. Niin nukkui hyvä osa hovista muutenkin, satunnaisten vartijoiden vain tullen vastaan käytävillä ja tervehtien asiaankuuluvasti siniveristä, joka pyysi noita vain jatkamaan matkaansa ja toivotti hyvät yöt. Yöllä ympäriinsä vaelteleva Henry oli jo kovin tuttu näky vartijoille ja palvelijoille, joskin silloin tällöin siniverinen pääsi yllättämään henkilön jos toisenkin, kun kuningas käytti salakäytäviä hyväkseen ympäri liikkuessaan. Riskihän se oli, mitä jos hänelle sattuisi jotain salaisissa käytävissä, joista ei ollut tietoinen lähes kukaan? Kuinka surullinen loppu sekin olisi.

Itsekseen Henry naureskelikin tuolle ajatukselle jälleen, kun yhtä ylemmistä kerroksista alemmas vievää salakäytävää käytti. Niin kovin varovaisesti siniverinen työnsi puisen seinän auki ja pujahti seinätaljan takaa esiin, painaen salaoven kiinni perässään. Matka olisi siitä jatkunut takaisin kohti eteissalia, mutta silmäkulmaan sattui yllättävänkin tuttu näky.
"Artania?", Ääneen Henry hymähti eliittinsä sukunimen, katsellen tuota hetken, "Oletteko kunnossa—"
"Ette, ilmeisesti", Nopealla silmäyksellä tuli todettua, ettei eliitti todellakaan ollut kunnossa, Siniverisen ottaen muutaman ontuvan askeleen tuon puoleen, "Tarvitsetteko apua? Kutsunko hovin parantajan tänne?".



// Crim hei ( ͡° ͜ʖ ͡°) //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3703

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Syys 24, 2017 12:14

Re: recognition

Noel


Päivä oli kääntynyt jo ajat sitten illaksi, hämärän pukien kadut alleen ja viileän ilman tullessa hoputtamaan viimeisetkin kadunkulmaan notkumaan jääneet suojaan. Eikä se haitannut varsinkaan varjoa, joka kujilla liikkui valoa vältellen kohti kaupunginlaidalla kohoavaa linnaa.
Jollain tuurilla Artania oli ehättänyt karata demoneiden käsittelystä, kirotun ollessa paennut aina luostarilta saakka takaisin kaupunkiin. Jos… sitä ylimääräistä matkaa ulottuvuuksien välillä ei laskettu… kenraalia kuvottaen pelkkä ajatus siitä. Hän oli epäonnistunut yrittäessään kaataa viholliset merkittävän äpärän, joka kismitti arpikasvoista niin valtavasti. Vähät väliä kuiskauksen kapteenista, tuo lieni jo kuolleen ajat sitten – tai niin Noel halusi uskoa. Mutta tuon tilalle nimitettäisiin vain toinen, joku uusi typerys kärsimään saappaissaan heti, kun tieto edellisen menehtymisestä kirisi muidenkin tietoon. Ja mikä saastainen pimeyden haahkalintu se nainen sitten oli ollut!
Pelkkä ajatus puistatti. Vihloi suorastaan, kun Artania vielä viimeiset metrinsä kiri sotilastupien läheisyyteen, ottaen sitten takaisin sen tyypillisemmän kehonsa, joka hyvä jos vielä oli kasassa millään tavalla. Jokaista lihasta ja niveltä koski, luuytimet olivat varmaan tulessa, pelottava utu leijaili miehen ympärillä, eikä ollut millään ottaen lähteäkseen. Ei hän tämän näköisenä voinut minnekään lähteä, kenraalin iskien nyrkkinsä vihoissaan päin tupien kivistä seinää ja rikkoen rystysensä sen iskun voimasta.

Piti päästä piiloon jonnekin, eliitin tahtomatta herättää juuri nyt minkäänlaista huomiota mistään hinnasta. Ei tuvilla. Ei sairashuoneella. Uskokoot muut hänen yhä olevan luostarilla, josta miehen piti palata hakemaan tavaransa, tai pyytää jotakuta lähettiä tuomaan tärkeimmät tavarat hänelle takaisin kaupunkiin. Noel ei yksinkertaisesti halunnut selitellä tilannetta juuri nyt kenellekään, haluten vain yhä pinnalla kihelmöivän vihansa ja epäonnistumisen kyteä ajan kanssa tiehensä. Ilman, että kukaan saisi tapahtuneista tietää.
Tiensä suunnaten vartioita ja valoja vältelle, sai partaleuka livahdettua linnalle, sisätiloihin salakäytäviä myöten linkuttaen. Täältä jos mistä löytyi hylättyjä salakäytäviä ja kolkkoja nurkkia, jossa hän voisi märehtiä kohtaloaan ja haavojaan aikansa.
Mutta sen sijaan, että olisi loputtomiin onnistunut välttelemään kaikkia eläviä sieluja, täytyi senkin yrityksen lopulta päättyä mitä erikoisimpaan lopputulokseen.

Kenraali seisahtui niille sijoilleen hätkähtäen, tarkkaillen sitä, kuinka syystä tai toisesta itse kuningas ilmestyi seinätaljan takaa käytävälle - että pitikin sattua. Kaikista niistä mahdollisista kerroista, kun Artania oli ehtinyt jo luulla pääsevänsä livahtamaan kaikilta mahdollisilta silmiltä piiloon jonnekin, piti juuri sen ilmestyä näköpiiriin, jota eliittikenraali viimeisenä kehtasi vain käännyttää ympäriinsä matkoihinsa. Olisi ollut edes Lily, jonka eliitti olisi voinut kenties vain hymähdyksellä ohittaa – Henry itse taas... oli yhä omanlaisensa piikki lihassa kenraalille, joka ei ollut ehättänyt vieläkään ehättänyt sopia monarkin kanssa kahdenkeskistä aikaa keskustellakseen niistä synkimmistä salaisuuksistaan Henryn kanssa. Ei, sen sijaan hän oli vältellyt sitä, kenties Kerensan raskauden tähden tällä kertaa. Jotta Henryn ei olisi tarvinnut vaivata päätään asialla juuri nyt, vaan tuolla, kuten muullakin hovilla, olisi ollut tilaisuus keskittyä vain kuningattareen ja tulevaan perheenlisäykseen.
Harmillista myös oli, ettei Noel ehättänyt avata suutaan ensimmäisenä. Tai edes harkita, että olisi vain haihtunut samatien ilmaan jonkun toisen aistiessaan. Ja että tarkkasilmäinen nuorukainen pisti tietenkin silmällä hänen resuisen olemuksensa. Taistelusta kärsineet vaatteet, haavat ja ruhjeet...

"E-ei tarvitse", kenraali toppuutteli äkkiseltään terävästi henkeä vetäen ohessa, kuulostaen lähinnä hämmentyneeltä tilanteesta johtuen, "…Teidän majesteettinne". Selkä suoristettiin ryhdikkäästi pystyyn, Noelin kuitenkin sähähtäen haavojaan terävästi samalla, kätensä nostaen kokeilemaan reiteensä lyötyjä haavoja, jotka tahrivat liasta harmaat sisähansikkaat punaisiksi.
”Ei todellakaan tarvitse… en kaipaisi ylimääräistä huomiota juuri nyt, ja olisi parempi jos tekin… vain jatkaisitte matkaanne, herrani”, Artania yskäisi kylmästä kuivalla äänellä, turhautuneena huokaisten.



//Aksu hei ( ͡° ͜ʖ ͡°) me ollaan kyl nyt ihan kaikkialla//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 24, 2017 1:23

Re: recognition

Kenraali vaikutti jokseenkin yllättyneeltä, että joku häneen oli törmännyt. Vai johtuiko yllättyneisyys siitä, että se oli juuri Henry, joka tuohon oli törmännyt? Oli syy mikä tahansa, selvästi eliitti oli toivonut tai olettanut pääsevänsä liikkumaan ilman kenenkään huomiota. Kyllä Henry sen ymmärsi ja tiesi, milloin joku yritti huomiota vältellä. Olihan hän itsekin tehnyt sitä, kun aina nuorena koitti linnan käytävillä hiipiä ulos omille seikkailuilleen.
Artania kuitenkin vakuutteli, ettei tarvinnut parantajaa paikalle. Henry hymähti, katsoen vinosti hymyillen vanhempaansa, sanomatta kuitenkaan mitään. Kyllä tuo olisi tarvinnut parantajaa tai edes hoitajaa katsomaan haavansa. Mitä ikinä oli tapahtunutkaan, ei Artania halunnut huomiota puoleensa sen johdosta, tai näin tuo ainakin kertoi. Parempi olisi, kuulemma, jos Henrykin vain jatkaisi matkaansa muualle. Mutta eihän se ollut mahdollista, eiköhän Noelkin sen itse tiennyt. Ei Henry voinut vain toista jättää tänne, tuossa kunnossa.

Hetken siniverinen pysyi hiljaa, vaihtoehtoja miettien. Jos Artania ei kerta apua huolinut ylimääräisiltä, aikoisi Henry tuota auttaa.
”Tule, salakäytäviä pitkin pääsemme nopeammin, huomaamattomasti”, Henry lopulta tokaisi, ottaen pari askelta taakse päin, kohden salaovea jonka kautta oli äsken tullut, ”Vanha huoneeni on käyttämätön, tyhjillään, syrjässä. Siellä pitäisi olla sidetarpeita vielä tallella... Ja kenties jotain miestä väkevämpää, taidat kaivata sitä”.
Jahka kenraali suostui seuraamaan monarkkia, lähti Henry johdattamaan Noelia kohden vanhaa huonettaan. Vauhti pidettiin eliitille sopivana, Henryn ollen valmis auttamaan vanhempaansa, mikäli tarve – niin hyvin mitä nyt omalta kunnoltaan kykeni. Matkan aikana ei pahemmin puhuttu, parempi pysyä hiljaa jos joku sattuikin olemaan kuuloetäisyydellä.
Viimein kaksikko saapui salakäytävältä uudelle ovelle, joka avautui käytävälle, jolla heidän tavoittelema huone sijaitsi. Henry kurkisti varovaisesti ulos salaovesta ja kun reitti oli selvä, astui hän ulos ja odotti, että Noel pääsisi perästä, ennen kuin sulki oven. Käytävä oli tyhjä, hiljainen ja hämärä. Ei täällä päin liikkunut ketään tähän aikaan, hyvä jos päiväsaikaankaan. Henryn vanha huone kun oli tarkoituksella syrjemmällä, hän kun oli halunnut omaa rauhaa aikanaan.

Henry nappasi käytävän seinällä olleen jo hiipumaan käyvän soihdun, jonka kanssa konkkasi sitten huoneensa ovelle ja avasi sen. Noelin annettiin mennä ensinnä sisään, Henryn livahtaen perästä ja sulkien jälleen oven heidän jäljessään.
”Hyvinhän se meni puolikuntoiselta ja jalkapuolelta”, Henry lopulta avasi suunsa, soihdun kanssa kävellen takan luokse, heittäen muutaman puuklopin takkasyvennykseen ja soihdun noiden perään – jahka ensin muutaman kynttilän takanreunalta oli sytyttänyt sillä valaisemaan huonetta. Huonetta, joka ei kovin siisti ollut, pölyäkin oli kerääntynyt, sillä Henry ei ollut antanut kenenkään tulla tänne siivoamaan. Hän tekisi sen itse sitten joskus, jahka jaksaisi... ja ehtisi. Siellä täällä oli kirjoja, karttoja, paperikääröjä ja kirjeitä, miten sattui. Myös satunnaisia, jopa outojakin esineitä oli hyllyt ja pöydät täynnä.
”Riisu, jotta voimme sitoa haavasi. Puhdistamaan emme kykene, mutta kunhan verenvuoto saadaan hillittyä”, Siniverinen jatkoi, konkatessaan lipastolle huoneen seinällä, käyden etsimään laatikoita läpi. Löytäen kuin löytäenkin sitä sideharsoa ja jopa tikkaukseen tarvittavat tarpeet, sikäli mikäli kenraali itseään todella pahasti olisi satuttanut.
”Haluatko kertoa, mitä tapahtui?”, laatikoita tonkiva kuningas jatkoi, vilkaisten pienesti eliittinsä puoleen.


// KAIKKIALLA. Tuun sun uniis vielä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3703

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Syys 24, 2017 2:39

Re: recognition

Noel tiesi ettei tästä seuraisi mitään lupaavaa, kenraalin kirjaimellisesti nostaen kasvoilleen turhautuneen, ärsyyntyneen irvistyksen. Mielessä solisi pelkkä kiroamisen puro, arpinaaman ollessa valmis hakkaamaan vieressään olevan seinän palasiksi tieltään – mutta eihän hän sitä voinut näyttää. Ei nyt, kun Scarlington, itse kuningas oli hänen seurassaan murehtimassa ja vaati vielä tulemaan mukaansakin. Miten siitäkin suorastaan ystävällisestä kehotuksesta muka olisi voinut kieltäytyä, ei kenraalista ollut miettimään sitä juuri tähän hätään… Silmiään kuitenkin päässään pyöräyttäen, muutaman kirosanan mielessään lausuen, ja ääneen murahtaen, asteli pidempi kuitenkin rusehtavatukkaisen nuorukaisen perään. Selvästi tuohtuneena, mutta pitäen sen märehtimisen kuitenkin vain itsellään ja teki, kuten hänen oletettiin tekevän. Hän seurasi perässä, aina sinne hämärälle huoneelle, jonka Henry oli maininnut olevan vanha huoneensa. Jotain sellaista eliitti oli muistavinaankin niiltä ajoilta, kun Haraldin jälkeläiset vielä olivat olleet aavistuksen nuorempia.

Ontuen Noel asteli huoneeseen sisällä kasvoillaan kyllästyneenkylmä ilme, katseensa kuitenkin seuratessa siinä hämärässä kuinka nuorikko lähti heille valoa luomaan. Ja voi kuinka sekin otti juuri nyt silmiin, kenraalin suorastaan kavahtaen kaiken voimiensa käytön jälkeen takkatulen luomaa kajoa ja siristäen silmiään paremmin. Mutta kaiketi tämä kelpasi. Vaikka mielellään Artania olisi vielä käskenyt Henryn matkoihinsa, ja jäänyt tänne itsekseen sähisemään kuin pahainen käärme koloonsa.

Oranssinpalava katse seurasi nuorikkoa, Noelin päästäessä turhautuneen ärähdyksen jälleen ilmoille kun hän seurasi miten hyvää hyvyyttään toinen jaksoi lähteä hämärässä etsimään ensiaputarpeita. Eihän monarkin kuulunut häntä auttaa, ei etenkään näin! Kyllä Artania tiesi, jos Henry olisi ollut yhtään isänsä kaltainen kovapää, ei tuon olisi hirveän monesti käskeä jotakuta katsomaan hänen peräänsä. Tämä kuitenkin oli velvollisuus, joka ei siniveriselle kuulunut, mikä teki tilanteesta entistä kiusallisemman…
”Minun pitäisi yhä olla luostarilla…”, Noel saikin sanottua, katseensa takkatuleen laskien hetkeksi ja koittaen rauhoittua sijoillaan, varovaisesti takkinsa nappeja lähtien availemaan, vaikka pelkkä liikkuminen teki pahaa juuri nyt.
”Pitkä tarina… joudun siitä raportoimaan jollekin joka tapauksessa nyt”, näreissään kenraali jatkoikin, kirjaimellisesti vain viskaten takkinsa viittansa seuraksi vain myttyyn lattialle. Olisi tehnyt omalla tavallaan mieli nakata se vain takkatuleen puiden seuraksi, sehän vasta näyttävää olisi ollut.
”Pyysin, että menisitte. Ei tämä kuulu velvollisuuksiinne, majesteettini”, eliitti piti äänensä hillittynä ja rauhallisena, vaikka siitä läpi kuulikin sen näreisen sävelen.




//AKSUJA, AKSUJA KAIKKIALLA. Johan mä herään joka aamu sun vierestä. Eiku//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 24, 2017 3:05

Re: recognition

Siniverinen hymähti pienesti, Artanian mainitessa luostarin. Kyllä, nyt kun toinen siitä mainitsi, muisteli Henry kuulleensa jotain siitä, että eliitti oli luostarille lähtenyt. Eihän se varsinaisesti hänen asioihinsa kuulunut, pitää nyt kirjaa siitä missä eliitit juoksivat, mutta se nyt oli sattunut kantautumaan hänen korviinsa tahon tai toisen kautta. Ja olihan se hyvä tietää, missä omat merkkihenkilöt liikkuivat.
Sen parempaa selitystä eliitin tilalle hän ei kuitenkaan saanut, Noelin vain mainitessa sen olevan pitkä tarina, josta hän joutuisi nyt raportoimaan jollekin taholle. Eikö tuo sitten aikaisemmin ollut aikeissa raportoida? Siltä se Henryn korvaan kuulosti. Siitä ei kuitenkaan mainittu mitään, kun nuorempi miehistä tiensä linkutti takan ääressä sijaitsevan pikkupöydän ääreen, jolle laski sidetarpeet näin alkuunsa.

”Niin pyysit”, Siniverinen vastasi eliitille, kääntyen paremmin tuon puoleen, ”Mutta mikään ei velvoita minua tottelemaan sinun pyyntöjä tai käskyjä. Se menee toisin päin, Artania hyvä”.
”Siinä olet kuitenkin oikeassa. Tämä ei kuulu velvollisuuksiini. Mutta on velvollisuuteni ajatella ja ajaa kansani parasta. Millainen kuningas se sellainen olisi, joka oman eliittinsä jättäisi tuossa kunnossa omilleen, kerta arvon eliitti ei halua parantajan tai hoitajan pakeille käymään?”, Henry jatkoi, ”Tiedän kyllä tuon tunteen. Tuon tilanteen, usko pois. Mutta anna minun auttaa... Ja voimme sopia, ettei sinun tarvitse tästä kenellekään raportoida... Ellet itse sitten halua”.


// NO.. niin no.. tru. Aina ku luulen olevani yksin ja saan viimein nukkuu rauhas ni sä tuut peittojen alta silleen. Ps hyvää yötä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3703

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Loka 14, 2017 7:34

Re: recognition

”Olen siitä tietoinen kyllä… Herrani”, kenraalin äänessä oli omanlaisensa pinttynyt omituinen ja kylmä sävy, arpikasvoisen silmätessä Henryn kasvoja tuon puheiden myötä. Kasvoja, jotka niin tyynet olivat kaikesta huolimatta, ja sekös häntä ärsytti. Varsinkin sen Winderin äpärän turpaa aikansa tuijottaneena, jonka naamavärkille ei ollut saanut taottua mitään muuta tilaa kuin vasta puukottamalla! Jos totta puhuttiin, Artania oli ihmeissään monarkin käytöksestä. Tuo suhtautui aivan liian myötämielisesti tähän kaikkeen – ei tuon kuulunut häntä auttaa! Saati kuunnella. Antaa erityisiä myönnytyksiä. Mitä hittoa Henry oikein ajatteli?! Mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta näiden vuosien aikana?! Tietenkin Artania viihtyi hovissa nähtävästi vähemmän niin omien tehtäviensä kuin ihan silkan välttelyn tähden. Eikä Noel ollut missään välissä ehättänyt tutustua Henryyn sen paremmin… Ja kun Constantinekin oli päättänyt tunkea väkisin hänelle uhoamaan…

Tiedän kyllä tuon tunteen. Tuon tilanteen.
Jonnekin hämärään lattianrajaan, jota vain takanpuolelta nuoleva valo valaisi, tipahtanut katse nousi terävästi Henryyn. Outo aura täytti huoneen ja sai liekkienkin värit kalpenemaan silmissä. Jostain sisältä kumpusi jälleen se sietämätön viha ja kiivaus, joka oli jäänyt aivan siihen pinnan alle vellomaan yhteenoton jäljiltä vihollisen kanssa. Jos juuri nyt jotain ei olisi pitänyt näyttää tässä seurassa, niin sitä esiripun takana hiljalleen kulmia kurttuun vetävää vihaa ja kytevää roihua, joka oli valmis räjähtämään käsiin minä hetkenä hyvänsä. Niin oli käynyt jo Lilyn seurassa vuosia aikaisemmin, ja sen takia prinsessa tiesi Artanian taustoista jo. Ja niin kävisi myös nyt, ellei Henry osaisi lopettaa tuota ystävällistä sanailuaan ajoissa. Kaiketi sekin olisi ollut tapa kertoa kuninkaalle niistä salaisuuksista… mutta ei Noel ollut siihen mielestään vielä valmis!

Kyllä tyhmäkin osasi väittää eliitin näyttävän siltä, että tuo oli valmis tulistumaan ja kyllästymiseen saakka vetämään turpaan jotakuta juuri nyt. Ainoastaan se etiketin ja kunnioituksen tuoma raja oikeastaan piti harvinaisen kylmänoloisen miehen sijoillaan hiljaisena, käsien nousten hitaasti vain repimään valmiiksi repaleisen paidan pois arpisen, haavoittuneen kehon yltä, jota kyljiltä olivat ehättäneet nousta värjäämään ne oudon tummat juovat. Puhumattakaan siitä julmannäköisestä tummasta arvesta, joka hänen rintaansa halkoi. Kaikesta siitä rasituksesta ja voimien käytöstä, tietysti se synkän energian käyttö jätti jälkensä kehoon, jotka päivien päästä tosin taas näkymättömiin häipyisivät ruhjeiden tavoin. Levon myötä. Kun rauha taas mieleen laskeutuisi paremmin.
Kiinnittikö Henry niihin jälkiin sitten tässä hämärässä huomiota vai ei, nostatti se tilanne kuitenkin omanlaisensa etovuuden pintaan Noelille.
"Kunpa tietäisitkin", ykskantaan Artania jopa jokseenkin haastavasti teitittelyt sikseen jättäen totesi siniveriselle, tiiviisti sen katseensa pitäen niin runsaasti nuoremmassaan, "Sinulla ei ole aavistustakaan siitä mitä kaikkea olen käynyt läpi".



//NO JOO HYI SÄ JA SUN KAUNAS PERKELE. Tuun tolleen siihen sun pedin kulmalle kyttään ko nukut. Ootas vaan. Ja niin mä sain turpaani//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Loka 22, 2017 4:09

Re: recognition

Nuorempi hiljeni sijoilleen, kun Artania katseensa hänen puoleensa nosti. Yhtälailla haastavasti Henry jatkoi eliittinsä tuijottamista suoraan silmiin, tarkkaillen nyt vuorostaan vanhempaa. Oli sanomattakin selvää, että Artania pidätteli kiukkuaan, mutta vaikka vihaiselta näyttikin, ei eliitti saanut monarkkia sijoiltaan liikahtamaan tai edes harkitsemaan paikalta poistumista. Kuitenkin se outo... tunne, joka huoneen kävi valtaamaan, sai siniverisen sydämen lyömään raskaammin ja hengittämisen tuntumaan vaikealta. Aiheuttiko eliitti sitten sen, vai kenties jokin muu, sitä Henry ei osannut heti sanoa. Tietenkin hän oli varuillaan, eihän Henry loppupeleissä tuntenut Artania kunnolla, joten mistä hän tiesi vaikka eliitti kävisikin päälle kiukuspäissään. Fritzillä ainakin oli sellaiseen taipumusta, tosin tähän asti kotkannenäinen eliitti oli kyennyt hillitsemään itsensä ja kunnioittamaan siniveristä sen verran, ettei Henryyn ollut koskaan käynyt käsiksi. Silti sekin oli mahdollisuus, eikä Henry välttämättä olisi halunnut koetella järkälemäisen eliitin hermoja liikaa.

Eikä se tuntunut hyvältä idealta myöskään koetella Artanian hermoja, mutta toisaalta, Henry halusi ottaa sen riskin. Hän halusi nähdä, mitä eliitti pahimmillaan tekisi. Kai tätä voisi jonkinlaiseksi luottamusharjoitukseksi kutsua. Lily, kuin myös Fritz ja moni muu, oli hänelle puhunut vain kaikkea hyvää temppeliherrasta, joten tietenkin häntä kiinnosti myös nähdä se kaikki "paha" mitä jätettiin mainitsematta.
Katse käväisi vain nopeasti, ohimennen, niissä vanhemman rujoissa arvissa ja oudoissa juovissa, jotka toisen kyljiltä nousivat. Sen sijaan, että eliitin runnottuun kroppaan olisi keskittynyt, nousi se katse takaisin toisen kasvoille, haastavana.

"Ehkä tiedänkin", Henry aloitti, nyt jo astetta kylmemmällä äänellä, vaikka kasvoillaan säilyi yhä se ystävällinen ilme, "Ehkä tiedän enemmän sinusta, mitä osaat arvatakaan. Ihmiset puhuvat, Artania ja hovissa jopa seinillä on korvat", Eihän hän tiennyt mitään Noelista. Ei mitään sen enempää, mitä hänelle oli kerrottu ja se kaikki kertoma oli kovin pintapuolista.
"Fritz varsinkin on puheliasta tyyppiä", Henry jatkoi, koittaen vetää naruista, etsiä reaktiota eliitistä näillä vihjailuilla, "Ja sisareni, varsinkin jos kantelevalle tuulelle äityy koettuaan "kaltoin kohtelua"", Lily, saatikka Constantine eivät olleet kertoneet Henrylle mitään salaisuuksia uusimmasta eliitistä. Mutta Fritz oli kovasti käynyt kyselemässä, joko Artania oli käynyt juttelemassa Henryn kanssa. Totta kai se ihmetytti siniveristä, miksi ihmeessä lohikäärmeentappaja sitä häneltä niin usein tiedusteli, mutta syytä tälle kyselylle Fritz ei koskaan antanut. Mutta selvästi Fritz tiesi jotain, minkä halusi myös kuninkaan tietävän ja mielellään näin Artaninan kertomana...



// Mä ja mun kaunat :3 SÄ JA SUN LESBOMUMMOT! Joo jos noin tuut kyttään niin mä vedän semmosen dropkickin et sä oot kaks kuukautta koomassa //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3703

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Joulu 12, 2017 1:21

Re: recognition

Noel ei pitänyt lainkaan siitä, kuinka haastavana monarkki häntä katsoi, käyden vielä selvästi koettelemaan onneaan sanoin.

Ehkä tiesikin. Tuskin. Arpinaama oli varma siitä, ettei salaisuutensa ollut levinnyt minnekään. Jos Lily olisi laulanut jollekin, olisi Black ensimmäisenä hänen perässään hännystelemässä. Mikäli Constantine olisi juoruillut hänen salaisuuksistaan jo Henrylle, olisi kuningas itse varmasti pyytänyt eliittiään saapumaan puheilleen jo ajat sitten, siinä missä itse kolossi olisi tullut ivailemaan asialla hänelle kasvotusten. Toistaiseksi Noel oli saanut olla Fritziltä rauhassa, vaikka terävämpiä katseita käytävillä vastaan tullessa oli vaihdetukin perinteisesti.
Mitä Henry sitten yritti? Ihan kiusallaan hermostuttaa häntä? Siltä musta enkeli ainakin näytti, tuijottaen haastavasti kulmat hiljalleen ruttuun painuen takaisin siniverisen silmiin, kun tuo yritti kalastella hänestä esille jotain muutakin kuin pelkkää ärtyneisyyttä. Onneaan tuo koetteli. Ja hitaasti mutta varmasti kaivoi verta nenästään kenraalinsa edessä, joka kävi käännähtämään levottomasti askeltaen edestakaisin hämärässä huoneessa samalla, kun Henry jauhoi turhauttavia sanojaan hänelle. Olisi vain ollut hiljaa.
”Sinä, et tiedä mitään!”, nyrkki iski vasten takanreunustaa, jonka luo temppeliherra oli ehättänyt askeltaa. Siitä lennähti ilmaan pölyä, sitä tuskin näki, mutta Artania tunsi, kuinka moska kävi kutittelemaan hänen nenäänsä sillä hetkellä. Ei hän kiinnittänyt huomiota harmaaseen utuun, joka oli jo tovin seuraillut hänen perässään, ja siihen painostavaan auraan, joka miehen ympärille laskeutui. Saati sitten hiljalleen latvoista ylöspäin vaaleneviin hiuksiinsa, jotka kuin taikaiskusta olivat ihan silmämääräisesti pidemmät mitä tavallisesti.
”Naiivi näkemyksesi saa minut kerta toisensa jälkeen vain miettimään valojani ja asemaani uudelleen. Aina välillä jään kaipaamaan isäsi määrätietoisuutta ja suorasanaisuutta, josta niin kovasti aikanani nautin. Ja jota arvostin!”, kenraali ärähti, käännähtäen nuorukaisen puoleen äkäisenä, kun kuvajaisensa nyki selvästi kahden välillä. Sen hänen omansa, ja enkelin karujen kasvojen, joita pitkänvalkeat hiukset kehystivät sotkuisina.

”Jos luulet sen olevan helppoa, kohdata itse Kuoleman jokaisena päivänä aamiaispöydässä, kun heräät jälleen uuteen päivään tajuten, ettei aika kosketa sinua vieläkään millään tavalla”, kaksisävyinen ääni lausahti, kirkkaiden silmien jäädessä tuijottamaan Henryä, kätensä kokeillen sitä polttelevaa, hohtavaa arpea rinnalla, ”Kun sisälläsi velloo pelkkä voimien epätasapaino, joka rikkoo teidän rajojanne”.

”Niin olet väärässä”.


//ET DISSAA LESBOMUMMOJA! JA NOH :D Oikeesti vaan tykkäisit. Kaappaisit niin tiukkaan halaukseen et alkaisin kuulostaakin Kayakolta vielä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö